Lue keskustelun säännöt.
Mikä on parasta äitiydessä/lapsissasi/lapsiperhe-elämässä?
08.12.2014 |
...kun tuntuu, ettei täällä tehdä muuta kuin valiteta lapsiperhe-elämästä ja haukuta lapsia. Minä aloitan:
- Äitiys on kasvattanut minua ihmisenä uskomattoman paljon ja saanut minut tekemään hyviä valintoja sekä pitämään jälleen huolen itsestäni (esim. vaihdoin tylsän duunariammatin unelmieni alan opiskeluun; laihdutin ja aloin kuntoilla raskauksien jälkeen jne.). Olen saanut persektiiviä elämään; aika kulkee niin nopeasti, etten halua enää tuhlata sitä tehden asioita, jotka saavat minut onnettomaksi.
- Olen alkanut sietää ja ymmärtää muita lapsia sekä ennen ärsyttäneitä ihmisiä paljon paremmin, joten elämä on tietenkin helpompaa.
- Raskaudet, synnytykset ja pikkuvauva-ajat ovat olleet ainutlaatuisia kokemuksia, joita voi tulevaisuudessa muistella ensirakkauden tavoin.
- Lasten kasvattaminen vastuullisiksi ja toiset huomioon ottaviksi ihmisiksi (onnellisuudesta puhumattakaan!) on kasvattanut myös minua itseäni, kun olen joutunut kohtaamaan omat "epäkypsät kohtani" ja lapsuuden ongelmani.
- Lapset pitävät minut liikkeellä; emme mieheni kanssa olleet mitään "spontaaneja viikonloppureissuja Eurooppaan"-tyyppejä ennen lapsia, vaan enemmän nörtihtäviä omissa oloissa viihtyjiä - nykyään on enemmän syitä käydä ihmisten ilmoilla ja kaupungilla, puhumattakaan luvasta sukeltaa pallomereen ja pomppia pomppulinnassa.
- Lapset kertovat parhaat jutut, vaikka pidin tätä ennen isona valheena. Lapset katsovat maailmaa niin eri tavalla kuin me aikuiset - ja ovat luonnostaan todella huumorintajuisia - että olen itsekin ymmärtänyt uudelleen sen, ettei elämän tarvitse aina olla niin vakavaa.
- Omien lapsien - varsinkin tulistuvamman tyttären - kanssa kohtaamani konfliktitilanteet ovat saaneet minut ymmärtämään paremmin omia vanhempiani ja omaa lapsuuttani.
Ja vaikka mitä muuta.
Kommentit (90)
Siis eihän tän katjun tarkoitus ollut verrata äitiyttä ja lapsettoman elämää!!! Ideana oli vastakohtana lapsiperhe-elämän raskaudesta ja äitiydestä valittamisen sijaan kaivaa esiin myönteisiä puolia.
Lapsettomat voi jättää vastaamatta tähän ketjuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 17:35"]Parasta lapsissa on totaalinen alistuminen toisen tarpeisiin: irti päästäminen päätäntävallasta omiin asioihin ja omaan elämään, itsen poissulkeminen, pyyteetön palveleminen, itsensä ja elämänsä urhaaminen toisen edestä sekä kaiken olemassaolon turhuuden täydellinen ymmärtäminen palvotun pienokaisen liiskautuessa suojatiellä jonkun elämästään nautiskelijan puhelin korvallaan ajaman Volvon keulaan.
[/quote]
Otahan jo ne lääkkeet.
Ihaninta on rakkaus lapseen. Olen saanut elämääni suuren rakkauden. Hän on täydellinen juuri sellaisena kuin on.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 18:11"]Minä en nuorempana koskaan kokenut vauvakuumetta, ja ihmettelin sitä lähipiirini naisissa koska en yhtään osannut samaistua niihin fiiliksiin. Samoin läheltä näkemäni lapsiperheiden elämä valvomisineen, kiukutteluineen ja sairasteluineen näytti minusta todella raskaalta ja ihmettelin miksi ihmiset siihen hommaan ryhtyvät. Luokittelin itseni velaksi, tosin aina pienen pieni epäilys kaihersi, että katuisikohan sitä vanhana jos ei koskaan lasta yrittäisi saada.
No, tulin sitten vähän yllättäen raskaaksi reilu kolmekymppisenä- sen piti olla biologisestikin aika epätodennäköistä, mutta nyt pienen pojan melko tuoreena äitinä voin sanoa, että kaikki tämä on ollut ehdottomasti parasta mitä ikinä olen elämässäni kokenut. En olisi ikinä tätä uskonut. Luulen että olisin ollut lapsettomana ihan onnellinen, koska en olisi tiennyt mitä menetän, mutta nyt kun olen saanut kokea tämän kaiken, olen ihan järisyttävän kiitollinen siitä. Ei sitä voi kuvitella lapsettomana mikä vaikka siinä oman vauvan ensimmäisessä hampaattomassa hymyssä muka on niin ihmeellistä ja koskettavaa että tulee ihan kyyneleet silmiin, tai sitä järisyttävää rakkauden määrää mitä tuntee tuota maailman ihmeellisintä olentoa kohtaan.
Oikeasti tällä hetkellä ihan kaikki tuntuu merkityksettömältä tuohon pieneen poikaan verrattua, enkä vaihtaisi häntä mihinkään maailman rikkauksiin tai kokemuksiin, en mihinkään. Mutta ymmärrän erittäin hyvin että se joka tätä ei ole kokenut ei voi ymmärtää. Eikä tarvitsekaan :) Ei minulla edelleenkään ole mitään tarvetta tyrkyttää tätä lapsiasiaa muille onnellisuuden lähteeksi, minulle riittää että itselleni tämä on ylivoimaisesti parasta mitä olen koskaan kokenut. Vaikka unen puute vaivaakin, elän tällä hetkellä jossain ihan omassa pienessä kuplassani, jossa aikakin on menettänyt merkityksensä. Kun vauva nukkuu autuaana rintani päällä ja nuuskin hänen huumaavan tuoksuista päälakeaa, ei mikään muu maailmassa ole yhtä ihanaa, ja toivoisin että tämä kestää ikuisesti <3
[/quote]
Mulla oli kans tuo että vauvaan rakastu niin kokonaisvaltaisesti ja toivo että aika pysähtyis. Lisäksi koska itsekin olin vanhempi äiti niin osasin kyllä nauttia joka hetkestä. Tiesin että tilanne oli ainutlaatuinen.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:26"]Ja ap edelleen ohiksena vastaa, että jännästi palstavelan piti tunkea tähän ketjuun vaikka aina äitien tulee pysyä poissa velaketjuista koska heidän mielipiteillään ei ole mitään arvoa. Olisi kiva puhua kerrankin siitä, mitä hyvää itse kukin kokee saaneensa lapsiltaan ja äitiydestä.
[/quote]
No eihän siitä saa puhua täällä!! Mammat täällä vaan yrittävät pitää kulissia yllä..
Hieno avaus ja kaunis ajatus mutta heti meni tappeluksi.
Ja vastaus Ap:n kysymykseen: sellainen rakkaus jota en ennen voinut kuvitellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 16:51"][quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 16:50"]
Ei taida mammoilla olla kauheasti positiivista sanottavaa vanhemmuudesta?
[/quote]
Ja ne, joilla oli positiivista sanottavaa, eivät lainkaan ottaneet huomioon sitä, että tutkimusten mukaan lapsettomat ovat onnellisempia!
[/quote]
Siis pitääkö minun onnellisuudessani ottaa joku höpöhöpö tutkimus huomioon? Tässä nyt kuitenkin kysyttii ihmisten omia henkilökohtaisia tuntemuksia eikä mitään hemmetin tutkimustuloksia..
Minä en nuorempana koskaan kokenut vauvakuumetta, ja ihmettelin sitä lähipiirini naisissa koska en yhtään osannut samaistua niihin fiiliksiin. Samoin läheltä näkemäni lapsiperheiden elämä valvomisineen, kiukutteluineen ja sairasteluineen näytti minusta todella raskaalta ja ihmettelin miksi ihmiset siihen hommaan ryhtyvät. Luokittelin itseni velaksi, tosin aina pienen pieni epäilys kaihersi, että katuisikohan sitä vanhana jos ei koskaan lasta yrittäisi saada.
No, tulin sitten vähän yllättäen raskaaksi reilu kolmekymppisenä- sen piti olla biologisestikin aika epätodennäköistä, mutta nyt pienen pojan melko tuoreena äitinä voin sanoa, että kaikki tämä on ollut ehdottomasti parasta mitä ikinä olen elämässäni kokenut. En olisi ikinä tätä uskonut. Luulen että olisin ollut lapsettomana ihan onnellinen, koska en olisi tiennyt mitä menetän, mutta nyt kun olen saanut kokea tämän kaiken, olen ihan järisyttävän kiitollinen siitä. Ei sitä voi kuvitella lapsettomana mikä vaikka siinä oman vauvan ensimmäisessä hampaattomassa hymyssä muka on niin ihmeellistä ja koskettavaa että tulee ihan kyyneleet silmiin, tai sitä järisyttävää rakkauden määrää mitä tuntee tuota maailman ihmeellisintä olentoa kohtaan.
Oikeasti tällä hetkellä ihan kaikki tuntuu merkityksettömältä tuohon pieneen poikaan verrattua, enkä vaihtaisi häntä mihinkään maailman rikkauksiin tai kokemuksiin, en mihinkään. Mutta ymmärrän erittäin hyvin että se joka tätä ei ole kokenut ei voi ymmärtää. Eikä tarvitsekaan :) Ei minulla edelleenkään ole mitään tarvetta tyrkyttää tätä lapsiasiaa muille onnellisuuden lähteeksi, minulle riittää että itselleni tämä on ylivoimaisesti parasta mitä olen koskaan kokenut. Vaikka unen puute vaivaakin, elän tällä hetkellä jossain ihan omassa pienessä kuplassani, jossa aikakin on menettänyt merkityksensä. Kun vauva nukkuu autuaana rintani päällä ja nuuskin hänen huumaavan tuoksuista päälakeaa, ei mikään muu maailmassa ole yhtä ihanaa, ja toivoisin että tämä kestää ikuisesti <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta.. Vaikea sanoa vain muutamaa. Tuntuu että minun ja taaperoni välillä on jokin sellainen näkymätön side/ yhteys, vaistoan ja tunnen asioita ennalta lapseen liittyen.. Äidinvaisto kai. Voin käsisydämmällä sanoa, että lapseni on parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Enkä tarkoita mitenkään "lesoilla", niin vain on. Aamulla kun herää ja lapsi halaa ja sanoo "herää äiti", tai muuta vastaavaa. Paras tunne. Ei ole elämänsä keskipiste enää itse, ei tuijota omaa napaa, vaan toisen napaa :) Omia pieniä (ennen niin tavallisia) kahvi-hetkiä tms osaa arvostaa enemmän.
Juurikin se yhdessä puuhailu ja lasten kanssa juttelu. Avartaa kummasti omaakin maailmankuvaa kun katselee sitä lasten näkövinkkelistä.