Vakava susihyökkäys Italiassa – koira puolusti pikkupoikaa omalla hengellään
Useat italialaiset tiedotusvälineet raportoivat lauantai-iltana Orbiccianossa, Camaioren kukkuloilla sattuneesta susihyökkäyksestä.
Italialainen sanomalehti Corriere della Sera kertoi ensimmäisenä, että kaksivuotias poika leikki puutarhassa perheen valmistautuessa grillijuhliin. Susi ilmestyi puutarhaan ja lähestyi lasta, mutta perheen Destiny-koira ehti tulla väliin.
Seitsemänvuotias sekarotuinen koira sai rytäkässä pureman kaulaansa ja kuoli. Myös pojan äiti loukkaantui yrittäessään suojella poikaansa ja auttaa koiraansa. Hänet kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Pikkupoika ei saanut tilanteessa vammoja.
Hyökkäys on herättänyt uudelleen keskustelun Italiassa susien muuttuvasta käyttäytymisestä. Susia nähdään yhä useammin asutuskeskusten lähellä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/3410f115-cfa1-4bfb-89f2-7a8b3…
Kommentit (13)
Liikaa ihmisiä Italiassa. Tunkeutuvat susien reviirille.
Koira parka. Sankariksi tuli. Nyt taivaassa.
Se oli loistokoira. Meillä on laumanvartija, joka ei jää koossa sutta pienemmäksi.
Sudelle aivan lajityypillistä käytöstä. Ihminen on sille vain saaliseläin.
Semmoset pelottelut sieltä ja sitten ampumalupia vähän extrana tai tulee toinen "hyökkäys"
Äärimmäisen epätodennäköistä että susi varta vasten yrittäisi metsästää pojasta itelleen ravintoa ihmisasutuksen keskellä jossa on vielä grillijuhlatkin käynnissä. Se on joku yksinäinen eksynyt susi joka on tullut sinne jonkun muun asian perässä, ehkä jopa sen koiran tai grillikyljysten, mutta pojan perässä se tuskin on ollut. Koko jutusta vaan saa raflaavamman kun sanotaan että se yritti hyökätä lapsen kimppuuun.
Tuonkin lapsen olisi vienyt sitten ihan vaan syödäkseen kokonsa puolesta ja joitakin ruumiin kappaleita olisi lähinnä löytynyt.
Sukupuuton partaalta Euroopan ennätykseen
Susi on yleistynyt nopeasti koko Italiassa, kertoo Italian ympäristötutkimuskeskus Isprassa villieläimiin liittyvän toiminnan koordinoimisesta vastaava Piero Genovesi.
Siinä missä Suomessa susia on noin 300, lähes samankokoisessa saapasmaassa niitä on noin 3 300. Se on eniten koko Euroopassa.
Sukupuuton partaalta Euroopan ennätykseen
Susi on yleistynyt nopeasti koko Italiassa, kertoo Italian ympäristötutkimuskeskus Isprassa villieläimiin liittyvän toiminnan koordinoimisesta vastaava Piero Genovesi.
Siinä missä Suomessa susia on noin 300, lähes samankokoisessa saapasmaassa niitä on noin 3 300. Se on eniten koko Euroopassa.
Kyllä niitä täällä pohjois-Italiassa liikkuu öisin. Eilen tosin vain kettu mutta sudetkin tulevat ihan pihapiiriin kun on kanoja ja kalkkunoita.
Vierailija kirjoitti:
Sudelle aivan lajityypillistä käytöstä. Ihminen on sille vain saaliseläin.
Susi ei tehnyt mitään pahaa vaan eli vain viettiensä varassa. Susi tappaa vain syödäkseen tai puolustautuakseen. Ihminen tappaa syödäkseen, puolustautuakseen, kostaakseen, hyötyäkseen tai huvikseen.
Viikon sisään toinen samantyyppinen, lapseen kohdistunut suden hyökkäys Italiassa. Siinä toisessa lapsi saanut puremavammoja.
Ihan äskettäin somessa suojelijat ihasteli kuinka Italiassa osataan elää susien kanssa eikä mitään ongelmia ole....
Kani susia.