Mies suuttuu pienimmistäkin asioista - mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa omalta mieheltäni. Suuttuu aika randomistikin välillä, sitten joko huutaa pää punaisena ja on aggressiivinen tai mököttää monta päivää. Lopulta on minun aina pakko aloittaa lepyttely-yritykset vaikka en todellakaan olisi tehnyt mitään anteeksipyydettävää tai muutakaan väärää, kun en kestä enää sitä ahdistunutta oloani. Väsyttää. Takana kohta kymmenen yhteistä vuotta, ja yhä on samat sanat selittelyinä: Mulla on vaan niin huonot hermot. Ei kannattais ite hyppiä silmille/ärsyttää/kannattaisi kuunnella mua paremmin/... Että jos teillä ei lapsia ole, niin suosittelisin eroa. (Tai vaikka oliskin lapsia, tällaisessa elämässä vaan pitemmän päälle katkeroituu jos mies ei ole valmis muutokseen) T.Paraskin puhuja

Huhhuh kyllä väsyttää ja masentaa... Löytyispä tähän joku ratkaisu eikä se olisi ero..

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti. Miten ihmeessä te aikuiset naiset jaksatte katsella/kuunnella tuollaista keskenkasvuista kiukuttelua. Aivan naurettavaa. Nyt lopetatte sen itkemisen ja alahuulen väpätyksen, ja laitatte niille miesvauvoille luun kurkkuun. Parisuhteessa ei naisia kohdella tuolla tavalla.

.

Ugh, olen puhunut.

Mä en ainakaan pärjää verbaalisesti miehelle koska on verbaalisesti lahjakas ja luonteeltaan niin vahva.

Ihanaa kun löysin tämän viestiketjun! Meillä on miehen kanssa samanlaisia ongelmia.. Tuntuu helpottavalta löytää kohtalotovereita.. Meillä se erona, että mies ei uhkaile erolla (varmaan siks kun on taloudellisesti riippuvainen minusta). Silloin kun miehelle iskee tämä "kohtaus" silloin on turha puhua mitään, mutta yleensä seuraavana päivänä on niinku mitään ei ois tapahtunut.. Ja mies ei ikinä pyydä anteeksi. Ollaan keskusteltu asiasta ja mies on luvannut usein lopettaa moittimisen ja vähättelyn.

Elämä kotona on koko ajan niinkuin kävelisi kananmunankuorien päällä. Ei ikinä tiedä mistä asiasta räjähtää ja täytyy miettiä tarkasti omat sanansa. Noin reilu kuukausi sitten jäin yksin kotia kun mies oli reissussa niin silloin tajusin miten helpottava olo minulla oli! Tunsin että olin normaali itseni. Tämän jälkeen olen alkanut miettiä tosissaan eroa.. Nyt tällähetkellä yövyn ystäväni luona, huomaan miten rennosti pystyn olemaan enkä pelkää sitä että minua moititaan. Ja kun näen että mieheni soittaa tai laittaa viestiä niin saan kylmiä väreitä kun eka ajatus on että mitäs nyt.. Nyt olen alkanut tajuamaan miten helpottavaa ero on.. Paljosta joudun luopumaan kun muutan pois yhteisestä kodistamme, mutta olen alkanut ymmärtämään, että saan varmasti paljon enemmän takaisin kuin mitä menetän kun lähden. 

Oletko koskaan ihmetellyt, mistä merkillisestä syystä mies sietää juuri sinua, vaikka olet niin  mahdoton että suuttuu sinulle aivan mitättömistä syistä?

No tiedetäänhän se: sinä rakastat häntä niin kovasti että olet valmis tekemään mitä tahansa, jotta hän olisi tyytyväinen. Olet ahkera siivoamaan, hyvä laittamaan ruokaa, antelias seksissä ....

Ja mitä sinä saat vastapalvelukseksi? Ole rehellinen itsellesi, että se on lähinnä pelkoa ja ahdistusta siitä, milloin ja mistä mies taas suuttuu.

Onko viidessä vuodessa tapahtunut jotain parempaan suuntaan, eli oletko löytänyt paremman miehen ja se mies uuden naisen, joka ei ole yhtä vittuimainen ja ilkeä.

B-vitamiinin puutos? Hermovitamiinien(B-vitamiini) vajaus saattaa myös tuota aiheuttaa. Joku vahva ja laadukas(esim. Solgar tai Skip) B-vitamiinituote on kokeilemisen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Tarvisi jotain parisuhdeterapiaa mutta mies ei tahdo varmasti semmosta 😢

Tarvitsisi ihan oikeaa terapiaa luonnehäiriöönsä. Parisuhdeterapia on pikemmin henkilöille, joilla ei ole omia ongelmia vaan vaikeuksia keskinäisessä vuorovaikutuksessa ja jämähdetty vääriin asenteisiin. 

Kuulostaa lähinnä sellaiselta kilt timieheltä, joka ei ole koskaan oikeasti uskaltanut puhua toiveistaan, haluistaan yms.

Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa. Se ei ole millään tavalla normaalia vuorovaikutusta.

Oma ex oli juuri tuollainen. Uhkaili erolla ihan pienestäkin erimielisyydestä ja piti päivien, jopa viikon mykkäkouluja. Raskas ihminen, sellaisen kanssa ei kukaan voi hyvin.

Jättäkää ne paskiai*et.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:48"]

Voi että mitä tossuja koko porukka! Miten te jaksatte tuollaista? Läheisriippuvuus anyone?

En halua (vielä) heittää pyyhettä kehään, koska meillä on paljon hyvää. Paljon sellaista, mikä tekee minut onnelliseksi. 

Haluan korjata sen, mitä minulla on. En heittää suoraan kaikkea pois. 

Jokaisessa suhteessa on jokin kompastuskivi. Ei sitä täydellistä miestä olekaan. 

Toivoisin, että oppisin olemaan jyrkempi (itkemättä), että en hätääntyisi jos mies ei puhu minulle vuorokauteen. Ja toivoisin, että mies oppisi antamaan anteeksi ja riitojen aikana pysymään asiassa. 

Mutta ankara syyttely pelottaa. En minä ole ilkeä. Näkeekö mieheni minut oikeasti jalkoihinsa tallovana tyrannina, vai miksi haukkuu minua noin? 

AP

Sinä haluaisit sitä ja tätä muutosta. Mies nähtävästi ei halua. Eli? Yksin et voi asioita muuttaa.

Toiseksi. Lähes kaikissa aivan huonoissakin suhteissa on hyviä hetkiä. Kuten teillä. Se ei silti miehestä tee ihanaa. Hän kuulostaa vähän luonnehäiriöiseltä. Juuri niiden hyvien hetkien takia moni jää huonoon suhteeseen. Vaikka sinullakin on niin paha olla, että itkeskelet ja purat oloasi tänne. Mieti mitä miehesi tekee. Niin. Ei mitään! Porskuttaa vain eteenpäin kohti seuraavaa kilahdustaan.

Jos miehellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö

Minulla hyvin samankaltainen tilanne. Epäilen hänen kohdallaan mielenterveyden ongelmia, koska miehen käytös ailahtelee niin suuresti ajoittain. Aggressiiviset vaiheet kestävät 2-3 päivää ja niiden lähestymisen pystyy ennakoimaan siitä, että mies alkaa käyttäytyä esimerkiksi keskustelutilanteissa dominoivasti, korottaa ääntään ja paasaa omaa mielipidettään ainoana totuutena ja niin, ettei sanaa saa väliin. Mies suuttuu pienistä asioista kuten vääristä sanavalinnoistani ja paisuttaa riidat valtaviksi draamoiksi jopa julkisilla paikoilla, poistuu lopulta paikalta sanaakaan sanomatta ja pitää päivien verran mykkäkoulua vailla mitään tarvetta sopia asioita tai nähdä oman käytöksensä järjettömyys kuin ulkopuolisen silmin. On ihan kuin olisin 4-vuotiaan päiväkotilapsen kanssa tekemisissä silloin, kun näitä kohtauksia tulee kohdalle. Mies mököttää niin kauan kunnes menen häntä lepyttelemään kuin äiti kiukuttelevaa taaperoansa.

Tiedän sisimmässäni, että olisi paras erota, koska minua ahdistavat nämä ailahtelut ja mykkäkoulut ja tiuskimiset paljon henkisesti. Minun on kuitenkin vaikea päästää irti, koska en usko löytäväni enää parempaakaan miestä tässä vaiheessa elämää. Mies pitää huolta itsestään ja miellyttää silmääni, on uskollinen, huolehtii antaumuksella läheisistään ja on muutenkin luotettava aikuinen mies toisin kuin monet niistä, jotka minulle olivat tarjolla ennen tätä suhdetta. Ajatus deittipalstoille siirtymisestä tässä vaiheessa suorastaan oksettaa, eikä minulla ole läheisiä ystäviä, joilla olisi aikaa tukea minua tilanteessa, jos pyrkisin eroon miehestä.

Persoonallisuushäiriö on yksi mikä aiheuttaa impulsiivisuutta. Siihen yhdistettynä alkoholin suurkulutus sekä masennus niin avot mikä cocktail🙈.........neljä vuotta hulluutta. Toivon saavani tämän päätökseen.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:31"]

Avaa vähän enemmän käsitteitä "huomaavainen  ja hauska". Sinulla on aika erikoinen käsitys huomaavaisuudesta ja hauskuudesta, kun mies osoittaa sitä mököttämällä ja luettelemalla sinun huonoja puoliasi.

Arvaanko oikein, että mies ei ole koskaan pyytänyt sinulta mitään anteeksi. Eikö ole ollut aihetta?

Ei ole hyvä noin epätasapainoinen liitto. Sinä rakastat niin epätoivoisesti, että olet valmis pyytämään anteeksi kunhan mies taas suvaitsee puhutella sinua, ja ryömimään miehen jaloissa. Ja mitä tekeekään tämä ah niin hauska ja huomaavainen mies: simputtaa taas sinua luettelemalla mokiasi niin että sinua ihan itkettää.

Näin enemmän elämää nähneenä paljastan sinulle salaisuuden: ei oikeasti toista rakastava halua tahallaan itkettää rakasta ihmistä. Eli tunnusta itsellesi totuus, että mies ei rakasta sinua. Jatka siis oman onnesi etsintää.

Siis hyvinä päivinä on huomaavainen, hauska ja kiltti. Tehdään yhdessä asioita. Pitää sylissä. 

 

Sitten tulee yksi riisi ja koko päivä on pilalla ja kun kaksi tuntia anteeksipyynnön jälkeen menen kysymään, joko on parempi mieli, saan kuulla olevani ilkeä ja vittumainen. 

Yrittänyt olen pari kertaa sanoa, että mua ei voi syyllistää kaikesta. Että mullekin tulee paha mieli. Sitten mies ehdottaa, että onkohan parempi erota, jos mulla kerta on paha mieli koko ajan. Ja sitten tulee itku.

Mies pyytää anteeksi ehkä päivän tai kahden päästä. Eli silloin, kun kaikki on jo "hyvin", sanoo että kiivastui taas ihan turhasta. Että rakastaa. 

Miten pienet, turhat asiat ja niistä syntyvät mitättömät kiistat voi olla niin iso asia? Kun muuten kaikki olisi hyvin. 

Ei se noin mene. Teillä nimenomaan EI ole muuten kaikki hyvin.

Jos teillä on lapsia, niin kehotan todella miettimään millaista esimerkkiä annatte sen suhteen miten toinen ihminen saa teitä kohdella parisuhteessa. Minä irtauduin omasta avioliitostani siksi, koska halusin näyttää pojilleni, että naista ei kohdella sillä tavalla kuin isänsä minua kohteli, eikö kukaan nainen saa kohdella heitä myöskään sillä tavalla. Kasvattakaa edes lapsillenne jonkinlainen omanarvontunto ja itsekunnioitus, vaikka olisitte itse jääneet vaille niitä. 

Crybaby kirjoitti:

Minulla hyvin samankaltainen tilanne. Epäilen hänen kohdallaan mielenterveyden ongelmia, koska miehen käytös ailahtelee niin suuresti ajoittain. Aggressiiviset vaiheet kestävät 2-3 päivää ja niiden lähestymisen pystyy ennakoimaan siitä, että mies alkaa käyttäytyä esimerkiksi keskustelutilanteissa dominoivasti, korottaa ääntään ja paasaa omaa mielipidettään ainoana totuutena ja niin, ettei sanaa saa väliin. Mies suuttuu pienistä asioista kuten vääristä sanavalinnoistani ja paisuttaa riidat valtaviksi draamoiksi jopa julkisilla paikoilla, poistuu lopulta paikalta sanaakaan sanomatta ja pitää päivien verran mykkäkoulua vailla mitään tarvetta sopia asioita tai nähdä oman käytöksensä järjettömyys kuin ulkopuolisen silmin. On ihan kuin olisin 4-vuotiaan päiväkotilapsen kanssa tekemisissä silloin, kun näitä kohtauksia tulee kohdalle. Mies mököttää niin kauan kunnes menen häntä lepyttelemään kuin äiti kiukuttelevaa taaperoansa.

Tiedän sisimmässäni, että olisi paras erota, koska minua ahdistavat nämä ailahtelut ja mykkäkoulut ja tiuskimiset paljon henkisesti. Minun on kuitenkin vaikea päästää irti, koska en usko löytäväni enää parempaakaan miestä tässä vaiheessa elämää. Mies pitää huolta itsestään ja miellyttää silmääni, on uskollinen, huolehtii antaumuksella läheisistään ja on muutenkin luotettava aikuinen mies toisin kuin monet niistä, jotka minulle olivat tarjolla ennen tätä suhdetta. Ajatus deittipalstoille siirtymisestä tässä vaiheessa suorastaan oksettaa, eikä minulla ole läheisiä ystäviä, joilla olisi aikaa tukea minua tilanteessa, jos pyrkisin eroon miehestä.

Kuka tahansa ulkopuolinen näkee, että olisit onnellisempi, tasapainoisempi ja eläisit itsesi kannalta terveempää elämää itseksesi kuin epätasapainoisen ihmisen kanssa. Mutta itsepä valitset. Ilman miestäkin voi elää hyvää elämää. 

Joku sanoikin tuolla aiemmin osuvasti, että kaiken perusta on molemminpuolinen kunnioitus. Antakaa sitä, vaatikaa sitä. Se on ainoa tie onnelliseen ja kestävään parisuhteeseen. Mököttävä ja mitätöivä puoliso on pidemmän päälle todella vahingollinen kaikkien osapuolien mielenterveydelle.

Minullakin vi*uttaisi tuollainen alistuva lapanen.

Onko sinulla luonnetta ollenkaan, kun kaikki aina menee mielistelyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:59"]

Parisuhteista kannattaa tietää oikeastaan vain kaksi asiaa: ota puolisoksi ihminen joka kunnioittaa sinua ja jota sinä voit kunnioittaa ja älä koskaan kuvittele, että voit muuttaa toista. Sinä ajattelet, että teillä olisi täydellistä jos vain tuon pienen asian saisi suhteessanne korjattua, mutta jos mietit asiaa tarkemmin niin kyseessä on perustavanlaatuisin ongelma mitä suhteessa voi olla. Mies ei kunnioita sinua tasaveroisenaan vaan sinun roolisi on olla alamainen jonka tehtävänä on haistella millä mielellä mies milloinkin on. Jos arvauksesi menee väärin niin mies kokee olevansa oikeutettu rankaisemaan sinua väärästä arviostasi. Palvelija sinä olet etkä mikään puolisto. Ja siitä ei kannata haaveilla, että rakkaudellasi ja periksi antamisellasi saisit miehen muutettua, jos mies kokee olevansa tarpeineen sinua ylempänä niin mitä intressejä hänellä olisi "uhrata" tarpeitaan sinun vuoksesi?

Pidin tästä kirjoituksesta, vaikka toki surulliseksi sekin tekee. Laittoi ajattelemaan. 

Mies on hauska, komea, omillaan toimeentuleva. Seksi on erittäin mukavaa, mies pitää sylissä, tekee iltapalaa. On yhteisiä harrastuksia. Tulee toimeen sukulaisteni ja ystävieni kanssa, ei ikinä valita jos pitää sukulaisiin mennä. Tukee kun elämässäni on ollut murheita. Sanoo melkein aina, että rakastaa.

...kunnes jokin pieni juttu menee pieleen, mököttää, ja sitten alkaa syyttely. Hänessä ei ole mitään vikaa. Minä olen hirviö, milloin sekaannun kaikkeen ja milloin en tee sitä mitä pitäisi. Kun pyydän anteeksi että en osaa lukea ajatuksia (oikeasti), haistella tunnelmaa, vastaus on "Mikset kysynyt??" tai "Olisit ajatellut"

Onko tosiaan niin, että nuo isot onnelliseksi tekevät asiat ovat oikeasti pieniä asioita. Ja saan aina tasaisin väliajoin kuulla olevani ilkeä ja vittumainen ja milloin mitäkin. Koska silloin ne pienet asiat ovat isoja asioita. 

Mietin, voinko kestää ajoittaiset haukkumiset... Jos vain tottuisin. Pelottaa, jos niistä kasvaakin viikottaisia riitoja. En tiedä, paljonko täytyy joustaa. 

Kuullostaa tutulta. Meillä mies ei kyllä hauku tms, mutta joskus menettää malttinsa helposti ja tiuskii/korottaa ääntä jos asia ei mene niin kuin se haluaa. Sitten loukkaannun ja tulee usein itku, saankin usein itkeä yksin makkarissa kun mies ei vihaisena tule lohduttaa.

Eilen tuli väsyneenä työreissulta, sanoi kyllä että väsyttää mutten tajunnut että sille ei saa puhua. Ajattelin piristää sitä ja aloin sitten kertoa jotain hauskoja juttuja joita on tapahtunut sinä päivänä ja esittelin ostoksiani iloisesti jolloin mies vihaisena huusi ettei nyt oikeasti jaksa näitä juttuja. Sanoin että olisi voinut sanoa jos ei jaksa jutella niin sanoi että olisi pitänyt tajuta se kun sanoi olevansa väsynyt. Siitä se sit kiihtyi ja huusi lisää, mun ilta oli ihan pilalla ja menin itkien eri huoneeseen, ei puhuttu koko iltana. Myöhemmin sanoi että on pahoillaan että pahoitti mun mielen mutta kuulemma ei ole pahoillaan miten reagoi (ylireagoi) koska ei vaan jaksanut ja tuli mitta täyteen. Näitä on tapahtunut aika usein kun on väsynyt. Sitten aina ottaa esiin miten hankala mä oon ennen menkkoja ja ei kuulemma myöskään voi mitään sille että välillä kiehuu yli :/ Alan olla aika väsynyt ja näitä riitoja on ainakin parin viikon välein. eroaisin tuommoisesta....

En kestäisi päivääkään tuollaista perseilyä. Ihan täys teinimeinkiä. Naurettavaa ja epäkypsää.

Naiset, tuollaiset miehet alistaa teitä ja haluaa pyyhkiä teillä lattiaa. Ja te itkette ja nöyristelette ja odotatte korvat luimussa sitä ekaa läimäisyä. Sit ihmetellään mistä tää tuli kun kaikki merkit on olleet ilmassa jo pitkään. Ei tuollainen ole mikään parisuhde. Se on helvetti, kun joutuu pelkäämään sanojaan ja tekojaan omassa kodissaan.

Nyt laitatte pisteen tuolle nöyristelylle! Sanotte, että minua ei kohdella näin. Jos mies haluaa jatkaa, niin se käytös loppuu nyt ja alkaa käyttäytyä kuin aikuisen ihmisen kuuluu. Näyttäkää mitä mieltä olette, niin se loppuu ja mies alkaa kunnioittaa teitä ja varoa sanojaan. Niin kauan kun annatte, niin tuo pasha jatkuu.

Jos ei mies tajua muuttua niin tee kuten on parhaaksi sinulle. Eroa ja hanki tasapainoinen parisuhde muualta tai elä itseksesi ja keitä ihan niin paljon riisiä kuin huvittaa.

Kuka rakastaisi sinua?

Ajattele, kuinka paljon helpompi sinun olisi elää sellaisen miehen kanssa, joka rakastaisi sinua kuin tuon nykyisen. 

Mikä saa sinut rakastamaan miestä, joka näkee sinussa niin paljon huonoja puolia ja miksi et vapauta häntä etsimään itselleen sopivampaa, paljon parempaa naista  - siis jos ihan epäitsekkäästi häntä rakastat?

Jotenkin vaikea kuvitella kovin huomaavaiseksi ja hauskaksi sellaista miestä, joka käyttäytyy noin. Ehkä sinä tarkoitit, että VIERAITTEN seurassa on mukava ja huomaavainen eli näyttelee ulkopuolisille hyvää miestä. On se vaan kumma, kun sinulle itsellesi ei ole vielä totuus valjennut, että sinua kohtaan käyttäytyy törkeästi kahden kesken. Varmaan käyttää hyväksi sitä, että olet läheisriippuvainen. Sitä sinä reppana kuvittelet rakkaudeksi.