Lue keskustelun säännöt.
Kun ura ei koskaan ala
16.10.2015 |
Tein yliopistotutkinnon ja töitä siinä sivussa. Nyt valmistumisesta on jo kauan ja teen vieläkin jotakin töitä. Mutta en niitä töitä, mitä haluaisin ja mihin olen koko aikuisikäni valmistautunut. Lapset on tehty. Voinko jo myöntää itselleni, ettei minulle tule koskaan kaipaamiani haastavia töitä ja mahdollisuutta uraan? Kokemus ei riitä siihen, että minut valittaisiin ohi muiden urakiipijöiden avoimiin työpaikkoihin. Elämäni suurimpia pettymyksiä. Teen koko ajan jotakin, mikä parantaa cv:täni. Ei kelpaa. Aina on kymmenittäin muita. Onko täällä kohtalotovereita?
Kommentit (129)
Koulunpenkiltä työpaikalle tulleet juuri valmistuneet kaikesta kaiken tietäjät on pahimpia. Ne luulee, ei tiedä. Ne kuvittelee osaavansa, eivät sit osaa. Niiden jälkiä korjataan. Jos on fiksua hoksaa että on vielä paljon opittavaa ja opettelee. Jos on tyhmä, jää duunariksi ja pettyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on minun elämäni tarina, mutta mun ura loppui jo 90-luvulla, alku oli kyllä hyvä, sain heti valmistuttuani vastuullisen esimiestyön. Se oli kyllä alusta alkaen helvettiä, samaan aikaan kun aloitin työssä huomasin olevani raskaana ja raskaus oli vaikeaa alusta loppuun.
En ehtinyt edes äitiyslomaa aloittaa kun lapsi syntyi 6vk etuajassa, kaikki meni kuitenkin hyvin, äitiyslomalla ollessani mies sai hienon työtarjouksen ja ylennyksen ja ulkomaan komennuksen, tottakai lähdettiin. Kuvittelin että olen hoitovapaalla 3v ja sitten tullaan kotiin. Niin tultiinkin, mies eteni uralla, mutta mun työpaikkaa ei ollut enää olemassa ja olin kyllä taas vaikeasti raskaanakin.
Sen äitiysloman jälkeen hetken etsin töitä, mutta lama, 4-5v poissa töistä, tehtiin sitten kolmas lapsi, miehen työtilanteeseen ei lamat vaikuttaneet, kotoa vaan oli paljon pois, rahaa tuli kyllä riittävästi elättämään 5 henkisen perheen.
Kuopus oli 3v sain tuttujen kautta pätkiä milloin minkin putiikin kiireapulaisena, lähinnä mielen virkistykseksi, omat ura haaveet olin haudannut jo keskimäisen vaippoja vaihtaessa.
Vuosituhannen vaihteessa hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ainoa ala josta tiesin töitä löytyvän. Lapset olivat kaikki koulussa ja menestyvä mies löysi uuden vaimon.
Pieniä hetkiä olen katkera että lähdin miehen mukaan ulkomaille ja jätin työn, toisaalta olen ylpeä että olen kasvattanut kolme pystyvää nuorta, jotka "osaavat" tehdä ihan mitä työtä tahansa. Yhdestäkään ei tule uraohjusta, sen tiedän, poissa oleva uraisä on sen saanut aikaan, tosin isän tienaamilla rahoilla ovat saaneet ulkomaan matkoja ja kalliita harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka palavasti haluat jonkun työn? Näkyykö palava into hakemuksesta ja haastattelussa? Mitä teet nyt vapaa-ajalla - opiskeletko lisää alaasi? Kuinka kiinnostunut ja ajan hermoilla olet?
Mulla oli palava into vielä viisi vuotta sitten. Tein paljon töitä, mielestäni hyvällä asenteella, duunissa kerroin esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa. Sain paljon kehuja ja kiitosta. Mutta yt:eissä sain kiitoksena potkut. Sen jälkeen olen etsinyt töitä vaikka mistä, en ole saanut. Kyllä se palava into vaan hiipuu, jos yrittää vuodesta toiseen täysillä, mutta kohtaa pelkkiä pettymyksiä.
Tiedän, ettei katkeraa ihmistä ota kukaan töihin. Tilanne vaan nyt on sellainen, ettei ole edes töitä mitä hakea... Yritä tässä olla palavasti innostunut.
olitko muiden duuneja nokkiva Bessewisser?
Hah, samaa mietin. Jos vasta töihin tullut "kertoo esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa", niin ei todellakaan kuulosta erityisen miellyttävältä työtoverilta. Erityisesti alkuvaiheessa pitää olla nöyrä eikä ruveta neuvomaan, miten hommat kannattaa hoitaa.
Just noista lapsista tulee niitä pettyneitä. Helposta duunista jossa ei näe vaivaa ei irtoa elintasoa, johon lapsena tottui. Perintö tulee kovin myöhään, jos iskä ei ole sitä uuden vaimon kanssa hassannut
Vierailija kirjoitti:
Tuo on minun elämäni tarina, mutta mun ura loppui jo 90-luvulla, alku oli kyllä hyvä, sain heti valmistuttuani vastuullisen esimiestyön. Se oli kyllä alusta alkaen helvettiä, samaan aikaan kun aloitin työssä huomasin olevani raskaana ja raskaus oli vaikeaa alusta loppuun.
En ehtinyt edes äitiyslomaa aloittaa kun lapsi syntyi 6vk etuajassa, kaikki meni kuitenkin hyvin, äitiyslomalla ollessani mies sai hienon työtarjouksen ja ylennyksen ja ulkomaan komennuksen, tottakai lähdettiin. Kuvittelin että olen hoitovapaalla 3v ja sitten tullaan kotiin. Niin tultiinkin, mies eteni uralla, mutta mun työpaikkaa ei ollut enää olemassa ja olin kyllä taas vaikeasti raskaanakin.
Sen äitiysloman jälkeen hetken etsin töitä, mutta lama, 4-5v poissa töistä, tehtiin sitten kolmas lapsi, miehen työtilanteeseen ei lamat vaikuttaneet, kotoa vaan oli paljon pois, rahaa tuli kyllä riittävästi elättämään 5 henkisen perheen.
Kuopus oli 3v sain tuttujen kautta pätkiä milloin minkin putiikin kiireapulaisena, lähinnä mielen virkistykseksi, omat ura haaveet olin haudannut jo keskimäisen vaippoja vaihtaessa.
Vuosituhannen vaihteessa hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, ainoa ala josta tiesin töitä löytyvän. Lapset olivat kaikki koulussa ja menestyvä mies löysi uuden vaimon.
Pieniä hetkiä olen katkera että lähdin miehen mukaan ulkomaille ja jätin työn, toisaalta olen ylpeä että olen kasvattanut kolme pystyvää nuorta, jotka "osaavat" tehdä ihan mitä työtä tahansa. Yhdestäkään ei tule uraohjusta, sen tiedän, poissa oleva uraisä on sen saanut aikaan, tosin isän tienaamilla rahoilla ovat saaneet ulkomaan matkoja ja kalliita harrastuksia.
Näitä tarinoita on mielenkiintoista kuunnella. Toivon, että parikymppiset kuumeilijatkin eksyvät tähän ketjuun. Jos omaa uraani mietin, olisin voinut olla töissä pidempään kuin reilun vuoden valmistumisen jälkeen ja edes kytätä vakipaikkaa. Ehkä silloin en olisi tippunut väliinputoajaksi.
Toisaalta en kyllä kadu kotona lasten kanssa vietettyjä vuosia, vaikka se tarkoittaakin, että joudun rämpien aloittamaan uudelleen työurani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko monella teistä amk-tutkinto, kun puhutte korkeakoulututkinnosta? Nimittäin sillä ura urkenee ehkä yhdelle sadasta ja sekin myyntitehtävien parista.
Vierailija kirjoitti:
No mulla ei ole uraa eikä lapsia. Ajattelin aina että satsaan uraan, kun hyvä ja monipuolinen maisterin tutkinto kerran on taskussa. No ura on ollut pätkätyötä, joka ei ole vienyt eteenpäin. Nyt työttömänä. Ikää likemmäs 40 ja lapset jäi tekemättä kun yritin ensin luoda uraa. Jos jonkun vinkin voisin antaa nuorille niin jos haluaa lapsia, on ne hyvä tehdä opintojen aikana ja vaikka venyttää sitä valmistumista sitten. Ura tulee tai ei tule, se voi olla ihan sattumasta kiinni. Tänä päivänä kouluttautuminen on varma tie turhautumiseen ja unelmien rikkoutumiseen. Koulutuksella tätä maata ei suosta nosteta, sen verran fiksuja korkeakoulutettuja työttömiä lähipiirissäkin on.
Meillä kävi miehen kanssa juuri noin. Mies ei halua erota vaikka en enää saa lapsia. Olisimme halunneet. Aika meni ohi.
Nykyään lähinnä dokaillaan ja jos jostain saadaan kamaa niin se menee heti käyttöön. Ei tämä elämä oikein lähtenytkään vauhtiin koulutuksella. Mihinkään paskahommiin ei näillä papereilla viitsi lähteä. Sitä syntyi lamaan ja nähtävästi kuollaan lamaan. Kovasti yritettiin, mutta ilman lapsia tuntuu aika turhalta enää yrittää mitään uraa, kun elämästä voi nauttia noin muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Urallaan voi päästä eteenpäin kun tekee ne omat hommat hyvin ja kehittää itseään ja työkavereitaan siinä hommassa. Pomon neuvonantajan paikasta jos ei tuu palkkaa, niin sitä ei kannata liikaa harrastaa. Etenkään jos ei tunne asioita perinpohjaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka palavasti haluat jonkun työn? Näkyykö palava into hakemuksesta ja haastattelussa? Mitä teet nyt vapaa-ajalla - opiskeletko lisää alaasi? Kuinka kiinnostunut ja ajan hermoilla olet?
Mulla oli palava into vielä viisi vuotta sitten. Tein paljon töitä, mielestäni hyvällä asenteella, duunissa kerroin esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa. Sain paljon kehuja ja kiitosta. Mutta yt:eissä sain kiitoksena potkut. Sen jälkeen olen etsinyt töitä vaikka mistä, en ole saanut. Kyllä se palava into vaan hiipuu, jos yrittää vuodesta toiseen täysillä, mutta kohtaa pelkkiä pettymyksiä.
Tiedän, ettei katkeraa ihmistä ota kukaan töihin. Tilanne vaan nyt on sellainen, ettei ole edes töitä mitä hakea... Yritä tässä olla palavasti innostunut.
olitko muiden duuneja nokkiva Bessewisser?
Hah, samaa mietin. Jos vasta töihin tullut "kertoo esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa", niin ei todellakaan kuulosta erityisen miellyttävältä työtoverilta. Erityisesti alkuvaiheessa pitää olla nöyrä eikä ruveta neuvomaan, miten hommat kannattaa hoitaa.
Juuri ylläolevassa kommentissa on syy, miksi suomalainen työelämä junnaa vuosikymmenien takaisissa juoksuhaudoissa eikä ulkomailla osteta meidän tuotteita. Jos uusi työntekijä kertoo parannusehdotuksia, hänet joko heitetään pihalle firmasta tai opetetaan pitämään suunsa kiinni ja sopeutumaan. Arvatkaa voiko tällaisessa työyhteisössä mikään ikinä kehittyä?
Olin aikoinaan todella konservatiivisessa työpaikassa, jossa kaikki piti tehdä niinkuin "aina ennenkin". Kaikille uusille ideoille naureskeltiin ja vittuiltiin. Lähdin itse pois kun pää ei kestänyt sitä negatiivisuutta, kyräilyä ja saavutettujen etujen puolustamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko monella teistä amk-tutkinto, kun puhutte korkeakoulututkinnosta? Nimittäin sillä ura urkenee ehkä yhdelle sadasta ja sekin myyntitehtävien parista.
Mulla ainakin yliopistotutkinto. Sain hyvin töitä ennen lapsia ja lasten välissäkin, mutta nyt toisen lapsen hoitovapaan jälkeen ei enää onnistu kun vanhat tutut työnantajat eivät rekrytoi vaan karsivat lisää väkeä...
Dokailu elämänurana. Säälittävää. Pelasta vaikka pari pakolaislasta ennemmin.
Mutta toivoa on 2,5 v jälkeen sain töitä äippälomaa sijaisena. Ja nyt näyttää siltä, että vuosi kaksi tulee jatkoa hoitovapaansa merkeissä. Ja räkä tekee toisenkin. Olen iloinen kivasta duunista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka palavasti haluat jonkun työn? Näkyykö palava into hakemuksesta ja haastattelussa? Mitä teet nyt vapaa-ajalla - opiskeletko lisää alaasi? Kuinka kiinnostunut ja ajan hermoilla olet?
Mulla oli palava into vielä viisi vuotta sitten. Tein paljon töitä, mielestäni hyvällä asenteella, duunissa kerroin esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa. Sain paljon kehuja ja kiitosta. Mutta yt:eissä sain kiitoksena potkut. Sen jälkeen olen etsinyt töitä vaikka mistä, en ole saanut. Kyllä se palava into vaan hiipuu, jos yrittää vuodesta toiseen täysillä, mutta kohtaa pelkkiä pettymyksiä.
Tiedän, ettei katkeraa ihmistä ota kukaan töihin. Tilanne vaan nyt on sellainen, ettei ole edes töitä mitä hakea... Yritä tässä olla palavasti innostunut.
Kissa kiitoksella elää, jos sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka palavasti haluat jonkun työn? Näkyykö palava into hakemuksesta ja haastattelussa? Mitä teet nyt vapaa-ajalla - opiskeletko lisää alaasi? Kuinka kiinnostunut ja ajan hermoilla olet?
Mulla oli palava into vielä viisi vuotta sitten. Tein paljon töitä, mielestäni hyvällä asenteella, duunissa kerroin esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa. Sain paljon kehuja ja kiitosta. Mutta yt:eissä sain kiitoksena potkut. Sen jälkeen olen etsinyt töitä vaikka mistä, en ole saanut. Kyllä se palava into vaan hiipuu, jos yrittää vuodesta toiseen täysillä, mutta kohtaa pelkkiä pettymyksiä.
Tiedän, ettei katkeraa ihmistä ota kukaan töihin. Tilanne vaan nyt on sellainen, ettei ole edes töitä mitä hakea... Yritä tässä olla palavasti innostunut.
olitko muiden duuneja nokkiva Bessewisser?
Hah, samaa mietin. Jos vasta töihin tullut "kertoo esimiehille vinkkejä miten toimintaa voisi vielä kehittää ja tehostaa", niin ei todellakaan kuulosta erityisen miellyttävältä työtoverilta. Erityisesti alkuvaiheessa pitää olla nöyrä eikä ruveta neuvomaan, miten hommat kannattaa hoitaa.
Juuri ylläolevassa kommentissa on syy, miksi suomalainen työelämä junnaa vuosikymmenien takaisissa juoksuhaudoissa eikä ulkomailla osteta meidän tuotteita. Jos uusi työntekijä kertoo parannusehdotuksia, hänet joko heitetään pihalle firmasta tai opetetaan pitämään suunsa kiinni ja sopeutumaan. Arvatkaa voiko tällaisessa työyhteisössä mikään ikinä kehittyä?
Olin aikoinaan todella konservatiivisessa työpaikassa, jossa kaikki piti tehdä niinkuin "aina ennenkin". Kaikille uusille ideoille naureskeltiin ja vittuiltiin. Lähdin itse pois kun pää ei kestänyt sitä negatiivisuutta, kyräilyä ja saavutettujen etujen puolustamista.
Kirjoitin ylläolevan kommentin ja olen itse asiassa kanssasi jossain määrin samaa mieltä. Neuvoisin silti kaikkia aloittelijoita pitämään alkuun matalaa profiilia, koska se on työntekijän oman edun mukaista suurimmassa osassa työpaikkoja. Ja muutenkin, on aika riskaabelia vielä hommiin tutustuessaan alkaa "pätemään vanhemmille". Vasta asemansa vakiinnuttua on turvallisempaa esittää kehitysehdotuksia, kun sinut on hyväksytty osaksi porukkaa ja todettu oikeasti osaavaksi. On varmaankin työpaikkoja, joissa se ei koskaan onnistu, mutta suurimmassa osassa hyviä tyyppejä lopulta kuunnellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehittämään voi alkaa kun oikeasti hankkii monipuolista näkemystä asioihin ja on haastatellut kaikki sidosryhmät ja ymmärtää yrityksen prioriteetit. Vinkkimiehet jotka on päteviä ovat harvassa. Ja tyhmimmät vinkkimiehet ja naiset luulee vinkkinsä olevan ainutlaatuisia. Ei ole. Ne on kyllä nähty. Tai yrityksen realiteeteista ei oo kuvaa. Esim. Pikkufirmassa on rahat tiukilla ja ei sinne osteta kaikkein mahtavimpia järjestelmiä. Ei ainakaan nyt ja heti. Tai muuteta standardiohjelmis jotta työ olisi helppoa. Tuön ei kuulu olla helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Oikea kiinnostus ja into näkyy kyllä. Minun virhe oli liika kärsimättömyys. Hyvinä aikoina lähdin itse kolmesta duunista nopeasti kun ei ollut tarpeeksi haasteellista. Työtä hakiessa näytti aukot töiden välillä huonolta. Kun oli huonommat ajat ha paaaaljooon on hakijoita, 200 vähintään per duuni. Nyt sain sitten 3 v työttömyyden jälkeen määräaikaisen pestin onneksi. Kohta taas työtön, mutta mun lapsentekoikä on kohta ohi. Ehkä mahdollisuudet paranee. 30-40 v nainen on äitiyslomapommi
Voin kertoa, että ei parane. Yli 40-vuotiaan on tosi vaikea työllistyä. Liian vanha työnantajan mielestä. On omakohtaista kokemusta.
Itse olen huomannut että hyvällä tuurilla varsinkin ajoituksen suhteen on paljon merkitystä. Itse pääsin harjoitteluun oman alan töihin jo vuotta ennen valmistumista ja olen nyt ollut samassa paikassa jo 13 vuotta. Hain harjoittelupaikkaa vähintään 50 yrityksestä ja niistä kahdesta olisin saanut paikan. Satuin valitsemaan hyvin ja olen edennyt urallani hyvin. Minulla oli vakipaikka 24-vuotiaana, tein kaksi lasta alle kolmekymppisenä ja ja nyt 35-vuotiaana palkkani on yli nelinkertainen siitä millä aloitin yrityksessä. En ollut luokkani paras, korkeintaan keskitasoa, mutta näin paljon vaivaa työnhaun suhteen. En myöskään tehnyt lapsia heti, vaan vakiinnutin asemani ensin yrityksessä.
Eräs kaverini yrityksessä eteni toisin ja tuli raskaaksi määräaikaisen sopimuksen aikana. Hänen sopimustaan ei vakinaistettu ja hän edelleenkin hakee paikkaansa työelämässä. Nuoria naisia vieroksutaan työpaikoilla juuri raskaaksi tulemisen pelossa, vaikkei se olekaan reilua.
Olen pitkäaikaistyötön DI. Sain lapsen juuri valmistumisvaiheessa. Nyt työttömänä jo monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Meitä oli edellisessä työpaikassa kolme naista samassa tilanteessa. Korkeakoulututkinto ja ainakin jossain vaiheessa suunnitelmia nousevasta uraputkesta. Jossain vaiheessa asia sitten unohtui tai jäi muiden asioiden jalkoihin.
Kaikille kolmelle yhteistä oli kunnianhimoinen mies kovassa uraputkessa. Kaksi tai kolme lasta siihen päälle, vähän huonoa ajoitusta ja liikaa arkailua. Siinä sitä sitten oltiin asiakaspalvelutyössä parin tonnin palkalla.
Sama laulu. Mutta miehellä menee niin hyvin, etten jaksa enää välittää. Itse pääsen ns. helpolla kun ei ole paljon vastuuta. Kunhan hoidan hommani.
Minä olen 26-vuotias, opintoja jäljellä pari vuotta. Kunnollista työkokemusta omalta alalta yhdeltä kesältä. Mitä mieltä olette, kumpi on fiksumpi vaihtoehto "uran" kannalta":
a) suorittaa opinnot loppuun, koittaa siirtyä työelämään, pari vuotta töissä, vauva, äitiyslomalle
vai
b) yrittää nyt vauvaa, muutama vuosi äitiyslomaa ja opiskelua, valmistuminen, töihin?
Molemmissa on kai puolensa. Työllistyminen kummankin vaihtoehdon jälkeen epäilyttää.