Tampereella päiväkodissa eilen tutustumassa :-(

koska kamalimmatkin hoitajat pyrkii yleensä vähän tsemppaamaan kun vanhempia on läsnä

Päiväkodissa on aika paljon lapsia jotka haluavat syliin. Seisaalteen se kuormittaa kyllä kaikkia.

On vähä eri asia kun kotona pidät niitä omia välillä sylissä.

niin pidätte kaikkia puiston lapsia vuorollaan sylissä. Joskus jopa kahta (päiväkodissahan voi jopa 2 lasta itkeä hysteerisesti).

t. entinen pp-hoitaja

Monesti uudet hoitajat tulevat asenteella, että minä pelastan maailman ja olen parempi kuin muut. he kantavat ja retuuttavat ja antavat yksilöllistä aikaa ja puuhaavat yhden kanssa.

No, se meinaa, että se työtaakka on muilla isompi. Toiseksi se tosiaan meinaa sitä, että jos niitä 15-20 kiloisia taaperoita raahataan pihalla ja pidetään sylissä niin ne huutaa sitä senkin jälkeen kun tämä uusi, vastavalmistunut hoitaja on vaihtanut muualle.

Ja tämä uusi vastavalmistunut hoitaja tajuaa sen siinä vaiheessa kun ei enää olekaan sijainen vaan hänellä on vastuu ryhmästä ja paineet ja ensimäistä kertaa nitkahtaa selkä niin, että jalat tipahtaa alta kun tulee välilevynpullistuma.

Mutta siihen asti hän tekee karhunpalveluksia muille hoitajille kantamalla ja retuuttamalla ja lirputtelemalla yhdelle tai kahdelle parkujalle. Kas kun ne muutkin pitäisi ehtiä hoitaa.

Tuskinpa kaikki itkevät samaan aikaan?

Totuus vaan on, että osa ihmisistä ei kuuluisi työskentelemään lasten kanssa. Osalta se taas sujuu luontaisesti.

Pienen (tai isomman) itkevän lapsen lohduttamisen pitäisi tulla aika lailla takaraivosta. Harvoin aivan varmasti pihallakaan paria lasta useampi huutaa. Ja jos ei voi/pysty/ehdi ottamaan syliin, niin hyvin voi huomioida itkijää vaikkapa paijaamalla poskea. Nenän voi pyyhkiä ja ilmaista empatiaa, ilman syliäkin.

Minä olen myös törmännyt erittäin huonoihin päiväkoteihin. Mutta onneksi myös hyviin - ja ero noissa on ollut hoitajien asenteessa.

Esimerkkinä, muusta kuin syliin ottamisesta:

Päiväkoti A: kerroin, että lapsi on kovin janoinen päiväkodista haettaessa. Tämä kesäkuussa. Vastauksena lapsen ryhmässä ollut johtajaopettaja tiuskaisi, kuinka "meillä on monta lasta, ei tässä voi heitä juottaa".

Päiväkoti B: lapsille pyydettiin tuomaan vesipullot kotoa. Ne olivat aina mukana pihalla korissa lämpimään aikaan. Lapset kävivät sitten itse juomassa kun tuli jano :).

Suurin osa asioista on asenteesta kiinni. Kaikki on toki ah-niin-hankalaa, jos niin asennoituu.

päiväkodissa. Ja onneksi pääosa heidän hoitajistaan oli ammatilleen omistautuneita, oikeesti lapsirakkaita ihmisiä. On todella paljon eroa sillä että on vaan töissä kuin sillä että arvostaa itse ammattiaan. Ja niinpä, aika monessa ammatissa jos ei asiakas ole tyytyväinen, tulee kenkää. Yrittäjänä et pärjää päivääkään jos asenne on noin välinpitämätön. Kyllä on väärällä alalla jos ei niitä lapsia kohtaan tunne mitään, eikä välitä. Tietenkään ei voi rakastaa, mut ihminen kiintyy sitä enemmän mitä hoivaa. Jos keskittyy valittamaan omista asioistaan, ei siellä töissä varmaan oo kivaa kuin kahvitauolla munkkipossua mussuttaessa ja juorutessa. MUn lapset rakastivat ja ikävöivät päiväkodin tätejään- ja se kertoo jotain niistä tädeistä. En olettanut että heitä kohdellaan minään kuninkaallisina, mutta kyllä oletin että heitä kohdellaan edes ihmisinä. Helposti erotti ne muutavat motivaatio- ja arvovammaiset tädit sieltä joukosta ja lasten kanssa heistä sitten puhuttiin.

Eivät todellakaan ole! Ja kokemusta löytyy. Sekin on Tampereelta ja kahdesta eri pk:sta, toisesta itseltä ja toisesta ystävältäni. Eivät yksityisyys ja kovat mainoslauseet takaa hyvää hoitoa. Lapset ovat päiväkodille bisnestä ja kaikesta säästetään jos voidaan jotta jäisi enemmän voittoa eivätkä vanhemmat kehtaa valittaa, kun se yksityinen on muka niin hyvä. Esimerkiksi turvallisuusasiat saattavat olla rempallaan ja henkilökunta epäpätevää.

En koskaan enää vie lapsiani yksityisiin päiväkoteihin.

Vastaava kokemus. Lapsia viisi, matkan varrelta kokemusta yhdestä yksityisestä pkodista. Enkä ikinä enää tee samaa virhettä. Oli aivan hirveä paikka - kunnalliset pkodit puolestaan ovat olleet hyviä, kokemusta kolmesta kunnallisesta pkodista.

kun räkäkin valui suussa asti. Jos niillä oli sama tauti, kun mulla tällä hetkellä, niin sydäntä todella kylmää. Ei kuumetta, mutta kurkku ollut ihan kamalan kipeä ja turvonnut kurkun pää. Hyvä kun happea saa tai nieltyä. Olo on kaamea ja suorastaan pelottaa aika ajoin. Siellä nämä yksivuotiaat sitten kuumissaan, nenä tukossa, kurkku kipeänä ja todennäköisesti eivät ole edes saaneet nesteitä riittävästi.



Lastensuojeluilmoitus vaan. Ei armoa tuollaisille. Lapsen paikka on kotona, jos on kipeitä.

lastani tarhaan alle 3-vuotiaana. Varsinkin ne, jotka eivät osaa kävellä kunnolla talvivermeissä on tosi kovilla ja joko vain makaa vaunuissa tai konttaa mutavellissä.

Lähihoitajaksi pääsee käymättä lukiota ja tosi huonolla todistuksella.

Kerran tarhassa pari vara hoitajaa moitti vähän yli vuosikasta, kun oli kakannut vaippaan vaikka oltiin juuri menossa ulos. Oli niin hämmentynyt, että en saanut sanaa suustani. Pikkupoika purskahti itkuun. Ihan EVVK meininkiä.

mutta uskon, että kotiäitiäkin ottaa päähän, jos juuri on pistänyt tamineet päälle ja taapero vetääkin kakat vaippaan ovesta ulos lähtiessä. Toki se vaippa pitää kuitenkin vaihtaa. Itse olen käyttänyt vauvaa potalla ja jo nyt hän alle vuotisena konttaa kiireellä vessaa kohti, jos on kakka tullut vaippaan.

Olen itse ollut Tampereella päiväkodissa työharjoittelijana ja juuri pienten osastolla. Meillä oli juuri yksi tuollainen itkevä pieni poika ja minua kiellettiin ottamasta syliin kun ulkona huusi, no olen aina ollut vähän jääräpää ja varmaan kaksi kuukautta kannoin tuota poikaa kaikki ulkoilut, sitten vasta tottui. Välillä lohtua kaipasi myös toinen pieni poika ja istuin pihan penkillä nämä kaksi suloista palleroa sylissäni, höpisin niille mukavia ja koitin saada innostumaan pihaleikeistä. Välillä käytiin ajelemassa autoilla tai koittamassa jotain muita leikkejä. Tosin osalta hoitajista sain kyllä kiitostakin siitä että jaksoin rohkaista näitä kahta, mutta ei se ollut jaksamisesta kiinni, lapset on ihania.

Silloin ehkä ajattelet toisin, että kannattaako raahata, koska itse kärsit kivut loppuelämäsi.

t. lastenhoitaja, joka sai ison välilevynpullistuman päiväkodissa kannettuaan itkevää parivuotiasta

Olen itse ollut Tampereella päiväkodissa työharjoittelijana ja juuri pienten osastolla. Meillä oli juuri yksi tuollainen itkevä pieni poika ja minua kiellettiin ottamasta syliin kun ulkona huusi, no olen aina ollut vähän jääräpää ja varmaan kaksi kuukautta kannoin tuota poikaa kaikki ulkoilut, sitten vasta tottui. Välillä lohtua kaipasi myös toinen pieni poika ja istuin pihan penkillä nämä kaksi suloista palleroa sylissäni, höpisin niille mukavia ja koitin saada innostumaan pihaleikeistä. Välillä käytiin ajelemassa autoilla tai koittamassa jotain muita leikkejä. Tosin osalta hoitajista sain kyllä kiitostakin siitä että jaksoin rohkaista näitä kahta, mutta ei se ollut jaksamisesta kiinni, lapset on ihania.

Noin kuuluu elämässä toimia! Ei tyhmien, laskojen, pahansuopien ämmien määräyksiä saa kuunnella jos sydän sanoo toisin. IHmisiä hoidetaan läheisyydellä eikä millään h''vetin käytännöillä ja työterveyden ohjeistuksilla. Paitsi että olet tunteva ja ajatteleva ihminen, saatoit ratkaisevasti helpottaa niiden pienten elämää:)

Silloin ehkä ajattelet toisin, että kannattaako raahata, koska itse kärsit kivut loppuelämäsi. t. lastenhoitaja, joka sai ison välilevynpullistuman päiväkodissa kannettuaan itkevää parivuotiasta

Olen itse ollut Tampereella päiväkodissa työharjoittelijana ja juuri pienten osastolla. Meillä oli juuri yksi tuollainen itkevä pieni poika ja minua kiellettiin ottamasta syliin kun ulkona huusi, no olen aina ollut vähän jääräpää ja varmaan kaksi kuukautta kannoin tuota poikaa kaikki ulkoilut, sitten vasta tottui. Välillä lohtua kaipasi myös toinen pieni poika ja istuin pihan penkillä nämä kaksi suloista palleroa sylissäni, höpisin niille mukavia ja koitin saada innostumaan pihaleikeistä. Välillä käytiin ajelemassa autoilla tai koittamassa jotain muita leikkejä. Tosin osalta hoitajista sain kyllä kiitostakin siitä että jaksoin rohkaista näitä kahta, mutta ei se ollut jaksamisesta kiinni, lapset on ihania.

Noin kuuluu elämässä toimia! Ei tyhmien, laskojen, pahansuopien ämmien määräyksiä saa kuunnella jos sydän sanoo toisin. IHmisiä hoidetaan läheisyydellä eikä millään h''vetin käytännöillä ja työterveyden ohjeistuksilla. Paitsi että olet tunteva ja ajatteleva ihminen, saatoit ratkaisevasti helpottaa niiden pienten elämää:)

että ne lapset jätetään sinne maahan itkemään? Jotenkin tuntuu, että hoitajat vetoavat omaan terveyteen, jotta ei tarvitsisi pihalla lapsia hoitaa, vaan voi keskittyä seisomaan juoruringissä.

Jos oikein tosissaan halutaan olla hyviä ammattitaitoisia hoitajia, niin silloin kehitellään kaikkia, niin hoitajia kuin lapsiakin, helpottavat ratkaisut. Pienille maassa istujille esim. ulos jotkut penkit, rattaat tms. Joku sellainen leikkipaikka, missä hoitajatkin voivat pienten lasten kanssa istua ulkona ja oikeasti leikittää. Ratkaiskaa hyvät hoitajat tilanne niin, että kaikilla on hyvä olla!

Jos ei pysty, pitää hakea saikkua, vaihtaa ammattia tai hakeutua sairaseläkkeelle. Olisko teistä ok, että marketin kassa istuisi ja juttelisi naapurikassan kanssa minuutista toiseen, kun te seisotte jonossa? Perusteena se, että olkavarret särkee. Tai opettaja koulussa istuisi hiljaa tunnin, koska ääni ei kestä puhetta? Tai roskakuski ei hakisikaan roskiksia pihoista, koska selkään ottaa lumessa kiskominen?

Silloin ehkä ajattelet toisin, että kannattaako raahata, koska itse kärsit kivut loppuelämäsi.

t. lastenhoitaja, joka sai ison välilevynpullistuman päiväkodissa kannettuaan itkevää parivuotiasta

Olen itse ollut Tampereella päiväkodissa työharjoittelijana ja juuri pienten osastolla. Meillä oli juuri yksi tuollainen itkevä pieni poika ja minua kiellettiin ottamasta syliin kun ulkona huusi, no olen aina ollut vähän jääräpää ja varmaan kaksi kuukautta kannoin tuota poikaa kaikki ulkoilut, sitten vasta tottui. Välillä lohtua kaipasi myös toinen pieni poika ja istuin pihan penkillä nämä kaksi suloista palleroa sylissäni, höpisin niille mukavia ja koitin saada innostumaan pihaleikeistä. Välillä käytiin ajelemassa autoilla tai koittamassa jotain muita leikkejä. Tosin osalta hoitajista sain kyllä kiitostakin siitä että jaksoin rohkaista näitä kahta, mutta ei se ollut jaksamisesta kiinni, lapset on ihania.

Noin kuuluu elämässä toimia! Ei tyhmien, laskojen, pahansuopien ämmien määräyksiä saa kuunnella jos sydän sanoo toisin. IHmisiä hoidetaan läheisyydellä eikä millään h''vetin käytännöillä ja työterveyden ohjeistuksilla. Paitsi että olet tunteva ja ajatteleva ihminen, saatoit ratkaisevasti helpottaa niiden pienten elämää:)

Kyllä mäkin oon sitä mieltä, että lasta yritetään lohduttaa tai kääntää sen huomiota muualle jos itkee. Eikä ainoa keino ole KANTAA lastaa, vaan sisällä voi istua itse tai ulkona pitää sylissä itse istuen tai kyykistää ja halata jne. Ei luulisi olevan niin monimutkaista.

Suurin ongelma taitaa olla, että useimmat naiset eivät pidä itseään kunnossa eivätkä harrasta liikuntaa.

kuin Tampereelta. Omat lapseni ovat olleet Pieksämäellä nyt yhteensä 4 päiväkodissa vaihtelevan työtilanteeni vuoksi. Pätkiä kerrallaan siis.



Tällä hetkellä ovat päiväkodissa, jossa on maailman ihanimmat hoitajat ja lapset tykkäävät tosi paljon. Mitään ongelmia ei ole ollut.



Mutta on se toinenkin ääripää nähty. Yksi päiväkoti täällä on sellainen, missä lapset eivät viihtyneet lainkaan ja oli karmeaa jättää pienet hoitoon työpäivän ajaksi. Onneksi kyseessä oli vain lyhyt työkomennus.



Hoitajat tiuskivat, valittivat ja pyörittelivät silmiään, jos tiedusteli esimerkiksi vaihtovaatteiden tarvetta.



Eräänä aamuna kun autostani puhkesi rengas tulimme 10minuuttia aamupalan alkamisen jälkeen tarhalle ja hoitajat sanoivat minulle lasteni edessä, että jaa-a, ei me enää taideta antaa aamupalaa, kun meillä se alkaa täällä kello 8.

Tämä selkkaus oli viimeinen pisara ja sain sovittua hoitoapua muualta pariksi viikoksi.

Meidän toinen lapsi oli 3 vuotta Lapinniemen päiväkodissa ja toinen lapsemme on nyt siellä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä päiväkotiin. Hoitajat ovat lapsista välittäviä, ystävällisiä ja tunnelma on lämmin.Emme asu päiväkodin lähellä, mutta emme halunneet siirtoa lähemmäksi koska niin tyytyväisiä olemme olleet. Vanhempi lapsemme muistelee yhä Lapinniemeä lämmöllä ja kivoja hoitajia.

seisovat ringissä "juoruamassa" siksi, että he ovat vastuussa jokaisesta lapsesta, joita pihalla leikkii. Mikäli jokainen hoitaja vain leikkisi yhden lapsen kanssa, moni vaaratilanne jäisi heiltä huomaamatta.



Ja sitten asiaan: tässäkin ketjussa jotkut hoitajat valittavat selkävaivoja, epäergonomisia työasentoja, ja sanovat etteivät voi kanniskella painavia lapsia. Voisiko kantoliinoista olla ratkaisu? Tietääkö kukaan, käyttävätkö hoitajat missään päiväkodeissa kantoliinoja?

Kolmen lapsen ja kahden pkodin kokemuksella Espoosta voin sanoa, että tuollaista en ole ikinä nähnyt. Syli löytyy aina ja räät pyyhitään samantien kesät ja talvet naamasta. Eli teillä on nyt kyllä todellä huono esimerrkki sattunut eteen.



Meilläkin selvisi juuri mennä viikolla että meidän 5v istuu kaikki aaamupalat hoitajan sylissä ja syö, kun "on niin ikävä isiä ja äitäi" eli suomeksi: on kietonut hoitajan ihan pikkurillinsä uympärille...

tuntuu siltä että se vois olla amurin pk, itselläni ainakin huonoja kokemuksia

kunhan heitä HOIDETAAN ja vielä ikätaso ja persoonalliset tarpeet huomioonottaen. Jos lapsen tarpeisiin ei vastata hänen kehityksensä kärsii, oli se sitten kotona tai päiväkodissa. Kaikki eivät voi valita, useimmillakin on aika huonoja ehtoja valittavanaan, mutta omassa työssäni näen sen miten suuresti ihmisen elämään, onneen, ihmissuhteisiin, pärjäämiseen työelämässä, terveyteen, minäkuvaan jne vaikuttaa se ovatko häne tarpeensa ja tunteensa otettu pienenä huomioon. Jos niitä ei päivän aikana huomioida vaan jopa päinvastoin aktiivisesti väistetään ja kotona on sitten vielä kiireiset ja väsyneet vahemmat, lapsen tulevaisuus on todennäköisesti joko maanista suorittamista kunnes tulee joku infarkti tai vielä todennäköisemmin selittämättömästä pahasta olosta, masennuksesta tms kärsivä onneton ihmminen, joa yrittää jotenkin selvitä elämästään. Joko kulissit pystyssä tai syrjäytyneenä. IHminen ei voi kasvaa vahvaksi ja omaa elämäänsä eläväksi, jos hän lapsena ei saa turvaa ja aikuisen huomiota- SILLOIN KUN HÄN SITÄ TARVITSEE. Nämä asiat näkyvät vasta 20-30-vuotiaana, kun elämästä ei tahdo tulla mitään. Eli näisä kotiäiti-päivähoitoasioista voi väitellä maailman tappiin, mutta se mitä tapahtuu on, että lapsi joka jätetään päivästä toiseen itsekään yksin, menettää suuren osan omasta arvokkuudestaan. ja sitä on hyvin vaikea rakentaa takaisin.

positiivisia asioita itse nähtynä ja kuultuna lapsen kertomana päiväkodista. Aluksi ajattelin, että kamalaa, kun lapsi ei päässytkään sinne päiväkotiin, johon haimme vaan minulle aivan vieraaseen paikkaan. Jälkeenpäin ja päiväkotiaikana tuo päiväkoti kuitenkin osoitti olevansa hyvä ja toimiva, hoitajat mukavia ja välittäviä jne. Kai niitä on niin erilaisia. Helsingissä asutaan itse ja lapsi jo 10 v.

Täysin sama kokemus pienen kohtelusta eräässä oulun seudun päiväkodissa. Siellä istuvat maassa koko ulkoilun ajan tai itkevät jotka eivät osaa kävellä, leluja ei viedä ollenkaan, emännät vaan juoruilee kauempana piirissä. Ja kappas kun näkevät että jonkun pienen lapsen vanhemman auto ajaa hakemaan lasta niin äkkiä kaappaavat syliin ja esittävät että hyvin täällä menee ja huolehditaan!! Ja eikä ole yksi kerta kun tätä tapahtuu.



Ja kukaan ei nosta lapsia keinuun, anna vauhtia jne.. minulla pääsi myös itku kun lähdin tutustumasta ko. päiväkotiin. Oma lapseni oli tuolloin kuitenkin jo reipas 3v ja osasi kertoa päivän kulusta, joten kaikesta huolimatta hän hoitotaipaleensa siellä aloitti.



Mutta YHTÄÄN PIENEMPÄÄ en sinne veisi, koskaan.