Mies suuttuu pienimmistäkin asioista - mitä tehdä?

Vielä lisäys: Vaikka ei edes seurusteltu kovin kauaa (muutamia kuukausia), niin tuntui, että tuo suhde sekoitti mieltä. Aloin saada jonkinlaisia paniikkikohtauksia ja suhteesta toipumiseen meni kuukausia. Pelottaa ajatellakin, että mitä olisi tapahtunut, jos olisin täysin hajonnut siinä suhteessa, kadottanut käsityksen itsestäni ja vähitellen uskonut, että minussa on kaikki vika.

-80

Parisuhde on aina kahden kauppa. Ap:n naivi kiltteys ja sovittelu ylläpitää miehen huonoa käytöstä.

Jos ap haluaa muuttaa parisuhdedynamiikkaa, hänen kannattaa muuttaa omaa käytöstään. Toisen ihmisen käytöstä kun on vaikeampi muuttaa.

Ap:n kannattaa kasvattaa selkäranka ja asettaa rajat miehelle. Parisuhteessa riitely on normaalia mutta se asettuu enemään tapauksiin, jossa ollaan eri mieltä asiasta. Ap:n miehen käytös, jossa mies raivostuu itsekseen pikkujutusta ja mököttää lapsellisesti sen jälkeen on miehen oma psyykkinen ongelma. Ap:n pitää irrottautua kokoaan vanhasta kuviosta, asettaa rajat sille miten mies häntä voi kohdella, mutta avata myös reippaasti miehen kanssa keskustelu siitä, että miehellä selvästi on jotain omia ongelma ja että olisi valmis tukemaan miestä, jos lähtee terapiaan.

Pariterapia olisi tarpeen siis kummallekin, että noidankehä saadan katki.

Ap;n kannattaa miettiä, että mies saattaa heijastaa omia epävarmuuksiaan siihen ap:n haukkumiseen. Eli jos haukkuu ap:tä tyhmäksi, voi olla kyse että mies epäilee omia kykyjään, tms. Sinä olet vain sijaiskärsjiä, joten koita ymmärtää tämä, asia ei kuulu sinuun mitenkään.

Ap:n ei siis kannata ottaa mitään uhkailuja ja haukkumisia itseensä. Miehen lepyttely pitää lopettaa, koska se vain ylläpitää ongelmaa. Toimi ap mahdollisimman korrektisti itse, älä lähde mukaan miehen riitaan tai mökötykseen vaan anna miehen ottaa vastuu omasta käytöksestään. Hänhän taisi jo osoittaa, että hän kyllä kykenee pyytämään anteeksi.

Sinun tehtäväsi on kuitenkin ystävällisesti pitää yllä keskustelua siitä, että mies näyttää tarvitsevan apua, jos hermot ovat noin kireällä. Älä kiinnitä mitään huomiota mököttämiseen, niin se menettää tehonsa sinua hallitsevana keinona miehen arsenaalissa.

Jos mies kuitenkin aloittaa pyörittää tilannetta niin ettei mene terapiaan, ja jatkaa noidankehää, jossa jokaista raivostumista seuraa anteeksipyyntö, joka pitää sinut liitossa seuraavan raivarin uhrina, jonka jälkeen mies pyytää anteeksi ja kehä jatkuu jatkuu jatkuu.

Koita nähdä itsesi erillisenä ihmisenä miehestäsi ja näe miehesi sellaisena kuin hän todella on. Onko kyse vain huonosta tavasta toimia? Vai onko miehellä mt-ongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avatkaa niitä jalkojanne pikkasen useammin kuin merkkipäivinä, nii ei varmasti miehenne mököttäis niin usein.

Mököttävä mies jää taatusti ilman. Huonoa käytöstä ei palkita. Ihan vaan sulle sinkulle tiedoksi.

Yrityksesi olla ovela jäi täysin mitättömäksi. En ole sinkku, eikä mun ainakaan tarvi liehitellä /mielistellä muija että saan pillua. Kyllä sitä jokaisella yritys miellyttää loppuu jossaivaihees jos se ei tuota tulosta. En ihmettele yhtään että teidän miehet mököttää.

Keskustelusta muutaman kuukauden myöhässä, mutta kuulostaa kyllä niin tutulta!

Mies niin ihana, herttainen, hauska, huomaavainen aina kun kaikki ok. Mutta pienetkin riidat paisuvat järjettömiin fääreihin. Rankkaa vähintään joka toinen päivä itkeä ja miettiä, että miten on mahdollista taas riidellä? Olenko oikesti näin huono ihminen? Varpaillaan saa kokoajan seistä miettiessä, mitä voin sanoa ja tehdä ja mitä en. Tiedostan, että itsessä vikoja ja yritän parantaa tapoja, joihin pystyn vaikuttamaan. Meissä molemmissa jossain asioissa samoja vikoja. Näitä itse kovasti koen parantaneeni, tietysti aina silloin tällöin sorrun. Olen yrittänyt kauniisti miehelle ilmaista, etten niin kovin välitä näistä tavoista joilla hän minua kohtelee, saan vastaukseksi "niin kauan kuin itsekin teet noin, miksi minun pitäisi tehdä eri tavalla?" Lähes joka päivä kuulen olevani joko tyhmä, itsekäs, holtiton tms, "miettisit joskus" - yleinen lause. Miten voin miettiä, kun en edes tajua tehneeni jotain väärin?! Kerran riita lähti siitä, että minun piti laittaa herätys aamulla ennenkuin miehen oma herätys soi.. ei saa kuulemman nukuttua enää sen jälkeen.. En halua olla aina se ketä joustaa ja pyytelee anteeksi, mutta tilanne pysyy riidassa ellen se ole minä joka joustaa. Turhauttaa. Ja juu, erolla uhkaillaan mitä milloinkin. Jos ymmärrän miestä väärin syy on minun, kun en ymmärrä. Jos mies ymmärtää minua väärin, syy on minun kun en selitä selkeästi. Sitten kun keskutellessa kerran onnistun saamaan luun toisen kurkkuun niin kaivellaan vanhoja asioita. Turhauttavaa

"Olen hukassa.

päivien riita

yhtäkkiä saankin listan kaikista huonoista puolistani

minua alkaa aina itkettää kesken kaiken.

Olen tosi väsynyt."

Nuo ovat suoria lainauksia aloitusviestistäsi. Ap, voi ei. Oon viettänyt tämän sun ketjun kanssa jo hetken, ja en mitenkään osaa sanoa oikein mitä haluaisin sulle sanoa. Oon saman kokenut, juuri nuo samat tunteet. Tuo mieletön keskittyminen siihen toiseen, siihen mitkä sen tänhetkiset "tunteet" mahtaa olla.

Vain pelkän elämänkokemuksen perusteella voin sanoa vaan, että yleensä nämä tällaiset suhteet loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Ei aikuiset ihmiset muutu, tuollaiset miehet, jotka eivät edes yhtään halua keskustella ongelmistaan, nyt vielä vähemmän.

Up

Vierailija kirjoitti:

Älä itke tai pyytele anteeksi. Sano sille että lopettaa lapsellisen käytöksensä.

Niin. Anna miehelle iso lista hänen huonoista puolista. Ja sitten voitte erota. Hän kun luulee olevansa sinun yläpuolella.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:48"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:39"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:31"] Avaa vähän enemmän käsitteitä "huomaavainen  ja hauska". Sinulla on aika erikoinen käsitys huomaavaisuudesta ja hauskuudesta, kun mies osoittaa sitä mököttämällä ja luettelemalla sinun huonoja puoliasi. Arvaanko oikein, että mies ei ole koskaan pyytänyt sinulta mitään anteeksi. Eikö ole ollut aihetta? Ei ole hyvä noin epätasapainoinen liitto. Sinä rakastat niin epätoivoisesti, että olet valmis pyytämään anteeksi kunhan mies taas suvaitsee puhutella sinua, ja ryömimään miehen jaloissa. Ja mitä tekeekään tämä ah niin hauska ja huomaavainen mies: simputtaa taas sinua luettelemalla mokiasi niin että sinua ihan itkettää. Näin enemmän elämää nähneenä paljastan sinulle salaisuuden: ei oikeasti toista rakastava halua tahallaan itkettää rakasta ihmistä. Eli tunnusta itsellesi totuus, että mies ei rakasta sinua. Jatka siis oman onnesi etsintää.

Siis hyvinä päivinä on huomaavainen, hauska ja kiltti. Tehdään yhdessä asioita. Pitää sylissä.    Sitten tulee yksi riisi ja koko päivä on pilalla ja kun kaksi tuntia anteeksipyynnön jälkeen menen kysymään, joko on parempi mieli, saan kuulla olevani ilkeä ja vittumainen.  Yrittänyt olen pari kertaa sanoa, että mua ei voi syyllistää kaikesta. Että mullekin tulee paha mieli. Sitten mies ehdottaa, että onkohan parempi erota, jos mulla kerta on paha mieli koko ajan. Ja sitten tulee itku. Mies pyytää anteeksi ehkä päivän tai kahden päästä. Eli silloin, kun kaikki on jo "hyvin", sanoo että kiivastui taas ihan turhasta. Että rakastaa.  Miten pienet, turhat asiat ja niistä syntyvät mitättömät kiistat voi olla niin iso asia? Kun muuten kaikki olisi hyvin.  Mulla mies myös uhkailee erolla, yksi päivä raskastaa enemmäin kuin mitään ja seuraavana tulee jo ero uhkaus, ja sitten taas että rakastaa.. Minusta tuo on niin raskasta!!! Yritän kiltisti puhua miehelle mutta saan vain kuulla kuinka huono olen :(

Minulle raskainta on tuo erolla uhkailu. Mies tietää, että rakastan. Erolla uhkailu tavallaan vesittää kaiken sen, mitä aion sanoa omasta puolestani - että en ole tyytyväinen, että haluan miehen käyttäytyvän erilailla. 

Tänään sanoin, että tiedän millainen miehen luonne on mutta toivon varovasti että ajan kanssa mies voisi asettaa kinat mittasuhteisiin. Näillä sanoilla sanoin. Mies raivostui "HAA, sä yrität MUUTTAA MINUA!! Jos mä en riitä, onko tässä meidän suhteessa mitään järkeä?"

Hulluinta on, että yritän olla kiltti, tuoda kahvia keskustelun aikana jne. Saan kuulla olevani vittumainen ja ilkeä. Vaikka minusta tuntuu, että asia on päinvastoin. En tiedä, miten saisin mieheni oppimaan antamaan anteeksi - ja antamaan pienien juttujen vain olla. 

Voimia sinulle! Vaikka en osaakaan neuvoa, mitä tehdä. -AP

Mies on siis selvästi ilmaissut, että häntä ei saa yrittää muuttaa vaan pitää hyväksyä sellaisenaan. Sinä taas haluat muuttaa häntä, koska nykytilanne ei toimi. Kyllähän tässä aika iso ristiriita on?

Hyväksy, ettet saa muutettua miestäsi ja päätä, kelpaako hän sinulle tuollaisena. Toivottavasti ei, jolloin seuraavassa vastaavassa tilanteessa voit todeta lähteväsi, ja oikeasti lähdet.

Vanha keskustelu joo, mutta jatketaan kun moni kuitenkin näihin ketunrautoihin aina astuu, ja jää kalvamaan jalkaansa irti sen sijaan että huutaisi apua paikalle. Minäkin.

Oli avartavaa lukea noita kuvioita täältä etäämpää vaihteeksi, ettei tarvitse omassa elämässä niitä miettiä. Meillä tilanne on lievenemään päin, koska olen päättänyt, ettei minua mökötetä, huudeta, moralisoida tai halveksita hiljaiseksi. Ainoa tapa minun hiljentämiseen on ottaa ero tai kuunnella, jos minulla on asiaa, ja esittää korjauspyynnöt asiallisesti. Se ei sitten ole niinkään minun käsissäni, mitä kuulemallaan tekee. Mutta siitä joudutaan ennen pitkää sitten uudelle kuuntelukierrokselle, jos minua yritetään alistaa ja mitätöidä.

Miettikäähän, miten vaikeaa on nähdä tilanne käänteisenä. Mutta sitä kannattaa ehdottomasti opetella tekemään. Mies kiljuu, että häntä ei saa muuttaa. Voisiko hän siis yhtäläisesti lopettaa yrityksensä muuttaa naista suhteessa?

Niii-ih, saahan hän valittaa jos toisen käytös tekee oman olon ahtaaksi. Että vaikka hän ei yrittäisi muuttaa naistaan, niin voihan hän puuttua sen käytökseen ja toivoa naisen muuttavan tapojaan niin, että sen kanssa olisi helpompi elää...

Ja sama toki sitten pätee naiseen. Jos mies ei ole valmis muuttamaan mitään, miksi naisen pitäisi sitten muuttaa itseään kahden edestä?

Juu, tottahan se tavallaan on, ettei miestä voi muuttaa (vaikkei naiselle muuta voikaan tehdä kuin muuttaa muuttamasta päästyään, onnettomaksi, ahdistuneeksi, pelokkaaksi) . Hän voi itse päättää muuttaa itseään, jos näkee sen aiheelliseksi. Kiinnostaisi vain sekin, moniko mies oikeasti tekee tuota tositarkoituksella säätääkseen akan äänettömälle, jotta sitten tosiaan voi kiskoa sohvalla hilpeänä kaljaa /pelata rauhassa /toljottaa pornoa... Tai vähintäänkin jatkaa onnellisen vauvan elämää. Äiti juoksee tuomaan tissin suuhun heti kun vauva älähtää.

Jos mies olisi epävakaa persoona, käytös ei taida korjaantua uhkavaatimuksin. Eiköhän aika moni lopultakin perseile noin, koska kukaan ei ole kehdannut käskeä lopettamaankaan, eikä kotona ole treenattu suhteellisuudentajua.

Minä aloin aikanaan tiuskimaan ex-vaimolleni mitättömistäkin asioista, kun olin saanut hänestä tarpeekseni. Hän ei koskaan, siis koskaan pyytänyt minulta mitään asiaa anteeksi, mutta vaati minua aina niin tekemään. Yhden ainutta kertaa hänessä ei ollut vikaa, olipahan asia kuinka selvä tahansa. Ei ollut mitään väliä oliko asia mitätön vai vakava, mutta sama vaatimus anteeksipyynnöstä tuli aina ja sitä painostusta jatkui niin kauan kunnes pyysin anteeksi, vaikka olisinkin ollut syytön tilanteeseen. Jossain kohtaa tuli sitten raja vastaan ja tiuskiminen tyhjästäkin alkoi.

Ja kyllä, oli minussa miestä pyytää anteeksi, jos olin väärin toiminut.

Meillä ihan samanlaista. En saisi sanoa tai edes kysyä muutamista aiheista. Mies suuttuu aivan silmittömästi. Asumme yhdessä, silti yleinen vastaus moneen on: "Ei kuulu sulle vitun vertaa!".

Ja joka toinen viikko uhkailee erolla.

Minä olen silti aina se, joka pyytää anteeksi. Minä olen se, joka tarvitsee hoitoa. Vika on aina minussa.

En millään jaksaisi tätä ainaista paskamyrskyä. Mitään muuta en saa tältä suhteelta. Siksi meillä oli joskus taivaallista, mutta nykyään mies käyttää sitäkin aseena. En saa munaa, kun olen muuten niin vittupää.

Nyt kun kirjoitin tämän tähän auki, pyörittelen itsekin silmiäni. Miksi mä siedän tätä paskaa!?

Vierailija kirjoitti:

Olen hukassa. Rakastan huomaavaista ja hauskaa miestäni - joka aika ajoin raivostuu mitättömistä asioista. Naurettavan pienestä kiistasta syntyy päivien riita, sillä ensin mieheni mököttää minulle tunnin tai pari. Sen jälkeen saan kuulla että "kyse ei ollut vain tästä", ja yhtäkkiä saankin listan kaikista huonoista puolistani ja asioista, joita "aina" teen ja joita hän on yrittänyt sietää - ja joista ei koskaan aikaisemmin ole maininnutkaan. 

Minä aina pyydän anteeksi jos loukkasin/sanoin jotain sopimatonta. Kuulemma asioita ei voi vain noin "pyyhkiä pois" eli anteeksi en saa. Riidan setvimiseen menee aina päivä tai kaksi, minua alkaa aina itkettää kesken kaiken. Olen tosi väsynyt. Mieheen, joka on tosi rakas. 

Muilla vastaavia kokemuksia? Miltä tämä teistä kuulostaa?

Sanotko miehellesi, että laittaa oman versionsa tänne niin voidaan arvioida tilannetta paremmin? Nyt meillä on vain yksi versio tapahtumista eikä se välttämättä ole järin totuudenmukainen.

Voi. Meillä ihan sama juttu. Milloin sanon väärällä äänen sävyllä, milloin mulkaisen pahasti tai valitsen väärät sanat. Syy on aina vain mussa. En tee mitään oikein, mihinkään en saa sanoa omaa mielipidettä varsinkin jos se on eriävä... oon niin hemmetin yksin. En tiiä mitä tehdä. En halua että lapset pitävät mua huonona ja perheenhajottajana.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:59"]

Parisuhteista kannattaa tietää oikeastaan vain kaksi asiaa: ota puolisoksi ihminen joka kunnioittaa sinua ja jota sinä voit kunnioittaa ja älä koskaan kuvittele, että voit muuttaa toista. Sinä ajattelet, että teillä olisi täydellistä jos vain tuon pienen asian saisi suhteessanne korjattua, mutta jos mietit asiaa tarkemmin niin kyseessä on perustavanlaatuisin ongelma mitä suhteessa voi olla. Mies ei kunnioita sinua tasaveroisenaan vaan sinun roolisi on olla alamainen jonka tehtävänä on haistella millä mielellä mies milloinkin on. Jos arvauksesi menee väärin niin mies kokee olevansa oikeutettu rankaisemaan sinua väärästä arviostasi. Palvelija sinä olet etkä mikään puolisto. Ja siitä ei kannata haaveilla, että rakkaudellasi ja periksi antamisellasi saisit miehen muutettua, jos mies kokee olevansa tarpeineen sinua ylempänä niin mitä intressejä hänellä olisi "uhrata" tarpeitaan sinun vuoksesi?

Pidin tästä kirjoituksesta, vaikka toki surulliseksi sekin tekee. Laittoi ajattelemaan. 

Mies on hauska, komea, omillaan toimeentuleva. Seksi on erittäin mukavaa, mies pitää sylissä, tekee iltapalaa. On yhteisiä harrastuksia. Tulee toimeen sukulaisteni ja ystävieni kanssa, ei ikinä valita jos pitää sukulaisiin mennä. Tukee kun elämässäni on ollut murheita. Sanoo melkein aina, että rakastaa.

...kunnes jokin pieni juttu menee pieleen, mököttää, ja sitten alkaa syyttely. Hänessä ei ole mitään vikaa. Minä olen hirviö, milloin sekaannun kaikkeen ja milloin en tee sitä mitä pitäisi. Kun pyydän anteeksi että en osaa lukea ajatuksia (oikeasti), haistella tunnelmaa, vastaus on "Mikset kysynyt??" tai "Olisit ajatellut"

Onko tosiaan niin, että nuo isot onnelliseksi tekevät asiat ovat oikeasti pieniä asioita. Ja saan aina tasaisin väliajoin kuulla olevani ilkeä ja vittumainen ja milloin mitäkin. Koska silloin ne pienet asiat ovat isoja asioita. 

Mietin, voinko kestää ajoittaiset haukkumiset... Jos vain tottuisin. Pelottaa, jos niistä kasvaakin viikottaisia riitoja. En tiedä, paljonko täytyy joustaa. 

Kuullostaa tutulta. Meillä mies ei kyllä hauku tms, mutta joskus menettää malttinsa helposti ja tiuskii/korottaa ääntä jos asia ei mene niin kuin se haluaa. Sitten loukkaannun ja tulee usein itku, saankin usein itkeä yksin makkarissa kun mies ei vihaisena tule lohduttaa.

Eilen tuli väsyneenä työreissulta, sanoi kyllä että väsyttää mutten tajunnut että sille ei saa puhua. Ajattelin piristää sitä ja aloin sitten kertoa jotain hauskoja juttuja joita on tapahtunut sinä päivänä ja esittelin ostoksiani iloisesti jolloin mies vihaisena huusi ettei nyt oikeasti jaksa näitä juttuja. Sanoin että olisi voinut sanoa jos ei jaksa jutella niin sanoi että olisi pitänyt tajuta se kun sanoi olevansa väsynyt. Siitä se sit kiihtyi ja huusi lisää, mun ilta oli ihan pilalla ja menin itkien eri huoneeseen, ei puhuttu koko iltana. Myöhemmin sanoi että on pahoillaan että pahoitti mun mielen mutta kuulemma ei ole pahoillaan miten reagoi (ylireagoi) koska ei vaan jaksanut ja tuli mitta täyteen. Näitä on tapahtunut aika usein kun on väsynyt. Sitten aina ottaa esiin miten hankala mä oon ennen menkkoja ja ei kuulemma myöskään voi mitään sille että välillä kiehuu yli :/ Alan olla aika väsynyt ja näitä riitoja on ainakin parin viikon välein.

Hirveään vallankäyttöön alistutte kyllä. Mitä enemmän tuollaiseen alistuu, sitä enemmän saa simputusta. No, kukin tyylillään!

Vierailija kirjoitti:

Hirveään vallankäyttöön alistutte kyllä. Mitä enemmän tuollaiseen alistuu, sitä enemmän saa simputusta. No, kukin tyylillään!

Oliskin erittäin helppoa erota jos se olis koko ajan tällaista mutta sit menee parikin viikkoa ja mies on ihana ja sanoo et kun mä oon ollu niin mukava sille et se on taas ihan rakastunut. Mies itse loukkaantuu tosi helposti mutta syyttää mua siitä. Sanoo että yrittää vaan näyttää että mä teen ihan samoin, ettei ihan oikeasti loukkaannu vaan silloin kun mä sen mielestä sanon tökerösti niin huomauttaa (vaikuttaa selkeästi loukkaantuneelta). Itse kuitenkin saa korottaa ääntä ilman syytäkin silloin kun yrittää tuoda oman mielipiteen esille kun en kuulemma kuuntele. Oon eri mieltä. Sanoi että kukaan ikinä ole loukkaantunut niin paljon kuin minä johon totesin että kukaan ei oo koskaan ollu mulle läheisessä ihmissuhteessa yhtä töykeä. Mies on aika suorasanainen. On myös sanonut monesti riitojen yhteydessä että ehkä parempi on erota jolloin tulee tosi paha mieli että toista ei oikeasti kiinnosta edes yrittää muuttaa asioita. Jälkeenpäin sanoo ettei oikeasti halua erota, riidan hetkellä vaan tuntui siltä :/ kyllä vallankäytöltä mielestäni vaikuttaa. En oo itsekään täydellinen ja saatan tiuskia joskus, mutta koen miehen käytöksen tosi ilkeänä ja itse en ikinä antais läheisen ihmisen itkeä silmät päästä yksin, vaikka olisin vihainen, se unohtuisi heti ja menisin lohduttaa. Mutta se vaan jättää mut yksin ja monesti oon ollu töissäkin silmät turvonneena kun edellisenä iltana itkenyt 2h putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelusta muutaman kuukauden myöhässä, mutta kuulostaa kyllä niin tutulta!

Mies niin ihana, herttainen, hauska, huomaavainen aina kun kaikki ok. Mutta pienetkin riidat paisuvat järjettömiin fääreihin. Rankkaa vähintään joka toinen päivä itkeä ja miettiä, että miten on mahdollista taas riidellä? Olenko oikesti näin huono ihminen? Varpaillaan saa kokoajan seistä miettiessä, mitä voin sanoa ja tehdä ja mitä en. Tiedostan, että itsessä vikoja ja yritän parantaa tapoja, joihin pystyn vaikuttamaan. Meissä molemmissa jossain asioissa samoja vikoja. Näitä itse kovasti koen parantaneeni, tietysti aina silloin tällöin sorrun. Olen yrittänyt kauniisti miehelle ilmaista, etten niin kovin välitä näistä tavoista joilla hän minua kohtelee, saan vastaukseksi "niin kauan kuin itsekin teet noin, miksi minun pitäisi tehdä eri tavalla?" Lähes joka päivä kuulen olevani joko tyhmä, itsekäs, holtiton tms, "miettisit joskus" - yleinen lause. Miten voin miettiä, kun en edes tajua tehneeni jotain väärin?! Kerran riita lähti siitä, että minun piti laittaa herätys aamulla ennenkuin miehen oma herätys soi.. ei saa kuulemman nukuttua enää sen jälkeen.. En halua olla aina se ketä joustaa ja pyytelee anteeksi, mutta tilanne pysyy riidassa ellen se ole minä joka joustaa. Turhauttaa. Ja juu, erolla uhkaillaan mitä milloinkin. Jos ymmärrän miestä väärin syy on minun, kun en ymmärrä. Jos mies ymmärtää minua väärin, syy on minun kun en selitä selkeästi. Sitten kun keskutellessa kerran onnistun saamaan luun toisen kurkkuun niin kaivellaan vanhoja asioita. Turhauttavaa

Tämäkin kuullostaa kovin tutulta. Just tämä syyttely että niin kauan kun itsekin teet noin niin sillä on lupa tehdä samoin. Mä kyllä monesti oon pyytänyt anteeksi jos oon tiuskinut. Mä vaan koen sen niin että mies hermostuu joskus pienestäkin asiasta erittäin helposti ja kiihtyy nollasta sataan ja jos yritän sanoa jotain vastaan niin se huutaa ihan kurkku suorana mulle, ei hauku mutta se pelkkä huutoo riittää mulle et alan itkemään. Mitään lohdutusta en yleensä saa kun oon syyllinen hänen huutoon kun en kuuntele mitä hän sanoo. Ja just tää et jos ymmärrän väärin syy on mun (kun en osaa lukea sen ajatuksia) ja jos hän ymmärtää väärin nii mä en oo selittänyt tarpeeksi, eli rautalangasta pitää ilmeisesti vääntää ihan yksinkertaisia asioita ja sit loukkaantuu jos ihan piiiikkasen hermostun, itse kuitenkin saa räjähtää tuosta vaan varoittamatta. Kuulemma jankkaan ja jankkaan jostain ja saan hänet raivostumaan. Sanoikin eilen riidan jälkeen että minkäs se sille voi että joskus vaan raivostuttaa eikä pysty hillitä itseään, sanoin että pitäs yrittää oppia kontrolloimaan omia tunteitaan, sanoi että ei se vaan aina onnistu, ja kun mä ehdotin että ehkä siihen pitäs sitten hakea apua niin ei kuulemma tarvii mitään apua. Kuulemma hänen vanhemmilla on ollu tapana huutaa toisilleen ja se on ollu niiden perheessä normaalia että korotetaan usein ääntä toisilleen. Itse en ole tottunut sellaiseen enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa parisuhteissani.

T. 94 & 96

Äääh tiijän liian hyvin miltä tuntuu olla tuommoisen miehen kanssa joka suuttuu joka asiasta. Minun mieheni suuttuu siitä jos en halua tai jaksa olla hänen kanssa puhelimessa. Oon niin täyttä tätä paskaa. Joudun pyytelemään anteeksi asioista joista en edes haluaisi tai kadu.

Mitä tässä voi tehdä? En jaksa kun mies haukkuu mutta en voi erotakkaan. 😢😭

Tarvisi jotain parisuhdeterapiaa mutta mies ei tahdo varmasti semmosta 😢

Vierailija kirjoitti:

Hirveään vallankäyttöön alistutte kyllä. Mitä enemmän tuollaiseen alistuu, sitä enemmän saa simputusta. No, kukin tyylillään!

Mitä pitäisi tehdä? En oikeasti tiedä kun mikään ei auta.