Inhosin äityittä ja vauvaani, jätin mieheni ja perheeni ja nyt

olen vain helpottunut. Täälläkin kaikki vain huusi kuorossa miten mulla on synnytyksen jälkeinen masennus jne, mutta mä uskon todella, ettei mua vaan ole luotu äidiksi!! Typeryyksissäni annoin ulkopuolisten mieheni lisäks"painostaa" mut hankkimaan lapsi koska niin kuuluu tehdä ja kyllä muka omaa lasta rakastaa vaikkei ois lapsirakas muuten.. No mä en rakastanut, enkä oppinut rakastamaan, se oli kuin pallo jalassa ja oisin palauttanu HETI jos ois voinu. Ainoa mikä harmittaa, et miestäni rakastin. Mut hyvä isä se on ja huolehtii vaavasta kyllä. Tässä asiassa se ei mua ymmärrä, ja tää on se hinta joka joudun maksamaan..Eli menetin elämäni rakkauden, kun suostuin äidiksi.

Nyt meidän välit hyvin tulehtuneet, ymmärrettävästi, mutta kun jatkoa ajatellen mietin - missä vaiheessa luulette, että lapsen ois järkevää alkaa tavata mua?

En halua minkään sortin huoltajuutta enkä lasta pitkäksi aikaa hoitooni, vaan silleen et se kummiski oppii tietämään kuka sen bioäiti on.