Kaikki rehellisesti vastaamaan! Kuinka paljon ja usein käytätte alkoholia lasten seurassa?
Aloitan itse. Meillä juodaan noin kerran viikossa pieneen huppeliin. Useimmiten perjantai-iltana. Itselläni tämä tarkoittaa noin neljää alkoholiannosta. Mies voi ottaa enemmänkin, mutta hän ei tunnu tulevan näkyvästi humalaan. Itse saatan olla vähän iloisemmalla tuulella. Lapsia on kaksi. Pienempi on tällöin useimmiten jo nukkumassa, isompi valvoo. Isompi huomaa kyllä eron hiprakassa ja selvinpäin olevan välillä.
Kommentit (53)
Joo, ei mekään lapsena kärsitty vanhempiemme hiprakasta, muutakuin vasta sitten, kun se hiprakka otettiin joka ilta ja lopulta hiprakka vaihtui humalaan. Mutta kukin tyylillään.
Kukin tyylillään. Jotkut ihan Aikuisten Oikeesti osaa olla ottamatta joka ilta ja humalaan asti, vaikka sun mutsi ja faija onkin alkkiksia.
jokapäiväisellä parin kolmen alkoholiannoksen nauttimisella ei ole pitkä matka alkoholisoitumiseen. Vaikka kuinka kukin joisi hienosti ja sivistyneesti viiniä eurooppalaisittain.
Sä sanoit, että ette kärsineet vanhempienne hiprakasta, ennen kuin se otettiin joka ilta (ja humalaan asti).Mä täsmensin, että kaikkien kytkös alkoholiin ei ole se, että otetaan se hiprakka edes joka ilta, saati että otetaan sitä harvaakaan hiprakkaa humalaan asti. Got it? En puhunut minäkään jokapäiväisestä tissuttelusta.
iltalialaistuneelle tyypille, joka naukkailee pitkin päivää.
mutta maailmassa on niin monta muutakin asiaa, mitä en ymmärrä.
Kun on ollut raskas työpäivä takana, ja haluaa huilia.
Vaimo ei muuten ole kovin usein poissa, neljä ketaa vuodessa ehkä.
Iskä
Toiset vinkuu tyhjästä ja toiset ei välitä.
Siskoni oli sellainen mukatraumatisoitunut. Haluaa vain huomiota ja on vinkunut koko ikänsä, että häntä pelotti kun vanhempamme ottivat joskus kavereiden kanssa drinkkiä. 70-luvulla oli ihan normaalia kutsua kavereita kylään ja otettiin drinkkiä. Apua, silloin jopa poltettiin sisällä:)
Hui kamalaa..
Minä en kyllä koskaan kokenut noita iltoja kauheina. Isä ja äiti oli nauravia ja iloisia ja heidän kaverinsa antoivat aina karkkia ja joskus rahaakin kun esinnyin heille ja lauloin.
Itse olen ottanut saman tyylin, että terve suhtautuminen alkoholiin ja meillä on kavereita, jotka käy iltaa istumassa. Meillä ei nipoteta vaan avataan aikuisten juomaa ja lapsille limpsaa.
Siskoni on ollut aina sellainen draamaqueen. Lapset on niin erilaisia, toiset muka saa traumoja ja ovat muka niin herkkiä.
Mullakin on raskas työ, mutta rentoudun muulla kuin alkoholilla. Olen sitä joskus kokeillut, mutta ei siitä rentoudu. Ei tule muuta kuin huono yöuni, turvotus ja kiloja lisää ja seuraavana päivänä väsyttää enemmän.
Mutta ei tästä sen enempää. Se on varmaan mun ongelma kun en ymmärrä :)
mutta maailmassa on niin monta muutakin asiaa, mitä en ymmärrä.
Kun on ollut raskas työpäivä takana, ja haluaa huilia.
Vaimo ei muuten ole kovin usein poissa, neljä ketaa vuodessa ehkä.
Iskä
Saatan ottaa lasillisen ruoan yhteydessä, mutta useimmiten vasta,kun lapset nukkuvat. Juon 1-2 lasillista, en koskaan enempää.
En ole koskaan ollut lasten nähden humalassa enkä myöskään silloin, kun lapset nukkuvat. En juo humaltuakseni.
Italiassa totuimme siis tähän tyyliin, että ennen ruokaa lasillisen jotain ruokahalua herättävää. Ruoalla viiniä ja jälkiruoaksi grappaa tai jotain muuta. Myös lounaalla olen tottunut Italianvuosieni vuoksi ottamaan lasillisen viiniä.Suomessa ollaan niin rajoittuneita. Lapsille annetaan laimennettua viiniä juhlapäivällisillä
Mä olen syntynyt Italiassa ja siksi tottunut tuollaiseen että alkoholi on ihan normaali osa arkea eikä mikään kännäysjuoma jota täytyy peitellä lapsilta kun se on paha juttu ja johtaa ties mihin hirveyksiin.
Ei sillä osataan siellä Italiassakin juhlissa ottaa kunnollakin vaikka arkiottamisesta ei kukaan humalaan tulekaan. Itse muistan lapsena tosi hauskaksi sellaiset tilaisuudet joissa kokoontui sukua ja tuttuja pitkälle aterialle ja joivat sitten vähän enemmän alkoholia. Ei siellä kukaan räyhännyt tai ollut mitenkänä pelottava, puhuivatpa vaan tavallista kiihkeämmin ja kovaäänisemmin ja olivat innokkaampia hellittelemään ja leikittämään lapsia.
Join jopa ekat kunnon kännini 7-vuotiaana tällaisessa tilaisuudessa: aikuiset siirtyivät puutarhaan juttelemaan, ja minä keksin kaataa mehulasiini jämät kaikista ruokapöydälle jääneistä laseista ja juoda. Ei se aperol/campari/valkoviini/punaviini/jälkiruokaviini -sekoitus mitään hyvää ollut mutta uteliaisuudesta join silti. Pöhnään tulin ja oksensin, ja äiti sitten vaan totesi kun kuuli miksi olen kipeä, että siitäs tytönhupakko opit, että ei pidä juoda liian nopeasti eikä sekoittaa eri juomia ;) Eikä kukaan tehnyt edes lastensuojeluilmoitusta, joku vaan totesi että on surkea näky tuollainen pieni tyttö krapulassa.
Sitten joskus satunnaisesti kesällä esim. saunan jälkeen siideri tai max. kaksi lasten vielä hereillä ollessa (lapset saavat lomalla valvoa pidempään).
Juhlissa toki onnittelumalja + mahdollinen ruuan kanssa tarjottava viini tms.
En ole ikinä ollut humalassa lasten nähden, enkä aio ollakaan.
Alkoholia on meilläkin pidetty ihan normaalina, arkeen kuuluvana ruokajuomana.
Itsekin join 5 vuotiaana vanhempien lasin jämät ja oksensin sitten krapulassa. Vanhempia vähän nauratti. Ei tilattu lastensuojelua vaan laittoivat nukkumaan ja nauroivat, että opitpa kerralle, ettei juoda liian nopeaa. Ämpärin antoi kun oksensin. Ei siitä mitään kohua noussut. Vanhemmat jatkoivat juhlien viettoa ja ei noussut sosiaalitantat kattoon.
Italiassa totuimme siis tähän tyyliin, että ennen ruokaa lasillisen jotain ruokahalua herättävää. Ruoalla viiniä ja jälkiruoaksi grappaa tai jotain muuta. Myös lounaalla olen tottunut Italianvuosieni vuoksi ottamaan lasillisen viiniä.Suomessa ollaan niin rajoittuneita. Lapsille annetaan laimennettua viiniä juhlapäivällisillä
Mä olen syntynyt Italiassa ja siksi tottunut tuollaiseen että alkoholi on ihan normaali osa arkea eikä mikään kännäysjuoma jota täytyy peitellä lapsilta kun se on paha juttu ja johtaa ties mihin hirveyksiin.
Ei sillä osataan siellä Italiassakin juhlissa ottaa kunnollakin vaikka arkiottamisesta ei kukaan humalaan tulekaan. Itse muistan lapsena tosi hauskaksi sellaiset tilaisuudet joissa kokoontui sukua ja tuttuja pitkälle aterialle ja joivat sitten vähän enemmän alkoholia. Ei siellä kukaan räyhännyt tai ollut mitenkänä pelottava, puhuivatpa vaan tavallista kiihkeämmin ja kovaäänisemmin ja olivat innokkaampia hellittelemään ja leikittämään lapsia.
Join jopa ekat kunnon kännini 7-vuotiaana tällaisessa tilaisuudessa: aikuiset siirtyivät puutarhaan juttelemaan, ja minä keksin kaataa mehulasiini jämät kaikista ruokapöydälle jääneistä laseista ja juoda. Ei se aperol/campari/valkoviini/punaviini/jälkiruokaviini -sekoitus mitään hyvää ollut mutta uteliaisuudesta join silti. Pöhnään tulin ja oksensin, ja äiti sitten vaan totesi kun kuuli miksi olen kipeä, että siitäs tytönhupakko opit, että ei pidä juoda liian nopeasti eikä sekoittaa eri juomia ;) Eikä kukaan tehnyt edes lastensuojeluilmoitusta, joku vaan totesi että on surkea näky tuollainen pieni tyttö krapulassa.
ja tulen niin vähästä määrästä kunnon humalaan, että otan ehkä pari kertaa vuodessa väkeviä ja lapset ei ole takuulla paikalla. Mies ottaa olutta kesä-lauantaisin mökillä, tissuttelee täyden mäyräkoiran illan aikana. Minä voin juoda saunaoluen.
Menee ehkä pullo, pari pe-la. Humalaan ei juoda.
Lomalla sitten otetaan rennommin ja juon jopa joskus oluen, vaikka yleensä nautiskelen vain jonkun sidukan tai lonkun.
Mutta en silti oluttakaan ota humaltumiseen asti. Lapset ovat aina paikalla, koska en näe mitään syytä panna lapsia hoitoon jos otamme miehen kanssa oluen kun korjaamme laituria tms.
lasillisen viiniä kun luen jotain hyvää kirjaa. En koskaan enempää kuin sen yhden lasillisen.
Ruoan kanssa juon useasti punaviiniä ja lenkin jälkeen maistuu aina olut. Olut myös on hyvä palautusjuoma ja kuluttaa maitohapot jaloista hyvin pois.
Lauantaina katsomme telkkaria ja lapsilla on omaa juomaa ja meillä aikuisilla omaa.
Kännääminen ei kuulu meidän elämään.
Pe ja la. Ruuan kanssa viiniä tai olutta, sen jälkeen ehkä yhdet tai kahdet. Kaksi lapsista yläkoululaisia ja yksi taapero. Kaikki näkevät ruuan kanssa juonnin. En yleensä ole tuosta määrästä edes hiprakassa, sen verran hitaasti juon.