Vihdoin joku kyseenalaistaa kaikkensa uhrautuvaa äitimyyttiä! Bringing up bébé!

siinäpä lause joka ei minulle avaudu.

siinäpä lause joka ei minulle avaudu.

elämäähän sekin on, jos päättää lisääntyä. Oma valinta.

Lapsemme ovat ihan tasapainoisia ja onnellisia koulu menee hyvin, kavereita on, lapset kertovat meille vaikeitakin asioita jne. Ja avioliittomme voi hyvin. Mutta olen kai huono äiti jollain tapaa kuitenkin, vai...?

Varmaan joku voi pitää sinua huonona äitinä, mutta itsekin arvostelet toisten tapaa olla äiti ja vanhempi. Muuten, viestissäsi arvostelet nimenomaan toisten tapaa olla äiti, vaikka lapsella on yleensä se isäkin. Noissa perheissä on kuitenkin ollut isä, miksi kaikki ongelmat ovat siis äidin syytä? Musta näisten sun viestisi kaltaisista kirjoituksista henkii vähän se asenne, että mies ja lapsi on jotenkin samalla viivalla, molempia pitää paapoa, ja lapsen saama huomio on mieheltä pois. En tiedä, tulkitsenko väärin, mutta se tunne tulee. Että parisuhteen hoitaminen on nimenomaan NAISEN vastuulla.

Mä voisin huonosti, jos toteuttaisin vauvanhoidossa noita mainitsemiasi asioita. Mulle, samoin miehelle, on tärkeää pitää vauva lähellä. Samoin imetys on mulle tärkeää. Normaalit yöheräilyt eivät ole mua väsyttäneet, toki vatsavaivat ja muut kipuilut sitten enemmän. Ihan tutkitustikin vauvan yöheräily on normaalia, jopa suotavaa.

Kyllä mäkin harrastan, eikä se mielestäni ole pois vauvalta, mutta silti olen sitä mieltä, että vauvan tarpeet ensin ja sitten vasta meidän vanhempien. Me aikuise osataan ajatella vauvan kannalta, vauva ei vielä kykene ottamaan meitä huomioon. Kyky kärsivällisyyteen ja toisten huomioimiseen tulee sitten ajan myötä lapsen kasvaessa.

mutta huomasin, että siinä kärjistettiin aika typerällä tavalla. Kyllä Suomessakin on ihan suositus ollut kaikki nämä vuodet, että äidillä pitää olla omaa aikaa ja lapselle voi sanoa, että ei ehdi nyt leikkiä, äiti lukee lehteä. Lapsille on jopa hyväksi joutua vähän itse itseään viihdyttämään, liika aikuisjohtoisuus johtaa vain mielikuvituksen ohenemiseen! Eli enpä osaa sanoa, onko sellaista UHRAUTUVAA äitiyttä koskaan Suomessa ollutkaan. Lapsentahtinen imetys taas on vain järkevää, jos imettää tahtoo. Aika harvan naisen maito riittää, jos jo parikuisena aletaan pyrkiä 4 h imetysväleihin ja imettämättömiin öihin. Ilmankos imetysluvut Ranskassa ovatkin vielä PALJON surkemammat kuin Suomessa. Kannattaa ottaa selkeästi huomioon, että ranskalainen lastenkasvatusmalli johtuu siitä, että siellä on perhevapaat paljon huonommat kuin Suomessa. Lapset pannaan yleisesti kodin ulkopuoliseen hoitoon jo 4-kuisena. Senkö nyt muka pitäisi olla joku ihanne? Suomessa on onneksi tilanne toinen ja pitkiin perhevapaisiin VOI yhdistää lapsentahtisuuden. Aika hullua se nyt olisikin olla vaikkapa täydet kolme vuotta pois töistä ja käyttää sen ajan pelkästään kynsien viilaamiseen ja naistenlehtien lukemiseen (kärjistän totta kai). Se vapaa on OLEMASSA LAPSEN PARHAAKSI, ja hyvä niin. Perhana, ISOIN ONGELMA ON, ETTÄ NAISET ITSE EIVÄT ARVOSTA ITSEÄÄN JA ÄITIYTTÄÄN. Kun sitä pitää huonona olemisena ja epäitsenäisenä ja loisimisena, niin totta munassa ei kotoan viihdy ja lapsen sitovuus koetaan ahdistavana. Arvostakaa itseänne, arvostakaa äitiyttä. Mikä ei minusta ole koskaan sulkenut pois sitä, että myös äidillä voi olla muitakin rooleja. Aikansa kutakin: sinkkuna se ammattirooli korostuu, mutta lapsen varhaislapsuuden aikana äitiysrooli. Uraa ehti luoda vielä monta kymmentä vuotta äitiyspainotteisen ajan jälkeenkin.

joten väistämättä se ideologiakin kasvatuksen suhteen on erilainen. Jos lapsi pitää viedä hoitoon nelikuisena, ei tietenkään voi olla kamalan lapsilähtöinen. Kunpa kaikki suomalaiset mammat tajuaisivat, että meillä on tässä asiassa edistynyt ja hyvä järjestelmä, jota ei missään nimessä kannata romuttaa siksi, että joillain on huonommin asiat.

ja tuokin on niin totta, että jos imetystä yrittää jo varhain tahdittaa, niin se voi helposti lopahtaa kokonaan. Ainakaan minulla se ei olisi onnistunut kummankaan lapsen kanssa, koska maitoa ei vaan kerralla herunut kamalasti.

Olemme edelleen naimisissa, vaikka emme huomanneet käyttää lapsen sairaalassaoloaikaa omaan elämään ja villiin seksiin ja yhtäkkiseen hienoon vapauteen.

Tulipa uhrauduttua ja oli sen arvoista. Naimisissa edelleen onnellisina 17 vuotta.

kukaan nyt suostu myöntämään, että omalla kohdalla tuo ranskalainen tapa olisikin toiminut? Tuntuu, että kaikki "uhrautuneetkin" ovat tyytyväisiä valintaansa.

Meillä muuten mies potki itse itsensä toiseen huoneeseen nukkumaan, jotta jaksoi käydä töissä, kun lapsi valvotti poikkeuksellisen vanhaksi. Emme olleet siis ranskalaisia ja antaneet vauvan huutaa toisessa huoneessa yksin allergioitaan. Emme kuitenkaan eronneet, vaikka näin uhrauduimmekin pikkukeisarin takia.

se on muille niin kova pala, jos joku haluaa "uhrautua" ja toisaalta, miksi se haittaa, jos jonkun lapset ovat usein hoidossa?



Jos jossain perheessä parisuhde ei kärsi imetyksestä tai perhepedistä ja toisessa perheessä parisuhteen pelastaa äidin töihinmeno, niin niin sitten toimitaan. Eikö se ole loogista?

Kai heillä on miehet sellaisia tahdottomai nössyköitä.

Onkohan ranskalaiset miehet muuten sellaisia?

se on muille niin kova pala, jos joku haluaa "uhrautua" ja toisaalta, miksi se haittaa, jos jonkun lapset ovat usein hoidossa?

Jos jossain perheessä parisuhde ei kärsi imetyksestä tai perhepedistä ja toisessa perheessä parisuhteen pelastaa äidin töihinmeno, niin niin sitten toimitaan. Eikö se ole loogista?

ruoskikaa nyt toisianne oikein olan takaa, toivon, että ainakin osa on sen verran fiksuja, että ymmärtää jotakin kultaisen keskitien päälle. Vai onko kaikki täällä jotain fanaatikkoja?

turha vetää tähän itsetehtyä luomuruokaa, kestovaippoja, imetystä ja perhepetiä. Mutta läsnäoloa, läheisyyttä, hellyyttä, kiireettömyyttä, välitöntä tarpeiden tyydytystä ja mahdollisuutta luoda kiinteä rakastava suhde ainakin yhteen läheiseen ihmiseen vauva ja pikkulapsi kertakaikkiaan tarvitsee. Tähän pystyäkseen äidin ja isän ei tarvitse luopua kokonaan omista harrastuksista, kahdenkeskisestä ajasta, eikä yöunistaan. Mutta tuo ranskalaistyylinen kasvatus on kyllä jos sitten äärihyppy toiseen suuntaan.

Ja kuinka hiton paljon maitokahvia croissantin ja Voguen kanssa ihmisen täytyy saada siemailla elämänsä aikana rauhassa? Luulisi, että siitä haluaisikin ottaa esim. vuoden tauon joskus, että se taas tuntuisi joltakin.

tavannut tätä jotain muuria, joka VAATII tekemään sitä ja tätä :D

On se jännä kun joillain on se ihmeellinen ilmpaiiri vastassa, joka vaatii ja joiden pitää yms.

se on ruoskia, kun on omat valinnat tuottaneet pettymyksen ja halutaan kostaa muille.

Itsekin ihmettelen, että missä luraa isien vastuu? Äidistäkö todella on kiinni niin lapsenkasvatus kuin parisuhteen tilakin?

Siinäpä mysteeriä ja myyttiä kerrakseen mammoille.

ruoskikaa nyt toisianne oikein olan takaa, toivon, että ainakin osa on sen verran fiksuja, että ymmärtää jotakin kultaisen keskitien päälle. Vai onko kaikki täällä jotain fanaatikkoja?

parisuhteeseen.

Mutta olen ollut kyllä aika hankala ihminen kait kun äitini oli sellainen vanhanajan femakko. Maatilan emäntä, joka oli joutunut raatamaan elämässään tosi paljon ja on haudannut 2 veljeäni vauvana. Kovan elämän elänyt ihminen.

Hoki minulle aina, että hommaa tyttö ammatti ja järjestä elämä niin, että ei tarvitse miehen edessä alistua ja elää miehen ehdoilla. Järjestä elämä niin, että pärjäät lasten kanssa yksinkin jos niin on mennäkseen.

Näin olen elänyt. Ei ole koskaan tarvinnut miettiä ja elää sillä tavalla, että voinko tehdä näin tai noin, ettei mies jättäisi. Oli kyllä kieltämättä vaikea löytää tarpeeksi itsenäistä miestä rinnalleen, joka otti myös vastuun omista teoistaan ja tunteistaan. Mutta ei ollut kiirettä, koska en ole ikinä laskenut elämääni sen varaan, että minulla pitäisi olla mies ja minun pitäisi päästä naimisiin.

Olemme omat lapsemme jo kasvattaneet melkein aikuisiksi ja ei ole onneksi koskaan tarvinnut miettiä, että pakko jättää vauva parkumaan naapurihuoneeseen, että isäntä saa pimpsaa ja ettei vauva häiritse häntä. Lasten isä on ollut mukana lasten elämässä ja joskus tuntuu, että oli enemmän kiinni niissä kuin minä.

Onneksi näin. En olisi ikinä jaksanut elää sellaisen miehen kanssa, joka olisi lastannut parisuhteemme tilan minun vastuulle pelkästään. En miestä, joka olisi halunnut, että lapset ulkoistetaan pois hänen elämästään häiritsemästä häntä, että minä olisin pysynyt pelkästään naisena ja seksikumppanina hänelle.

se on ruoskia, kun on omat valinnat tuottaneet pettymyksen ja halutaan kostaa muille.

Itsekin ihmettelen, että missä luraa isien vastuu? Äidistäkö todella on kiinni niin lapsenkasvatus kuin parisuhteen tilakin?

Siinäpä mysteeriä ja myyttiä kerrakseen mammoille.

ruoskikaa nyt toisianne oikein olan takaa, toivon, että ainakin osa on sen verran fiksuja, että ymmärtää jotakin kultaisen keskitien päälle. Vai onko kaikki täällä jotain fanaatikkoja?

Kommenttisi oli ihan asiallinen ja ymmärrän jos sait sen kuvan että syyllistän tässä vain naisia jne. Tarkennan sen verran, että se ei ollut tarkoitukseni sinänsä. Varmaan monessa perheessä kyse on myös siitä, että mies ei ota vastuuta ja ehkä jopa olettaa naiseltaan täydellistä uhrautumista.

Tosin, näissä perheissä, joista kerroin, kyseessä on ollut nimenomaan äidin "hurahtaminen" ja yhtenä isoimmista ongelmista juuri se, että mies ja miehen (yhdessä tapauksessa myös isompien lasten) tarpeet on unohdettu ja ohitettu ihan täysin. Tiedän, että parissa näistä perheistä (toisessä äiti on hyvä ystäväni ja toisessa taas mies) tilanne on ollut se, että mies olisi halunnut vähän vähemmän lapsentahtista ja lapsen ehdoilla menevää elämää, esim. sitä että olisi saanut nukkua omassa sängyssään ja nähdä vaimoa kahdestaan vaikka kerran puolessa vuodessa. Mutta vaimo ei ole suostunut, vaan on tyyliin haukkunut miehen itsekkääksi siaksi joka ei välitä lapsistaan.

Muuten, viestissäsi arvostelet nimenomaan toisten tapaa olla äiti, vaikka lapsella on yleensä se isäkin. Noissa perheissä on kuitenkin ollut isä, miksi kaikki ongelmat ovat siis äidin syytä? Musta näisten sun viestisi kaltaisista kirjoituksista henkii vähän se asenne, että mies ja lapsi on jotenkin samalla viivalla, molempia pitää paapoa, ja lapsen saama huomio on mieheltä pois. En tiedä, tulkitsenko väärin, mutta se tunne tulee. Että parisuhteen hoitaminen on nimenomaan NAISEN vastuulla.

Mä voisin huonosti, jos toteuttaisin vauvanhoidossa noita mainitsemiasi asioita. Mulle, samoin miehelle, on tärkeää pitää vauva lähellä. Samoin imetys on mulle tärkeää. Normaalit yöheräilyt eivät ole mua väsyttäneet, toki vatsavaivat ja muut kipuilut sitten enemmän. Ihan tutkitustikin vauvan yöheräily on normaalia, jopa suotavaa.

Kyllä mäkin harrastan, eikä se mielestäni ole pois vauvalta, mutta silti olen sitä mieltä, että vauvan tarpeet ensin ja sitten vasta meidän vanhempien. Me aikuise osataan ajatella vauvan kannalta, vauva ei vielä kykene ottamaan meitä huomioon. Kyky kärsivällisyyteen ja toisten huomioimiseen tulee sitten ajan myötä lapsen kasvaessa.

Viimeiseen tässä lainattuun kommenttiisi sen verran, että mielestäni kyllä sanoin ihan selvästi, etten kritisoi lapsentahtisuutta ym. sinänsä, vaan sitä, jos se ja siihen liittyvät jutut (täysimetys, perhepeti ym.) asetetaan kaiken ja kaikkein muiden edelle silloinkin, jos ne haittaavat onnellisuutta ja hyvinvointia. Jos sinä ja puolisosi, ja mahdolliset isommat lapset voivat hyvin näillä tavoilla, niin sehän on sitten täysin ok.

Mielestäni alkup. kirjoituksessa oli asiaa nimenomaan siksi, että nykyään se, että oma hyvinvointi uhrataan lasten takia täysin, tuntuu olevan aika yleinen ja vahva vaatimus. Se, että lapsi muuttaa elämää, ja että vanhemmuuteen kuuluu oman edun asettaminen toissijaiseksi, on aivan totta, tietenkin. Kritisoin (niin kuin ymmärtääkseni ko. artikkelikin) sitä, että lapsen pienimmätkin, ja osin täysin kuvitteellisetkin tarpeet asetetaan aikuisen oikeiden, isojen tarpeiden edelle ilman järjellisiä perusteita. Ja kuten näissä kuvailemissani perheissä, äidin yksivaltaisella päätöksellä.

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta.



Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

Oppiipa perkeleen sikiö pysymään pois miehen tieltä, ettei parisuhde vain kariudu.

Kommenttisi oli ihan asiallinen ja ymmärrän jos sait sen kuvan että syyllistän tässä vain naisia jne. Tarkennan sen verran, että se ei ollut tarkoitukseni sinänsä. Varmaan monessa perheessä kyse on myös siitä, että mies ei ota vastuuta ja ehkä jopa olettaa naiseltaan täydellistä uhrautumista.

Tosin, näissä perheissä, joista kerroin, kyseessä on ollut nimenomaan äidin "hurahtaminen" ja yhtenä isoimmista ongelmista juuri se, että mies ja miehen (yhdessä tapauksessa myös isompien lasten) tarpeet on unohdettu ja ohitettu ihan täysin. Tiedän, että parissa näistä perheistä (toisessä äiti on hyvä ystäväni ja toisessa taas mies) tilanne on ollut se, että mies olisi halunnut vähän vähemmän lapsentahtista ja lapsen ehdoilla menevää elämää, esim. sitä että olisi saanut nukkua omassa sängyssään ja nähdä vaimoa kahdestaan vaikka kerran puolessa vuodessa. Mutta vaimo ei ole suostunut, vaan on tyyliin haukkunut miehen itsekkääksi siaksi joka ei välitä lapsistaan.

Muuten, viestissäsi arvostelet nimenomaan toisten tapaa olla äiti, vaikka lapsella on yleensä se isäkin. Noissa perheissä on kuitenkin ollut isä, miksi kaikki ongelmat ovat siis äidin syytä? Musta näisten sun viestisi kaltaisista kirjoituksista henkii vähän se asenne, että mies ja lapsi on jotenkin samalla viivalla, molempia pitää paapoa, ja lapsen saama huomio on mieheltä pois. En tiedä, tulkitsenko väärin, mutta se tunne tulee. Että parisuhteen hoitaminen on nimenomaan NAISEN vastuulla.

Mä voisin huonosti, jos toteuttaisin vauvanhoidossa noita mainitsemiasi asioita. Mulle, samoin miehelle, on tärkeää pitää vauva lähellä. Samoin imetys on mulle tärkeää. Normaalit yöheräilyt eivät ole mua väsyttäneet, toki vatsavaivat ja muut kipuilut sitten enemmän. Ihan tutkitustikin vauvan yöheräily on normaalia, jopa suotavaa.

Kyllä mäkin harrastan, eikä se mielestäni ole pois vauvalta, mutta silti olen sitä mieltä, että vauvan tarpeet ensin ja sitten vasta meidän vanhempien. Me aikuise osataan ajatella vauvan kannalta, vauva ei vielä kykene ottamaan meitä huomioon. Kyky kärsivällisyyteen ja toisten huomioimiseen tulee sitten ajan myötä lapsen kasvaessa.

Viimeiseen tässä lainattuun kommenttiisi sen verran, että mielestäni kyllä sanoin ihan selvästi, etten kritisoi lapsentahtisuutta ym. sinänsä, vaan sitä, jos se ja siihen liittyvät jutut (täysimetys, perhepeti ym.) asetetaan kaiken ja kaikkein muiden edelle silloinkin, jos ne haittaavat onnellisuutta ja hyvinvointia. Jos sinä ja puolisosi, ja mahdolliset isommat lapset voivat hyvin näillä tavoilla, niin sehän on sitten täysin ok.

Mielestäni alkup. kirjoituksessa oli asiaa nimenomaan siksi, että nykyään se, että oma hyvinvointi uhrataan lasten takia täysin, tuntuu olevan aika yleinen ja vahva vaatimus. Se, että lapsi muuttaa elämää, ja että vanhemmuuteen kuuluu oman edun asettaminen toissijaiseksi, on aivan totta, tietenkin. Kritisoin (niin kuin ymmärtääkseni ko. artikkelikin) sitä, että lapsen pienimmätkin, ja osin täysin kuvitteellisetkin tarpeet asetetaan aikuisen oikeiden, isojen tarpeiden edelle ilman järjellisiä perusteita. Ja kuten näissä kuvailemissani perheissä, äidin yksivaltaisella päätöksellä.

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta.

Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

käynyt vieraissa :D



Se saattaa jopa haaveilla naisesta, joka ei puhu ystävistään yhtä halveksien kuin sinä. Tai sitten on vakka kantensa valinnut:)



Älä kuule vielä nuolaise, elämäsi ei ole vielä ohi ja se saattaa opettaa sinua vielä kovalla kädellä. Muista, että sen edestään löytää, mitä taakseen jättää. Älä sitä sanaa sano....:)

Joo, unikoulua vaan ja luunappia ja risua perseeseen

Oppiipa perkeleen sikiö pysymään pois miehen tieltä, ettei parisuhde vain kariudu..

onko oikeasti kovin yleistä, että lasten eteen uhrataan kaikki, vai olisiko kyseessä yksittäistapaukset. Minun tuntemani lapsiperheet ovat ihan tavallisia omine yksilöllisine päätöksineen hoitopaikoista tai imetyksistä.



Onko tämä liika lapsentahtisyys ja kaiken uhraava äiti -myytti sittenkin vain myytti? Tarvitaanko tällaista vastaan kirjoja, artikkeleita tai palstakeskusteluja?



Tässäkin ketjussa suurin osa tuntuu olevan tyytyväisiä tekemiinsä ratkaisuihin olivatpa ne mitä tahansa. Näitä parisuhteensa pilanneita marttyyreitä löytyy vain "laajasta tuttavapiiristä".

pari sitten eroaakin, niin mistä tuttavat voivat tietää syitä? Että johtuiko perhepedistä, imetyksestä, naisen rupsahtamisesta vai mitä? Ja lapsettomatko eivät eroa? Luulen, että kyseessä on vähän moniselitteisempi juttu kuin se, miten perheen nainen on hoitanut äitiytensä.

Eli kun olet epävarma omista ratkaisuistasi, alat äkkiä etsiä puolustusta omille teoillesi. Eli tuo yksi mamma, joka näki ystäviensä elämän uhrautumisena ja tämän uhrautumisen syynä sen, että he olivat eronneet.

Normaali ihminen ei reagoi ystäviensä elämään noin voimakkaasti. Mutta näillä uhrautumista joka puolella näkevillä naisilla on jotain vikaa omien korvien välissä ja heidän täytyy nähdä tällaista äärikäytöstä joka puolella, että voivat näin hyökkäävästi puolustella omia tekojaan.

Eli kun annetaan risua, puolustellaan, että tuolla nuo kasvattamattomat räkänokat riehuu. On oikeutettua pieksää omaa lasta, koska sillä ja tälläkin on lapsena lellittyjä kiinan keisareita. Minä olen antanut risua ja minun lapsia on kehuttu, joten olen oikealla tiellä. Nuo uhrautujamammat väsyy ja pilaa lapsensa.

Näin saadaan oma käytös näyttämään hyväksytyltä ja lapsen pahoinpitely jatkuu. Uhrautuminen ja lapsen fyysinen koskemattomuus nähdään pahana ja halveksittavana asiana kun se esitetään hyökkäävästi ja omaa käytöstä puolustellen.

onko oikeasti kovin yleistä, että lasten eteen uhrataan kaikki, vai olisiko kyseessä yksittäistapaukset. Minun tuntemani lapsiperheet ovat ihan tavallisia omine yksilöllisine päätöksineen hoitopaikoista tai imetyksistä.

Onko tämä liika lapsentahtisyys ja kaiken uhraava äiti -myytti sittenkin vain myytti? Tarvitaanko tällaista vastaan kirjoja, artikkeleita tai palstakeskusteluja?

Tässäkin ketjussa suurin osa tuntuu olevan tyytyväisiä tekemiinsä ratkaisuihin olivatpa ne mitä tahansa. Näitä parisuhteensa pilanneita marttyyreitä löytyy vain "laajasta tuttavapiiristä".