Onko vanhempien velvollisuus tarkastaa lastensa läksyt?
Opettaja sanoi vanh.illassa, että läksyt tarkistetaan aina kotona ja jos virheitä, niin korjataan. Vanhempien pitää laittaa puumerkkinsä, että läksyt tehty ja ne ovat oikein.
Lapsi sanoi, että ope narisee koulussa, jos puumerkkejä puuttuu.
On kuulemma jossain laissa, että vanhemmat vastuussa lastensa läksyistä??
Onko näin? Asialla ei ole isoa merkitystä ja sen voimme ihan hyvin tehdäkin, mutta kiinnostaa vaan tietää.
Kommentit (130)
Kaikki lapset vaan eivät ole yhtä hyviä ja on se on tarpeen huomata ajoissa.
Toiset ovat tunnollisempia kuin toiset ja läksyt saatetaan sutaista miten sattuu, jos yleensä tehdäänkään.
Minulta ei tarkistettu lapsena läksyjä kotona kuin vain korkeintaan pari kertaa koko peruskoulun aikana (80-90-luvuilla) alaluokilla ja kuitenkin todistuksissani oli runsaasti kymppejä. Yläasteella todistusteni keskiarvot vaihtelivat välillä 9,5-9,8 ja sain stipendejä kevätjuhlissa, mutta vanhempani eivät tarkistelleet läksyjäni tai palkinneet hyvistä numeroista. He pitivät hyvää koulumenestystä lähinnä itsestäänselvyytenä. Muistan toki, että joidenkin luokkakavereitteni vanhemmat osallistuivat lastensa koulunkäyntiin, mutta pidin sitä hieman erikoisena ja turhanakin.
Aion toki itse auttaa lapsiani koulunkäynnissä, mutta en olettanut sen olevan mitenkään pakollista.
Ei ole kyllä tollaista kohtaa perusopetuslaissa. Ainoa vähänkään tähän viittaava pykälä kuuluu
"Jos oppilaan huoltaja laiminlyö velvollisuutensa valvoa oppivelvollisuuden täyttämistä, hänet on tuomittava oppivelvollisen valvonnan laiminlyönnistä sakkoon."
Läksyjen teon valvomatta jättämistä (ainakaan jos se ei ole säännöllistä ja järjestelmällistä), tuskin yksikään käräjäoikeus katsoisi oppivelvollisuuden valvonnan laiminlyönniksi.
11 vuoden aikana, mitä meillä on koululaisia ollut. Hullunahan ne pitäisi jos alkaisin sorkkimaan heidän töitään :)
jokainen tarkistaa lastensa läksyt. Koskee varsinkin niitä, jotka eivät ole sitä tähän mennessä tehneet.
mutta oma äitini tarkisti läksyni koko ala-asteen ajan (kultainen 80-luku), yläasteellakin kyseli kokeeseen, lukiossa taisin sitten jo hoitaa läksyt yksin.. ;) Vaikka kyllä sain silloinkin koekyselyapua, jos pyysin. Näkisin, että lasten velvollisuus on tehdä ne läksyt, mutta vanhemmillakin vastuunsa tarkistaa, että ne ylipäätään on tehty ja vähän pysyä kartalla, osaako lapsi tunneilla käsitellyt asiat. Kärryiltäputoamisiin on paljon helpompi puuttua nopeammin, mitä aikaisemmin puutteet huomataan.
ja mä en ymmärrä näitä vanhempia, jotka eivät välitä lastensa läksyistä tuon taivaallista.
..kun joku niskan takana kyttäsi. Ei siis oltu mitenkään apuna, paitsi mies lukioaikana joskus esim. fysikassa auttio. Ja koulu meni erinomaisesti.
Vanhemman lapsen 1-2 luokan ope ilmoitti ensinmäisessä vanhempainillassa, että vanhemmat huolehtivat, että läksyt on tehty, mutta ei saa mennä korjauttamaan virheitä, se on hänen tehtävänsä. Tällä tavalla ope "pysyi kärryllä" koko ajan missä kenelläkin lapsella on ongelmaa.
Nuorimmaisen kohdalla ekalla ei puhuttu mitään, vaan vasta kakkolla, että vanhempien tehtävä on tarkastaa kaikki läksyt että ovat oikein ja tarvittaessa myös opettaa väärin mennyt tehtävä lapselle. Se ei ole kuulemma opettajan tehtävä.
Eka luokan totta kait katsoin aina, et läksyt tehty, mutta en tajunnut tarkastaa. Opettaja oli aivan pihalla vielä keväälläkin mitä kukakin osaa.
Lapsilla sama koulu, joten tyhmänä kuvittelin, että samat käytännöt. No nyt sitten ollaan opeteltu vielä ykkösenkin asioita kotona uudestaan, kun opettaminen ei ollutkaan opettajan tehtävä.
Ei voi olla vanhemman tehtävä osata ja ehtiä tehdä peruskoululaisen tehtäviä. Joo, onhan joku substantiivi vielä helppo selittää ja jakolasku laskea, mutta aivan varmasti merkittävä osa tehtävistä on vanhemmillekin aivan hepreaa. Moni varmaan muistaa hyvin lempiaineistaan niitä ja näitä, mutta nyt sentään puhutaan koko ainerepertuaarista ja vuosiluokista 1-9.
Vai miten hyvin teillä on muistissa esimerkiksi fysiikan tunneilla opetut sähköopinkaavat? Valon difraktio? Kemian reaktioyhtälöt? Autotrofit ja geenien periytyminen? Pronominit ja partikkelit? Epäyhtälö ja suhteellinen frekvenssi? Pyhän Kolminaisuuden persoonat ja niiden erityispiirteet? 1800-luvun alun keskeiset valtiolliset muutokset ja kansallisuusaatteen vaikutukset Euroopassa? KonSuKiePre? Coriolis-ilmiön vaikutus merivirtoihin? Saksan/Ranskan/Espanjan/Latinan kielioppi?
Ihan syystä luokanopettajan koulutukseen vaaditaan yliopistotutkinto ja ihan syystä yläasteellakin melkein joka aineelle on erikoistunut opettaja. Vaikka joku prosentti Vauva-vanhemmista osaisikin iiihan kaikki tai melkein kaikki läksyt itse tehdäkin, niin ei tällaista voida olettaa yleiseltä väestöstä niin mitenkään. Ei edes suomeapuhuvalta korkeasti kouluttautuneelta ihmiseltä.
Eikä nähdäkseni onneksi edes näin vaadita, kun ei kerta laissakaan sellaisesta mitään puhuta. Tai lainatkaa toki FinLexiä, jos olen väärässä.

Isot lapset huolehtivat itse läksyistään ja heidän on otettava vastuuta asioistaan muutenkin.
Toki apua saa ja pitääkin antaa tarvittaessa, mutta ei tarvitse tarkistaa.
Pieni koululainen on ihan eri asia.
Siis, miten on mahdollista, että jotkut eivät todellakaan viitsi tai haluakaan edes läksyjä käydä läpi lasten kanssa?
Ei pienelle lapselle sellaista vastuuta voi sysätä, hyvänen aika.
Toivottavasti edes joku näistä avuttomista vanhemmista saa tästä aloituksesta ajattelemisen aihetta.
terv. ope, joka ei joskus vaan ymmärrä
tarkastamaan koulupäivän aikana kaikkien läksyt, niin se on opetuksesta pois, ja kun tuo läksyvastuu on kuulemma joka tapauksessa vanhemmilla. Läksyt ei ole osaamisen mittari hänen mielestään ja hyvä se on vanhempienkin tietää mitä lapsi ei osaa..
Kyseessä tokaluokkalaiset lapset ja opettaja on eri henkilö kuin ekaluokalla.Ap
Kyllä itsekin olen aina mieltänyt läksyt opitun varmistamiseksi/kertaamiseksi, ja ainakin itse halua pysyä vielä tokaluokkaisen suhteen kärryillä siitä, miten kouluhommat sujuvat. Hänellä on vastuu tehdä läksyt, joka ilta tarkistan ja virheet korjataan. Tunnilla opettaja opettaa sitten seuraavan uuden asian.
Kyllä ne yleisesti käydään koulussakin läpi, mutta todellakin jää enemmän aikaa muuhun opetukseen, jos läksyt on puumerkeillä varustettu oikeiksi.
Pienten alaluokkalaisten läksyt kun on joka tapauksessa tarkistettava joka kirjasta ja vihkosta myös koulussa.