Lue keskustelun säännöt.
Siis kertokaa nyt joku mulle, millä oikeudella lasten isä vaan lähtee perheestä?
13.01.2013 |
Tilanne on se, että meillä on kaksi lasta, 1v 10kk ja 5 kk. Mies kertoi kuukausi sitten, että haluaa eron ja haluaa välittömästi muuttaa pääkaupunkiseudulle, koska "se on hänen tyylisensä paikka". Perheemme asuu 150 km päässä Helsingistä. Sanoin, ettei hän voi mitenkään tehdä sitä, jättää minua yksin hoitamaan lapset ja kodin, lapsethan ovat myös hänen vastuullaan. Hän vain sanoi, että kyllä hän kantaa vastuun ja maksaa elatusmaksut ja tulee välillä tapaamaan lapsia. Esikoista hän haluaa ottaa yökylään luokseen, heti kun saa asunnon.
Vääntäkää nyt minulle joku rautalangasta, miksi miehellä on oikeus tehdä noin? Minusta toki voi erota, mutta että jättää minut tnne yksin lasten kanssa selviytymään päivästä toiseen, ilman tukiverkkoja. Minusta hänen täytyisi etsiä asunto täältä kotipaikkakunnaltamme, jotta voi osallistua lasten arkeen ja auttaa minua. Kuopus on niin vauva vasta, ettei häntä voi päästää isälleen joka toinen vloppu. Ja nyt kun isä ei edes ole kummemmin maisemissa, ei hänelle ja kuopukselle taida hirveän kiinteää suhdetta päästä kehittymänkään. Että miten esim kuopuksen ollessa 2 tai 3 v, häntä edes voisi päästää isälleen yhtäkkiä viikonlopuiksi. Minulla on täällä vain vanha äitini joskus apuna, mutta ei hän jaksa lapsia hoitaa. Tulee katsomaan hetkeksi, että pääsen rauhassa suihkuun välillä.
Anteeksi sekava teksti, mutta olen ny jo kolmen viikon jäljiltä ihan loppuun palanut :(. Hirveitä rutmihäiriöitä koko ajan. Esikoinen edelleen valvottaa öisin ja vauva tietysti myös. Hoidan siis lapsia 24/7. Apua kai voisi palkata, mutta millä rahalla. Miehellä pieni palkka, josta joutuu varmaan maksamaan minimielarit ja itse olen äitiyslomalla. Eikä se, että joku tulisi tänne silloin tällöin auttelemaan, ole mistään kotoisin. Minun on joskus pakko saada nukkua öisin, nukkua aamulla pitkään, haluan ja tarvin joka illalle apua nukkumaanmenorumban kanssa, iltapuurot, pesut, iltasadut, vauva huutaa hampaita ja esikoisella hirveä uhmaikä päällä.
Millä oikeudella mies nyt elää vapaata elämää ja istuu kahviloissa ja drinkkibaareissa?? Ei ole pyykkivuoria ei tarvi raahata kaupasta säkkikaupalla tavaraa. Ei tarvi valvoa öitä, pestä pyllyjä, pukea raivoavaa lasta, ei tarvi koko ajan olla jotakuta syöttämässä, viihdyttämässä, nukuttamassa, heijaamassa, pesemässä, siivoamassa, kokkaamassa. Iltaisin, kun olen saanut lapset nukkumaan, rojahdan sohvalle itkemään. Itkemään sitä, että millä helvetin voimilla jaksan huomenna taas saman alusta??
Eri asia, jos lapset olisivat hieman vanhempia, että voisivat heti olla isällään joka toinen vloppu ja vaikka kerran viikollakin yötä. Mutta kun toinen on vasta vauva!
Ja miehellä ei ole toista naista, siitä joku kuitenkin tulee tänne vouhottamaan. Asuu veljellään yksiössä. Viimeksi kun tuli lapsia katsomaan pikaisesti oli kyllä niin hirveän näköinen rasvaisen lettinsä ja partansa kanssa, että kukaan nainen ei varmasti sellaista nurkkiinsa huolisi.
Niin ne oikeudet. Jos joku tietää, kertokaa!!
Kommentit (179)
Miehelläsi on paniikki, kuten aika monilla tossa vaiheessa, kun elämä muuttuu hirveäksi (hetkeksi). Miehesi on vain tosi lapsellinen, jos ei ymmärrä, mitä vastuunkanto on.
Kokeile tosissaan sanoa miehellesi, ettet tule jaksamaan yksin, ja että lapset todennäköisesti otetaan sitten huostaan. Jos tämä halutaan estää, on parasta maksaa elatusavun päälle ainakin kerran viikossa lastenhoitaja/ilmaantua itse hoitamaan lapsia, että pääset jonnekin.
Suostuisiko mies parisuhdeterapeutille tai jollekin muulle ammattiauttajalle, joka takoisi järkeä päähän?
Tiedoksi teille kummallekin, että toi hirveän rankka vaihe hellittää, kun nuorempi on parivuotias. Meillä kanssa kaksi lasta pienellä ikäerolla ja lasten ollessa pieniä oltiin eron partaalla, nyt pari vuotta sen jälkeen menee tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tiedoksi, että mies haluaa eron, koska ei enää tunne kipinää minua kohtaan. Rakastaa, mutta ei kuten ennen. Mitään muuta "vikaa" minussa ei kuulemma ole. Hän on omien sanojensa mukaan ansainnut onnellisen parisuhteen, jota nyt alkaa etisiä!?!
Ja yhdessä ollaan oltu 16 vuotta, joista puolet naimisissa.
Ap
Olette olleet jo todella kauan yhdessä, ja nyt yhtäkkiä lasten synnyttyä se kipinä on kadonnut... Miten lapsellinen mies voi olla?? Tuliko sille ihan täytenä yllätyksen lasten tuomat muutokset? Miten miehet ovat niin avuttomia, että eivät ymmärrä lasten ollessa pieniä heidän vievän suurimman osan äidin ajasta? En jaksa. Kannattaisi varmaan kaikkien naisten suosiolla hankkia lapset yksin. Miehiltä ei kannata odottaa yhtään mitään. Vaikka niillä kuinka olisi "tiedossa" mitä lapset elämälle tarkoittavat, niin ei. Aina sama vinkuvonku, miten vaimolla ei ole aikaa ja ei se ole enää niin hehkeäkään ja lapset valvottaa ja ahdistaa.
Ap, sinä selviät kyllä. Esikoisesi kasvaa koko ajan, ei tuon ikäinen enää kauaa valvota. Hän oppii pukemaan, syömään jne. Jo puolen vuoden päästä on helpompaa.
Suosittelen myös, että pistä esikoinen hoitoon, niin kamalalta kuin se ehkä kuulostaakin. Voit nukkua vauvan päiväunien aikaan.
Tosiaan niin kuin joku kirjoitti, tasa-arvoista vanhemmuutta ei oikeasti ole. Eihän se muuten olisi 99% mies joka lähtee. Kuinka moni äiti edes suostuisi olemaan vain viikonloppuäiti? Miehille tämä sen sijaan on usein ihan ok, eikä jakseta edes alkaa vääntää kättä (muka lasten parhaalla perustellen).
Lapset pitää tulla aikan aikuisten jälkeen. Puoliso on aina tärkeämpi kuin lapset. Lasten mukaan ei koskaan eikä missään saa mennä. Vaan lapset menee aina aikuisten mukaan ja tekee mitä niille sanotaan.Se että hankitaan lapsia ei merkitse sitä että voit olla olematta puolison kanssa. Sun pitää viettää toisen kanssa ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Harrastaa seksiä yhtä paljon ja puhua yhtä paljon. Ne ei saa muuttua
Puolisot tulee ja menee ("rakkastuminen" on vain hormonaalista ja vastaa keskivahvaa psykoosia), lapset pysyy elämässä.
Kukaan ei ole tärkeämpi minulle kuin omat lapset.
Minulle ei koskaan elämässä voi tulla tilannetta, että joutuisin valitsemaan puolisoni tai lasteni välillä, sillä puolisoni ei merkitse minulle yhtään mitään jos pitää verrata häntä lapsiini.
Anna mennä. Hoida asiasi kuntoon, isompi lapsi päiväkotiin, että saat päiviin vähän helpotusta. Hoida mahdollisimman paljon iltahommia valmiiksi jo päivällä.
Vain aika auttaa ja se, että pidät itsestäsi huolta, suuntaudu eteenpäin.
Älä jää märehtimään entistä ja miehen paluuta.
Voit paremmin, kun pääset eroon hänestä ja rakennat oman elämän.
Joskus tulevaisuudessa kohtaat ihan varmasti tasavertaisen kumppanin elämääsi.
kun sulle neuvottiin jo kuukausia sitten potkaisemaan tuo mies pellolle. Kun se ei ole nyt siis saanut itselleen asuntoakaan, taitaa olla tulossa takaisin ennenkuin huomaatkaan.
Ja tuosta lastenhoito-avusta, ei ole olemassa selaista kunnallista palvelua joka tulee sulle kotiin hoitamaan lasten nukuttamisrumban ja huolehtii etta saat yot nukuttua ja antaa sun nukkua tarpeeksi jopa aamuisin. Monet miehetkaan ei tuollaista tee vaikka kuinka asuvat samassa talouudessa.
tuosta miehesta ole ap:n lasten hoitajaksi kun ei ennenkaan siihen pystynyt. Tuollahan sita on puitu jo ennenkin:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1664852/odotan_toist…
Uskon kuitenkin etta mies on tulossa takaisin ennemmin taikka myohemmin, jos se nyt yhtaan ap:ta lohduttaa tietaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kuinka olin uupunut kun joka yö piti monta kertaa herätä. Vauva joutui sairaalaan ja meinasi kuolla. Sen jälkeen puoli vuotta heräilin imetyksen lisäksi monta kertaa tarkistamaan, että vauva on hengissä.
Päivät kotona siivosin ja hoisin lapset ja illalla kun mies tuli töistä, jatkoin hommia. Mies lepäsi raskaan työpäivän jälkeen.
Kävin illalla ulkoilemassa lasten kanssa, äkkiä sisälle, vaatteet kuivumaan ja puuron keittoon. Puurot naamaan ja keittiön siivous ja sitten iltapesulle ja nukkumaan ja iltasadut ja pusut.
Mies oli sen aikaa istuskellut koneella ja odottanut, koska vaimolla on aikaa hänelle.
Itse olin niin väsynyt, että sydän löi rytmihäiriöitä ja olisin vain halunnut nukkua kun aivan oksetti se väsymys.
Mutta mies halusi sekaiä ja vihdoin on nyt hänen vuoro. Ja kun sitä seksiä sitten sai, niin piti nautiskella kunnolla. Edestä ja takaa ja oikein pidäteltiin, ettei tule kun jylpytettiin ja jylpytettiin ja välillä otettiin ulos, ettei laukea liian nopeaa. Sitä jylpyttämistä saattoi kestää sitten tunti ja minä vain ajattelin, että kuolen tähän väsymykseen ja vauva herää puolen yön aikaan ja ja esikoinen herää aamulla klo 6. En taaskaan saa nukkua, miten jaksan huomisen ja ylihuomisen ja viikot ja kuukaudet.Mies ilmoitti lopulta, että on kyllästynyt kun ei saa seksiä kun se on hänelle niin tärkeää ja minä vaimona olen ilkeä kun en kuukausikaupalla vieläkään jaksa innostua, vaikka synnytyksestä oli jo 7 kuukautta.
Otti ja lähti ja minä olin aivan helvetin helpottunut. Elämä helpottui tosi paljon kun se koneen ääressä mätänevä ameeba ja tuntikausia jylpyttävä M36 lähti kävelemään.
Lapsiin ei ole pitänyt yhteyttä, eikä haittaa.
Minulla on samankaltainen kokemus siitä kun mieheni sairastui masennukseen. Kaikki muuttui, hän muuttui ihan toiseksi ihmiseksi. Tosin hän ei itse sitä myöntänyt eikä suostunut hakemaan apua. Joka tapauksessa jotenkin ymmärrän kokemuksesi. Ei kukaan jaksa olla ikuisesti kärsivällinen vaikka ymmärtäisi miksi toinen on sellainen kun on. On liikaa vaadittu olla sitoutunut vuosikausia suhteeseen jossa toinen osapuoli on täysin muuttunut.
Ymmärrän jos ei pysty seksiä harrastamaan heti synnytyksen jälkeen, ok. Mutta ei kuukausiin? Tai tottakai ihan vastasyntyneeseen on kovin sidottu, mutta kyllä elämän pitäisi jossain vaiheessa normalisoitua eikä niin että samassa asunnossa asuu kaksi aikuista jotka vain hoitavat lapsia ja kotitöitä. Parisuhde ei kestä jos sitä ei arvosta ja hoida. Tähän tarvitaan yhteistä aikaa, ja kyllä, myös seksiä.
Toisaalta nämä asiat ovat ihmisestä kiinni, ei sukupuolesta. Oma mieheni ei koko raskauteni aikana halunnut seksiä (olin liian "iso") eikä myöskään melkein vuoteen synnytyksen jälkeen. Ei huvittanut, ei suostunut keskustelemaan asiasta eikä sanomaan mitään syytä. Toki liittynee tuohon masennukseen mutta jos ei suostu puhumaan tai hakemaan apua (oli parisuhteessa ongelma mikä tahansa), ei asia mene parempaan suuntaan.
Ymmärrän turhautumisesi täysin - minulle seksi ja läheisyys muutenkin on tärkeää. Oli todella raskasta kun lähellä on päivittäis rakas ihminen jonka kanssa haluaisi olla lähekkäin mutta toista ei pätkääkään kiinnosta. Se että hän torjuu sinut jatkuvasti. Jos nämä ei olisi parisuhdetta ja perhettä kantavia voimia, olisin voinut muuttaa yhteen heteroystäväni kanssa, asuttaisiin vain yhdessä ja hoidettaisiin lapsia. Mukavampi kämppis hän olisi ollut. Mutta kun halusin sen parisuhteen! Eikä kukaan kertonut minullekaan, että lasten myötä (+miehen masennus) se katoaa.
yhtä lastenhoitoa, valvomista, työvuoroa kellonympäri, mutta minusta pieni hetki läheisyyttä ja seksiä olisi tuonut voimia taas jaksaa. Tietty myös uni on tärkeää, mutta ei se 15min ole kiinni. Tuskinpa olisi miestä haitannut jos olisit sanonut että otetaan vain pikaiset...
Toisaalta, ymmärrän jos et halunnut miestä joka "jätti sinut pulaan". Se on eri asia kun se ettet halunnut seksiä enää ollenkaan. Olisitko halunnut miestäsi jos hän olisi esim. tunnin illalla aina hoitanut lapsia niin että olisit saanut olla itseksesi?
Eikä ole laitonta, jos lähtee niin lähtee.
Paheksua tietysti voi, mutta ei ketään voi pakottaa.
Seuraamukset laki määrää.
Siinäpä ne tärkeimmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huomasin tuossa elatusmaksut loppuu 18v.-ketjussa.
Aika raakaa touhua on suhtautuminen omiin lapsiin.
Yhtään sen enempää kuin sinullakaan. Mikä siinä onkin, että se on aina nainen joka kantaa lapsista lopullisen vastuun? Mieskö tosiaan luulee, että on vastuun kantoa tuollaisessa tilanteessa "ottaa joskus yökylään"? Eikös niissä lapsissa virtaa tasan 50% miehen verta?
Kysymykseesi siis: minusta ei ole oikeutta. Enkä osaa sanoa mikä asian miehen mielessä oikeuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettet sinäkään jaksa lapsia, ja haluaisit hänen suostumuksensa siihen, että lapset annetaan adoptioon
ketään ei voi väkisin sitoa ihmissuhteisiin, oli ne sitten aikuisten tai lasten välisiä. Raadollnen totuus on, että noin nyt vaan voi käydä. Halusit ja tarvitsit sinä mitä tahansa. Nyt sun on vaan yritettävä löytää jokin keino selvitä. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tiedoksi, että mies haluaa eron, koska ei enää tunne kipinää minua kohtaan. Rakastaa, mutta ei kuten ennen. Mitään muuta "vikaa" minussa ei kuulemma ole. Hän on omien sanojensa mukaan ansainnut onnellisen parisuhteen, jota nyt alkaa etisiä!?!
Ja yhdessä ollaan oltu 16 vuotta, joista puolet naimisissa.
Ap
Tässä jotenkin kiteytyy se miehen ja naisen ero. Vaikka kuinka väitetään, että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia vanhempana ja yhteishuoltajuus ja isä on vaivalle yhtä tärkeä ja päläpälä, niin karu biologinen totuus on, että äidin ja lapsen välinen side on jotain ihan muuta kuin isän ja lapsen voi ikinä olla. Toki on poikkeuksia niin äideissä kuin isissä, mutta kyllä sille on biologinen perusta, että äiti kantaa, imettää, hoivaa ja huoltaa, halusi tai ei... Onneksi äidit, kuten sinäkin, selviävät tästä! Hurjasti voimia! Myykää talo ja muuta sinäkin jonnekin, missä sulla on edes joku kaveri tai sukulainen tai edes paljon ihmisiä ja kerhoja yms, joista löydät teille seuraa. Pärjäät kyllä, alku vain on vaikeaa, mutta vauvasi kyllä kasvavat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti näin on.
Ota yhteys lastenvalvojaan tai vaikka paikallisen seurakunnan diakonissaan, että voit keskustella jonkun kanssa asiasta. Missä ovat appivanhemmat? voisivatko he edes puhua pojalleen järkeä?
ettet sinäkään jaksa lapsia, ja haluaisit hänen suostumuksensa siihen, että lapset annetaan adoptioon
Tunnen naisen, joka antoi lapset isälle piruuttaan kun ei kestänyt miehen lähtemistä ja yritti sitoa sen itseensä vielä eron jälkeenkin ja samalla vaikeuttaa miehen uutta suhdetta. Kävi silleen surkeasti, että mies sai lasten huoltajuuden kokonaan ja äiti hyvin rajalliset tapaamisoikeudet. OIkeus ei tollasta leikkiä katso kovin hyvällä.
ettet sinäkään jaksa lapsia, ja haluaisit hänen suostumuksensa siihen, että lapset annetaan adoptioon
Tunnen naisen, joka antoi lapset isälle piruuttaan kun ei kestänyt miehen lähtemistä ja yritti sitoa sen itseensä vielä eron jälkeenkin ja samalla vaikeuttaa miehen uutta suhdetta. Kävi silleen surkeasti, että mies sai lasten huoltajuuden kokonaan ja äiti hyvin rajalliset tapaamisoikeudet. OIkeus ei tollasta leikkiä katso kovin hyvällä.
saa ja pystyy eroamaan joko avo- tai avioliitosta ilman mitään syytä, sovittelua tai kieltoa. Ei ole sellaista lakia eikä kulttuuria.
Lapsiperheen elämä monella on varmaankin juuri kuvailemaasi. laita tukiverkostot toimimaan, jos sellaisia on, ja hae heti apua. kun pidät itsesi kunnossa, niin jaksat hoitaa lapsiakin. tulee aika, kun he lentävät pesästä. ehkä miehesi sai mennä, mutta älä suotta kiukuttele siitä!
No, en tiedä, eikö meillä jokaisella ole oikeus elää kuten haluaa? On, mutta sun mies nyt käyttää sen itsekkäästi, eli hänellä on oikeus elää kuten halua unohtaen, että hänellä on kahden lapsen edestä myös velvollisuuksia.
Olen pahoillani, näitä ihmisiä on, niin miehissä kuin naisissakin.
Silti on mahdollista, että saa ja voi pitää hyvät välit lapsiinsa, toivotaan näin.
ekana ehtivän oikeus. Ihan järkyttävää, miten toinen voi vaan lähteä ja jättää toisen selviytymään miten taitaa. Tai siis miten VOI tehdä sillain pienelle lapselleen??
Mulle on tehty samanlailla. Lapsi on nyt kolme ja käy joka toinen vkl isällään. Ei kyllä ikävoi isäänsä ja isän luona ikävöi minua. Ei ole oikein minkäänlaista suhdetta heille siis muodostunut.
Mä muuten kerran ympäriväsyneenä sanoin lapsen isälle, että annan lapsen adoptioon. Hänelle se olisi käynyt...
kun sulle neuvottiin jo kuukausia sitten potkaisemaan tuo mies pellolle. Kun se ei ole nyt siis saanut itselleen asuntoakaan, taitaa olla tulossa takaisin ennenkuin huomaatkaan.
Ja tuosta lastenhoito-avusta, ei ole olemassa selaista kunnallista palvelua joka tulee sulle kotiin hoitamaan lasten nukuttamisrumban ja huolehtii etta saat yot nukuttua ja antaa sun nukkua tarpeeksi jopa aamuisin. Monet miehetkaan ei tuollaista tee vaikka kuinka asuvat samassa talouudessa.