Kotitöiden loputtomuus uuvuttaa. Tuntuuko muista koskaan samalta?

että saan keskittyä olemaan lapsen kanssa. ennen siivoojaa piti vaan miettiä siivousta. suosittelen muillekin!

Nimimerkillä kokemusta on.

vaan siitä, että se työn on turhauttavaa, yksinäistä ja näkymätöntä puurtamista, joka ei ikinä etene mihinkään. Ja sitä on niin paljon, että se suorastaan ketuttaa. Lähes kaikki muu tekeminen tässä maailmassa on mielekkäämpää kuin kotityöt. Myös tietokoneella oleminen.

Viime viikonloppuna, lauantaina, siivosin pöydän ja lattian ruoan jäljiltä kai 5 kertaa (aamiainen, pikkutenavien lounas, muiden lasten/aikuisten lounas, pikkutenavien välipala, yhteinen illallinen) ja olin tyyliin kuula kalloon ja nyt.

Kyllä ahdistaisi. Olen kotiäitinä mutta mulla käy 3 kertaa viikossa siivooja että saan keskittyä olemaan lapsen kanssa. ennen siivoojaa piti vaan miettiä siivousta. suosittelen muillekin!

ja sitäpaitsi sitä siivoojaa varten pitäisi vähintään järjestellä, jotta se pystyy siivoamaan. No thanks.

NIhmeesti jää aikaa kotitöille kun lopettaa tietokoneella notkumisen. Nimimerkillä kokemusta on.

mm. tästä ketjusta saan energiaa, kun luen jonkun empaattisen mamman viestin ja huomaan, että joku toinenkin mamma on kypsynyt kotitöihin. Ei tunnu enää niin pahalle.

alinta kastia. Se piika, palvelija, passaaja, ihan kuinka vaan. Tekee hommia, jota kukaan muu perheessä ei suostu/halua/viitsi/jaksa tehdä. Naurettavalta tuntuu lukea noita juttuja, että "laittakaa 3-vuotias auttamaan äitiä", kun asiahan on niin, että niistä lapsista on saletisti enemmän työtä vanhemmille kuin mitä niistä on apua. Joo, voihan se tenava kiikuttaa roskan roskikseen tai laittaa lelunsa laatikkoon, mutta en minä siitä riemusta koko päivää jaksa hymyillä.

Mutta imuroiminen tarkoittaa äkkiä sitä, että hän haluaa repiä paperia riekaleiksi ja syöttää sitä imuriin (=imuri menee tukkoon ja pussi täyttyy) tai hän pyyhkii pölyjä litimärällä likaisella rätillä. Tai hän saa päähänsä alkaa rättiä kastellessaan lotrata vedellä ja hupsista hoi, koko keittiö lätäköissä.



Ei hänestä siis apua varsinaisesti ole ja koko ajan pitää vahtia.

Mutta imuroiminen tarkoittaa äkkiä sitä, että hän haluaa repiä paperia riekaleiksi ja syöttää sitä imuriin (=imuri menee tukkoon ja pussi täyttyy) tai hän pyyhkii pölyjä litimärällä likaisella rätillä. Tai hän saa päähänsä alkaa rättiä kastellessaan lotrata vedellä ja hupsista hoi, koko keittiö lätäköissä.

Ei hänestä siis apua varsinaisesti ole ja koko ajan pitää vahtia.

jotka osaavat kolmivuotiaina luututa lattiat ja imuroida...

aika prinsessoja olette. Eikä ne lapset ole tehty omaksi iloksi ja itsekkäistä syistä ja sitten ei kestetä kun niitä joutuukin auttamaan?



Ehkä tosiaan mielialalääkitys voisi auttaa, kun elämä on noin sietämätöntä.

No jos kokee kotityöt passaamiseksi ja piikomiseksi niin aika prinsessoja olette. Eikä ne lapset ole tehty omaksi iloksi ja itsekkäistä syistä ja sitten ei kestetä kun niitä joutuukin auttamaan?

Ehkä tosiaan mielialalääkitys voisi auttaa, kun elämä on noin sietämätöntä.

Eikä se mielialalääkitys auta mua tekemään kotitöitä yhtään nopeammin eikä se auta edes jurppimiseen.

välillä valittta kun vituttaa kotitöiden loputon jono. Kun yhestä päästä lopetat niin toisesta aloitat.



Helpottaa kun huomaa, että ihan sama ketutus se on muillakin, jotka haluavat pitää sen kotinsa säällisessä kunnossa.

välillä valittta kun vituttaa kotitöiden loputon jono. Kun yhestä päästä lopetat niin toisesta aloitat.

Helpottaa kun huomaa, että ihan sama ketutus se on muillakin, jotka haluavat pitää sen kotinsa säällisessä kunnossa.

semmoinen joka jurppii erityisesti.

Minun pitäisi selvittää lapselta, että saanko heittää hänen sanakokeensa paperinkeräykseen, mutta kun lapsi nukkuu nyt, niin asia jää tänään hoitamatta. Kyllä jurppii. Tuossa se lojuu.

Sitten pitäisi etsiä pari parittomalle villasukalle. Ja arvatkaapa, olenko jo kaikki paikat etsinyt.

tuolta musta tuntui kun olin lasten kanssa kotona. Elämä oli yhtä lasten- ja kodinhoitoa. Päivästä toiseen sama ralli.



Kotityötkin alkoivat maistua paremmalta kun palasin töihin. Syystä, että elämässä on muutakin eli kotityöt eivät tunnu enää samalta kun on se toinen vastapaino.

Toisekseen kotitöitä ei tule niin paljoa kun ei olla niin paljoa kotona.

Ja kolmanneksi, mieskin ehtii paremmin osallistumaan. Kotona ollessa tuppasin tekemään suurimman osan, nyt kun olen töissä niin kotityötkin tulee jaettua tasaisemmin.

tämä vaatteiden ja tavaroiden järjestely, poisheitto ja hankinta ei sovi mulle. Se mut rasittaa. Ei meille oikeesti edes mahtuisi tämä tavaramäärä. TArttis käydä kaikki komerot läpi, kun niissä olis poisheitettävää, että sais tavaroita mahtumaan. Inhoan tätä tavararuljanssia. Sitä ei ollut 1800-luvulla. Silloin kaikkea oli niukasti.

tavaraa on liikaa. EI tarvitse mennä edes 1800-luvulle; riittää kun katsoo vaikka jotain kotimasita elokuvaa 1950-luvulta, niin huomaa miten paljon tavaramäärät ovat kasvaneet.

Paitsi hermot, tämä kaikki yletön tavaramäärä ja sen tuottaminen pilaa myös maapallon :(.

Hyvä "kuva" kun jotkut tosiaan tuntuu aina touhuavan, ja kaikki hoituu siinä sivussa. Ja jossain sitten me kasvisten pilkkomiseen uupuvat...



ja myös sen terveellisen ruoan, vaikkapa niiden kasvisten pilkkominen on niin aikaaviepää ja puuduttavaa. Asennekysymys. Valitettavasti kaikilla ei ole synnyinlahjana duracellpuhu-asennetta.

[/quote]

[/quote]

muistan elävästi, esim viihdepuoli oli yksi mustavalko-tv ja yksi radio keittiössä. Ei kauheasti johtoja tai latureita.



Lukaisin tuon blogin ja mietin, mikähän lienee ruikutuksensa motiivi...



Vinkki: Jos jotain ihmisryhmää (esin äitejä) vertaa entisaikaan, pitäisi myös ympäröivät olosuhteet, yhteisön normit ja vaatimukset (esim lastenkasvatusnormit ja huostaanoton uhka, lasten käsitys siitä millä "palvelulla" ja kohtelulla heillä on normaali lapsuus, työyhteisön odotukset ihmisen ulkoisesta habituksesta ja elintavoista...jne jne), ja muut ihmisryhmät (ja heidän elintapansa ja vapaa-ajan viettonsa) muuttaa entisaikaan. Jne. Muuten vertaus ei kerro totuutta.



Nyt elämme kaikki nykyajan olosuhteissa. Ja näissä olosuhteissa joillain ryhmillä on raskaampaa joissain asioissa, ja joillain toisilla ryhmillä taas toisissa asioissa. Se kenellä on rankkaa, riippuu niin monista asioista ja henkilökohtaisista asioista.

. Miksi meidän pitäisi päästä?

ainakin lähden tasa-arvosta liikkeelle. Joko kaikki nykyaikaan tai kaikki entisaikaan. Ei niin et toisessa ketjussa haukutaan naisia karvoista tai siitä ettei anna juuri tietyllä tavalla ja tiheydellä miehelleen, ja toisessa ketjussa vaaditaan naisia entisaikaan suhteessa kotitöihin.

Tai että huonolla äidillä ei ole varaa tarjota lapsilleen uusia vaatteita ja maksullisia virikkeitä jne.

Siksi.

Nimittäin uskon, että eniten tämä asia koskee juuri niitä perheitä joissa on pikkulapsia, varsinkin alle kaksi vuotiaita, tai sitten perheessä on viisi lasta tai enemmän.



Meillä oli aina todella siistiä, kun esikoinen oli ainoa lapsi, ja viisivuotias. Kun sitten kuopussyntyi, niin eipä ole ehditty enää pitämään kotia yhtä siistinä, kuin ennen toisen lapsen syntymää! Lisäksi on vielä se, että ollaan tässä välissä muutettu ja tehty remonttia. Puolen vuoden jälkeenkin on vielä tekemättömiä töitä remontista ja muutosta, vaikka koko ajan ollaan niitä jatkuvalla syötöllä kurottu umpeen.



Kun on sitä lasten ja perheen sairastamista, ja lomailua, ruuanlaittoakin ja ulkouilua kaiken kodinhoidon lisäksi.



Pienten lasten perheessä aikaa vain jää vähemmän kunnon siivoukselle, pyykkiä tulee enemmän, ja lapset syövät tiheämmin, ja vaativat paljon sylittelyä ja huomioimista ja apua. Ei kerkeä niin paljon tekemään muuta lastenhoidolta, kuin sellaisissa perheissä jossa kaikki lapset ovat jo itsenäisiä kouluikäisiä; osaavat pukea jo itse, mennä nukkumaan itse, käydä vessassa itse, harjata hampaat itse, syödä itse, ulkoilla kavereiden kanssa itsekseen, eivätkä koko ajan roiku jalassa kiinni syliin punkeamaan.