Millä tavalla akateemiset miehet sitten oikeasti muka eroavat duunareista?

Akateeminen mies puhuu samaa kieltä kuin akateeminen nainen...sähkömies eivymmärrä, jos minulla on frustraatio meneillään t.maisteri nainen

Ei nyt tule sanoa duunareista, ettei heillä ole koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen mies puhuu samaa kieltä kuin akateeminen nainen...sähkömies eivymmärrä, jos minulla on frustraatio meneillään t.maisteri nainen

Missä vaiheessa ihan todella olet tottunut ilmaisemaan itseäsi mieluummin vieraskielisin lainasanoin? Haluatko tauotta ylläpitää sivistyneen kouluttautunutta mielikuvaa? Voi duunarikin tuon varmasti ymmärtää, mutta hän kysyy miksi, koska ei tajua, miksi ilmaista itseään juuri noin? Muistuttaen sivistyneisyydestä?

Ainakaan ikäiseni humanistit eivät ole kiinnostuneet oopperasta tai taidenäyttelyistä mitenkään erityisesti, enkä ole itsekään. Lähinnä eri urheilulajeista, peleistä ja musiikista noin ylipäätään. Sitten kiinnostaa luonnollisesti tietenkin oma ala. Mutta noin muutoin en usko että mielenkiinnon kohteet mitenkään erityisesti eroavat näiden kahden "rodun" välillä.

Muuten komppaan mitä muut ovat sanoneet. Erot keskusteluissa: Sivistyssanojen käyttö, tyyli, aiheet. Sarkasmi ja vastaava huumori on yleisempää akateemisissa piireissä, mutta sekin riippuu sitten seurueesta. Jutut voi olla ronskeja/alatyylisiä kummissakin piireissä, mutta poliittiset ym. Ovat tosi harvinaisia duunarien parissa, akat., tai ainakin oman alan piireissä ne ovat hyvin yleisiä.

Kukaan ei ole tietynlainen vain siksi että opiskelee yliopistossa tai on vaikka lihanleikkaaja, suvaitsemattomia punaniskoja on kyllä joka porukassa... Ja kummissakin piireissä ne on tasan yhtä pahoja. Sen olen huomannut, että joillekin amislaisille on tyypillistä halveksia lukemista ja juurikin vaikka lukiota ja yliopistoa. Amiksessahan opitaan tekemään nääs rahaa ;) muutoinkin silmiinpistävä materialismi yleisempää. Missä suhteessa akateemiset on pölvästejä duunareihin verrattuna on se jos ne eksyvät väärällä asenteella duunarien työpaikoille vaikka esimieheksi :D Siitä näkökulmasta ymmärrän kyllä heittaamisen.

Duunarihommia sivutoimena tehneenä/tekevänä ja nykyisenä opiskelijana sanoisin että kaikki on yhtä tyhmiä/kivoja. :D

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä kohdannut pari duunaripoikkeustakin, avarakatseisia ja taidenäyttelyissä käyviä. Heillä olisi ollut mahdollisuuksia kouluttautua pidemmällekin, mutta huonot kotiolot nujersivat. Sitä paitsi älykkyyden kanssa korkea koulutus ei välttämättä korreloi. Suomen älykkäin mies, se jousiammuntaa harrastava, ei muistaakseni ole korkeasti koulutettu.

Ihan yksi juttu; se korkeakoulutuksen mukanaan tuoma työ ei välttämättä kiinnosta kaikkia.

Mieheni (jolla on mitattu pariinkin otteeseen poikkeuksellisen korkea äo) vaihtoi valkokaulustyön duunarityöhön omasta halustaan.

Hänen harrastuneisuutensa on sangen monipuolista, tieteistä ja taiteista kykenee keskustelemaan alan ammatti-ihmistenkin kanssa sangen sujuvasti ja asiantuntevasti. Käy siis taidenäyttelyissäkin toisinaan. On aina lukenut paljon, proosaakin.

Hän on myös käsistään erittäin kätevä ja kiinnostunut myös autoista ja moottoripyöristä,  tekniikasta ylipäätään.

Hänellä ei ole korkeakoulutusta.

Pidän kummallisena tätä ketjua ja sitä, että ihmisiin istutetaan erilaisia ominaisuuksia pelkän koulutuksen perusteella, kun oikeasti kyse on omista, itseluoduista mielikuvista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoi vähän ahdistaa tätä ketjua lukiessa. Olen seurustellut pitkään mieheni kanssa ja olen alkanut miettimään onko arvomaailmamme ja kiinnostuksen kohteemme sittenkin liian erilaiset... Mies on kiinnostunut autoista, moottoripyöristä ja salilla pumppailusta (ja omien lihasten ihannoimisesta), haaveet talosta ja autosta luokkaa "pakko olla paremmat, kalliimmat ja hienommat kuin kavereilla". Ei ole juuri kiinnostunut matkustelusta tai kulttuurista, joita itse taas arvostan. Miehen kaverit saman tyyppisiä enkä itse jaksa heidän juttujaan ollenkaan ja he varmasti pitävät minua huumorintajuttomana snobina. 

 

Kuulostaa varmasti kunnon kliseeltä, mieheni on ammattikoulun käynyt ja minä mukamas parempi yliopistoihminen, tosin opiskelija vasta. Mutta pikku hiljaa olen alkanut selkeämmin tiedostamaan näitä eroja... En missään nimessä pidä itseäni jotenkin parempana, vaan erilaisena. Ihailen mieheni intohimosta suhtautumista harrastuksiin, sosiaalisuutta ja avoimuutta. Mutta erot ajattelutavoissa, arvoissa jne. ovat alkaneet mietityttämään...

Erilaiset kiinostuksen kohteet eivät ole ongelma, jos kumpikaan ei halveksi toista. Mielipide-erot rahankäytössä, perheenjäsenten rooleissa ja tehtävissä, lastenkasvatuksessa jne ovat ne, jotka tuovat suurempia ongelmia, jos ovat tuodakseen.

Ei ole ei, ainakaan minulle. En ole sitä tyyppiä jonka pitää lenkkeilläkin samanlaisissa asusteissa, jotkut haluvat nukkua lusikassa yöt ja tehdä samoja juttuja, lauseetkin lopetetaan kun siamilaiset kaksoset. Kokisin tuollaisen ahdistavaksi.

Jos miehesi ei saa nukkua kanssasi edes lusikassa niin mitä annettavaa sinulla on? Voihan sitä yhtä hyvin nukkua yksinkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen koulutettu nainen enkä kaipaa akateemista miestä. On silti kyettävä juttelemaan eri asioista. Ei vain jääkiekosta ja pakolaisista.

Voisipa puhumalla viisaita yliopiston kahvilassa maksaakin sen puolen miljardin euron lainan joka kuluu näiden elintasoshoppailijoiden elättämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kiinnostuksenkohteet ja esimerkiksi poliittiset näkemykset liittyvät koulutustaustaan. Duunareissa on enemmän esimerkiksi jääkiekon ystäviä sekä persujen kannattajia kuin akateemisissa. Itselleni nämä ovat täysi turn off, joten siksi pidän todennäköisempänä, että minulle sopiva kumppani löytyy akateemisista kuin duunareista. En ole oikeasti tavannut yhtään duunarimiestä, joka haluaisi käydä kanssani esimerkiksi taidenäyttelyissä tai teatterissa. Jos sellainen löytyy, ei koulutustaustalla tai ammatilla itsessään ole väliä.

Tuota, miten joku niin pieni ja mitätön asia kuin jääkiekon seuraaminen voi olla "täysi turn off"? Kaikenlaisia umpimielisiä idiootteja olen tavannut, mutta nyt ollaan kyllä paalupaikan tuntumassa.

Tarkoitin sellaista jääkiekon seuraamista, että se vie merkittävän osan vapaa-ajasta, tyyliin kaikki ottelut on pakko nähdä joko telkkarista tai paikan päällä. En halua miestä, joka huudattaa televisiota tai vaihtoehtoisesti luuhaa illat sporttibaarissa tai jäähallilla. Myönnän, että jääkiekko on silmissäni myös aika junttilaji verrattuna vaikka jalkapalloon. Ylipäätään penkkiurheilu on asia, joka ei minua kumppanissa oikein innosta. Joku voi pitää vastaavasti omia kulttuuriharrastuksiani elitistisinä ja snobeina. Onko sinulle samalla tavalla osoitus kapeakatseisuudesta, jos joku ei halua kumppania, joka kuuntelee kaiket päivät klassista musiikkia kotona?

Älä nyt viitsi selitellä vetelemällä hatusta jotain ääritapauksia, joita muka tarkoitit. Tai jos selittelet, niin älä ainakaan kirjoita samaan viestiin, että jääkiekko on "aika junttilaji".

Enköhän minä itse tiedä meistä kahdesta paremmin, mitä tarkoitin. Se, että katsoo kerran vuodessa Suomen pelit MM-kisoissa ei ole jääkiekon seuraamista eikä minua häiritse. Mielipiteeseeni jääkiekon junttiudesta minulla lienee täysi oikeus, ihan samoin kuin muilla on oikeus mielipiteeseensä minun kiinnostuksenkohteistani. Joillekin ei ole parisuhteessa merkitystä sillä, mitä toinen harrastaa ja mitä toinen ajattelee vaikkapa yhteiskunnallisista asioista, mutta minulle nämä asiat merkitsevät paljon. Ihmisillä on erilaisia odotuksia parisuhteen suhteen.

Pointti oli ainoastaan se, että olet harvinaisen ahdasmielinen ja tuomitsevainen ihminen, kun leimaat harrastuksia itsessään turnoffeiksi ja junteiksi. Sitä asiaa tuot myös jokaisessa viestissäsi esille lisää ja lisää, joten en oikeastaan tiedä, mitä yrität sanoa.

Tietenkin sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi ja saat vapaasti pitää toisen harrastusta merkityksellisenä parisuhteessa. Ehkä kuitenkin voisit joskus yrittää tutustua ihmisiin ihan avoimin ja kunnioittavin mielin, etkä heti lähdössä turnoffautua siitä, että toisella on jokin harrastus, joka sinun arvohierarkiassasi on kulttuurin alapuolella.

Herrajestas sentään! Puhuin vain omasta puolestani, muut saavat katsoa jääkiekkoa niin paljon kuin haluavat ja etsiä puolisoa vapaasti haluamillaan kriteereillä. Joku etsii pitkää ja joku pätkää, joku kissaihmistä ja joku koiraihmistä, jollekin toisen pituus, paino tai tulotaso on kynnyskysymys (minulle ei). Minua ahdistaisi asua ihmisen kanssa, jolle penkkiurheilu on tärkeää, kun en muutenkaan pidä siitä, että televisio on päällä. Miten ihmeessä minusta tekee ahdasmielisen ja tuomitsevan se, että tiedostan, millainen ihminen minulle sopii parhaiten kumppaniksi? Kaikilla on joitain kriteereitä ihannekumppanille, eikä mielestäni toive siitä, ettei penkkiurheilu olisi kovin korkealla kiinnostuksenkohteiden joukossa, ole mielestäni mitenkään kohtuuttomimmasta päästä. Henkilö, jota jääkiekko kiinnostaa, haluaa varmaan myös aiheesta keskustella ja vaikkapa käydä yhdessä matseissa, ja kun minua ei jääkiekko nappaa yhtään, on varmaan lätkäfanille itselleenkin parempi pariutua jonkun sellaisen kanssa, joka jakaa tämän innostuksen.

Hieno homma, mutta kun nyt ei edelleenkään ole kyse siitä, mikä sinua nappaa ja oletko koiraihminen vai et, vaan ihan vaan siitä, että pidät lähtökohtaisesti toisia harrastuksia juntteina ja siis vähempiarvoisena kuin omiasi. Tietenkään ei ole mitään väärää siinä, että sinua ei kiinnosta jääkiekko. Siinä sen sijaan on paljonkin ahdasmielisyyttä ja sivistymättömyyttä, että tuhahtelet jääkiekon olevan junttia ja samalla asetut siitä kiinnostuneiden yläpuolelle.

Aikamoiseksi jeesusteluksi meni nyt tämä. On ihan normaalia arvottaa asioita oman makunsa mukaan, vai voitko rehellisesti väittää, et näet itse kaikki maailman ilmiöt samanarvoisina? Kaikki maailman kirjat ovat yhtä hyviä, kuten myös kaikki musiikkityylit, elokuvat ja tv-sarjat? Kun toinen kertoo suosikkiartisteikseen vaikka Justin Bieberin ja Spice Girlsin, et yhtään ajattele oman musiikkimakusi olevan parempi?

Taidan sitten olla itse Jeesus, kun ihan käsi sydämellä voin sanoa, että en pidä mitään harrastusta junttina, enkä etenkään turnoffina uuteen ihmiseen tutustuessani. Tietenkään en itse pidä esimerkiksi kaikesta taiteesta tai musiikista, eikä ala-asteen orkesterin konsertti liene millään mittarilla yhtä laadukas kuin RSO:n, mutta mitään juntti-sivistynyt-akselin arvottamisia en tee. Enhän itsekään harrasta asioita statuksen vuoksi, vaan siksi, että nautin niistä.

Ehkä tässä taustalla on se, että olen tavannut riittävän paljon ihmisiä kaikenlaisten enemmän ja vähemmän fiinien harrastusteni myötä ymmärtääkseni, että niiden parissa on ihmisiä laidasta laitaan. Toki tietynlaiset ryhmät ovat enemmän edustettuja tietyissä harrastuksissa, mutta silloin kun puhutaan intohimosta ja rakkaudesta harrastukseen, niin yhteiskuntaluokilla ei ole enää merkitystä. Siellä jääkiekon parissakin on tullut vastaan vaikka minkälaista porukkaa. Puulaakijoukkueessani esimerkiksi on viime vuosien aikana pelannut kaikenlaista tallaajaa työttömästä väliinputoajasta espoolaisen dippainssin kautta pörssiyhtiön CFO:hon.

Taiteen ystävänä osaisit muuten varmaankin arvostaa jääkiekkoa siinä mielessä, että se on parhaimmillaan erinomaista käsikirjoittamatonta draamaa. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen mies puhuu samaa kieltä kuin akateeminen nainen...sähkömies eivymmärrä, jos minulla on frustraatio meneillään t.maisteri nainen

Missä vaiheessa ihan todella olet tottunut ilmaisemaan itseäsi mieluummin vieraskielisin lainasanoin? Haluatko tauotta ylläpitää sivistyneen kouluttautunutta mielikuvaa? Voi duunarikin tuon varmasti ymmärtää, mutta hän kysyy miksi, koska ei tajua, miksi ilmaista itseään juuri noin? Muistuttaen sivistyneisyydestä?

Et vissiin huomannut, että tuo oli provo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen on akateeminen ihannemies? Liberaali ja tyylikäs kaupunkilainen mies? Vai joku vähän renttu humanisti?

Eiköhän tämä riipu ihmisestä, minulle kävisi molemmat, jos renttu viittaa enemmän ulkomuotoon kuin elintapoihin. Tärkeitä asioita minulle on miehessä kiinnostus itsensä kehittämistä kohtaan kirjoja ja lehtiä lukemalla ja matkustelemalla. Ihannemiehelleni työ olisi intohimo ja osa identiteettiä, ei vain tulonlähde. Arvomaailma saisi olla liberaali ja moderni. Tällaisia löytynee molemmista kuvatuista miesryhmistä.

Eikö tärkeintä ole, että kumppanilla on intohimoja, tuli ne sitten työstä tai harrastuksista? Miksi työ on aina elämän suola? 

Työssä vietetään kahdeksan tuntia päivässä, siksi sen olisi hyvä olla mielekästä. Itse myös kuulun näihin, joille työ ja oma ammatti ovat todella tärkeä osa identiteettiä, ja tämä olisi mukava pystyä jakamaan kumppanin kanssa. Minä esimerkiksi puhun mielelläni työstä, joten suotavaa olisi, että kumppania kiinnostaa sama aihe.

Mun duunarimies on ilmeisesti joku poikkeus. Sitä kiinnostaa matkailu (tällä hetkellä vaan ei rahatilanne salli koska mä opiskelen), on käyty baletissa ja teattereissa ja se pissaa istualteen. Käytöstavat on hyvät, osaa kirjoittaa oikein ja osaa keskustella, myös politiikasta. Ei seuraa urheilua eikä ole persujen kannatttaja (eikä kokoomuksen luojan kiitos).

Mun mielestä aivan täyden kympin mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kiinnostuksenkohteet ja esimerkiksi poliittiset näkemykset liittyvät koulutustaustaan. Duunareissa on enemmän esimerkiksi jääkiekon ystäviä sekä persujen kannattajia kuin akateemisissa. Itselleni nämä ovat täysi turn off, joten siksi pidän todennäköisempänä, että minulle sopiva kumppani löytyy akateemisista kuin duunareista. En ole oikeasti tavannut yhtään duunarimiestä, joka haluaisi käydä kanssani esimerkiksi taidenäyttelyissä tai teatterissa. Jos sellainen löytyy, ei koulutustaustalla tai ammatilla itsessään ole väliä.

Tuota, miten joku niin pieni ja mitätön asia kuin jääkiekon seuraaminen voi olla "täysi turn off"? Kaikenlaisia umpimielisiä idiootteja olen tavannut, mutta nyt ollaan kyllä paalupaikan tuntumassa.

Tarkoitin sellaista jääkiekon seuraamista, että se vie merkittävän osan vapaa-ajasta, tyyliin kaikki ottelut on pakko nähdä joko telkkarista tai paikan päällä. En halua miestä, joka huudattaa televisiota tai vaihtoehtoisesti luuhaa illat sporttibaarissa tai jäähallilla. Myönnän, että jääkiekko on silmissäni myös aika junttilaji verrattuna vaikka jalkapalloon. Ylipäätään penkkiurheilu on asia, joka ei minua kumppanissa oikein innosta. Joku voi pitää vastaavasti omia kulttuuriharrastuksiani elitistisinä ja snobeina. Onko sinulle samalla tavalla osoitus kapeakatseisuudesta, jos joku ei halua kumppania, joka kuuntelee kaiket päivät klassista musiikkia kotona?

Älä nyt viitsi selitellä vetelemällä hatusta jotain ääritapauksia, joita muka tarkoitit. Tai jos selittelet, niin älä ainakaan kirjoita samaan viestiin, että jääkiekko on "aika junttilaji".

Enköhän minä itse tiedä meistä kahdesta paremmin, mitä tarkoitin. Se, että katsoo kerran vuodessa Suomen pelit MM-kisoissa ei ole jääkiekon seuraamista eikä minua häiritse. Mielipiteeseeni jääkiekon junttiudesta minulla lienee täysi oikeus, ihan samoin kuin muilla on oikeus mielipiteeseensä minun kiinnostuksenkohteistani. Joillekin ei ole parisuhteessa merkitystä sillä, mitä toinen harrastaa ja mitä toinen ajattelee vaikkapa yhteiskunnallisista asioista, mutta minulle nämä asiat merkitsevät paljon. Ihmisillä on erilaisia odotuksia parisuhteen suhteen.

Pointti oli ainoastaan se, että olet harvinaisen ahdasmielinen ja tuomitsevainen ihminen, kun leimaat harrastuksia itsessään turnoffeiksi ja junteiksi. Sitä asiaa tuot myös jokaisessa viestissäsi esille lisää ja lisää, joten en oikeastaan tiedä, mitä yrität sanoa.

Tietenkin sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi ja saat vapaasti pitää toisen harrastusta merkityksellisenä parisuhteessa. Ehkä kuitenkin voisit joskus yrittää tutustua ihmisiin ihan avoimin ja kunnioittavin mielin, etkä heti lähdössä turnoffautua siitä, että toisella on jokin harrastus, joka sinun arvohierarkiassasi on kulttuurin alapuolella.

Herrajestas sentään! Puhuin vain omasta puolestani, muut saavat katsoa jääkiekkoa niin paljon kuin haluavat ja etsiä puolisoa vapaasti haluamillaan kriteereillä. Joku etsii pitkää ja joku pätkää, joku kissaihmistä ja joku koiraihmistä, jollekin toisen pituus, paino tai tulotaso on kynnyskysymys (minulle ei). Minua ahdistaisi asua ihmisen kanssa, jolle penkkiurheilu on tärkeää, kun en muutenkaan pidä siitä, että televisio on päällä. Miten ihmeessä minusta tekee ahdasmielisen ja tuomitsevan se, että tiedostan, millainen ihminen minulle sopii parhaiten kumppaniksi? Kaikilla on joitain kriteereitä ihannekumppanille, eikä mielestäni toive siitä, ettei penkkiurheilu olisi kovin korkealla kiinnostuksenkohteiden joukossa, ole mielestäni mitenkään kohtuuttomimmasta päästä. Henkilö, jota jääkiekko kiinnostaa, haluaa varmaan myös aiheesta keskustella ja vaikkapa käydä yhdessä matseissa, ja kun minua ei jääkiekko nappaa yhtään, on varmaan lätkäfanille itselleenkin parempi pariutua jonkun sellaisen kanssa, joka jakaa tämän innostuksen.

Hieno homma, mutta kun nyt ei edelleenkään ole kyse siitä, mikä sinua nappaa ja oletko koiraihminen vai et, vaan ihan vaan siitä, että pidät lähtökohtaisesti toisia harrastuksia juntteina ja siis vähempiarvoisena kuin omiasi. Tietenkään ei ole mitään väärää siinä, että sinua ei kiinnosta jääkiekko. Siinä sen sijaan on paljonkin ahdasmielisyyttä ja sivistymättömyyttä, että tuhahtelet jääkiekon olevan junttia ja samalla asetut siitä kiinnostuneiden yläpuolelle.

Aikamoiseksi jeesusteluksi meni nyt tämä. On ihan normaalia arvottaa asioita oman makunsa mukaan, vai voitko rehellisesti väittää, et näet itse kaikki maailman ilmiöt samanarvoisina? Kaikki maailman kirjat ovat yhtä hyviä, kuten myös kaikki musiikkityylit, elokuvat ja tv-sarjat? Kun toinen kertoo suosikkiartisteikseen vaikka Justin Bieberin ja Spice Girlsin, et yhtään ajattele oman musiikkimakusi olevan parempi?

Taidan sitten olla itse Jeesus, kun ihan käsi sydämellä voin sanoa, että en pidä mitään harrastusta junttina, enkä etenkään turnoffina uuteen ihmiseen tutustuessani. Tietenkään en itse pidä esimerkiksi kaikesta taiteesta tai musiikista, eikä ala-asteen orkesterin konsertti liene millään mittarilla yhtä laadukas kuin RSO:n, mutta mitään juntti-sivistynyt-akselin arvottamisia en tee. Enhän itsekään harrasta asioita statuksen vuoksi, vaan siksi, että nautin niistä.

Ehkä tässä taustalla on se, että olen tavannut riittävän paljon ihmisiä kaikenlaisten enemmän ja vähemmän fiinien harrastusteni myötä ymmärtääkseni, että niiden parissa on ihmisiä laidasta laitaan. Toki tietynlaiset ryhmät ovat enemmän edustettuja tietyissä harrastuksissa, mutta silloin kun puhutaan intohimosta ja rakkaudesta harrastukseen, niin yhteiskuntaluokilla ei ole enää merkitystä. Siellä jääkiekon parissakin on tullut vastaan vaikka minkälaista porukkaa. Puulaakijoukkueessani esimerkiksi on viime vuosien aikana pelannut kaikenlaista tallaajaa työttömästä väliinputoajasta espoolaisen dippainssin kautta pörssiyhtiön CFO:hon.

Taiteen ystävänä osaisit muuten varmaankin arvostaa jääkiekkoa siinä mielessä, että se on parhaimmillaan erinomaista käsikirjoittamatonta draamaa. Suosittelen.

Totesit itsekin, että tietynlaiset ryhmät ovat enemmän edustettuja tietyissä harrastuksissa. Mitään muutahan en minäkään ole yrittänyt tässä sanoa. Totta kai jääkiekkofanien joukosta löytyy vaikka millaisia ihmisiä, eikä yksilöä pidä leimata tutustumatta, mutta tässä puhuttiin nyt itselle sopivan puolison löytämisestä. En aio ruveta viettämään aikaani missään lätkämatseissa ja sporttibaareissa vain tutustuakseni uusiin, eri tavoin ajatteleviin ihmisiin, kun todennäköisesti itselle sopiva puoliso löytyy muualta. Itse asiassa istun mielelläni iltaa vähemmän hienoissa kuppiloissa tutustuen ihmisiin ja kuunnellen erilaisia elämäntarinoita, mutta harvoin ketään romanttisessa mielessä kiinnostavaa tulee näissä paikoissa vastaan. Jos tulisi, ei minulla olisi mitään sitä vastaan. Mitä tulee jääkiekon, tai ylipäätään urheilun estetiikkaan, on aihe minulle kyllä tuttu. Se, mikä minua jääkiekossa häiritsee, on sen aggressiivisuus. Aggressiivisuus on minusta junttimaista. Vaikka itse et näköjään ikinä arvota mitään etkä ketään, on kohtuutonta leimata minut ahdasmieliseksi ja tuomitsevaksi (jännä muuten, että minua tuntematta olet tätä mieltä, sinunhan ei pitänyt leimata ketään) vain siksi, että olen jääkiekosta ja penkkiurheilusta samaa mieltä kuin suuri osa naisista muutenkin. Miesten urheiluhulluus on mitä tyypillisin valituksen aihe parisuhteessa.

Täällähän viljellään oikein urakalla stereotypioita - tai oikeastaan karikatyyreja.

En oikein tiedä, onko se huvittavaa vai säälittävää.

Työtön duunari idiootti saattaa kertoa että Glenn onkin elossa kun tämä idiootti vaan valvoo yöt ja seuraa ameriikan ohjelmia.

Kymmenessä vuodessa ihminen unohtaa lähes kaiken. Eli on aika yhdentekevää missä joku on 10 vuotta sitten ollut. Vai ratkaisetko sinä ongelmia integroimalla, muistat mitä kasvatustieteellisessä kirjassa lukee tai millainen filosofi oli Aurobindo?

Kun osaa keittää kaurapuuroa tai vaihtaa autoon lamda-anturin on jo huippuälykäs.

Sellainen mies joka opiskelee jatkuvasti jotain on sellainen jota tässä haetaan. Joku kymmenen vuotta jossain yliopistossa on sivistyksen kannalta olematon aika. Jos ei kerry jotain konkreettisia saavutuksia niin silloin ennuste on huono.

Kaveri oli parikymppisenä töissä tehtaassa. Kertoi ettei pää meinannut kestää sitä kun aikuiset miehet söivät roiskeläppäpitsoja ja piereskelivät kilpaa.

Oman kokemuksen mukaan yliopistokoulutetuilla on harvemmin tarvetta korostaa omaa koulutustaan. Joku muukin oli täällä jossakin sivuilla havainnut samansuuntaista.

Yliopistokoulutettu useammin, kuin ammattikoulun, käynyt arvostaa kaikkia tutkintoja ja arvostaa kaikkea työntekoa. Ammattikoulun käyneellä on useammin tarve pönkittää omaa koulutustaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi matkailussa näkee erot. Duunarimies ei yleensä halua matkailla muuta kuin kaljanhakureissuja tallinnaan, tai sitten aurinkomatkojen pakettimatka jonnekin kohteeseen missä on halpaa olutta ja suomibaareja. Akateemisen miehen kanssa voi lähteä vaikka kaupunkilomalle ja rantalomatkin tehdään vähän kiinnostavampiin paikkoihin.

Olen duunarimies ja käynyt joka mantereella lomailemassa australiaa lukuun ottamatta.

 

Jos kävisit joskus katsomassa miesporukan sählyvuoroa ja pukukoppia  et erottaisi kuka on akateeminen ja kuka ei.   

 

En usko , että ero on parisuhteissakaan minkäänlainen paitsi naisen/miehen päässä.

Vai kuinka moni oikeasti käy päivittäin syvällisiä keskusteluja puolisonsa kanssa?

Sählyvuorolla ei ehkä erottaisi, mutta parisuhde ja isyys on aika paljon muutakin kuin pallon perässä juoksemista. Omia duunaripoikaystäviäni on yhdistänyt kielteinen asenne sen tyyppiseen oppimiseen missä mennään välillä itseensä ja suhteutaan myös käyttäytymistä omaan arvomaailmaan. Yläasteella ehdottomuus ja nyrpistely voi olla vielä "cool", mutta ei se riitä enää kolmekymppisenä. Yksi esimerkki duunarien kroonisesta aivojuntturasta on se harhaluulo, että akateemiset ihmiset osaavat vain käydä syvällisiä keskusteluita. Ei varmaan tarvitsisi kuin ympärilleen katsoa niin näkee että näin se ei ole, mutta kun kerran on päätetty miten asia on, niin sitä ei sitten muuteta. Ne duunarit, joilla tällaista asennetta ei ole, ovat ihan kiinnostavia.

Akateemisissa poikaystävissäni viehättävää on ollut se ajatusmaailma, jossa hakeudutaan uusien asioiden äärelle ja etsitään haasteita vaikka tiedettäisiin että se vaatii itsensä kehittämistä ja epämukavuusalueelle menemistä. Ei kyse ole mistään jokapäiväisistä syvällisestä keskusteluista vaan halusta ottaa maailma haltuun ja kyvystä mukautua sen vaatimuksiin. Vielä kun osaa kunnioittaa kanssaihmisiä niin avot. Eikä sillä koulutuksella ole siinä kuviossa mitään merkitystä.

Kun seurustelin ei-akateemisen miehen kanssa, hän kommentoi välillä epäasialliseen tyyliin menestystäni yliopisto-opinnoissa. Nykyään olen naimisissa akateemisen miehen kanssa, eikä hänelle ole mikään ongelma, että olen akateemisesti häntä menestyneempi. Hän ei piikittele tai paina alas saavutuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Täällähän viljellään oikein urakalla stereotypioita - tai oikeastaan karikatyyreja.

En oikein tiedä, onko se huvittavaa vai säälittävää.

Jeps. Ilmeisen tietämättömiä aidosti eri ihmisryhmien elämänmenosta. Tohtorismieheni esimerkiksi oli armoitettu lätkäfani. Tykkäsi se muistakin asioista, viinanjuonnista erityisesti. Ja silti ei koskaan olisi mennyt sanomaan baletista tykkäävästä autonasentajasta, että sama juttu. 

On totta, että ilman formaalia koulutustakin voi olla lukenut. Olen tavannut monia hyvinkin sivistyneitä ihmisiä, joilla ei ole virallista koulutusta. Joskus se näkyy jossain vaiheessa. Henkilö voi esimerkiksi puhua lääketieteestä hyvinkin fiksuja ja sitten yllättäen sinne tulee puun halaamista tai keijukaisia. Dippainssillä saattaa sen sijaan olla täysin käsittämätöntä vaikkapa esimerkiksi kirjallisuus. On lapsellista niputtaa kaikki akateemiset samaan kastiin kuin on myös typerää määrittää sivistyksen ylimmäksi mitaksi joku yksittäinen juttu, kuten vaikkapa tykkääkö baletista vai lätkästä. 

Ja raha, ei akateemisuus sitä takaa. Putkimies tienaa taatusti enemmän kuin humanistisen alan tutkija. Ja kumpikaan ei pystyisen toistensa töitä tekemään pätkääkään.