Kuinka pitkään olette olleet poissa töistä vanhemman kuoleman johdosta?

Vierailija kirjoitti:

tyontekijan vanhempi/vanhemmat/lapsi kuolisi niin kylla passittaisin sen tyontekijan yhden paivan palkalliselle vapaapaivalle. Kylla ihmisella on oikeus surra laheisen ihmisen poismenoa enka voisi kuvitella vaativani hanta toihin...

Multa on kuollut vanhempi ja lapsi.

Se lapsen kuolema on ihan eri luokkaa kun vanhemman.

Harvemmin siinä päivä riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tyontekijan vanhempi/vanhemmat/lapsi kuolisi niin kylla passittaisin sen tyontekijan yhden paivan palkalliselle vapaapaivalle. Kylla ihmisella on oikeus surra laheisen ihmisen poismenoa enka voisi kuvitella vaativani hanta toihin...

Multa on kuollut vanhempi ja lapsi.

Se lapsen kuolema on ihan eri luokkaa kun vanhemman.

Harvemmin siinä päivä riittää.

Samoin, mutta koska olen freelancer, jatkoin töitäni normaalisti.

Äiti kuoli aamulla klo 9 ja sinä päivänä olin poissa loppupäivän. Seuraavana taas rivissä. 

Kuolema on normaalia, ei sitä tartte surra viikkoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tyontekijan vanhempi/vanhemmat/lapsi kuolisi niin kylla passittaisin sen tyontekijan yhden paivan palkalliselle vapaapaivalle. Kylla ihmisella on oikeus surra laheisen ihmisen poismenoa enka voisi kuvitella vaativani hanta toihin...

Multa on kuollut vanhempi ja lapsi.

Se lapsen kuolema on ihan eri luokkaa kun vanhemman.

Harvemmin siinä päivä riittää.

Samoin, mutta koska olen freelancer, jatkoin töitäni normaalisti.

Teit sen mikä sinulle toimi.

Minä taas onneksi olen sellaisessa työpaikassa että pystyin olemaan kotona kuukauden.

Ei musta olis ollut töihin. Kaks ensimmäistä viikkoa meni itkiessä.

Yhden päivän. Kuolema oli "odotettu", olin mukana saattohoidossa. Sanoin kaiken tarpeellisen, kiitin ja olin vieressä. 

Ei se ole tunnekylmyyttä, jos haluaa heti töihin. Jotkut ihmiset pystyvät lokeroimaan elämässä. On aika surra ja aika olla surematta. Kyse on minusta ajattelunrakenteesta. 

Vähän samasta asiasta on kyse kuin onnettomuuspaikalle joutumisesta. Jotkut pystyvät toimimaan, jotkut ei.

Itse en tiedä, miten toimintakykyinen olisin läheisen kuoleman jälkeen, mutta olen ollut ensimmäisenä paikalla, kun oma lapseni meinasi kuolla. Leffojen perusteella pitäisi olla hysterinen, mutta minusta tuli täysin rationaalinen. Silitin vain poskea ja puhuin tajuttomalle ja varoin, etteivät omat vaatteeni mene vereen. Hämmästyin itsekin viimeisimmästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tyontekijan vanhempi/vanhemmat/lapsi kuolisi niin kylla passittaisin sen tyontekijan yhden paivan palkalliselle vapaapaivalle. Kylla ihmisella on oikeus surra laheisen ihmisen poismenoa enka voisi kuvitella vaativani hanta toihin...

Multa on kuollut vanhempi ja lapsi.

Se lapsen kuolema on ihan eri luokkaa kun vanhemman.

Harvemmin siinä päivä riittää.

Itseltä kuollut vanhempi ja siihen riitti vaa pari päivää eikä ollut mitään vaikeuksia jatkaa normaalisti. Jos lapselleni tapahtuisi jotain, niin silloin kyllä maailmani romahtaisi enkä pysty edes kuvittelemaan sitä tunnetta... 

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli aamulla klo 9 ja sinä päivänä olin poissa loppupäivän. Seuraavana taas rivissä. 

Kuolema on normaalia, ei sitä tartte surra viikkoja

Näin minäkin ajattelen. Vanhemman poismeno ennen itseä on normaalia. Oman lapsen kuolema taas on jotain mistä ei selviä...

Kolme viikkoa kummankin kuoleman jälkeen. Viikko sairauslomaa, sitten sain viikon erikoislomaa asioiden järjestämiseen ja lisäksi otin vielä viikon lomaa. Olin tuolloin ulkomailla töissä ja siellä oli ihan ok olla noin pitkään poissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole tunnekylmyyttä, jos haluaa heti töihin. Jotkut ihmiset pystyvät lokeroimaan elämässä. On aika surra ja aika olla surematta. Kyse on minusta ajattelunrakenteesta. 

Vähän samasta asiasta on kyse kuin onnettomuuspaikalle joutumisesta. Jotkut pystyvät toimimaan, jotkut ei.

Itse en tiedä, miten toimintakykyinen olisin läheisen kuoleman jälkeen, mutta olen ollut ensimmäisenä paikalla, kun oma lapseni meinasi kuolla. Leffojen perusteella pitäisi olla hysterinen, mutta minusta tuli täysin rationaalinen. Silitin vain poskea ja puhuin tajuttomalle ja varoin, etteivät omat vaatteeni mene vereen. Hämmästyin itsekin viimeisimmästä.

Ei kysymys ole lokeroitumisesta vaan siitä pysyykö toimintakykyisenä surun ansiosta.

Oman lapsen kuolemassa ei voi ajatella että on aika surra ja olla surematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli aamulla klo 9 ja sinä päivänä olin poissa loppupäivän. Seuraavana taas rivissä. 

Kuolema on normaalia, ei sitä tartte surra viikkoja

Näin minäkin ajattelen. Vanhemman poismeno ennen itseä on normaalia. Oman lapsen kuolema taas on jotain mistä ei selviä...

Ei selviäkään, mutta työnkuvasta riippuen on mahdollista jatkaa hommia normaalisti. En usko Tanskan malliin jossa alaikäisenä kuolleen lasten vanhemmilla on mahdollisuus saada töistä puolen vuoden palkallinen suruloma. Puolessa vuodessa suru ei katoa minnekään, mutta siiinä ajassa ehtii hoitaa pakolliset velvollisuudet. Surun perusteella ei saa Suomessa sairauslomaa, vaan diagnoosiksi merkitään esim. masennus. Sekin on väärin, koska kuolemansuru ei ole masennusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti kuoli aamulla klo 9 ja sinä päivänä olin poissa loppupäivän. Seuraavana taas rivissä. 

Kuolema on normaalia, ei sitä tartte surra viikkoja

Näin minäkin ajattelen. Vanhemman poismeno ennen itseä on normaalia. Oman lapsen kuolema taas on jotain mistä ei selviä...

Ei selviäkään, mutta työnkuvasta riippuen on mahdollista jatkaa hommia normaalisti. En usko Tanskan malliin jossa alaikäisenä kuolleen lasten vanhemmilla on mahdollisuus saada töistä puolen vuoden palkallinen suruloma. Puolessa vuodessa suru ei katoa minnekään, mutta siiinä ajassa ehtii hoitaa pakolliset velvollisuudet. Surun perusteella ei saa Suomessa sairauslomaa, vaan diagnoosiksi merkitään esim. masennus. Sekin on väärin, koska kuolemansuru ei ole masennusta.

Kyllä se lapsen kuolema aiheuttaa monenlaista tuskaa, joka vaatii terapiassa käyntiä ja harvoin ollaan työkykyisiä pitkään aikaan. Jos pitäisi työskennellä asiakaspalvelussa, niin onko sellainen vapiseva lääkitty zombie sopiva siihen hommaan?

Olin osittain pois töistä 2 viikkoa, joista kaikki kerätyillä siirtotunneilla. Ihan siksi, että hoidin äidin asunnon tyhjennyksen yms. kuolemaan liittyvät asiat. Joitain pakollisia kokouksia tms. tein etänä ja päivystin sähköpostia jos oli jotain kiireellistä. 

En vielä yhtään, mutta parin viikon päästä täytyy ottaa hautajaispäivä vapaaksi. Ihmiset ovat erilaisia ja myös tilanteet ovat erilaisia. Mun äitini olisi täyttänyt ensi kuussa 97, jos ei olisi viime viikolla kuollut. Sai elää pitkän ja hyvän elämän. Toiveidensa mukaisesti sai kuolla kotona omassa sängyssään. Rauhallisesti, ilman kipuja. Viimeiset 3 viikkoa oli saattohoidossa ja joka ainoana päivänähän sitä varautui, että tänään on viimeinen päivä. Itseasiassa mä aloin varautumaan asiaan jo tammikuun puolivälissä, kun alkoi koti->päivystys->sairaala->koti->päivystys->sairaala->koti -rumba. Aina, kun äiti lähti kotoa päivystykseen, sitä mietti, mahtaako tulla enää takaisin. Äidistä aloin "luopumaan" jo viime keväänä, kun äiti ei enää tunnistanut mua eikä syksyn mittaan enää muistanut, että hänellä lapsia on koskaan ollutkaan. 

Äiti kuoli varhain aamulla ja kun isä soitti, menin heti sinne isän tueksi. Olin pari tuntia, tulin kotiin ja aloin tehdä töitä. Kävin isän luona myös lounastauolla (etätyön etuja) sekä heti töiden jälkeen. Me oltiin ehditty isän kanssa puhua jo äidin saattohoidon aikana kaikesta mahdollisesta, mitä äidin kuolemaan liittyy. Äidin kuoleman jälkeen sitten vaan olen kuunnellut, kun isä muistelee hänen ja äidin yhteistä elämää. Mulla on tässä vähän sellainen "terapeutin" rooli. Tällä viikolla olen käynyt isän luona muutaman kerran ja mun siskoni kans muutaman kerran. Tänäänkin olen taas menossa. Vanhempieni lapsenlapsia ja muita sukulaisia on käynyt jonkin verran. 

Meidän firma (ulkomailla) tarjoaa palkallista lähisukulaisen menettämisen suremiseen. Maksimiaika on 6 viikkoa. Hieno ja inhimillinen etu.

Vierailija kirjoitti:

Isä kuoli torstaina illalla seitsemältä ja jo seuraavana aamuna olin normaalisti töissä. Olin 24-vuotias tuolloin. En ole kuullut että kukaan olisi ollut vanhemman kuoleman vuoksi töistä pois. Hautajaisetkin on yleensä lauantaina.

Olin torstaina iltapäiväpalaverin pois, kun äitini teki kuolemaa. Hän kuoli kuukausia kärsittyään torstaina illalla noin 23 aikoihin. Kuolema oli kaikille helpotus, kun näki sen edeltäneen kärsimyksen. Menin seuraavana päivänä normaalisti töihin. Enkä todellakaan ole tunnekylmä. Isä halusi itse hoitaa kaikki järjestelyt, joten senkään vuoksi ei tullut poissaoloja. Hautajaiset oli vapaapäivänä. Enkä ole mikään korvaamaton työn sankari.

Ei yhtään. Kun vanha ihminen kuolee, se on ok. Vaikka isäni kuolema oli yllätys ja ikää 72 v. Miksi pois töistä?

Lapsen kuolema olisi itselle kaiken loppu. Vanhemman kuuluukin kuolla. Ihan eri asia. 

Molemmat vanhemmat kuolivat siten, että siinä oli juuri pari vapaapäivää kuoleman jälkeen. Menin sitten sen jälkeen heti töihin.

Olin päivän pois. Olin nuori enkä uskaltanut olla pois pidempään, tuostakaan en ollut varma saanko olla pois. Merkitsin päivän vaan viivalla kalenteriin poissaoloksi, samoin hutajaiset, joten sihteeri ei ehkä edes tiennyt miksi olin pois, en saanut palkkaa niiltä päiviltä, en tiedä olisiko kuulunut saada.