Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua toista lasta
06.08.2015 |
Ainokaisemme aloittaa nyt koulun ja vuosia olen haaveillut toisesta lapsesta, odottanut, että mieskin on valmis toiseen lapseen. Lapsikin puhuu useasti, kuinka olisi kiva saada vauva perheeseen ja kuinka hoitaisi vauvaa ja on jo miettinyt nimeä pikkusisarelleen.
Meillä on kaikki taloudellisesti kunnossa, on auto, talo ja hyvät työpaikat. Esikoinen on ollut haastava lapsi, sillä hänellä diagnosoitiin dyspraksia 5-vuotiaana. Nyt puhe ja kaikki ongelmat on kuitenkin selätetty ja arki käynyt helpommaksi. Mies kuitenkin varmaan pelkää, että seuraavakin olisi erityislapsi ja toisaalta hän kokee, että elämä kahden lapsen kanssa olisi jotenkin paljon hankalampaa. Silloin kun tapasimme, hän kertoi haluavansa kolme lasta ja naimisiin mennessämme puhuimme kahdesta lapsesta.
Nyt oikeasti olen alkanut pohtimaan, että pitäisikö minun erota miehestä, joka ei millään suostu toiseen lapseen, vaikka yhdessä suunnittelimme isompaa perhettä. En halua, että lapsi jää kokonaan ilman sisaruksia ja minä oikeasti tahdon olla äiti kahdelle lapselle. Tiedän, ettei esikoinen enää saisi sisaruksesta leikkikaveria, mutta itse koen omatkin sisareni todella läheisiksi, vaikka minulla on ikäeroa nuorempiin sisariini 9 ja 12 vuotta.
Olen puhunut ja keskustellut miehen kanssa monia kertoja, tuntuu ettei kumpikaan meistä pysty ymmärtämään toisen kantaa... En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi. Toive toisesta lapsesta on niin suuri, että välillä ajatellessa asiaa, tunnen fyysistä pahoinvointia ja ahdistusta.
En oikeastaan kaipaa edes mitään neuvoja, ehkä vertaistukea tai keskustelua siitä, miten muiden perheissä on vastaavista tilanteista selvitty.
Kommentit (240)
Serkuilla juurikin noita 7v ikäeroja, koska koulu.
40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:06"]Viisas mies [/quote] Millä tavoin? Olisi kiva kuulla perustelut tälle, ehkä auttaisi minuakin pääsemään yli tästä toisen lapsen kaipuusta.. ap
[/quote]
Lapsen kasvatus on erittäin kallista ja fyysisesti ja henkisesti raskasta.
Ellette te ole upporikkaita niin ymmärän täysin miksi miehesi ei halua lisää lapsia. Ihminen kuitenkin haluaa jotain itsellekkin ja joskus myös nauttia elämästä.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 11:35"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:10"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:06"]Viisas mies [/quote] Millä tavoin? Olisi kiva kuulla perustelut tälle, ehkä auttaisi minuakin pääsemään yli tästä toisen lapsen kaipuusta.. ap
[/quote]
Lapsen kasvatus on erittäin kallista ja fyysisesti ja henkisesti raskasta.
Ellette te ole upporikkaita niin ymmärän täysin miksi miehesi ei halua lisää lapsia. Ihminen kuitenkin haluaa jotain itsellekkin ja joskus myös nauttia elämästä.
[/quote]
Olemme, sanotaanko, taloudellisesti hyvin onnekkaassa asemassa. Eli tarkoittaa sitä, että taloudellisesti ajateltuna mistään ei tarvitsisi luopua toisen lapsen vuoksi, vaikka lapset harrastaisivat kalliita harrastuksia yms. Toisinaan tuntuu, että täällä kommentoivat vain lapsettomat tai yksilapsiset. Vai oikeastiko te useamman lapsen perheet koette luopuneenne omasta ajasta ja taloudellisesta hyvinvoinnista? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Mietin myös eroa koska olin niin katkera miehelle että ei halunnut toista lasta. Sillä hetkellä järkeilin asian niin, että elämässä ei kuitenkaan saa kaikkea. Minulla on mies ja terve, onnellinen lapsi, ja minun olisi itsekästä hajottaa kaikki vain koska en saa kaikkea mitä haluan.
Myöhemmin olen miettinyt, että se ristiriita parisuhteessa oireili paljosta muustakin, eikä korjaantunut sillä että vakuutin itseni, että kyse on vain minun asenneongelmasta. Kyse oli syvemmästä parisuhdeongelmasta, eri tavoitteista, puhumisen ja kunnioituksen ja jakamisen puutteesta. Myöhemmin olen ajatellut, että tuosta ajasta mies alkoi ottaa muutenkin etäisyyttä perheeseen ja käyttää enemmän aikaa itseensä. Hän ei halunnut lisää lapsia, koska halusi käyttää aikaa ja rahaa muuhun. Hän ei arvostanut lapsiperhe-elämää sinänsä vaan kaipasi omaa aikaa ja harrastuksia, sanalla sanoen poikamiehen elämää. Minä taas arvostin perhe-elämää yli kaiken ja olisin halunnut sitä enemmän, minulle se olisi ollut rikkaus. Nyt aloin lähinnä katkeroitua miehelle, kun hän ei osallistunut perhe-elämään, ja koin että hän ei myöskään arvostanut ja kunnioittanut minua.
Me olimme siis siinä kohtaa jo ajautumassa elämässä eri suunnille. Tuossa asiassa se vain purskahti ilmoille, tavalla jota emme osanneet purkaa sanoiksi. Asiassa oli hirveästi tunteita. Parisuhdeterapia olisi ehkä tehnyt hyvää, en tiedä.
Eroon se päätyi joka tapauksessa. Joskus ajattelen että olisi ollut hyvä erota jo silloin, koska ristiriita välillämme vain kasvoi. Myöhemmin tapasin miehen joka jakoi kanssani enemmän perhekeskeiset arvot, ja ex-mieheni taas palasi takaisin poikamiesaikaisiin tapoihinsa. Valitettavasti uuden miehen kanssa ei enää uusia lapsia ollut mahdollista saada, mutta muuten hän on lapsirakas, koti-ihminen, perhekeskeinen ja jaamme mukavaa arkea.
Toivottavasti tästä oli jotain apua ja ajatuksen aihetta.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:53"]Voi se oikeasti haluta sen toisen lapsen, muttei SUN kanssa. [/quote] Mitä saat siitä, että ilkeilet tuntemattomille ihmisille?
[/quote]
Tämä voi olla ihan fakta, ei ilkeilyä. Minun mieheni ei halunnut toista lasta. Paljon myöhemmin, riidellessämme, hän myönsi että piti minua niin kelvottomana äitinä ja vaimona, ja parisuhdettamme niin huonona, että ei halunnut siihen lisää lapsia. Toivon että olisi sanonut sen jo silloin suoraan, niin olisimme voineet erota omille teillemme, ja välttää vuosikymmenen parisuhdehelvetin.
Sinä eroperheen lapsi- otan osaa suruusi että sinulla ei ole ollut ydinperhettä. Kaikissa ydiperheissä ei kuitenkaan ole hyvä olla, väkivalta ja pahaolo voi kätkeytyä parisuhteen sisälle, kahdenkeskisiin hetkiin jota lapset ei näe koskaan. Uusi onni voi olla ainoa onni jota on ollut mahdollista saada. Jaettu vanhemmuus ei takaa jaettua rakkautta ja onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:56"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:53"]Voi se oikeasti haluta sen toisen lapsen, muttei SUN kanssa. [/quote] Mitä saat siitä, että ilkeilet tuntemattomille ihmisille?
[/quote]
Tämä voi olla ihan fakta, ei ilkeilyä. Minun mieheni ei halunnut toista lasta. Paljon myöhemmin, riidellessämme, hän myönsi että piti minua niin kelvottomana äitinä ja vaimona, ja parisuhdettamme niin huonona, että ei halunnut siihen lisää lapsia. Toivon että olisi sanonut sen jo silloin suoraan, niin olisimme voineet erota omille teillemme, ja välttää vuosikymmenen parisuhdehelvetin.
Sinä eroperheen lapsi- otan osaa suruusi että sinulla ei ole ollut ydinperhettä. Kaikissa ydiperheissä ei kuitenkaan ole hyvä olla, väkivalta ja pahaolo voi kätkeytyä parisuhteen sisälle, kahdenkeskisiin hetkiin jota lapset ei näe koskaan. Uusi onni voi olla ainoa onni jota on ollut mahdollista saada. Jaettu vanhemmuus ei takaa jaettua rakkautta ja onnea.
[/quote]
Tämä oli aika surullinen tarina. Toivottavasti olet nykyisin tyytyväinen elämääsi ja löytänyt ansaitsemasi onnen. Ap
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:26"]Minä niin ymmärrän tunteesi, nuo kirjoituksesi ovat kuin omasta kynästäni! Millä on 3-vuotias lapsi, jolle olen toivonut sisarusta. Mies ei halua. Ei halua myöskään puhua asiasta, suuttuu tai menee mykäksi, vastaa vain "ei". Meidän esikoisemme on ollut helppo lapsi, myös meillä isä ei heräillyt öisin eikä vie harrastuksiin, osta vaatteita tai hoida lääkäriasioita. Olin tietyllä tavalla vielä itsestäni todella ylpeä, kun sain annettua miehelle aikaa palautua töistä jne. Ja nyt on vain kauhea surun, katkeruuden, toivon, "ehkä tämä tästä"- tunteen myllerrystä. Joinain päivinä pystyn unohtamaan hetkeksi lapsi-asian, toisina tekisi mieli lähteä parisuhteesta. Näitä tunteita on tosi vaikea kuvailla. Ehkä voisin sopeutua ajatukseen yksilapsisuudesta, jos mies kuuntelisi minua, minun kaipuutani, ja kertoisi oman näkökulmansa. Jos päätös tehtäisiin aidosti yhdessä. Tätä ap mielestäni toi hyvin esille, parisuhde on kompromisseja ja näin isoista päätöksistä on keskusteltava yhdessä. Synkimpinä hetkinä olen ajatellut, että täydellinen ratkaisu olisi tulla salaa raskaaksi ja lähteä sitten kahden biologisesti täyssisaruksen kanssa omilleni. Ihan sairasta, tiedän, enkä näin tekisi. Mutta jotenkin se toisen lapsen kaipuu yhdistettynä siihen tunteeseen, että toinen päättää yhteisestä asiasta ilman, että edes kuulee minua, on niin valtavan suuri möykky. Tsemppiä ap! Mitä tahansa teetkin asian suhteen, tee päätös, joka on sinun. Tämän asian kanssa itse kipuilen. Kukaan ei kuitenkaan voi eikä saa olla vastuussa toisen onnesta. [/quote] Tsemppiä sinullekin, tunnen kipuilusi. Kyllä minä tiesin, että joku muukin jakaa kanssani nämä samat ajatukset ja kokee saman kaipuun. Mä yritin eilen illalla miettiä, että jos tämä mun elämä olisi elokuva, niin mitä sitten tapahtuisi. Tulin siihen tulokseen, että kaikki skenaariot ovat moraalisiakysymyksiä ja mikään ratkaisu ei olisi täysin tyydyttävä. Kamalaa. Ehkä puran tunteeni paperille ja kirjoitan kirjan. Lopetan miehen painostamisen, mitä en ole edes kauheasti tehnyt. Keskustellut kyllä, mutta en painostanut. Monia kertoja vuosien varrella, olen asian ottanut puheeksi ja nyt kuvittelin "oikean hetkeän" tulleen ja mies ilmoittikin, että ei lapsia enää. Ja siinä se, ei keskustelua, ei kunnon perusteluja. Minä haluan perusteluja! Minä haluan tietää, miksi meille ei tule toista lasta, jotta voin oikeasti hyväksyä asian. Ap
[/quote]
Mikä on sinun perustelusi toiselle lapselle? Sinä haluat, se on selvä, ja olet saanut puheillasi lapsesikin haluamaan, mutta jos mieheltä vaaditaan järkisyihin pohjautuvia perusteluita, niin sitten sinultakin. Se, että ei halua, on ihan yhtä pätevä perustelu kuin se, että haluaa.
[/quote]
On ihan totta, että sekä lasten haluaminen tai haluamatta jättäminen ovat tunneperäisiä valintoja ja itsekkäitä valintoja (jos siis lasketaan pois vaikkapa tilanne, jossa raskaus olisi äidille todella vaarallinen tms). On oikeus haluta lasta ja olla haluamatta. Tässä keskustelussa ja ap:n pointtina minä itse näen sen ristiriidan, että lapsista on oltu samaa mieltä, toinen on keskustelematta ja perustelematta muuttanut mieltään. Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
Ja kyllä, ap, meitä on muitakin. Sekin hauskuus tässä vielä on, että elättelee toivoa, että mies muuttaisi mielensä. Sekin on epäreilua - molemmille.
T. 204
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 20:43"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 19:26"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 19:17"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 19:11"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:00"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:43"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:39"] En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta ap, sinua on kusetettu. Ainahan täällä palstalla märistään, että noin periaatteelliset seikat tulee selvittää ennen naimisiin menoa yms yms. Sä selvitit, niinkuin piti, sait haluamasi vastauksen, mutta mies muuttikin mieltään! Nyt on ämmät sitä mieltä, että on ok vaihtaa mielipidettä, auta armias jos tässä oliskin nainen kusettajana, nainen lynkattais. Nyt kerrot miehelle, että aiot hankkia toisen lapsen, ja menet hedelmöityshoitoon. Mies käyttäköön ehkäisyä, kun ei enää toista biologista lasta tahdo, ja Sä hoidat asian avoimesti toisaalla. Terv. ainoa lapsi, sisarus olisi parasta, mitä olisin voinut saada. [/quote] Voi jumalauta kun ei lasten hankinnassa voi olla mitään ennaltapäätettyjä periaatteita, koska lapsi TARVITSEE sen että on haluttu ja rakastettu. Jos ap ei tätä ymmärrä niin sitten on lapsellinen tapaus. [/quote] No ei jumalauta, eihän ihmisten avioliitoista tulis hevon vittuakaan, jos miehet oottelee ekat 15v, että mahtaiskohan haluta lapsen vai ei, ja sit kun haluaa, pitää muija vaihtaa nuorempaan, kun vanhemman kanssa ei enää onnistu. Siinä vaiheessa, kun perustaa toisen kanssa vakituista taloutta, pitää olla sen verran kypsä, että osaa kertoa haluaako lapsen, kaksi, kolme vai enemmän ja tai ei lainkaan. Lapsettomuuden kohdatessa voi kumpikin miettiä, olisiko mahdollisuus jossain muualla, jos niitä lapsia tahdottiin. Ap:n ja miehen elämässä ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia, että siihen vetoamalla voisi muuttaa näin isoja linjoja. [/quote] Huhhuh, aikamoiset vaatimukset. Että parikymppisenä pitää tietää jo tasan tarkalleen, minkälaisen elämän haluaa ja siinä päätöksessä pitää pysyä? AJat kyllä kumppanisi todella ahtaalle tuollaisella vaatimuksella. Me odotellaan nyt miehen kanssa ensimmäistä, mutta ei kumpikaan meistä tiedä haluaako joskus sitten sitä toista vai ei. Ja kypsiä aikuisia kyllä ollaan, ei vaan tiedetä vielä täysin realistisesta lapsiarjesta, niin paha lähteä mitään varmaa sanomaan. Voi olla, että jää ainoaksi. Voi olla, että innostutaan hankkimaan parikin lisää. Sitä ei tiedä. [/quote] Mutta huomaatko tässä kohtaa sen eron, että olette yhdessä samaa mieltä tästä asiasta? Tilanne on aivan eri sitten kun naimisiin mennessä ollaan puhuttu, että tehdään ainakin kaksi lasta. Silloin toinen saa tuntea olonsa petetyksi, kun toinen kieltäytyy tekemästä toista lasta. On aivan normaalia, että pariskunnat suunnittelee yhteistä elämäänsä ennen avioliittoa. Me ainakin puhuimme arvoistamme, yhteisistä haaveista, montako lasta, pystyykö koiraihminen elämään ilman koiraa, koska toinen on allerginen. Keskustelimme myös siitä, mitä teemme jos toinen löytää työn toiselta paikkakunnalta, miten selviämme mahdollisesta lapsettomuudesta, mitä mieltä olemme perhevapaiden jakamisesta ja jopa suhtautumisestamme pettämiseen. Eikö nämä teidän mielestä ole asioita, joista tulee keskustella ennen naimisiin menoa? [/quote] Mietin enemmänkin, että miksi se lapsiluku on niin ehdoton asia, jos parisuhde on muuten kaikinpuolin hyvä ja puoliso on ns. sielunkumppani? Mieli voi muuttua lapsilukua koskevissa asioissa, joten miksi siinä suunnittelussa pitää olla niin ehdoton, että jos kahta ollaan mietitty, niin kaksi hankitaan vaikka toinen olisi ensimmäisen lapsen jälkeen jo puhki koko vauva-arkeen? Olisi aika kauheaa jos mieheni haluaisi kaksi lasta, ja itse tämän ensimmäisen synnyttyä toteaisin yhden lapsen riittävän, ja mieheni uhkaisi tämän johdosta erolla. Olisin aika hämmentynyt, että näinkö heikko parisuhde meillä nyt sitten olikin. [/quote] Meillä on juuri tällainen tilanne. Ero tulee väistämättä. Ajan kysymys. [/quote] Kun nyt tässä on melko paljon kritisoitu sitä, että minä pidän eroa yhtenä mahdollisuutena, niin avaisitko vähän, miksi itse koet, että ero on väistämätön ratkaisu. Minulla syynä ei tietenkään ole pelkästään miehen haluttomuus toiseen lapseen vaan sen aiheuttama katkeruus, joka ylitsepääsemättömänä voi johtaa oikeasti aitoon vihaan toista kohtaan. Ap
[/quote]
Koen, että elämämme on hyvää juuri näin. Molemmilla hyvät työpaikat, yksi ihana ja terve lapsi. Meillä on viihtyisä koti ja voimavaroja harrastaa ja matkustella.
Uusi raskaus muuttaisi monta asiaa. Olen jo 35-vuotias. Kukaan ei pysty takaamaan, että lapsi olisi terve tai että raskaus sujuisi hyvin. Vaikka kaikki sujuisi hyvin, niin raskaus on naiselle aina suuri rasitus. Näitä asioita en osannut pelätä ensimmäisen raskauden aikana. Nyt pelkään. Koen arjen rutiinit (ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu) vastenmielisenä, mutta pakollisena. Toisen lapsen myötä näiden määrä lisääntyisi. En jaksaisi.
Yhden kouluikäisen lapsen kanssa elämä on joka tapauksessa jo melko vaivatonta. Lapsi osaa tehdä paljon asioita itse, hänen kanssaan on välillä myös tosi hauskaa. Hänellä on paljon ystäviä ja yksi mieluisa harrastus, johon osallistun mielelläni myös itse. Uusi lapsi tarkoittaisi elämän rauhoittamista joksikin aikaa kotiin. En halua.
Mies sen sijaan elättelee toiveita toisesta lapsesta. Tosiasia on se, että hän ei osallistunut ensimmäisen lapsen hoitoonkaan, mutta muistaa silti kehuskella kuinka hyvin hän on hoitanut vauvaa. Aikoo hoitaa toisen lapsen yhtä hyvin kuin ensimmäisenkin. Hän jankuttaa ja kerjää, suhtautuu asiaan tunteella. Itse tiedän omat rajani ja voimavarani. En halua ajaa itseäni liian ahtaalle.
Mieheni suhtautuu minuun tässä asiassa niin alentavasti, että ennen pitkää jätän avioeropaperit. Pienet lapset vinkuvat ja jankuttavat, aikuisten pitäisi pystyä keskustelemaan ja ymmärtäään toisen ihmisen näkemyksiä. Moni asia on hyvin, mutta jatkuva vinkuminen vähentää minun arvostusta miestäni kohtaan. Sinä, ap, kuulostat asenteinesi ihan samalta kuin mieheni.
[/quote]
Sinä 174 taas kuulostat siltä kun minun mieheni, kun minä halusin toista lasta ja hän ei. Hänestä oli kivaa että ei ollut enää sitä vauva-ajan raskautta, niin kuin hän sen näki. Hän halusi että minä menisin töihin ja alkaisin tienata, jotta voisimme matkustella ja hän voisi vaihtaa autoa. Hän ei ottanut huomioon että se ei ollut se mitä minä halusin. Uusi auto ei todella ollut se minkä eteen halusin tehdä töitä, minun elämänarvoni olivat muualla. Menin kyllä töihin ja aloin tienata, mutta meidän parisuhde ei koskaan enää palannut entiselleen, kunnioitus loppui. Se mukava elämä ja tiimi joka sinulla on, on väliaikaista ja harhaa joka tapauksessa, jos teillä on näin.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"]
Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
[/quote]
No niin se nyt vain on. Tämä ei ole mikään tasa-arvoasia. Sillähän naiset perustelevat sitäkin, että nainen voi pitää lapsen miehen tahtoa vastaan tai tehdä abortin miehen tahtoa vastaan. Kaikki täällä joutuvat vain nielemään elämän tosiasioita ja heittämään egonsa nurkkaan. Kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 12:51"]Täällä kohtalotoveri. Mietin myös eroa koska olin niin katkera miehelle että ei halunnut toista lasta. Sillä hetkellä järkeilin asian niin, että elämässä ei kuitenkaan saa kaikkea. Minulla on mies ja terve, onnellinen lapsi, ja minun olisi itsekästä hajottaa kaikki vain koska en saa kaikkea mitä haluan.
Myöhemmin olen miettinyt, että se ristiriita parisuhteessa oireili paljosta muustakin, eikä korjaantunut sillä että vakuutin itseni, että kyse on vain minun asenneongelmasta. Kyse oli syvemmästä parisuhdeongelmasta, eri tavoitteista, puhumisen ja kunnioituksen ja jakamisen puutteesta. Myöhemmin olen ajatellut, että tuosta ajasta mies alkoi ottaa muutenkin etäisyyttä perheeseen ja käyttää enemmän aikaa itseensä. Hän ei halunnut lisää lapsia, koska halusi käyttää aikaa ja rahaa muuhun. Hän ei arvostanut lapsiperhe-elämää sinänsä vaan kaipasi omaa aikaa ja harrastuksia, sanalla sanoen poikamiehen elämää. Minä taas arvostin perhe-elämää yli kaiken ja olisin halunnut sitä enemmän, minulle se olisi ollut rikkaus. Nyt aloin lähinnä katkeroitua miehelle, kun hän ei osallistunut perhe-elämään, ja koin että hän ei myöskään arvostanut ja kunnioittanut minua.
Me olimme siis siinä kohtaa jo ajautumassa elämässä eri suunnille. Tuossa asiassa se vain purskahti ilmoille, tavalla jota emme osanneet purkaa sanoiksi. Asiassa oli hirveästi tunteita. Parisuhdeterapia olisi ehkä tehnyt hyvää, en tiedä.
Eroon se päätyi joka tapauksessa. Joskus ajattelen että olisi ollut hyvä erota jo silloin, koska ristiriita välillämme vain kasvoi. Myöhemmin tapasin miehen joka jakoi kanssani enemmän perhekeskeiset arvot, ja ex-mieheni taas palasi takaisin poikamiesaikaisiin tapoihinsa. Valitettavasti uuden miehen kanssa ei enää uusia lapsia ollut mahdollista saada, mutta muuten hän on lapsirakas, koti-ihminen, perhekeskeinen ja jaamme mukavaa arkea.
Toivottavasti tästä oli jotain apua ja ajatuksen aihetta.
[/quote]
Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi. Minun mieheni on kyllä rakastava isä, viettää lapsen ja perheen kanssa aikaa, jakaa kasvatusvastuun, vaikka ei sitä vauva-arkena tehnyt. On lasta kohtaan huomioiva, pelailee, leikkii, lukee iltasatuja, keksivät kahdenkeskeisiä juttuja. Perheenä teemme yhdessä paljon ja myös kahdenkeskistä aikaa on, mutta meillä molemmilla on myös ne omat menot ja harrastukset, enkä jotenkin pysty uskomaan, että toinen lapsi niihinkään niin kovin vaikuttaisi. Siksi se ehkä tuntuukin hullulta, ettei hän halua lisää lapsia! Jotenkin sitä kuvittelisi, että mies, joka oikeasti selkeästi nauttii myös siitä perheajasta, olisi valmis toiseenkin lapseen. Ap
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:26"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"]
Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
[/quote]
No niin se nyt vain on. Tämä ei ole mikään tasa-arvoasia. Sillähän naiset perustelevat sitäkin, että nainen voi pitää lapsen miehen tahtoa vastaan tai tehdä abortin miehen tahtoa vastaan. Kaikki täällä joutuvat vain nielemään elämän tosiasioita ja heittämään egonsa nurkkaan. Kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Kuka perusteli tätä tasa-arvoasiana? Se, että asian joutuu hyväksymään, ei tarkoita sitä, etteikö henkilö kipuilisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"]
Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
[/quote]
No niin se nyt vain on. Tämä ei ole mikään tasa-arvoasia. Sillähän naiset perustelevat sitäkin, että nainen voi pitää lapsen miehen tahtoa vastaan tai tehdä abortin miehen tahtoa vastaan. Kaikki täällä joutuvat vain nielemään elämän tosiasioita ja heittämään egonsa nurkkaan. Kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Mikä tässä tilanteessa edes olisi tasa-arvoinen ratkaisu? AP:n näkökulmasta tietysti se, että hän saisi tahtonsa läpi, mutta objektiivisesti katsottuna..? Eihän sellaista edes ole. Silloin pitää löytää ratkaisu, jonka negatiiviset vaikutukset kumpaankin osapuoleen ovat pienemmät. Väitän, että se on toisen lapsen tekemättä jättäminen. Uskon, että ennen pitkää myös AP, kun pääsee yli tästä kriisistään, joka on aiheutunut muutosta, mukavan työn jättämisestä, nykyisestä epäsopivasta asumismuodosta ja joka ilmenee päällisin puolin pakkomielteisenä vauvakuumeiluna, ymmärtää, että kaikilla on hyvä näin.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"]
Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
[/quote]
No niin se nyt vain on. Tämä ei ole mikään tasa-arvoasia. Sillähän naiset perustelevat sitäkin, että nainen voi pitää lapsen miehen tahtoa vastaan tai tehdä abortin miehen tahtoa vastaan. Kaikki täällä joutuvat vain nielemään elämän tosiasioita ja heittämään egonsa nurkkaan. Kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Noinko siis toteat miehelle, joka on narutettu isäksi? Nainen raskaana ja tahtoo pitää lapsen miehen mielipiteestä huolimatta? Että tämä nyt ei ole mikään yhteinen juttu, paska säkä, mutta kaikkea ei voi saada. Ok. En osaa paremmin enää omaa pointtiani selvittää, ehkä tätä ei käsitä, jos ei ole itse ollut tässä tilanteessa. Ja kamalintahan olisi se, jos asiasta ei saa puhua. Se, jos mikä, katkeroittaa.
204 jälleen
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:26"]Minä niin ymmärrän tunteesi, nuo kirjoituksesi ovat kuin omasta kynästäni! Millä on 3-vuotias lapsi, jolle olen toivonut sisarusta. Mies ei halua. Ei halua myöskään puhua asiasta, suuttuu tai menee mykäksi, vastaa vain "ei". Meidän esikoisemme on ollut helppo lapsi, myös meillä isä ei heräillyt öisin eikä vie harrastuksiin, osta vaatteita tai hoida lääkäriasioita. Olin tietyllä tavalla vielä itsestäni todella ylpeä, kun sain annettua miehelle aikaa palautua töistä jne. Ja nyt on vain kauhea surun, katkeruuden, toivon, "ehkä tämä tästä"- tunteen myllerrystä. Joinain päivinä pystyn unohtamaan hetkeksi lapsi-asian, toisina tekisi mieli lähteä parisuhteesta. Näitä tunteita on tosi vaikea kuvailla. Ehkä voisin sopeutua ajatukseen yksilapsisuudesta, jos mies kuuntelisi minua, minun kaipuutani, ja kertoisi oman näkökulmansa. Jos päätös tehtäisiin aidosti yhdessä. Tätä ap mielestäni toi hyvin esille, parisuhde on kompromisseja ja näin isoista päätöksistä on keskusteltava yhdessä. Synkimpinä hetkinä olen ajatellut, että täydellinen ratkaisu olisi tulla salaa raskaaksi ja lähteä sitten kahden biologisesti täyssisaruksen kanssa omilleni. Ihan sairasta, tiedän, enkä näin tekisi. Mutta jotenkin se toisen lapsen kaipuu yhdistettynä siihen tunteeseen, että toinen päättää yhteisestä asiasta ilman, että edes kuulee minua, on niin valtavan suuri möykky. Tsemppiä ap! Mitä tahansa teetkin asian suhteen, tee päätös, joka on sinun. Tämän asian kanssa itse kipuilen. Kukaan ei kuitenkaan voi eikä saa olla vastuussa toisen onnesta. [/quote] Tsemppiä sinullekin, tunnen kipuilusi. Kyllä minä tiesin, että joku muukin jakaa kanssani nämä samat ajatukset ja kokee saman kaipuun. Mä yritin eilen illalla miettiä, että jos tämä mun elämä olisi elokuva, niin mitä sitten tapahtuisi. Tulin siihen tulokseen, että kaikki skenaariot ovat moraalisiakysymyksiä ja mikään ratkaisu ei olisi täysin tyydyttävä. Kamalaa. Ehkä puran tunteeni paperille ja kirjoitan kirjan. Lopetan miehen painostamisen, mitä en ole edes kauheasti tehnyt. Keskustellut kyllä, mutta en painostanut. Monia kertoja vuosien varrella, olen asian ottanut puheeksi ja nyt kuvittelin "oikean hetkeän" tulleen ja mies ilmoittikin, että ei lapsia enää. Ja siinä se, ei keskustelua, ei kunnon perusteluja. Minä haluan perusteluja! Minä haluan tietää, miksi meille ei tule toista lasta, jotta voin oikeasti hyväksyä asian. Ap
[/quote]
Mikä on sinun perustelusi toiselle lapselle? Sinä haluat, se on selvä, ja olet saanut puheillasi lapsesikin haluamaan, mutta jos mieheltä vaaditaan järkisyihin pohjautuvia perusteluita, niin sitten sinultakin. Se, että ei halua, on ihan yhtä pätevä perustelu kuin se, että haluaa.
[/quote]
On ihan totta, että sekä lasten haluaminen tai haluamatta jättäminen ovat tunneperäisiä valintoja ja itsekkäitä valintoja (jos siis lasketaan pois vaikkapa tilanne, jossa raskaus olisi äidille todella vaarallinen tms). On oikeus haluta lasta ja olla haluamatta. Tässä keskustelussa ja ap:n pointtina minä itse näen sen ristiriidan, että lapsista on oltu samaa mieltä, toinen on keskustelematta ja perustelematta muuttanut mieltään. Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
Ja kyllä, ap, meitä on muitakin. Sekin hauskuus tässä vielä on, että elättelee toivoa, että mies muuttaisi mielensä. Sekin on epäreilua - molemmille.
T. 204
[/quote]
Pääsit oikeasti hyvin pääni sisälle ja ymmärsit hyvin asiat, joita olen ajanut takaa. Tietysti, ei mikään ihme, kun olet samojen asioiden kanssa kamppaillut. Ap
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:35"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 13:19"]
Toinen haaste on se, että tämä on tällainen asia, jonka toinen voi päättää. Tekemättä mitään ollaan siis siinä tilanteessa, että mies on "saanut tahtonsa läpi". Nämä asiat ainakin meillä syövät naista.
[/quote]
No niin se nyt vain on. Tämä ei ole mikään tasa-arvoasia. Sillähän naiset perustelevat sitäkin, että nainen voi pitää lapsen miehen tahtoa vastaan tai tehdä abortin miehen tahtoa vastaan. Kaikki täällä joutuvat vain nielemään elämän tosiasioita ja heittämään egonsa nurkkaan. Kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Mikä tässä tilanteessa edes olisi tasa-arvoinen ratkaisu? AP:n näkökulmasta tietysti se, että hän saisi tahtonsa läpi, mutta objektiivisesti katsottuna..? Eihän sellaista edes ole. Silloin pitää löytää ratkaisu, jonka negatiiviset vaikutukset kumpaankin osapuoleen ovat pienemmät. Väitän, että se on toisen lapsen tekemättä jättäminen. Uskon, että ennen pitkää myös AP, kun pääsee yli tästä kriisistään, joka on aiheutunut muutosta, mukavan työn jättämisestä, nykyisestä epäsopivasta asumismuodosta ja joka ilmenee päällisin puolin pakkomielteisenä vauvakuumeiluna, ymmärtää, että kaikilla on hyvä näin.
[/quote]
Vauvakuumeiluni ei ole oire muutosta ja muista siitä johtuvista asioista. Täällä olemme asuneet jo kolme vuotta, mutta lapsitoive on elänyt jo 6 vuotta. Kriisihän tästä asiasta syntyi vasta nyt, kun ainokaisen ongelmat on selätetty ja minä rupesi uskomaan, että nyt vihdoin meillä on oikeasti otollinen aika toiselle lapselle. Ap
Uskomatonta, että joku haluaa riskeerata koko elämänsä, miehensä elämän ja tämän nykyisen lapsensa elämän. Vain siksi, että haluaa toisen lapsen, vaikka elämä on muuten kunnossa ja perhe voisi olla onnellinen. Ainahan voi erota ja hakea miehen, joka suostuu suvunjatkajaksi. Mutta kun se ei ole varmaa, että koskaan saa sitä toista lasta. Ja siinä samassa ehkä tuhoaa omansa, ex-miehensä ja lapsensa elämän. Ehkä lapsi haluaakin elää isänsä kanssa ja ap:lla ei ole sen yhdenkään lapsen läheisyyttä.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:19"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:11"]Perustelet eroa miehestä sillä, että lapsesi saisi silloin ehkä sisaruksen. Kumman luulet lapsen mieluummin valitsevan: ei sisarusta ja kumpikin vanhempi joka päivä läsnä vai sisaruksen ja erossaolon koko ajan toiseen vanhempaan ja ikävän. Vaikka lapsi kaipaa sisarusta, luultavammin hän silti haluaa ehjän perheen. Sinulla itsellä on enemmän kaipuu lapseen ja tämän (itsekkään) syyn vuoksi olet valmis rikkomaan lapsen perheen
[/quote]
Lapsi valitsisi totta kai ehjän perheen, jossa kaikki on hyvin. Mutta entä perheen, jossa äiti ei lopulta pysty edes katsomaan isään päin, koska on tälle niin katkera riistetystä mahdollisuudesta? Koen oikeasti mieheni huijanneen minut naimisiin kanssaan valehtelemalla lapsitoiveistaan. Ap
[/quote]
No huh huh. Että ihan valehtelua ja riistoa. Eikö ole mahdollista, että mies on muuttanut mieltään? Pitääkö hänet hirttää vuosien takaisiin mielipiteisiin?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 10:36"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:41"]"En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi."
Sulla on ap vähän vääristynyt kuva perheestä ja parisuhteesta.
[/quote]
Niin, minun mielestäni parisuhteessa molempuen pitäisi tehdä kompromisseja, mutta tässä avioliitossa minä olen ainut, joka niitä on tehnyt. Se miksi, olen kaikki kompromissit tehnyt, on se että ole halunnut puolisoni olevan onnellinen. Ymmärsin, kun mies halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle, suostuin omakotitalon ostamiseen, koska se oli miehen unelma. Rakastan miestäni, mutta vihaan hänen ehdottomuuttaan ja kykenemättömyyttään kompromisseihin. Teistä vaikuttaa siltä, että minä olen itsekäs ja niin olenkin. Kyllä minullakin on lupa haaveisiin ja toiveisiin. Tällä hetkellä elän toisen ihmisen unelmaa. Olemme yhdessä tämän elämän rakentaneet, mutta aina ollaan menty miehen ehdoilla. Ap
[/quote]
Minusta et ole itsekäs. Itse 40+ ikäisenä lähestyn sitä vaihetta, että vanha kaarti alkaa tarvita sitä sun tätä apua. Ja kellekäs ne soittaa? Ei ole vaikea arvata. Kyllä tähän mahtuisi muutama muukin käsipari lunta luomaan.
[/quote]
Niin, minusta minä olen rehellisen itsekäs. Miksi en olisi? Itsekkyyshän ei aina ole paha asia, suurin osa elämän päätöksistä tehdään itsekkäistä syistä. Eikö? Ei se silti tarkoita sitä, etteikö tilanteessa voi nähdä asioita myös muiden kannalta. Minäkin näen oman kaipuuni lisäksi myös lapseni kaipuun sisareen ja olen oikeasti ja aidosti surullinen myös lapseni puolesta.
Myös mieheni on itsekäs, kun ei näe tilannetta minun ja lapsen kannalta. Mies miettii ulkomaan matkoja ja sitä, ettei pienen lapsen kanssa voi lentää pitkiä matkoja. Juu ei kannata viedä vauvaa thaimaan lennolle, mutta lapsihan ei ole vauva ja pieni pitkään. Lapsi itkee öisin ja pitää vanhempiaan hereillä. Tämäkin vaihe kestää oikeasti vähän aikaa. Ja ihan totta, kuinka monen lapsen isä olisi joutunut hoitamaan vauvaa öisin? Kyllähän se äiti hoitaa yösyötöt yms jo ihan siitäkin syystä, että monesti äiti imettää ja isä käy töissä. Ja ehkä lapsella on kehityspoikkeavuus. Tämä viimeinen syy on oikeasti aika vakava ja iso, mutta jos lapsenteko olisi siitä kiinni, ei maailmaan syntyisi lapsia. Eihän sitä voi ikinä koskaan tietää, saako terveen lapsen.
Minä oikeasti koen, ettei kahden lapsen kanssa olisi vaikeaa. Pikkukoululaisella olisi kivaa, kun äiti on iltapäivällä kotona. Esikoinen osaa jo itse pukeutua, ei tarvitse pukea kahta lasta. Päivisin voisi käydä vauvan kanssa kerhoissa, tehdä ruoan valmiiksk ja iltapäivällä olla lasta vastassa, kun pääsee koulusta. Illalla olisi aikaa keskittyä koko perheeseen. Ap