Kysymys vapaaehtoisesti lapsettomille: Kaduttaako?

Ei kaduta, 43v. En pidä lapsista ja siksi en ole koskaan niitä halunnut. Taisin 11-vuotiaana ensimmäisen kerran ilmoittaa, että minä en sitten lapsia laita.

Kai minunkin pitää vastata tähän..

Olen juuri 30 vuotta täyttänyt lapseton, joten en voi vielä sanoa "kaduttaako", onhan minulla vielä 10 vuotta aikaa. Olen tiennyt ala-asteikäisestä lähtien, etten omia lapsia halua. En ole kokenyt siihen mitään tarvetta tai halua, ja olen nauttinut elämästäni juuri sellaisena kuin olen sen rakentanut.

Noin kaksi vuotta sitten koin todella voimakkaan vauvakuumeen. Ja niin kornilta kuin kuulostaakin, se "järisytti" elämääni todella paljon. Kaikki, mitä luulin halunneeni, kaikki suunnitelmat, avioliittoni, tulevaisuuteni .. kaikki piti miettiä uudestaan.

Aloitin miettimällä, miksi en halua lapsia. Sitten, miksi haluan. Olen näitä asioita pyöritellyt nyt mielessäni kahden vuoden ajan. Pahin "kuumeilu" loppui puolitoista vuotta sitten, mutta ajatukset jäi. En tiedä, mitä haluan.

En odota innolla yöheräilyä tai korvatulehduskierteitä, en tappeluita kuravaatteiden pukemisesta enkä teinien ohjaamista oikealle tielle elämässään. Vauva-aika pelottaa jo ajatuksenakin: olisin täysin yksin vauvan kanssa, kaikki päivät, väsyneenä.. soseita, vaipanvaihtoja, tuutulauluja.. En käsitä, miten te äidit pystytte siihen niin, että pysytte itse tolkuissanne?

Ei kaduta. En nyt tiedä aiheuttaako tämä jonkun hirveän paskamyrskyn kun sanon näin mutta kun näen raskaana olevan naisen, niin se aiheuttaa samanlaisia inhon väristyksiä kuin katselisin kuvaa jonkin parasiitin valtamasta eliöstä. Esim. tiedättekö sen sienen joka kasvaa muurahaisen päästä? Kantani on se, että lisääntyminen ei terveitä ja normaaleja ihmisiä varten.

Sitä paitsi, nykyisesssä tilanteessa jossa luonnonvarat alkavat uhkaavasti huveta, niin on erittäin itsekästä hankkia lapsia, jotka saattavat elää 90 vuotta, sen takia, että...niin miksi? Että joku käy muutaman kerran katsomassa teitä vanhainkodissa? Eli 90 vuoden edestä luonnonvaroja koska te ette kestä olla yksin? No, enpä olettanutkaan, että te aivan terveitä olisittekaan.

Olen 30-vuotias. En kadu, etten ole hankkinut lapsia, ja erittäin todennäköisesti en koskaan kadukaan.

[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 07:40"]

Ei kaduta. En nyt tiedä aiheuttaako tämä jonkun hirveän paskamyrskyn kun sanon näin mutta kun näen raskaana olevan naisen, niin se aiheuttaa samanlaisia inhon väristyksiä kuin katselisin kuvaa jonkin parasiitin valtamasta eliöstä. Esim. tiedättekö sen sienen joka kasvaa muurahaisen päästä? Kantani on se, että lisääntyminen ei terveitä ja normaaleja ihmisiä varten.

[/quote]

Samaa mieltä. Minulta ilmeisesti puuttuu sellainen tumake, joka saa pitämään lisääntymistä normaalina ja tavoiteltavana asiana. Suurin piirtein yhtä houkutteleva ajatus kuin perseraiskaus, pitkäkestoisempi ja seurauksiltaan vakavampi vain. Molemmat ovat kehon loukkauksia. -196

Ei kaduta. Kyllähän noita tilaisuuksia raskautumiseen olisi ollut, jos koko touhu yhtään kiinnostaisi. Pidän kuitenkin elämästäni enemmän tällaisena, enkä usko sen koskaan muuttuvan. Ehkäisyasiatkin on hoidettu jo pysyvästi kuntoon.

Jos lapsi toivotettaisiin valmiiksi tehtynä ja 15-vuotiaana, voisin harkita lapsen hommaamista. Pikkulapsiaika olisi pahinta painajaista mitä voisin itselleni kuvitella!

Ei siis kaduta, eikä elämä tunnu lainkaan tyhjältä ja ankealta. Tiedostan selvästi sen, että kotiäitinä olo tuntuisi minusta tyhjältä ja ankealta, joten siksi en siihen ryhdy. Olen aina tiennyt jääväni lapsettomaksi.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2013 klo 13:27"]

Olen tiennyt jo noin 16-vuotiaasta alkaen, että en milloinkaan halua lapsia, ei tosiaankaan ole mun juttu!
Sen vain TIETÄÄ, yhtä varmasti kun tiesin alun perinkin, olenko lesbo vai hetero. ( olen hetero). En ikinä olis voinut kuvitellakaan alkavani yht'äkkiä vaan lesboksi! Ihan sama juttu, en olis ikinä kuvitellutkaan voivani olla kirkuvien kakaroiden kanssa!
Lähentelen 60 vuotta ja mieltäni en ole tosiaankaan muuttanut5 ikinä eikä kaduta - säästän ne kirkuvat riippakivet ihan muille, luojan kiitos eivät ole roikkuneet MINUN lahkeessa!
Ihana rakastava avioliitto on ollut täysin samanmielisen miehen kanssa jo yli 30 vuotta.

lapsia olet nähnyt, jos kutsut heitä kirkuviksi riippakiviksi? Luulen, ettei sinua ole kovin rakastettu lapsena, ja koit olevasi vanhemmillesi tuollainen, vaikka kuinka yritit miellyttää? Sitten katkeroiduit.

mullakin tulee mieleen. Jos ei olisi mitään epäilyksiä/katkeruutta/huonoja muistoja, ei tarvitsisi panetella lapsia ja lapsiperhe-elämää.

en koskaan hankkisi koiraa, mutta voin silti nähdä niiden sekä hyvät että huonot puolet. Siis en vain huonoja. Voin kuvitella, että on ihan kiva käydä lenkillä, tutustua koiraihmisiin ja tuntea turvallisuutta tms kun kotona on koira. Ja sitten myös sen sitovuuden, ja rospuuttokelin sotkun jne.

Älkääkä pillastuko, en vertaa koiria ja lapsia, itselläni on vain jälkimmäistä sorttia. Tätä ilmiötä (halutaan nähdä vain asioiden huonot puolet) vaan ihmettelen.

Sulta jää nyt ymmärtämättä jotain oleellista. Kaikille ihmisille kaikissa asioissa ei ole sekä hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi koirissa jotkut ihmiset eivät kerta kaikkiaan näe mitään hyvää. Eivät näe niitä söpöinä, eivät halua sellaista rakkautta, jota koira antaa, eivät tajua koiran viestintää... Et voi vaatia ihmisiä myöntämään, että koirat ovat suloisia, koska kaikkien mielestä ne eivät ole! Ihan samalla tavoin kuin kaikkien mielestä sininen ei ole kaunis väri. Voidaan vääntää siitä, että onko sinisellä kuitenkin jotain hyviä puolia, mutta jos siitä ei tykkää, niin tuskin tulee koskaan tykkäämään.

Olen 40v enkä todellakaan ole koskaan katunut vapaaehtoista lapsettomuuttani. Tiesin jo 16-vuotiaana ennen seksielämäni aloittamista, etten halua lapsia ja se tunne on vain vahvistunut aikojen saatossa. Seksielämää on kyllä ollut, mutta olen pitänyt erityisen hyvää huolta ehkäisystä ja ihmettelen tälläkin palstalla niin usein esiintyviä vahinkoraskauksia. Jos ne todellakin ovat niin yleisiä, niin minulle ei tuottaisi mitään ongelmaa tehdä aborttia. Ja olen kyllä monet monituiset kerrat miettinyt, josko vahingon sattuessa pystyisin tekemään sen lapsen sisarelleni (joka kärsii lapsettomuudesta - niin epäreilu tämä maailma on!), mutta en todellakaan missään olosuhteissa kykenisi olemaan raskaana ja synnyttämään. Ajatus on ihan liian vastenmielinen.

Mä en ole koskaan halunnut lapsia, ja tämä vakaumus on ollut elämässäni valtava "siunaus". Olen nuori syöpäpotilas, ja todella iloinen siitä, että saan tänä vaikeana aikana keskittyä vain itseeni. Mun ei tarvi miettiä, että mitä lapsille käy jos kuolen. Eikä murehtia sitä, että syöpähoidot tekisivät minut hedelmättömäksi. Ja jos käy niin, että syöpääni ei voida parantaa, voin lopettaa käsimykseni koska haluan, eikä minun tarvitse yrittää sinnitellä kenenkään takia.

Luultavasti minulla on elämää edessä 5-50 vuotta. En voi tietää. Mutta sen tiedän, että haluan elää viimeiset vuoteni rauhassa. En halua elämääni lasten aiheuttamaa kaaosta, enkä murhetta muiden elämänvalinnoista. En kaipaa nähdä lasten riemua HopLopissa enkä vaivautuneisuutta rippijuhlissa. Voi olla että saisin siitä itsekin jotain iloa, mutta en vaan ole koskaan kaivannut tuon tyyppistä tunnetta. Varsinkin nyt, kun tiedostan oman kuolevaisuuteni, en todellakaan kaipaa sitä. Pahoitteluni lapsia tyrkyttäville ihmisille, tiedän että teidän pääargumenttinne on aina se, että kuoleman lähestyessä kaduttaa. Mutta kun ei vaan kaduta.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2013 klo 14:38"]

Kiva sitten 50-vuotiaana tajuta, että mahdollisuus saada lapsia oli ja meni. Ikätoverit saavat lapsenlapsia ja itsellä vain edessä sitä samaa mitä siihenkin asti, kunnes kuolema tulee.

[/quote]Niin, on nimenomaan kiva tajuta että enää ei tarvitse huolehtia ehkäisystä :). Ja vielä kivempaa tietää, että ei tarvitse alkaa lastenlasten hoitajaksi ja viihdyttäjäksi, vaan saa viettää samaa kivaa omaa elämäänsä vielä piiiiitkään \o/. 

46 vuotta takana, en ole katunut. Valinta on ollut nuoresta saakka niin itsestään selvä.

[quote author="Vierailija" time="07.01.2013 klo 14:55"]

 Lapset ovat ikkuna tulevaisuuteen, ja ilman lapsia ei ole sitä tulevaisuutta. Ja ennenkaikkea järkyttäisi se, mitä olisi jäänyt paitsi. Raskaudet, synnytykset, vauva-aika, kasvavat lapset, miten paljon ne antaakaan naiselle ja muovaa naista. 

[/quote]Jokaisella ihmisellä on ihan oma tulevaisuutensa. Ei lisääntyminen millään lailla tee tulevaisuutta lisääntyjälle, vaan niille uusille ihmisille. 

Ja miksi ketään järkyttäisi jäädä paitsi asioista joita ei ole koskaan halunnut :o? Minusta nuo luettelemasi ovat negatiivisia asioita, ja olen pelkästään iloinen että olen säästynyt niiiltä.

Sinua ei ainakaan lisääntyminen ole paljoa viisastunut, jos et yhtään pysty ymmärtämään että ihmiset haluavat eri asioita.

Sulla on Ap luultavasti kolmenkympinkriisi päällä, hormonit jyllää siis.

Odota vähintään vuosi ja katso mitä mieltä olet sitten. Ehkä hormonit muuttivat sun mielen tai sitten ei, mutta niissä hormonihuuruissa ei kannata alkaa lasta tekemään, saatat katua myöhemmin.

Mä käsitän kyllä, että raskaus ja synnytys muovaa naista, kun rinnat roikahtaa ja värkki repeää, mutta en yhtään tajua, että mitä se muka antaa naiselle? 

Ei ainakaan vielä ole kaduttanut. Minut on steriloitu. Toki en tiedä tulenko jostain kumman syystä katumaan vanhana, mutta se on sen ajan murhe ja tunne muiden joukossa jos näin sattuisi käymään.

Kaduttaa, kaduttaa tällä hetkellä ihan verisesti. Tosin rehellisyyden nimissä en ehkä osaa eritellä tällä hetkellä kaikkia tunteitani. Käyn läpi myös avioeroa ja varmaan myös jokin keski-iän kriisi pukkaa päälle. Mies, jonka kanssa meidän piti elää DINK-elämää vaihtoi minut lopulta nuorempaan, menivät naimisiin ja kauhulla odotan raskausuutisia. Olen pysähtynyt pohtimaan, että idealisoinko meidän parisuhteemme aina kaiken muun yläpuolelle, enkö uskaltanut saada lapsia sitä pilaamaan. Ja silti, miten kävikään. Nyt on vaan vanha ja tyhjä olo. Kaverit ovat perheellisiä, ne eronneetkin. Ennen niitä perheellisiä pääsi pakoon oman miehen kainaloon, nyt kun ei ole sitä, niin ei tunnu olevan mitään. Hyvä ystäväni käy myös läpi eroa, mutta hänellä on kaksi lasta. Hänen mielestään minulla on helpompaa käsitellä eroa ilman lapsia, mutta minä kadehdin häntä. Hänellä on sentään perhe siinä, hän ei ole ihan yksin. Ehkä tästä vielä noustaan! Nyt vaan kaduttaa, moni asia, mutta erityisesti tämä lapsiasia.

Mikä vitsi, että lapsen saanut olisi parempi työntekijä! Media-alalla ei ole mahdollisuutta lähteä töistä silloin, kun työpäivä on ohi, vaan vasta, kun jutut on todella tehty. Tätä työtä ei lapsellisena voisi tehdä.

Yksi vanhempi meillä tiimissä tosin on. Ja todellisuus on tätä: jatkuvia poissaoloja lasten sairauksien takia, koulun tapaamisia, jotka sotkevat työkuviot ja soittoja kotoa keskellä päivää. Tehokkuutta edellyttävissä työyhteisöissä vanhempi on huono rekry. Sori vaan.

Ei todellakaan kaduta tippaakaam, eikä ole koskaan kaduttanut. Mieli ei ole koskaan muuttunut. Olen aivan erinomaisen onnellinen velana.