Lue keskustelun säännöt.
Siis kertokaa nyt joku mulle, millä oikeudella lasten isä vaan lähtee perheestä?
13.01.2013 |
Tilanne on se, että meillä on kaksi lasta, 1v 10kk ja 5 kk. Mies kertoi kuukausi sitten, että haluaa eron ja haluaa välittömästi muuttaa pääkaupunkiseudulle, koska "se on hänen tyylisensä paikka". Perheemme asuu 150 km päässä Helsingistä. Sanoin, ettei hän voi mitenkään tehdä sitä, jättää minua yksin hoitamaan lapset ja kodin, lapsethan ovat myös hänen vastuullaan. Hän vain sanoi, että kyllä hän kantaa vastuun ja maksaa elatusmaksut ja tulee välillä tapaamaan lapsia. Esikoista hän haluaa ottaa yökylään luokseen, heti kun saa asunnon.
Vääntäkää nyt minulle joku rautalangasta, miksi miehellä on oikeus tehdä noin? Minusta toki voi erota, mutta että jättää minut tnne yksin lasten kanssa selviytymään päivästä toiseen, ilman tukiverkkoja. Minusta hänen täytyisi etsiä asunto täältä kotipaikkakunnaltamme, jotta voi osallistua lasten arkeen ja auttaa minua. Kuopus on niin vauva vasta, ettei häntä voi päästää isälleen joka toinen vloppu. Ja nyt kun isä ei edes ole kummemmin maisemissa, ei hänelle ja kuopukselle taida hirveän kiinteää suhdetta päästä kehittymänkään. Että miten esim kuopuksen ollessa 2 tai 3 v, häntä edes voisi päästää isälleen yhtäkkiä viikonlopuiksi. Minulla on täällä vain vanha äitini joskus apuna, mutta ei hän jaksa lapsia hoitaa. Tulee katsomaan hetkeksi, että pääsen rauhassa suihkuun välillä.
Anteeksi sekava teksti, mutta olen ny jo kolmen viikon jäljiltä ihan loppuun palanut :(. Hirveitä rutmihäiriöitä koko ajan. Esikoinen edelleen valvottaa öisin ja vauva tietysti myös. Hoidan siis lapsia 24/7. Apua kai voisi palkata, mutta millä rahalla. Miehellä pieni palkka, josta joutuu varmaan maksamaan minimielarit ja itse olen äitiyslomalla. Eikä se, että joku tulisi tänne silloin tällöin auttelemaan, ole mistään kotoisin. Minun on joskus pakko saada nukkua öisin, nukkua aamulla pitkään, haluan ja tarvin joka illalle apua nukkumaanmenorumban kanssa, iltapuurot, pesut, iltasadut, vauva huutaa hampaita ja esikoisella hirveä uhmaikä päällä.
Millä oikeudella mies nyt elää vapaata elämää ja istuu kahviloissa ja drinkkibaareissa?? Ei ole pyykkivuoria ei tarvi raahata kaupasta säkkikaupalla tavaraa. Ei tarvi valvoa öitä, pestä pyllyjä, pukea raivoavaa lasta, ei tarvi koko ajan olla jotakuta syöttämässä, viihdyttämässä, nukuttamassa, heijaamassa, pesemässä, siivoamassa, kokkaamassa. Iltaisin, kun olen saanut lapset nukkumaan, rojahdan sohvalle itkemään. Itkemään sitä, että millä helvetin voimilla jaksan huomenna taas saman alusta??
Eri asia, jos lapset olisivat hieman vanhempia, että voisivat heti olla isällään joka toinen vloppu ja vaikka kerran viikollakin yötä. Mutta kun toinen on vasta vauva!
Ja miehellä ei ole toista naista, siitä joku kuitenkin tulee tänne vouhottamaan. Asuu veljellään yksiössä. Viimeksi kun tuli lapsia katsomaan pikaisesti oli kyllä niin hirveän näköinen rasvaisen lettinsä ja partansa kanssa, että kukaan nainen ei varmasti sellaista nurkkiinsa huolisi.
Niin ne oikeudet. Jos joku tietää, kertokaa!!
Kommentit (179)
Tiedoksi, raskausaikana usein ON kyse elämästä ja kuolemasta. Juuri niistä. Jos viisveisaa terveydestään ja elintavoistaan, voi lapsi syntyä sairaana/vammaisena, ja toisekseen ei ole itsestäänselvää että kaikki menee oppikirjan mukaan. Onko raavalle miehelle kauhistus kantaa pari kertaa kauppakassit kun toinen on viimeisillään?
Ilmeisesti en ilmaissut asiaa tarpeeksi selvästi, mutta yritin osallistua kotitöihin yms. mahdollismman paljon, mutta kun siitäkin saina aina vai huutoa, kun en osannut pitää moppia oikeassa kulmassa lattian suhteen. Ja aikaisemmin kyllä siivoustaidot riittivät vallan mainiosti. Niin niin, ne hormoonit, mutta miehille pitäisi painokkaammin ilmoittaa, että naisesta tulee ihan joitain muuta yhdeksän kuukauden ajaksi. Ja lapsen syntymän jälkeen mies tippuu arvoasteikon pohjalle. Teki sitten mitä tahansa.Näistä asioista pitäisi varoittaa ja muistuttaa miestä hyvissä ajoin ennen kuin suunnitellaan jälkikasvua.
Isi35
Itseänikin suututti tapa, jolla puhuit parisuhteesta ja tarpeistasi. Ihan kuin ne olisivat ne tärkeimmät asiat, jotka vaimon tulisi ensisijaisesti hoitaa.
Minulla on ollut kaksi vaikeaa raskautta, jonka aikana seksi ei tosiankaan onnistunut. Emme sitten lähes vuoteen harrastaneet seksiä. Kertaakaan tuona aikana oma mieheni ei syyllistänyt tai painostanut seksiin vaan ihan tosissaan teki niitä kotitöitä puolestani, ymmärsi kun itkin iltaisin ja odotti kärsivällisesti parempia aikoja. Toisen lapsen syntymän jälkeen masennuin lähes vuodeksi, jolloin myös oli hiljaista seksin saralla. Varmasti oli hänelle vaikeaa, on siitä sanonutkin jälkeenpäin.
Nykyisin menee jo paljon paremmin. Olen meistä tällä hetkellä se aktiivisempi osapuoli. Vaikeiden vuosien ja seksittömien kuukausien jälkeen todella ymmärrän, että rinnallani seisoo Mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseänikin suututti tapa, jolla puhuit parisuhteesta ja tarpeistasi. Ihan kuin ne olisivat ne tärkeimmät asiat, jotka vaimon tulisi ensisijaisesti hoitaa.
Olen kuullut, että on olemassa sellaisia miehiä, jotka hyvin herkällä korvalla pystyvät huolehtimaan pienestäkin vauvasta ja haluavat jakaa vastuun ja auttavat niin raskauden kuin lapsivuodeajankin aikana täydellä tuella. Heidän puolestaan olen pahoillani, jos lapsen äiti ei tee muuta kuin motkota mopin asennosta ja onko oikeanlaiset vaatteet puettu oikein päälle.
Sitten on niitäkin isiä aika liuta, joille varpajaiset on melkeinpä se tärkein juttu. On niin joka lähtöön. Kuten myös niitä isiä (vrt. ap:n tilanne), jotka yhtäkkiä päättävätkin, että tämä ei olekaan yhtään hauskaa tämä lapsiperheen arki. Ei näe omaa nenäänsä pidemmälle eikä haluakaan.
soitat neuvolaan ja kerrot tilanteestasi. Jos siellä luurin toisessa päässä on ammattitaitoinen terkkari, hän osaa auttaa ja ohjata sinut avun piiriin. Kuulostaa siltä että olet fyysisesti ja psyykkisesti loppu ja tarvitset apua ja tukea. Kohta et sinäkään jaksa hoitaa lapsia. Selvästikään miehesi ei osaa kantaa vastuuta, mutta kanna sinä ja hae apua itsesi ja lastesi takia! Sosiaalitoimi kyllä aikanaan selvittää nuo vastuukysymykset. Kovasti voimia ja jaksamista sinulle!
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka parisuhteessakin kuvittelevat, että toinen tekee onnelliseksi. Ei toinen tee onnelliseksi, vaan onnen on löydyttävä itsestä.
Kehenkään muuhun et voi luottaa kuin itseesi. Aina kannattaa asiat ajatella niin, että selviäisinkö niistä yksin.
Ketään ei voi sitoa, ei pakottaa. Ainoa, kehen voit luottaa, on oma itsesi.
ehkempä miehesi olisi lähtenyt jo aikaisemmin pois siitä liitosta. Jospa ap piti miestä väkisin teki lapsia, että mies pysyisi hänen luonaan.
Joo en pitänyt väkisin. Ihan oli mies mukana liitossa omasta tahdostaan. Itse minua aikoinaan kosikin. Ja kuten aiemmin kerroin, oli enemmän miehen idea laittaa toinen lapsi aluille. Olisipa vaan kertonut, että kun lapsi syntyy, hän kuitenkin aikoo lähteä..
Viimeyönä juuri mietin, kun olin molempien lasten takia pomppinut sängystä ylös useampaan otteeseen, että mite epäreilua on, kun mies vaan nukkuu/istuu drinkkibaarissa juuri tälläkin hetkellä. Että minä täällä yksin hoidan meidän yhteiset lapset.
Oikeasti, kyllä minulle tuli shokkina, että mies jonka luulin tunteneeni, vuosikausien kumppanini vaan otti ja lähti. Kyllähän minä tiedän, ettei ketään voi pakottaa jäämään liittoon, jonka kokee huonoksi eikä voi pakottaa jäämään lastenkaan luokse/lähelle. Mutta SILTI, aina ajattelin, että meillä molemmilla on sellainen vankkumaton rehtiys ja reiluus, oikeudenmukaisuus veressämme, että ei minun mieheni vaan lähtisi lastensa luota pois. Mutta niin vaan teki ja olen järkyttynyt, haukkukaa naiviksi ihan rauhassa. Eikö kehenkään nykypäivänä todela voi luottaa, paitsi itseensä? Kyllä on puistattavaa.
Kyllä minä tästä selviän lopulta voittajana, miehestä en voi mennä samaa sanomaan. Pitää olla kylmä ja tyhmä, jos ei tämmöinen teko tule myöhemmin mieleen kummittelemaan.
Toinen lapsistani on poika ja kyllä minä aion hänet kasvattaa niin, että hänestä tulee Mies. Sellainen mies, jolla on selkärankaa ja joka on ylpeä huolehtiessaan perheestään. Luotettava perheen tukipilari, horjumaton, vahva ja vastuuntuntoinen. Kuitenkin herkkä ja hellä. Mies, jonka vaimoa kaikki kadehtivat :).
Minulla on onneksi maailman ihanimmat lapset. Työtä heissä on kuin pienessä kylässä, mutta ei se mitään. Ainakin pitävät minut puhteessa.
Ap
Ei, ei ole reilua. Mutta minkä sille tekee? Voit ajatella, että sinä olet lastesi tuki ja turva, sinä näet työsi tuloksen jonain päivänä. Tietysti lapset tulevat välittämään isästäänkin, mutta silti sinä voit katsoa peiliin ja todeta, että minä tämän tein melkein yksin.
Konkreettisena neuvona:
- Vanhempi lapsi hoitoon heti. Saat lepoaikaa ja nukkua vaikka vauvan kanssa tai vaikka lukea lehteä vauvan nukkuessa. Sinun ei tarvi stressata arkena päivisin ulkoiluista tai ruuista, kun lapsi saa ne hoidosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin mies koki, että nainen on se, joka pitää hänet tyytyväisenä ja on tarvike, mikä tuottaa hänelle hyvää oloa. Vähän kuin äiti, mutta saa siltä seksiä. Sille voi kiukutella kun ei saa huomiota tai se pyytää apua.
Kun esikoinen syntyi, olin todella tympääntynyt siihen, että ensin hoisin lapsen ja kodin ja raha-asiat ja kolasin pihat ja hakkasin halot ja siivoin ja tein miehelle ruoan ja ulkoilutin lapset jne..
Kun tuli ilta, mies seisoi jonossa, että nyt on mun vuoro. Hei haloo, koska oli minun vuoro.
Vaati pitkiä keskusteluja miehen tajuta, että en ole palveluntarjoaja. En seremoniamestari, joka kehittää miehelle virikettä, että mies viihtyisi. Mies on aikuinen ihminen ja ottaa vastuun elämästään ja lapsestaan.
Se ei mene niin, että perheeseen tulee lapsi ja mies jää odottamaan, että koska on hänen vuoro. Silloin mies ulkoistaa itsensä perheestä, eikä koe, että kuuluu perheeseen.
Se on miehen oma valinta.
Oman miehen kunniaksi täytyy myöntää, että onneksi hän oivalsi tämän asian ja lopetti pikkupojan leikkimisen ja alkoi aikuiseksi mieheksi. Enää hän ei odottanut, että minulla on hänelle aikaa ja eletään siivu elämää. Eli lapset odottaa siivun minusta ja sitten odottaa mies siivun minusta. Kaikki vain odottavat jonossa, että minulla on heille aikaa antaa jotain.
Kun mies kasvoi aikuiseksi ja tajusi ottaa vastuun omista tunteistaan, hän sai pitää perheensä. Nyt parinkymmenen vuoden jälkeen kun seuraa työkaverinsa kriisiä, mikä johtuu pienistä lapsista ja siitä kun mies ei kuulemma saa aikaa tarpeeksi vaimoltaan, huokaa, että luojan kiitos me puhuttiin ja puhuttiin ja selvittiin YHDESSÄ.
Teimme lisää lapsia ja lapset olivat meidän. Eivät vaimon ja vaimon ei tarvinnut enää elää siivuelämää ja lapset ja mies eivät enää olleet aivottomia olioita, jotka vain odottivat, koska minulla on aikaa antaa heille aikaa ja onnea vuorotellen.
Pitkän viestisi ainoa sisältö oli: PANETTAA.
Sentään kuitenkin tunnustit että vaimosi kaikki energia menee perheestä huolehtimiseen. Miksi sinun pitäisi olla yksi lapsi muiden lasten joukossa, etkö ole jo aikuinen, iso poika? Tämä lause on käsittämätön mutta kiteyttää hyvin sen mitä miehet naisilta vaativat: "ensin varmistetaan kaikkien muiden hyvinvointi ja jos jotain energiaa sattuu vielä olemaan, niin sitten ehkä katsotaan miten isä pärjää". Sinulle suosittelen sellaista ratkaisua että muutat takaisin äitisi luo joka huolehtii sinusta ja siitä pienestä pojasta joka olet ja pyydät mammalta taskurahaa että pääset huoriin säännöllisesti. Perhettä ja vaimoa et ansaitse.
No mielestäni kirjoitin muutakin tuohon viestiin, mutta tämä seksihän on tälläkin palstalla ykköshuomiona. Se on jännää, että jos miestä ei kiinnosta seksi parisuhteessa, niin täällä annetaan kaikki oikeudet pettämiseen. Mutta auta armias jos tilanne on toisinpäin, niin mies on täysi sika.No anyawy pointtini oli se, että parisuhteessahan pitäisi huomioida toinenkin osapuoli, vai kuinka? Yritin olla vaimon raskauden aikana niin paljon tukena kuin mahdollista, mutta en ilmeisesti osaa sivotakkaan oikein. Kyllähän siinä huumori pikku hiljaa loppuu, kun kaikki on aivan väärin, mitä nyt ikinä sattuu tekemäänkään. Joo joo, hormonit jne., mutta kukaan ei muistanut vihjata siitä 9kk helvetistä johonka sitä joutuu.
Ja sinun mielestä miehen tehvätä on vain kylmästi hyväksyä se tilanne, että hän on talossa lastenhoitaja ja talonmies tarpeen vaatiessa. Muuten saa pysyä poissa jaloista. Ja sitten tällaisen kohtelun jälkeen kehdataan vielä ihmetellä miksi miehet eri villityksissään lähtee pois perheestä...
No kyllähän tässä panettaakin, mutta jos nyt edes halauksen saisi silloin tällöin.
Isi35
pois tieltä ja saat enemmän aikaa vaimoltasi.
Jos haluaisit saada ainutlaatuisesta elämästäsi irti tarpeeksi, kasvaisit mieheksi ja kääntäsit kasvosi niihin lapsiin ja nauttisit
PERHEESTÄSI.
Nyt elämäsi menee vain hukkaan jos odotat, että ne jotkut mukulat siinä tiellä kasvaisi pois jaloista ja saisit vaimosi takaisin.
Se ei enää ikinä palaa siihen seurusteluaikaan. Te olette perhe ja vanhenette. Lapset kasvaa ja vaimosi vanhenee ja samalla iän myötä muuttuu ihmisenä.
Jos et opi ymmärtämään, että olet perheellinen mies, kenellä on vaimo ja lapset, niin olet itse ulkoistanut itsesi perheestä.
Vähän tämä sinun tarina kuulostaa siltä, että olette eronneet parin vuoden päästä viimeistään.
on käsittämätöntä että mies voi valita tässä elämässä ne parhaat palat. Voi tehdä lapsia, tavata niitä kun huvittaa tai sovitusti ja lopun aikaa riekkua baareissa ystäviensä kanssa tai omissa muissa huvituksissa!
No ihan muistutuksena, että myös tällaisia naisia löytyy. Tiedän tapauksen, jossa äiti luopui kokonaan huoltajuudesta, ja sitten kiukutteli myöhemmin, kun ei saanutkaan esim. sairaalasta lastensa sairauksiin liittyviä tietoja... Toki paljon yleisempää on, että lapset jäävät äidilleen. Olisi mielenkiintoista nähdä tilastot niistä tapauksista, kun äiti on vaatinut lapset itselleen, eli miehelle ei ole annettu oikeutta kasvattaa muksuja.Vaikka tulee avioero ei sitä eroa oteta lapsista. Tästäkin pitäisi oikeasti olla joku säädös että niistä lapsista on velvollisuus MOLEMPIEN vanhempien pitää huolta jos ja kun siihen on edellytys.
No eikös tuo AP:n mies ole ollut aika myötämielinen asiaan. Toki pitkä välimatka hankaloittaa asiaa, mutta esim. töiden takia on välillä pakko muuttaa kauemmas.Ei ole reilua että nainen jää tilanteeseen yksin kantamaan vastuun kun meistä ei vaan enää huvitakkaan.
Elämä nyt vain ei ole reilua...Muistakaa tämä naiset, älkää tehkö niitä lapsia ellette ole varmoja että jaksatte niitä yksin hoitaa jos sellainen tilanne tulee.
Myös miehille pitäisi kertoa kuinka paljon se nainen muuttuu lasten synnyttämisen myötä. Raskausaikana pitää kaikkien opusten mukaan ottaa vaan kaikki se roska hymyssäsuin vastaan. Toinen keuhkoaa ja nalkuttaa kaikista mahdollisista pienistäkin asioista, kuin olisi kysymys elämästä ja kuolemasta. Ja miehen tehtävä on hymyillä ja tukea vaimoa.Ja miehille pitäisi kertoa ennen lisääntymisaikeita, että hellyys ja seksi loppuu lähes kokonaan. Miehen tehtävä on tuoda rahat taloon ja ruoka pöytään. Kyllähän sitä kunnon mies on pari vuotta panematta. Eihän sitä muuten suomalaiseksi mieheksi pääsisikään. Se muutos yllätti ainakin itseni. En siis ymmärtänyt miettiä näitä asioita tarpeeksi. Vaimon oma rooli muuttuikin äidin rooliksi. Siinä mies tippuu pari kastia alemmaksi perheessä. Ensin varmistetaan kaikkien muiden hyvinvointi ja jos jotain energiaa sattuu vielä olemaan, niin sitten ehkä katsotaan miten isä pärjää.
Vaimo valitti, että päivät kuluvat lasten hoidossa ja sitten kun mies haluaa hieman huomiota illalla, niin ei jaksaisi enää. No eipä sitä ihan kaikki miehetkään loputtomiin jaksa...
Pahoittelut pitkästä tilityksestä, mutta ei se perhe-elämä aina miehillekkään helppoa ole. Ja kuten täälläkin on todettu, on yhteiskunnassa se asenne, että lapset jäävät äidille.
Itse odottelen sitkeästi, että lapset ovat hieman isompia ja alan suunnitella elämääni uudestaan. Rakastan lapsiani ylikaiken, mutta olisi hienoa jos saisi vielä elää parisuhteessakin. Nyt olemme vaimon kanssa lähinnä kämppiksiä ja välillä tuntuu, että elämä valuu ihan hukkaan...
Isi35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen mies, minulla on vaimo ja kaksi lasta (2,5 ja 4 vuotiaat). Vaimo on kotona ja työpäiväni aikana hän siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja pyykkää. Kun minä tulen kotiin, leikin heti lasten kanssa n. 30 min. Vaimo on yleensä tehnyt ruuan jo valmiiksi ja tuon 30 min aikana hän normaalisti istuu koneella, katselee facebookia tai surffaa jossain muulla sivulla. Sitten syömme yhdessä. Ruuan jälkeen yhdessä sivotaan keittiö ja sitten tehdään jotain yhdessä, ulkoillaan tms. Illalla minä hoidan lasten iltapuurot, pisut pesut ja nukuttamiset. Tähän menee n. tunti, ehkä vajaa. Vaimo lukee sillä aikaa kirjaa tai katsoo telkasta jotain, makoilee sohvalla. Kun lapset nukahtaneet, alkaa meidän yhteinen laatuaika, katsotaan leffaa, jutellaan, laitetaan herkkuiltapalaa, viimepäivinä ollaan katseltu netistä yhdessä etelänlomavaihtoehtoja. Tehdään milloin mitäkin. joskus käydään saunassa.
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
Joillakin miehillä on vain aivovaurio tai muunlainen aivovamma, sillä ei kukaan normaali voisi noin tehdä.
Kun erosin ex:stä,olimme sopineet lapsen hoidosta (viikko mulla, viikko hänellä), niin yht'äkkiä, täysin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta (siitä nyt 8 vuotta aikaa) hän vain jätti hakematta lapsen päiväkodista. Eikä ole ollut sen jälkeen missään tekemisissä lapsensa kanssa. Ainut asia minkä takia on ollut minuun yhteydessä on, että olisiko ok, jos hän voisi olla maksamatta elatusmaksuja.
Yritän ajatella asiaa, että eipähän tarvinnut tapella lapsen huoltajuudesta ja minä sain lapsen kokonaan omakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo Isi35 taitaa olla pikkupoika. Arvaa kumman teistä ottaisin mieluummin? (vaikka sinä et kyllä taida olla markkinoilla...)
Minä olen mies, minulla on vaimo ja kaksi lasta (2,5 ja 4 vuotiaat). Vaimo on kotona ja työpäiväni aikana hän siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja pyykkää. Kun minä tulen kotiin, leikin heti lasten kanssa n. 30 min. Vaimo on yleensä tehnyt ruuan jo valmiiksi ja tuon 30 min aikana hän normaalisti istuu koneella, katselee facebookia tai surffaa jossain muulla sivulla. Sitten syömme yhdessä. Ruuan jälkeen yhdessä sivotaan keittiö ja sitten tehdään jotain yhdessä, ulkoillaan tms. Illalla minä hoidan lasten iltapuurot, pisut pesut ja nukuttamiset. Tähän menee n. tunti, ehkä vajaa. Vaimo lukee sillä aikaa kirjaa tai katsoo telkasta jotain, makoilee sohvalla. Kun lapset nukahtaneet, alkaa meidän yhteinen laatuaika, katsotaan leffaa, jutellaan, laitetaan herkkuiltapalaa, viimepäivinä ollaan katseltu netistä yhdessä etelänlomavaihtoehtoja. Tehdään milloin mitäkin. joskus käydään saunassa.
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
se, että valitettavasti äiti ja isä eivät ole samalla viivalla, vaikka kuinka me niin toivoisimme. Sen takia isän on helpompi lähteä. Tämä johtuu ihan biologisistakin syistä.
Äiti on se, joka kantaa lasta sisällään 9 kk, synnyttää ja imettää. Lapsi luo symbioottisen suhteen ensin äitiin. Äitiä hän katselee pisimpään, äidin kasvoille hymyilee, äidin syliin tulee kun on paha mieli ja äitiä huutaa ennemmin kuin isää. Äidillä kehittyy myös vahvemmin kyky herkistyä lapsen tarpeille ja tunteille. Näin se vain menee (toki voi olla poikkeuksia, esim. äidin mielenterveydellisistä syistä) kaikissa tuntemissani perheissä, omassanikin. Mies jää tavallaan aina osittain ulkopuoliseksi koska ei pääse samanlaiseen suhteeseen lapsen kanssa. Tämän vuoksi miehen on helpompi lähteä.
Ap:n tilanne on ikävä ja kauhea, mutta siitä voi selvitä. Minä myös laittaisin esikoisen vaikka osapäivähoitoon että saisin unta. Olin myös samassa tilanteessa lähes yksin, koska miespä päätti perustaa yrityksen. Kävi kuitenkin kotona nukkumassa. Kuopus oli kova yöheräilijä eikä mies jaksanut kuin harvoin ottaa "yövuoroja" kun oli niin raskas työ. Sanon kyllä suoraan etten olisi selvinnyt ilman ihania vanhempiani, joiden luoksen menin lasten kanssa lähes asumaan säännöllisin väliajoin. Äitini nukutti, syötti ja hoiti ja ulkoilutti ja paikkasi puuttuvan vanhemman, että sain välillä nukkua ja levätä. Joo en ole ylpeä tästä että tarvitsin vanhempiana kuin pikkulapsi, mutta en todellakaan olisi jaksanut yksin, olin aivan puolikuollut uupumuksesta! Onneksi minulla oli tämä mahdollisuus, muuten oltais jouduttu varmaan lastensuojelun piiriin.
Minä olen myös katkera miehelleni että päätti pistää yrityksen pystyyn juuri pahimmassa mahdollisessa elämänvaiheessa. Hän olisi kuitenkin voinut valita helpompaakin työtä mutta kunnianhimo ja työhulluus laittoivat hänet valitsemaan ennemmin rankan työn kuin perheensä. Tietyllä tapaa hänkin hyökäsi meidät ja jätti minut selviämään arjesta yksin.
No, mieheni on edelleen se kakkonen perheessämme. Lapset valitsevat joka asiaan aina mieluummin minut, joka ikiseen. Mies on myöntänyt että se harmittaa, ja harmittaa muakin. Itsepähän on petinsä petannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuserimies. Selkärangaton, niin täysin. Joskus todennäköisesti katuu tekoaan ja yrittää takaisin. Tai sitten on niin idiootti ettei tajua edes katua ja menee uuteen suhteeseen, tekee taas lapsia... Toivottavasti kukaan nainen ei ota.
Sulle ap tsemppiä, selviät kyllä. Mutta hae apua NYT! Älä anna itsesi uupua enempää. Pyydä esim perheneuvolan kautta apua, lapsiperhetyöntekijää kotiin silloin tällöin, on ilmaista. Kerro tuo tilanteesi niin saat varmasti. Ja isompi tosiaan vaikka päiväkotiin.
Ja itse olen paininut samojen ajatusten kanssa. En kertakaikkiaan ymmärrä miksi vanhemmuus poistuu mieheltä eron myötä? Tai paperilla tietenkin miehellä on edelleen samat oikeudet (yhteishuoltajuus) mutta ei velvollisuuksia. Tapaa lapsia jos huvittaa (nyt oli 5 viikon tauko). Lapset 3v ja 10kk. On se jotenkin niin epäreilua. Etenkin lapsille, mutta toki myös minulle. Minulla ei ole vaihtoehtoja, minä tietenkin huolehdin lapsista yötä päivää. Miksi vain miehelle annetaan tuo vaihtoehto häipyä? Mun mielestä pitäis olla vähintäänkin joku minimitapaamispakko ja jos ei sitä noudata niin sakko seuraa.
Tottakai nautin lasten seurasta mutta on se epäreilua että minä huolehdin ihan kaikesta ja toinen on vapaa kuin taivaan lintu vaikka on yhdessä lapset haluttu ja hankittu.
Haluaisitko kirjoitella kanssani?
Ap
nyt vasta palasin ketjuun. onko sinulla joku mailiosoite jonka voit täällä antaa?
Kuulostaa siltä että meillä on osittain sama tilanne. Meillä erona teidän tilanteeseen on se että mies eli omaa poikamieselämäänsä jo ennen eroamme ja minä tein erosta lopullisen päätöksen. Siinä mielessä siis minulle hyvä että ehdin asiat miettiä, asuntoasiat järjestää jne. ennen kuin miehelle päätökseni kerroin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen mies, minulla on vaimo ja kaksi lasta (2,5 ja 4 vuotiaat). Vaimo on kotona ja työpäiväni aikana hän siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja pyykkää. Kun minä tulen kotiin, leikin heti lasten kanssa n. 30 min. Vaimo on yleensä tehnyt ruuan jo valmiiksi ja tuon 30 min aikana hän normaalisti istuu koneella, katselee facebookia tai surffaa jossain muulla sivulla. Sitten syömme yhdessä. Ruuan jälkeen yhdessä sivotaan keittiö ja sitten tehdään jotain yhdessä, ulkoillaan tms. Illalla minä hoidan lasten iltapuurot, pisut pesut ja nukuttamiset. Tähän menee n. tunti, ehkä vajaa. Vaimo lukee sillä aikaa kirjaa tai katsoo telkasta jotain, makoilee sohvalla. Kun lapset nukahtaneet, alkaa meidän yhteinen laatuaika, katsotaan leffaa, jutellaan, laitetaan herkkuiltapalaa, viimepäivinä ollaan katseltu netistä yhdessä etelänlomavaihtoehtoja. Tehdään milloin mitäkin. joskus käydään saunassa.
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
Eikä tässä ketjussakaan varmaan toisin väitetä. Ikävä kyllä vaan näitä perheensä ja lapsensa hylkääviä luusereita on sankoin joukoin:(
En oikeastaan henkilökohtaisesti tunne yhtään ainoaa samanlaista osallistuvaa isää kuin sinä. Paitsi oma isäni. Sen takia ehkä että oma isäni on kantanut vastuunsa ja ollut paras isä mitä olisin ikinä voinut kuvitella, on tämä luuserius tullut aivan valtavana yllätyksenä. En olisi ikinä voinut uskoa että pitkälle kouluttautuneet, mukavantuntuiset, työssämenestyvät ja perhettään kovasti muille kehuvat miehet kuitenkin juuri toimivat näin kun ap kertoi eron tullessa. Sama omalla kohdalla. Kahden eri miehen kanssa (joo, en todellakaan osaa itselleni kunnollista miestä valita). Ja omassakin elämässä nämä kaksi miestä ovat muuten olleet toistensa vastakohtia mutta silti ihan samalla tavalla lapsensa jättivät.
Luulisi että miehenkin ystävät ja työkaverit ihmettelevät kun ensin lapsista puhutaan joka maanantai vähintäänkin mitä on vkl tehty, lasten harrastuksista, yms, ja yhtäkkiä ei olekaan mitään kerrottavaa kun ei edes tapaa lapsiaa(?) Vai jatkavatko nämä lapsijuttujen kertomista, keksivät itse, eivät edes kerro töissä erosta(?) En tiedä.
Minä olen mies, minulla on vaimo ja kaksi lasta (2,5 ja 4 vuotiaat). Vaimo on kotona ja työpäiväni aikana hän siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja pyykkää. Kun minä tulen kotiin, leikin heti lasten kanssa n. 30 min. Vaimo on yleensä tehnyt ruuan jo valmiiksi ja tuon 30 min aikana hän normaalisti istuu koneella, katselee facebookia tai surffaa jossain muulla sivulla. Sitten syömme yhdessä. Ruuan jälkeen yhdessä sivotaan keittiö ja sitten tehdään jotain yhdessä, ulkoillaan tms. Illalla minä hoidan lasten iltapuurot, pisut pesut ja nukuttamiset. Tähän menee n. tunti, ehkä vajaa. Vaimo lukee sillä aikaa kirjaa tai katsoo telkasta jotain, makoilee sohvalla. Kun lapset nukahtaneet, alkaa meidän yhteinen laatuaika, katsotaan leffaa, jutellaan, laitetaan herkkuiltapalaa, viimepäivinä ollaan katseltu netistä yhdessä etelänlomavaihtoehtoja. Tehdään milloin mitäkin. joskus käydään saunassa.
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
Minullakin on tällainen Mies, jota arvostan yli kaiken! Teitä ihania on varmasti enemmänkin, mutta harvemmin olette missään esillä tai äänessä. :-)
näinhän sen pitäisi mennä kaikissa perheissä, mutta yleensä täältä lukee ihan muuta. Olet todella mahtava isä ja aviomies!
Minä olen mies, minulla on vaimo ja kaksi lasta (2,5 ja 4 vuotiaat). Vaimo on kotona ja työpäiväni aikana hän siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapsia ja pyykkää. Kun minä tulen kotiin, leikin heti lasten kanssa n. 30 min. Vaimo on yleensä tehnyt ruuan jo valmiiksi ja tuon 30 min aikana hän normaalisti istuu koneella, katselee facebookia tai surffaa jossain muulla sivulla. Sitten syömme yhdessä. Ruuan jälkeen yhdessä sivotaan keittiö ja sitten tehdään jotain yhdessä, ulkoillaan tms. Illalla minä hoidan lasten iltapuurot, pisut pesut ja nukuttamiset. Tähän menee n. tunti, ehkä vajaa. Vaimo lukee sillä aikaa kirjaa tai katsoo telkasta jotain, makoilee sohvalla. Kun lapset nukahtaneet, alkaa meidän yhteinen laatuaika, katsotaan leffaa, jutellaan, laitetaan herkkuiltapalaa, viimepäivinä ollaan katseltu netistä yhdessä etelänlomavaihtoehtoja. Tehdään milloin mitäkin. joskus käydään saunassa.
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
Minulla on samankaltainen kokemus siitä kun mieheni sairastui masennukseen. Kaikki muuttui, hän muuttui ihan toiseksi ihmiseksi. Tosin hän ei itse sitä myöntänyt eikä suostunut hakemaan apua. Joka tapauksessa jotenkin ymmärrän kokemuksesi. Ei kukaan jaksa olla ikuisesti kärsivällinen vaikka ymmärtäisi miksi toinen on sellainen kun on. On liikaa vaadittu olla sitoutunut vuosikausia suhteeseen jossa toinen osapuoli on täysin muuttunut.
Ymmärrän jos ei pysty seksiä harrastamaan heti synnytyksen jälkeen, ok. Mutta ei kuukausiin? Tai tottakai ihan vastasyntyneeseen on kovin sidottu, mutta kyllä elämän pitäisi jossain vaiheessa normalisoitua eikä niin että samassa asunnossa asuu kaksi aikuista jotka vain hoitavat lapsia ja kotitöitä. Parisuhde ei kestä jos sitä ei arvosta ja hoida. Tähän tarvitaan yhteistä aikaa, ja kyllä, myös seksiä.
Toisaalta nämä asiat ovat ihmisestä kiinni, ei sukupuolesta. Oma mieheni ei koko raskauteni aikana halunnut seksiä (olin liian "iso") eikä myöskään melkein vuoteen synnytyksen jälkeen. Ei huvittanut, ei suostunut keskustelemaan asiasta eikä sanomaan mitään syytä. Toki liittynee tuohon masennukseen mutta jos ei suostu puhumaan tai hakemaan apua (oli parisuhteessa ongelma mikä tahansa), ei asia mene parempaan suuntaan.
Ymmärrän turhautumisesi täysin - minulle seksi ja läheisyys muutenkin on tärkeää. Oli todella raskasta kun lähellä on päivittäis rakas ihminen jonka kanssa haluaisi olla lähekkäin mutta toista ei pätkääkään kiinnosta. Se että hän torjuu sinut jatkuvasti. Jos nämä ei olisi parisuhdetta ja perhettä kantavia voimia, olisin voinut muuttaa yhteen heteroystäväni kanssa, asuttaisiin vain yhdessä ja hoidettaisiin lapsia. Mukavampi kämppis hän olisi ollut. Mutta kun halusin sen parisuhteen! Eikä kukaan kertonut minullekaan, että lasten myötä (+miehen masennus) se katoaa.
Muistan, kuinka olin uupunut kun joka yö piti monta kertaa herätä. Vauva joutui sairaalaan ja meinasi kuolla. Sen jälkeen puoli vuotta heräilin imetyksen lisäksi monta kertaa tarkistamaan, että vauva on hengissä.
Päivät kotona siivosin ja hoisin lapset ja illalla kun mies tuli töistä, jatkoin hommia. Mies lepäsi raskaan työpäivän jälkeen.
Kävin illalla ulkoilemassa lasten kanssa, äkkiä sisälle, vaatteet kuivumaan ja puuron keittoon. Puurot naamaan ja keittiön siivous ja sitten iltapesulle ja nukkumaan ja iltasadut ja pusut.
Mies oli sen aikaa istuskellut koneella ja odottanut, koska vaimolla on aikaa hänelle.
Itse olin niin väsynyt, että sydän löi rytmihäiriöitä ja olisin vain halunnut nukkua kun aivan oksetti se väsymys.
Mutta mies halusi sekaiä ja vihdoin on nyt hänen vuoro. Ja kun sitä seksiä sitten sai, niin piti nautiskella kunnolla. Edestä ja takaa ja oikein pidäteltiin, ettei tule kun jylpytettiin ja jylpytettiin ja välillä otettiin ulos, ettei laukea liian nopeaa. Sitä jylpyttämistä saattoi kestää sitten tunti ja minä vain ajattelin, että kuolen tähän väsymykseen ja vauva herää puolen yön aikaan ja ja esikoinen herää aamulla klo 6. En taaskaan saa nukkua, miten jaksan huomisen ja ylihuomisen ja viikot ja kuukaudet.
Mies ilmoitti lopulta, että on kyllästynyt kun ei saa seksiä kun se on hänelle niin tärkeää ja minä vaimona olen ilkeä kun en kuukausikaupalla vieläkään jaksa innostua, vaikka synnytyksestä oli jo 7 kuukautta.
Otti ja lähti ja minä olin aivan helvetin helpottunut. Elämä helpottui tosi paljon kun se koneen ääressä mätänevä ameeba ja tuntikausia jylpyttävä M36 lähti kävelemään.
Lapsiin ei ole pitänyt yhteyttä, eikä haittaa.
Minulla on samankaltainen kokemus siitä kun mieheni sairastui masennukseen. Kaikki muuttui, hän muuttui ihan toiseksi ihmiseksi. Tosin hän ei itse sitä myöntänyt eikä suostunut hakemaan apua. Joka tapauksessa jotenkin ymmärrän kokemuksesi. Ei kukaan jaksa olla ikuisesti kärsivällinen vaikka ymmärtäisi miksi toinen on sellainen kun on. On liikaa vaadittu olla sitoutunut vuosikausia suhteeseen jossa toinen osapuoli on täysin muuttunut.
Ymmärrän jos ei pysty seksiä harrastamaan heti synnytyksen jälkeen, ok. Mutta ei kuukausiin? Tai tottakai ihan vastasyntyneeseen on kovin sidottu, mutta kyllä elämän pitäisi jossain vaiheessa normalisoitua eikä niin että samassa asunnossa asuu kaksi aikuista jotka vain hoitavat lapsia ja kotitöitä. Parisuhde ei kestä jos sitä ei arvosta ja hoida. Tähän tarvitaan yhteistä aikaa, ja kyllä, myös seksiä.
Toisaalta nämä asiat ovat ihmisestä kiinni, ei sukupuolesta. Oma mieheni ei koko raskauteni aikana halunnut seksiä (olin liian "iso") eikä myöskään melkein vuoteen synnytyksen jälkeen. Ei huvittanut, ei suostunut keskustelemaan asiasta eikä sanomaan mitään syytä. Toki liittynee tuohon masennukseen mutta jos ei suostu puhumaan tai hakemaan apua (oli parisuhteessa ongelma mikä tahansa), ei asia mene parempaan suuntaan.
Ymmärrän turhautumisesi täysin - minulle seksi ja läheisyys muutenkin on tärkeää. Oli todella raskasta kun lähellä on päivittäis rakas ihminen jonka kanssa haluaisi olla lähekkäin mutta toista ei pätkääkään kiinnosta. Se että hän torjuu sinut jatkuvasti. Jos nämä ei olisi parisuhdetta ja perhettä kantavia voimia, olisin voinut muuttaa yhteen heteroystäväni kanssa, asuttaisiin vain yhdessä ja hoidettaisiin lapsia. Mukavampi kämppis hän olisi ollut. Mutta kun halusin sen parisuhteen! Eikä kukaan kertonut minullekaan, että lasten myötä (+miehen masennus) se katoaa.
Oli että miksi, oi miksi, ihmiset tekee lapset noin pienellä ikäerolla koska elämä on TOD haastavaa silloin. Nimenomaan nukutukset, syömiset, oma aika, parisuhde jne.
Että ymmärrän jos olette kovilla. Itse en olisi ikinä missään tapauksessa tuota rumbaa jaksanut. Siis, hatunnosto. Nyt neuvolaan, sieltä saanet kotiapua kun kerrot olevasi kovilla. Muuten lienee järkevintä alkaa miettimään elämää niin että te kolme pärjäätte HYVIN keskenänne. Se on vain pakko.
Miehen ei tarvitse osallistua, kukapa siihen voisi häntä pakottaa jos omaa halua ei ole. Joku tuossa aiemmin kertoi moraalisesta velvollisuudesta mutta kun kaikilla se ei "toimi".
Ja sinähän pärjäät, ihan varmasti. Helppoa se ei ole ja monet itkut varmasti pääsee mutta mikään tilanne ei ole ylitsepääsemätön. Ja tosiaan, kerro neuvolaan millainen tilanne teillä kotona on niin tarjoavat sieltä jeesiä arjen pyörittämiseen. :)
Tsemppiä siis tuleviin päiviin ja uskoa itseesi!!
Ei vain itse sitä tajua :(
Ei kyllä mitään oikeutta tehdä noin. Voi tsiisus, jotkut miehet vain eivät tuota arkea kestä. Surullista. Olen kokenut samantapaisen tilanteen. Voimia.