Tiedätkö sinä, mitkä ovat suomalaisille puhujille ne kaikkein vaikeimmat englannin äänteet?

Tosin vielä vaikeampaa on soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit, aspiroidut klusiilit sekä bilabiaalin puolivokaalin ja labiodentaalin spirantin erottaminen. Myös lateraalin eri ääntämispaikat tuottavat ongelmia.

Vokaaliäänteistä vaikeita ovat välivokaali ja /ou/ diftongi.

ap

keskustelua aiheesta, niin varmaan kannattaa käyttää sellaista kieltä, jota muutkin ymmärtää. Joo, mä olen opiskellut alaa, joten toki ymmärrän, muttei nää nyt ihan yleistietoon kuulu.

5

Niin siin väitettiin, että ääntämisen oppii kyllä kirjasta, koska siellähän on ääntämisohjeet :D

Ei se ihan niin taida kuitenkaan mennä...

t. ap

Mullekin nuo muut tässä listatut on olleet aika selkeitä, mutta se water! Haha, miten tosi vaikee ravintolassa tilata, siis etenkin jossain muualla kuin englannin kielisessä maassa. Kun yrittää oikein selkeästi lausua toiselle joka ei ehkä puhu kovin hyvää englantia, ei vaan tuu mitään. Mutta nyt kun tässä itsekseni lauseskelen, osaan jenkkiläisittäin ja brittiläisittäin (siis ei nyt tietenkään ihan nappiin, mutta ymmärrettävästi kuitenkin) sen sanoa, mutta tosipaikan tullen ei millään...

Tosin vielä vaikeampaa on soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit, aspiroidut klusiilit sekä bilabiaalin puolivokaalin ja labiodentaalin spirantin erottaminen. Myös lateraalin eri ääntämispaikat tuottavat ongelmia.

Vokaaliäänteistä vaikeita ovat välivokaali ja /ou/ diftongi.

ap

keskustelua aiheesta, niin varmaan kannattaa käyttää sellaista kieltä, jota muutkin ymmärtää. Joo, mä olen opiskellut alaa, joten toki ymmärrän, muttei nää nyt ihan yleistietoon kuulu.

5

Laita ap vaikka muutama käytännön esimerkki sanoista, joissa esiintyy näitä mainitsemiasi (ja maininnat mikä on mikäkin).

t. Hyvin ääntämisen hallitseva, jolle nuo eivät sano yhtään mitään

Tai tuntuu ainakin käytännössä olevan vaikein mulle. Tai on ainakin se jonka kanssa käytännössä oikeessa elämässä on tullut eniten ongelmia. Asuin kadulla joka alkoi th ja aina jouduin tavaamaan kun kellekään ei meinannu mennä heti perille se kadun nimi.



Se myös on vaikea jos sanassa on ar, sitä helposti meinaa tiputtaa sen ärrän kokonaan pois kun ei osaa sitä tehdä niin pehmeästi kun pitäis. Todellisuudessa se r saa kyllä kuulua, ihmiset tajuaa sanan paljon paremmin jos se kuuluu siellä vaikka se oliskin vähän erilainen.

Niin mulle tuli ekana mieleen nämä:

THE, tuosta se ihan alku. En muista äänteen nimeä. Suomalainenhan tyypillisesti sanoo tuon "thö". En sitten tiedä onko kyse enemmän estyneisyydestä (eli ettei vaan haluta edes yrittää "heittäytyä" kielen oikeaan ilmaisuun) vai siitä että olisi oikeasti vaikeaa.

THING, tuostakin se ihan alku. Senkin suomalainen ääntää niin kuin kirjoitetaan.

Se on kirjoitettu oman merkinnän puutteessa d:llä, kun dee-äänettä taas suomen kielessä ei ennen ollut lainkaan. Ja ajan myötä TH- on kirjakielessä korvautunut varmaankin ruotsin mallin mukaan ihan "oikealla" deellä, ja murteissa ärrällä, iillä ja/tai jiillä, tai jopa ällällä. Sinänsä ihan loogisia, koska ne vähän kuulostaa samalta kuin th-.

Esim. suomessa on sana MEIDÄN lausuttu joskus muinoin MEI-th-ÄN. TH muuttui sitten murrealueittain muotoon MEIRÄN, MEIÄN/MEIJÄN, MEILÄN. Ja nykyisin se TH on tosiaan unohtunut kokonaan.

että tosi usein suomalaiset lausuu väärin kirjaimen j. esim jayden lausutaan tseiden. :D

Niin mulle tuli ekana mieleen nämä:

THE, tuosta se ihan alku. En muista äänteen nimeä. Suomalainenhan tyypillisesti sanoo tuon "thö". En sitten tiedä onko kyse enemmän estyneisyydestä (eli ettei vaan haluta edes yrittää "heittäytyä" kielen oikeaan ilmaisuun) vai siitä että olisi oikeasti vaikeaa.

THING, tuostakin se ihan alku. Senkin suomalainen ääntää niin kuin kirjoitetaan.

Se on kirjoitettu oman merkinnän puutteessa d:llä, kun dee-äänettä taas suomen kielessä ei ennen ollut lainkaan. Ja ajan myötä TH- on kirjakielessä korvautunut varmaankin ruotsin mallin mukaan ihan "oikealla" deellä, ja murteissa ärrällä, iillä ja/tai jiillä, tai jopa ällällä. Sinänsä ihan loogisia, koska ne vähän kuulostaa samalta kuin th-.

Esim. suomessa on sana MEIDÄN lausuttu joskus muinoin MEI-th-ÄN. TH muuttui sitten murrealueittain muotoon MEIRÄN, MEIÄN/MEIJÄN, MEILÄN. Ja nykyisin se TH on tosiaan unohtunut kokonaan.

Miten tuo siis äännettiin? Niin kuin the:ssä vai niin kuin thingissä?

Laittaka kuuma peruna suuhun niin menee aika nappiin äänteet.

Englanniksi ja amerikaksi

Minulle vaikeita sanoja ovat ainakin catheter ja myöskin se water. Sanan mythology lausun aina "maithöloci" vaikka se pitäisi sanoa "mitholotci" (sori surkeaakin surkeammat ääntämiskirjoitukset! En osaa kirjoittaa ääntämisiä, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan?)

on mun mielestä aika helppo lausua mutta... SQUIRREL! Tosi, tosi vaikee!

Miten th lausutaan eri tavoin sanoissa the ja thing?

Tosin vielä vaikeampaa on soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit, aspiroidut klusiilit sekä bilabiaalin puolivokaalin ja labiodentaalin spirantin erottaminen. Myös lateraalin eri ääntämispaikat tuottavat ongelmia.

Vokaaliäänteistä vaikeita ovat välivokaali ja /ou/ diftongi.

ap

Esimerkit ei olisi pahitteeksi. Vai oletatko, että av:lla kaikki tuntevat käsitteet aspiroitu klusiili ja labiodentaali spirantti?

T. tuo joka puhui thöstä ja thingistä.

Soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit: sanoissa "cats" ja "dogs" monikon s-äänne lausutaan eri tavoin. Ensimmäinen on soinniton, toinen soinnillinen. Tämän tosin suurin osa varmasti tietääkin.

Aspiroidut klusiilit: sanoissa "please", "tease", "keys" ensimmäinen äänne lausutaan ilmavirran kanssa.

Bilabiaali puolivokaali ja labiodentaali spiranti: "West Village" -nimessä /w/ ja /v/ -äänteet lausutaan eri tavalla, ensimmäisessä huulet ovat pyöreät, toisessa alahuuli osuu ylähampaisiin.

Lateraalin eri ääntämispaikat: sanoissa "milk" ja "fly" /l/ -äänne lausutaan eri paikassa. Ensimmäisessä sanassa äänne tuotetaan suun takaosassa.

Välivokaali: englannin yleisin vokaali, painoton /ö/ -äänne, joka suomalaisilta tuppaa tulla liian voimakkaasti.

/ou/ diftongi: tässä äänneparissa ensimmäinen vokaali on painoton välivokaali, toinen vokaali puolestaan lähempänä yytä kuin oota. Siis brittienglannissa.

Bonuksena vielä yksi: palataalinen puolivokaali! Eli esimerkiksi sana "numeral" alkaa /nj/ -konsonanttiyhdistelmällä. Siis brittienglannissa.

t. ap

mutta entäs riita eli quarrel?!

Mutta specific on hankala sana suomalaisittain.

Tosin vielä vaikeampaa on soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit, aspiroidut klusiilit sekä bilabiaalin puolivokaalin ja labiodentaalin spirantin erottaminen. Myös lateraalin eri ääntämispaikat tuottavat ongelmia.

Vokaaliäänteistä vaikeita ovat välivokaali ja /ou/ diftongi.

ap

Esimerkit ei olisi pahitteeksi. Vai oletatko, että av:lla kaikki tuntevat käsitteet aspiroitu klusiili ja labiodentaali spirantti?

T. tuo joka puhui thöstä ja thingistä.

Soinnilliset ja soinnittomat frikatiivit: sanoissa "cats" ja "dogs" monikon s-äänne lausutaan eri tavoin. Ensimmäinen on soinniton, toinen soinnillinen. Tämän tosin suurin osa varmasti tietääkin.

Aspiroidut klusiilit: sanoissa "please", "tease", "keys" ensimmäinen äänne lausutaan ilmavirran kanssa.

Bilabiaali puolivokaali ja labiodentaali spiranti: "West Village" -nimessä /w/ ja /v/ -äänteet lausutaan eri tavalla, ensimmäisessä huulet ovat pyöreät, toisessa alahuuli osuu ylähampaisiin.

Lateraalin eri ääntämispaikat: sanoissa "milk" ja "fly" /l/ -äänne lausutaan eri paikassa. Ensimmäisessä sanassa äänne tuotetaan suun takaosassa.

Välivokaali: englannin yleisin vokaali, painoton /ö/ -äänne, joka suomalaisilta tuppaa tulla liian voimakkaasti.

/ou/ diftongi: tässä äänneparissa ensimmäinen vokaali on painoton välivokaali, toinen vokaali puolestaan lähempänä yytä kuin oota. Siis brittienglannissa.

Bonuksena vielä yksi: palataalinen puolivokaali! Eli esimerkiksi sana "numeral" alkaa /nj/ -konsonanttiyhdistelmällä. Siis brittienglannissa.

t. ap

t. thö ja thing

Ei sitä tarvitse hävetä.



Suomalaisten englanti paranisi 50% ellei meillä olisi sanojen ja lauseiden painotus niin erilainen. Se tyypillinen suomalaisten tönkköenglanti tulee ääntiden (väärin/hassusti/suomalaisittin) lausumista enemmän siitä, että suomalainen laittaa sanojen painon alkuun tai että kysyvät lauseet eivät erotu toteavista.



Esimerkiksi pitäisi sanoa:

phoTOgraphy, suomalainen sanoo PHOtography

deMOcracy, suomalainen sanoo DEmocracy



Verbeissä paino on usein lopussa, pitäisi sanoa

beGIN, deCIDE, suomalainen sanoo BEgin ja DEcide.

Vehicle sanotaan joko car tai viekl

Vehicle sanotaan kuitenkin Viihikol puolikkaalla i:llä, lähes olemattomalla k:lla ja häviävällä l:llä.

Miten th lausutaan eri tavoin sanoissa the ja thing?

Thingissä puhalletaan ilmaa hampaiden välistä, siinä on vähän niin kuin s:ää hiven mukana. The:ssä taas ei suhautella mitään, sitä on tosi vaikea selittää. Mutta hei, laita google translateen molemmiksi kieliksi englanti ja testaa :) Niissä on aivan selkeä ero.

t. thö ja thing

Niin mulle tuli ekana mieleen nämä:

THE, tuosta se ihan alku. En muista äänteen nimeä. Suomalainenhan tyypillisesti sanoo tuon "thö". En sitten tiedä onko kyse enemmän estyneisyydestä (eli ettei vaan haluta edes yrittää "heittäytyä" kielen oikeaan ilmaisuun) vai siitä että olisi oikeasti vaikeaa.

THING, tuostakin se ihan alku. Senkin suomalainen ääntää niin kuin kirjoitetaan.

Se on kirjoitettu oman merkinnän puutteessa d:llä, kun dee-äänettä taas suomen kielessä ei ennen ollut lainkaan. Ja ajan myötä TH- on kirjakielessä korvautunut varmaankin ruotsin mallin mukaan ihan "oikealla" deellä, ja murteissa ärrällä, iillä ja/tai jiillä, tai jopa ällällä. Sinänsä ihan loogisia, koska ne vähän kuulostaa samalta kuin th-.

Esim. suomessa on sana MEIDÄN lausuttu joskus muinoin MEI-th-ÄN. TH muuttui sitten murrealueittain muotoon MEIRÄN, MEIÄN/MEIJÄN, MEILÄN. Ja nykyisin se TH on tosiaan unohtunut kokonaan.

Miten tuo siis äännettiin? Niin kuin the:ssä vai niin kuin thingissä?

Ja jee, mäkin osasin noi aapeen listaamat :)