Mies suuttuu pienimmistäkin asioista - mitä tehdä?

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 22:39"]

Mies on itse pari kertaa sanonut, tänään viimeksi, että kun on vihainen niin haluaa että mullakin on paha olo.

Ei näe mitään väärää tässä koska hänelläkin on paha olo. 

Kysyin, tarkoittiko kaikkia niitä ilkeitä asioita mitä tänään sanoi. Osaa tarkoitti, osaa kuulemma ei. 

AP

[/quote]

61 kommentoi tähän, samaa oma mieheni on sanonut. Silloin kun hänellä on paha olo, hän näkee meidät jotenkin vihollisina/vastapuolina. Mikä on mun mielestä ihan käsittämätöntä. Luulen että taustalla on jotkut lapsuuden kokemukset tms., epävarmuus tai vastaava, mikä aiheuttaa sen että hän ei jotenkin pysty käsittämään, että ristiriitatilanteissakin voi rakastaa toista ja haluta toiselle vain hyvää.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:51"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:48"]Voi että mitä tossuja koko porukka! Miten te jaksatte tuollaista? Läheisriippuvuus anyone?
[/quote]

En sanoisi että läheisriippuvainen.. Enemmän se on niin että alkaa uskoa olevansa oikeasti huono, mietin välillä onko mies sittenkin oikeassa ja minä väärssä? Ei kumpikaan ole täydellinen, mutta en tiedä miten pitäisi käsitellä.. Ehkä pelko siitä että mies lähitisi kokonaan jos ei antaisi periksi.. Mitä sit jos itse olinkin se huono, ja päästin hyvän miehen menemään?
[/quote]Niin.. Se on juurikin tätä. Itse samassa tilanteessa ja teen tässä jo myyrän työtä. Loppuu ne uhkailut ja syyttelyt kun yks päivä en ole mailla halmeilla.. Ne on luonnevikaisia "miesvauvoja" ihan oikeasti. Mikään ei muutu. Ikinä. Joko hyväksyt sen tai nostat kytkintä. Piste.

Onkohan tämä provo ihan ,kun olisin lukenut aienminkin?

Siis en voi ymmärtää, että joku haluaa olla tuollaisten manipuloivien narsistien tai vaihtoehtoisesti keskenkasvuisten uhmaikäisten kanssa parisuhteessa! Nuo uhkailut ovat vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa. Etkö näe ap, että koko suhteenne pyörii miehen ympärillä ja sinä kuljet pian varpaillasi, ettet vain ärsyttäisi häntä? Miehen on opeteltava ottamaan vastuu omista tunteistaan, ei kaikkea voi sälyttää sinun niskoillesi. Pariterapia tai ero, siinä mun neuvo.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:48"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:41"]

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:39"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 20:31"] Avaa vähän enemmän käsitteitä "huomaavainen  ja hauska". Sinulla on aika erikoinen käsitys huomaavaisuudesta ja hauskuudesta, kun mies osoittaa sitä mököttämällä ja luettelemalla sinun huonoja puoliasi. Arvaanko oikein, että mies ei ole koskaan pyytänyt sinulta mitään anteeksi. Eikö ole ollut aihetta? Ei ole hyvä noin epätasapainoinen liitto. Sinä rakastat niin epätoivoisesti, että olet valmis pyytämään anteeksi kunhan mies taas suvaitsee puhutella sinua, ja ryömimään miehen jaloissa. Ja mitä tekeekään tämä ah niin hauska ja huomaavainen mies: simputtaa taas sinua luettelemalla mokiasi niin että sinua ihan itkettää. Näin enemmän elämää nähneenä paljastan sinulle salaisuuden: ei oikeasti toista rakastava halua tahallaan itkettää rakasta ihmistä. Eli tunnusta itsellesi totuus, että mies ei rakasta sinua. Jatka siis oman onnesi etsintää. [/quote] Siis hyvinä päivinä on huomaavainen, hauska ja kiltti. Tehdään yhdessä asioita. Pitää sylissä.    Sitten tulee yksi riisi ja koko päivä on pilalla ja kun kaksi tuntia anteeksipyynnön jälkeen menen kysymään, joko on parempi mieli, saan kuulla olevani ilkeä ja vittumainen.  Yrittänyt olen pari kertaa sanoa, että mua ei voi syyllistää kaikesta. Että mullekin tulee paha mieli. Sitten mies ehdottaa, että onkohan parempi erota, jos mulla kerta on paha mieli koko ajan. Ja sitten tulee itku. Mies pyytää anteeksi ehkä päivän tai kahden päästä. Eli silloin, kun kaikki on jo "hyvin", sanoo että kiivastui taas ihan turhasta. Että rakastaa.  Miten pienet, turhat asiat ja niistä syntyvät mitättömät kiistat voi olla niin iso asia? Kun muuten kaikki olisi hyvin.  [/quote] Mulla mies myös uhkailee erolla, yksi päivä raskastaa enemmäin kuin mitään ja seuraavana tulee jo ero uhkaus, ja sitten taas että rakastaa.. Minusta tuo on niin raskasta!!! Yritän kiltisti puhua miehelle mutta saan vain kuulla kuinka huono olen :(

[/quote]

Minulle raskainta on tuo erolla uhkailu. Mies tietää, että rakastan. Erolla uhkailu tavallaan vesittää kaiken sen, mitä aion sanoa omasta puolestani - että en ole tyytyväinen, että haluan miehen käyttäytyvän erilailla. 

Tänään sanoin, että tiedän millainen miehen luonne on mutta toivon varovasti että ajan kanssa mies voisi asettaa kinat mittasuhteisiin. Näillä sanoilla sanoin. Mies raivostui "HAA, sä yrität MUUTTAA MINUA!! Jos mä en riitä, onko tässä meidän suhteessa mitään järkeä?"

Hulluinta on, että yritän olla kiltti, tuoda kahvia keskustelun aikana jne. Saan kuulla olevani vittumainen ja ilkeä. Vaikka minusta tuntuu, että asia on päinvastoin. En tiedä, miten saisin mieheni oppimaan antamaan anteeksi - ja antamaan pienien juttujen vain olla. 

Voimia sinulle! Vaikka en osaakaan neuvoa, mitä tehdä. -AP
[/quote]

Mies on siis selvästi ilmaissut, että häntä ei saa yrittää muuttaa vaan pitää hyväksyä sellaisenaan. Sinä taas haluat muuttaa häntä, koska nykytilanne ei toimi. Kyllähän tässä aika iso ristiriita on?

Hyväksy, ettet saa muutettua miestäsi ja päätä, kelpaako hän sinulle tuollaisena. Toivottavasti ei, jolloin seuraavassa vastaavassa tilanteessa voit todeta lähteväsi, ja oikeasti lähdet.

[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 21:03"]Eikös nää randomilla räjähtelyt, mykkäkoulut ja ylipäätään jatkuva vittumaisuus ole enemmänki naisten käyttäytymismalli, trollilta haiskahtaa. 
[/quote]

Kyllä miehilläkin esiintyy epävakaata persoonallisuutta, ja siltä tosi monet näistä tapauksista kuulostaa. Esim. tuo että ensin olet miehestä täydellinen, sitten käy joka pikku moka ja hän haukkuu sinut alimpaan helvettiin. Äärimmäisyys, impulsiivisuus ja ylireagointi siis tuntomerkkejä.

Kuulostaa siltä, että sinä olet läheisriippuvainen. Toiseksi sinulla on aika heikko itsetunto.

Siis SINÄ olet se, joka pyytää anteeksi, vaikka MIES on se, joka raivostuu ja mököttää? Et sitten ollenkaan huomaa, että tuo on vallankäyttöä, jolla hän alistaa sinua.

SINÄ haluat korjata sitä hyvää, mitä teillä  oli. Otapa nyt ne vaaleanpunaiset silmälasit pois silmiltäsi ja tunnusta totuus : oliko se kaikki "hyvä" sittenkin vain sinun omia unelmiasi ja toiveitasi, että kyllä se vielä tästä paranee, ja kyllä se mies oikeasti huomaavainen ja hauska ... mutta kun SINÄ olet niin kelvoton ämmä että noin ihanan miehen kiusaat ilkeäksi ja raivokkaaksi. Ajattele nyt vähän itseäsi ja mieti, kuka yrittää miellyttää SINUA jos et edes sinä itse.

Ole sinä edes kerran elämässäsi oikein ilkeä ämmä! Muistatko Muumeissa sen Näkymättömän Ninnin? Sinä olet juuri sellainen. Muistatko, mitä tapahtui, kun Ninni tuli näkyväksi?

Ehkä sinunkin olisi hyvä puraista joskus jotakuta hännästä - siis suuttua niin tulisesti, että mies säikähtäisi.

Täältäkin löytyy mies, joka toisinaan raivoaa ja moittii minua huonoksi. Minä kerron ystävällisesti totuuden: minä olen kuitenkin paras nainen, jonka hän on saanut. Ja ainoa, joka hänet on huolinut. Muistutan vielä, kuinka kauan joutuikaan etsiskelemään ennen kuin löysi edes minut, sen vihoviimeisen ylijäämäkappeleen.

Mitä siitä voikaan päätellä, että minä olen tässä se, joka ei joutunut niin mahdottoman huonoa ottamaan siksi, kun en olisi parempaakaan saanut, vaikka en voi häntä yhtä erinomaiseksi ylistää kuin aloittaja omaansa.

Me olemme miehen kanssa sopineet, että eroa ei koskaan mainita ääneen, ellei sitä oikeasti tarkoita. Vielä ei ole kumpikaan sellaisella uhannut. Itse lähden heti ensimmäisestä kerrasta.

Ongelma on silti, että mies mököttää, jos en passaa. Asiasta keskustelu käynnissä. :/

Ok, näiden lukeminen kyllä pistää omat riidat mittasuhteisiin. Olin tuskaillut miten hemmetin ikävää on että mies aloittaa välillä riidan ihan tyhjästä, mutta ei ole sentään koskaan pitänyt päivien mykkäkoulua. Meillä itse suutun kun toinen ottaa itseensä jostain mitättömästä asiasta, varsinkin jos oli alunperinkin kyse vaan väärinkäsityksestä enkä ole edes tehnyt mitään väärää. No, mies mököttää, minä pikaistuksissani lauon pari turhankin kipakkaa totuutta ja mies tietty siitä suuttuu vielä pahemmin. Itse lepyn kumminkin nopeasti ja yritän hyvitellä, joskus heikkona hetkenä tirahtaa itkukin mutta se ei auta meistä kumpaakaan vaan tulee vain paskempi olo. Jos pysyn päättäväisesti hyvällä tuulella ja kohtelen miestä normaalisti ja huomaavaisesti niin se onneksi leppyy kyllä. Pitää olla lähtemättä mukaan toisen sulle järjestämään kärsimysnäytelmään, niin kauan kun itket ja nöyristelet olet miehen peukalon alla!

Ole kiltti ja myötäile..

Joo, mullakin oli tuollainen mies. Alkuvuosina pyytelin anteeksi (vaikka en ollut mitään aihetta siihen antanutkaan) ja matelin. Myöhemmin lakkasin rakastamasta koko tyyppiä ja lopetin myös anteeksi pyytelyn. Mykkäkoulut saattoivat kestää viikonkin. Sitten yhtenä päivänä sain tarpeekseni ja lähdin kävelemään koko liitosta. Nyt olen onnellinen.

En vieläkään ymmärrä, mitä PELKÄÄMISTÄ siinä muka on, että mies lakkaa haukkumasta. Selittäkää!

Ajatelkaa kaikkia niitä mukavia päiviä omassa kodissa, kun ei enää koskaan tarvitse olla varuillaan siitä, mitä teki väärin ja suuttuuko mies. Niin, yksin tai sitten mukavamman miehen seurassa.

Joo, minä olen lakannut välittämästä miehen suuttumista. Minua ei ääni pelota ja se tietää kyllä, että jos käy käsiksi, saattaa jäädä hänen viimeiseksi teokseen.

Mulla vaimo on täysin samanlainen.

Hällä on aiemmin taustalla masennushoitoja, kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Olen alkanut epäillä hällä olevan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Myös hän saa raivokohtauksia mitättömistä asioista.

Ja näitähän on riittänyt...

Esim. hän jättää asioiden hoitamiset kesken ja syyttää niiden aiheuttamista ongelmista muita. Ei koskaan näe syytä itsessään. mm. edellisen avioliittonsa jäljiltä hänelle edelleenkin tuli mopovakuutusmaksuja vaikka kys.mopo ei ole hänellä. Sanoin että etkö ymmärrä sitä että vakuutusyhtiö lähettää laskut aina vastuuhenkilölle... siitä hän raivostui ja syytti mua ties minkälaisin sanankääntein sekä toivoi että hyppäisin parvekkeelta alas, "onneksi ihmiset kuolevat lopulta..."

Näitä esimerkkejä on vastaavia todella paljon.

Ollaan oltu naimisissa vasta 6 kk ja oon niin vitun vitun vittuuntunut että päätin ratkaista asian erohakemuksella.

Hän ei ole kertaakaan sanonut itse olevansa väärässä missään asiassa, tuossakin esimerkissä hän kommentoi "minä olin oikeassa, sinä väärässä"

Toki kerroin hälle taas faktat "vakuutusyhtiö lähettää laskut vastuuhenkilölle, eli väärässä olit itse"

Harmittaa sekin hänen viimeisillään oleva raskautensa mutta täytyy sanoa että hänen käytöksensä oli astetta pahempi ennen raskautta.

Ei tuollaisen kanssa ole mitään edellytyksiä elää.

Avatkaa niitä jalkojanne pikkasen useammin kuin merkkipäivinä, nii ei varmasti miehenne mököttäis niin usein.

Kysy joskus mieheltäsi, miksi ihmeessä hän suostuu olemaan niin perin pohjin huonon ja kelvottoman naisen kuin sinun kanssasi.

Älä usko, jos sanoo rakastavansa, sillä ei rakastava ihminen käyttäydy tuolla tavalla.

Mieti ihan tosissasi, olisko ne riitaa aiheuttavat pikkuasiat todellisia ongelmia, jos asuisit yksin, omien vanhempiesi, lastesi kanssa tai jonkun muun miehen kanssa. Jos sinun käytöksesi ei ole aiheuttanut missään muualla riitaa, voi hyvin olla vika vain miehessä. Jos taas niin äitisi, kämppiksesi kuin edellinen poikkiksesi olisi valittanut samasta asiasta kuin nykyinen miehesi, niin ehkä sinun olisi todella syytä muuttaa tapojasi.

Vierailija kirjoitti:

Avatkaa niitä jalkojanne pikkasen useammin kuin merkkipäivinä, nii ei varmasti miehenne mököttäis niin usein.

Mököttävä mies jää taatusti ilman. Huonoa käytöstä ei palkita. Ihan vaan sulle sinkulle tiedoksi.

Vaikuttaa siltä, että miehesi on ns. passiivis-aggressivinen. Hän ei ilmaise ärtymystä/ suuttumusta silloin kun se iskee, vaan kerää varastoon, kunnes kuppi "on ylitsevuotavainen" ja samaan nippuun tulee sitten kaikki vanhemmatkin asiat. Tunnistan tyypin, koska olen itse passiivis-aggressivinen. Se kai johtuu yleensä konfliktin pelosta. Ei uskalla ilmaista negatiivisia tunteita, koska pelkää että siitä seuraa jotain peruuttamatonta ja korjaamatonta kamalaa. Negatiivisia tunteita ei kuitenkaan voi tukahduttaa loppumattomiin, joten tuo kuvailemasi tapahtumien kulku on sitten siitä seuraus. 

Voi opetella sanomaan ei ja olemaan eri mieltä, ärtynyt, vihainen. Aluksi se on älyttömän pelottavaa, mutta hyvässä suhteessa oppii pian, että on turvassa ja "saa" olla esim. vihainen. Silloin sitä aggressiota ei kerry varastoon niin paljon. Aikaa se vie, tietysti. mutta meillä lapsetkin (teinejä) tietää, että "äiti on nyt p-a" ja tilanteista päästään helpommin yli. Itseironia ja huumori auttavat. 

Kuulostaa vähän exältäni nämä kuvaukset täällä. Ei tosin seurusteltu kovin kauaa. Aluksi erolla uhkailu järkytti minua, mutta lopulta se alkoi sitten tuntua helpottavalta ajatukselta. Minäkin olin kuulemma kaikessa ihan kamala ihminen, ilkeä ja valehteleva. No jos noin oli, niin tietenkään miehen ei kannattanut minun kanssani seurustella - sehän oli hänelle "lose-lose situation", joko hän oli väärässä tai sitten hän oli hirviönaisen kanssa. Itse en koskaan uhannut erolla, vaan ihan vain erosin sitten.

Meillä tuo loppui vasta, kun heitin miehen ulos (omasta) kodistani ja sovin parin päivän päähän päiväpalaverin, jossa keskustellaan aihe erotaanko nyt vai aikooko mies muuttua ja ei erota. Mies päätti haluta jatkaa ja muuttua. Osaksi asiaa ehkä auttoi se, että laitoin hänelle luettavaksi henkistä väkivaltaa käyttävien miesten terapiakirjan. Muutos oli niin nopea ja pysyvä (ehkä muilla ei ole kuitenkaan vaan toivoton tapaus), että tulin johtopäätökseen, että käytös oli ollut miehen tietoinen valinta ja jatkui, koska sallin sen ja loppui, kun mies ymmärsi, että se ei enää käy.