Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustamisen järjettömyydestä
02.12.2015 |
Olen nelikymppinen mies ja tajusin juuri eilen illalla, että miten järjetöntä on ollut hankkiutua parisuhteeseen ja vielä tehdä siihen lapsiakin.
Onhan ne ihania, omat lapset - enkä niitä vaihtaisi enää, enkä toki vaimoakaan.
Mietin vain sitä, miten paljon helpompaa kaikki olisi yksin.
Saisi päättää kaiken ihan yksin - tai olla päättämättä. Siitäkään ei kukaan syyllistäisi tai jos jostain tekemättä jättämisestä koituisi seurauksia, ainoa kärsijä olisi ihan vaan itse.
Asuntolainaa ei tarvitsisi olla niin paljoa, ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa vaimon sukulaisten kissanristiäisissä, ei tarvitsisi valvoa öisin lasten takia, voisi nukkua vaikka päivällä, voisi ostaa (tai olla ostamatta) ruuaksi mitä haluaa ja sitä voisi syödä koska haluaa, ei tarvitsisi olla vastuussa tai huolissaan lapsistaan ja niiden kehityksestä, yms.
Voisi jopa olla henkisesti riippumattomampi työpaikastaan (tai siis palkkatuloistaan), kun elätettävänä olisi vain oma napa. Eikä tarvitsisi tosiaan puntaroida onnistumistaan kasvattajana ja miettiä onko pilannut jollain valinnallaan tai valitsematta jättämisellään lapsensa elämää.
Miksi näistä asioista ei oikeastaan missään ja koskaan puhuta?
Aina vaan ylistetään sitä perhettä ja idylliä ja nuoret ihmiset menevät siihen mukaan, kun vanhemmat painostavat ja niin kuuluu tehdä. On yleisesti hyväksyttyä olla naimisissa ja hankkia se 1,7 lasta, farmariauto, omakotitalo ja kultainennoutaja. Kaikki muu on erilaisuutta ja outoa.
Mutta loppujen lopuksi uskon, että olisin omillani paljon tyytyväisempi.
Paremmin nukkunut, vähemmän stressaantunut, oman elämäni herra, jolla voisi olla jopa jotain intohimoja ja kiinnostuksenkohteita.
Nyt on tilalla perheenisä, joka miettii selvitäänkö taloudellisesti, kestääkö korvienväli itsellä tai vaimolla tai lapsilla, kuoleeko ne auton alle koulumatkalla vai raiskaako joku ne, vai kiusataanko lapsia tai onko niillä nyt tarpeeksi henkistä ja materiaalista hyvää ja saakohan ensi yönä nukuttua ja tuleekohan meidän työpaikalla irtisanomisia ja seksiä ei ainakaan taida saada lähiaikoina, kun vaimo on kireä, kiireinen ja kipeänäkin vielä. Ei jaksa harrastaa mitään, eikä olisi aikaakaan, kun pitää käydä töissä ja ruokkia lapset ja käydä kaupassa ja nyt puuttuu sitä ja tätä ja huomiseksi pitää ostaa lapselle harrastukseen semmoista ja tämmöistä ja maailmaltakin kuuluu pelkkiä huonoja uutisia, samoin kuin kotimaastakin, tulevaisuus vaikuttaa silkalta paskalta, mutta silti pitäisi lastensa huoltajana osata tehdä järkeviä valintoja ja yrittää rakentaa heille hyvää tulevaisuutta.
Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.
Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Yksin yksiössä ei tarvitsisi tuosta kaikesta tulevastakaan niin stressata.
Nuoret miehet. Harkitkaa perheen perustamista tarkkaan, vaikka ympäristö sitä tuntuisikin vaativan, niin muodostakaa oma käsityksenne ja tehkää vasta sitten ratkaisunne.
Erittäin hyvä teksti. Lisäisin vielä, että myös nuorten naisten kannattaa käyttää OMAA harkintaa eikä alistua mahdolliseen ympäristön painostukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tämä lapseton oikein tahtoo elämältään?
Öö.. elää?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina halunut olla äiti. Mikäli mies olisi halunut jäädä lapsettomasksi omasta halustaan, en tiedä olisiko minulle pelkkä parisuhde riittänyt.. Tuskin ainakaan heti olisin jättänyt, mutta voipi olla, että äidiksi tulemisen toive olisi lopulta muuttunut maanitteluksi (tehdään edes yksi..) uhkailuksi (mä jätän sut..) kiristämiseksi.. (en anna seksiä, jos et anna lasta) Nämäkin on vain pohdintaa, lopulta ei voi tietää miten oisi käynyt.. lapset eivät ole siksi, ettei minun tarvitse olla vanhana yksin, sen verran olen nuoruudessani vanhuksia hoitanut, että siellä on monta ison lapsi katraan hoitanutta ukkia ja mummia, joita käydään ehkä kerran vuoteen katsomassa. Lapset tyydyttää mun hoivaamisviettiä, tarvetta olla tarpeellinen, toki on väsymyksen aikoja ja välillä pohtii millaista elämä oisi ilman lapsia.. Mutta tiedän, että minä olen vain niiiin äiti-tyyppi, että jos ei omia olisi suotu oisin varmaan ryhtynyt miettimään sijoituslasten ottamista, tukiperheenä oloa, adoptiota ym.. Kaikista pahinta, että nyt kun oma lapsi katras on täynnä, tunnen pientä haikeutta ja haaveilen että joskus pääsen mummoksi.. Meitä naisia ja miehiä on erilaisia. toisille on tärkeää ura, harrastukset, oma-aika, perhe.. nämä kaikki on mahdollista toki yhdistää, mutta pikkulapsiaikana ainakin joku osa-alue kärsii.. Toki syyllisyys on vanhemmuudessa raskainta, minäkin koen syyllisyyttä, kun menen töihin ja teen pitkää päivää.. Mutta aina ei voi jäädä vain kotiin..
t. viidenäiti
Tämä oli mielestäni fiksu teksti ja hyvä asenne. Jokainen tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuus kaduttaa usein vasta vanhemmalla iällä.
Tämän (nuoret) velat kovin usein - ymmärrettävästi - sivuuttavat: sen että elämä on pitkä ja mieli saattaa muuttua.
Ei elämä välttämättä ole pitkä. Kukaan ei voi luvata huomista.
Toiset sentään miettii asiaa etukäteen. Mun kummipojan isä on aivan kusipää. Jo ennen lapsen hankintaa valitti naisestaan ja parisuhteesta, raskausaikana valitti naisen lihomisesta ja nyt pikkulapsiaikana valittaa, kun ei voi mennä ja tehdä vapaasti. Haluaisi vaan bilettää kavereiden kanssa vkloput ja raahata baarista kotiin yhdenyönhoitoja, on sanonu tän ihan ääneen. Kysyin että no miksi helvetissä menit hankkimaan lapsia? Vastaus oli että kaikkea pitää kokeilla. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajan pointin, siitä varsinkin kun nykyään uutisoidaan tosi paljon kaikkea levottomuuksia,että koko ajan saa huolehtia lasten tulevaisuudesta :( Se että pelottaa Euroopan tulevaisuus, on ehkä suurin syy miksi tuntuu, että oli huono idea perustaa perhe, en haluaisi nähdä lapseni kärsivän. Mutta muutoin olen tyytyväinen että minulla on 1 lapsi, verrattuna ettei olisi ollenkaan. Lapsi tuo niin paljon rakkautta ja iloa, ja kun omat vanhempani vanhenevat ja sisarukset etääntyvät, tunnen oloni iloiseksi ja rakastetuksi kun minulla on perhe :) Eli perhe myös lievittää yksinäisyyttä ja poistaa stressiä, varsinkin kun lapsi kasvaa, häneltä voi saada paljon viisautta, seuraa ja uusia ideoita :) Pääsäntöisesti tunnen siis että lasten saaminen on positiivinen asia. Tunnen että minulla on suurempi merkitys nyt olla olemassa ja enemmän tehtävää kun huolehdin lapsestani, joten en enää ole niin surumielinen ja mieti olemassaoloni tarkoitusta, kuten nuorena, ennen kuin perustin perheen. Enkä tunne olevani "hukassa" tässä kiireisessä maailmanmenossa, vaan osaan keskittyä hetkeen, olennaiseen, ja tehdä lapseni kanssa mukavia arkisia asioita :)
Ymmärrän kuitenkin, että aina tulee hetkiä kun on paljon meno-eriä lasten vuoksi, silloin miettii hetken että kuinka paljon rikkaampi olisi jos olisi sinkku. En kuitenkaan jää miettimään asiaa kauan, vaan ajattelen, että pian lapsi on aikuinen ja kustantaa omat menonsa. Sitten saa käyttää omat rahat vain omiin menoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Kuulostaa siltä, että parksuhteesi ei ole kunnossa. Sitä lähtisin tapauksessasi työstämään. Muista että kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota omaan käytökseen, sillä toisen käytökseen puttuminen aiheuttaa useimmiten ainoastaan riitaa. Kehu vainoa kauniiksi, sano ihanaa tulla kotiin, vie koko porukka uimaan, laita tiskit aamuisin, ehdota perjantaina pullan leipomista. Ehdota vaimolle treffejä ja viekää lapset hoitoon ;) ja seksiä, kummallekkin mieleistä. (ei kannata mennä mihinkään pihviravintolaan sit ei jaksa). Jos jatkat tota linjaa vaimo varmasti muuttuu ihanaksi. Jos ei niin vaihda!!! Meillä ei todellakaan mies koe että tekee kaiken väärin tms mitä aloituksessa sanoit. Vaimosi kuulostaa nalkuttajalta. Minä haluan mielelleni onnellisen elämän ja mieheni minulle. Jos hän näkee että olen väsynyt hän vie lapset yks tai kylpyyn pyydettäessä ja joskus ihan oma-aloitteisesti. Siitä minulle tulee usei niinkin hyvä mieli että täällä odottaa herkullinen iltapala koko perheellä ja hoidan sit unille laittamisen
kerran kaks kuussa lapset mummolassa yötä :)
Vierailija kirjoitti:
Loppujen lopuksi antoisinta perhe-elämässä on se, että kaikesta rasittavuudestaan huolimatta elämä ei pyöri enää pelkästään oman navan ympärillä.
Nainen 34 v, "normiperheessä"
Jos ihmettelet miinuspeukkuja, niin voin kahden lapsen vanhempana kertoa. Mitä kirjoitit, on aika hölmösti sanottu, kun tiedossa on, että suurin osa lapsettomista tekee paljon enemmän vanhempiensa eteen, kun nämä vanhenevat, moni hoitaa kummilapsiaan, niitä saattaa olla kaukana ja lähellä Suomessa, moni jaksaa olla paljon parempi ihminen ilman omia lapsia, ja tehdä paljon enemmän muille.
Jos nyt joku vanhemmaksi tuleva ei olekaan koko ajan pää omassa navassa ja pyllyssä, niin suurin osa ei näe muuta kuin omat lapsensa. ei ole paljon eroa siihen, että vain oma napa kiiinnostaisi, kun mikään nmuu ei kiinnosta kuin oma kakara.
Pahimpia eivät ole kumpikaan ääripää, eli todella huono-osaiset tai todella hyväosaiset, vaan nämä keskiväli, amk, ammattikoulu, joille se kakarat ja perhe ja okt ja autot ovat aina olleet elämän tavoite, ja nämä eivät kyllä useinkaan ymmärrä muuta kuin hyväksikäyttää esim niitä lastensa isovanhempia ja kaikkia lähellä olevia, ja lapsiakin tehdään yleensä normaalia enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lauantaisin kun koko perhe röhnöttää saunapuhtaina olohuoneessa kikattaen putous-vitseille ja lapset heittävät jotain niin mieletöntä läppää ja tekevät " vanhuksille" oman reseptin mukaisia lämppäreitä niin silloin koko viikon murkkuikäisten tiuskimiset, epäselvät wilmamerkinnät ja rahanmenot uusiin (turhiin) vaatteisiin unohtuvat. Silloin tunnemme miehen kanssa syvää puhdasta onnea että me - meidän perhe - on tässä.
Lauantai-illan kuvauksesi kuulostaa omiin korviin ihan hirveältä. Niin sitä ollaan ihmiset erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Kuka lankesi trolliin?
Mitä väliä sillä on? Tämä on hyvä keskustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt oikein ymmärrä, kuka nelikymppinen (joka itsekin olen) ei olisi miettinyt perheenperustamiseen liittyviä vaatimuksiakin. Ihan oma vikasi ap, kun et ollut osannut miettiä. En suitsuttaisi aloittajaa nyt niin kauheasti, kuten osa naisista täällä tekee, oikeasti fiksu ihminen on se, joka tiedosti asioita etukäteen, otti selvää ja teki valinnan siltä pohjalta JA on tyytyväinen valintaansa. Sellaisia ihailen.
En niitä, jotka huomaa kusi sukassa, että "oho, onkohan minusta edes isäksi, mutta onneksi voin myöntää itselleni etten miettinyt tätä ennakkoon."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia eivät ole kumpikaan ääripää, eli todella huono-osaiset tai todella hyväosaiset, vaan nämä keskiväli, amk, ammattikoulu, joille se kakarat ja perhe ja okt ja autot ovat aina olleet elämän tavoite, ja nämä eivät kyllä useinkaan ymmärrä muuta kuin hyväksikäyttää esim niitä lastensa isovanhempia ja kaikkia lähellä olevia, ja lapsiakin tehdään yleensä normaalia enemmän.
Kaikkein pahimpia ihmisiä on siis ihan tavalliset ihmiset. Ne kusipäät, jotka perustaa perheen, maksaa suhteessa eniten veroa ja käy palkkatöissä. Ne hyväksikäyttää vanhuksia ja kaikkia lähistöllä olevia. Ne on kaikkein pahimpia ihmisiä.
Tämmöiseenkin "oivallukseen" voi netin foorumilla lopulta päätyä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaaehtoinen lapsettomuus on hyvä valinta, mutta aivan käsittämätöntä kuinka paljon se oikeasti hiertää joitakin (katkeria?) ihmisiä. Ja ehkä vielä katkerampia vanhempia joista ei tulekaan isovanhempia. Valtaosaa asia ei sentään häiritse ollenkaan ja hyvä niin. Onneksi tämäkin vaihtoehto on nykyään mahdollinen ja toivottavasti tulevaisuudessa sterilisaatioraja saadaan alemmas, niin säästyttäisiin vielä paljolta mielipahalta ja esim. tarpeettomilta aborteiltakin. On ihanaa elää vain itselleen ja rakkaimmalle ihmiselleen itselle sopivimmassa perhemallissa ettei tarvitsekaan pakottautua siihen perheellisen muottiin josta tulisi vain surua kaikille. Samaten olen onnellinen siitä, että nykylääketiede ei enää automaattisesti pakota perhettä haluavia lapsettomuuteen, vaan että meillä oikeasti on valinnan varaa. Upeaa elää tätä aikaa.
-Vela
Lapsiperhe-elämäkin on mahdollista muokata itselleen sopivaksi, ei se ole minkään laista lähtökohtaisesti.
Me ollaan valittu pienet lainat ja elämän joustavuus. Puitteet ei todellakaan ole niin hienot kuin voisi olla, mutta me ei koskaan olla ajateltukaan että pitäisi olla se 'farmariauto, omakotitalo ja koira'. Meille on riittänyt kerrostaloluukku ja pikkuauto.
Mitä tästä seuraa? Esimerkiksi se, että voimme toteuttaa itseämme. Pidämme kulutuksen minimissä ja olemme vuosikausia pitäneet, ja nyt toinen meistä aina vuorotellen opiskelee uutta ammattia. Omaksi iloksi ja itsensä kehittämiseksi, elämän ei tarvitsisi jämähtää.
Ja ehkä se, mistä pitäisi enemmän puhua on lapsiluku ja ikäerot. Jos haluat hyvät puolet perhe-elämästä ja vapaudesta, tee yksi lapsi tai max kaksi isolla ikäerolla. Se on itsekkyyttä, mutta tervettä sellaista. Elämän pitää olla sellaista että se on elämisen arvoista lasten jälkeenkin. Vaali ystävyyssuhteita ja harrastuksia, ja ennen kaikkea parisuhdetta.
Meidän lapsiperhe-elämä hyvin pienen lainan ja yhden lapsen kanssa on ollut ihanaa, tietty niitä huonoja päiviä on, mutta olisi muutenkin. Meitä on kaksi aikuista jotka tukevat toisiaan tavoitteissa ja unelmissa, ikinä emme tyytyisi siihen perinteiseen perhe-elämään sellaisenaan, osaan kuvitella mitä se on.
Kaikella on aina joku tarkoitus. Kyllä sä viimeistään vanhainkodissa olet kiitollinen että joku käy katsomassa.
Tuollaista se vaan on kun lapset on pieniä, ei sitä ikuisuutta kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia eivät ole kumpikaan ääripää, eli todella huono-osaiset tai todella hyväosaiset, vaan nämä keskiväli, amk, ammattikoulu, joille se kakarat ja perhe ja okt ja autot ovat aina olleet elämän tavoite, ja nämä eivät kyllä useinkaan ymmärrä muuta kuin hyväksikäyttää esim niitä lastensa isovanhempia ja kaikkia lähellä olevia, ja lapsiakin tehdään yleensä normaalia enemmän.
Kaikkein pahimpia ihmisiä on siis ihan tavalliset ihmiset. Ne kusipäät, jotka perustaa perheen, maksaa suhteessa eniten veroa ja käy palkkatöissä. Ne hyväksikäyttää vanhuksia ja kaikkia lähistöllä olevia. Ne on kaikkein pahimpia ihmisiä.
Tämmöiseenkin "oivallukseen" voi netin foorumilla lopulta päätyä...
No ei tuo sinun purkauksesi kyllä älyllä loista. Laitat ihmisiä lokeroihin, mikä on tavallista ja mikä ei, mikä normaalia ja mikä ei.
Kyllä se lapsettomuus on ihan yhtä ok ja normaalia ja tavallista, tai pitäisi olla, kun luonnonvarat ja maapallon kestokyky vetelee viimeisiään.
Se ihmetyttää miksi näistä otetaan niin tolkuttomia kierroksia. Aloittaja kärsii iskä-bluesista mikä on ihan normaalia.
Se tuntuu valitettavan usein olevan niin, että jos joku nykyään uskaltaa julkisesti sanoa lapsen olevan elämässään niitä parhaita asioita, niin jopa vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat sen jotenkin omituisesti suoraan itseensä kohdistetuksi loukkaukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia eivät ole kumpikaan ääripää, eli todella huono-osaiset tai todella hyväosaiset, vaan nämä keskiväli, amk, ammattikoulu, joille se kakarat ja perhe ja okt ja autot ovat aina olleet elämän tavoite, ja nämä eivät kyllä useinkaan ymmärrä muuta kuin hyväksikäyttää esim niitä lastensa isovanhempia ja kaikkia lähellä olevia, ja lapsiakin tehdään yleensä normaalia enemmän.
Kaikkein pahimpia ihmisiä on siis ihan tavalliset ihmiset. Ne kusipäät, jotka perustaa perheen, maksaa suhteessa eniten veroa ja käy palkkatöissä. Ne hyväksikäyttää vanhuksia ja kaikkia lähistöllä olevia. Ne on kaikkein pahimpia ihmisiä.
Tämmöiseenkin "oivallukseen" voi netin foorumilla lopulta päätyä...
No ei tuo sinun purkauksesi kyllä älyllä loista. Laitat ihmisiä lokeroihin, mikä on tavallista ja mikä ei, mikä normaalia ja mikä ei.
Kyllä se lapsettomuus on ihan yhtä ok ja normaalia ja tavallista, tai pitäisi olla, kun luonnonvarat ja maapallon kestokyky vetelee viimeisiään.
Semantiikka sulla vähän hakusessa? Yleensä tavallinen = enemmistö. Jos kommentoimassani viestissä todetaan etteivät pahimpia ole ääripäät vaan se keskinormaali niin miten monella tavalla sen voi muka ymmärtää :D ?
Loppujen lopuksi antoisinta perhe-elämässä on se, että kaikesta rasittavuudestaan huolimatta elämä ei pyöri enää pelkästään oman navan ympärillä.
Nainen 34 v, "normiperheessä"