Kuinka pitkään olette olleet poissa töistä vanhemman kuoleman johdosta?

isäni kuoli äkillisesti, täysin odottamatta ja menin shokkiin. Ensin piti jaksaa olla vahva äitini takia ja siihen meni pari päivää, mutta sitten romahdin täysin. Tuttu lääkäri kirjoitti viikon sairaslomaa, menin sen jälkeen töihin, mutta pomo lähetti työterveyslääkärille ja jouduin toiseksi viikoksi kotiin, koska en ollut työkuntoinen, istuin vain työtuolillani ja itkin, en pystynyt keskittymään työhön.



Kaikkia meitä ei ole raudasta ja jäästä luotu.

Viimeiseen kappaleeseen piti kirjoittaa "tuolloin en ollut töistä poissa KUIN hautajaispäivän".

Olin oikeasti täysin työkyvytön, itkin ympäri vuorokauden. Kuolema oli yllättävä ja tapahtui liian nuorena (alle 60 v) silmieni alla, sydänkohtaus meidän kotimme saunassa kun olivat vierailulla.

Ihan kuin olisin jotenkin paha ihminen, jäätyäni sairaslomalle äitini kuoltua.

Vähän yliherkkä vaan.

Just luin Peaches Geldofin haastattelun, missä se kertoi, että kun hänen ja siskojensa äiti Paula Yates löydettiin kuolleena kotoaan alle 40-vuotiaana, tyttöjen isä (ja Paulan ex-mies) Bob Geldof laittoi tytöt seuraavana aamuna normaalisti kouluun. Peaches oli 11. Ja meni kouluun.

Mutta samassa tilantessa av-mamman pää hajoaa ja hän pyytää saikkua...

Rutiinien ylläpitäminen kriisitilanteessa on tärkeää lapselle, se luo turvallisuutta. Kouluun on hyvä palata heti kun siihen kykenee.

AV-mamma pystyy aikuisena työstämään asioita eri tavalla, joten sen vaatima aikakin voi olla eri luokkaa ja eri kohdassa kuin lapsella.

sain kuulla että äitini kuolee lyhyen ajan sisällä. valvoin hänen kuolinvuoteellaan eri kaupungissa kuin missä työpaikkani on, ja sain sairaslomaa koko ajalle. Töihin menin heti kuolemaa seuraavana arkipäivänä. Totuus on, että en mitenkään ollut työkunnossa viimeisinä päivinä, mutta en varsinaisesti sairaskaan. Lääkäri kirjoitti z-diagnoosin, ja työnantaja päätti reilusti maksaa palkan, vaikka ei olisi ollut pakko.

En ymmärrä mitä hienoa siinä on. Minua ei työnteko kiinnostaisi, onneksi vanhempani ovat kuitenkin elossa. Lähipiirissä vastaavasta tapauksesta selviämiseen taisi mennä parikin kuukautta. Joista yksi viikko meni sairaalassa ettei tarvitsisi kuolla yksin.

Ystävän kuoleman takia olin päivän poissa töistä. Kuoli viikonloppuna tapaturmaisesti ja olin toisen ystävän tukena. Ilmoitin vain töihin, että en tule töihin maanantaina ja ihan sama onko pekkaspäivänä tai palkattomana, töihin en tule. Pomo ymmärsi ilman sen kummempia selvityksiä.

samoin unihäiriöt.

Vastasin vain kysymykseen. Se, että olen yrittänyt mennä mahdollisimman pian töihin läheisen kuoleman jälkeen, on ollut minulle parasta terapiaa. Se kuollut läheinen ei siitä enää mitään välitä.



Olen kuitenkin koittanut olla vakavasti sairaiden läheisteni luona vielä heidän eläessään. Minusta jokainen tekee miten parhaaksi kokee.

Kotonaan illalla. Olin ollut noin 10 ennen kuolinhetkeä äitini kanssa puhelimessa. Mutta minä menin seuraavana aamuna huovuttamaan 9 euron päiväpalkalla. Poliisit tulivat ja kertoivat asian... Sain olla loppupäivän poissa! JA viikon! Olisin tullut töihin.

viljellään, helppo arvata.

Suru ei ole sairaus, mutta normaali-ihmisellä on tunne-elämä ja suuri suru on kyllä myös suuri rasite, häiritsee työntekoa, eivätkä ihmisen voimat riitä kaikkeen. Surulle pitää antaa aikaa, ja joillekin suru nostaa pintaan paljon vaikeita tunteita. MIkä elämä se sellainen on missä ei millekään ole aikaa? Ei edeskuoleman edessä saa pysähtyä ja kohdata asioita, antaa tunteille tilaa? Vaikka ymmärtäähän sen että jos on ollu tunnevammaiset suorittaja-vanhemmat, samanlaisia on lapsistakin tullut ja ei muuta kuin lisää vauhtia päälle. On todella surullista jos ihmisellä ei ole aikaa, tilaa, mahdollisuutta, ymmärrystä antaa tunteille tilaa edes olmien vanhempien kuoleman äärellä. Ei ole ihme että tässä maassa voidaan pahoin ja on ilkeää, katkeraa p*****niin paljon. Suru ei ole sairaus vaan tärkeä tunne vaikeiden asioiden edessä!!! Kyllä lasten syntymäkin vaati tilaa, kuolema vaatii ihan samoin. IHmisellä on oikeus myös ELÄÄ ja se elämä on juuri sitä että on mahdollisuus hiljetyä asioiden äärellä eikä juosta niitä pakoon. Pakonomainen suorittaminen on sairaus!!

Kotonaan illalla. Olin ollut noin 10 minuttia ennen kuolinhetkeä äitini kanssa puhelimessa. Mutta minä menin seuraavana aamuna huovuttamaan 9 euron päiväpalkalla. Poliisit tulivat ja kertoivat asian... Sain olla loppupäivän poissa! JA viikon! Olisin tullut töihin heti. Koska Vanhemman sureminen on heikkoutta.

Kotonaan illalla. Olin ollut noin 10 minuttia ennen kuolinhetkeä äitini kanssa puhelimessa. Mutta minä menin seuraavana aamuna huovuttamaan 9 euron päiväpalkalla. Poliisit tulivat ja kertoivat asian... Sain olla loppupäivän poissa! JA viikon! Olisin tullut töihin heti. Koska Vanhemman sureminen on heikkoutta.

Vai onko tässä ironiaa?

Ei tarvitse olla työehtosopimuksessa. Omalla alallani ei edes ole tyäehtosopimusta, vaan pelkästään lain mukaan mennään.



Määräys on ihan työsopimuslaissa, joka on työelämän peruslaki. Se menee näin:



7 §

Poissaolo pakottavista perhesyistä



Työntekijällä on oikeus tilapäiseen poissaoloon työstä, jos hänen välitön läsnäolonsa on välttämätöntä hänen perhettään kohdanneen, sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan, ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi.



Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle poissaolostaan ja sen syystä niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys poissaolonsa perusteesta.



--

Omaisen kuolema on ennalta arvaamaton ja pakottava syy.

Niin... Meitä ihmisiä on Suomessa jotka joutuvat tekemään hölmöjä hommia ns. työelämävalmennuksen/työelämään kuntoutuksen parissa. Niin en minä tiedä onko siitä mitään apua kun minä istun ja huovutan. Tervetuloa Suomeen 2012!

ei mielestäni ole se saako olla poissa vai ei vaan se kuuluuko työnantajan maksaa siitä poissaolosta. Mielestäni sairasajasta kuuluu maksaa ja vielä kuolin- että hautajaispäivästäkin, mutta kaikki muu on kyllä työnantajan törkeää hyväksikäyttöä. Itse olen olut työpaikassa jossa pari ihmistä on ollut pari viikkoa palkallisella sairauslomalla isän kuoleman takia. Mihinköhän se suru siinä ajassa muuttui? Paranikohan?



Jos ei pysty työhön sairauden takia, jää sairauslomalle, jos on muu selvä ja hyväksyttävä syy, kuten lähiomaisen "kuolinjärjestelyt", silloin voi olla palkattomalla vapaalla. Piste.

Ottakaa nyt sitten vakavasti tällainen kirjoitusvammainen...

Mä olen ollut onnekas, kun ainoa läheltä kuollut omainen on anoppi, joka nukkui pois pitkään sairastettuaan. Meillä oli ollut tapana käydä hänen luonaan kerran viikossa, aina torstaisin. Eipä siellä paljon muita vieraita näkynytkään sitten kuin äitienpäivänä ja jouluna.



Anoppi laitettiin arkkuun arkipäivänä. Kaikki muut lapset + miniät olivat ottaneet töistään vapaapäivän, lapsenlapset oli otettu koulusta vapaalle ja yhdessä veisasivat ihmiselle, jota eivät olleet oikein muistaneet olleen olemassakaan.



Minä olin töissä, eihän se anoppi minua enää kaivannut. Mutta nyt olen suvun silmissä "se huono miniä", joka ei ollut arkkuunlaitossa mukana.

äitini kuoleman jälkeen. Hän kuoli ihan yllättäen, hukkui mökirantaamme lähes vieresäni. En ehtinyt tarpeeksi nopeasti avuksi. Syytin itseäni vuosia...



Ensimmäiset kuukaudet äidin kuoleman jälkeen olin ihan toimintakyvytön. En olisi kyennyt töihin, kun en juurikaan nukkunut enkä syönyt.

Isä kuoli kesälomani aikaan.