Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku katkaisee välit lopullisesti ilman mitään syytä tai selitystä?
17.11.2014 |
Onko teillä mitään henkilökohtaisia kokemuksia tällaisesta? Onko teille myöhemmin selvinnyt, mitä tapahtui, tai oletteko itse olleet se välit katkaiseva osapuoli?
Mainitsin yhdessä toisessa ketjussa, kuinka sivusta seurasin hyvin hämmentävää tapausta. Yhdellä perheenjäsenelläni oli ystävä, joka sanoi kesken puhelun käyvänsä tupakalla ja soittavansa vartin päästä uudestaan. Vartti meni ja on nyt ollut 10 vuotta. Ei soittanut enää, ei vastannut puheluihin eikä kirjeisiin, ei mitään: katosi ihan täysin perheenjäseneni elämästä. Mitään traagista ei ainakaan tapahtunut, koska heillä on yhteisiä tuttavia, joiden mukaan tälle ystävälle on kuulunut koko ajan ihan hyvää.
Olin itse läsnä tuon viimeisen puhelun aikana, joten tiedän, että he eivät riidelleet, eikä mitään eripuraa ollut aiemminkaan ollut. Ihan tavalliset, lämpimät välit, mitä nyt etäystävillä voi olla.
Itsellänikin oli vähän samanlainen juttu, muttei sentään noin omituinen. Vanhalta kouluaikojen ystävältä ei yhtäkkiä tullut enää sähköposteihin vastausta, ei vastannut puheluihin, eikä tullut enää joulukorttiakaan (vaikka muutaman vuoden ajan lähetin kyllä itse hänelle, kunnes ajattelin, että olkoon). Mutta näin tämän kaverin myöhemmin ohimennen, ja hän käyttäytyi kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä hän oli vain kyllästynyt yhteydenpitoon, en tiedä.
Kommentit (118)
Vierailija kirjoitti:
5, mikä on Snopii?
Arvaisin "anoppi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunpa edes jollakin olis pokkaa kertoa minulle suoraan, mikä minussa mättää.
Olen katkaissut monta ystävyyssuhdetta tavalla, johon liittyy radiohiljaisuus. Olin nuorena mt-ongelmamagneetti, joka luuli olevansa olemassa vain muita varten. Kun sitten omat mt-ongelmat tämän seurauksena puhkesivat, menin terapiaan ja aloin opetella pitämään huolta omista rajoistani ja jaksamisestani. Eristäydyin aluksi ongelmieni vuoksi, mikä sai tukeani kaipaavat kaverit kyselemään perääni koska "syrjin" heitä "ilman syytä". Järkytyksekseni sana "ei" ja vetoaminen omaan jaksamiseeni kirvoitti näissä ihmisissä, joita olin vuosikausia tukenut ympärivuorokautisesti, valtavaa vihaa. Sain väkivallalla uhkailua, syyllistämistä, haukkuja koska "paska ystävä", itsemurhalla uhkailua, huorittelua, vainoamista, suoraa huutoa puhelimessa ja mitä ikinä. Ilmoitin, että tarvitsen oman hyvinvointini vuoksi tilaa. Sanoivat ymmärtävänsä, mutta jälkikäteen tuli fb-kavereista poistoja, paskan puhumista minusta perheelleni ja yhteisille tuttaville jne.
Olen myös tylysti feidannut yhden ihmissuhteen. Väsyin yhteen tästä porukasta, koska tyyppi ei ikinä reagoinut _mihinkään_ mitä sanoin, puhui vain omiaan kuin olisin ollut hiljaa. Ei kysynyt ikinä kuulumisiani, kyseli vain että milloin voidaan nähdä (ilmeisesti kertoakseen omista jutuistaan). En tuossa edellisten kanssa kamppaillessani vain jaksanut hoitaa asiaa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin yhteydenpidon kun minua ei pyydetty toisenkaan lapsen kummiksi. Tottakai saa valita kenet haluaa, minua tuo asia kuitenkin loukkasi ja lopulta vaan yhteydenpito loppui. Koin, että en ollutkaan niin tärkeä ystävä, mitä olin luullut ja vedin siitä omat johtopäätökseni.
Toisinsanoen olet siis hyvin uskonnollinen ja olisit halunnut huolehtia edes toisen lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta? Kyllähän tuommoinen häiritsee ketä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä konmaritin elämästäni pois muutaman ihmisen jotka eivät tuoneet yhtään iloa. Tyyliin että pieninkin riita riitti minulle tekosyyksi sanoa hyvästit ikuisesti. Ihmettelevät varmaan miksi niin pienestä suutuin niin totaalisesti, oikeasti halusin heidät elämästäni pois ja niin että ymmärtävät pysyä pois. Jos ihmisille vain sanoo heipat niin he eivät usko, kun ovat sellaisia tyyppejä, etteivät ole huomanneet kohdelleensa minua täysin ala-arvoisesti jo vuosia.
Eräs hyvä ystävä soitti ja kertoi, että minun mieheni olisi tehnyt erään jutun hänen miehelleen. Tietenkin otin tämän puheeksi oman mieheni kanssa, joka kiisti asian ja otti yhteyttä kaverin mieheen, joka ei ollut tietoinen koko asiasta. Mä ajattelin silloin, että en nyt heti halua soittaa ystävälleni, että heillä on varmaan kotona riita menossa, että hänen miehensä olisi suuttunut koska levittelee perättömiä asioita. Odotin että ystävä soittaisi mulle ja selittäisi mikä juttu tämä on. Ystäväni laittoi viestiä mun miehelle, jossa pyysi anteeksi että oli valehdellut. Ei ole vielä tähän päivään mennessä ottanut minuun yhteyttä. Enkä mä kehdannut hänen perään soittaa että tiesitkö muuten että olen sulle vihainen. Mulle jäi epäselväksi miksi valehteli ja mitä halusi tällä sotkulla saavuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi te sitten kaveeraatte pitkiä aikoja, jopa vuosikausia, tuollaisten ärsyttävien, itsekkäiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ette viihdy? Tätä en tajua. Miten läheinen ystävyys pääsee syntymään, jos toinen käy noin paljon hermoille?
Jos on tiivisti tekemisissä toisen kanssa niin sitä toisen huonoa käytöstä ei välttämättä tiedosta täysin. Kun saa etäisyyttä huonosti käyttäytyvään henkilöön niin toisen voi nähdä eri valossa. Voi myös olla että käytös on ärsyttänyt jo pidempään mutta jokin asia voi olla se viimeinen pisara.
Vierailija kirjoitti:
Olen katkaissut monta ystävyyssuhdetta tavalla, johon liittyy radiohiljaisuus. Olin nuorena mt-ongelmamagneetti, joka luuli olevansa olemassa vain muita varten. Kun sitten omat mt-ongelmat tämän seurauksena puhkesivat, menin terapiaan ja aloin opetella pitämään huolta omista rajoistani ja jaksamisestani. Eristäydyin aluksi ongelmieni vuoksi, mikä sai tukeani kaipaavat kaverit kyselemään perääni koska "syrjin" heitä "ilman syytä". Järkytyksekseni sana "ei" ja vetoaminen omaan jaksamiseeni kirvoitti näissä ihmisissä, joita olin vuosikausia tukenut ympärivuorokautisesti, valtavaa vihaa. Sain väkivallalla uhkailua, syyllistämistä, haukkuja koska "paska ystävä", itsemurhalla uhkailua, huorittelua, vainoamista, suoraa huutoa puhelimessa ja mitä ikinä. Ilmoitin, että tarvitsen oman hyvinvointini vuoksi tilaa. Sanoivat ymmärtävänsä, mutta jälkikäteen tuli fb-kavereista poistoja, paskan puhumista minusta perheelleni ja yhteisille tuttaville jne.
Olen myös tylysti feidannut yhden ihmissuhteen. Väsyin yhteen tästä porukasta, koska tyyppi ei ikinä reagoinut _mihinkään_ mitä sanoin, puhui vain omiaan kuin olisin ollut hiljaa. Ei kysynyt ikinä kuulumisiani, kyseli vain että milloin voidaan nähdä (ilmeisesti kertoakseen omista jutuistaan). En tuossa edellisten kanssa kamppaillessani vain jaksanut hoitaa asiaa paremmin.
Samanlainen tarina itsellä. En kuitenkaan ihan noin pahaa palautetta ole saanut, kun olen vetänyt rajoja. Mutta juurikin selän takana arvostelua kuinka nyt olen huono ystävä ym. Se on samalla todella valaisevaa mutta myös järkyttävää huomata kuinka on elänyt ystäyysuhteissa toisia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun lukeminen oli terapeuttista. Mulla on katkennut välit yhteen ystävääni viime kesän jälkeen. Olen surenut sitä kovasti, mutta kun luin näitä niin ymmärsin että meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän on hurahtanut viime kesänä tarot-kortteihin, reikiin, fitlineen ja kaikkeen sellaiseen huuhaahan mistä en itse välitä. En ole sanonut hänelle siitä että pidän näitä huuhaana vaan olen yrittänyt kannustaa häntä että tekee asioita jotka tuntuvat hänestä hyvältä. Mutta nyt ymmärrän että välien katkeaminen oli vääjäämätöntä ja tapahtui itsestään. Tulin nyt siihen tulokseen että parempi näin.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset vain eivät suostu ottamaan vastaan mitään negatiivista informaatiota, varsinkaan itsestään. Kaikki keskusteluyritykset tyrehdytetään esim. hysteerisellä pälpättämisellä, naurulla, aiheen vaihtamisella. Tilanteista tulee täysin käsittämättömiä normaalille aikuiselle, joka on tottunut esim. töissä ottamaan kritiikkiä jatkuvasti vastaan ja muokkaamaan tekemisiään ja käytöstään sen mukaisesti.
Ihan oikeasti on olemassa ihmisiä, joille voit sanoa suoraan:"Olet niin itsekäs. Haluat vain itsekkäästi pälättää minulle, mutta et halua koskaan antaa minun puhua mitään." Ja silti he ihmettelevät silmät pyöreinä että miksi sinä hylkäsit minut? Miksi?
T: 52
Juuri näin. On oikeasti ihmisiä, joille on täysin mahdottomuus puhua mistään epäkohdista. Joko asia sivuutetaan täysin tai sitten "vika" käännetään toiseen. Tällaiset ystävyyssuhteet on helpompi vain hiljakseen katkaista. Itse kerroin eräälle ystävälleni mikä hänen käytöksessään ahdistaa, lopulta jouduin päättämään koko ystävyysuhteen. Mutta edelleen kuulen kuinka hän selän takana hämmästelee muille, että olen hylännyt hänet "syyttä" tai oikeastaan keksinyt omia syitä, joita on kivempi kertoa muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunpa edes jollakin olis pokkaa kertoa minulle suoraan, mikä minussa mättää.
On joku voinut sanoakin mutta eihän tuommoista kerrota niin että KUUNTELE! vaan rauhallisesti joten et ehkä ole kuullut.
Toisaalta kannatta myös kasvattaa selkäranka, kaikki asiat eivät välttämättä liity sinuun mitenkään. Voi olla sairautta tai ihan vaan kasvaa erilleen ilman draamaa.
Vierailija kirjoitti:
pakko kysyä että mitä ihmettä tarkoitit? terveisin litteroitsija tietämättään :D[quote author="Vierailija" time="18.11.2014 klo 14:16"]
Onpa vaikeata lukea tekstiä, joka on kuin suoraan puheesta litteroitu (45)
Teksti on suoraan puhekieltä, ei edes huoliteltua puhetyylistä tekstiä vaan silkkaa puhekieltä. Litteroidessa kirjataan suoraan juuri niin kuin toinen sanoo, tekstiä ei siistitä vaan se sisältää kaikki puhekielisyydet. "Nii ja sit me mentii kahville ja oli kyl tosi kivaa nähä. Ois kyl hauskaa lähtee taas uudestaa!" vrt. "Menimme kahville ja oli tosi kivaa nähdä. Ois hauskaa lähteä taas uudelleen!" Tekstiä on raskas lukea kun se ei ole huoliteltua, puhekielisyys on mielestäni tiettyyn pisteeseen asti aivan ok keskustelupalstoilla, mutta liika puhekielisyys saa skippaamaan viestit koska lukeminen on liian vaivalloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle teki eräs mies noin. Oltiin tapailtu jo sen aikaa että viimeisellä kerralla kun nähtiin, hän sanoi että haluaisi minun tapaavan hänen vanhempansa. Sovimme että seuraavalla viikolla menisimme hänen vanhemmilleen kylään. Ilta meni tosi mukavasti: oltiin meillä, katseltiin telkkaria, halailtiin, pussailtii, juteltiin. Ei riidelty mistään, ei ollut mitään kiusallista tilannetta. Miehen piti mennä omaan kotiinsa yöksi koska aamulla oli aikainen työvuoro (hänen työpaikkansa on noin 45min päässä meiltä ja hän asuu noin puolessa välissä matkaa joten kotoaan oli lyhyempi matka). Seuraavana päivänä hänestä ei kuulunut mitään. Soitin kerran ja laitoin pari viestiä. Sitäseuraavanakaan päivänä ei kuulunut mitään neljään mennessä. Neljän maissa hän soitti ja sanoi että eilen meni töissä pitkään ja kotiin päästyään hän nukahti (aiemmin hän tekstaili jasoitteli minulle työpäivän aikanakin aina kun ehti) ja tänään oli ollut kaiken laista menoa ja oli unohtanut kännykän kotiin. Mä olin siinä juuri hirveellä kiireellä lähdössä ja kysyin voinko soittaa 15 min päästä kun pääsen autoon. Sovittiin niin mutta hän ei vastannutkaan. Eikä ole vastannut sen jälkeen kertaakaan. Ei tekstareihin eikä puheluihin... Ja tämä tapahtui viime maaliskuussa. Tähän mennessä ei oleainakaan vielä selvinnyt mistä tämä johtui.
Olisiko tämä mies ollut sellainen pleijeri tai ykkösihastus näytti lämpeämisen merkkejä ja mies vaihtoi lennosta?
No mites sitten jos sukuun kuuluu sairas ihminen niin pitääkö olla tekemisissä? Sanoo aivan ihmeellisiä asioita välillä epäsuorasti/ suoraan. Sairaus oireilee voimakkaasti ja ihminen vaikuttaa ilkeältä ihan jo perusluonteeltaan. Vaatii kyläilyä ja yhteydenpitoa. Loukkaantuu jos kiitän ruoasta koska se on hänestä mielistelyä/ piilovittuilua.
Varmaan se syy selviää kun katsoo peiliin.
Monta kertaa on kaverisuhteet katkenneet joko mun toimesta tai toisen.
En ole löytänyt hengenheimolaisia pienestä asuinpaikasta johtuen joten olen kaveerannut sellaisten ihmisten kanssa ketä on ollut.
Kaveruuden katkeamisen syitä on monia, mutta suurinosa johtuu siitä että ollaan aivan erilaisia ihmisiä eikä yhdistävää tekijää löydy ja olen miettinyt omaa toimintaani joka on ollut hyvin ristiriitaista. Miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. En ole ollut hyvä kaveri eikä mulle olla oltu hyviä kavereita.
Itselläni on ongelmia joten keskityn nyt hoitamaan itseäni ja sitten kun olen tarpeeksi parantunut voin kaverustua/ystävystyä uusiin ihmisiin ja toivottavasti nyt viimein samanhenkisiin.
Mä lopetin yhteydenpidon kokonaan ystävän kanssa kun se oli kovin yksipuolista, sekä mulla oli koko ajan tunne ettei hän puhu mulle totta. Ts. ristiriita mm. facebook-päivitysten ja mulle sanotun kanssa oli niin älytön. Lisäksi hän ei puolen vuoden aikana kysynyt kertaakaan miten mulla menee (asuimme tuona aikana 200 km päässä toisistamme ja yhteydenpito oli puhelimitse tai viestein) vaan kaikki pyöri aina hänen ympärillään. Tuntui että olin pelkkä laskiämpäri, johon puretaan kaikki paska mitä ei kehtaa ikionnellisissa päivityksissää sanoa. Kun se olis murtanut imagon.
En sellaista enää jaksanut, itsellä oli tuohon aikaan riittävästi omiakin murheita ja olisi ollut ihan kivaa jos hän olisi edes sen kerran kysynyt miten mulla menee.
Sen jälkeen kun olin päättänyt etten ota häneen enää yhteyttä, meni muutama kuukausi ja ajattelin josko olin vaan liioitellut. Sit lukaisin uudelleen ne kaikki viestit mitä oli, ja totesin että näh. En liioitellut.