Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua toista lasta
06.08.2015 |
Ainokaisemme aloittaa nyt koulun ja vuosia olen haaveillut toisesta lapsesta, odottanut, että mieskin on valmis toiseen lapseen. Lapsikin puhuu useasti, kuinka olisi kiva saada vauva perheeseen ja kuinka hoitaisi vauvaa ja on jo miettinyt nimeä pikkusisarelleen.
Meillä on kaikki taloudellisesti kunnossa, on auto, talo ja hyvät työpaikat. Esikoinen on ollut haastava lapsi, sillä hänellä diagnosoitiin dyspraksia 5-vuotiaana. Nyt puhe ja kaikki ongelmat on kuitenkin selätetty ja arki käynyt helpommaksi. Mies kuitenkin varmaan pelkää, että seuraavakin olisi erityislapsi ja toisaalta hän kokee, että elämä kahden lapsen kanssa olisi jotenkin paljon hankalampaa. Silloin kun tapasimme, hän kertoi haluavansa kolme lasta ja naimisiin mennessämme puhuimme kahdesta lapsesta.
Nyt oikeasti olen alkanut pohtimaan, että pitäisikö minun erota miehestä, joka ei millään suostu toiseen lapseen, vaikka yhdessä suunnittelimme isompaa perhettä. En halua, että lapsi jää kokonaan ilman sisaruksia ja minä oikeasti tahdon olla äiti kahdelle lapselle. Tiedän, ettei esikoinen enää saisi sisaruksesta leikkikaveria, mutta itse koen omatkin sisareni todella läheisiksi, vaikka minulla on ikäeroa nuorempiin sisariini 9 ja 12 vuotta.
Olen puhunut ja keskustellut miehen kanssa monia kertoja, tuntuu ettei kumpikaan meistä pysty ymmärtämään toisen kantaa... En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi. Toive toisesta lapsesta on niin suuri, että välillä ajatellessa asiaa, tunnen fyysistä pahoinvointia ja ahdistusta.
En oikeastaan kaipaa edes mitään neuvoja, ehkä vertaistukea tai keskustelua siitä, miten muiden perheissä on vastaavista tilanteista selvitty.
Kommentit (240)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 23:01"]Ap ymmärrän sinua ja ajatustasi potentiaalisesta / jo toteutuneesta katkeruudesta. Olen myös hämmentynyt siitä, millä kannalla (peukutuksista ja kommenteista päätellen) enemmistö on.
Olen vastaavassa tilanteessa. Toisen lapsen kaipuuta on vaikea järkevästi kuvailla.
Tuli ihan itku kun luin sekä kommentteja että tarkennuksiasi omaan tilanteeseesi.
[/quote]
Kiitos kauniista sanoistasi. Olen pahoillani, että joudut kokemaan saman. Se kaipuu on jotenkin hillitön. Jos minusta tuntuu näin pahalta, se etten välttämättä saa toista lasta, niin miltä mahtaa tuntua kaikista niistä, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa. Täytyy olla kiitollinen, että on edes se yksi lapsi. Tiedän, että tämä seuraava kirjoittamani asia tulee aiheuttamaan p*skamyrskyn... mutta olisi oikeasti mielettömän upeaa saada vielä yksi lapsi, joka olisi terve, lapsi, jolla ei olisi kehityspoikkeavuutta. Kokea vanhemmuus siltäkim kannalta, kun ei tarvitse huolehtia lapsen terapioista ja kuntoutuksesta. Ei tarvitsisi miettiä, miten asiat ovat kuukauden päästä tai vuoden päästä. Oppiiko lapseni ikinä puhumaan niin, että vieraat ymmärtävät. Ei tarvitsisi pelätä diagnoosia, vakea vammaistukea. Saako lapsi kunnon terapeutin? Huoleton vanhemmuus... tiedän, että koskaan ei voi tietää, onko lapsi terve, mutta minä haluaisin kokea sen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on hyvin ruusuiset käsitykset sisaruudesta. Entäpä jos tyttäresi saisi sisaruksekseen täysin erilaisen pikkuveljen, jonka kanssa he eivät yhtään tulisi juttuun. Mieti mikä pettymys se olisi teille molemmille.
Sisaruksilla ei välttämättä ole henkisesti mitään muuta yhteistä kuin vanhempansa.
Tutulleni kävi niin, että ensimmäinen lapsi oli vaikeahoitoinen erityislapsi. Niin haasteellinen, ettei hoitaminen kodin ulkopuolella onnistunut. Perhe hankki toisen lapsen, jotta saataisiin yksi terve. Syntyi poika, joka on toisella tavalla erityislapsi ja lähes yhtä haasteellinen hoidettava kuin sisarensa. Uraäidin elämä meni ihan uusiksi ja nyt hän joutuu elämään omaishoitajana. Luultavasti edes kouluaika ei tuo tähän muutosta.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 23:29"]Sinulla on hyvin ruusuiset käsitykset sisaruudesta. Entäpä jos tyttäresi saisi sisaruksekseen täysin erilaisen pikkuveljen, jonka kanssa he eivät yhtään tulisi juttuun. Mieti mikä pettymys se olisi teille molemmille.
Sisaruksilla ei välttämättä ole henkisesti mitään muuta yhteistä kuin vanhempansa.
[/quote]
Ei minullakaan ole mitään yhteistä sisaruksieni kanssa, mutta ei se ole haitannut. Kyllä siitäkin huolimatta sisaruksiinsa saa lämpimät ja läheiset välit luotua. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 23:31"]Tutulleni kävi niin, että ensimmäinen lapsi oli vaikeahoitoinen erityislapsi. Niin haasteellinen, ettei hoitaminen kodin ulkopuolella onnistunut. Perhe hankki toisen lapsen, jotta saataisiin yksi terve. Syntyi poika, joka on toisella tavalla erityislapsi ja lähes yhtä haasteellinen hoidettava kuin sisarensa. Uraäidin elämä meni ihan uusiksi ja nyt hän joutuu elämään omaishoitajana. Luultavasti edes kouluaika ei tuo tähän muutosta.
[/quote]
Minua ei edes haittaisi, jos toinenkin lapsi olisi erityislapsi. Tai tietysti "haittaisi", ei kukaan toivo lapselleen sairautta. Mutta kyllä minulla edelleen olisi voimia erityislapseen. No tällä ainokaisella oli kuntoutettava kehityshäiriö, joten en minäkään pahemmasta tiedä. Dyspraksia ei kuitenkaan ole perinnöllinen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ota huomioon, että koska miehesi ei toista lasta halua, lapsesi sisarus olisi uuden miehen lapsi. Eli sisko- tai velipuoli. Ja ennen kuin kaikki viritelmäsi onnistuvat ja uusi suhde etenisi siihen pisteeseen, että lasta voisi harkita, useampi vuosi on kulunut. Ja kun kyseessä on puolisisarukset isolla ikäerolla ja toinen lapsista mahdollisesti asuu puolet ajasta muualla, haaveilemasi suhde lasten välillä voi jäädä etäisemmäksi ja siinä voi olla mukana lataus mustasukkaisuutta, hämmennystä, ulkopuolisuuden tunnetta ja suuri mahdollisuus, että esikoinen ja uuden miehen oma biologinen lapsi saavat erilaista kohtelua. Nim. Been there and gone through that.
http://www.vauva.fi/keskustelu/1659050/ketju/te_jotka_olette_sisarustenne_kanssa_huonoissa_vale
Sinulla on yhä liian ruusuiset kuvat sisarussuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se lapsihan voi tulla vahingossa. Kyllä mies siihen lopulta rakastuu.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 23:43"]Ap, ota huomioon, että koska miehesi ei toista lasta halua, lapsesi sisarus olisi uuden miehen lapsi. Eli sisko- tai velipuoli. Ja ennen kuin kaikki viritelmäsi onnistuvat ja uusi suhde etenisi siihen pisteeseen, että lasta voisi harkita, useampi vuosi on kulunut. Ja kun kyseessä on puolisisarukset isolla ikäerolla ja toinen lapsista mahdollisesti asuu puolet ajasta muualla, haaveilemasi suhde lasten välillä voi jäädä etäisemmäksi ja siinä voi olla mukana lataus mustasukkaisuutta, hämmennystä, ulkopuolisuuden tunnetta ja suuri mahdollisuus, että esikoinen ja uuden miehen oma biologinen lapsi saavat erilaista kohtelua. Nim. Been there and gone through that.
[/quote]
Minun sisareni ovat puolisisaruksia. Minulla on mahtava isäpuoli. Ja minun perheessäni kaikki olivat samalla viivalla. Ei uusperheer aina niin kamalia ole. Minun mieheni ei varmasti haluaisi eron tullen vuoroviikkosysteemiä, vaan vanhanaikaisen viikonloppuisyyden. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 23:47"]No se lapsihan voi tulla vahingossa. Kyllä mies siihen lopulta rakastuu.
[/quote]
Jos tässä taas tarkoitetaan sitä, että jättäisin ehkäisyn salaa, niin ei tule tapahtumaan. Ap
Parisuhteessa sen, joka haluaa muuttaa vallitsevia oloja, pitäisi väistyä ja luopua suunnitelmistaan jos toinen ei sitä halua. Tottakai asioista keskustellaan, kun suhde on vielä tuore. Sovitaan, että muutetaan yhteen, ostetaan talo, hankitaan kolme lasta. Sitten kun puoliso jää työttömäksi, on oikeasti aika pikkumaista raivota, että mehän sovittiin että se talo hankitaan.
Lapsiasia on ehkä vähän tärkeämpi ja isompi juttu kuin talo mutta ap ei ole jäämässä lapsettomaksi. Itse asiassa hänellä on jo lapsi, talo, työpaikka ja rahaa kuin roskaa. Hänellä on rakastava puoliso, joka on hyvä isä. Hänen varsin täydellisessä elämässään on särö, jota hän nyt kampeaa auki, ja syytä on minun hankala ymmärtää. Tajuaisin jos elämä ei olisi niin täydellistä tai jos lapsia ei olisi yhtäkään. Minä sain lapsettomuustuomion kolmen vuoden yrittämisen jälkeen ja voin sanoa, että meidän parisuhteessamme ei kumpikaan miettinyt hetkeäkään sitä, että parisuhteemme pitäisi tämän takia hajottaa. Emme olleet yhdessä vain lasten takia vaan parisuhteemme oli täysin irrallinen asia tästä. Olen toki miehelleni entistä kiitollisempi, että hän oli riittävän sitoutunut meihin eikä käyttänyt ensimmäistä säröä hyväkseen voidakseen luoda siitä juopaa ja lopulta hajottaa kaiken.
Ap, elämäsi on monen mielestä erittäin kadehdittavaa ja on sääli, ettet ole siihen tyytyväinen. Ymmärrän, että mies ei vastaa nyt odotuksiasi ja ymmärrän senkin että se harmittaa ja katkeroittaa mutta sitä en ymmärrä, miksi koet niin vahvasti, että miehen pitäisi antaa periksi. Jos hänellä on pelkoja jaksamisen ja erityislapsen saamisen suhteen, niin ne ovat todella merkittäviä pelkoja, jotka eivät katoa vain olkapäitä kohtauttamalla. Eivät ne häviä vain toteamalla, että ainahan on mahdollista, että lapsi ei ole terve. Nyt nimittäin mies tietää, mitä erityislapsen saaminen tarkoittaa ja ilmiselvästi hän pelkää, että hänen voimavaransa eivät enää riitä. Todennäköisesti pelkoja on muitakin esim. että ei rakastaisi vauvaa yhtä paljon kuin esikoista tai sitten päinvastoin että rakastaisikin tervettä lasta enemmän. Monelle tällaiset pelot ovat mitättömiä mutta on niitäkin, joille nämä ovat kynnyskysymyksiä. Ehkä mies tuntee itsensä niin hyvin että tietää että riski on liian suuri.
Minä sain vuosien rankkojen hoitojen jälkeen vauvan ja mies oli innoissaan, että tehdään samalla reseptillä toinenkin. Mekin olimme alun perin puhuneet suuresta perheestä, vähintään kolme lasta, mielellään neljä. Homma ei ollut vain niin yksinkertainen. Lukemattomat pettymykset ja jatkuvat toiveet raskaudesta olivat olleet minulle sellaista vuoristorataa, etten enää halunnut siihen uudestaan. Tuntui henkisesti aivan mahdottomalta, että lähtisin uudestaan siihen rumbaan, vaikka kovasti lisää lapsia halusinkin. Mitkään järkeilyt eivät auttaneet, kun tunteet laittoivat niin kovasti vastaan. Samalla myös tunsin kiukkua miestä kohtaan, että minä ja lapsi emme riittäneetkään hänelle ja että hän oli valmis riskeeraamaan meidän onnellisen perheemme sillä, että jatkuvien pettymysten takia muuttuisin masentuneeksi. En myöskään halunnut haluta lasta, koska sekin tekisi tavattoman kipeää, ja nyt vihdoin olin erittäin onnellinen elämässäni.
Minulla on loistava mies. Puhuimme asiasta, hän ei ehkä aivan ymmärtänyt kantaani mutta sovimme, että mitään sellaista emme tuo lisää parisuhteeseemme, mitä toinen ei pysty haluamaan. Olemme nyt onnellisia, jossain vaiheessa täytyy osata tyytyä siihen, mitä meillä nyt on eikä aina vain haluta lisää. Se tyytyminen on oikeasti tämän elämän taitolaji.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:55"]En vähättele vauvan kaipuuta, enkä pidä sitä itsekkäänä. Olen vain huolissani ap:n eropuheista, uusperheen ihannoinnista yms. Olen itse eroperheestä ja maksanut kovan hinnan vanhempieni "uudesta onnesta."
-
Ymmärtääkseni ap:n avioliitto on muuten ollut ihan hyvä ja onnellinen (?), mutta tämä asia on alkanut hiertämään välejä ja viilentänyt ap:n tunteita miestä kohtaan.
-
Mulle perheen rikkominen on iso juttu, en siihen halua kannustaa edes anonyyminä netissä, ellei kyseessä ole jotakin vakavaa, kuten väkivaltaa, sairaalloisia addiktioita (päihteet yms) tai pettämistä ilman katumista tms. Eriävät mielipiteet lapsiluvusta voi olla kyllä kivuliasta ja lasta kaipaava tuntea tuskaa asian vuoksi, mutta itse en osaa nähdä sitä syynä hajoittaa perhe jo olemassa olevilta lapsilta.
[/quote]
Sen verran tähän haluan puuttua, etten ole sanonut ihannoivani uusperhettä. Kerroin omasta kokemuksestani. Ei kaikki uusperheet ole hirviöperheitä, joissa lapsia kohdellaan epätasa-arvoisesti. Minulla on rakkaat ja lämpimät välit perheeseeni ja lapsuus ja nuoruus uusperheessä oli onnellinen. Ap
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:26"]Minä niin ymmärrän tunteesi, nuo kirjoituksesi ovat kuin omasta kynästäni! Millä on 3-vuotias lapsi, jolle olen toivonut sisarusta. Mies ei halua. Ei halua myöskään puhua asiasta, suuttuu tai menee mykäksi, vastaa vain "ei". Meidän esikoisemme on ollut helppo lapsi, myös meillä isä ei heräillyt öisin eikä vie harrastuksiin, osta vaatteita tai hoida lääkäriasioita. Olin tietyllä tavalla vielä itsestäni todella ylpeä, kun sain annettua miehelle aikaa palautua töistä jne.
Ja nyt on vain kauhea surun, katkeruuden, toivon, "ehkä tämä tästä"- tunteen myllerrystä. Joinain päivinä pystyn unohtamaan hetkeksi lapsi-asian, toisina tekisi mieli lähteä parisuhteesta. Näitä tunteita on tosi vaikea kuvailla.
Ehkä voisin sopeutua ajatukseen yksilapsisuudesta, jos mies kuuntelisi minua, minun kaipuutani, ja kertoisi oman näkökulmansa. Jos päätös tehtäisiin aidosti yhdessä. Tätä ap mielestäni toi hyvin esille, parisuhde on kompromisseja ja näin isoista päätöksistä on keskusteltava yhdessä.
Synkimpinä hetkinä olen ajatellut, että täydellinen ratkaisu olisi tulla salaa raskaaksi ja lähteä sitten kahden biologisesti täyssisaruksen kanssa omilleni. Ihan sairasta, tiedän, enkä näin tekisi. Mutta jotenkin se toisen lapsen kaipuu yhdistettynä siihen tunteeseen, että toinen päättää yhteisestä asiasta ilman, että edes kuulee minua, on niin valtavan suuri möykky.
Tsemppiä ap! Mitä tahansa teetkin asian suhteen, tee päätös, joka on sinun. Tämän asian kanssa itse kipuilen. Kukaan ei kuitenkaan voi eikä saa olla vastuussa toisen onnesta.
[/quote]
Tsemppiä sinullekin, tunnen kipuilusi. Kyllä minä tiesin, että joku muukin jakaa kanssani nämä samat ajatukset ja kokee saman kaipuun. Mä yritin eilen illalla miettiä, että jos tämä mun elämä olisi elokuva, niin mitä sitten tapahtuisi. Tulin siihen tulokseen, että kaikki skenaariot ovat moraalisiakysymyksiä ja mikään ratkaisu ei olisi täysin tyydyttävä. Kamalaa. Ehkä puran tunteeni paperille ja kirjoitan kirjan. Lopetan miehen painostamisen, mitä en ole edes kauheasti tehnyt. Keskustellut kyllä, mutta en painostanut. Monia kertoja vuosien varrella, olen asian ottanut puheeksi ja nyt kuvittelin "oikean hetkeän" tulleen ja mies ilmoittikin, että ei lapsia enää. Ja siinä se, ei keskustelua, ei kunnon perusteluja. Minä haluan perusteluja! Minä haluan tietää, miksi meille ei tule toista lasta, jotta voin oikeasti hyväksyä asian. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:27"]
Eikö myös oman rouvan siittäminen nosta miehen itsetuntoa?
[/quote]
Kuulkaa, miesten itsetunto ei ole yhtä heikko kuin naisten. Sitä harvemmin tarvitsee nostatella näin naurettavilla tavoilla.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:26"]Minä niin ymmärrän tunteesi, nuo kirjoituksesi ovat kuin omasta kynästäni! Millä on 3-vuotias lapsi, jolle olen toivonut sisarusta. Mies ei halua. Ei halua myöskään puhua asiasta, suuttuu tai menee mykäksi, vastaa vain "ei". Meidän esikoisemme on ollut helppo lapsi, myös meillä isä ei heräillyt öisin eikä vie harrastuksiin, osta vaatteita tai hoida lääkäriasioita. Olin tietyllä tavalla vielä itsestäni todella ylpeä, kun sain annettua miehelle aikaa palautua töistä jne. Ja nyt on vain kauhea surun, katkeruuden, toivon, "ehkä tämä tästä"- tunteen myllerrystä. Joinain päivinä pystyn unohtamaan hetkeksi lapsi-asian, toisina tekisi mieli lähteä parisuhteesta. Näitä tunteita on tosi vaikea kuvailla. Ehkä voisin sopeutua ajatukseen yksilapsisuudesta, jos mies kuuntelisi minua, minun kaipuutani, ja kertoisi oman näkökulmansa. Jos päätös tehtäisiin aidosti yhdessä. Tätä ap mielestäni toi hyvin esille, parisuhde on kompromisseja ja näin isoista päätöksistä on keskusteltava yhdessä. Synkimpinä hetkinä olen ajatellut, että täydellinen ratkaisu olisi tulla salaa raskaaksi ja lähteä sitten kahden biologisesti täyssisaruksen kanssa omilleni. Ihan sairasta, tiedän, enkä näin tekisi. Mutta jotenkin se toisen lapsen kaipuu yhdistettynä siihen tunteeseen, että toinen päättää yhteisestä asiasta ilman, että edes kuulee minua, on niin valtavan suuri möykky. Tsemppiä ap! Mitä tahansa teetkin asian suhteen, tee päätös, joka on sinun. Tämän asian kanssa itse kipuilen. Kukaan ei kuitenkaan voi eikä saa olla vastuussa toisen onnesta. [/quote] Tsemppiä sinullekin, tunnen kipuilusi. Kyllä minä tiesin, että joku muukin jakaa kanssani nämä samat ajatukset ja kokee saman kaipuun. Mä yritin eilen illalla miettiä, että jos tämä mun elämä olisi elokuva, niin mitä sitten tapahtuisi. Tulin siihen tulokseen, että kaikki skenaariot ovat moraalisiakysymyksiä ja mikään ratkaisu ei olisi täysin tyydyttävä. Kamalaa. Ehkä puran tunteeni paperille ja kirjoitan kirjan. Lopetan miehen painostamisen, mitä en ole edes kauheasti tehnyt. Keskustellut kyllä, mutta en painostanut. Monia kertoja vuosien varrella, olen asian ottanut puheeksi ja nyt kuvittelin "oikean hetkeän" tulleen ja mies ilmoittikin, että ei lapsia enää. Ja siinä se, ei keskustelua, ei kunnon perusteluja. Minä haluan perusteluja! Minä haluan tietää, miksi meille ei tule toista lasta, jotta voin oikeasti hyväksyä asian. Ap
[/quote]
Mikä on sinun perustelusi toiselle lapselle? Sinä haluat, se on selvä, ja olet saanut puheillasi lapsesikin haluamaan, mutta jos mieheltä vaaditaan järkisyihin pohjautuvia perusteluita, niin sitten sinultakin. Se, että ei halua, on ihan yhtä pätevä perustelu kuin se, että haluaa.
Voi se oikeasti haluta sen toisen lapsen, muttei SUN kanssa.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:53"]Voi se oikeasti haluta sen toisen lapsen, muttei SUN kanssa.
[/quote]
Mitä saat siitä, että ilkeilet tuntemattomille ihmisille?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:44"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 08:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 00:26"]Minä niin ymmärrän tunteesi, nuo kirjoituksesi ovat kuin omasta kynästäni! Millä on 3-vuotias lapsi, jolle olen toivonut sisarusta. Mies ei halua. Ei halua myöskään puhua asiasta, suuttuu tai menee mykäksi, vastaa vain "ei". Meidän esikoisemme on ollut helppo lapsi, myös meillä isä ei heräillyt öisin eikä vie harrastuksiin, osta vaatteita tai hoida lääkäriasioita. Olin tietyllä tavalla vielä itsestäni todella ylpeä, kun sain annettua miehelle aikaa palautua töistä jne. Ja nyt on vain kauhea surun, katkeruuden, toivon, "ehkä tämä tästä"- tunteen myllerrystä. Joinain päivinä pystyn unohtamaan hetkeksi lapsi-asian, toisina tekisi mieli lähteä parisuhteesta. Näitä tunteita on tosi vaikea kuvailla. Ehkä voisin sopeutua ajatukseen yksilapsisuudesta, jos mies kuuntelisi minua, minun kaipuutani, ja kertoisi oman näkökulmansa. Jos päätös tehtäisiin aidosti yhdessä. Tätä ap mielestäni toi hyvin esille, parisuhde on kompromisseja ja näin isoista päätöksistä on keskusteltava yhdessä. Synkimpinä hetkinä olen ajatellut, että täydellinen ratkaisu olisi tulla salaa raskaaksi ja lähteä sitten kahden biologisesti täyssisaruksen kanssa omilleni. Ihan sairasta, tiedän, enkä näin tekisi. Mutta jotenkin se toisen lapsen kaipuu yhdistettynä siihen tunteeseen, että toinen päättää yhteisestä asiasta ilman, että edes kuulee minua, on niin valtavan suuri möykky. Tsemppiä ap! Mitä tahansa teetkin asian suhteen, tee päätös, joka on sinun. Tämän asian kanssa itse kipuilen. Kukaan ei kuitenkaan voi eikä saa olla vastuussa toisen onnesta. [/quote] Tsemppiä sinullekin, tunnen kipuilusi. Kyllä minä tiesin, että joku muukin jakaa kanssani nämä samat ajatukset ja kokee saman kaipuun. Mä yritin eilen illalla miettiä, että jos tämä mun elämä olisi elokuva, niin mitä sitten tapahtuisi. Tulin siihen tulokseen, että kaikki skenaariot ovat moraalisiakysymyksiä ja mikään ratkaisu ei olisi täysin tyydyttävä. Kamalaa. Ehkä puran tunteeni paperille ja kirjoitan kirjan. Lopetan miehen painostamisen, mitä en ole edes kauheasti tehnyt. Keskustellut kyllä, mutta en painostanut. Monia kertoja vuosien varrella, olen asian ottanut puheeksi ja nyt kuvittelin "oikean hetkeän" tulleen ja mies ilmoittikin, että ei lapsia enää. Ja siinä se, ei keskustelua, ei kunnon perusteluja. Minä haluan perusteluja! Minä haluan tietää, miksi meille ei tule toista lasta, jotta voin oikeasti hyväksyä asian. Ap
[/quote]
Mikä on sinun perustelusi toiselle lapselle? Sinä haluat, se on selvä, ja olet saanut puheillasi lapsesikin haluamaan, mutta jos mieheltä vaaditaan järkisyihin pohjautuvia perusteluita, niin sitten sinultakin. Se, että ei halua, on ihan yhtä pätevä perustelu kuin se, että haluaa.
[/quote]
Taisin jossain ketjun alkupäässä jo kertoa, etten puhu näistä asioista lapsen ollessa läsnä. Ja vaikka asiasta tein aloituksen, niin ei tämä asia ole meillä jatkuvasti kotona tapetilla. Minäkin toivoin sisaruksia lapsena ja toivoin oikeasti paljon ja olin kateellinen kavereille, joilla sisaruksia on. Veljen syntymä oli siihen mennessä mahtavin päivä, jonka olin kokenut. Ehkä tämäkin asia on vaikea ymmärtää, jos sisaruksiin on pieni ikäero. Monet lapset, ei kaikki, kaipaavat ja haluavat sisaruksen. En ala vähättelemään lapseni halua sisaruksiin, koska voin itsekin muistaa sen saman halun lapsuudestani. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:41"]"En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi."
Sulla on ap vähän vääristynyt kuva perheestä ja parisuhteesta.
[/quote]
Niin, minun mielestäni parisuhteessa molempuen pitäisi tehdä kompromisseja, mutta tässä avioliitossa minä olen ainut, joka niitä on tehnyt. Se miksi, olen kaikki kompromissit tehnyt, on se että ole halunnut puolisoni olevan onnellinen. Ymmärsin, kun mies halusi muuttaa toiselle paikkakunnalle, suostuin omakotitalon ostamiseen, koska se oli miehen unelma. Rakastan miestäni, mutta vihaan hänen ehdottomuuttaan ja kykenemättömyyttään kompromisseihin. Teistä vaikuttaa siltä, että minä olen itsekäs ja niin olenkin. Kyllä minullakin on lupa haaveisiin ja toiveisiin. Tällä hetkellä elän toisen ihmisen unelmaa. Olemme yhdessä tämän elämän rakentaneet, mutta aina ollaan menty miehen ehdoilla. Ap
[/quote]
Minusta et ole itsekäs. Itse 40+ ikäisenä lähestyn sitä vaihetta, että vanha kaarti alkaa tarvita sitä sun tätä apua. Ja kellekäs ne soittaa? Ei ole vaikea arvata. Kyllä tähän mahtuisi muutama muukin käsipari lunta luomaan.
Ap, lopeta itsesi lietsominen miestäsi vastaan. Tätä menoa todella päädyt eroamaan. Ja mitä takeita on, että löytäisit hyvän miehen, jonka kanssa perustaa uusperhe; miehen, joka hyväksyisi lapsesi ja suostuisi olemaan isäpuoli -monille riittää, että välit lapsipuoleen on asialliset ja kasvatusvastuu jätetään biologisille vanhemmille; ja suostuisi elämään keskellä mahdollista huoltajuuskiistaa ja kipuiluasi erosta. Lapsettomuus voi osua kenen tahansa kohdalle, myös sekundaarinen lapsettomuus ja näin voi käydä sen uuden miehen kanssa. Miehellä voi olla myös geneettinen sairaus, joka mahdollisesti periytyy (todella mukava ja lapsirakas sukulaismies jäi juuri sinkuksi ja hänellä on perinnöllinen syöpägeeni).
-
Elämässä ei aina saa haluamaansa. Silloin hyväksytään tosiasiat ja eletään parhaimman mukaan niillä korteilla, jotka on käteen annettu. Sinulla on kuitenkin paljon: avioliitto, ihana lapsi, oma koti, työpaikka, talous kunnossa ja ilmeisesti terveyskin, kun et ole maininnut siitä esteenä lasten saamiselle. Älä polta elämäsi hyviä asioita, sillä kun tapahtumasarja lähtee liikkeelle, et enää välttämättä pysty hallitsemaan tai kontrolloimaan lopputulosta mieleiseksesi. Ja jos lapsesi voisi päättää, haluaako hän elää tutun ja rakkaan isän kanssa vai ennestään tuntemattoman miehen kanssa, joka ei välttämättä hyväksy saati tunne rakkautta häntä kohtaan, lapsesi valitsisi oman isänsä ja ydinperheen. Ei ole mikään tragedia olla perheen ainoa lapsi. Tragedia on elää suht onnellisessa ydinperheessä ja omata ihme pyromaani-taipumuksen ja halun polttaa kaikki karrelle. Puff.