Erota vai ei? Kysy - vastaajina Fobba ja muut asiantuntijat

Jos saa tietää, että puolisolla/seurustelukumppanilla on (ollut) lukuisia rinnakkaissuhteita ja lapsia eri ihmisten kanssa näiden tietämättä toisistaan, miten voi tai kannattaa varoittaa seuraavia uhreja vai pitääkö vain antaa "vahingon kiertää" eli antaa patologisen valehtelijan ja pettäjän jatkaa touhujaan?

Kuinka pitkälle annetun lupauksen tahdosta kuuluu riittää? Vauva palstalla toivoisin näkökulmaan ainakin enemmän parisuhteen korjaamiseen tähtääviä toimenpiteitä, se on yleensä kaikkien etu, etenkin lasten.

Mieheni täyttää ensi kuussa 40 ja hänellä on ihmeellisiä oikukkaan vaihdevuosinaisen käyttäytymisiä. Asiat kuitenkin hänellä ihan hyvin, terveet lapset, haastava ja mielenkiintoinen vakityö, sikakiva vaimo (heh) harrastaa moottoripyöräilyä ja sen puolesta myös sitä omaa vapaata aikaa. Ei rahahuolia ja tohtorin väitöskirja kansia vaille valmis. On alkanut kuitenkin saamaan ihme hepuleita mitättömistä asioista, joista mykkäkouluilee minulle ja tiuskii lapsille. Kysyttäessä vetää suun suppuun eikä vastaa mitään. Yks esimerkki: pyysin tuomaan perunoita kaupasta ja tyttären kaverille syntymäpäivä lahjan. Ei tuonut perunoita eikä syntymäpäivälahjaa kun ei keksinyt mitään. Ärsyynnyin toetysti koska nyt minun (taas) piti lähteä perästä kauppaan ja hoitaa asiat, sanoin tietysti hänelle. Lopputulos kahden päivän mykkäkoulu ja kolmantena taas niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samaan syssyyn on tullut ihan järjetön ja ärsyttävä seksin vonkaaminen, lähes joka iltaista. Minua ei huvita moisen kiukkupyllyn kanssa sekstata josta taas mökötetään ja oravanpyörä pyörii.. En jaksaisi olla varpaillaan ja miettiä millä tuulella se herra tänään mahtaa olla.

pöö

Sisälukutaitoa kannattaa opetella.

Olen ensimmäisen kerran ajatellut eroa jo ennen viime joulua. Onglemiamme on mielestäni se, ettemme puhu, varsinkaan mieheni ei aloitteellisesti jaa asioita. Jos sanon hänelle jotain, niin hän vain hymähtää, tai tiuskii. Meillä ei mielestäni ole muutoinkaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Mies vain räplää ipadia ja katsoo sarjoja tietokoneelta. Minusta tuntuu, että joudun organisoimaan ja olemaan aloitteellinen kaikessa, mikäli haluamme jonkin asian toteutuvan. Päätin työskennellä itse enemmän parisuhteen eteen, ja odottaa muutaman kuukauden, jotten teksisi tai sanoa mitään hätiköityä.  Ajattelin, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. En kuitenkaan mielestäni saanut mitään vastakaikua.

Kesäloman alkaessa sitten avauduin puolisolleni. Hänen mielestään ei ollut mitään puhuttavaa. Kerroin hänelle mitä ajattelen, ja kysyin mitä mieltä hän on mainitsemistani asioista. Ei ottanut kuitenkaan kantaa mihinkään. Hän sanoo rakastavansa minua, mutta luulen että hänkin olisi onnellisempi yksin tai jonkun muun kanssa. Uskon, että hän on kanssani tavan vuoksi, koska niin on hänelle mukavaa ja turvallista. Itse tuntuu kuin puhuisi seinille, ja tuntuu että olen parisuhteessa yksin. Luulen, että oikeasti yksin ollessani voisin olla vapaammin, ja hakeutua sellaisten ihmisten pariin, jotka tahtovat keskustella ja jakaa asioita kanssani oikeasti ja samalla tasolla.

Nyt harkitsen todella pois muuttamista, tunnen itseni yksinäiseksi ja surulliseksi. Toisaalta en tahtoisi heittää kaikkea hukkaan. Että erotako vai ei?

[quote author="Vierailija" time="22.08.2015 klo 16:54"]Olen ensimmäisen kerran ajatellut eroa jo ennen viime joulua. Onglemiamme on mielestäni se, ettemme puhu, varsinkaan mieheni ei aloitteellisesti jaa asioita. Jos sanon hänelle jotain, niin hän vain hymähtää, tai tiuskii. Meillä ei mielestäni ole muutoinkaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Mies vain räplää ipadia ja katsoo sarjoja tietokoneelta. Minusta tuntuu, että joudun organisoimaan ja olemaan aloitteellinen kaikessa, mikäli haluamme jonkin asian toteutuvan. Päätin työskennellä itse enemmän parisuhteen eteen, ja odottaa muutaman kuukauden, jotten teksisi tai sanoa mitään hätiköityä.  Ajattelin, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. En kuitenkaan mielestäni saanut mitään vastakaikua.

Kesäloman alkaessa sitten avauduin puolisolleni. Hänen mielestään ei ollut mitään puhuttavaa. Kerroin hänelle mitä ajattelen, ja kysyin mitä mieltä hän on mainitsemistani asioista. Ei ottanut kuitenkaan kantaa mihinkään. Hän sanoo rakastavansa minua, mutta luulen että hänkin olisi onnellisempi yksin tai jonkun muun kanssa. Uskon, että hän on kanssani tavan vuoksi, koska niin on hänelle mukavaa ja turvallista. Itse tuntuu kuin puhuisi seinille, ja tuntuu että olen parisuhteessa yksin. Luulen, että oikeasti yksin ollessani voisin olla vapaammin, ja hakeutua sellaisten ihmisten pariin, jotka tahtovat keskustella ja jakaa asioita kanssani oikeasti ja samalla tasolla.

Nyt harkitsen todella pois muuttamista, tunnen itseni yksinäiseksi ja surulliseksi. Toisaalta en tahtoisi heittää kaikkea hukkaan. Että erotako vai ei?
[/quote]
Kuulostaa niiiiiiin tutulta, tämä voisi oikeasti olla ihan sanasta sanaan minun kirjoittama teksti! Mitä ikinä päätätkin, tsemppiä sinulle.

Jos puoliso ei vain yksinkertaisesti osaa puhua tunteistaan eikä varsinkaan siitä mikä hänen mielestään parisuhteessa mättää, kuinka voin itse auttaa häntä puhumaan? Mieheni ei "uskalla" kertoa mitä asioita minä voisin tehdä toisin, ns. risut jää aina sanomatta ja minun pitää vain arvailla että mikä milloinkin mättää ja kuinka voisin tulla paremmaksi puolisoksi.

Tästä tulee yleensä riitojakin, itse kun olen tottunut puhumaan suoraan ja sen jälkeen pyrin ratkaisemaan ongelmat ja jatkamaan eteenpäin ilman kaunoja, mutta mieheni taas pyrkii vain tekemään välirauhan ja unohtamaan riidan mahdollisimman nopeasti, että voi jatkaa niin kuin kaikki olisi hyvin. Tuntuu että näitä riitoja/erimielisyyksiä ei ikinä selvitetä, ne vaan sivuutetaan ja tehdään sovinto ja uskon että minunkim lisäksi ne jäävät vaivaamaan miestänikin.

Kysymys siis kuuluu, että mitä voin tehdä, että mieskin uskaltaisi/osaisi/haluaisi puhua asiat oikeasti selväksi?

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:51"]Sisälukutaitoa kannattaa opetella.
[/quote]

Mitä turhia. Saadaan pidempi viestiketju kun on jotain mistä kinastella.

Mitä jos ei uskalla erota sen takia, että pelkää miehen olevan niin rikki eron jälkeen että hän ei selviä. Hänellä vakavia suhteita yksi - ja sekin minun kanssani. Mies rakastunut, minä en.

Kannattaako minun jättää mieheni kun hän puhui peräpukamistani julkisella paikalla?

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:51"]Sisälukutaitoa kannattaa opetella.
[/quote]

Joojoojoo. Saa kai sitä kysyä jos kerrankin joku "asiantuntija" paikalla.

Miksi yhteiskunta neuvoo ja tukee ja satsaa vain avioeroihin, mutta ei juurikaan avioliittojen kestämiseen ja hyvinvointiin ja ongelmien rakentavaan ratkaisemiseen?

Eikö lapsille ole kaikista parhain koti se, jossa isä ja äiti pysyvät yhdessä ja heidän liittonsa on onnellinen?

MIKSI YHTEISKUNTA EI TUE MIEHEN JA NAISEN VÄLISTÄ AVIOLIITTOA, VAAN REPII SITÄ NYT ALAS ????????

Miksi yhteiskunta sallii nykyisin heteroavioliittojen mollaamisen ja heteroiden jopa mielenterveyden kyseenalaistamisen, jos nämä puolustavat luonnollista, iänikuista, hyväksi testattua ja ehdottoman enemmistön suosimaa heteroavioliittoa, jonka kokevat lapsille parhaimmaksi kasvupohjaksi?

Minun tilanteeni:
Olen seurustellut miesystäväni kanssa 7 vuotta. Suhde on "ihan ok", mutta eroajatus ei tunnu niin kovin pahalta. Olen ihan onnellinen, mutta voisinko olla onnellisempi - paraneeko se vaihtamalla? Rakastan miestä, mutta rakastanko kuin parasta ystävää vai elämäni rakkautta. Olemme molemmat toistemme ensimmäiset kumppanit ja aloimme seurustelemaan nuorina. Pitäisikö jäädä "hyvään ja turvalliseen" suhteeseen vai etsiä ehkä jotain parempaa (samalla ottaa riski olla yksin...)?

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 19:59"]

Kuinka pitkälle annetun lupauksen tahdosta kuuluu riittää? Vauva palstalla toivoisin näkökulmaan ainakin enemmän parisuhteen korjaamiseen tähtääviä toimenpiteitä, se on yleensä kaikkien etu, etenkin lasten.

[/quote]

Niin, sellainen JSSAP-ajattelu ei ole kauhean rakentavaa...

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:58"]

Minun tilanteeni: Olen seurustellut miesystäväni kanssa 7 vuotta. Suhde on "ihan ok", mutta eroajatus ei tunnu niin kovin pahalta. Olen ihan onnellinen, mutta voisinko olla onnellisempi - paraneeko se vaihtamalla? Rakastan miestä, mutta rakastanko kuin parasta ystävää vai elämäni rakkautta. Olemme molemmat toistemme ensimmäiset kumppanit ja aloimme seurustelemaan nuorina. Pitäisikö jäädä "hyvään ja turvalliseen" suhteeseen vai etsiä ehkä jotain parempaa (samalla ottaa riski olla yksin...)?

[/quote]

Ei parane vaihtamalla, jos nyt on kaikki ok. Menkää naimisiin.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:14"]

Mitä jos ei uskalla erota sen takia, että pelkää miehen olevan niin rikki eron jälkeen että hän ei selviä. Hänellä vakavia suhteita yksi - ja sekin minun kanssani. Mies rakastunut, minä en.

[/quote]

Rakastumisen huuman jälkeen rakkaus on tahdon asia. Sinä voit päättää, että tahdot rakastaa miestäsi. Tottakai ero on kova pala miehelle. Miksi siis jättäisit hänet?

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 20:40"]

Mieheni täyttää ensi kuussa 40 ja hänellä on ihmeellisiä oikukkaan vaihdevuosinaisen käyttäytymisiä. Asiat kuitenkin hänellä ihan hyvin, terveet lapset, haastava ja mielenkiintoinen vakityö, sikakiva vaimo (heh) harrastaa moottoripyöräilyä ja sen puolesta myös sitä omaa vapaata aikaa. Ei rahahuolia ja tohtorin väitöskirja kansia vaille valmis. On alkanut kuitenkin saamaan ihme hepuleita mitättömistä asioista, joista mykkäkouluilee minulle ja tiuskii lapsille. Kysyttäessä vetää suun suppuun eikä vastaa mitään. Yks esimerkki: pyysin tuomaan perunoita kaupasta ja tyttären kaverille syntymäpäivä lahjan. Ei tuonut perunoita eikä syntymäpäivälahjaa kun ei keksinyt mitään. Ärsyynnyin toetysti koska nyt minun (taas) piti lähteä perästä kauppaan ja hoitaa asiat, sanoin tietysti hänelle. Lopputulos kahden päivän mykkäkoulu ja kolmantena taas niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samaan syssyyn on tullut ihan järjetön ja ärsyttävä seksin vonkaaminen, lähes joka iltaista. Minua ei huvita moisen kiukkupyllyn kanssa sekstata josta taas mökötetään ja oravanpyörä pyörii.. En jaksaisi olla varpaillaan ja miettiä millä tuulella se herra tänään mahtaa olla.

[/quote]

Me kuulimme vain sinun näkökulmasi. Haluaisin kuulla myös miehen näkökulman. Varmasti molemmilla olisi työtä tehtävänä, jotta rakkaus puhkeaisi taas kukkaansa. Olisit muuten voinut olla ärsyyntymättä siitä ettei mies tuonut kaupasta sitä mitä pyysit. Meillä sitä tapahtuu lähes joka kerta, ja ohitan sen olankohtautuksella. Käyn sitten itse kaupassa. Ei tuollaisten asioiden takia kannata erota tai edes miettiä eroa. Se olisi aika lapsellista.

Erota vai ei, kun olen onneton. Pieni lapsi on ollut koko ajan vastuullani. Opiskelen ja se vaatii aikaa ja on onneksi tukiverkko auttamassa. Koen miehen syyllistävän minua opiskelusta että en olisi tarpeeksi lapsen kanssa ja kun luen kännykällä liikaa tenttimateriaalia. Haluan hölmönä lisää lapsiakin mutta mies ei, kun en kuulemma yhdenkään kanssa selviä. Mies tekee kotitöitä kyllä ja on välillä lapsen kanssa menojeni ajan, mutta on tosi stressaantunut jos joutuu olemaan vaikka pari tuntia lapsen kanssa. Mun pitäis aina tietää tarkasti monelta tulen ja tulla täsmälleen. Minusta hän ei vaan ole käsittänyt millaista pikkulapsiarki on ja hän itsekin myöntää että odottaa vaan että lapsi olisi isompi niin että osaisi touhuta. Minua vaan alkaa tökkiä tämä syyllistäminen ja haaveideni lyttääminen opiskelun jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:14"]

Jos puoliso ei vain yksinkertaisesti osaa puhua tunteistaan eikä varsinkaan siitä mikä hänen mielestään parisuhteessa mättää, kuinka voin itse auttaa häntä puhumaan? Mieheni ei "uskalla" kertoa mitä asioita minä voisin tehdä toisin, ns. risut jää aina sanomatta ja minun pitää vain arvailla että mikä milloinkin mättää ja kuinka voisin tulla paremmaksi puolisoksi. Tästä tulee yleensä riitojakin, itse kun olen tottunut puhumaan suoraan ja sen jälkeen pyrin ratkaisemaan ongelmat ja jatkamaan eteenpäin ilman kaunoja, mutta mieheni taas pyrkii vain tekemään välirauhan ja unohtamaan riidan mahdollisimman nopeasti, että voi jatkaa niin kuin kaikki olisi hyvin. Tuntuu että näitä riitoja/erimielisyyksiä ei ikinä selvitetä, ne vaan sivuutetaan ja tehdään sovinto ja uskon että minunkim lisäksi ne jäävät vaivaamaan miestänikin. Kysymys siis kuuluu, että mitä voin tehdä, että mieskin uskaltaisi/osaisi/haluaisi puhua asiat oikeasti selväksi?

[/quote]

Jos mies ei suostu pariterapiaan, on paljon hyvää kirjallisuutta miehen ja naisen viestinnän erilaisuudesta. Suosittelet, että etsit käsiisi sellaista.

Miehen puhumattomuus on naisille Suomessa yleinen ongelma. Miehet kuitenkin ovat erilaisia kuin naiset ja monesti he ovat aivan ymmällään sen edessä, että mitä nainen heiltä oikein vaatii. Eivät he välttämättä kykene siihen verbaaliseen ilotulitukseen, mihin useimmat naiset.

Rakentavaa riitelyä/viestintää parisuhteessa voi opetella. Siitäkin aiheesta on olemassa hyviä kirjoja.