Huuliherpes alapäässä
Sain äsken lääkäriltäni kirjeen, että minulla on todettu HSV1 sukupuolielimissä.
Voiko/pitääkö nyt todeta, että minulla on sukupuolitauti? Mies, jonka kanssa harrastin seksiä, kantoi siis todennäköisesti huuliherpestä oireettomana, sillä hän sanoi ettei hänellä koskaan ole rakkuloita ollut.
Siitä on jo muutama viikko kun kävin gynekologilla, ja noin kuukausi kun rakkulat ilmestyivät. Ne kestivät sen muutaman viikon. Loppuvaiheessa myös huuleni ilmestyi pieni rakkula, mutta se ei näyttänyt herpekseltä ja oli täysin kivuton. Siihen ei missään vaiheessa sattunut vaikka painelin sitä. Kummallista.
Alapään rakkulat sen sijaan olivat kivuliaat kun kävi vessassa, sekä en voinut koskea alapäähäni ollenkaan. Pissaamisen jälkeen piti huuhdella lämpimällä vedellä, koska pyyhkiminen ei tullut kuuloonkaan.
Onko täällä muita, kellä HSV1 alapäässä tai ollut täysin kivuton huuliherpes? Onko ensimmäinen oireellinen kerta ollut se kaikista helpoin vai vaikein, vai kenties toistaiseksi ainoa?
Tarkoittaako kerran huuliherpeksen esiintyminen alapäässä sitä, että jos minulla vielä huuliherpes uusiutuu, niin se tulee taas alapäähäni?
Kommentit (64)
Luin netistä, että yli 90% ihmisistä kantaa HSV1-virusta. Tarkoittaako tämä että nämä kaikki 90% tartuttavat virusta eteenpäin, ja minä kuulun siihen ryhmään jolla virus on oireillut. Eli oireettomissa vaiheissani todennäköisyyteni tartuttaa HSV1 eteenpäin on yhtä suuri kuin täysin oireettomilla kantajilla?
-ap
Kyllä voi herpes tarttua täysin oireettomaltakin ihmiseltä. Harmillista mutta totta.
Terveisin LL
P.s. Ap, yleensä/usein ensimmäinen oireilu on hankalin ja mahdolliset uusintatulehdukset sitten paljon lievempiä.
Minun käsittääkseni virusta voi erittyä vaikka herpes ei juuri sinä hetkenä ole aktiivinen. Varmaankin on silti harvinaista. Miehellä on huuliherpes ja aika harvoin on aktiivinen. Siksi olen joskus lueskellut aiheesta kun olen miettinyt voinko saada sen vahingossa alapäähän tai yläpäähän. Ja jäin käsitykseen että sen on mahdollista tarttua vaikka ei olisi rakkulaa näkyvissä ja rakkulavaiheessa taas tarttuu hyvin todennäköisesti. Tietysti olen iloinen jos olen ymmärtänyt väärin ja tarttuminen ei ole mahdollista kuin aktiivivaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:29"]http://hsv.keskustelu.info/index.php?sid=aab5ba7d16e486bc02d74ad117a1f6f3
[/quote]
Kiitos, mutta en mielelläni hanki itselleni myös HSV2-virusta.
-ap
Kysyin iholääkäriltä oireettomasta tarttumisesta. Sanoi, että joskus voi olla niin pieni oire, ettei sitä huomaa, kun tartuttaa.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 18:46"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:26"]
Luin netistä, että yli 90% ihmisistä kantaa HSV1-virusta. Tarkoittaako tämä että nämä kaikki 90% tartuttavat virusta eteenpäin, ja minä kuulun siihen ryhmään jolla virus on oireillut. Eli oireettomissa vaiheissani todennäköisyyteni tartuttaa HSV1 eteenpäin on yhtä suuri kuin täysin oireettomilla kantajilla? -ap
[/quote]
Minäkin tahtoisin saada tähän vastauksen!! up
[/quote]
Kyllä. Tarttuvimmillaan herpes on rakkulavaiheessa, mutta kuka tahansa oireeton viruksen kantaja voi koska tahansa tartuttaa virusta eteenpäin, vaikkei se olisi koskaan ollut aktiivinen.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 00:07"]
Nämä herpeksen 1- ja 2-tyypit tosiaankin ovat lähtökohtaisesti olleet huulissa (1) ja genitaaleissa (2) esiintyneet virukset, mutta ne ovat menneet ristiin, joten huulissa voi olla 2-tyypin virus ja genitaaleissa 1-tyypin virus. Huuliherpes on n. 85 prosentilla suomalaisista, mutta osalla se on täysin oireettomana. Genitaaleissa herpes on n. 20-25 prosentilla suomalaisista, mutta osalla täysin oireettomana.
Kaikkein tarttuvimmillaan herpes on rakkulavaiheessa, mutta voi tarttua myös täysin oireettomana. Oireeton huuliherpes voi siis tarttua genitaaleihin suuseksissä. Genitaaleissa esiintyvä herpes on sukupuolitauti, mutta sitä ei voida testeillä todeta, jos se ei muodosta rakkuloita. Esim. oireeton klamydia voidaan todeta testeissä, mutta herpes voidaan testata vain rakkulasta, johon viljelykokeessa tarttuu riittävä määrä virusta. Siten moni kantaa herpestä huulissaan / genitaaleissaan tietämättään.
Osalla herpes ei oireile ikinä, osalla se oireilee kerran, joillakin oireilee pahimmillaan jatkuvasti. Helposti virus aktivoituu, jos kantajalla on stressiä. Osalla myös helle ja auringonpaiste aktivoivat viruksen. Tällaisissa tilanteissa voi käyttää estolääkitystä, jotta esim. lomalla herpes ei oireilisi. Oireisiin löytyy muutenkin hyvät lääkkeet, jotka toimivat useimmilla.
Ensimmäinen tulehdus (primääritulehdus) on aina se voimakkain ja kivuliain. Jos tulee sekundääritulehdus, se on lievempioireinen, mutta vaatii hoitoa ja on toki yhtä tarttuva kuin primääritulehduskin. Herpes-virus on ylipäänsä valtavan elämiskykyinen ja tarttuu siksi helposti. Se on elimistössä myös pysyvä, sitä ei voida poistaa. Lääkkeet vaikuttavat ainoastaan oireisiin, mutta usein oireet vähenevät vuosien mittaan muutenkin.
[/quote]
Paitsi että herpes voidaan todeta myös verinäytteestä josta katsotaan vasta-aineet. Näin itselläni ennen synnytystä kun ei tiedetty mitä näppyjä minulla on alapäässä ja niistä ei saatu näytettä. Herpes 2 todettiin ja estolääkitys ennen synnytystä.
Miehelleni tuli.kerran yksi pieni rakkula herpeskohtaansa ja syötyään se oli kadonnut. Mitään ei näkynyt ja tartutti varmaan vielä, kun rupivaiheessakin tarttuu.
Olisi voinuy jäädä huomaamatta tuo rakkula kokonaan, kun huomasin sen auringonpaisteessa juvipuistossa ja tunnin päästä oli hävinnyt jo. (Syödessä puhjennut)
Älkää koskeko herpekseenne sormella. Se voi tarttua sormeenkin.
Voi tosiaan olla hyvin vähäoireinen, mulla herpes on yleensä pienen pienen finnin tapainen yksittäinen rakkula.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:29"]http://hsv.keskustelu.info/index.php?sid=aab5ba7d16e486bc02d74ad117a1f6f3 [/quote] Kiitos, mutta en mielelläni hanki itselleni myös HSV2-virusta. -ap
[/quote]
Voi tonttu, siellä on muiden herpeskokemuksia, siksi sen sinulle linkkasin.
Tuskinpa käytännössä kukaan huomaa, kumman virustyypin virus hänellä oireilee.
Tervetuloa seuraan! Itse sain juuri huuliherpeksestä kaverin alapäähän nimellä genitaaliherpes vuosi sitten ja olo oli pettynyt. Koskaan ei ollut mitään sukupuolitautia mutta aviomieheltä sen sittennsain. Hänellä ei genitaaliherpestä vielä(kään)
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:29"]http://hsv.keskustelu.info/index.php?sid=aab5ba7d16e486bc02d74ad117a1f6f3 [/quote] Kiitos, mutta en mielelläni hanki itselleni myös HSV2-virusta. -ap
[/quote]
Inhottaako sua nuo herpespotilaat? :D
No Ap, oliko se seksi sen arvoista?
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 21:27"]
siis virustyypillä ei ole väliä, samat oireet ja kumpaakin voi olla kummassakin paikassa. et ole välttämättä saanut virusta nyt. noin 85 % aikuisväestöstä on ns huuliherpes virus, vain osalla se laukeaa "kukkimaan". ymmärtääkseni tartunta tapahtuu ilman rakkuloitakin ja virus jää kytemään kroppaan.
[/quote]
Ne eivät normaalisti aiheuta samoja oireita ristiin tarttuessaan, koska HSV-1-virus on sopeutunut suun alueelle ja päinvastoin. Jos on huuliherpes (HSV-1) huulessa, kuten monilla on, saa jonkin verran immuniteettia vastaan sen tarttumista toisille alueille. HSV-1 myös antaa hieman immuniteettia HSV-2:sta vastaan. Alle 10 % genitaalialueiden herpeksistä on tyyppiä 1. HSV-1 voi olla jopa 80 %:lla ihmisistä, HSV-2 arviolta yli 20 %:lla.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:17"]Olen todella vihainen ja pettynyt. En todellakaan tiedä mistä ja milloin olen voinut huuliherpeksen saada, sillä minulla ei edes ole yhtäkään ystävää jolla olisin huuliherpestä nähnyt, saati sitten miehiä. Jos joltain sen olen saanut, niin oireettomana uskoisin.
-ap
[/quote]
Lapsena kenties. Kai mieskin on testattu nyt? Tod.näk. se on levinnyt huulestasi suuseksin aikana miehen penikseen ja sieltä sitten alapäähäsi.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:37"]
Minun käsittääkseni virusta voi erittyä vaikka herpes ei juuri sinä hetkenä ole aktiivinen. Varmaankin on silti harvinaista. Miehellä on huuliherpes ja aika harvoin on aktiivinen. Siksi olen joskus lueskellut aiheesta kun olen miettinyt voinko saada sen vahingossa alapäähän tai yläpäähän. Ja jäin käsitykseen että sen on mahdollista tarttua vaikka ei olisi rakkulaa näkyvissä ja rakkulavaiheessa taas tarttuu hyvin todennäköisesti. Tietysti olen iloinen jos olen ymmärtänyt väärin ja tarttuminen ei ole mahdollista kuin aktiivivaiheessa.
[/quote]
Herpes voi olla aktiivinen oireettomana, kun virus kulkeutuu hermoteitä pitkin "pintaan" ja on tarttumisvaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 22:17"]
Olen todella vihainen ja pettynyt. En todellakaan tiedä mistä ja milloin olen voinut huuliherpeksen saada, sillä minulla ei edes ole yhtäkään ystävää jolla olisin huuliherpestä nähnyt, saati sitten miehiä. Jos joltain sen olen saanut, niin oireettomana uskoisin. -ap
[/quote]
No minä olen saanut omani pienenä lapsena jonkun kaverin huulirasvasta, joo rakkula oli, emme me tienneet mikä se on. Useimmat eivät edes tiedä mistä ovat sen saaneet. Teininä jonkun toisen huulipuna mitä kokeilit, oot juonut samasta pullonsuusta kuin joku jolla lieväoireinen rakkula jne. Ei siltä voi käytännössä suojautua kuin eristäytymällä täsyin kaappiin.