Kun ura ei koskaan ala

Vierailija kirjoitti:

Tämä on hyvä keskustelu vaikka itsellä onkin vakitinen työ. Mutta ku Urasta puhutaan, on silloin kysymys akateemisista. Nämä ammattikoulujutut ei kuulu tähän asiaan.

No selitä mulle mikä sitten on ura, kun kerran ammattikoulunkäynytkin voi edetä (huom) urallaan.

T: se jonka mielestä kaikki on mahdollista kun mieli on avoin

Ja mielenkiintoinen keskustelu päättyi kun ammattikoupohjaiset sekaantui asiaan - se akateeminen

Meillä pienestä pitäen äiti kasvattanut siten, että meidän tyttöjen pitää olla riippumattomia miehistä. Äiti jätti oman unelmatyönsä ja hoito meitä tyttöjä (meitä on 4) ja kotia. Isä loi tehtaalla uraa. Arvaatte jo miten kävi, 50 villityksessä isä sitten vaihtoi lennossa nuorempaan ja äiti joutui menemään koulusiivoojaksi, kun ei enää muuta työtä saanut. 
Äitimme on ehkä sekaantunut vähän liiaksikin meidän kaikkien perhe-elämään, mutta miehemme ovat kyllä ymmärtäneet, kun tietävät taustat. Kaikki olemme käyneet koulumme ja luoneet kukin oman toiveemme mukaisen uran. 
Minä olisin halunnut ehkä jopa neljä lasta, mutta työelämän suhteen hyvä, että elämä meni äitini ohjeistuksen ja mieheni siihen mukautumisen myötä siten, että vasta 30+ ja vakituisesta työpaikasta teimme 2 lasta. Molemmista alle vuosi kotona. 
Minulle on hyvä vaativa työ, josta myös maksetaan vaativuuden mukaan. Päivät venyvät välillä pitkiksikin, mutta tätä kompensoi bonukset, joiden ansiosta tytöt saavat pitää kalliit harrastuksensa ja perheemme pääsee haluamilleen matkoille. 
Mies on perusduunari ja sellaisessa tehtävässä, että on voinut työnantajan kanssa sopia tyttöjen oikomishoidot yms yms menot. Itse en pystyisi töistäni irtautumaan lasten asioiden hoitamiseen siinä määrin kuin pitäisi. 

Onnea työnhakuun! Itse olen rekrytoinut myös pidempien vapaiden tai taukojen jälkeen. Asenne on ratkaissut näissä tapauksissa.  
 

Tauko on jees jos on edes joskus  tehnyt hommia ja kehittänyt itseään tauollakin. Kokonaisuus ratkaisee. Sopivin otetaan. 

Sama täällä, oli kiva työ ja ehkä olisin päässyt uusiin hommiin jos en lasta olisi tehnyt ja toista putkeen. Nyt sitten pitäisi palata ja firma on kasvanut poissaollessani. Kivat duunit on täytetty, ainakin ne, joihin sopisin. Nyt rekrytään lähinnä it/web porukkaa. Ja mä palaan kahvinkeittäjäksi. 

Olen toisen vuoden yliopisto-opiskelija ja pelkään jo tässä vaiheessa, että mulle käy niin, etten pääse kunnolla kiinni työelämään ja uraan. Tulen olemaan nimittäin 27 v. valmistuessani kandiksi ja näin ollen 29 v. maisteriksi. Lukion jälkeen vietin useita vuosia hanttihommissa ja muutamaa eri koulua kokeillen kunnes vihdoin löysin oman alani ja pääsin yliopistoon. Ajattelin jo opiskelupaikkaa vaihtaessani, että toivottavasti uran aloitus onnistuu vielä kolmikymppisenä, tuolloin en ajatellut perheen perustamista ollenkaan. Nyt olen alkanut miettimään, jos tosiaan haluaisin lapsia mieheni kanssa niin missä vaiheessa asiaa olisi järkevin miettiä... Periaatteessa olisi kiva saada tutkinto kasaan ensin ja toisaalta haluaisin päästä heti kiinni työelämään mikäli oman alan töitä vaan saa. En kuitenkaan haluaisi saada ensimmäistä lastani hirveän vanhana, joten mitenhän tässä käy...

Vierailija kirjoitti:

Tauko on jees jos on edes joskus  tehnyt hommia ja kehittänyt itseään tauollakin. Kokonaisuus ratkaisee. Sopivin otetaan. 

Tai sitten pomon sukulainen, kovaäänisin yms. Itselläni ollut päällikkönä pomon vaimo, jolla ei akateemista koulutusta. Mutta alan kokemuskin oli vähäistä ja se alemmankin tason koulutus oli väärältä alalta. Pahinta se, ettei ollut osaamistakaan. Ihmisenä ei mitään häntä vastaan, oli mukava esimiestaitoja olisi ollut, mutta ei sitä perustehtävän osaamista ja jopa koulujen harjoittelijat neuvoivat häntä perusasioissa. En sano tarkkaan aloja, mutta vertauskuvallista olisi, että  ammattiautokuskista tulee parin vuoden ajokokemuksen jälkeen autotehtaan suunnittelupäällikkö.

Eli uran saa, jos on sopivat suhteet, vaikka muut edellytykset olisivat vähäisemmät. Siihen tarvitaan vain ympärille henkilöitä, jotka ne työt oikeasti tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Onko monella teistä amk-tutkinto, kun puhutte korkeakoulututkinnosta? Nimittäin sillä ura urkenee ehkä yhdelle sadasta ja sekin myyntitehtävien parista.

 

 

Mulla ainakin yliopistotutkinto. Sain hyvin töitä ennen lapsia ja lasten välissäkin, mutta nyt toisen lapsen hoitovapaan jälkeen ei enää onnistu kun vanhat tutut työnantajat eivät rekrytoi vaan karsivat lisää väkeä...

Emmä nyt tiedä onko se dokailu elämänurana säälittävää. 

Maailmassa on aina kodittomiakin ja dokaajia. 

Joidenkin on aina elämässä dokattava tai oltava koditon. Se arpa osuu jollekin. 

Aika säälittävää antaa oletus että se rooli olisi jotenkin muutettavissa. Joku sen aina saa. Työttömiä on tosi paljon ja hallitus ei tosiaankaan paranna asiaa mitenkään.

oletteko miettineet oman firman perustamista jos työn vaativuus ei tyydytä mutta kykyjä on?

itselläni on sivubisnes, ja täytyy sanoa että ainakaan työn haussa siitä ei ole ollut haittaa vaikka ei suoranaisesti liitykään omaan alaan.

Toiminimeä olen pyörittänyt äitiysvapailla jne. työttömyyspätkillä.

Vapaa maa.. Musta tyypillistä että nämä jotka eivät etene uralla syyttelevät muita siitä että heidän ei "anneta" edetä..

t. Inssi 32 v

vapaat.

Vierailija kirjoitti:

oletteko miettineet oman firman perustamista jos työn vaativuus ei tyydytä mutta kykyjä on?

itselläni on sivubisnes, ja täytyy sanoa että ainakaan työn haussa siitä ei ole ollut haittaa vaikka ei suoranaisesti liitykään omaan alaan.

Toiminimeä olen pyörittänyt äitiysvapailla jne. työttömyyspätkillä.

Vapaa maa.. Musta tyypillistä että nämä jotka eivät etene uralla syyttelevät muita siitä että heidän ei "anneta" edetä..

t. Inssi 32 v

vapaat.

Insinöörialat erityisesti ovat sellaisia, että ensin pitää saada luotua suhteita ja verkostoja. Ostaisitko sinä suunnittelutyön tyypiltä, jolla ei olisi taustalla muuta kuin opinnäytetyö? Minä en. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ulkomaille muutto ei ole mikään ratkaisu silloin, kun on jo perhettä ja koti täällä. Puolisolla voi olla hyvä työpaikka, on asunto ja sosiaalinen verkosto, joka ulkomailla tai toisella paikkakunnallakin puuttuu.

Tutkinto voi myös olla sellainen, että se on hyvin tiiviisti vain Suomeen sopiva eikä sitä voi muualla hyödyntää.

 

 

Yhtään en käsitä tätä lausahdusta. On niitä perheitä ja koteja muillakin ulkomaille muuttaneilla! :D Jopa lemmikkieläinten kanssa on muutettu. On puuttunut asunto ja sosiaalinen verkosto, mutta kummasti ne ovat aina jokaiselle löytyneet.

Nyt alkoi kiinnostaa, että mikä tutkinto voisi olla noin tiiviisti vain Suomeen sidottu?

Se ulkosuomalainen

Voi kuule, onhan näitä vain Suomessa työllistäviä/päteviä tutkintoja. En käsitä ihmisiä, jotka eivät osaa katsoa maailmaa mistään muusta kuin omasta näkökulmastaan, ei se ulkomaille muuttaminen ole monellekaan helppo ratkaisu.

Näitä ketjuja lukiessa alkaa aina minuakin pelottaa. Olen neljännen vuoden opiskelija, kandinpaperit muutamaa kuukautta vaille kourassa. Olen ollut oman alan töissä nyt kohta myös vuoden (tästä opintojen viivästyminen), rakastan alaani ja sen käytännön töitä. Hieman yli kahden vuoden päästä pitäisi valmistua oikeaan työmaailmaan, pelottaa jos en ikinä saa vakipaikkaa tai hyvin palkattua työtä, olen puurtanut parhaani koulussa ja yliopistossa kohta jo 16 vuotta niin olisi hienoa saada jotain takaisinkin. En halua edes miettiä lasten tekoa, mieluummin turvaan oman toimeentuloni ja haaveeni kuin pusken muutaman lisäsuun epävarmaan taloustilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

oletteko miettineet oman firman perustamista jos työn vaativuus ei tyydytä mutta kykyjä on?

itselläni on sivubisnes, ja täytyy sanoa että ainakaan työn haussa siitä ei ole ollut haittaa vaikka ei suoranaisesti liitykään omaan alaan.

Toiminimeä olen pyörittänyt äitiysvapailla jne. työttömyyspätkillä.

Vapaa maa.. Musta tyypillistä että nämä jotka eivät etene uralla syyttelevät muita siitä että heidän ei "anneta" edetä..

t. Inssi 32 v

vapaat.

 

 

Insinöörialat erityisesti ovat sellaisia, että ensin pitää saada luotua suhteita ja verkostoja. Ostaisitko sinä suunnittelutyön tyypiltä, jolla ei olisi taustalla muuta kuin opinnäytetyö? Minä en. 

 

tyypillistä putkiaivoista ajattelua. Vinkki.. Myy sellaista johon sulla on ammattitaitoa/kiinnostusta.. Ja laajenna kun sitä tulee lisää. Taas kaikki pitäisi saada kultalautasella. Ammattitaito, pomon vakanssi ;)

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

oletteko miettineet oman firman perustamista jos työn vaativuus ei tyydytä mutta kykyjä on?

itselläni on sivubisnes, ja täytyy sanoa että ainakaan työn haussa siitä ei ole ollut haittaa vaikka ei suoranaisesti liitykään omaan alaan.

Toiminimeä olen pyörittänyt äitiysvapailla jne. työttömyyspätkillä.

Vapaa maa.. Musta tyypillistä että nämä jotka eivät etene uralla syyttelevät muita siitä että heidän ei "anneta" edetä..

t. Inssi 32 v

vapaat.

Insinöörialat erityisesti ovat sellaisia, että ensin pitää saada luotua suhteita ja verkostoja. Ostaisitko sinä suunnittelutyön tyypiltä, jolla ei olisi taustalla muuta kuin opinnäytetyö? Minä en. 

 

 

tyypillistä putkiaivoista ajattelua. Vinkki.. Myy sellaista johon sulla on ammattitaitoa/kiinnostusta.. Ja laajenna kun sitä tulee lisää. Taas kaikki pitäisi saada kultalautasella. Ammattitaito, pomon vakanssi ;)

Itse ajattelet putkiaivoisesti.  Nimenomaan sitä nimeä pitää saada ensin työelämän kautta. Keksit  tuon, että pitää saada pomo vakanssin ihan omasta päästäsi. On erilaisia aloja. Joku kahvilan pitäjä pärjää kylmiltään. Mutta minun alallani on yleistä, että pitää olla nimeä, ennen kuin pääsee projekteihin mukaan. Itselläni on työpaikka, enkä kyllä sanonut missään kohti, että ei olisi. 

Vierailija kirjoitti:

Näitä ketjuja lukiessa alkaa aina minuakin pelottaa. Olen neljännen vuoden opiskelija, kandinpaperit muutamaa kuukautta vaille kourassa. Olen ollut oman alan töissä nyt kohta myös vuoden (tästä opintojen viivästyminen), rakastan alaani ja sen käytännön töitä. Hieman yli kahden vuoden päästä pitäisi valmistua oikeaan työmaailmaan, pelottaa jos en ikinä saa vakipaikkaa tai hyvin palkattua työtä, olen puurtanut parhaani koulussa ja yliopistossa kohta jo 16 vuotta niin olisi hienoa saada jotain takaisinkin. En halua edes miettiä lasten tekoa, mieluummin turvaan oman toimeentuloni ja haaveeni kuin pusken muutaman lisäsuun epävarmaan taloustilanteeseen.

16 vuotta yliopistossa mutta neljännen vuoden opiskelija??

Vierailija kirjoitti:

4: En tykkää yleistyksistä, mutta kieltämättä alkaa tuntua, että siellä maagisessa "ulkomailla" tosiaan arvostetaan koulutettua ihmistä ihan eri tavalla kuin täällä. Suomessa (yleistys) työnantajille kelpaa vain henkilö, jolla on prikulleen sen alan koulutus ja prikulleen oikeanlaista työkokemusta.

Ei kyse ole koulutuksen arvostamisesta vaan yleisestä työmarkkinoiden imusta. Muualla työlle on aitoa kysyntää kun talous vetää paremmin. Täällä kurjalassa kun jokaiseen avoimeen paikkaan tulee kymmeniä hakemuksia, on työnantajalla varaa olla kohtuuttoman tarkka vaatimuksissaan. Silti paikkoihin tulee ylenmäärin hyviä hakemuksia mistä valita.

Samasta syystä työpaikan saaneet joutuvat roikkumaan sopimattomassa tai vain haasteettomaksi muuttuneessa työssään kun hyviä paikkoja ei ole. Siksi ammattitaitoa vaativien töiden työmarkkinoilla ei ole riittävästi sellaista tervettä kiertoa, joka antaisi uusille ihmisille mahdollisuuden päästä työn syrjään kiinni.

Kyllä se uran alku vaan on tuurista kiinni.. Meilläkin firmassa yksi aikuisopiskelija teki ensin harjoittelun ja sen jälkeen joitain pätkiä. Esimies oli kuitenkin sitä mieltä, että tämä ihminen ei nyt vaan ole luonteeltaan tarpeeksi hauska yms. joten hän ei halunnut palkata tätä ihmistä vakituiseksi. Omasta mielestäni tämä nainen olisi ollut oikein hyvä joissain yksinkertaisissa töissä ja ne olisivat hänelle kelvanneet mainiosti. Mutta minkäs teet kun et ole sosiaalinen superlahjakkuus! Olen todella surullinen tuon naisen puolesta. En usko, että hän pääsee helposti mihinkään haastatteluun ja haastattelussa hän ei varmaan erotu vaatimattomuutensa takia. Tällaisia kohtaloita on varmaan monia.

Toisaalta harjoittelija ei saa olla liian kärkäskään. Toinen aikuisharjoittelija oli liian kärkäs tuomaan esille vanhaa esimieskokemustaan ja neuvomaan ja siksi häntä ei haluttu sekottamaan pakkaa. Ammattitaitoa olis varmaan ollut, mutta nöyryys puuttui. Siksi kehotan kaikkia näitä uusia työntekijöitä pitämään suutaan ensin kiinni. Ihmisillä  nousee karvat pystyyn kun joku uusi tulokas alkaa neuvomaan olemattomalla ammattitaidolla.

Tiimiin palkatessa on luonteellakin väliä. Oikea riivinrauta tai besserwisser voi pilata monen työhalut. Eipä oo kivaa sit kellään jos tiimiin tulee jokin änkyrä valittaja tai saikuttaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä ketjuja lukiessa alkaa aina minuakin pelottaa. Olen neljännen vuoden opiskelija, kandinpaperit muutamaa kuukautta vaille kourassa. Olen ollut oman alan töissä nyt kohta myös vuoden (tästä opintojen viivästyminen), rakastan alaani ja sen käytännön töitä. Hieman yli kahden vuoden päästä pitäisi valmistua oikeaan työmaailmaan, pelottaa jos en ikinä saa vakipaikkaa tai hyvin palkattua työtä, olen puurtanut parhaani koulussa ja yliopistossa kohta jo 16 vuotta niin olisi hienoa saada jotain takaisinkin. En halua edes miettiä lasten tekoa, mieluummin turvaan oman toimeentuloni ja haaveeni kuin pusken muutaman lisäsuun epävarmaan taloustilanteeseen.

16 vuotta yliopistossa mutta neljännen vuoden opiskelija??

"... koulussa ja yliopistossa..."

Peruskoulun ja lukion suorittamiseenkin uppoaa jo se 12 vuotta. Nim. 19 vuotta opiskelua ja pätkätyöputkessa

Jos tässä ketjussa on opiskelijoita, oletteko ajatelleet tutkinnon saatua suunnata ulkomaille? Itse valmistun sosiaalityöstä ja töitä varmaan riittäisi Suomessakin mutta silti haluaisin lähteä ulkomaille. Alan ei välttämättä tarvitsisi olla sosiaalityöhön liittyvää, myös asiakaspalvelu ym toimistohommat kävisi:-)