Tätä mä en ole ikinä tajunnut: Miksi perheellä pitää olla yhteinen sukunimi?

vaihtaa nimi:

- perinteet

- yhteenkuuluvuus

- ajatus, että asiointi on selkeämpää



pitää nimi:

- identiteetti

- nimen laatu (harvinaisuus, kauneus)

- ajatus, että asiat ovat helpompia ilman nimen muuttamista



Ap:lta kysyisin, miksi mielestäsi perinne on huono syy? Se ei sinulle näytä kelpaavan legitiimiksi perusteluksi.

[Mun mielestäni edistyksellinen, itsenäinen ja varma nainen tekee juuri niin, kuin itsestä tuntuu parhaalta.

Mutta se on kyllä erittäin mielenkiintoista, että suurin osa näistä edistyksellisistä, itsenäisistä ja varmoista naisista (oletetaan nyt lähtökohtaisesti, että nykyisin naiset olisivat kaikkea tätä, koska siihen on mahdollisuus) päätyvät nimenomaan siihen ratkaisuun, että ottavat miehen nimen.

Miksiköhän? Onko se pelkkää sattumaa?

Sulla on näitä vastauksia tässä jo jotain sata. Lue ne.

tuohon kysymykseen ei ole kukaan vastannut.

Meillä tuo valinta osui miehen nimeen, koska miehen nimi on helpompi molemmissa maissa. Me emme asu Suomessa. Mun sukunimeni oli vaikea jopa Suomessa (kuitenkin ihan suomalainen nimi) ja aina sai sitä tavata ja sittenkin meni pieleen. Täällä se olisi ollut täysin mahdoton :D.

Me harkittiin nimeä pitkään ja mies tykkäsi mun sukunimestäni, kun oli kuulemma eksoottinen, mutta ihan käytännön syistä päädyttiin tähän helpompaan vaihtoehtoon. Tämäkään sukunimi ei ole mikään tavallinen, mutta on helppo lausua ja kirjoittaa - ja jos tarvii tavata, niin on vain 4 kirjainta. Tyydyttikö tämä vastaus ap:tä? Vai menikö tässäkin vastauksessa jokin väärin?

Minä halusin mieheni nimen mennessäni naimisiin. En voinut silloin tietää, saanko lapsia, joten se yhteinen nimi -ajatus ei oikein toimi.



Mutta voisinhan mäkin väittää, että kaikki, jotka pitävät oman nimensä, tekevät avioehdon jne. eivät ole yhtä tosissaan parisuhteensa kanssa kuin minä olin. Ja siksi minun ratkaisuni on ainoa oikea. Me emme pelanneet avioeroa silmällä pitäen vaan loppuelämän liittoa. Mutta en oikeasti silti ajattele näin. Osaan nähdä muitakin mahdollisia ratkaisuja kuin omani

En edes muista tarkkaan, mutta jotenkin niin, että neuvolassa mua kutsuttiin tyttäreni nimellä, koska hän siis isänsä kanssa saman niminen. Oli vähän hassu tunne, mutta ymmärrettävä, tyttäreni etunimi on mun ikäisen nimi ja mun nimi taas vähän lapsekas.



Ai niin ja kerran ei yksi kaupasta varattu juttu heti löytynyt, kun poika oli varannut sen mun nimellä, kun minä sitä olin menossa hakemaankin, ja minä luulin, että se oli varannut omallaan. Mutta minuutissa selvisi sekin.



Eli eri nimet nyt ei suuremmin meidän elämää vaikeuta, jos ei helpotakaan. Joskus lapset laiskasti miettii, vaihtaisko mun nimelle, mutta eivät viitsi ottaa riskiä, että isä ja sen puolen isovanhemmat loukkaantuu. Sitä oon jokus miettinyt, että jos muutetaan yhteen ja/tai mennään naimisiin uuden miesystäväni kanssa, kun lapset asuu vielä meillä, niin silloin on postilaatikko aika täynnä, kolme sukunimeä. NO se on aika epätodennäköistä.

Me haluttiin yhteinen sukunimi. Päätettiin että mä en ota miehen sukunimeä, eikä hän minun, vaan otetaan se sukunimi edesmenneeltä isoäidiltä, siis mummon tyttönimi.



Kyllä on löytynyt arvostelijoita ja kyselijöitä. Varsinkin mies on saanut kuulla paljon naljailua duunikavereilta.

vaan miesasiakysymys! Hankalampaa miehelle on ottaa vaimon sukunimi kuin naisen pitää omansa/vaihtaa nimi.

vaan miesasiakysymys! Hankalampaa miehelle on ottaa vaimon sukunimi kuin naisen pitää omansa/vaihtaa nimi.

Siitä pitäisi varmaan mennä keskustelemaan jollekin miesten suosimalle palstalle. Täällä pyörii vain naisia puhumassa omasta puolestaan.

että siinä vaiheessa kun on muuttamassa ulkomaille, on kätevää kun on naimisissa ja sama sukunimi. Se helpottaa paperisotaa ja viranomaisten kanssa asiointia paljon.



Toisekseen minulle huonomuistiselle ainakin on ollut tuskaa koodata puhelimeen jokaisen lapsen jokaisen kaverin isät ja äidit ja heidän exänsä ja nyxänsä niin, että löydän ne sekä nimellä että sukulaisuussuhteilla. Te muut olette varmasti paljon kätevämpiä tässä.



Meillä on ollut yhteinen nimi jo yli 20 vuotta ja ehkä parhaan kiitoksen olemme saaneet lapsilta. He ovat sanoneet ihan ääneen, että on kiva kun perhe on pysynyt yhdessä ja on sama nimi, vaikka se ei mikään superhieno ja ainutlaatuinen olekaan.



Meille aikoinaan ei ollut mikään ongelma valita nimeä: heitimme kolikkoa. Minä en halunnut Nieminen-Mäkynen-tyyppistä sukunimeä. Identiteettini lienee normaalin tasoinen eikä minulle ole mitään väliä, olenko isäni vai mieheni nimellä tai vaikka Föffelgren.

Tänä korostuneen yksilöllisyyden aikana haluan tässä kohtaa olla yhteisöllinen ja että myös yhteinen sukunimi sitoo meidät yhteen symbolisesti. En nähnyt mitään syytä, miksi en olisi luopunut sukunimestäni. Olen kaikessa hyvin "nykyaikainen", jopa feministi, mutta tässä kohtaa asia ei noussut minulle mitenkään kriittiseksi. Olen korkeasti koulutettu, hyväpalkkainen, monella tapaa omillani toimeen tuleva, itsenäinen, tasa-arvoinen puoliso, matkustan työni puolesta paljon, olen miesvaltaisella alalla töissä jne. Olen tehnyt elämässäni monia naiselle "erikoisia", "edistyksellisiä" ja "rohkeita" valintoja. Tässä kohtaa olin sitten "perinteinen" enkä hirveästi vaivannut päätäni koko asialla. Minusta on käytännöllistä, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi ja jotenkin se on myös "kaunista" minun mielestäni. Minulla ei ole tarvetta _joka ikisessä_ asiassa korostaa yksilöllisyyttäni ja sitä, että olen Vahva Itseellinen nainen. Olen sitä ihan luonnostaan muutenkin. Perhe on kuitenkin minulle tärkein ankkuri elämässä ja nimenvaihto symbolisoi osaltaan sitä, että olemme yksi kokonaisuus. Suhtaudun kriittisesti tähän yksilöllisyyttä ehdoitta ja kautta linjan korostavaan kulttuuriin ja ilmapiiriin. Olkoon yhteinen sukunimi osoitus siitäkin :)

Miksi ihmeessä pitää pitää omasta nimestään kiinni naimisiin mentäessä? En ole koskaan ymmärtänyt niitä naisia, jotka väen väkisin pitävät kiinni omasta vanhasta sukunimestään, kun menevät naimisiin. Ja haluankin nyt kysyä, että miksi? Mitä ihmettä te sillä kuvittelette saavuttavanne?

Nimi on osa identiteettiäni. Tuntuisi oudolta vaihtaa sitä.

Eikä minua ole koskaan missään tilanteessa vaivannut tai haitannut, että lapsemme ovat isänsä sukunimellä. Eikä asiaa ole ainakaan ääneen ihmetelty.

Jos joku ei tiedä, että olen naimisissa, ei sekään mitään haittaa. En pidä usein sormustakaan, kun raskauaikana olin ilman ja nyt se tuntuu taas epämukavalta.

Minä otin riemumielin mieheni sukunimen avioituessani, koska se on kauniimpi ja halusin eroon juopon isäni nimestä. Minulle ei tarvitse minkään feministiksi itsensä kuvittelevan pellen tulla selittämään kuinka väärin tekoni oli ja kuinka hän olisi pitänyt tyttönimensä vaikka se olisi kuinka ruma ja vanhempansa kuinka paskoja. Ei kiinnosta. Valinta oli minun. Ei kenenkään muun.

Mutta en minä silti nimeäni vaihtanut. En kai sentään ole syyllinen isäni törttöilyihin?

Yritäpä jo toipua tuosta traumastasi. Et sinä siitä uudella nimellä karkuun pääse!

Minä otin riemumielin mieheni sukunimen avioituessani, koska se on kauniimpi ja halusin eroon juopon isäni nimestä. Minulle ei tarvitse minkään feministiksi itsensä kuvittelevan pellen tulla selittämään kuinka väärin tekoni oli ja kuinka hän olisi pitänyt tyttönimensä vaikka se olisi kuinka ruma ja vanhempansa kuinka paskoja. Ei kiinnosta. Valinta oli minun. Ei kenenkään muun.

Mutta en minä silti nimeäni vaihtanut. En kai sentään ole syyllinen isäni törttöilyihin?

Yritäpä jo toipua tuosta traumastasi. Et sinä siitä uudella nimellä karkuun pääse!

Ei se ole mikään trauma, vaan lisäperuste olla pitämättä hänen sukunimeään. Älä ylitulkitse ja laita sanoja suuhuni, vaikka uskalsinkin vaihtaa sukunimeni avioituessani hullujen femakkojen raivosta välittämättä.

Minä omani ja lapset saavat minun nimeni. Oma nimeni on harvinainen ja kaunis. Miehen nimi kerrassaan ruma ja merkityksetön. Omaa nimeä en miehen anna ottaa, ihan siltä varalta, että jos ero tulee, niin en oman nimeni haluaisi hänelle jäävän. Onneksi hän ei muutenkaan nimeäni haluaisi, kinaa kyllä tulevaa lasta nimelleen, mutta onneksi jo lain puitteissa lapsi saa automaattisesti minun nimeni.

että siinä vaiheessa kun on muuttamassa ulkomaille, on kätevää kun on naimisissa ja sama sukunimi. Se helpottaa paperisotaa ja viranomaisten kanssa asiointia paljon.

No tämä nyt ei pidä täysin paikkaansa - riippuu ihan siitä, mihin maahan muuttaa.

Jossain Jenkkilässä varmaan on oletuksena, että perheellä on yhteinen sukunimi, että se helpottaa varmaan jos sinne muuttaa. Mutta kuten tälläkin palstalla on moneen kertaan toitotettu, esimerkiksi Espanjassa kaikilla on kaksi sukunimeä, joita kukaan ei vaihda naimisiin mennessään. Lapsi saa yhden sukunimen isältä ja yhden äidiltä, joten periaatteessa kaikilla perheenjäsenillä voi olla erilainen sukunimien yhdistelmä. Espanjassa kommervenkkejä voikin tulla siitä, että sukunimiä on yksi, kun oletuksena on, että jokaisella on vähintään kaksiosainen sukunimi.

Islannissa vähän sama juttu, tosin siellähän ei oikeastaan ole sukunimiä lainkaan, on vain patro- ja matronyymejä.

Italiassakaan sukunimet eivät yleensä vaihdu naimisiin mennessä.

Kyllä se minusta on noloa että on eri sukunimellä. Heti tulee mieleen että siinä ei ukko kelpuuta naista edes vaimokseen. Sori, mutta näin mä ajattelen ja jos on monta lasta niin vähän säälinkin..

=DD

Ei jeesus oikeasti. Ikää oli 70-vuotta?

hienosti ajatusmaailmaansa ap:lle. Eli tuo, että tuntuu kuin lapsi olisi enemmän toisen.

Juuri tällaisia vastauksia tai tämäntyyppisiä yritin saada, eli mikä saa mahdollisesti vaihtamaan nimen. Kun itselleni taas tämä "enemmän toisen lapsi" ajattelu ei ole lainkaan tuttu. En ole ajatellut ikinä noin, siksi en voinut tietää että jollakin on tuollainen ajatus niin vahvana, että mahdollisesti vaihtaisi nimen. Tuo oli jo hyvä vastaus!

Jos lapset olisivat miehen sukunimellä, olisivat ne ihan samalla tavalla meidän yhteisiä kuin ovat nytkin.

Ehkä minunkin miehelläni (kyllä, olemme naimisissa) on normaalia terveempi itsetunto kun hän pitää lapsiamme myös hänen lapsinaan, vaikka lapsilla onkin sama sukunimi kuin minulla. =D

Kyllä se minusta on noloa että on eri sukunimellä. Heti tulee mieleen että siinä ei ukko kelpuuta naista edes vaimokseen. Sori, mutta näin mä ajattelen ja jos on monta lasta niin vähän säälinkin..

=DD

Ei jeesus oikeasti. Ikää oli 70-vuotta?

En tietenkään sääli. Kuten sanoin jo, minulle tulee sellainen AJATUS mieleen että jos on monta lasta ja eri sukunimellä tai vielä kamalampaa se että perheessä 3 tai 4 eri sukunimeä niin kyllä herättää säälin. Tiedän olevani joissain asioissa perinteinen ja niihin kuuluu mm. sama sukunimi ja ydinperhe. Ja ei, ydinperheen "suosiminen" ei tarkoita sitä etten eroaisi missään tilanteessa.

Kyllä se minusta on noloa että on eri sukunimellä. Heti tulee mieleen että siinä ei ukko kelpuuta naista edes vaimokseen. Sori, mutta näin mä ajattelen ja jos on monta lasta niin vähän säälinkin..

=DD

Ei jeesus oikeasti. Ikää oli 70-vuotta?

En tietenkään sääli. Kuten sanoin jo, minulle tulee sellainen AJATUS mieleen että jos on monta lasta ja eri sukunimellä tai vielä kamalampaa se että perheessä 3 tai 4 eri sukunimeä niin kyllä herättää säälin. Tiedän olevani joissain asioissa perinteinen ja niihin kuuluu mm. sama sukunimi ja ydinperhe. Ja ei, ydinperheen "suosiminen" ei tarkoita sitä etten eroaisi missään tilanteessa.

helppoa, mutta mannerta vaihtaessa on tilanne toinen. Eli kun puhutaan viisumeista, työluvista ja sen sellaisista.

Ei ole kyllä erityisen kätevää tuokaan. että pistetään peräkkäin isän, äidin, mumman ja faarin nimet. Brasiliassahan tehdään myös niin.

että siinä vaiheessa kun on muuttamassa ulkomaille, on kätevää kun on naimisissa ja sama sukunimi. Se helpottaa paperisotaa ja viranomaisten kanssa asiointia paljon.

No tämä nyt ei pidä täysin paikkaansa - riippuu ihan siitä, mihin maahan muuttaa.

Jossain Jenkkilässä varmaan on oletuksena, että perheellä on yhteinen sukunimi, että se helpottaa varmaan jos sinne muuttaa. Mutta kuten tälläkin palstalla on moneen kertaan toitotettu, esimerkiksi Espanjassa kaikilla on kaksi sukunimeä, joita kukaan ei vaihda naimisiin mennessään. Lapsi saa yhden sukunimen isältä ja yhden äidiltä, joten periaatteessa kaikilla perheenjäsenillä voi olla erilainen sukunimien yhdistelmä. Espanjassa kommervenkkejä voikin tulla siitä, että sukunimiä on yksi, kun oletuksena on, että jokaisella on vähintään kaksiosainen sukunimi.

Islannissa vähän sama juttu, tosin siellähän ei oikeastaan ole sukunimiä lainkaan, on vain patro- ja matronyymejä.

Italiassakaan sukunimet eivät yleensä vaihdu naimisiin mennessä.