Lue keskustelun säännöt.
Teinkö höhlästi, kun en ottanut miehen sukunimeä?
29.01.2013 |
Itsestä tuntuu edelleen parhaalta olla ihan omanniminen. Mutta vielä, melkein vuosi jo häistä ja mies edelleen harmittelee, kun en ottanut hänen sukunimeään.
Nyt, kun tuli verokortti, se muistui hänelle taas mieleen. Äimisteli, kun siinäkin lukee puolison nimi ja sitten - niin, kun se sukunimi on "väärä".
Mutta kun mä en osaa identifioitua miehen sukunimeen! :(
Kommentit (124)
Jos kynnyskysymys naiselle olisi ollut tuo, ettei suostu vaihtamaan sukunimeä, muuten mieluummin eletään avoliitossa, niin eikö silloin olisi ollutkin selkeämpää, että eivät mene naimisiin.
Mikä ihmeen onnenkukkula se naimisiinmeno on. Jos ei halua vaihtaa sukunimeä, jos se on miehen ehto naimisiinmenolle, ei mene sitten naimisiin. Yksinkertaista-
oikein tärkeää saada pitää oma sukunimensä? Sittenkö et olisi kuunnellut, kun naimisiin meno olisi jäänyt moisen jääräpääeukon kanssa?
Luoja meitä näiltä sovinismin vuosikymmenille jämähtäneiltä äijiltä varjelkoon...
Jos jokin asia on oikein tärkeä niin eikös toisen kannattais sitä kuunnella?
miesosapuolen sitoutumista suhteeseen sitten voitaisiin testata? Jos naisen on osoittaakseen sitoutumista otettava miehen sukunimi? Niin miten mies todistaa saman sitoutumisen? Vai eikö tarvitse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan mies on jo suostunut, että ottaa minun sukunimeni :)
Multa ei heru tippaakaan sympatiaa miehille, joiden mielestä naisen pitää vaihtaa sukunimi. Nimen vaihto on niin henkilökohtainen asia, että se ei kuulu pätkääkään muille.
En muutenkaan ymmärrä, miksi naiset ottavat niin usein miehensä nimen. Mulla ei tulisi mieleenkään.
Miksi ihmeessä sun piti keskustella miehesi kanssa omasta nimestäsi? häistä ja naimisiin menosta ja niin on miehilläkin. Miehille on tärkeää että nainen ottaa miehen nimen. Tätä naiset ei ymmärrä.
Miehes on tosi loukkaantunut eikä unohda ikinä eikä anna anteeksikaan. Tekosi tarkoittaa sitä, että et ole sitoutunut mieheesi vaan haluat olla itsenäinen ja vapaa kuitenkin. Siis niin miehesi ajattelee asiasta.
JOs haluat korjata asian niin sanot miehellesi, että olet ajatellut asiaa ja haluaisit ottaa miehesi nimen, sillä sen saa korjattua. Ei muulla tavalla.
Itse on olis mennyt ollenkaan naimisiin jos vaimo ei olis ottanut nimeäni. Eipä siitä kyllä sen enempää ollut keskusteluakaan, vaimollekin selvä asia.
Minä halusin pitää oman sukunimeni naimisiin mennessä. Totta kai juttelin miehen kanssa asiasta eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan. Me olimme olleet jo pitkään yhdessä, joten nimen vaihtaminen tuntui turhalta. Lapsilla on miehen nimi, kun se on nätimpi kuin omani ja se on helppo myös ulkomailla. Eri sukunimistä ei ole ollut mitään haittaa.
Tosi moni tuntuu olevan sitä mieltä, että naisen pitää vaihtaa nimi naimisiin mennessä. Toisaalta välillä on keskusteluita, että erotessa naisen pitää sitten vaihtaa takaisin tyttönimensä. Miksi ihmeessä? Ei sukunimi ole mikään paita jota vaihdellaan, minulle se on osa identiteettiä.
Ai niin, kumpi teillä maksoi vaimon uuden ajokortin ja passin nimenvaihdon takia?
En minä ole mikään jyrä, joka lytistää toisen mielipiteen. Kerroin miehelle, että haluan pitää oman sukunimen ja että mitä mieltä hän on asiasta. Mies sanoi, että kyllä se hänelle sopii. Jos ei olisi sopinut, sitten olisi mietitty vaihtoehtoja vaikka kokonaan uusi nimi meille kaikille.
pidetään takaovi auki. Eroja toki tulee muillekin. Mutta jotkut ajattelevat jo naimisiinmennessä, etteivät vaihda sukunimeä, koska erotessa on helpompaa kun ei tarvitse vaihtaa takaisin.
Eli siis suunnilleen kaikilla Suomen miehillä on takaovi auki ja naisilla kiinni, kun kerran suurin osa miehistä pitää omansa ja suurin osa naisista ottaa miehensä nimen?
Itse pidin naimisiin mennessä oman sukunimeni. Jos olisin miehen nimen ottanut, pitäisin sen sitten loppuelämäni. Ei minulla naimisiinmennessä ero ollut mielessä eikä ole vieläkään. Ihan kuin miehen sukunimi suojelisi erolta, ei ainakaan tilastojen valossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme ole siis naimisissa.
Mies piti oletuksena, että vauvalle tulee hänen sukunimensä. Minulla ei ollut sen tarkempia odotuksia, en ollut juuri ajatellut asiaa. Kuitenkin kun aloimme pohtia juttua, ajattelin, että en todellakaan halua vauvalle nimeä, jota miehen ex-vaimo vieläkin kantaa. Mies taas ajatteli, että koska hänen ex-liittonsa lapsilla on jo hänen sukunimensä, tulee meidän yhteisenkin lapsen saada sama nimi. Koska muuten "se on lapsille sekavaa ja hämmentävää". Joo... Totesin miehelle, että eikös se sitten ole että tällä eksällä on sama sukunimi, mutta hän ei olekaan tämän uuden vauvan äiti vaan minä olen? Eikö vauvalle ole hämmentävää, että äidillä on eri nimi kuin hänellä? Miksi se olisi ihan normaalia, mutta jos on eri nimi kuin isällä niin se onkin tosi outoa lapsen mielestä? :D
Vauva tuli sitten minun nimelleni, ja olen tyytyväinen. Miehen suku on muutenkin vähän kyseenalaista porukkaa, mutta eniten vaikutti tuo ex-vaimo, niin naurettavalta kuin se varmaan jostakusta kuulostaakin. Sekin kyllä vaikutti paljon, että mies oli aluksi niin ehdoton asian kanssa ja käytti vielä naurettavaa perustelua, että lapset hämmentyy.. Juupajuu.
Jos joskus mennään naimisiin niin tuskin silti otan miehen nimeä. Miksi pitäisi? Omat vanhempani ovat olleet naimisissa jo 30 vuotta ja erinimisiä edelleen.
Samojen vanhempien yhteisessä huollossa olevilla lapsilla on kuitenkin kaikilla oltava sama sukunimi.
Jos kastettavan lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja he haluavat kuitenkin antaa lapselle isän sukunimen, on isyys vahvistettava maistraatissa ennen kastetilaisuutta.
se isyys vahvisteta ihan muutenkin kuin vain nimen takia. Nimeä ei muuten anneta kastetilaisuudessa.
Ihan vain tiedoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jo lapsetkin, mutta kyllästyin siihen, että olin itse ainoa eriniminen. Kun lapset saivat kirjattuja kirjeitä postiin, en saanut niitä ulos. En saanut viisumia lapsille omaani hommatessa, koska olen väärän niminen äiti. Joka paikassa uusille ihmisille esittäytyessä piti aina sanoa: minä olen NN, mutta meidän M on sukunimeltään X (jos siis sukunimi oli tarpeen kertoa). Ongelmia tuli myös joskus siitä, että joku sukulainen oli laittanut lapselleni postipaketin olettaen lapsellani olevan MINUN sukunimeni, ja taas oli hankaluuksia, kun paketissa lukevaa ihmistä ei oikeastaan ollut...
Joten, lasten ja yleisen käytännöllisyyden takia vaihdoin nelikymppisenä nimeni. Kaipa tähän tottuu :)
Emme ole siis naimisissa.
Mies piti oletuksena, että vauvalle tulee hänen sukunimensä. Minulla ei ollut sen tarkempia odotuksia, en ollut juuri ajatellut asiaa. Kuitenkin kun aloimme pohtia juttua, ajattelin, että en todellakaan halua vauvalle nimeä, jota miehen ex-vaimo vieläkin kantaa. Mies taas ajatteli, että koska hänen ex-liittonsa lapsilla on jo hänen sukunimensä, tulee meidän yhteisenkin lapsen saada sama nimi. Koska muuten "se on lapsille sekavaa ja hämmentävää". Joo... Totesin miehelle, että eikös se sitten ole että tällä eksällä on sama sukunimi, mutta hän ei olekaan tämän uuden vauvan äiti vaan minä olen? Eikö vauvalle ole hämmentävää, että äidillä on eri nimi kuin hänellä? Miksi se olisi ihan normaalia, mutta jos on eri nimi kuin isällä niin se onkin tosi outoa lapsen mielestä? :D
Vauva tuli sitten minun nimelleni, ja olen tyytyväinen. Miehen suku on muutenkin vähän kyseenalaista porukkaa, mutta eniten vaikutti tuo ex-vaimo, niin naurettavalta kuin se varmaan jostakusta kuulostaakin. Sekin kyllä vaikutti paljon, että mies oli aluksi niin ehdoton asian kanssa ja käytti vielä naurettavaa perustelua, että lapset hämmentyy.. Juupajuu.
Jos joskus mennään naimisiin niin tuskin silti otan miehen nimeä. Miksi pitäisi? Omat vanhempani ovat olleet naimisissa jo 30 vuotta ja erinimisiä edelleen.
Kyllä mäkin halusin lapsilleni isän nimen, vaikkei naimisissa oltukaan, kun lapset tehtiin. Ja kyllä, mielestäni sisaruksilla pitää olla sama sukunimi. Ja ihan loogista, että exälläkin on sama sukunimi.
Kuulostat aika mustasukkaiselle ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se ketään määrittele! Nimi siis!
Ihan hölmöä ajatella sillä tavalla.Oma nimeni oli harvinainen, mutta silti otin mieheni sukunimen. En ymmärrä miten tämä voisi vaikuttaa minuuteeni?
Haluan sitäpaitsi olla samannniminen lasteni kanssa.
...joten tämä selitys ontuu.
Olen ollut naimisissa 26v ja miehen sukunimi tuli silloin vaihdettua. Jostakin aina sillointällöin kuitenkin tulee se tyttönimi mieleen ja saatan vastata sillä nimellä vaikka puhelimeen. En tajua miten sekin vielä on mahdollista.
2,5v naimisissa, eikä kyllä kertaakaan ole tullut vastattua tyttönimelläni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on samat hetut, on niin hankalaa muuten muistaa niitä kaikkia
Miksi ihmeessä kuuntelit tällaisessa asiassa jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen mielipidettä??? Täysin käsittämätöntä... :O
Ristiäiskeskustelussa vielä esikoisellemme oli tulossa minun sukunimeni, mutta pappi suositteli isän nimeä joten laitettiin isän nimi.
Tätä mäkin jäin ihmettelemään. No konservatiivinen ja patriarkaalinen kirkon edustaja sai sit oman mielipiteensä ajettua sisään. Mikähän oli perustelu sille että isän nimiin parempi? Jos ero tulee niin lapset yleensä kuitenkin jää äidille, ja sit ollaan taas erinimisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani ovat olleet naimisissa jo 30 vuotta ja erinimisiä edelleen.
Eli ovat menneet naimisiin about v.1983?
Uusi sukunimilaki tuli vasta v.1986 (siis se jossa annettiin naisellekin tasapuolinen mahdollisuus omaan nimeen...)
joten helppo valinta oli mulle ottaa miehen sukunimi :)
vaikkei omassa sukunimessänikään mitään vikaa ole, ihan tuikitavallinen se on.
ihan olisit voinut olla samanniminen lastesi kanssa, vaikka et miehesi nimeä olisi ottanutkaan....huoh näitä "lapsille isän nimi"...
Eihän se ketään määrittele! Nimi siis!
Ihan hölmöä ajatella sillä tavalla.Oma nimeni oli harvinainen, mutta silti otin mieheni sukunimen. En ymmärrä miten tämä voisi vaikuttaa minuuteeni?
Haluan sitäpaitsi olla samannniminen lasteni kanssa.
Eli siis suunnilleen kaikilla Suomen miehillä on takaovi auki ja naisilla kiinni, kun kerran suurin osa miehistä pitää omansa ja suurin osa naisista ottaa miehensä nimen?
Jatkossa sitten vain harmittelet aina verokortin saatuasi miehellesi kuinka tällä on väärä sukunimi.
18 vuoden aikana olen kerran erehtynyt käyttämään ns, tyttönimeäni.
Hassua, että se on toisille noin hankalaa.
Olen ollut naimisissa 26v ja miehen sukunimi tuli silloin vaihdettua. Jostakin aina sillointällöin kuitenkin tulee se tyttönimi mieleen ja saatan vastata sillä nimellä vaikka puhelimeen. En tajua miten sekin vielä on mahdollista.
2,5v naimisissa, eikä kyllä kertaakaan ole tullut vastattua tyttönimelläni...
Samojen vanhempien yhteisessä huollossa olevilla lapsilla on kuitenkin kaikilla oltava sama sukunimi.
Jos kastettavan lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja he haluavat kuitenkin antaa lapselle isän sukunimen, on isyys vahvistettava maistraatissa ennen kastetilaisuutta.