Perheen perustamisen järjettömyydestä

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa 30+ lapseton perhe joka on aina ajatellut samoin; järjetöntä hankkia lapsia, menee vain rahat, hermot ja aika. Mutta kuitenkin tuntuu järjettömältä olla niitä hankkimatta, mitä haluaa elämältä? pelkkää rahaa ja mammonaa? Työtä? Oravanpyörää? Ei voi olla selitys että lapsi pitää hankkia jotta saisi sisältöä elämään, mutta kyllä se lapseton elämä vaan välillä tuntuu siltä että jotain sisältöä tähän elämään olisi hyvä saada.

Oravanpyöässähän juostaan, koska on ne lapset ja pakko sisi painaa. Jos ei ole tällaisia taloudellisia rasitteita, ei lainaa isosta talosta, ei lasten kouluja kalliilla alueella, on vapaa vaikka downshiftaamaan, tai mitä sanaa tästä käytetäänkään tällä vuosikymmenellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa 30+ lapseton perhe joka on aina ajatellut samoin; järjetöntä hankkia lapsia, menee vain rahat, hermot ja aika. Mutta kuitenkin tuntuu järjettömältä olla niitä hankkimatta, mitä haluaa elämältä? pelkkää rahaa ja mammonaa? Työtä? Oravanpyörää? Ei voi olla selitys että lapsi pitää hankkia jotta saisi sisältöä elämään, mutta kyllä se lapseton elämä vaan välillä tuntuu siltä että jotain sisältöä tähän elämään olisi hyvä saada.

Oravanpyöässähän juostaan, koska on ne lapset ja pakko sisi painaa. Jos ei ole tällaisia taloudellisia rasitteita, ei lainaa isosta talosta, ei lasten kouluja kalliilla alueella, on vapaa vaikka downshiftaamaan, tai mitä sanaa tästä käytetäänkään tällä vuosikymmenellä.

Oravanpyörä voi olla lapsien kanssa tai ilman. Se on ennemminkin asennekysymys.

Monet vanhat ihmiset sanovat, että se aika jolloin lapset olivat pieniä, oli vähän aikaa ja rahaa on ollut loppujen lopuksi elämän parasta aikaa..

Sain ekan lapseni 30-vuotiaana. Kun minä hoidin yksin kodin ja lapsen vielä työelämään palattuanikin mieheni maatessa sohvalla ja pelaamassa tietokoneella tai pämppäämässä kaverien kanssa, päätin että meillehän ei toista lasta tule enkä edes koskaan halunnutkaan sitä enää.

Sitten 38-vuotiaana tulinkin vahingossa raskaaksi ja halusin tehdä abortin, mutta mieheni halusi lapsen ja vannoi niin muuttuvansa ja osallistuvansa kaikkeen.

Nyt lapsi on kolme vuotias eikä mene päivääkään etten välillä harmittele kun en tehnyt aborttia, sillä edelleen minä juoksen ja mies pelaa ja makaa.

Tytöt ja naiset hoi! Miettikää tarkkaan haluatteko todella itse niitä lapsia ja jos mies ei tee suhteessa kotihommia niin ei se niitä rupea tekemään lapsen synnyttyäkään.

Kaikilla naisilla on oikeus olla tekemättä lapsia jos ei itse sitä halua. Äitiys on enemmän raskasta kuin ihanaa koko ajan..

Jos olisit sinkku, pistäisit kaiken energiasi vaimon ja sitä kautta lasten hankkimiseen. Sinusta tuntuisi kurjalta viettää illat yksin, kun kavereilla on perheet.

Hahahaha. Joo, todellakin tuntuu kurjalta, kun en pääse osalliseksi siitä kavereiden perheidyllistä. Olisi se niin kivaa elää lapsiperheen arkea. Harmi, kun oma itsekäs hedonismini on ajanut minut tilanteeseen, jossa voin tehdä omalla ajallani, mitä huvittaa. :(

Vierailija kirjoitti:

Monet vanhat ihmiset sanovat, että se aika jolloin lapset olivat pieniä, oli vähän aikaa ja rahaa on ollut loppujen lopuksi elämän parasta aikaa..

Eivätköhän ne ikävuodet ole kaikkien mielestä elämän parasta aikaa. On sitten itsestä kiinni, miten ne haluaa kuluttaa. Uskomatonta kyllä, vaippojen vaihto ei ole kaikille se ykkösvaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan miehen kanssa 30+ lapseton perhe joka on aina ajatellut samoin; järjetöntä hankkia lapsia, menee vain rahat, hermot ja aika. Mutta kuitenkin tuntuu järjettömältä olla niitä hankkimatta, mitä haluaa elämältä? pelkkää rahaa ja mammonaa? Työtä? Oravanpyörää? Ei voi olla selitys että lapsi pitää hankkia jotta saisi sisältöä elämään, mutta kyllä se lapseton elämä vaan välillä tuntuu siltä että jotain sisältöä tähän elämään olisi hyvä saada.

Oravanpyöässähän juostaan, koska on ne lapset ja pakko sisi painaa. Jos ei ole tällaisia taloudellisia rasitteita, ei lainaa isosta talosta, ei lasten kouluja kalliilla alueella, on vapaa vaikka downshiftaamaan, tai mitä sanaa tästä käytetäänkään tällä vuosikymmenellä.

 

Oravanpyörä voi olla lapsien kanssa tai ilman. Se on ennemminkin asennekysymys.

Valitettavasti se ei ole asennekysymys. Aikuiset voivat ihan oikeasti joutua tekemään paljon enemmän ja paljon vastenmielisempiä töitä kuin haluaisivat vain, jotta he voivat turvata lapsensa arjen, kodin, lähikoulun, harrastukset, sosiaalisen piirin ja tulevaisuuden. On vaarallista väittä, etteikö lapsen hankkiminen rajoittaisi taloudellista pelivaraa ja valinnanmahdollisuuksia.

Lapseton voi päättää heittäytyä vaikka elämäntapaintiaaniksi, eikä se ole keltään pois. Vanhemman päätöksellä on painavammat seuraukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle tule mitään myönteisiä asioita mieleen, kun mietit perhettäsi?

Totta kai perheen perustaminen tuo vastuuta ja velvollisuuksia, mutta kyllä se antaa myös iloa ja onnellisuutta, parisuhde läheisyyttä ja kumppanuutta.

Yksin yksiössä asuessa kukaan ei odottaisi minua kotiin, kukaan ei ikävöisi minua, kukaan ei tuntisi halua ilahduttaa minua koskaan. Enkä minä tuntisi näitä ketään kohtaan.

Lapsettomuus ei tarkoita yksin yksiössä asumista eikä parisuhteettomuutta.

T. Vapaaehtoisesti lapseton ja parisuhteessa

 

Nuo ovat kyllä kaikki ihan oikeita pointteja. Muistan toki sen ajan, kun asuin yksin yksiössä poikamiehenä ja mietin joskus sunnuntai-aamuisin, että parisuhteessa olevat ystäväni saivat herätä jonkun vierestä ja että joku heitä odotti kotiin mennessä.

Kai se oikeasti oli suurempi syy perustaa perhe kuin jotkut epämääräiset sukulaisten odotukset.

Lopputulos on vain kuitenkin se, että lapsiperheen arki vie niin paljon voimia, että sunnuntai-aamuna on ihan sama onko siinä joku vieressä vai ei, kun herätessä telkkarista huutaa lastenohjelmat ja joku juniori kiljuu aamupalaa tai muuta asiaansa pomppien päälläsi. Eikä siellä kotonakaan kukaan odota, kun töistä palaa - sinä itse haet räntäsateessa sen kuraisen pikkukaverin päiväkodin pihasta työmatkallasi potien huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi on joutunut olemaan niin pitkän päivän muiden hoidossa.

 

Olisi ehkä pitänyt tyytyä pelkkään parisuhteeseen. Mutta onko pelkkä parisuhde sitten yleisesti ottaen naisille riittävä? Löytyykö noin ajattelevia naisia tarpeeksi, että tuo olisi yleensä realistinen vaihtoehto? Vai rupeaako se vauvakuume puskemaan sieltä esiin jossain vaiheessa kuitenkin?

 

AP

On meitä vela-naisia, ja veikkaan että paljonkin. Itse 33-vuotias, parisuhteessa neljä vuotta ja emme ole kumpikaan haluamassa lapsia. Tästä on puhuttu ja tarkistetaan aina joskus onko toisen mielipide pysynyt samana, sillä ymmärretään että se voi muuttuakin. Omasta puolestani en ole niin "huolestunut" koska en ole tähän päivään mennessä tuntenut lapsien hankkimisen olevan oma juttuni. Tuuri kävi siinä mielessä parisuhdelotossa, että sain samoin ajattelevan kumppanin.. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Elämä on valintoja täynnä..

Aivan.

Ja joskus valitsee hyvin ja joskus huonosti. Ja on tuuria millaisia vaihtoehtoja eteen tulee ja taitoa ja tuuria, se mitä niistä sitten valitsee.

Kääk. Oikeesti niin yksinkertaista ja toisaalta niin kommervenkkistä.

Mutta hyvä on miettiä mitä toivoo ja haluaa...se saattaa toteutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle tule mitään myönteisiä asioita mieleen, kun mietit perhettäsi?

Totta kai perheen perustaminen tuo vastuuta ja velvollisuuksia, mutta kyllä se antaa myös iloa ja onnellisuutta, parisuhde läheisyyttä ja kumppanuutta.

Yksin yksiössä asuessa kukaan ei odottaisi minua kotiin, kukaan ei ikävöisi minua, kukaan ei tuntisi halua ilahduttaa minua koskaan. Enkä minä tuntisi näitä ketään kohtaan.

Häh siis kyllähän yksiössä voi kahdestaan asua niin kui minä ja mieheni. Älä yleistä.

Totta! Yllättävän yleinen ratkaisu, että pariskunta asuu yksiössä nykyään. Mutta se edellyttää että he tulevatkin tosi hyvin juttuun ja ovat sopuisia eivätkä ole kiinnostuneita 300 neliön luksuskämpissä oleilusta vaan käyttävät säästyneet rahat esim. harrastuksiin tai matkailuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ihmetyttää miksi näistä otetaan niin tolkuttomia kierroksia. Aloittaja kärsii iskä-bluesista mikä on ihan normaalia.

Se tuntuu valitettavan usein olevan niin, että jos joku nykyään uskaltaa julkisesti sanoa lapsen olevan elämässään niitä parhaita asioita, niin jopa vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat sen jotenkin omituisesti suoraan itseensä kohdistetuksi loukkaukseksi.

 

Luulenpa, että kyseessä on vastareaktio sille, että lastenhankintaa pidetään niin päivänselvänä asiana tai on ainakin pidetty ja siis ennen kaikkea lasten haluamista, vaikkei niitä saisikaan. Vasta nykyään on mahdollista sanoa, että ei halua lapsia (silti se yleensä aiheuttaa paheksuntaa).

Jep. Ja jatkaisin vielä, että ainakin itse (noh, en nyt koe loukkaukseksi tai ota henkilökohtaisesti, mutta) koen lapsenhankkimisen vain jotenkin niin itsekkäänä touhuna ja monesti ihmisistä tulee muutenkin itsekkäämpiä lapsen hankittuaan. Se lapsi jotenkin oikeuttaa koko yhteiskunnan hyysäämään ja puolustamaan lapsiperheitä, lapsi on monille ihmisille keino saada huomiota, jota ei muuten itse ole saaut. Tästä voisin antaa vaikka mitä esimerkkejä, siis sille, että lapsi hankitaan tuomaan sitä jotain tyhjää oloa, jota ei muuten saa täytettyä. Joskus jopa toivoisin, että voisin ymmärtää niitä kaikkia ihmisiä, jotka haluavat lapsia. En siis itse vain millään käsitä sitä, miksi lapsi halutaan, kun se tuo niin paljon vaivaa ja vastuuta elämään - usein sellaisten aikuisten elämään, jotka eivät kykene ottamaan vastuuta. Mielestäni ihmisen vastuuseen kuuluu ympäristön huomioiminen, siis laajemmassakin mielessä. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja vakavat ympäristökonfliktit, kietoutuneena markkinatalouteen, kulutukseen ja maailman politiikkaan siitä taas heijastuen oman valtion asioihin, ei herätä monissa perheellisissä mitään vastuuntuntoa siten, että se vaikuttaisi heidän arkipäiväiseen toimintaan mitenkään. Päin vastoin, lapsiperheet ovat pahimpia kuluttajia ja taakkana yhteiskunnalle. Vanhempia ei yhtään kiinnosta, minkälaisen tulevaisuuden lapsilleen antavat. Hankkivat lapset vain oman elinikänsä ajaksi viihdyttämään ja täyttämään tyhjää oloa. Eihän niistä lapsista tarvi murehtia sitten enää kuoleman jälkeen. Eikä muistakaan kanssaihmisistä edes sen eliniän aikana. Mutta nythän syntyvyys onkin laskussa, ehkäpä nuoremmat sukupolvet tajuavat, mitä haittaa lisääntymisestä on.

Suurin taakka yhteiskunnalle on esittämäsi mukaam jokin sellainen tekijä, jota ilman yhteiskuntaa ei 150 vuoden päästä olisi. Tuon täytyy olla idioottimaisinta mitä olen kuullut. Myös suhtautumisesi syntyvyyden laskuun osoittaa että ymmärrät kokonaiskuvaa korkeintaan lukiolaisfilosofin syvyydellä. Nyt ne Linkolan tekstit pöytälaatikkoon ja ulos haukkaamaan happea.

Taas näitä ihmisiä, jotka tahallaan ymmärtävät väärin toisen tekstin, kun ärsyyntyvät siitä eivätkä keksi mitään hyvää vasta-argumenttia. Noh, sanonpa sinulle, että pointtinani ei ollut hävittää ihmiskuntaa kokonaan tai rapauttaa nykyisenkaltaista sivistysyhteiskuntaa johonkin alkuräjähdyksen tasolle. Vaan nimenomaan utopistisinta olisi minun mielestäni se, että ihmisiä olisi maapallolla tasaisesti ja kohtuullisesti; kaikille riittäisi ravintoa, ilmasto ja ympäristö ei rasittuisi ja sen myötä ihmisten väliset konfliktit vähenisi, ihmiskunta pyörisi tasa-arvoisen talous- ja hyödykejärjestelmän avulla, teknologian ja lääketieteen kehityksen koko potentiaali hyödynnettäisiin kaikkien ihmisten hyväksi... kaiken kaikkiaan maapallo ja TEIDÄN LASTENNE TULEVAISUUS olisi tasapainoinen ja turvattu. En siis sano, että kaikkien maailman ihmisten tulisi lopettaa lasten teko tähän paikkaan. Koska sehän ei vaan millään ole realistista. Sanon kuitenkin, että länsimaalainen (erityisesti suomalainen) lapsiperhe on ekonomisesti ja ekologisesti todella suuri rasite maapallolle. Joku kambodzalainen viiden lapsen perhe kuluttaa moninkertaisesti vähemmän kuin yksilapsinen suomalaisperhe. Jostakin se väestömäärän karsiminen on aloitettava. Ja minä ehdotan länsimaalaisia. Vähintäänkin sitä kiinalaisten yhden lapsen politikkaa tai vastaavia ratkaisuja. Mutta älkää nyt sitten taaskaan ymmärtäkö tahalleen väärin tai laittako sanoja kirjoitukseeni: minä en ole päättänyt olla lapseton siksi, että kokisin pelastavani maapallon. En halua lapsia, koska en pidä ja ne olisivat omalle elämälleni ja tulevaisuudelleni rasite. Enkä halua olla julma ja jättää jälkeläisiäni kärsimään.

Sukulaismies, ikisinkku sai sydärin ja kuoli 51v. Erakoitui ja syrjäytyi ilman ihmissuhteita.

Hassua:D toisen helvetti on toisen taivas. Ajatus merkityksettömästä yksinäisestä elämästä yksiössäni... Ihan kamalaa. Maksan mielelläni perheelleni kotia, saan niin paljn rakkautta, etten edes voi kuvitella eläväni ilman sitä.

Ei vanhemmuus kaikille sovi. Itse en olisi varmaan edes elossa ilman sitä. Päivääkään en ole katunut, edes niitä kurahousuaikoja, jotka on taas menossa, vaikka aikuinenkin lapsi löytyy. Ja muistan kyllä kiittää yläkertaa miehestäni, joka jakaa ihan samat arvot. Ihan mahtava perhe mulla, paras!

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen mies ja tajusin juuri eilen illalla, että miten järjetöntä on ollut hankkiutua parisuhteeseen ja vielä tehdä siihen lapsiakin.

Onhan ne ihania, omat lapset - enkä niitä vaihtaisi enää, enkä toki vaimoakaan.

Mietin vain sitä, miten paljon helpompaa kaikki olisi yksin.

Saisi päättää kaiken ihan yksin - tai olla päättämättä. Siitäkään ei kukaan syyllistäisi tai jos jostain tekemättä jättämisestä koituisi seurauksia, ainoa kärsijä olisi ihan vaan itse.

Asuntolainaa ei tarvitsisi olla niin paljoa, ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa vaimon sukulaisten kissanristiäisissä, ei tarvitsisi valvoa öisin lasten takia, voisi nukkua vaikka päivällä, voisi ostaa (tai olla ostamatta) ruuaksi mitä haluaa ja sitä voisi syödä koska haluaa, ei tarvitsisi olla vastuussa tai huolissaan lapsistaan ja niiden kehityksestä, yms.

Voisi jopa olla henkisesti riippumattomampi työpaikastaan (tai siis palkkatuloistaan), kun elätettävänä olisi vain oma napa. Eikä tarvitsisi tosiaan puntaroida onnistumistaan kasvattajana ja miettiä onko pilannut jollain valinnallaan tai valitsematta jättämisellään lapsensa elämää.

Miksi näistä asioista ei oikeastaan missään ja koskaan puhuta?

Aina vaan ylistetään sitä perhettä ja idylliä ja nuoret ihmiset menevät siihen mukaan, kun vanhemmat painostavat ja niin kuuluu tehdä. On yleisesti hyväksyttyä olla naimisissa ja hankkia se 1,7 lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainennoutaja. Kaikki muu on erilaisuutta ja outoa.

Mutta loppujen lopuksi uskon, että olisin omillani paljon tyytyväisempi.

Paremmin nukkunut, vähemmän stressaantunut, oman elämäni herra, jolla voisi olla jopa jotain intohimoja ja kiinnostuksenkohteita.

Nyt on tilalla perheenisä, joka miettii selvitäänkö taloudellisesti, kestääkö korvienväli itsellä tai vaimolla tai lapsilla, kuoleeko ne auton alle koulumatkalla vai raiskaako joku ne, vai kiusataanko lapsia tai onko niillä nyt tarpeeksi henkistä ja materiaalista hyvää ja saakohan ensi yönä nukuttua ja tuleekohan meidän työpaikalla irtisanomisia ja seksiä ei ainakaan taida saada lähiaikoina, kun vaimo on kireä, kiireinen ja kipeänäkin vielä. Ei jaksa harrastaa mitään, eikä olisi aikaakaan, kun pitää käydä töissä ja ruokkia lapset ja käydä kaupassa ja nyt puuttuu sitä ja tätä ja huomiseksi pitää ostaa lapselle harrastukseen semmoista ja tämmöistä ja maailmaltakin kuuluu pelkkiä huonoja uutisia, samoin kuin kotimaastakin, tulevaisuus vaikuttaa silkalta paskalta, mutta silti pitäisi lastensa huoltajana osata tehdä järkeviä valintoja ja yrittää rakentaa heille hyvää tulevaisuutta.

Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.

Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.

Täysin samat fiilikset, poislukien toi seksikohta. Täysin.

Terveisin kahden lapsen äiti 36 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ihmetyttää miksi näistä otetaan niin tolkuttomia kierroksia. Aloittaja kärsii iskä-bluesista mikä on ihan normaalia.

Se tuntuu valitettavan usein olevan niin, että jos joku nykyään uskaltaa julkisesti sanoa lapsen olevan elämässään niitä parhaita asioita, niin jopa vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat sen jotenkin omituisesti suoraan itseensä kohdistetuksi loukkaukseksi.

 

Luulenpa, että kyseessä on vastareaktio sille, että lastenhankintaa pidetään niin päivänselvänä asiana tai on ainakin pidetty ja siis ennen kaikkea lasten haluamista, vaikkei niitä saisikaan. Vasta nykyään on mahdollista sanoa, että ei halua lapsia (silti se yleensä aiheuttaa paheksuntaa).

Musta tämä kirjoitus oli hyvä jossa pohdittiin esim. kiinalaisen lapsipolitiikan mallia. Meitä on täällä aivan liikaa. Myös paljon lapsia jotka tarvitsisivat huolehtivan ja turvallisen kodin kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. Adoptio mahdollistaa tämän, joskin prosessi on pitkä ja raskas. Tätä pitäisi muuttaa helpommaksi.

Se vain on fakta, että maapallo ei kestä tätä valtavaa väestönkasvua, ja muutenkin nykytilanne on todella huolestuttava. Siinä mielessä ymmärrän, että voi ajatella oman lapsen synnyttämistä itsekkäänä tekona. Isäni 60v totesi tässä hiljattain, että me olemme siskoni kanssa toivottuja lapsia, mutta tämän päivän maailmaan ei lasta haluaisi missään nimessä. Ihmiskunta on maapalloa runteleva ja valtaava syöpä. Onneksi itsellä ei ole vanhempien eikä appivanhempien puolesta painostusta, melko samoilla linjoilla mennään.

Ja vielä loppuun, tämä ei ole loukkaus ketään kohtaan :)

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja jatkaisin vielä, että ainakin itse (noh, en nyt koe loukkaukseksi tai ota henkilökohtaisesti, mutta) koen lapsenhankkimisen vain jotenkin niin itsekkäänä touhuna ja monesti ihmisistä tulee muutenkin itsekkäämpiä lapsen hankittuaan. Se lapsi jotenkin oikeuttaa koko yhteiskunnan hyysäämään ja puolustamaan lapsiperheitä, lapsi on monille ihmisille keino saada huomiota, jota ei muuten itse ole saaut. Tästä voisin antaa vaikka mitä esimerkkejä, siis sille, että lapsi hankitaan tuomaan sitä jotain tyhjää oloa, jota ei muuten saa täytettyä. Joskus jopa toivoisin, että voisin ymmärtää niitä kaikkia ihmisiä, jotka haluavat lapsia. En siis itse vain millään käsitä sitä, miksi lapsi halutaan, kun se tuo niin paljon vaivaa ja vastuuta elämään - usein sellaisten aikuisten elämään, jotka eivät kykene ottamaan vastuuta. Mielestäni ihmisen vastuuseen kuuluu ympäristön huomioiminen, siis laajemmassakin mielessä. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja vakavat ympäristökonfliktit, kietoutuneena markkinatalouteen, kulutukseen ja maailman politiikkaan siitä taas heijastuen oman valtion asioihin, ei herätä monissa perheellisissä mitään vastuuntuntoa siten, että se vaikuttaisi heidän arkipäiväiseen toimintaan mitenkään. Päin vastoin, lapsiperheet ovat pahimpia kuluttajia ja taakkana yhteiskunnalle. Vanhempia ei yhtään kiinnosta, minkälaisen tulevaisuuden lapsilleen antavat. Hankkivat lapset vain oman elinikänsä ajaksi viihdyttämään ja täyttämään tyhjää oloa. Eihän niistä lapsista tarvi murehtia sitten enää kuoleman jälkeen. Eikä muistakaan kanssaihmisistä edes sen eliniän aikana. Mutta nythän syntyvyys onkin laskussa, ehkäpä nuoremmat sukupolvet tajuavat, mitä haittaa lisääntymisestä on.

[]qotq=Vierailija]

Suurin taakka yhteiskunnalle on esittämäsi mukaam jokin sellainen tekijä, jota ilman yhteiskuntaa ei 150 vuoden päästä olisi. Tuon täytyy olla idioottimaisinta mitä olen kuullut. Myös suhtautumisesi syntyvyyden laskuun osoittaa että ymmärrät kokonaiskuvaa korkeintaan lukiolaisfilosofin syvyydellä. Nyt ne Linkolan tekstit pöytälaatikkoon ja ulos haukkaamaan happea.

Taas näitä ihmisiä, jotka tahallaan ymmärtävät väärin toisen tekstin, kun ärsyyntyvät siitä eivätkä keksi mitään hyvää vasta-argumenttia. Noh, sanonpa sinulle, että pointtinani ei ollut hävittää ihmiskuntaa kokonaan tai rapauttaa nykyisenkaltaista sivistysyhteiskuntaa johonkin alkuräjähdyksen tasolle. Vaan nimenomaan utopistisinta olisi minun mielestäni se, että ihmisiä olisi maapallolla tasaisesti ja kohtuullisesti; kaikille riittäisi ravintoa, ilmasto ja ympäristö ei rasittuisi ja sen myötä ihmisten väliset konfliktit vähenisi, ihmiskunta pyörisi tasa-arvoisen talous- ja hyödykejärjestelmän avulla, teknologian ja lääketieteen kehityksen koko potentiaali hyödynnettäisiin kaikkien ihmisten hyväksi... kaiken kaikkiaan maapallo ja TEIDÄN LASTENNE TULEVAISUUS olisi tasapainoinen ja turvattu. En siis sano, että kaikkien maailman ihmisten tulisi lopettaa lasten teko tähän paikkaan. Koska sehän ei vaan millään ole realistista. Sanon kuitenkin, että länsimaalainen (erityisesti suomalainen) lapsiperhe on ekonomisesti ja ekologisesti todella suuri rasite maapallolle. Joku kambodzalainen viiden lapsen perhe kuluttaa moninkertaisesti vähemmän kuin yksilapsinen suomalaisperhe. Jostakin se väestömäärän karsiminen on aloitettava. Ja minä ehdotan länsimaalaisia. Vähintäänkin sitä kiinalaisten yhden lapsen politikkaa tai vastaavia ratkaisuja. Mutta älkää nyt sitten taaskaan ymmärtäkö tahalleen väärin tai laittako sanoja kirjoitukseeni: minä en ole päättänyt olla lapseton siksi, että kokisin pelastavani maapallon. En halua lapsia, koska en pidä ja ne olisivat omalle elämälleni ja tulevaisuudelleni rasite. Enkä halua olla julma ja jättää jälkeläisiäni kärsimään.

[]quote=Vierailija]

Huh siinä oli vähän vuodatusta. Sinä olisit varmasti voinut paremmin ilman perhettä. Jätä vaimo ja lapset ja muuta vaikka toiselle puolelle palloa asumaan. Päätöksen voit tehdä vieläkin vai painostaako yhteiskunta kärsimään noin pahasti. Jos noin huonosti voit ni en usko että vaimosikaan onnellinen on ja perhe jossa vanhemmat on onnettomia on useasti myös lapset onnettomia. Itse en voisi kuvitellakaan eläväni yksin Ja onneksi tiedän että miehenikin on parisuhde ihminen joka arvostaa perhettään enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Olisi aivan kauheaa jos en voisi jakaa arkeani kenenkään kanssa tai että joutuisin kamppailemaan kaikkien vastoinkäymisten kanssa ilman kumppanin tukea. En näkisi mitään syytä olla olemassa ilman rakasta miestäni ja perhettä. Onneksi meidän elämä ei ole noin kurjaa ja osataan nauttia ihan tavallisesta arjesta johon kuuluu myös ei niin kivoja asioita.

Ota asia puheeksi edes vaimosi kanssa, ehkä hän antaa sinulle joitain vapauksia jotta voit tuntea olevasi vapaampi. Ja yrittäkää nyt ihmeessä joskus harrastaa seksiä! Jotenkin tuntuu että teillä mättää suhteessa. Jos tunteen vielä vuosien tai kymmenien vuosien jälkeen siltä kuin vasta rakastuneena et varmasti välittäisi asuntolainoista tai valvotuista öistä.

Joo. Ikävä juttu jos perhe-elämä ei sopinut sinulle. Ei tämä yksin eläminenkään ole mitenkään herkkua. Ihminen kaipaa läheisyyttä ja syrjäytyy ja masentuu yksinään. Itsekin jossain määrin helpotuin kun pääsin eroon hankalasta suhteesta, mutta sitten myöhemmin sitä vaan havahtui siihen todellisuuteen ettei ole yhtään mitään muutakaan tarjolla ja jossain vaiheessa lopetin jo kaiken yrittäminenkin tavoitella enää mitään. Nykyään olen sinun unelmatilanteessa, makoilen vaan yksin kotona päivät pitkät ja näin todennäköisesti menee siihen pisteeseen asti kunnes kuolen yksin tänne pieneen kämppääni ja asia huomataan vasta kun haju kantautuu naapureihin asti.

Elämä on tietysti valintoja.

Olen itse elänyt lapsuuteni alemman keskiluokkaisessa perhekäsityksessä (isä, äiti, kolme lasta, omakotitalo, kultainennoutaja, kesämökki). Ehkä 25-vuotiaaksi asti suunnittelin elämäni menevän tuon kaavan mukaan.

Silloin, kun muut alkoivat hankkia lapsia, tajusin itse harmikseni, ettei se kiinnostanut minua yhtään. Tiedän lapsuudestani hyvin konkreettisesti, mitä perhe-elämä on. Olen sielultani enemmän yksinäinen kuin seurallinen, vaikka nautinkin miehestäni, ystävieni seurasta ja erilaisista tapahtumista. Yksinkertaisesti olen kuitenkin sellainen ihminen, että uskon vahvasti minulle olevan parempi, etten koskaan hanki lapsia.

Minulla on mielekäs työ, kaunis koti, hyvä parisuhde, aikaa harrastuksille, taiteelle ja matkustelulle. Elämässäni on mielestäni kaikki minulle tarpeellinen.

Usein ihmetellään "mikset hanki lapsia, kyllä ne antavat paljon?" tai "kyllä se mieli muuttuu sitten vanhempana, älä mieti asioita liian pitkään" tai "mikä se elämän merkitys sinulla on, itselleni lapset antavat niin paljon, meidän lapsi tänään sitä ja tätä". Ihmiset siis usein elävät lastensa kautta. Tietysti lapset ovat useimmille hyvin tärkeitä, mutta mielestäni elämän ainoa tarkoitus ei voi olla kaikille jälkeläisten kaitseminen ja heidän kehityksensä referointi. Tulisi ymmärtää, että laadukkaan ja rikkaan elämän voi elää ilman lapsia. Sen vuoksi toivon, etteivät ihmiset ottaisi niin valmiina tuota "perhepakettia", koska läheltä olen myös nähnyt, ettei se kasvattaminen välttämättä onnistu kaikilta kovin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Hassua unohtaa se "rusinat pullasta" vaihtoehto, jossa saa sekä lapsettomuuden vapauden että välttää yksin asumisen huonot puolet.

Hassua on lähinnä se, ettet sinä tajua, että "rusinat pullasta" tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Onneksi minä tajua sinun olevan hieman lapsellinen lapsettomuudessasi ja kovin kiihkoissasi oman juttusi kanssa.

ohis