Kotitöiden loputtomuus uuvuttaa. Tuntuuko muista koskaan samalta?

Kuka sitä tavaraa teidän koteihinne tuo?

tämä vaatteiden ja tavaroiden järjestely, poisheitto ja hankinta ei sovi mulle. Se mut rasittaa. Ei meille oikeesti edes mahtuisi tämä tavaramäärä. TArttis käydä kaikki komerot läpi, kun niissä olis poisheitettävää, että sais tavaroita mahtumaan. Inhoan tätä tavararuljanssia. Sitä ei ollut 1800-luvulla. Silloin kaikkea oli niukasti.

tavaraa on liikaa. EI tarvitse mennä edes 1800-luvulle; riittää kun katsoo vaikka jotain kotimasita elokuvaa 1950-luvulta, niin huomaa miten paljon tavaramäärät ovat kasvaneet.

Paitsi hermot, tämä kaikki yletön tavaramäärä ja sen tuottaminen pilaa myös maapallon :(.

ja joskus tuon jopa ihan itse!

Mutta imuroiminen tarkoittaa äkkiä sitä, että hän haluaa repiä paperia riekaleiksi ja syöttää sitä imuriin (=imuri menee tukkoon ja pussi täyttyy) tai hän pyyhkii pölyjä litimärällä likaisella rätillä. Tai hän saa päähänsä alkaa rättiä kastellessaan lotrata vedellä ja hupsista hoi, koko keittiö lätäköissä.

Ei hänestä siis apua varsinaisesti ole ja koko ajan pitää vahtia.

muutaman vuoden päästä on apua Ei ne lapset yhtäkkiä niitä kotitöirä rupea tekemään, tai osaakaan. Kyllä niitten täytyy antaa harjoitella.

Niitä pitää komentaa niin paljon, että ne saa tekemään jotain, että itse olisi jo tehnyt homman siinä ajassa

Kotityöt puuduttaa helposti tosi pahasti ja hommia alkaa kasaantua, jos ei pidä tiukkaa kuria itselleen. Silloin kun talossa on vauva ja taapero niin koko elämä on yhtä kaaosta, sellaista se vaan on. Itseäni auttoi tiukka päivärytmi niin jotenkin selvisi. Päiväunien aikaan kaikki pesukoneet pyörimään jne.



Sitten kun alkaa kovasti ketuttamaan niin lähdetään toisten nurkkiin lepäämään :-). On suoranaista luksusta mennä toisen lapsiperheen luokse viikonlopuksi kun lapsilla on koko ajan leikkikaveri ja itse pääsee valmiiseen pöytään.



Nyt kun lapset on 3 ja 5 v niin voin vaikka askarrella tai siivota ilman, että joku tulee koko ajan vaatimaan jotain. Ihanaa, kun pärjäävät jo vähän itsekin.

muista, sun maailmasi ei muutu yhtään sen paremmaksi jos peili hohtavankiiltävän sijasta on vaan yksinkertaisesti pölytön.

Kuulostaa aika tehottomalta, jos et KOSKAAN ole tyytyväinen.

Tuntuu, että kaikki vapaa-ajat vain siivoan, pesen pyykkiä, silitän, pyyhin pintoja, pesen wc:tä, laitan ruokaa, käyn kaupassa, syötän lapsia ja vaihdan vaippoja, kylvetän, pesen lasten hampaita, nukutan, ja ulkoilen. IHAN koko ajan. Oma aika alkaa klo 20.30, jolloin on vähän aikaa lukea omat sähköpostit ja nettiuutiset, ja pyöriä täälä. Sitten jo kohta nukkumaan, ja herätys klo 6.00.



Ja minulla mies joka myös laittaa ruokaa, käy kaupassa, ja siivoaa vähän.



Lapsiperheessä vain sen työssäkäynnin, työmatkojen, kaupassakäynnin, ruuanlaiton ja lastenhoidon lisäksi kaikki aika menee kodin siivoamiseen, lelujen keräämiseen ja kodin järjestyksen ylläpitämiseen. En jaksa luovuttaa, koska en kestä sitä kaaosta ja pöly ja lika/pyykki määrää mikä vyöryy eteen, jos lakkaa siivoamasta, pyykkäämästä jne.

sitten on peiliin katsomisen paikka muista, sun maailmasi ei muutu yhtään sen paremmaksi jos peili hohtavankiiltävän sijasta on vaan yksinkertaisesti pölytön.

Peilejäkään en ole pitkään aikana ehtinyt tai jaksanut pyykiä, enkä muitakaan pölyjä... niitä töitä on niin paljon.

ap

Pyykätä saa ainakin koko ajan. Tänään raivasin edelliset vaatteet kaappiin ja heti perään uusi satsi koneeseen pyörimään..

Kannattaa tarkistaa rutiinit Kuulostaa aika tehottomalta, jos et KOSKAAN ole tyytyväinen.

mutta en ole mikään tehopakkaus, joka jaksaa painaa hommia sata lasissa koko ajan

ap

Tuntuu, että kaikki vapaa-ajat vain siivoan, pesen pyykkiä, silitän, pyyhin pintoja, pesen wc:tä, laitan ruokaa, käyn kaupassa, syötän lapsia ja vaihdan vaippoja, kylvetän, pesen lasten hampaita, nukutan, ja ulkoilen. IHAN koko ajan. Oma aika alkaa klo 20.30, jolloin on vähän aikaa lukea omat sähköpostit ja nettiuutiset, ja pyöriä täälä. Sitten jo kohta nukkumaan, ja herätys klo 6.00.

Ja minulla mies joka myös laittaa ruokaa, käy kaupassa, ja siivoaa vähän.

Lapsiperheessä vain sen työssäkäynnin, työmatkojen, kaupassakäynnin, ruuanlaiton ja lastenhoidon lisäksi kaikki aika menee kodin siivoamiseen, lelujen keräämiseen ja kodin järjestyksen ylläpitämiseen. En jaksa luovuttaa, koska en kestä sitä kaaosta ja pöly ja lika/pyykki määrää mikä vyöryy eteen, jos lakkaa siivoamasta, pyykkäämästä jne.

Minusta tuo kuulostaa elämältä.

Nykyihmisen uuvutta ykinkertaisesti se, että aina pitäisi olla luksusta, ekstremeä, ihanaa, kivaa ja ennen kaikkea helppoa. Pitäisi olla tolkuttomat määrät vapaa-aikaa ja omaa aikaa ja parisuhdeaika ja perheaikaa ja niin edelleen. Ei älytä, että sitä elämä on, töissäkäyntiä, lasten ja kodin hoitamista.

Ajatelkaa naisia (ja miehiä myös) menneinä aikoina, kyllä elämä on ollut raadantaa niin kivikaudella kuin vaikka 150 vuotta sittenkin. Ei taatusti ole päästy helpolla. Miksi meidän pitäisi päästä?

Sitähän elämä on, arkista puuhastelua. Ei se ole koskaan valmis ja täydellinen. Ja mitä kummaa raatamista tässä muka on, valmiissa kodissa kaikilla mukavuuksilla?

Lisäksi mulla on ollut stressiä ja olen luistanut siivouksesta. Nyt on täällä todella kamalat tavararöykkiöt, kun minä olen ollut aina se, joka kaiken laittaa paikoilleen. En jaksa aloittaa, uuvun.



Todella sotkuista on nyt.

Just manasin sitä että otin yhden ylimääräisen vapaan ja tulen käyttämään sen vain ja ainoastaan siivoamiseen ja järjestämiseen. Juuri lajittelin ja kasasin pari tuntia kierrätykseen tavaraa, pyykkiä on odottamassa 3 koneellista naruilla, 1 koneessa ja noin 3likapyykissä. Ja niissä on lisää tavaraa UFF:lle



Yritän epätoivoisesti päästä turhasta tavarasta eroon mutta aina vaan nurkissa on liikaa tavaraa. Nyt on vielä kaiken maailman joulukamat esillä ja juuri on saatu pihalta kaikki kesätavara varastoitua. Ja sama rata vaan pyörii ympäriympäriympäri

kyllä minä ainakin ajoittain puudun tähän jatkuvaan kodin siivoamiseen, ja lasten hoitamiseen.



Ja kaikenlisäksi lapset ovat todella toivottuja (mm. kakkonen ei tullutkaan toiveista ja yrityksistä huolimatta vuosikausiin).



Onhan tämä arki myös kivaa ja ihanaa, mutta toisinaan välillä myös puuduttavaa ja väsyttävää. Joinakin päivinä olen aivan totaalisen loppu. Ja kyllä välillä on sellaisiakin päiviä, että ei siivota tai pyykätä tai tehdä ruokaa. Mutta kyllä olisi vaan ihanampaa jos paikat pysyisi siisteinä ja puhtaina ihan itsestään :O



Siitä en luovu, että jättäisin kodin paskaiseksi. Siksipä tämä siivoaminen on oma valinta.



Ja tässä vain valittelin tätä puuduttavaa jatkuvaa rumbaa. Näitä tuntemuksia kun ajoittain tulee, ihan kuin AP:lla.

Vaikka kuinka ahkerasti tekisin aivan koko ajan jotain kotitöitä, silti en ole tyytyväinen ja koko ajan on silti jotain tekemättä.

Mä en ole mikään siisteysfanaatikko muutenkaan, niin nyt on ihanaa, kun siivooja käy kahden viikon välein, ja se riittää oikein hyvin. Muuten voidaan vähän imuroida välillä ja keittiötä pidetään siistinä.

On myös ihanaa, kun lapset alkaa olla sen verran isompia, että pystyvät siivoamaan omat jälkensä, ja kun sitä heiltä edellyttää, se käy jo aika helposti. Lisäksi kun isoinkin on jo 9, häneltä voi jo vähän edellyttääkin kotitöitä.

että aina ois siivottavaa. Minä itse asiassa pidän siivoamisesta, mutta inhoan tavaroiden ja vaatteiden järjestelyä, ja sitähän tämä on koko ajan; lasten vaatteiden ostamista ja vanhojen myymistä, pesemistä, viikkaamista, kausivaatteiden vaihtamista, sadantuhannen rukkasparin pitämistä järjestyksessä, sen miettimistä että minne laittoi viime vuonna minkäkin talvivaatteen ja mihin ihmeeseen saa syysvaatteet mahtumaan kun kaikesta myymisestä ja lahjoittamisesta huolimatta komerot on aina täysiä.

Ajatelkaa naisia (ja miehiä myös) menneinä aikoina, kyllä elämä on ollut raadantaa niin kivikaudella kuin vaikka 150 vuotta sittenkin. Ei taatusti ole päästy helpolla. Miksi meidän pitäisi päästä?

että aina ois siivottavaa. Minä itse asiassa pidän siivoamisesta, mutta inhoan tavaroiden ja vaatteiden järjestelyä, ja sitähän tämä on koko ajan; lasten vaatteiden ostamista ja vanhojen myymistä, pesemistä, viikkaamista, kausivaatteiden vaihtamista, sadantuhannen rukkasparin pitämistä järjestyksessä, sen miettimistä että minne laittoi viime vuonna minkäkin talvivaatteen ja mihin ihmeeseen saa syysvaatteet mahtumaan kun kaikesta myymisestä ja lahjoittamisesta huolimatta komerot on aina täysiä.

Miksi tavaroilla ei voi olla omia paikkoja, joihin ne laitetaan? Säästyisi paljon vaivaa.

kotitöiden olleen raskaampia kivikaudella ja sata vuotta sitten. Oikeasti silloin oli pahempi ongelma kipu, kärsimys ja sairaudet, joita ei osattu hoitaa.



Olen paljon miettinyt tuota työmäärä-asiaa. Asun talossa, jossa on asunut ennen 3 perhettä ja nyt tämä on liian pieni yksilapsiselle perheellemme.



Ennen vanhaan kotityöt olivat mielekkäitä elämisen perusasioita. Nyt vaaditaan paljon turhaa ja se turhauttaa. Hikikään ei saa yhtään haista jne. Lisäksi nykyään on liikaa tavaraa. Sitä kertyy välttämättä ja ainakin minä olen kamalan huono tavaran poisheittäjä. (Kaikelle ei riitä jatkokäyttäjää.) Mun työmäärän ongelma on liika tavarapaljous liian pienessä talossa.

Vastaa itse.





Inhoan sitä "pakkokiitollisuutta" siitä, että ennen vanhaan kaikki oli niin paljon kurjempaa ja siksi meidän tulee olla kiitollisia kun on kaikki kodinkoneet.



Samaa syyllistämistaktiikkaa myös vedota "syökää lautset tyhjiksi, kun kehitysmaan lapsilla ei ole ruokaa".



Älkää nyt jaksako! Tuo on niin kulunutta ja tätimäistä