Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustamisen järjettömyydestä
02.12.2015 |
Olen nelikymppinen mies ja tajusin juuri eilen illalla, että miten järjetöntä on ollut hankkiutua parisuhteeseen ja vielä tehdä siihen lapsiakin.
Onhan ne ihania, omat lapset - enkä niitä vaihtaisi enää, enkä toki vaimoakaan.
Mietin vain sitä, miten paljon helpompaa kaikki olisi yksin.
Saisi päättää kaiken ihan yksin - tai olla päättämättä. Siitäkään ei kukaan syyllistäisi tai jos jostain tekemättä jättämisestä koituisi seurauksia, ainoa kärsijä olisi ihan vaan itse.
Asuntolainaa ei tarvitsisi olla niin paljoa, ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa vaimon sukulaisten kissanristiäisissä, ei tarvitsisi valvoa öisin lasten takia, voisi nukkua vaikka päivällä, voisi ostaa (tai olla ostamatta) ruuaksi mitä haluaa ja sitä voisi syödä koska haluaa, ei tarvitsisi olla vastuussa tai huolissaan lapsistaan ja niiden kehityksestä, yms.
Voisi jopa olla henkisesti riippumattomampi työpaikastaan (tai siis palkkatuloistaan), kun elätettävänä olisi vain oma napa. Eikä tarvitsisi tosiaan puntaroida onnistumistaan kasvattajana ja miettiä onko pilannut jollain valinnallaan tai valitsematta jättämisellään lapsensa elämää.
Miksi näistä asioista ei oikeastaan missään ja koskaan puhuta?
Aina vaan ylistetään sitä perhettä ja idylliä ja nuoret ihmiset menevät siihen mukaan, kun vanhemmat painostavat ja niin kuuluu tehdä. On yleisesti hyväksyttyä olla naimisissa ja hankkia se 1,7 lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainennoutaja. Kaikki muu on erilaisuutta ja outoa.
Mutta loppujen lopuksi uskon, että olisin omillani paljon tyytyväisempi.
Paremmin nukkunut, vähemmän stressaantunut, oman elämäni herra, jolla voisi olla jopa jotain intohimoja ja kiinnostuksenkohteita.
Nyt on tilalla perheenisä, joka miettii selvitäänkö taloudellisesti, kestääkö korvienväli itsellä tai vaimolla tai lapsilla, kuoleeko ne auton alle koulumatkalla vai raiskaako joku ne, vai kiusataanko lapsia tai onko niillä nyt tarpeeksi henkistä ja materiaalista hyvää ja saakohan ensi yönä nukuttua ja tuleekohan meidän työpaikalla irtisanomisia ja seksiä ei ainakaan taida saada lähiaikoina, kun vaimo on kireä, kiireinen ja kipeänäkin vielä. Ei jaksa harrastaa mitään, eikä olisi aikaakaan, kun pitää käydä töissä ja ruokkia lapset ja käydä kaupassa ja nyt puuttuu sitä ja tätä ja huomiseksi pitää ostaa lapselle harrastukseen semmoista ja tämmöistä ja maailmaltakin kuuluu pelkkiä huonoja uutisia, samoin kuin kotimaastakin, tulevaisuus vaikuttaa silkalta paskalta, mutta silti pitäisi lastensa huoltajana osata tehdä järkeviä valintoja ja yrittää rakentaa heille hyvää tulevaisuutta.
Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.
Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.
Kommentit (189)
Täällä yksi kolmikymppinen mies, joka havahtui tämän myötä selvittämään vasektomian mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju ja suhteellisen asiallinenkin vielä!
Itselläni on lapsia ja tällä tietämyksellä, mitä minulla on, jättäisin lapset tekemättä. Myös mieheni ajattelee näin. Silloin kuin mietin haluanko lapsia, tuntui, että jaksan hyvin ja sitä elämältäni haluan. Nyt kun totuus on tässä näin, haluaisinkin mieluummin rauhallisen, tasaisen elämän vaikka jäisinkin vaille lasten tuomaa rakkauden kokemusta. On vähän sellainen olo kuin vankilassa eläisi ja pieni ääni pään sisällä huutaa, että antakaa mun olla.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten nyt vain pitää urheasti kantaa vastuu. En silti pysty nauttimaan tästä kuin ihan hetkittäin, en vain pysty vaikka miten yrittäisin.
Koirattomana jäät paitsi koiran tuomasta rakkauden kokemuksesta. Isoisättömänä jäät paitsi isoisän tuomasta rakkauden kokemuksesta. Sinkkuna jäät paitsi kumppanin tuomasta rakkauden kokemuksesta. Keliaakikkona jäät paitsi pastan tuomasta nautinnosta. Absolutistina jäät paitsi nousuhumalan kohottavasta vaikutuksesta. Vanhempana jäät paitsi lapsettoman iän myötä kypsyvästä vapauden ja itsenäisyyden tunteesta.
Aina jää jostakin paitsi. Entä sitten? Miksi asioista ei saisi jäädä paitsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, joku epäili että olisin yksiössäni mieluiten ilman vaimoa ja lapsia ja välttelisin vielä töitäkin.
Tarkoitin sillä työjutulla sitä, että pystyisi olemaan henkisesti aika riippumaton siitä työpaikastaan ja palkastaan. Siis tarpeen vaatiessa sanomaan "haistakaa pitkät" ja lähtemään, jos siltä tuntuu, ilman että tarvitsee niellä kiukkuaan ja jäädä, koska tarvitsee palkkansa perheen elatukseen.
AP
Kuinka moni sinkkukaan nykypäivänä voi sanoa haistakaa pitkät työpaikalle? Jos tykkää vähän korkeammasta elintasosta kuin se viitisensataa mitä jää pitkäaikaistyöttömällä elämiseen, niin kyllä se vaan pakko työpaikasta pitää kiinni. 600 000 suomalaista tutkimuksen mukaan ovat vailla lisää töitä, ja nyt on tullut vielä maahanmuuttajia ties miten paljon kärkkymään myös töitä.
Ja nämä maailman huonot uutiset ei varmasti kuulosta yhtään paremmalta vaikka perhettä ei ole.
Komppaan tätä kommenttia. Juurikin näin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, joku epäili että olisin yksiössäni mieluiten ilman vaimoa ja lapsia ja välttelisin vielä töitäkin.
Tarkoitin sillä työjutulla sitä, että pystyisi olemaan henkisesti aika riippumaton siitä työpaikastaan ja palkastaan. Siis tarpeen vaatiessa sanomaan "haistakaa pitkät" ja lähtemään, jos siltä tuntuu, ilman että tarvitsee niellä kiukkuaan ja jäädä, koska tarvitsee palkkansa perheen elatukseen.
AP
Kuinka moni sinkkukaan nykypäivänä voi sanoa haistakaa pitkät työpaikalle? Jos tykkää vähän korkeammasta elintasosta kuin se viitisensataa mitä jää pitkäaikaistyöttömällä elämiseen, niin kyllä se vaan pakko työpaikasta pitää kiinni. 600 000 suomalaista tutkimuksen mukaan ovat vailla lisää töitä, ja nyt on tullut vielä maahanmuuttajia ties miten paljon kärkkymään myös töitä.
Ja nämä maailman huonot uutiset ei varmasti kuulosta yhtään paremmalta vaikka perhettä ei ole.
Komppaan tätä kommenttia. Juurikin näin .
Minusta taas ihan toisin. Ja on kokemustakin työttömyydestä. Ei minusta ollut mitenkään kauheaa elää peruspäivärahalla, kun olen lapseton sinkku. Itse asiassa se tuntui mielenkiintoiselta haasteelta se pärjääminen. Koskaan ei pelottanut että en pärjää: kyllä yksi terve aikuinen aina jotenkin pärjää. Aloin jopa nauttia työttömyydestä ja sen tuomasta vapaudesta niin paljon, että oikeasti harkitsin etten enää edes hakisi töitä. Lisääntynyt vapaa-aika minusta korvasi erinomaisesti sen että rahaa oli vähemmän.
Menin sitten kuitenkin töihin "moraalisista syistä". Kun yhteiskunnalla menee huonosti, niin olisi minusta väärin olla nostamassa tukia jos kerran on mahdollisuus työllistyäkin ja maksaa veroja. Mutta mitenkään en pelkää uutta työttömyyttä, tiedän että se on ihan jees, rentoa ja luovuuden mahdollistavaa elämää sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää miksi näistä otetaan niin tolkuttomia kierroksia. Aloittaja kärsii iskä-bluesista mikä on ihan normaalia.
Se tuntuu valitettavan usein olevan niin, että jos joku nykyään uskaltaa julkisesti sanoa lapsen olevan elämässään niitä parhaita asioita, niin jopa vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat sen jotenkin omituisesti suoraan itseensä kohdistetuksi loukkaukseksi.
Luulenpa, että kyseessä on vastareaktio sille, että lastenhankintaa pidetään niin päivänselvänä asiana tai on ainakin pidetty ja siis ennen kaikkea lasten haluamista, vaikkei niitä saisikaan. Vasta nykyään on mahdollista sanoa, että ei halua lapsia (silti se yleensä aiheuttaa paheksuntaa).
Jep. Ja jatkaisin vielä, että ainakin itse (noh, en nyt koe loukkaukseksi tai ota henkilökohtaisesti, mutta) koen lapsenhankkimisen vain jotenkin niin itsekkäänä touhuna ja monesti ihmisistä tulee muutenkin itsekkäämpiä lapsen hankittuaan. Se lapsi jotenkin oikeuttaa koko yhteiskunnan hyysäämään ja puolustamaan lapsiperheitä, lapsi on monille ihmisille keino saada huomiota, jota ei muuten itse ole saaut. Tästä voisin antaa vaikka mitä esimerkkejä, siis sille, että lapsi hankitaan tuomaan sitä jotain tyhjää oloa, jota ei muuten saa täytettyä. Joskus jopa toivoisin, että voisin ymmärtää niitä kaikkia ihmisiä, jotka haluavat lapsia. En siis itse vain millään käsitä sitä, miksi lapsi halutaan, kun se tuo niin paljon vaivaa ja vastuuta elämään - usein sellaisten aikuisten elämään, jotka eivät kykene ottamaan vastuuta. Mielestäni ihmisen vastuuseen kuuluu ympäristön huomioiminen, siis laajemmassakin mielessä. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja vakavat ympäristökonfliktit, kietoutuneena markkinatalouteen, kulutukseen ja maailman politiikkaan siitä taas heijastuen oman valtion asioihin, ei herätä monissa perheellisissä mitään vastuuntuntoa siten, että se vaikuttaisi heidän arkipäiväiseen toimintaan mitenkään. Päin vastoin, lapsiperheet ovat pahimpia kuluttajia ja taakkana yhteiskunnalle. Vanhempia ei yhtään kiinnosta, minkälaisen tulevaisuuden lapsilleen antavat. Hankkivat lapset vain oman elinikänsä ajaksi viihdyttämään ja täyttämään tyhjää oloa. Eihän niistä lapsista tarvi murehtia sitten enää kuoleman jälkeen. Eikä muistakaan kanssaihmisistä edes sen eliniän aikana. Mutta nythän syntyvyys onkin laskussa, ehkäpä nuoremmat sukupolvet tajuavat, mitä haittaa lisääntymisestä on.
Suurin taakka yhteiskunnalle on esittämäsi mukaam jokin sellainen tekijä, jota ilman yhteiskuntaa ei 150 vuoden päästä olisi. Tuon täytyy olla idioottimaisinta mitä olen kuullut. Myös suhtautumisesi syntyvyyden laskuun osoittaa että ymmärrät kokonaiskuvaa korkeintaan lukiolaisfilosofin syvyydellä. Nyt ne Linkolan tekstit pöytälaatikkoon ja ulos haukkaamaan happea.
Taas näitä ihmisiä, jotka tahallaan ymmärtävät väärin toisen tekstin, kun ärsyyntyvät siitä eivätkä keksi mitään hyvää vasta-argumenttia. Noh, sanonpa sinulle, että pointtinani ei ollut hävittää ihmiskuntaa kokonaan tai rapauttaa nykyisenkaltaista sivistysyhteiskuntaa johonkin alkuräjähdyksen tasolle. Vaan nimenomaan utopistisinta olisi minun mielestäni se, että ihmisiä olisi maapallolla tasaisesti ja kohtuullisesti; kaikille riittäisi ravintoa, ilmasto ja ympäristö ei rasittuisi ja sen myötä ihmisten väliset konfliktit vähenisi, ihmiskunta pyörisi tasa-arvoisen talous- ja hyödykejärjestelmän avulla, teknologian ja lääketieteen kehityksen koko potentiaali hyödynnettäisiin kaikkien ihmisten hyväksi... kaiken kaikkiaan maapallo ja TEIDÄN LASTENNE TULEVAISUUS olisi tasapainoinen ja turvattu. En siis sano, että kaikkien maailman ihmisten tulisi lopettaa lasten teko tähän paikkaan. Koska sehän ei vaan millään ole realistista. Sanon kuitenkin, että länsimaalainen (erityisesti suomalainen) lapsiperhe on ekonomisesti ja ekologisesti todella suuri rasite maapallolle. Joku kambodzalainen viiden lapsen perhe kuluttaa moninkertaisesti vähemmän kuin yksilapsinen suomalaisperhe. Jostakin se väestömäärän karsiminen on aloitettava. Ja minä ehdotan länsimaalaisia. Vähintäänkin sitä kiinalaisten yhden lapsen politikkaa tai vastaavia ratkaisuja. Mutta älkää nyt sitten taaskaan ymmärtäkö tahalleen väärin tai laittako sanoja kirjoitukseeni: minä en ole päättänyt olla lapseton siksi, että kokisin pelastavani maapallon. En halua lapsia, koska en pidä ja ne olisivat omalle elämälleni ja tulevaisuudelleni rasite. Enkä halua olla julma ja jättää jälkeläisiäni kärsimään.
Suomalainen yhteiskunta tämmöisenään ekonominen rasite? Kenelle? Viimeksi kun tarkistin rahavirta on täältä kehitysmaihin päin, ei päinvastoin. Onko sinusta ajatus jossa koko eurooppalainen yhteiskunta alas joidenkin vuosisatojen aikana, siis "tapetaan sukupuuttoon", ja samaan aikaan syntyvyys afrikassa ym. vähemmän kehittyneissä ympyröissä säilyy ennallaan, ja väestöä simultaanisesti tuotetaan tänne pakkasiin se maapallon tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto?
En minä ole ymmärtänyt mitään väärin, sinä olet vain aivan kujalla näissä asioissa. Vaikka itsekin kuvaat tuota utopiaksi niin ihan mielenkiinnosta visioitasi kohtaan miten n. 500 vuoden päästä mielestäsi täällä sujuu. Ei asu ketään vai asuu pigmenttirikkaampi kansa joka elää ekologisesti jne.? Entä populaatio afrikassa, kaksisataa miljardia ihmistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju ja suhteellisen asiallinenkin vielä!
Itselläni on lapsia ja tällä tietämyksellä, mitä minulla on, jättäisin lapset tekemättä. Myös mieheni ajattelee näin. Silloin kuin mietin haluanko lapsia, tuntui, että jaksan hyvin ja sitä elämältäni haluan. Nyt kun totuus on tässä näin, haluaisinkin mieluummin rauhallisen, tasaisen elämän vaikka jäisinkin vaille lasten tuomaa rakkauden kokemusta. On vähän sellainen olo kuin vankilassa eläisi ja pieni ääni pään sisällä huutaa, että antakaa mun olla.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten nyt vain pitää urheasti kantaa vastuu. En silti pysty nauttimaan tästä kuin ihan hetkittäin, en vain pysty vaikka miten yrittäisin.
Koirattomana jäät paitsi koiran tuomasta rakkauden kokemuksesta. Isoisättömänä jäät paitsi isoisän tuomasta rakkauden kokemuksesta. Sinkkuna jäät paitsi kumppanin tuomasta rakkauden kokemuksesta. Keliaakikkona jäät paitsi pastan tuomasta nautinnosta. Absolutistina jäät paitsi nousuhumalan kohottavasta vaikutuksesta. Vanhempana jäät paitsi lapsettoman iän myötä kypsyvästä vapauden ja itsenäisyyden tunteesta.
Aina jää jostakin paitsi. Entä sitten? Miksi asioista ei saisi jäädä paitsi?
Koska kyseessä on kilpailu. On vain yksi oikea tapa elää ja nyt mitellään verbaalisesti, jotta selviäisi mikä se on.
Minäkin aikoinani mietin, hankkiako lapsia vai ei. Toisaalta olin tyytyväinen sen hetkiseen elämääni, vaikka ajoittain se tuntuikin tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Sitten seurasin vierestä siskoni perheen perustamista, lasten saamista ja lapsiperhe-elämää. Tämä vahvisti tunnetta, etten ehkä haluakaan saada omia lapsia. Tiedän olevani lyhytpinnainen, kontrollifriikki ja siedän huonosti stressiä ja melua, ja nämä eivät taida olla äidin parhaita ominaisuuksia. Pidän lapsista ja viihdyn siskon lasten seurassa, mutta olen myös iloinen päästessäni sen jälkeen omaan lapsettomaan kotiini. Nautin siis lasten parhaista puolista ilman niitä ikävämpiä. Arvostan ja ihailen todella paljon siskoani, miten hän jaksaa ja selviää lapsiperhearjen keskellä. Luulen, etten itse sitä jaksaisi. Onneksi hänellä on arkeen yhtä paljon osallistuva mies sekä muu lähisuku apunaan. Oma mieheni on onneksi samoilla linjoilla kanssani. Kukin tyylillään, ja ainakin tällä hetkellä olemme elämäämme tyytyväisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen onnellinen niiden puolesta, jotka ovat lapsia saaneet ja niistä nauttineet. Olen myös onnellinen niiden puolesta, jotka eivät lapsia ole halunneet, ja ovat elämästään nauttineet. Onneton olen niiden puolesta, jotka ovat tahattomasti lapsettomia. Ja onneton olen niiden puolesta, jotka ovat lapsia saaneet, mutta jälkeenpäin ovat sitä katuneet. On niin monta elämäntarinaa, ja jokainen täällä kertoo oman mielipiteensä, joka perustuu omaan kokemukseen. Ne eivät ole yleisiä totuuksia eikä niistä pitäisi kenenkään syyllistyä.
Hyvä ketju ja suhteellisen asiallinenkin vielä!
Itselläni on lapsia ja tällä tietämyksellä, mitä minulla on, jättäisin lapset tekemättä. Myös mieheni ajattelee näin. Silloin kuin mietin haluanko lapsia, tuntui, että jaksan hyvin ja sitä elämältäni haluan. Nyt kun totuus on tässä näin, haluaisinkin mieluummin rauhallisen, tasaisen elämän vaikka jäisinkin vaille lasten tuomaa rakkauden kokemusta. On vähän sellainen olo kuin vankilassa eläisi ja pieni ääni pään sisällä huutaa, että antakaa mun olla.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten nyt vain pitää urheasti kantaa vastuu. En silti pysty nauttimaan tästä kuin ihan hetkittäin, en vain pysty vaikka miten yrittäisin.