Entä jos asumusero tuntuu vain hyvältä?

Se on ollut oikea ratkaisu.

Kannattaa kuitenkin muistella suhdetta tai muistuttaa itseään siitä erosta, ettei se pääse unohtumaan. Silloin ikävä voi yllättää tai tunteet nousta, kun kuulee toisesta. Kun muistaa koko ajan, missä mennään, ero etenee luonnolliseen tahtiin. Ei se ole aina niin traagista.

Ole tyytyväinen. Itselleni tuo oli ihan hirveää, huutoitkua kesti viikkotolkulla, etenkin kun mies liihotti jo iloisena uuden naisen kanssa. 

Siis kyseessä vain asumusero, ei lopullinen ero. Pitäisi vielä yrittää olla suhteessa mutta ei tunnu kiinnostavan minua ollenkaan.

Äitini halusi asumuseron, isä ei. Isä sitten hetken päästä löysi uuden naisystävän. Sen jälkeen äiti piti isää pettäjänä ja voi sitä raivon määrää. Yhtäkkiä asumusero ei ollutkaan hyvä idea.

No eroa kokonaan.

Entä sitten? Mä suorastaan juhlin kun asumusero alkoi. (henkisesti, fyysisesti ei ollut aikaa 😂) Missään kohtaa ei ole tullut ikävä, suru, kaipaus, paha mieli tai yhtään muutakaan negatiivista tunnetta. Ja asumuserosta tulee nyt 6 vuotta, avioerosta 5.5 vuotta. Miksi pitäisi surra ja ikävöidä kun ei kerran sure eikä ikävöi? 

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten? Mä suorastaan juhlin kun asumusero alkoi. (henkisesti, fyysisesti ei ollut aikaa 😂) Missään kohtaa ei ole tullut ikävä, suru, kaipaus, paha mieli tai yhtään muutakaan negatiivista tunnetta. Ja asumuserosta tulee nyt 6 vuotta, avioerosta 5.5 vuotta. Miksi pitäisi surra ja ikävöidä kun ei kerran sure eikä ikävöi? 

Mutta erosit siis silloin? Et yrittänyt olla yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Siis kyseessä vain asumusero, ei lopullinen ero. Pitäisi vielä yrittää olla suhteessa mutta ei tunnu kiinnostavan minua ollenkaan.

Eihän asumuserossa enää yhdessä olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kyseessä vain asumusero, ei lopullinen ero. Pitäisi vielä yrittää olla suhteessa mutta ei tunnu kiinnostavan minua ollenkaan.

Eihän asumuserossa enää yhdessä olla. 

No ollaan jos niin on sovittu.

Jos olet seksitön lahna niin ymmärrettävää

Vierailija kirjoitti:

Jos olet seksitön lahna niin ymmärrettävää

Ja tämähän koskee sitten myös miehiä! Nekin voivat olla seksittömiä lahnoja jotka eivät mitenkään herätä mitään värinöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet seksitön lahna niin ymmärrettävää

Ja tämähän koskee sitten myös miehiä! Nekin voivat olla seksittömiä lahnoja jotka eivät mitenkään herätä mitään värinöitä. 

Molemmat seksittömiä lahnoja.

Kande jatkaa omassa rauhassa jos tuntuu hyvälle

Vierailija kirjoitti:

Äitini halusi asumuseron, isä ei. Isä sitten hetken päästä löysi uuden naisystävän. Sen jälkeen äiti piti isää pettäjänä ja voi sitä raivon määrää. Yhtäkkiä asumusero ei ollutkaan hyvä idea.

Asumuseroa ennen sovitaan tietysti pelisäännöt niin että molemmat ovat samalla kartalla. Jos ajatus on testata millaista on asua erikseen, ei siinä kohti normaali ihminen ala kuksimaan ympäri kyliä. Sama olisi sitten vaan reilusti suorilta erota lopullisesti.

sitten asumusero

Meillä oli jossain vaiheessa asumusero ja se tuntui lähinnä hyvältä. Palattiin kuitenkin yhteen ja nyt parin vuoden jälkeen erotaan ihan oikeasti.

Koska voit palata vielä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli jossain vaiheessa asumusero ja se tuntui lähinnä hyvältä. Palattiin kuitenkin yhteen ja nyt parin vuoden jälkeen erotaan ihan oikeasti.

Yhteen asumaan?

Vierailija kirjoitti:

Ole tyytyväinen. Itselleni tuo oli ihan hirveää, huutoitkua kesti viikkotolkulla, etenkin kun mies liihotti jo iloisena uuden naisen kanssa. 

Mikä niissä miehissä oikein on vikana, kun aina pitää olla jo uusi katsottuna ennen kuin osaa erota?

Yhden mamman tissiltä toisen tissille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten? Mä suorastaan juhlin kun asumusero alkoi. (henkisesti, fyysisesti ei ollut aikaa 😂) Missään kohtaa ei ole tullut ikävä, suru, kaipaus, paha mieli tai yhtään muutakaan negatiivista tunnetta. Ja asumuserosta tulee nyt 6 vuotta, avioerosta 5.5 vuotta. Miksi pitäisi surra ja ikävöidä kun ei kerran sure eikä ikävöi? 

Mutta erosit siis silloin? Et yrittänyt olla yhdessä?

Muutettiin asumuseroon ottamaan itsellemme tilaa ja miettimään tahoillamme kuinka korjata suhdetta. Tästä siis lähdettiin. Mä vaan unohdin täysin miettiä sellaista asiaa siinä kohtaa kun pääsin omilleni koska huomasin olevani aivan helvetin onnellinen itsekseni. Puoliso koitti aikansa kääntää päätäni, selitellä kaikenlaista yhteisestä tulevaisuudesta, pariterapioista yms. Syyllisti kun en sitten ollutkaan kiinnostunut korjaamaan yhtään mitään tai edes miettimään sellaista. Mut siis yhdessä meidän piti olla.. Joskin erillään ottamassa omaa tilaa ja pohtimassa asioita mutta nähdä, jutella, selvitellä asioita, aloittaa pariterapia jne kyllä oli tarkoitus. Mä vaan jotenkin täysin unohdin sen siinä kohtaa kun sain omassa kämpässä ekana iltana kamat paikalleni, huokaisi helpotuksesta ja tunsin syvää rauhaa. Eikä sit vaan kiinnostanutkaan enään pätkääkään. Edelleen sinkkuna ja yhtä onnellinen!