Mies suuttuu pienimmistäkin asioista - mitä tehdä?

Minulla oli sama ja se oli kyllä henkisesti todella raskasta, kun ihminen jota rakastin alkoi yhtäkkiä käyttäytymään kuin vihaisi minua joka kantilta. Päädyin lopettamaan sen suhteen, ei ollut helppoa sekään ja itkin ja olin masentunut kauan sen jälkeen. Tämä haukkuva rakas sensijaan meni muutamassa viikossa uuden kanssa yhteen. Eli taisipa paljastua mitä todella ajatteli minusta.

Kuulostaa epävakaalta eikä hänellä ole mitään motivaatiota muuttua jos mahdollistat huonon käytöksen. Nuorempana tuli hyväksyttyä tuollaista, enää en jäisi hetkeksikään suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti. Miten ihmeessä te aikuiset naiset jaksatte katsella/kuunnella tuollaista keskenkasvuista kiukuttelua. Aivan naurettavaa. Nyt lopetatte sen itkemisen ja alahuulen väpätyksen, ja laitatte niille miesvauvoille luun kurkkuun. Parisuhteessa ei naisia kohdella tuolla tavalla.

.

Ugh, olen puhunut.

Näin ja kun nainen raivoaa ja huutaa miehelle niin mieshän on tämän täysin aina ansainnut, kun esimerkiksi jättänyt kotityöt tekemättä.

Ei helvetti. Mulla oli tuollainen ex ja muistan kun itse aloitin parikin keskustelua ongelmistamme tänne. Sain hyviä vinkkejä mutta päädyin silti eroon kun mikään ei muuttunut, muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi. Mies tuntui unohtavan aina vaikka tuntui joka kerta että no nyt se ymmärsi mitä tarkoitan. 

Elämäni suurin helpotus ja onni että erosin. Minuun iski odottamaton ja valtava onnellisuusryöppy eron jälkeen ja se jatkuu oikeastaan edelleen (2 vuotta erosta). En ollut itse edes tajunnut kuinka paljon se suhde minua painosti ja masensi. Koko ajan sai olla varpaillaan omassa kotonakin ettei vain suututa toista. Mies ei saanut mitään silmittömiä raivareita tai ollut väkivaltainen, mutta mielestäni sitäkin veemäisempää oli juurikin se päivien mökötys ja kun oppi huomaamaan toisen pienistäkin eleistä että nyt lähti mökötysvaihde päälle. Aivan sairaan ahdistavaa. Suuttumiseen riitti se, että sanoin lauseen lopun väärällä äänenpainolla. Pelkäsin viikonloppuja, sillä itse olisi halunnut nauttia vapaapäivästä mutta mies yleensä jo aamusta suuttui jostain ja tätä ihanaa tunnelmaa kestikin sitten parhaimmillaan maanantaihin asti.

Alkaa fyysisesti voimaan pahoin ja ahdistaa kun edes mietin että olisin jäänyt tuohon suhteeseen. Säälittää jo valmiiksi miehen uusi kumppani, aluksi oli nimittäin niin mielinkielin ja mukava.  

Mun ohje on siis, LÄHDE. Uskon että aukaisee sun silmiä paljon, mutta jos ei niin ainahan voi koittaa palata yhteen...

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. Mulla oli tuollainen ex ja muistan kun itse aloitin parikin keskustelua ongelmistamme tänne. Sain hyviä vinkkejä mutta päädyin silti eroon kun mikään ei muuttunut, muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi. Mies tuntui unohtavan aina vaikka tuntui joka kerta että no nyt se ymmärsi mitä tarkoitan.

Mitähän tämä tällainen "unohtelu" oikein on, onkohan se joku psyykkinen juttu. Kun minulla myös vaikka asiaa mielestäni käsiteltiin perinpohjin, hetken kuluttua se olikin toiselta jo unohtunut ja aivan kuin ei olisi puhuttukaan. Aivan käsittämätöntä. Totesin, etten jaksa moisen "dementikon" kanssa jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama ja se oli kyllä henkisesti todella raskasta, kun ihminen jota rakastin alkoi yhtäkkiä käyttäytymään kuin vihaisi minua joka kantilta. Päädyin lopettamaan sen suhteen, ei ollut helppoa sekään ja itkin ja olin masentunut kauan sen jälkeen. Tämä haukkuva rakas sensijaan meni muutamassa viikossa uuden kanssa yhteen. Eli taisipa paljastua mitä todella ajatteli minusta.

Eikö se paljastunut jo siinä kun käyttäytyi ”niin kuin” vihaisi sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. Mulla oli tuollainen ex ja muistan kun itse aloitin parikin keskustelua ongelmistamme tänne. Sain hyviä vinkkejä mutta päädyin silti eroon kun mikään ei muuttunut, muutamaa päivää pidemmäksi ajaksi. Mies tuntui unohtavan aina vaikka tuntui joka kerta että no nyt se ymmärsi mitä tarkoitan.

Mitähän tämä tällainen "unohtelu" oikein on, onkohan se joku psyykkinen juttu. Kun minulla myös vaikka asiaa mielestäni käsiteltiin perinpohjin, hetken kuluttua se olikin toiselta jo unohtunut ja aivan kuin ei olisi puhuttukaan. Aivan käsittämätöntä. Totesin, etten jaksa moisen "dementikon" kanssa jatkaa.

Hoksasin just että kirjoitin tuossa ylempänä tosi epäselvästi! Mutta joo se oli siis TODELLA outoa. Täytynee olla tosiaan joku psyykkinen juttu?

Esim. puhuttiin monta tuntia näistä asioista ja mies tuntui vihdoin ymmärtävän missä on ongelma, pyysi anteeksi, itki, pohti mistä käytös voisi johtua ja siis oikeasti TÄYSIN ymmärsi ongelman. Meni kaksi päivää ja oli niinkuin ei ikinä olisi aiheesta puhuttukaan, sama rulianssi alusta kun taas suuttui jostain mitättömästä. Ja tämä toistui varmaan satoja kertoja suhteen aikana. Jälkeenpäin vasta ajatellut kuinka häiriintynyttä ja pelottavaa tuo oikeasti oli.

Kerran esim. pyysin häntä sänkyyn halailemaan viikonloppuaamuna kanssani (normaalilla, hempeällä äänellä) ja hän koki sen niin, että yritän tossuttaa (??:D) häntä. Alkoi koko viikonlopun kestävä mökötys minulle ja jos jotain puhuikin niin ilkeästi. Minä itkin lopulta silmät päästäni ja hän vain katsoi halveksuen ohi kävellessään ja paineli kavereiden luo. Ei IKINÄ tullut lohduttamaan tai pyytämään anteeksi, minä matelin aina aloittamaan sovinnon kun en vain kestänyt tuota henkistä piinaa. Halusin vain olla onnellinen ja tehdä mukavia asioita, enkä itkeä ja saada paniikkikohtauksia koko viikonloppua. 

Kun sovintoa sitten tehtiin oli tosiaan erittäin uskottavasti vilpittömästi pahoillaan ja ymmärsi kuinka oli käyttäytynyt niin sikamaisesti ja väärin ja ei halua menettää minua. Joka kerta ilahduin että no nyt se ymmärsi. Ei ymmärtänyt. Käytös mielestäni vain paheni ja lopulta alkoi ahdistaa jo tuo anteeksipyyntö ja muuttumislupauksetkin kun tiesin ettei ne toteudu.

Vieläkin tulee kuristava tunne edes kirjoittaa tästä. Suhde voi tosiaankin olla erittäin traumatisoiva ilman mitään turpaanmätkimistä tai suoranaista huutamista. Hyi hitton iten ahdistava tyyppi olikaan.

-124

Onko puutteessa? Silloin miehet on ärtyisiä. Hormonitoiminta tekee sen.

Hyi tuota ap:tä, pelkkä kuvaus matelusta alkoi ärsyttämään. Saat sen minkä ansaitsekin, jos olet tuollainen tossu.

Vierailija kirjoitti:

Alkaa jossain vaiheessa itku tulla vaikka kuinka oon päättänyt että nyt ei itketä. Saan riitojen aikana kuulla olevani niin kovin huono, ajattelematon, välinpitämätön, ilkeä tai ylimielinen. Tai vain vittumainen.

Sama mies kertoi edellisenä päivänä että olen täydellinen.

Mies ei näe käytöksessään mitään väärää, sanookin usein, että miksi vielä vittuilen (puhun asiasta) kun hän ei tässä asiassa ole tehnyt mitään väärää.

Nyt mykkälakko jatkuu yhdeksättä tuntia. Syy: Riisien määrä riisipuurossa. Oltiin eri mieltä.

Nauraisin jos ei itkettäisi.

-AP

No sinuna jättäisin tuon miehen, ei sillä ole kaikki kunnossa yläkerrassa, jos jaksaa aikuisena päivän riidellä jostain riisien määrästä puurossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avatkaa niitä jalkojanne pikkasen useammin kuin merkkipäivinä, nii ei varmasti miehenne mököttäis niin usein.

Mököttävä mies jää taatusti ilman. Huonoa käytöstä ei palkita. Ihan vaan sulle sinkulle tiedoksi.

Yrityksesi olla ovela jäi täysin mitättömäksi. En ole sinkku, eikä mun ainakaan tarvi liehitellä /mielistellä muija että saan pillua. Kyllä sitä jokaisella yritys miellyttää loppuu jossaivaihees jos se ei tuota tulosta. En ihmettele yhtään että teidän miehet mököttää.

Ja minkä maalainen olikaan "vaimosi" tänään? Kyllä sinä olet sinkku, ja olet aina ollut. Jos sun käsitys seksistä on että seksi tarkoittaa sitä että nainen antaa (kun mies on aikansa madellut ja leperrellyt) ja sinä saat (ja vaimo ei), niin joudat sinkkuna olemaankin

Mykkäkoulu ja syyllistäminen on henkistä väkivaltaa! Joskus nuorempana ja epävarmana minäkin katselin ihan liian pitkään tuollaisia miesvauvoja, mutta onneksi tulin järkiini! Nyt voin luottaa siihen, että ihanan aviomieheni kanssa asiat selvitetään aina puhumalla ja toista kunnioittavasti kohdellen. Molemmat kantavat vastuun omasta käytöksestään ja tunteistaan sekä siitä, että yhdessä on hyvä olla. Aiemmista huonoista kokemuksista voin todeta, että valitettavasti sitä on vaikea ymmärtää jos ei tiedä paremmasta. Mutta usko minua, rakkauden ei kuulu olla vaikeaa! Sen pitäisi tuoda tukea, turvallisuutta ja iloa eikä kuormittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama ja se oli kyllä henkisesti todella raskasta, kun ihminen jota rakastin alkoi yhtäkkiä käyttäytymään kuin vihaisi minua joka kantilta. Päädyin lopettamaan sen suhteen, ei ollut helppoa sekään ja itkin ja olin masentunut kauan sen jälkeen. Tämä haukkuva rakas sensijaan meni muutamassa viikossa uuden kanssa yhteen. Eli taisipa paljastua mitä todella ajatteli minusta.

Eikö se paljastunut jo siinä kun käyttäytyi ”niin kuin” vihaisi sinua?

Ajattelin, että ainahan suhteissa riidellään ja jos se oli vaan sitä. Mutta kyllä se toisen tyytymättömyys alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan turhan intensiiviseltä ja eron jälkeen sille sai sitten varmistuksen, ettei tosiaan tainnut pitää minua juuri minään. Minkähän takia sitten kanssani oikein halusi edes olla. Kai se joku vaan sitten pitää olla haukuttavana.

Meillä tämä raivoaminen ei kestä pitkään, mutta alkaa mitä pienimmistä asioista. Väärin viikattu pyykki, oikeastaan ”väärin” tehty mikä vaan aiheuttaa jäätävän raivokohtauksen ja piikittelyn.

Ja auta armias jos vahingossa tekee jonkin virheen - ostaa väärän jutun kaupasta tai tekee ihan mitä vaan vaikka polttaa riisin pohjaan - maailmanloppu! Jotkut sanoo että naiset ”mäkättää” mutta meillä se on kyllä mies. Ollaan oltu jo niin kauan yhdessä että suurimmaksi osaksi menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos - mutta ei ihan aina, joskus alkaa sellainen ”opastaminen” kun en osaa(?) mukamas jotain ja tunnen itseni aivan idiootiksi. Olen tästä sanonutkin monta kertaa - mutta aina vaan jatkuu.

Noh kaikissa meissä on vikamme. Aina ei vaan mahdu kaaliin miten jotkut pienet asiat voi käydä hermoille niiin paljon. Itseä ei paljon hetkauta hänen tekemisensä tai tapansa.

Tuttua on. Pitkältä ajalta, äitini on tuollainen mykkäkouluilija, saattaa jatkaa vaikka kuinka pitkään, pisimmillään kestin sitä 3 kk, kunnes pyysin anteeksi sitä, että loukkaannuin hänen haukkuessaan minua aivokääpiöksi, kun en lähtenyt kuskaamaan häntä baariin yöllä.

Menin naimisiin miehen kanssa, joka on myös mykkäkouluilija. Piirre tuli esiin vasta häiden jälkeen. Muutoin on ihana, tai ainakin ennen ajattelin niin, nykyään en ole varma, onko se ihanuus ollutkin vain harhaa. Mutta tosiaan saatta yhtäkkiä aloittaa mykkäkoulun, mutta kiistää mykkäkouluilevansa. Kun yritän kysellä ja selvittää, mistä hän on vihainen, niin ei kerro syytä, eikä myönnä olevansa vihainen. Pitää yrittää arvailla. Se on todella kuluttava koko piirre. Hänellä oli myös tapana uhkailla erolla, mutta lopetti, kun sanoin, että seuraavasta kerrasta erotaan tosiaan oikeastikin. On myös haukkunut minua ja itsetuntoni on laskenut huomattavasti. Ihan alussa, häiden jälkeen vasta siis, hän harrasti sitäkin, että saattoi kadota mykkäkoulussaan jonnekin, eikä kertonut, missä on ja milloin tulee. Mies myös panttaa läheisyyttä ja seksiä tahallaan.

Nykyään tämä ilmiö on tullut hienovaraisemmaksi. Huomaan hyvin pienistä asioista, että hän on mykkäkouluvaihteella, vaikka edelleen puhuu. Esimerkiksi tänään on ollut, jo heräämisestään lähtien. En tiedä miksi, mutta on tullut pitkin päivää hienonhienoja viboja siitä, että olen tehnyt monia asioita hänen mielestään huonosti pitkin päivää. Hänen ilmeestään näen, että katsoo arvostelevasti ja peitellyn vihaisesti, pienistä heitetyistä piikeistä ja äänenpainoista myös. Nyt hän juuri lähti kotoa mökille yllättäen, ihan viisi minuuttia ennen lähtöään kertoi siitä. Ja kun ihmettelin, niin antoi ymmärtää hienovaraisesti, että se lähtö on ollut koko ajan tiedossa ja että minä olen se, joka olen väärässä, jos en sitä ole tiennyt. Oikeastaan ei haittaa yhtään, että hän lähti. Viihdyn paremmin yksin kotona ilman häntä, on vapaampi olo, eikä tarvitse esimerkiksi koko ajan vetää vatsaa sisään, ettei näyttäisi läskiltä. Muutoin kyllä kärsin näistä mykkäkouluiluista todella paljon, ja olen saanut niistä unettomuuttakin.

Onko ap enää linjoilla, kiinnostaisi kuulla, miten hänellä on käynyt vuosien kuluessa?

Vanha rouva laukoo:

Ailahtelee,syyttelee,ei näe itsessään vikaa, uhkailee. Sorry. En kuulu niihin, jotka heiluttavat tätä korttia usein, mutta hieman on luonnehäiriöinen/narsisti-tyypin oloinen.

Sinulla on kolme vaihtoehtoa

1. Annat edetä näin ja sama jatkuu. Hän ei muutu.

2. Luonnehäiriöinen rauhoittuu joskus, kun saa vertaisensa vastuksen. Ryhdistäydy ja sano, että minua kohdellaan asiallisesti. Älä ruikuta ja pyytele itseäsi anteeksi. Älä pelkää, että lähtee. Hänen täytyy nähdä, että häntä ei pelätä. On vähän kuin pikkutoope saksan paimenkoira. Huomaa, jos sitä pelkää, mutta rauhoittuu, kun tapaa vertaisensa tai ylemmän.

3. Hit the road.

Kuulun erikoiseen ajatus porukkaan eli annan miehen johtaa. Eli submissive wife. Mutta tähän kuuluu, että luonnehäiriöiselle ei voi antaa valtaa, hän käyttää sitä väärin. Ero tai kampoihin pistäminen ovat vaihtoehdot. Tässä koulukunnassa kyllä yleensä lähdetään hakemaan sellaista, jolle voi suhteen avaimet antaa.

Hae oma tiesi. Minua ei kohdella huonosti ja annan hyvän miehen johtaa.

Hae hyvä mies, tekisi mieli ehdottaa.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:39"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:31"]

Avaa vähän enemmän käsitteitä "huomaavainen  ja hauska". Sinulla on aika erikoinen käsitys huomaavaisuudesta ja hauskuudesta, kun mies osoittaa sitä mököttämällä ja luettelemalla sinun huonoja puoliasi.

Arvaanko oikein, että mies ei ole koskaan pyytänyt sinulta mitään anteeksi. Eikö ole ollut aihetta?

Ei ole hyvä noin epätasapainoinen liitto. Sinä rakastat niin epätoivoisesti, että olet valmis pyytämään anteeksi kunhan mies taas suvaitsee puhutella sinua, ja ryömimään miehen jaloissa. Ja mitä tekeekään tämä ah niin hauska ja huomaavainen mies: simputtaa taas sinua luettelemalla mokiasi niin että sinua ihan itkettää.

Näin enemmän elämää nähneenä paljastan sinulle salaisuuden: ei oikeasti toista rakastava halua tahallaan itkettää rakasta ihmistä. Eli tunnusta itsellesi totuus, että mies ei rakasta sinua. Jatka siis oman onnesi etsintää.

Siis hyvinä päivinä on huomaavainen, hauska ja kiltti. Tehdään yhdessä asioita. Pitää sylissä. 

Sitten tulee yksi riisi ja koko päivä on pilalla ja kun kaksi tuntia anteeksipyynnön jälkeen menen kysymään, joko on parempi mieli, saan kuulla olevani ilkeä ja vittumainen. 

Yrittänyt olen pari kertaa sanoa, että mua ei voi syyllistää kaikesta. Että mullekin tulee paha mieli. Sitten mies ehdottaa, että onkohan parempi erota, jos mulla kerta on paha mieli koko ajan. Ja sitten tulee itku.

Mies pyytää anteeksi ehkä päivän tai kahden päästä. Eli silloin, kun kaikki on jo "hyvin", sanoo että kiivastui taas ihan turhasta. Että rakastaa. 

Miten pienet, turhat asiat ja niistä syntyvät mitättömät kiistat voi olla niin iso asia? Kun muuten kaikki olisi hyvin. 

Mulla mies myös uhkailee erolla, yksi päivä raskastaa enemmäin kuin mitään ja seuraavana tulee jo ero uhkaus, ja sitten taas että rakastaa.. Minusta tuo on niin raskasta!!! Yritän kiltisti puhua miehelle mutta saan vain kuulla kuinka huono olen :(

Minustakin on tosi raskasta tollainen! En jaksa tommosta.. haluaisin että meillä menisi hyvin.

Sentään pyytää anteeksi. Meillä ei mies anteeksi pyytele. Aina on selitys valmiina, miksi hänen ei tarvitse. Kannattaa lukea narsismista, mutta ei tehdä diagnoosia, ellei ole lääkäri. Mutta kuulostaa narsimityyppiseltä käyttäytymiseltä. He eivät näe omassa toiminnassa mitään väärää, eikä heitä kiinnosta itkeekö joku vai ei. Eikä heitä kiinnosta totuus myöskään, eikä miltä toisesta tuntuu.

No ei se anteeksi pyytely kyllä mitään auta, jos sama peli jatkuu. Perinpohjainen keskustelu, miltä sinusta tuntuu asiat on ainoa. Ja kuunnella miltä hänestä tuntuu. Jos ei ymmärrä tai ei mikään muutu, voit vain joko hyväksyä miehesi tai valita lähteä.

Meillä ei keskustelut auta. Mies suuttuu jo ennenkuin sanon; "voisinko kysyä sinulta yhtä asiaa." Ei onnistu keskustelut millään eikä mitään vastauksia häneltä saa.

Mikä osa tosta on "hauskaa ja huomaavaista"?

Ootko sä AP vähän hidas?