Kun ura ei koskaan ala

Kannattaa vilkaista harkkarpaikat tuloslaskelmaa ja tutkia kasvua onko vai ei.   Tekeekö tulosta vai ei. 

Mikä on se haaveiltu duuni teillä? Unelmahomma?

Uran luomiseen ja sen ylläpitämiseen on ainakin kaksi isoa osa-aluetta, eli mitä asialle voi tehdä ennen kun on saanut potentiaalisen työpaikan uran luomiseen ja mitä tehdä sen jälkeen.

Opiskeluvaiheessa kannattaa:

- kerätä kontakteja / luoda verkostoja

- hankkia osaamista josta on hyötyä tulevassa unelmaduunissa

- tehdä töitä opiskelujen ohella, eli kerätä oman alan työkokemusta, ns. aloittaa pohjalta

- nopeutettu valmistuminen ei auta, mikäli se ei johda työpaikkaan

- harkita lasten hankkimista, mikäli haluaisi lapsia vähän ennen valmistumista, koska pienet lapset sairastelevat paljon

Kun pääsee mielenkiintoiseen työpaikkaan, kannattaa:

- olla oma-aloitteinen

- positiivinen

- välttää poissaoloja tai omien menojen takia joustojen pyytämistä

- tarjota aina apua

- hoitaa omat työt mahdollisimman hyvin

- olla mukava työkaveri

- tehdä sen mitä lupaa

- harkita lasten hankkimista määräaikaisella sopimuksella

Mulla on juuri nyt tilanne että sain varmasti ihan kivan työn, josta voisi kehittää uraa. Aivan eri alalta mille halusin, mutta työkokemuksen perusteella (ja suhteiden) pääsin. Nyt sain myös omalle unelma-alalle haastattelun, mutta kyseessä on määräaikainen sopimus... Viitsiäkö ottaa riskillä määräaikainen, vai jättää se vaihtoehto kokonaan taakse?

Kaduttaisiko sinua jos et tarttuisi tilaisuuteen? Onko työtehtävä siltä alalta mitä olet opiskellut? Onko sinulla merkittäviä taloudellisia riskejä siitä jos määräaikaista työsuhdetta ei jatkettaisikaan? Onko palkkaus selvästi parempi / huonompi? Mitä itse haluaisit tehdä työksesi pitkän päälle? Onko sinulla realistista mahdollisuutta kehittyä tässä unelma-alassasi riittävän pitkälle?

Mulla kanssa hieno tilanne. Vuosia sitten (kun talous-ja työllisyystilanne oli vielä ihan muuta kuin nyt) tein yliopisto-opintojeni harjoittelun eräässä kaupungin virastossa projektiharjoittelijana. Tuon jälkeen tuli tunne että ei tässä ole mitään järkeä. Ei mitään. Koin projektin ja oman panokseni siinä aivan turhaksi, oli olo että projektia ja hanketta oli laitettu pystyyn vain sen vuoksi, että ihmiset keksimällä keksivät itselleen työtä ja EU:ltakin kun oli kerta rahaa saatu. No, virastossa mentorinani ollut ehdotti gradun tekoa ko. virastoon. Sanoin harkitsevani asiaa, vaikka tiesin jo että ei.

Nooh, myöhemmin elämään tuli kuolemaa, sairautta ja masennusta, ja nyt olen tekemässä graduani, mutta aivan eri aihealueesta. Kieltämättä on mielessä pyörinyt vaihtoehtotodellisuudet: että jos tuolloin olisinkin sanonut että joo, teen gradun, olisin verkostoitunut yms. yms., niin olisiko työnhaku nyt helpompaa. Tai olisiko minulla ollut tässä opintojen loppuvaiheessa jo työpaikkaa pedattuna. Toisaalta, rohkenen epäillä sitäkin, tässä taloustilanteessa kun mikään ei takaa kellekään mitään.

Nyt olen kolmekymppinen, vasta nyt valmistumassa oleva, lapseton. CV on todella köpöinen, eipä ole edes määräaikaisia, lyhyitä työpätkiä paria enempää karttunut tässä viime vuosien aikana. Mies löytyy ja miehellä vakityö. Mutta yhden ihmisen palkalla ei taida perhettä elättää pk-seudulla. Pelkään että jää saamatta sekä työ että lapsi :(

Täällä korostetaan, että kaikkien työnhakijoiden pitäisi olla supersosiaalisia, intohimoisesti työhön suhtautuvia ja verkostoituneita. Näinkö se nykyään menee? Entä hiljaiset puurtajat tai introvertit älyköt. Eikö heitä tarvita mihinkään? Vai onko tämä ajan henki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on amk-tutkinnon valmistumisesta viiso vuotta. Oon tehnyt sekalaisia pätkätöitä. Oman alan töitä olen saanut vaan sellaisia, joissa näin korkealla tutkinnolla ei tee yhtään mitään. Kaikki paremmat paikat vie nenän edestä joku, jolla on kokemusta ennestään enempi ja mä en pääse edes alkuun. Ahdistavaa.

Satanen vetoa: tradenomi?

Ei vaan hortonomi. Oon ihan normi kausityöntekijänä ulkotöissä aina vaan ja teen samaa duunia kuin ilman tutkintoa olevat nuoret. Työnjohtajan paikka olis luksusta, toimistotöistä haaveilun lopetin jo.

Lasten hankkimista ei pidä sijoittaa työelämän mukaan. Työelämän täytyy muuttua. Ja miesten ottaa vastuuta lapsista yhtä lailla kuin naisten. Sille ei voi mitään, jos on vaikea raskaus ja sekin on työnantajien ymmärrettävä. Tiedän, että epäkohtia on ja olen niitä tästäkin keskustelusta lukenut. Toivon parempaa tulevaisuutta.