Lue keskustelun säännöt.
Siis kertokaa nyt joku mulle, millä oikeudella lasten isä vaan lähtee perheestä?
13.01.2013 |
Tilanne on se, että meillä on kaksi lasta, 1v 10kk ja 5 kk. Mies kertoi kuukausi sitten, että haluaa eron ja haluaa välittömästi muuttaa pääkaupunkiseudulle, koska "se on hänen tyylisensä paikka". Perheemme asuu 150 km päässä Helsingistä. Sanoin, ettei hän voi mitenkään tehdä sitä, jättää minua yksin hoitamaan lapset ja kodin, lapsethan ovat myös hänen vastuullaan. Hän vain sanoi, että kyllä hän kantaa vastuun ja maksaa elatusmaksut ja tulee välillä tapaamaan lapsia. Esikoista hän haluaa ottaa yökylään luokseen, heti kun saa asunnon.
Vääntäkää nyt minulle joku rautalangasta, miksi miehellä on oikeus tehdä noin? Minusta toki voi erota, mutta että jättää minut tnne yksin lasten kanssa selviytymään päivästä toiseen, ilman tukiverkkoja. Minusta hänen täytyisi etsiä asunto täältä kotipaikkakunnaltamme, jotta voi osallistua lasten arkeen ja auttaa minua. Kuopus on niin vauva vasta, ettei häntä voi päästää isälleen joka toinen vloppu. Ja nyt kun isä ei edes ole kummemmin maisemissa, ei hänelle ja kuopukselle taida hirveän kiinteää suhdetta päästä kehittymänkään. Että miten esim kuopuksen ollessa 2 tai 3 v, häntä edes voisi päästää isälleen yhtäkkiä viikonlopuiksi. Minulla on täällä vain vanha äitini joskus apuna, mutta ei hän jaksa lapsia hoitaa. Tulee katsomaan hetkeksi, että pääsen rauhassa suihkuun välillä.
Anteeksi sekava teksti, mutta olen ny jo kolmen viikon jäljiltä ihan loppuun palanut :(. Hirveitä rutmihäiriöitä koko ajan. Esikoinen edelleen valvottaa öisin ja vauva tietysti myös. Hoidan siis lapsia 24/7. Apua kai voisi palkata, mutta millä rahalla. Miehellä pieni palkka, josta joutuu varmaan maksamaan minimielarit ja itse olen äitiyslomalla. Eikä se, että joku tulisi tänne silloin tällöin auttelemaan, ole mistään kotoisin. Minun on joskus pakko saada nukkua öisin, nukkua aamulla pitkään, haluan ja tarvin joka illalle apua nukkumaanmenorumban kanssa, iltapuurot, pesut, iltasadut, vauva huutaa hampaita ja esikoisella hirveä uhmaikä päällä.
Millä oikeudella mies nyt elää vapaata elämää ja istuu kahviloissa ja drinkkibaareissa?? Ei ole pyykkivuoria ei tarvi raahata kaupasta säkkikaupalla tavaraa. Ei tarvi valvoa öitä, pestä pyllyjä, pukea raivoavaa lasta, ei tarvi koko ajan olla jotakuta syöttämässä, viihdyttämässä, nukuttamassa, heijaamassa, pesemässä, siivoamassa, kokkaamassa. Iltaisin, kun olen saanut lapset nukkumaan, rojahdan sohvalle itkemään. Itkemään sitä, että millä helvetin voimilla jaksan huomenna taas saman alusta??
Eri asia, jos lapset olisivat hieman vanhempia, että voisivat heti olla isällään joka toinen vloppu ja vaikka kerran viikollakin yötä. Mutta kun toinen on vasta vauva!
Ja miehellä ei ole toista naista, siitä joku kuitenkin tulee tänne vouhottamaan. Asuu veljellään yksiössä. Viimeksi kun tuli lapsia katsomaan pikaisesti oli kyllä niin hirveän näköinen rasvaisen lettinsä ja partansa kanssa, että kukaan nainen ei varmasti sellaista nurkkiinsa huolisi.
Niin ne oikeudet. Jos joku tietää, kertokaa!!
Kommentit (179)
Jotenkin ihmettelen, että tässä tasa-arvon ja sukupuolineutraalin ajan huumassa naiset ovat unohtaneet sen, että miehen osuus on vain siittää lapset.
Naisen kannattaa aina hommata ammatti, että pystyy lapset elättämään yksinkin ja lapsia tehdä vain sen verran, että pystyy ne yksinkin hoitamaan.Onko tosiaan vielä niin naiveja naisia, jotka rakentaa elämän toisen varaan?
Valitettavasti tämä on auringonvarmaa. Kukaan mies ei lähde kotoa vauvaperheestä jos ei ole jo uutta syliä katsottuna. Mitäs miehesi perhe sanoo hänen tyyleistään ja kipinöistään?
on aika sama, oli miehellä toinen tai ei, pointti onkin se, että ei hän voi vain hylätä lapsiaan. Onhan hänellä oltava joku vastuu?? Minusta voi toki erota, jos haluaa, mutta eihän lapsista voi erota. Hän on tehnyt sen valinnan, että teki lapsia kanssani. Ei lapset ole kuin lemmikkieläimiä.
Miehen vanhemmat eivät ole enää elossa ja veljensä asuu sinkkumiehenä pk-seudulla. Veli ei halua sekaantua millään tavalla tähän kuvioon, ei suostu kommentoimaan mitenkään. Varaan samaa paskasakkia molemmat.
Ap
Ap
lasten kuuluu sotkea miehen elämää tasan yhtä paljon kuin naisenkin.
Jos noin ajateltaisiin, ei kukaan nainen hankkisi yhtään lasta. Kuka niitä lapsia nyt yksinään tahtoisi hoitaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan haluaisi pitää väkisin miestä itselläni. En edes sen takia, että olen tottunut nukkumAAN aamulla joskus pitkään.
Mieshän eroaa vain ap,sta ja aikoi ottaa esikoisen luokseen . Kuopuksen aika tulee sitten kun on lopettanut rintamaidon.
on käsittämätöntä että mies voi valita tässä elämässä ne parhaat palat. Voi tehdä lapsia, tavata niitä kun huvittaa tai sovitusti ja lopun aikaa riekkua baareissa ystäviensä kanssa tai omissa muissa huvituksissa!
Mä en käsitä miten joku voi olla noin sika! Vaikka tulee avioero ei sitä eroa oteta lapsista. Tästäkin pitäisi oikeasti olla joku säädös että niistä lapsista on velvollisuus MOLEMPIEN vanhempien pitää huolta jos ja kun siihen on edellytys.
Ei ole reilua että nainen jää tilanteeseen yksin kantamaan vastuun kun meistä ei vaan enää huvitakkaan.
Valitettavasti näin ei ole. Nainen kantaa vastuun AINA viime kädessä lapsista. Ja tämän takia on hirveän tärkeää kertoa se myös lapsettomille nuorille ja naisille. Se että oma elämä on kunnossa, tukiverkot jne. koska jos mies lähtee, se lähtee eikä mikään sitä estä.
Ap;n tapauksessa ja monessa muussakin näitä ei tietenkään voi ennustaa, kun on jo tunnettu hyvin ja elämää eletty yhdessä pitkään. Ja niin vaan nekin ukot voivat häipyä! Muistakaa tämä naiset, älkää tehkö niitä lapsia ellette ole varmoja että jaksatte niitä yksin hoitaa jos sellainen tilanne tulee. Miehet kun voi laittaa kengät jaklaan ja oven kiinni ja siinäpä sitä sitten ollaan...
Epäreilua, mutta mahdollista.
Ap:lle hurjasti tsemppiä ja voimia!! Ja ei ne kaikki miehet lapsiaan jätä ja tällaista miestä sä et tule tarvitsemaan. Pärjäät kyllä vaikka vaikeaa onkin. Paska mikä paska.
Meitä yksinhuoltajaisiä/ lähi-isiä on 15000 Suomessa!
T: Yh-iskä
Yhtään sen enempää kuin sinullakaan. Mikä siinä onkin, että se on aina nainen joka kantaa lapsista lopullisen vastuun? Mieskö tosiaan luulee, että on vastuun kantoa tuollaisessa tilanteessa "ottaa joskus yökylään"? Eikös niissä lapsissa virtaa tasan 50% miehen verta?
Kysymykseesi siis: minusta ei ole oikeutta. Enkä osaa sanoa mikä asian miehen mielessä oikeuttaa.
Esim. mieheni isä porskuttaa onnellisena uuden perheensä ja lapsenlapsien kanssa. Ei ole pitänyt poikaansa yhteyttä ja ei ole taatusti katunut ja murehtinut jos ei yhteen lapseensa tutustunutkaan. Elää hyvää elämää. Asia ok.
Ja monen monta muutakin miestä tiedän, joilla on lapsia, joita eivät ole nähneet ja ihan hyvää elämää elävät, eivätkä kadu, kun ovat menettäneet yhden lapsensa pikku tossukoiden töpsyttämiset.
Älkää nyt ainakaan alentuko tuollaiseen lapsellisuuteen, että kostonhimoissanne uhoatte, että kyllä se katuu joskus. Harvemmin katuvat ja tekevät usein lisää lapsia uuden perheen kanssa.
varma siitä, että mies joskus ihan oikeasti tajuaisi, että hän eniten menettää! Sekin ajatus jo vähän kantaisi eteenpäin. Mutta mitäs jos se ei ikinä olekaan tuota mieltä vaan onnellisena porskuttaa eteenpäin...
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.
En todellakaan haluaisi pitää väkisin miestä itselläni. En edes sen takia, että olen tottunut nukkumAAN aamulla joskus pitkään.
Mieshän eroaa vain ap,sta ja aikoi ottaa esikoisen luokseen . Kuopuksen aika tulee sitten kun on lopettanut rintamaidon.
on käsittämätöntä että mies voi valita tässä elämässä ne parhaat palat. Voi tehdä lapsia, tavata niitä kun huvittaa tai sovitusti ja lopun aikaa riekkua baareissa ystäviensä kanssa tai omissa muissa huvituksissa!
Mä en käsitä miten joku voi olla noin sika! Vaikka tulee avioero ei sitä eroa oteta lapsista. Tästäkin pitäisi oikeasti olla joku säädös että niistä lapsista on velvollisuus MOLEMPIEN vanhempien pitää huolta jos ja kun siihen on edellytys.
Ei ole reilua että nainen jää tilanteeseen yksin kantamaan vastuun kun meistä ei vaan enää huvitakkaan.
Valitettavasti näin ei ole. Nainen kantaa vastuun AINA viime kädessä lapsista. Ja tämän takia on hirveän tärkeää kertoa se myös lapsettomille nuorille ja naisille. Se että oma elämä on kunnossa, tukiverkot jne. koska jos mies lähtee, se lähtee eikä mikään sitä estä.
Ap;n tapauksessa ja monessa muussakin näitä ei tietenkään voi ennustaa, kun on jo tunnettu hyvin ja elämää eletty yhdessä pitkään. Ja niin vaan nekin ukot voivat häipyä! Muistakaa tämä naiset, älkää tehkö niitä lapsia ellette ole varmoja että jaksatte niitä yksin hoitaa jos sellainen tilanne tulee. Miehet kun voi laittaa kengät jaklaan ja oven kiinni ja siinäpä sitä sitten ollaan...
Epäreilua, mutta mahdollista.
Ap:lle hurjasti tsemppiä ja voimia!! Ja ei ne kaikki miehet lapsiaan jätä ja tällaista miestä sä et tule tarvitsemaan. Pärjäät kyllä vaikka vaikeaa onkin. Paska mikä paska.
Ei ap miestä halua eikä liittoa tämän kanssa. Tahtoo vain, että mies asuisi niin lähellä, että voisi kantaa osavastuun kakaroistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakkaita minulle.
Hullua on minusta olla niin lapsellinen, kuten ennen piika ja isäntä aikoina, että tekaisee lapsen ja uskoo, että nyt eletään elämä onnellisena loppuun asti.
Jotenkin ihmettelen, että tässä tasa-arvon ja sukupuolineutraalin ajan huumassa naiset ovat unohtaneet sen, että miehen osuus on vain siittää lapset.
Naisen kannattaa aina hommata ammatti, että pystyy lapset elättämään yksinkin ja lapsia tehdä vain sen verran, että pystyy ne yksinkin hoitamaan.Onko tosiaan vielä niin naiveja naisia, jotka rakentaa elämän toisen varaan?
Valitettavasti tämä on auringonvarmaa. Kukaan mies ei lähde kotoa vauvaperheestä jos ei ole jo uutta syliä katsottuna. Mitäs miehesi perhe sanoo hänen tyyleistään ja kipinöistään?
on aika sama, oli miehellä toinen tai ei, pointti onkin se, että ei hän voi vain hylätä lapsiaan. Onhan hänellä oltava joku vastuu?? Minusta voi toki erota, jos haluaa, mutta eihän lapsista voi erota. Hän on tehnyt sen valinnan, että teki lapsia kanssani. Ei lapset ole kuin lemmikkieläimiä.
Miehen vanhemmat eivät ole enää elossa ja veljensä asuu sinkkumiehenä pk-seudulla. Veli ei halua sekaantua millään tavalla tähän kuvioon, ei suostu kommentoimaan mitenkään. Varaan samaa paskasakkia molemmat.
Ap
Ap
lasten kuuluu sotkea miehen elämää tasan yhtä paljon kuin naisenkin.Jos noin ajateltaisiin, ei kukaan nainen hankkisi yhtään lasta. Kuka niitä lapsia nyt yksinään tahtoisi hoitaa??
Pistää vihaksi! Lapsistaan irtisanoutuminen pitäisi todellakin kriminalisoida!
Sitten iskä voi ilmaantua katsomaan nikopetterin fudismatsia joskus ylpeänä, arrhgghh!!!! (Äiti luonnollisesti pyöräillyt lapsen kanssa ensin sinne fudisharkkoihin 5v).Tai näytellä hymyileviä kuvia lapsistaan ja kertoa, että exä on ihan "mielisairas ääliö" ja "mulla ei ole mitään päätäntävaltaa". Eli paistaa ehkä läpi, että tuttavapiirissä löytyy yksi vastuunpakoilija.
Paljon voimia sinulle ap! Puhu neuvolassa, vaadi kotiapua! Aloita huomenna aamulla, että saisit nukuttua rytmihäiriöitä pois. Tapaaminen lastenvalvojalle mahd. pian. Ymmärrän täysin tuon tarpeen toiseen aikuiseen, minäkään en olisi ryhtynyt lapsentekoon yksin; ainakin meidän perheen pyörittämiseen tarvitaan 2 aikuista. Joku kotiapu ei sitä korvaa, mutta jos se on ainoa vaihtoehto vaadi sitä. Mutta kaikesta selviää!!! Tuostakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asumaan vierssä, vaikka kuinka kiukuttelisi. Ihan oikeasti :)
Ymmärrän toki, että tilanne on vakava. Mutta eroja on todellakin niin paljon, että on naurettavaa kuvitella, että jos esikoisen jälkeen elämä menee perseelleen, se paranee kun tehdään toinen lapsi.
En todellakaan haluaisi pitää väkisin miestä itselläni. En edes sen takia, että olen tottunut nukkumAAN aamulla joskus pitkään.
Mieshän eroaa vain ap,sta ja aikoi ottaa esikoisen luokseen . Kuopuksen aika tulee sitten kun on lopettanut rintamaidon.
on käsittämätöntä että mies voi valita tässä elämässä ne parhaat palat. Voi tehdä lapsia, tavata niitä kun huvittaa tai sovitusti ja lopun aikaa riekkua baareissa ystäviensä kanssa tai omissa muissa huvituksissa!
Mä en käsitä miten joku voi olla noin sika! Vaikka tulee avioero ei sitä eroa oteta lapsista. Tästäkin pitäisi oikeasti olla joku säädös että niistä lapsista on velvollisuus MOLEMPIEN vanhempien pitää huolta jos ja kun siihen on edellytys.
Ei ole reilua että nainen jää tilanteeseen yksin kantamaan vastuun kun meistä ei vaan enää huvitakkaan.
Valitettavasti näin ei ole. Nainen kantaa vastuun AINA viime kädessä lapsista. Ja tämän takia on hirveän tärkeää kertoa se myös lapsettomille nuorille ja naisille. Se että oma elämä on kunnossa, tukiverkot jne. koska jos mies lähtee, se lähtee eikä mikään sitä estä.
Ap;n tapauksessa ja monessa muussakin näitä ei tietenkään voi ennustaa, kun on jo tunnettu hyvin ja elämää eletty yhdessä pitkään. Ja niin vaan nekin ukot voivat häipyä! Muistakaa tämä naiset, älkää tehkö niitä lapsia ellette ole varmoja että jaksatte niitä yksin hoitaa jos sellainen tilanne tulee. Miehet kun voi laittaa kengät jaklaan ja oven kiinni ja siinäpä sitä sitten ollaan...
Epäreilua, mutta mahdollista.
Ap:lle hurjasti tsemppiä ja voimia!! Ja ei ne kaikki miehet lapsiaan jätä ja tällaista miestä sä et tule tarvitsemaan. Pärjäät kyllä vaikka vaikeaa onkin. Paska mikä paska.
Ei ap miestä halua eikä liittoa tämän kanssa. Tahtoo vain, että mies asuisi niin lähellä, että voisi kantaa osavastuun kakaroistaan.
Esim. mieheni isä porskuttaa onnellisena uuden perheensä ja lapsenlapsien kanssa. Ei ole pitänyt poikaansa yhteyttä ja ei ole taatusti katunut ja murehtinut jos ei yhteen lapseensa tutustunutkaan. Elää hyvää elämää. Asia ok.
Ja monen monta muutakin miestä tiedän, joilla on lapsia, joita eivät ole nähneet ja ihan hyvää elämää elävät, eivätkä kadu, kun ovat menettäneet yhden lapsensa pikku tossukoiden töpsyttämiset.Älkää nyt ainakaan alentuko tuollaiseen lapsellisuuteen, että kostonhimoissanne uhoatte, että kyllä se katuu joskus. Harvemmin katuvat ja tekevät usein lisää lapsia uuden perheen kanssa.
varma siitä, että mies joskus ihan oikeasti tajuaisi, että hän eniten menettää! Sekin ajatus jo vähän kantaisi eteenpäin. Mutta mitäs jos se ei ikinä olekaan tuota mieltä vaan onnellisena porskuttaa eteenpäin...
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.
Jos minulla olisi tuollainen isä ja se paska tarvitsisi munuaisen: saisi kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi elää vihassa ja kaunassa ja kostonhimossa. Sillä tappaa vain itsensä sisältä.
Elämä on liian kallisarvoista sellaiseen. Näin sanoo miehenikin ja on onnellinen siitä, että hänellä on ollut hieno isäpuoli.
Sekö se nyt olisi auttanut mieheni elämää, että hän olisi kasvattanut vihaa ja kaunaa sisällään.
olette te jotenkin hassuja tai kamalan nuoria ja lapsellisia vielä
Esim. mieheni isä porskuttaa onnellisena uuden perheensä ja lapsenlapsien kanssa. Ei ole pitänyt poikaansa yhteyttä ja ei ole taatusti katunut ja murehtinut jos ei yhteen lapseensa tutustunutkaan. Elää hyvää elämää. Asia ok.
Ja monen monta muutakin miestä tiedän, joilla on lapsia, joita eivät ole nähneet ja ihan hyvää elämää elävät, eivätkä kadu, kun ovat menettäneet yhden lapsensa pikku tossukoiden töpsyttämiset.Älkää nyt ainakaan alentuko tuollaiseen lapsellisuuteen, että kostonhimoissanne uhoatte, että kyllä se katuu joskus. Harvemmin katuvat ja tekevät usein lisää lapsia uuden perheen kanssa.
varma siitä, että mies joskus ihan oikeasti tajuaisi, että hän eniten menettää! Sekin ajatus jo vähän kantaisi eteenpäin. Mutta mitäs jos se ei ikinä olekaan tuota mieltä vaan onnellisena porskuttaa eteenpäin...
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.
Jos minulla olisi tuollainen isä ja se paska tarvitsisi munuaisen: saisi kuolla.
Miksi elää vihassa ja kaunassa ja kostonhimossa. Sillä tappaa vain itsensä sisältä.
Elämä on liian kallisarvoista sellaiseen. Näin sanoo miehenikin ja on onnellinen siitä, että hänellä on ollut hieno isäpuoli.Sekö se nyt olisi auttanut mieheni elämää, että hän olisi kasvattanut vihaa ja kaunaa sisällään.
olette te jotenkin hassuja tai kamalan nuoria ja lapsellisia vielä
Esim. mieheni isä porskuttaa onnellisena uuden perheensä ja lapsenlapsien kanssa. Ei ole pitänyt poikaansa yhteyttä ja ei ole taatusti katunut ja murehtinut jos ei yhteen lapseensa tutustunutkaan. Elää hyvää elämää. Asia ok.
Ja monen monta muutakin miestä tiedän, joilla on lapsia, joita eivät ole nähneet ja ihan hyvää elämää elävät, eivätkä kadu, kun ovat menettäneet yhden lapsensa pikku tossukoiden töpsyttämiset.Älkää nyt ainakaan alentuko tuollaiseen lapsellisuuteen, että kostonhimoissanne uhoatte, että kyllä se katuu joskus. Harvemmin katuvat ja tekevät usein lisää lapsia uuden perheen kanssa.
varma siitä, että mies joskus ihan oikeasti tajuaisi, että hän eniten menettää! Sekin ajatus jo vähän kantaisi eteenpäin. Mutta mitäs jos se ei ikinä olekaan tuota mieltä vaan onnellisena porskuttaa eteenpäin...
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.
Jos minulla olisi tuollainen isä ja se paska tarvitsisi munuaisen: saisi kuolla.
Tarpeesta uskoa, että hyville tapahtuu hyviä asioita ja pahat saavat palkkansa. Koska jos ei niin usko, miksi yrittää olla hyvä? Pahuus on paljon kivempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisille pahaa jos he eivät osaa paremmin elää. Muista sitten itse elää erehtymättömästi, ettei tarvitse isona olla armollinen itselleen ja sanoa, että parempaan en pystynyt, koska tein sen hetkiset ratkaisut sillä elämänkokemuksella, mitä minulla oli.
Ja kyllä, elämä ei ole aina niin suoraviivaista. Eläähän naisiakin ihan onnellisina, vaikka ovat antaneet lapsensa pois. Heidänkinkö pitäisi saada kosto ja kuolema siksi, että tekivät niin kuin kuvittelivat oikein olevan.
Sinun täytyy olla todella täydellinen ja erehtymätön ihminen. Tai sitten olet ihminen, joka hutkisi mielellään kostoja muille ihmisille, miettimättä lainkaan, onko itsellä oikein varaa siihen.
Miksi elää vihassa ja kaunassa ja kostonhimossa. Sillä tappaa vain itsensä sisältä.
Elämä on liian kallisarvoista sellaiseen. Näin sanoo miehenikin ja on onnellinen siitä, että hänellä on ollut hieno isäpuoli.Sekö se nyt olisi auttanut mieheni elämää, että hän olisi kasvattanut vihaa ja kaunaa sisällään.
olette te jotenkin hassuja tai kamalan nuoria ja lapsellisia vielä
Esim. mieheni isä porskuttaa onnellisena uuden perheensä ja lapsenlapsien kanssa. Ei ole pitänyt poikaansa yhteyttä ja ei ole taatusti katunut ja murehtinut jos ei yhteen lapseensa tutustunutkaan. Elää hyvää elämää. Asia ok.
Ja monen monta muutakin miestä tiedän, joilla on lapsia, joita eivät ole nähneet ja ihan hyvää elämää elävät, eivätkä kadu, kun ovat menettäneet yhden lapsensa pikku tossukoiden töpsyttämiset.Älkää nyt ainakaan alentuko tuollaiseen lapsellisuuteen, että kostonhimoissanne uhoatte, että kyllä se katuu joskus. Harvemmin katuvat ja tekevät usein lisää lapsia uuden perheen kanssa.
varma siitä, että mies joskus ihan oikeasti tajuaisi, että hän eniten menettää! Sekin ajatus jo vähän kantaisi eteenpäin. Mutta mitäs jos se ei ikinä olekaan tuota mieltä vaan onnellisena porskuttaa eteenpäin...
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.
Jos minulla olisi tuollainen isä ja se paska tarvitsisi munuaisen: saisi kuolla.
Tarpeesta uskoa, että hyville tapahtuu hyviä asioita ja pahat saavat palkkansa. Koska jos ei niin usko, miksi yrittää olla hyvä? Pahuus on paljon kivempaa.
Olin samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Sanoin miehelle, että ok, mutta sinä otat lapsen. Kovasti yritti kiertää ja kaartaa, mutta pidin pääni. Sanoin, että hän on vapaa menemään, muttei voi olettaa minun hoitavan lastaan yksin. Joten se olin minä, joka muutti ensin hetkellisesti pois kodistamme. Mies asui siellä lapsen kanssa, kunnes löysi oman kodin. Tämän jälkeen lapsi on ollut viikko-viikko systeemillä molemmilla. Muuhun en suostunut, mies pitkin hampain suostui. Nyt menee ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja itse olen paininut samojen ajatusten kanssa. En kertakaikkiaan ymmärrä miksi vanhemmuus poistuu mieheltä eron myötä? Tai paperilla tietenkin miehellä on edelleen samat oikeudet (yhteishuoltajuus) mutta ei velvollisuuksia. Tapaa lapsia jos huvittaa (nyt oli 5 viikon tauko). Lapset 3v ja 10kk. On se jotenkin niin epäreilua. Etenkin lapsille, mutta toki myös minulle. Minulla ei ole vaihtoehtoja, minä tietenkin huolehdin lapsista yötä päivää. Miksi vain miehelle annetaan tuo vaihtoehto häipyä? Mun mielestä pitäis olla vähintäänkin joku minimitapaamispakko ja jos ei sitä noudata niin sakko seuraa.
Tottakai nautin lasten seurasta mutta on se epäreilua että minä huolehdin ihan kaikesta ja toinen on vapaa kuin taivaan lintu vaikka on yhdessä lapset haluttu ja hankittu.
Haluaisitko kirjoitella kanssani?
Ap
nyt vasta palasin ketjuun. onko sinulla joku mailiosoite jonka voit täällä antaa?
Kuulostaa siltä että meillä on osittain sama tilanne. Meillä erona teidän tilanteeseen on se että mies eli omaa poikamieselämäänsä jo ennen eroamme ja minä tein erosta lopullisen päätöksen. Siinä mielessä siis minulle hyvä että ehdin asiat miettiä, asuntoasiat järjestää jne. ennen kuin miehelle päätökseni kerroin.
Kirjoittelisitko osoitteeseen N34@hotmail.com (tai .fi päätteinen, en muista). Kävin tuollaisen tekaisemassa. Ilmoitatko tänne vielä, mikäli kirjoitat, että tiedännoikean henkilön vastaavan.
Ap
Niin ja menetät palon elämässä, jos vain odotat että lapset kasvaa pois tieltä ja saat enemmän aikaa vaimoltasi.
Jos haluaisit saada ainutlaatuisesta elämästäsi irti tarpeeksi, kasvaisit mieheksi ja kääntäsit kasvosi niihin lapsiin ja nauttisit
PERHEESTÄSI.Se ei enää ikinä palaa siihen seurusteluaikaan. Te olette perhe ja vanhenette. Lapset kasvaa ja vaimosi vanhenee ja samalla iän myötä muuttuu ihmisenä.
Jos et opi ymmärtämään, että olet perheellinen mies, kenellä on vaimo ja lapset, niin olet itse ulkoistanut itsesi perheestä.
Vähän tämä sinun tarina kuulostaa siltä, että olette eronneet parin vuoden päästä viimeistään.
Ilmeisesti meikäläisen kirjoitus oli epäselvä tai sitten minua ymmärrettiin tahallaan väärin. Mutta selvennetään lisää.
Kuten sanoin jo aikaisemmin, rakastan lapsiani ja tykään leikkiä ja harrastaa heidän kanssaan. Lapset eivät ole se ongelma, vaan se, että elämäni tuntuu valuvan hukkaan kun olemme vaimomme kanssa vain kämppiksiä. Olkoonkin, että olemme perhe ja meillä on lapsia, niin mielestäni se ei tarkoita että parisuhdekin pitää lopettaa. Vai onko asia teidän mielestä näin?
Ja todellakin, mikäli emme saa suhdetta kuntoon, aion vaihtaa maisemaa kun lapset ovat tarpeeksi isoja. Näin vältytään tämänkin kaltaiselta avaukselta uudestaan ja uudestaan.
Isi35
muuta kuin odotat illalla vaimon saatua lapset nukkumaan, että on sinun vuorosi palvelujonossa.
Niin ja menetät palon elämässä, jos vain odotat että lapset kasvaa pois tieltä ja saat enemmän aikaa vaimoltasi.
Jos haluaisit saada ainutlaatuisesta elämästäsi irti tarpeeksi, kasvaisit mieheksi ja kääntäsit kasvosi niihin lapsiin ja nauttisit
PERHEESTÄSI.Se ei enää ikinä palaa siihen seurusteluaikaan. Te olette perhe ja vanhenette. Lapset kasvaa ja vaimosi vanhenee ja samalla iän myötä muuttuu ihmisenä.
Jos et opi ymmärtämään, että olet perheellinen mies, kenellä on vaimo ja lapset, niin olet itse ulkoistanut itsesi perheestä.
Vähän tämä sinun tarina kuulostaa siltä, että olette eronneet parin vuoden päästä viimeistään.
Ilmeisesti meikäläisen kirjoitus oli epäselvä tai sitten minua ymmärrettiin tahallaan väärin. Mutta selvennetään lisää.Kuten sanoin jo aikaisemmin, rakastan lapsiani ja tykään leikkiä ja harrastaa heidän kanssaan. Lapset eivät ole se ongelma, vaan se, että elämäni tuntuu valuvan hukkaan kun olemme vaimomme kanssa vain kämppiksiä. Olkoonkin, että olemme perhe ja meillä on lapsia, niin mielestäni se ei tarkoita että parisuhdekin pitää lopettaa. Vai onko asia teidän mielestä näin?
Ja todellakin, mikäli emme saa suhdetta kuntoon, aion vaihtaa maisemaa kun lapset ovat tarpeeksi isoja. Näin vältytään tämänkin kaltaiselta avaukselta uudestaan ja uudestaan.
Isi35
Pointti tässä on se, että näin minä otan miehenä vastuuta perheestäni. Illalla, kun vaimo saa olla rauhassa sen vajaan tunnin, hän on aivan kuin eri ihminen lepohetkensä jälkeen. Kyllä häntä sitten kiinnostaa minun seurani ja mm. seksi.
Minkä ihmeen takia tekisin itselleni hallaa sillä, että antaisin vaimoni uupua ja hoitaa kaiken yksin? Kyllähän minäkin omista lapsistani nautin ja olostani heidän kanssaan. Ja tottavie nautin vaimosta, joka saa välillä levätä ja jaksaa oikeasti viettää kanssani mukavaa aikaa.
Kyllä minunkin vaimoni oli hormonipöllyissään raskaksien aikana, mutta hei ihan oikeasti, 9 kk ei ole aika eikä mikään. Itse tein niitä juttuja, jotka "osasin". Kävin kaupassa, täytin astianpesukonetta, tein pikku remonttia kotona, laitoin ruokaa. Vaimo teki sitten ne jutut, joita en mukamas osannut, kuten pyykkäys ja siivoaminen.
Ja sanottakoon vielä, että minä hoidin vauva-aikana säännöllisesti yöheräämisiä mm. lomillani, vloppuisin ja muina vapaapäivinä. Ei vaan annan kyllä meikäläisen omatunto myöden nukkua makoisasti yö toisensa jälkeen, kun vaimo valvoo ja valvoo ja valvoo lasten kanssa. Yhteisiä lapsiahan ne on.
Terkuin Mies
Ilmeisesti minua tulkitaan tarkoituksella väärin.
Vaimon kanssa keskusteltiin samoista asioista ja ymmärsin kyllä yskän. Eli hänen pitää saada levätä ja töitä pitää jakaa. Esikoisemme oli koliikkivauva tai ainakin kova itkemään. Usein kanniskelin häntä aamun pikkutunneille, koska sylissä rauhoittui helposti, ja siltikin menin aamulla töihin.
Toisille ilmeisesti 9kk menee heittämällä, mutta täälläkin AV-mammat ovat sitä mieltä, että naisen ei tarvitse näin kauaa elää seksittömässä liitossa ;) Raskausvaiheessa toki ymmärsin, ettei vaimoa seksi kiinnosta. Ja vauva-aikana keskutelumme johti siihen, että yritin tehdä enemmän kotitöitä, mitään seksiin vihjaavaakaan en maininnut ja vaimo sai käydä harrastuksissaan niin paljon kuin halusi. Tämä vain tarkoitti sitä, että minä jäin edelleen täysin vaille huomiota, koska esim. Harlekiini kirjat ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin minä.
No oli miten oli. Kaikkea jaksaa aikansa. Tässä on kolme neljä vuotta mennyt käytännössä täysin ilman huomiota vaimoltani. Ei auta kotityöt tai mikään muukaan. Usein sanon vaimolle, että hän voi lähteä vaikka viikonlopuksi kavereitten kanssa reissuun tms., mutta ei kuulemma kiinnosta. Eli omaa aikaa hän saa kyllä niin paljon kuin haluaa.
AV-raatihan antaa vastauksen, että en tee tarpeeksi tai sitten en vain osaa tyydyttää häntä :) Minkäs teet.
Isi35
Eri asia tajuaako sitä, mutta uskoisin, että suurin osa tajuaa.
Tiedän erään vähän ap:n kaltaisen tapauksen, mutta muutaman vuosikymmenen takaa. Välit eivät katkenneet isään, mutta ne jäivät hyvin pinnalliseksi, isä ei alun jälkeen kovin paljon yhteyttä pitänyt. Yksinhuoltajaäidillä oli varmasti raskasta, mutta pärjäsi. Samoin pärjäsivät lapset, eivätkä oikeastaan osanneet kaivata sellaista mitä ei koskaan ollutkaan.
Aikaa kului. Äiti sai kokea lapsiensa kasvun, isänsä näki joskus, mutta aikuistumisen lähestyessä ei enää edes soitellut. Eläkeläisenä äiti sai kokea onnen kyyneleet nähdessään vastasyntyneet lastenlastensa, tykkäsi touhuta, kertoi onnellisena tuttavilleen. Lapset kävivät pesemässä ikkunat, kun ei enää itse pystynyt ja auttoivat toisinaan muutenkin. Isä oli yksin, hoitokodissa käytiin joskus tervehtimässä, mutta kuinka paljon sitä jaksaa vierasta ihmistä tulee käytyä katsomassa. Muita siellä ei sitten kai koskaan käynytkään. Isän hautajaisissa oli paikalla vain entinen perhe, ketään hänellä ei ollut jäljellä paitsi he, jotka oli hylännyt ja joista oli itsensä vieraannuttanut.
Toivoisin, ettei noin kävisi kenellekään, mutta epäilen, ettei ole ainoa samanlainen tässä maassa.