Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei halua toista lasta

Vierailija
06.08.2015 |

Ainokaisemme aloittaa nyt koulun ja vuosia olen haaveillut toisesta lapsesta, odottanut, että mieskin on valmis toiseen lapseen. Lapsikin puhuu useasti, kuinka olisi kiva saada vauva perheeseen ja kuinka hoitaisi vauvaa ja on jo miettinyt nimeä pikkusisarelleen.

Meillä on kaikki taloudellisesti kunnossa, on auto, talo ja hyvät työpaikat. Esikoinen on ollut haastava lapsi, sillä hänellä diagnosoitiin dyspraksia 5-vuotiaana. Nyt puhe ja kaikki ongelmat on kuitenkin selätetty ja arki käynyt helpommaksi. Mies kuitenkin varmaan pelkää, että seuraavakin olisi erityislapsi ja toisaalta hän kokee, että elämä kahden lapsen kanssa olisi jotenkin paljon hankalampaa. Silloin kun tapasimme, hän kertoi haluavansa kolme lasta ja naimisiin mennessämme puhuimme kahdesta lapsesta.

Nyt oikeasti olen alkanut pohtimaan, että pitäisikö minun erota miehestä, joka ei millään suostu toiseen lapseen, vaikka yhdessä suunnittelimme isompaa perhettä. En halua, että lapsi jää kokonaan ilman sisaruksia ja minä oikeasti tahdon olla äiti kahdelle lapselle. Tiedän, ettei esikoinen enää saisi sisaruksesta leikkikaveria, mutta itse koen omatkin sisareni todella läheisiksi, vaikka minulla on ikäeroa nuorempiin sisariini 9 ja 12 vuotta.

Olen puhunut ja keskustellut miehen kanssa monia kertoja, tuntuu ettei kumpikaan meistä pysty ymmärtämään toisen kantaa... En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi. Toive toisesta lapsesta on niin suuri, että välillä ajatellessa asiaa, tunnen fyysistä pahoinvointia ja ahdistusta.

En oikeastaan kaipaa edes mitään neuvoja, ehkä vertaistukea tai keskustelua siitä, miten muiden perheissä on vastaavista tilanteista selvitty.

Kommentit (240)

Vierailija
221/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:10"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:07"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:47"]Ymmärrän sinun kaipuu lapsesta. Mutta jos olet vaan tehnyt miehesi mukaan kaikissa asioissa, esimerkiksi tuo puutarhan hoito, lumityöt ja vaihtanut paikkakuntaa. Jos et ole siinä vaiheessa kertonut miehelle totuudenmukaisesti, että tämä ei ole sinun unelma, niin teillä on suurempia ongelmia kuin lapsiluku.

Perheessää tehdään yhdessä päätöksiä. Ei muuteta maalle jos toinen ei tykkää, koti rakennetaan yhdessä ja molempien toiveita huomioiden. Jos et osaa sanoa ajoissa, että en halua niin et voi miestäsi siitä syyttää.

Meillä mies halusi muuttaa maalle, minä en. Tehtiin kompromissi, muutettiin rivitaloon ja ostettiin mökki. Mies halusi kaksi lasta, olisin ollut tyytyväinen yhteen, mutta jossain mielenhäiriössä suostuin toiseen. Saatiiin ihana tyttö, ja en kadu tuota päätöstä.

Mutta asisoista pitää pystyä puhumaan ja neuvottelemaan, jos et osaa ilmaista mielipidettä niin on turha vuosien päästä sanoa, että minä en oikeastaan halunnut muuttaa tänne. Jos miehesi ei suostu sinun mielipititeitä ottamaan huomioon, niin teillä on ongelmia. Kuinka monessa asiassa meinaat sitten antaa periksi?
[/quote]

Kyllä näistä puhuttiin ja mies perusteli tahtonsa ostaa omakotitalon niin hyvin, että minäkin ajattelin viihtyväni. Muutto tuntui ihan ookoolta, minä en halunnut seistä miehen unelmien tiellä ja toki minulla on edelleen täälläkin mahdollisuus saada unelmieni työ, mutta vaikeaa se on. Silloin kun ostettiin talo, ajattelin, että ainakin lapsille on tilaa ja näin mielessäni kahden lapsen potkivan palloa pihassa yhdessä. Nyt talo tuntuu turhan isolta ja työläältä kolmelle hengelle. Ja jotenkin nuo "tyhjät" tai oikeastaan tarpeettomat huoneet vain muistuttavat olemassa olollaan siitä halusta saada toinenkin lapsi.

Kiitos teille, jotka ymmärrätte kipuiluni. Ap
[/quote]
Kai nyt ymmärrät, että talon ostaminen ja lapsen hankkiminen ovat "hieman" eri asioita? Toisesta voi palata vielä entiseen jos ei miellytäkään, toisesta ei. Arvaa kumpi on kumpi?
[/quote]

Ymmärrän. Ymmärrys ja tunteet eivät aina kulje käsikkäin. Ap

Vierailija
222/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:34"]

Jos minä haluaisin 2.lapsen ja mies ei niin todellakaan se en olisi minä joka ehkäisystä huolehtii vaan mies! Ja mitään en tekisi salassa vaan selvällä suomen kielellä ilmottaisin että käytä kortsua tai laita piuhat poikki sillä EN KÄYTÄ pillereitä eikä ole kierukkaa ym ja voin siis tulla raskaaksi. Tyhmä mies olisi jos ei silloin ymmärrä että voin tulla raskaaksi.

[/quote]

Narsististen akkojen touhua. Ehkäisy lopetetaan muka viattomasti ja samalla kyllä tiedetään, että raskauden riski kasvaa (koska niinhän se on kondomien kanssa puuhatessa). Parisuhteessa näitä asioita pitäisi hoitaa rakkaudella ja harmoniassa, ei millään narsistisella JÄTIN PILLERIT POIS, HUOLEHDI SINÄ NYT EHKÄISYSTÄ HYVIN KOSKA OTAN KYLLÄ MIELELLÄÄN VASTAAN SIEMENNESTEESI JOS VAHINKO SATTUU JA SINÄ JOUDUT LASTA MYÖS KASVATTAMAAN JA MAKSAMAAN HÄNEN ELATUKSESTAAN. 

Niin, mitäs jos me miehet aletaan tuolla tyylillä hoitaa asioita parisuhteessa? Että hoida sinä kuten parhaiten osaat, koska mua ei kiinnosta VITTUJAKAAN jos tästä koituu sulle harmia. Niin vitun tärkeä olet mulle.

Menkää vittu hoitoon jos ette tajua ette ole aiemmin tajunneet että olette hyväksikäyttäviä kylmiä paskoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:27"]Fiksu mies sulla. 
[/quote]
Toisin, kun sinä, joka kolmannen kerran kommentoit saman läpän ilman mitään perusteluja. Itsekäs paska Ap:n mies.

Vierailija
224/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:25"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"]Se hoitaa ehkäisyn joka niitä lapsia EI halua. Toki ei salaa jätetä ehkäisyä pois vaan reilusti kerrot miehelle että haluat 2.lapsen ja jätät nyt ehkäisyn pois ja jos mies EI lasta halua niin hän hoitaa ehkäisyn tästä lähtien. SIMPLE LIFE!
[/quote]
Se hoitaa ehkäisyn, joka tehtävään on yhteisellä sopimuksella osoitettu.
[/quote]

En lähde pelleilemään ehkäisyasian kanssa, vaikka kuinka toivon lasta, niin on minun kuitenkin sen verran kunnioitettava puolisoani, etten kiristä häntä tällaisilla. Enkä halua kiristää. Kyllä minäkin olen vastuussa ehkäisystä, jos mies ei lasta halua. Ap

Vierailija
225/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:11"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:08"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:32"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:24"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"] Se hoitaa ehkäisyn joka niitä lapsia EI halua. Toki ei salaa jätetä ehkäisyä pois vaan reilusti kerrot miehelle että haluat 2.lapsen ja jätät nyt ehkäisyn pois ja jos mies EI lasta halua niin hän hoitaa ehkäisyn tästä lähtien. SIMPLE LIFE! [/quote]   Mitä helvettiä? Pitää todella täydellinen narsisti ja todella epärakastava, että alkaa kiristämään seksillä toista. Seksi tarkoitaa riskiä tulla raskaaksi ja sitten, jos mies käy vieraissa, niin siitäkin suututaan. Kuinka hirveää olisikaan joutua tuollaiseen parisuhteeseen! Siitä on todellakin rakkaus kaukana. IKINÄ ei tulisi mieleenkään tehdä jotain tuollaista omassa suhteessani. [/quote] Mitä kiristämistä se on, jos kertoo miehelle rehellisesti jättävänsä ehkäisyn pois. Jos mies haluaa seksiä, mutta ei lasta hän käyttää kondomia tai pistää piuhat poikki. Vai eikö miehellä ole mitään vastuuta ehkäisystä? [/quote] Mä dumppaisin tuollaisen naisen. Täytyy olla kieroutunut mieli jos tuollaista peliä lähtee pelaamaan. T: mies [/quote] Oot joo mies hohoooo, taidat olla lapseton yksinelävä nainen, villi veikkaus.

[/quote]

No hoohoo, sä taidat olla taas yksi nainen, jolle mies on vain väline saavuttaa mitä haluaa elämässä ja jonka hyvinvointi on aika toissijainen asia KUN SINÄ JOTAIN HALUAT.

T: Mies todellakin

Vierailija
226/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:15"]

No minulle ei sovi hormonaalinen ehkäisy eikä kierukka ja on "oikeat" syyt mitä en nyt tähän ala jakamaan. Meillä mies hoitaa ehkäisyn eli käytössä kondomi...joten kiristänkö minä nyt miestä seksillä :) 

[/quote]

Voihan sitä olla oikeat syytkin, mutta tässä ketjussa kyse ei ole ollut niistä, vaan että naista ei kiinnosta vittujakaan jos mies saa ei-toivotun lapsen koska HÄNTÄ ei ollenkaan haittaa jos tulee raskaaksi. Saatanan narskut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haista paska 122 !

Taidat olla just sellainen puolikovalla panija jolla ei seiso jos pitää kondomia käyttää. MIEHET osaa ja tuollaiset vitun hokijat tuskin on pillua IRL nähneetkään...ja ota ne lääkkeet ;)

Vierailija
228/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta ap, sinua on kusetettu. Ainahan täällä palstalla märistään, että noin periaatteelliset seikat tulee selvittää ennen naimisiin menoa yms yms. Sä selvitit, niinkuin piti, sait haluamasi vastauksen, mutta mies muuttikin mieltään! Nyt on ämmät sitä mieltä, että on ok vaihtaa mielipidettä, auta armias jos tässä oliskin nainen kusettajana, nainen lynkattais.

Nyt kerrot miehelle, että aiot hankkia toisen lapsen, ja menet hedelmöityshoitoon. Mies käyttäköön ehkäisyä, kun ei enää toista biologista lasta tahdo, ja Sä hoidat asian avoimesti toisaalla.

Terv. ainoa lapsi, sisarus olisi parasta, mitä olisin voinut saada.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:33"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:25"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"]Se hoitaa ehkäisyn joka niitä lapsia EI halua. Toki ei salaa jätetä ehkäisyä pois vaan reilusti kerrot miehelle että haluat 2.lapsen ja jätät nyt ehkäisyn pois ja jos mies EI lasta halua niin hän hoitaa ehkäisyn tästä lähtien. SIMPLE LIFE! [/quote] Se hoitaa ehkäisyn, joka tehtävään on yhteisellä sopimuksella osoitettu. [/quote] En lähde pelleilemään ehkäisyasian kanssa, vaikka kuinka toivon lasta, niin on minun kuitenkin sen verran kunnioitettava puolisoani, etten kiristä häntä tällaisilla. Enkä halua kiristää. Kyllä minäkin olen vastuussa ehkäisystä, jos mies ei lasta halua. Ap

[/quote]

Täytyy kyllä sanoa että olet selvästi fiksumpi kuin suurin osa täällä. Taas katoaa usko naisiin, jos sitä on koskaan ollutkaan...

Vierailija
230/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:39"]

En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta ap, sinua on kusetettu. Ainahan täällä palstalla märistään, että noin periaatteelliset seikat tulee selvittää ennen naimisiin menoa yms yms. Sä selvitit, niinkuin piti, sait haluamasi vastauksen, mutta mies muuttikin mieltään! Nyt on ämmät sitä mieltä, että on ok vaihtaa mielipidettä, auta armias jos tässä oliskin nainen kusettajana, nainen lynkattais. Nyt kerrot miehelle, että aiot hankkia toisen lapsen, ja menet hedelmöityshoitoon. Mies käyttäköön ehkäisyä, kun ei enää toista biologista lasta tahdo, ja Sä hoidat asian avoimesti toisaalla. Terv. ainoa lapsi, sisarus olisi parasta, mitä olisin voinut saada.

[/quote]

Voi jumalauta kun ei lasten hankinnassa voi olla mitään ennaltapäätettyjä periaatteita, koska lapsi TARVITSEE sen että on haluttu ja rakastettu. Jos ap ei tätä ymmärrä niin sitten on lapsellinen tapaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:33"] Kyllä minäkin olen vastuussa ehkäisystä, jos mies ei lasta halua. Ap

[/quote]

No juurikin näin. Kyllä sitä ollaan narsistimiehistä ja sitoutumisen puutteesta kovasti valittamassa, mutta eipä ole av-mamma yhtään parempi. Tuollaista elämänasennetta, että minuahan ei toisen (edes oman kumppanin) huolet kiinnosta ja en aio pistää tikkua ristiin, haluatte opettaa omille lapsillenne? Huh huh mitä porukkaa.

Vierailija
232/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:37"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:15"]

No minulle ei sovi hormonaalinen ehkäisy eikä kierukka ja on "oikeat" syyt mitä en nyt tähän ala jakamaan. Meillä mies hoitaa ehkäisyn eli käytössä kondomi...joten kiristänkö minä nyt miestä seksillä :) 

[/quote]

Voihan sitä olla oikeat syytkin, mutta tässä ketjussa kyse ei ole ollut niistä, vaan että naista ei kiinnosta vittujakaan jos mies saa ei-toivotun lapsen koska HÄNTÄ ei ollenkaan haittaa jos tulee raskaaksi. Saatanan narskut.

[/quote]

Tällainen käytösmallihan on tosiaan kuin epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön abc:stä. "En pyri varsinaisesti satuttamaan sinua, minua ei vain kiinnosta jos sinuun sattuu ja aion kääntää pääni poispäin jos niin tapahtuu. Sinun asiasi on sinun asiasi enkä aio tippaakaan vaivata päätäni sillä."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:39"]

Haista paska 122 !

Taidat olla just sellainen puolikovalla panija jolla ei seiso jos pitää kondomia käyttää. MIEHET osaa ja tuollaiset vitun hokijat tuskin on pillua IRL nähneetkään...ja ota ne lääkkeet ;)

[/quote]

Hyvin seisoo kunhan pysyn kaukana narsistiakoista. Ei ole väliä millainen naama ja kroppa niin kyllä lerpahtaa näiden miesvihaajien kanssa. Sä et ole hyvää miestä nähnytkään, ne ei meinaa tuollaisia narskuja katso. Jonkun saatanan piipittävän tossukan voit saadakin nussimaan sua anteeksipyytelevästi.

Vierailija
234/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:43"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:39"]

En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta ap, sinua on kusetettu. Ainahan täällä palstalla märistään, että noin periaatteelliset seikat tulee selvittää ennen naimisiin menoa yms yms. Sä selvitit, niinkuin piti, sait haluamasi vastauksen, mutta mies muuttikin mieltään! Nyt on ämmät sitä mieltä, että on ok vaihtaa mielipidettä, auta armias jos tässä oliskin nainen kusettajana, nainen lynkattais. Nyt kerrot miehelle, että aiot hankkia toisen lapsen, ja menet hedelmöityshoitoon. Mies käyttäköön ehkäisyä, kun ei enää toista biologista lasta tahdo, ja Sä hoidat asian avoimesti toisaalla. Terv. ainoa lapsi, sisarus olisi parasta, mitä olisin voinut saada.

[/quote]

Voi jumalauta kun ei lasten hankinnassa voi olla mitään ennaltapäätettyjä periaatteita, koska lapsi TARVITSEE sen että on haluttu ja rakastettu. Jos ap ei tätä ymmärrä niin sitten on lapsellinen tapaus.
[/quote]

No ei jumalauta, eihän ihmisten avioliitoista tulis hevon vittuakaan, jos miehet oottelee ekat 15v, että mahtaiskohan haluta lapsen vai ei, ja sit kun haluaa, pitää muija vaihtaa nuorempaan, kun vanhemman kanssa ei enää onnistu.
Siinä vaiheessa, kun perustaa toisen kanssa vakituista taloutta, pitää olla sen verran kypsä, että osaa kertoa haluaako lapsen, kaksi, kolme vai enemmän ja tai ei lainkaan. Lapsettomuuden kohdatessa voi kumpikin miettiä, olisiko mahdollisuus jossain muualla, jos niitä lapsia tahdottiin.

Ap:n ja miehen elämässä ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia, että siihen vetoamalla voisi muuttaa näin isoja linjoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 18:00"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:43"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 17:39"] En jaksa lukea kaikkia kommentteja, mutta ap, sinua on kusetettu. Ainahan täällä palstalla märistään, että noin periaatteelliset seikat tulee selvittää ennen naimisiin menoa yms yms. Sä selvitit, niinkuin piti, sait haluamasi vastauksen, mutta mies muuttikin mieltään! Nyt on ämmät sitä mieltä, että on ok vaihtaa mielipidettä, auta armias jos tässä oliskin nainen kusettajana, nainen lynkattais. Nyt kerrot miehelle, että aiot hankkia toisen lapsen, ja menet hedelmöityshoitoon. Mies käyttäköön ehkäisyä, kun ei enää toista biologista lasta tahdo, ja Sä hoidat asian avoimesti toisaalla. Terv. ainoa lapsi, sisarus olisi parasta, mitä olisin voinut saada. [/quote] Voi jumalauta kun ei lasten hankinnassa voi olla mitään ennaltapäätettyjä periaatteita, koska lapsi TARVITSEE sen että on haluttu ja rakastettu. Jos ap ei tätä ymmärrä niin sitten on lapsellinen tapaus. [/quote] No ei jumalauta, eihän ihmisten avioliitoista tulis hevon vittuakaan, jos miehet oottelee ekat 15v, että mahtaiskohan haluta lapsen vai ei, ja sit kun haluaa, pitää muija vaihtaa nuorempaan, kun vanhemman kanssa ei enää onnistu. Siinä vaiheessa, kun perustaa toisen kanssa vakituista taloutta, pitää olla sen verran kypsä, että osaa kertoa haluaako lapsen, kaksi, kolme vai enemmän ja tai ei lainkaan. Lapsettomuuden kohdatessa voi kumpikin miettiä, olisiko mahdollisuus jossain muualla, jos niitä lapsia tahdottiin. Ap:n ja miehen elämässä ei ole tapahtunut mitään niin radikaalia, että siihen vetoamalla voisi muuttaa näin isoja linjoja.

[/quote]

Ei ole mitään isoja linjoja mitä pitäisi noudattaa lapsia hankkiessa. Jokainen lapsi ansaitsee olla toivottu. Suunnitelmat voi tunkea sinne minne ei aurinko paista, koska ei perhe-elämä mene sellaisten mukaan. Ei perhe ole mikään yritys.

Vierailija
236/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"]

Se hoitaa ehkäisyn joka niitä lapsia EI halua. Toki ei salaa jätetä ehkäisyä pois vaan reilusti kerrot miehelle että haluat 2.lapsen ja jätät nyt ehkäisyn pois ja jos mies EI lasta halua niin hän hoitaa ehkäisyn tästä lähtien. SIMPLE LIFE!

[/quote]

 

Mitä helvettiä? Pitää todella täydellinen narsisti ja todella epärakastava, että alkaa kiristämään seksillä toista. Seksi tarkoitaa riskiä tulla raskaaksi ja sitten, jos mies käy vieraissa, niin siitäkin suututaan. Kuinka hirveää olisikaan joutua tuollaiseen parisuhteeseen! Siitä on todellakin rakkaus kaukana. IKINÄ ei tulisi mieleenkään tehdä jotain tuollaista omassa suhteessani.

Vierailija
237/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"]

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:13"]Ap sinulla on oikeus omiin unelmiisi ja tavoitteisiisi. Samalla tavalla on myös miehelläsi. Teidän täytyy löytää asiaan joku ratkaisu yhdessä. Kauhean tuomitsevaa porukkaa täällä. [/quote] Kiitos, tässäpä vasta järkevä kommentti. Tiedän, että kuulostan monissa kommenteissani marttyyrilta ja melko lapselliselta. Haluan vain nyt purkaa tuntojani, minulla on tunteet ja näin minä tilanteen koen. Miehelleni en tietenkään asioista puhu näin, ei tilanne parane kotona toista syyttelemällä. Joku sanoi, että en naimisiin mennessämme olisi voinut tietää saammeko lapsia ollenkaan. Totta, mutta tilanteena se onkin eri asia, kuin se (tältä nyt minusta tuntuu), että toinen on vain "ähäkutti, eipäs perustetakaan sellaista elämää ja perhettä, josta yhdessä haaveiltiin". Ap

[/quote]

No kun mies huomasi ettei olekaan sellaista elämää mistä haaveili. Lastenhankkiminen ei ole mikään vitun ihmisoikeus. Get over yourself bitch.

Vierailija
238/240 |
06.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:21"]

Se hoitaa ehkäisyn joka niitä lapsia EI halua. Toki ei salaa jätetä ehkäisyä pois vaan reilusti kerrot miehelle että haluat 2.lapsen ja jätät nyt ehkäisyn pois ja jos mies EI lasta halua niin hän hoitaa ehkäisyn tästä lähtien. SIMPLE LIFE!

[/quote]

Oikea vanhanajan romantikko. Kuulostat vähän tuota... vaurioituneelta ihmiseltä.

Vierailija
239/240 |
29.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika

Vierailija
240/240 |
29.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kahdeksan neljä