Onnellisesti lapseton

Olen 53 vapaaehtoisesti ja onnellisesti lapseton. Olen erittäin lapsirakas. En ole koskaan vain tuntenut halua hankkia omia lapsia. Autan mielelläni muiden lapsia ja olen kyllä huolissani siitä miten huono monen lapsen lapsuus on ilman että vanhemmilla olisi asian suhteen tolkkua. Ryypätään, riehutaan kotona, hyväksikäytetään jälkikasvua eri tavoin. Näen tämän omassa työssäni päivittäin.

Fiksu nainen. Sellainen, joka saa hyvän elämän.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni on hienoa, että jotkut tiedostavat sen, että heistä ei ole äidiksi ja jättävät lapset tekemättä, kunpa kaikki epäkelvot vanhemmat olisivat ajatelleet näin. Silloin ei nimittäin monet lapset joutuisi kärsimään turhaan.

Mutta ihmettelen aina tätä joidenkin lapsettomien hirveän hyökkäävää asennetta. Jos olette oikeasti tyytyväisiä, miksi pitää aina tuode esille kiljuva kakaralauma, oman ajan täydellinen menetys ja muut ääritilanteet.

Itselläni on yksi lapsi. Hän on varmaan kaksi kertaa elämässään kiljunut täyttä kurkkua ja hän on nyt 6. Minulla on suuri tukiverkosto, saisin omaa aikaa koska haluan. Mutta totta puhuen, en halua viettää juuri yhtään aikaa erossa lapsestani. Hän on hauskin, ihanin ja hyväsydämmisin ihminen jonka tunnen, ja hänen seuransa on parasta mitä tiedän. Lapset eivät ole pikkuvauvoja ikuisesti, ne kasvavat ja niistä tulee ihmisiä, ihania lapsia ja aikuisia, jotka rakastavat äitiään enemmän kuin sanat pystyvät kertomaan. Ja se tunne, minkä tunnen kun ajattelen, etä minä olen luonut tämän aivan ihanan mahtavan tyypin, on sanoinkuvailematon.

Kyllä moni kärsii, vaikka lapsi ei kärsisikään.

Hmmmm... eikö se nyt ole pääasia, että ihminen elää onnellisena (mikäli vaan mahdollista) oli sitten lapseton tai lasten kanssa tai mitä tahansa. Mitä helekkaria se kenellekään muulle kuuluu? Antakaa ihmisten elää elämäänsä miten tahtovat. 

Koska elämä on tarpeeksi vaikeeta ja stressaavaa ilman lapsiakin. Mulla ei ole mitään tarjottavaa kellekään, hyvä jos pystyn huolehtimaan itsestäni. Ei eläimetkään vankina/ liian ahtaasti eläessä tai stressaantuneena välttämättä lisäänny tai sitten sairastuvat ja tappavat poikasensa, niinkuin valitettavasti käy joskus myös ihmisillekin. Lapsen kasvatus on liian rankkaa, sitä sivusta seuranneelle. Kaikki tuntemani äidit on täysin uupuneita ja nuutuneita, niinkuin oma äitinikin aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että emme kaikki halua lapsia. On hyvä, että joku ei halua ensimmäistäkään ja on hyvä, että joku haluaa lapsia paljon. Näin pysymme tasapainossa. Joten en missään nimessä ole millään tasolla sitä vastaan, että joku ei halua lapsia

MUTTA

Pakko kysyä teiltä tahallisesti lapsettomilta, että mietittekö koskaan elämäänne pidemmälle. Minusta tuntuu, että moni tahallisesti lapseton ei mieti montaakaan vuotta pidemmälle elämäänsä. Keski-ikä on kuitenkin vain yksi aika elämässämme. Entä vanhuus? Oletteko miettineet vanhuuttanne? Kukaan ei käy kylässä luonanne, ystävännekin viettävät luultavasti siinä vaiheessa aikaansa omien lapsien ja lapsenlapsien kanssa. Sillä totuus on, että aika harvoin kenellekään on aikaa käydä vanhainkodissa tädin tai sedän luona, pääasiassa siellä käydään omia vanhempia hoitamassa ja moikkaamassa. Tai vaikka ei vanhainkodissa, mutta ihan siinä omassa kodissa. Ja vanhuus ei ole mikään mutama hassu vuosi, vaan se on 10-30vuotta teidän elämästänne. Se on pitkä aika. Suljetteko kokonaan tulevan vanhuuden pois ajatuksistanne, aivan kuin sitä ei olisi edes tulossa tai aivan kun te sitten vanhuksina, ette enää välittäisi elämästänne ollenkaan? Samoja ihmisiä te silloinkin olette, samanlailla kaipaatte lähelle jotakuta. Entä kun kumppaninne kuolee ennen teitä ja elätte vielä yksin pahimmassa tapauksessa useita kymmeniä vuosia. Yksin...täysin yksin....

Tosi huono pointti. Eihän ihmiset täällä vanhuuspäiviään varten elä. Eikä ole mitenkään sanottu, että ne lapset kävisivät sitä mummua jossain hoitolaitoksessa katsomassa. Eihän kukaan voi elää koko elämäänsä sen mukaan, että vanhana sitten joku ehkä käy katsomassa, ja soittaa kaksi kertaa vuodessa; syntymäpäivänä ja jouluna. Kaikki eivät edes elä vanhoiksi. Ja kaikki eivät vain pidä lapsista ja lapsiin liittyvistä asioista, ja se heille suotakoon. Aika hirveää olisi elää elämäänsä kärvistelemällä sellaisten asioiden parissa, mistä ei yhtään pidä. Joidenkin ihmisten on vain jotenkin todella vaikeaa tajuta sitä, ettei perhe-elämä vain ole kaikkien unelma.

Itselläni on lapsi, ja nykyään pidän muidenkin lapsista, mutta ennen en yhtään, joten ymmärrän sitäkin puolta. Lapsiin liittyvät jutut, kuten hoplopit, leikkipaikat, hiekkalaatikot jostain muskareista ja perhekahviloista puhumattakaan, eivät edelleenkään houkuttele. Lisäksi vihaan sanoja lapsentahtisuus, kiintymysvanhemmuus, perhepeti ja vessahätäviestintä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että emme kaikki halua lapsia. On hyvä, että joku ei halua ensimmäistäkään ja on hyvä, että joku haluaa lapsia paljon. Näin pysymme tasapainossa. Joten en missään nimessä ole millään tasolla sitä vastaan, että joku ei halua lapsia

MUTTA

Pakko kysyä teiltä tahallisesti lapsettomilta, että mietittekö koskaan elämäänne pidemmälle. Minusta tuntuu, että moni tahallisesti lapseton ei mieti montaakaan vuotta pidemmälle elämäänsä. Keski-ikä on kuitenkin vain yksi aika elämässämme. Entä vanhuus? Oletteko miettineet vanhuuttanne? Kukaan ei käy kylässä luonanne, ystävännekin viettävät luultavasti siinä vaiheessa aikaansa omien lapsien ja lapsenlapsien kanssa. Sillä totuus on, että aika harvoin kenellekään on aikaa käydä vanhainkodissa tädin tai sedän luona, pääasiassa siellä käydään omia vanhempia hoitamassa ja moikkaamassa. Tai vaikka ei vanhainkodissa, mutta ihan siinä omassa kodissa. Ja vanhuus ei ole mikään mutama hassu vuosi, vaan se on 10-30vuotta teidän elämästänne. Se on pitkä aika. Suljetteko kokonaan tulevan vanhuuden pois ajatuksistanne, aivan kuin sitä ei olisi edes tulossa tai aivan kun te sitten vanhuksina, ette enää välittäisi elämästänne ollenkaan? Samoja ihmisiä te silloinkin olette, samanlailla kaipaatte lähelle jotakuta. Entä kun kumppaninne kuolee ennen teitä ja elätte vielä yksin pahimmassa tapauksessa useita kymmeniä vuosia. Yksin...täysin yksin....

Lapset voivat elää niin omaa ja erillistä elämäänsä, etteivät pysty, jaksa tai halua huolehtia ikääntyneistä vanhemmistaan. Joka tapauksessa sitä saattaa viettää elämänsä ehtoovuodet muistisairaana vanhainkodissa, muistamatta onko kukaan käynyt. Lapsen hankkiminen omia tarpeita varten, vanhuuden turvaksi kuulostaa myös aika patologisesta. Lapselle ei tule sellaista taakkaa langettaa. Olen itse lapseton ja suojaudun vanhuutta varten lähinnä säästöin ja sijoituksiin. Olen myös sairastellut joten elämän venymisestä ei kovin iso huoli ole.

up

Kun ajattelen lapsia, en tunne mitään. En rakkautta, en vihaa. Vauvat ei koskaan herätä minussa mitään "onpa söpö"-reaktioita, vaan lähinnä pelkään koska tulee kovaääninen itku ja parkuna.

En todellakaan halua lapsia. Koiran voisin eläkkeellä hankkia tai vaikka kaksi.

Minkälainen ihminen on onnellisesti lapseton, käykö näilä sivuilla edes selaiset?

- Ihminen jolta puuttuu sisäsyntyinen tarve saada jälkeläisiä. Minä olen luonnonläheinen, mukavuudenhaluinen, rauhallinen, siisti, korkeakoulutettu, lempeä, leikkimielinen nainen. Pidän neulomisesta, patikoinnista, kissoista, puutarhanhoidosta ja lukemisesta.

Minkälainen nainen ei oikeasti koskaan, edes aikuisiällä kun keski-ikä häämöttää, halua lapsia?

- Ihminen jolta puuttuu sisäsyntyinen tarve saada jälkeläisiä. Toisilla sitä biologista kelloa ei yksinkertaisesti ole, eikä keski-iän lähestyminen pukkaa minkäänlaista vauvakuumetta. Kaikki onnellisesti lapsettomat naiset eivät ole samanlaisia, joukosta löytyy niin kirjatoukkia, opettajia kuin villejä bilettäjiäkin.

Entä jos kaikki olisi tällaisia naisia, mites sitten ihmiskunnalle kävisi, ja lopuksi; onko parempi että nämä naiset eivät oikeasti koskaan sitten lisäänny.

- Sitten ihmiset kuolisivat sukupuuttoon, mutta se ei taida olla kovin todennäköistä sillä lapsettomat ovat kuitenkin vähemmistö. Ihmisten jotka eivät halua ei pidä lapsia hankkia, koska siitä kärsisi koko perhe. Ketään ei voi pakottaa haluamaan jotakin. Voihan sen ajatella niinkin että luonnonvalinta karsii pois yksilöt jotka eivät halua lisääntyä. Miksi pitäisi tehdä jotakin mitä ei halua, eikä ole pakko tehdä? Jokainen rakentaa itse itselleen onnellisen elämän niistä asioista joista itse pitää. Toiset pitävät lapsista, museokäynneistä ja matkailusta, toiset viihtyvät kaksin ja haluavat harrastaa postimerkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Pakko kysyä teiltä tahallisesti lapsettomilta, että mietittekö koskaan elämäänne pidemmälle. Minusta tuntuu, että moni tahallisesti lapseton ei mieti montaakaan vuotta pidemmälle elämäänsä. Keski-ikä on kuitenkin vain yksi aika elämässämme. Entä vanhuus? Oletteko miettineet vanhuuttanne? Kukaan ei käy kylässä luonanne, ystävännekin viettävät luultavasti siinä vaiheessa aikaansa omien lapsien ja lapsenlapsien kanssa. Sillä totuus on, että aika harvoin kenellekään on aikaa käydä vanhainkodissa tädin tai sedän luona, pääasiassa siellä käydään omia vanhempia hoitamassa ja moikkaamassa. Tai vaikka ei vanhainkodissa, mutta ihan siinä omassa kodissa. Ja vanhuus ei ole mikään mutama hassu vuosi, vaan se on 10-30vuotta teidän elämästänne. Se on pitkä aika. Suljetteko kokonaan tulevan vanhuuden pois ajatuksistanne, aivan kuin sitä ei olisi edes tulossa tai aivan kun te sitten vanhuksina, ette enää välittäisi elämästänne ollenkaan? Samoja ihmisiä te silloinkin olette, samanlailla kaipaatte lähelle jotakuta. Entä kun kumppaninne kuolee ennen teitä ja elätte vielä yksin pahimmassa tapauksessa useita kymmeniä vuosia. Yksin...täysin yksin....

Pitäisikö mielestäsi ihmisten jotka nimen omaan eivät halua elämäänsä omia lapsia, tehdä ja kasvattaa lapsia väen väkisin? Se kymmenien vuosien lapsiperhearki, kasvatustyö ja huolenpito lapsista on aika kurja hinta vanhainkotivierailuista ihmisille jotka eivät näitä asioita elämältään halua. Vietän mieluummin koko terveen aikuisikäni tehden asioita joista nautin niiden ihmisten kanssa joista välitän. Se ettei ole omia lapsia ei tarkoita sitä ettei ole perhettä. Minulla on runsaasti rakkaita sisaruksia ja serkkuja, kaksi kummilasta, lemmikkejä ja iso liuta ystäviä. Sitten joskus kun loppu alkaa häämöttää eikä vieraita enää käy, voi ihan hyvin vaikka päättää itse päivänsä. Toivon kuitenkin että voin elää elämäni siten että minulla on ystäviä yhä vanhuksena.

Itsestäni tuntuu jotenkin hölmöltä se, että joku ei koe vauvakuumetta.. Mulla oli nimittäin ihan järkyttävä vauvakuume jo parikymppisenä! Ja se tunne oli jotain ihan psykoottista jo välillä kun sitä vauvaa ei kuulunutkaan heti. Nyt olen reilu kolmekymppinen ja kolmen lapsen äiti. En kyllä edes käsitä mitä olisin elämälläni tehnyt ilman lapsiani.. Mutta näin me ollaan erilaisia. Mä koen että lapseni ovat suurin ja tärkein saavutukseni.

up

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen ihminen on onnellisesti lapseton, käykö näilä sivuilla edes selaiset?

Minkälainen nainen ei oikeasti koskaan, edes aikuisiällä kun keski-ikä häämöttää, halua lapsia?

Entä jos kaikki olisi tällaisia naisia, mites sitten ihmiskunnalle kävisi, ja lopuksi; onko parempi että nämä naiset eivät oikeasti koskaan sitten lisäänny.

Päädyin tähän ketjuun Googlen kautta, kun hain hakusanoilla 'onnellisesti lapseton', kun kipuilin elämääni. Lapsettomuus on nimittäin aivan ehdottomasti yksi ilon lähde niinä hetkinä, kun muita ilon aiheita on hankala nähdä. En todellakaan jaksaisi lasta, saatika lapsia!

Olen nyt 33 v. ja oikeastaan tämä lapsettomuuden onni ja auvo alkaakin vasta nyt hahmottua kunnolla. Olen vastuussa vain itsestäni, voin vaikka opiskella ja tehdä töitä ihan niin kuin haluan, vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu.

Olen 40-vuotias nainen enkä saanut puolisoni kanssa lapsia vaikka kävimme lapsettomuushoidotkin läpi. Siitä rumbasta on jo kymmenisen vuotta aikaa ja olen nyt todella onnellinen, että hoidot eivät onnistuneet.

Lähdin lapsettomuushoitoihin, koska mieheni halusi lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut lapsikuumetta, mutta hänellä oli. Koska rakastin häntä, halusin huomioida hänen toiveensa. Ei minullakaan ollut mitään lapsia vastaan, en vain tuntenut samanlaista paloa äitiyttä kohtaan. No, hoidot eivät tuottaneet tulosta. Ensimmäiset pari vuotta meni tilanteeseen sopeutuessa, mutta sen jälkeen aloimme nähdä tilanteen positiivisessa valossa. Ystävien lapsiperhearki lähinnä kauhistuttaa meitä ja miehenikin on nyt todennut, että meillä taisi käydä onni, kun emme lasta saaneet.

Teen hyväntekeväisyystyötä vanhusten parissa ja sen kokemuksen perusteella voin sanoa, että ne, jotka hankkivat lapsia turvatakseen oman vanhuutensa, tulevat pettymään karvaasti. Kannattaa miettiä, kuinka usein sitä itse tulee pidettyä omiin vanhempiinsa yhteyttä… Etenkin jos asutte eri paikkakunnilla. Ei siellä vanhainkodeissa paljoa omaisia näy pyörimässä, lähinnä siellä olemme me vapaaehtoiset ja henkilökunta.

Huvittavat nämä vanhemmat, jotka luulevat, että heidän lapsensa hinkuavat heidän seurakseen, kun nämä vanhemmat ovat vanhuksia.

Edes velvollisuudesta kaikki eivät niin tee. 

Tiedän asian omakohtaisesti, koska kävin säännöllisesti katsomassa sukulaistani vanhustentalossa ja näin sen pohjattoman yksinäisyyden, mitä jotkut ikääntyneet äidit ja isät siellä kokevat. He puhuivat MINULLE, koska heidän omat lapsensa eivät käynee heitä juurikaan katsomassa eivätkä EDES SOITTANEET kuin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Huvittavat nämä vanhemmat, jotka luulevat, että heidän lapsensa hinkuavat heidän seurakseen, kun nämä vanhemmat ovat vanhuksia.

Edes velvollisuudesta kaikki eivät niin tee. 

Tiedän asian omakohtaisesti, koska kävin säännöllisesti katsomassa sukulaistani vanhustentalossa ja näin sen pohjattoman yksinäisyyden, mitä jotkut ikääntyneet äidit ja isät siellä kokevat. He puhuivat MINULLE, koska heidän omat lapsensa eivät käynee heitä juurikaan katsomassa eivätkä EDES SOITTANEET kuin harvoin.

57 lisää: ja ne vanhukset siellä vanhustentalossa eivät huvittaneet vaan surettivat. Nämä vielä voimissaan olevat lapsettomia ivaavat ihmiset, jotka luulevat, että yhteydet lapsiin ovat päivänselvästi kiinteät vielä vanhemmalla iällä.

Älkää laskeko sen varaan; puoliso ja ystävät ovat jokaisen ihmisen elämässä tärkein seura, lapsilla on ennen kaikkea se oma perhe, sitten vasta muu suku.

Toivon kaikille hyvää ja turvallista vanhuutta.

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen ihminen on onnellisesti lapseton, käykö näilä sivuilla edes selaiset?

Minkälainen nainen ei oikeasti koskaan, edes aikuisiällä kun keski-ikä häämöttää, halua lapsia?

Entä jos kaikki olisi tällaisia naisia, mites sitten ihmiskunnalle kävisi, ja lopuksi; onko parempi että nämä naiset eivät oikeasti koskaan sitten lisäänny.

Tässä ketjussa jo onkin hyvin käynyt ilmi että onnellisesti lapsettomat eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä. Ihan  kuin lapsiperheetkin muodostuvat erilaisista yksilöistä joiden ainoa yhteinen nimittäjä on että he ovat vanhempia.

Omasta puolestani voin kertoa että olen viisikymppinen, naimisissa 20 vuotta, emmekä mieheni kanssa ole koskaan halunneet lapsia, emme ennen kuin tapasimme toisemme, emmekä nyt yhdessä ollessamme. Meille tämä asia oli alusta alkaen selvä joten oli tietysti hyvä että kohtasimme toisemme.

Minussa on paljon rakkautta, lämpöä ja halua huolehtia muista, mutta jostain syystä en ole koskaan kokenut omakseni kohdistaa sitä lapsiin. Muistan että jo pienenä vierastin vauvoja ja itseäni pienempiä lapsia.

En myöskään ole koskaan tuntenut minkäänlaista "aaaaah" tunnetta sisälläni kun näen pienen vauvan. Sen sijaan näyttäkää minulle koiran- tai kissanpentu ja ihastelua/lässytystä/huokailua tulee roppakaupalla. :-)

Vierailija kirjoitti:

37, enkä koskaan ole lapsia halunnut. Voisin toki hankkia itselleni jälkikasvua, jos ne toimitettaisiin valmiina vähintään 17-vuotiaina! Aivojeni puolesta sopisin paremmin entisaikojen perheen isän rooliin.

Minun ja mieheni geeniyhdistelmä on myös todella hankala ja lapsemme perisivät useita sellaisia sairauksia, jotka johtaisivat kuolemaan ilman modernia lääketiedettä. Vaikka nykyaikana ei näihin sairauksiin kuolekaan, ne kuitenkin merkittävästi alentavat elämänlaatua. Miksi siis tietoisesti kiduttaisin toista ihmistä antamalla hänelle nämä sairaudet?

Teen lasten kanssa töitä jatkuvasti ja viikoittain mietin, että onneksi minulla ei ole omia lapsia. Käyn täällä lähinnä siksi, että haluan oppia ymmärtämään vanhempien ajatusmaailmaa.

Sterilointia ei ole vielä tehty, koska arvelen ettei mieheni ole vielä sinut asian kanssa. Hän saattaa haluta joskus lapsia siksi kun niitä kuuluu hankkia. Lasten ja kodin hoidosta tai lasten kanssa olemisesta hän ei ole yhtään kiinnostunut, siihen hommaan hän tarvitsisi kotiäidin. Kotiäidin rooli taas olisi minulle aivan mahdoton ajatus.

En ole lapseton, mutta ymmärrän hyvin miksi joku toinen on vela. Minustakin tuntuu, että moni mies haaveilee lapsista, mutta ei siitä konkreettisesta lapsiarjesta. Ja jos lapsia sitten miehen haaveiden takia hankitaan, jää se vaippojen vaihto ja nenän niistäminen sille naiselle, joka alunperin suostui lapseen vain miehen mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hienoa, että emme kaikki halua lapsia. On hyvä, että joku ei halua ensimmäistäkään ja on hyvä, että joku haluaa lapsia paljon. Näin pysymme tasapainossa. Joten en missään nimessä ole millään tasolla sitä vastaan, että joku ei halua lapsia

MUTTA

Pakko kysyä teiltä tahallisesti lapsettomilta, että mietittekö koskaan elämäänne pidemmälle. Minusta tuntuu, että moni tahallisesti lapseton ei mieti montaakaan vuotta pidemmälle elämäänsä. Keski-ikä on kuitenkin vain yksi aika elämässämme. Entä vanhuus? Oletteko miettineet vanhuuttanne? Kukaan ei käy kylässä luonanne, ystävännekin viettävät luultavasti siinä vaiheessa aikaansa omien lapsien ja lapsenlapsien kanssa. Sillä totuus on, että aika harvoin kenellekään on aikaa käydä vanhainkodissa tädin tai sedän luona, pääasiassa siellä käydään omia vanhempia hoitamassa ja moikkaamassa. Tai vaikka ei vanhainkodissa, mutta ihan siinä omassa kodissa. Ja vanhuus ei ole mikään mutama hassu vuosi, vaan se on 10-30vuotta teidän elämästänne. Se on pitkä aika. Suljetteko kokonaan tulevan vanhuuden pois ajatuksistanne, aivan kuin sitä ei olisi edes tulossa tai aivan kun te sitten vanhuksina, ette enää välittäisi elämästänne ollenkaan? Samoja ihmisiä te silloinkin olette, samanlailla kaipaatte lähelle jotakuta. Entä kun kumppaninne kuolee ennen teitä ja elätte vielä yksin pahimmassa tapauksessa useita kymmeniä vuosia. Yksin...täysin yksin....

Ei lapsia pidä hankkia yksinäisyyden pelosta, vaan siksi, että ihan aidosti haluaa hoitaa ja olla läsnä lapselle, vaikka se onkin välillä rankkaa. Jos sinua pelottaa yksin jääminen noin paljon, niin ota koira seuraksi. Jotkut myös nauttivat yksinäisyydestä, niin hurjalta kuin se sinusta voi kuulostaakin.