Vihdoin joku kyseenalaistaa kaikkensa uhrautuvaa äitimyyttiä! Bringing up bébé!

Vähän aikaa sitten Suomessakin oli noin. Lapset jätettiin pinnasänkyyn tuntien ajaksi kun äiti lähti navettaan töihin.

Muutenkin saivat lapset tulla toimeen keskenään, ja illalla piiskattiin varoiksi päivän tuhmuuksista.

En kyllä itse lähtisi samaan suuntaan.

PITÄÄ imettää, PITÄÄ kestoilla, PITÄÄ elää ekologisesti, tehdä itse soseet jne. Elämä on lapsen kanssa kamalaa suorittamista ja joissakin asioissa mennään jo naurettavuuksiin. Meillä kävi perhetyöntekijä vajaan 2kk ja hänen "neuvonsa" olivat juuri sellaisia, jotka saavat väsyneet äidit vielä väsyneimmiksi. Esim. vauva oli herännyt melko myöhään niin lounaskin venyi puoli yhteen (12.30). Työntekijä tähän maireasti: "niin, YLEENSÄHÄN vauvat syövät noin tuntia aikaisemmin..." Jos asia olisi jäänyt tähän, en olisi varmaan miettinyt sitä sen enempää. Mutta se ei jäänyt.



Kävimme vauvan kanssa puistoissa kerran-kaksi viikossa ja vaikka lapsi ei osannut edes istua, perhetyöntekijä hoputti meitä lähtemään aiemmin aamulla puistoon: "YLEENSÄHÄN puistossa ollaan jo yhdeksältä viimeistään, kello on nyt melkein kymmenen..." Kaikesta löytyi aina sanottavaa ja jos pyysin tarkennusta, vastaukseksi tuli vittumainen, kaikkitietävä hymy ja "kyllä sun pitäisi jo tietää". Okei, olin nuori äiti, mutten mikään kädetön teini tai uusiavuton ihminen...perhetyöntekijä arvosteli tapaani hoitaa lasta ja kirjasi sellaisella tyylillä kaiken ylös, että lastensuojelukin kiinnostui lopulta. Kuten sanottu, lapseni on erityislapsi, mutta eihän sitä vielä vauvana tiedetty- niinpä papereissa lukevat "lasta pidetään tiukasti kapaloituna jatkuvasti" kuulostavat pahemmalta kuin ovatkaan: lapsella on useampi neurologinen häiriö, yksi näistä on aistisäätelyn ongelma joka aiheuttaa sen että tuntoaisti alireagoi = lapsi rauhoittuu edelleenkin vain tiukasta, jopa puristavasta kosketuksesta.



No, takaisin aiheeseen: en lähtisi ihailemaan ranskalaisia tapoja vailla kritiikkiä, mutta monissa maissa äidit ottavat tosiaan rennommin. Mielestäni aikuisen tulee säilyttää se aikuisuus ja tietty etäisyys lapsiin: tosi moni suomalainen äiti elää lapsilleen, mies jää sivuun ja sitten jos mies vaatii naista huomioimaan hänetkin, nainen kauhistuu tämän "itsekkyydestä" ja ottaa eron. Mies katkeroituu, nainen pääsee marttyyrin asemaan eläessään yh:na. Not good.

Miksi pitäisi olla joko 24/7 lasten kanssa ja lapsia varten, tai sittne joka kuukausi lapset yöhoidoissa ja vapaalla? Meillä ehtii molemmat toteuttamaan itseään ja ottamaan aikaa itselleen vaikkei lapset olekaan yöhoidoissa. AP: en ikinä olisi jättänyt 3vkoa vanhaa lasta yöhoitoon.

hupaisa arvio kyseisestä kirjasta. tarvinneeko kirjaa edes lukea...

<a href="http://www.guardian.co.uk/books/2012/jan/29/digested-read-french-childr…" alt="http://www.guardian.co.uk/books/2012/jan/29/digested-read-french-childr…">http://www.guardian.co.uk/books/2012/jan/29/digested-read-french-childr…;

Loistava arvio. Haluaisin kyllä ehkä kirjankin lukea ihan huvin vuoksi, jos se kerran on myös kirjoitettu "franglaisilla". Ihanan hienostunutta ;)

Suomessa meillä on aikalailla vanhempia syyllistävä kulttuuri, jossa äiti on ennen kaikkea äiti ja vasta sitten nainen.

eli hylkäämisen ja pelon kautta kasvattamiseen?

Ihan tervettä on tuoda esiin myös erilaisia tapoja olla äiti. Suomessa meillä on aikalailla vanhempia syyllistävä kulttuuri, jossa äiti on ennen kaikkea äiti ja vasta sitten nainen.

Minun äitini taas eli myös paljon omaa elämäänsä; matkusteli paljon, vietti aikaa ystäviensä kanssa, kuntoili jne...Vanhempani erosivat kun olin ala-asteella. Jostain 11-v asti olin aina yksin kotona illat, vähän vanhempana öitäkin, jopa viikkoja. Sunnuntaina tehtiin joku lihakeitto tai laatikkoruoka ja sitä sitten söin yksin pitkin viikkoa. Äitini piti kyllä huolen perustarpeistani mutta hän ei vaan ollut mikään kodinhengetär.

Nyt kun olen itse kahden lapsen äiti, haluan tehdä asiat toisin. Teen kaikkeni jotta voin olla lasteni saatavilla joka hetki. Meillä on kunnon ruoka-ajat ja lämpimät sapuskat joka päivä. Olen juuri sellainen pullantuoksuinen kotona viihtyvä äiti, jollaista minulla ei koskaan ollut.

Tiedä sitten kumpi systeemi on parempi. Ei mulla mitään traumoja ole jäänyt mutta jostain syystä me aina halutaan tehdä asiat toisin kuin omat vanhempamme.

-arvio oli kyllä hauska ;)



- hesarin kirjaa ylistävä juttu oli ällöttävä.



- mieluummin olen todellakin lasteni palveluksessa, kuin luon jotain paskantärkeetä "uraa" jossain epäeettisessä paskafirmassa



- en oleta, että isovanhemmat hoitaisivat viikkotolkulla lapsiamme. isovanhemmat ovat iso ilo meille, mutta he eivät ole olemassa minun narsistisia tarpeitani varten.



- en todellakaan pistäisi makkarin ovea lukkoon ja antaisi hereillä olevien lasten kuunnella korvat höröllään sunnuntaiaamuisin, kun äiti vähän tyydyttää isin tarpeita, ettei isi vaan lähde vieraisiin...



- en jaksaisi lukea yhtäkään Vogueta tai muuta tyhjänpäiväistä aivotonta lehteä sillä välin kun bébé leikkii jossain saranapöydän alla yksinään.



- mieluummin istun kahvipöydässä jossa lapsetkin saavat puhua ja olla normaaleja ihmisiä. TÄllaiset hiljaisiksi koulitut pienet lapset vaikuttavat jotenkin vajailta... ja monesta ovat vaille jääneetkin.



Nuo perustelut lapsen koulimiselle ovat aina yhtä huvittavia: sitten äiti saa rauhassa siivota, jutella kahvipöydässä jostain verhojen väristä naapurin Liisan kanssa, käydä rauhassa töissä ja vaikka ylitöissä, karvanpoistossa ja selluliittikuorinnassa ja antaa miehelle rauhassa kiimaista seksiä viikon panolomalla kun mummo hoitaa lapsen... miettikää nyt, haluatteko te ihan oikeasti noita asioita???

Ja silti, vaikka nainen hoitaisi vaginaa geishakuulilla joka pv parisen tuntia sillä aikaa bébé itkee yksinään omassa huoneessaan, silti se nainen on jotenkin rikki, silti mies pettää ja jättää ja voih, bébékin joutui lapsipsykiatrille.

ranskalaisen ja espanjalaisen äitiyden mahdollistavat suureksi osaksi myös isovanhemmat. Noissa kulttuureissa suku on keskeisemmässä asemassa kuin meillä nykyisin. Tälläkin palstalla on monesti keskusteltu siitä, miten isovanhemmat eivät ole kiinnostuneet lapsenlapsista ja toisaalta miten heitä ei voi velvoittaa hoitamaan lapsia.



Ei ole kovin helppo lähteä miehen kanssa viikonlopuiksi kahdestaan reissuun, kun isovanhemmat bailaavat kaikki viikonloput baareissa ja golfmatkoilla :D Myös kaunistautumispäivien kanssa on ongelmia, kun pitää käydä töissä... Ei siinä lapsen läpsiminen paljoa auta kohti ranskattareksi muuttumista, jos ainoa hoitoapu on kunnallinen päiväkoti ja päivät kuluvat toimistolla.

niin oikeassa! Ei lisättävää.

-arvio oli kyllä hauska ;)

- hesarin kirjaa ylistävä juttu oli ällöttävä.

- mieluummin olen todellakin lasteni palveluksessa, kuin luon jotain paskantärkeetä "uraa" jossain epäeettisessä paskafirmassa

- en oleta, että isovanhemmat hoitaisivat viikkotolkulla lapsiamme. isovanhemmat ovat iso ilo meille, mutta he eivät ole olemassa minun narsistisia tarpeitani varten.

- en todellakaan pistäisi makkarin ovea lukkoon ja antaisi hereillä olevien lasten kuunnella korvat höröllään sunnuntaiaamuisin, kun äiti vähän tyydyttää isin tarpeita, ettei isi vaan lähde vieraisiin...

- en jaksaisi lukea yhtäkään Vogueta tai muuta tyhjänpäiväistä aivotonta lehteä sillä välin kun bébé leikkii jossain saranapöydän alla yksinään.

- mieluummin istun kahvipöydässä jossa lapsetkin saavat puhua ja olla normaaleja ihmisiä. TÄllaiset hiljaisiksi koulitut pienet lapset vaikuttavat jotenkin vajailta... ja monesta ovat vaille jääneetkin.

Nuo perustelut lapsen koulimiselle ovat aina yhtä huvittavia: sitten äiti saa rauhassa siivota, jutella kahvipöydässä jostain verhojen väristä naapurin Liisan kanssa, käydä rauhassa töissä ja vaikka ylitöissä, karvanpoistossa ja selluliittikuorinnassa ja antaa miehelle rauhassa kiimaista seksiä viikon panolomalla kun mummo hoitaa lapsen... miettikää nyt, haluatteko te ihan oikeasti noita asioita???

Ja silti, vaikka nainen hoitaisi vaginaa geishakuulilla joka pv parisen tuntia sillä aikaa bébé itkee yksinään omassa huoneessaan, silti se nainen on jotenkin rikki, silti mies pettää ja jättää ja voih, bébékin joutui lapsipsykiatrille.

-arvio oli kyllä hauska ;) - hesarin kirjaa ylistävä juttu oli ällöttävä. - mieluummin olen todellakin lasteni palveluksessa, kuin luon jotain paskantärkeetä "uraa" jossain epäeettisessä paskafirmassa - en oleta, että isovanhemmat hoitaisivat viikkotolkulla lapsiamme. isovanhemmat ovat iso ilo meille, mutta he eivät ole olemassa minun narsistisia tarpeitani varten. - en todellakaan pistäisi makkarin ovea lukkoon ja antaisi hereillä olevien lasten kuunnella korvat höröllään sunnuntaiaamuisin, kun äiti vähän tyydyttää isin tarpeita, ettei isi vaan lähde vieraisiin... - en jaksaisi lukea yhtäkään Vogueta tai muuta tyhjänpäiväistä aivotonta lehteä sillä välin kun bébé leikkii jossain saranapöydän alla yksinään. - mieluummin istun kahvipöydässä jossa lapsetkin saavat puhua ja olla normaaleja ihmisiä. TÄllaiset hiljaisiksi koulitut pienet lapset vaikuttavat jotenkin vajailta... ja monesta ovat vaille jääneetkin. Nuo perustelut lapsen koulimiselle ovat aina yhtä huvittavia: sitten äiti saa rauhassa siivota, jutella kahvipöydässä jostain verhojen väristä naapurin Liisan kanssa, käydä rauhassa töissä ja vaikka ylitöissä, karvanpoistossa ja selluliittikuorinnassa ja antaa miehelle rauhassa kiimaista seksiä viikon panolomalla kun mummo hoitaa lapsen... miettikää nyt, haluatteko te ihan oikeasti noita asioita??? Ja silti, vaikka nainen hoitaisi vaginaa geishakuulilla joka pv parisen tuntia sillä aikaa bébé itkee yksinään omassa huoneessaan, silti se nainen on jotenkin rikki, silti mies pettää ja jättää ja voih, bébékin joutui lapsipsykiatrille.

menevät kylläkin itse lastenpsykiatreille valittamaan, jos äidin uusi puoliso ei miellytä tarpeeksi tai jos viikkoraha on liian vähän. Näin karrikoidusti siis vanhemmilta on auktoriteetti poissa ja lapsella on määräysvalta.

pitää edes tehdä se bebé? Eikö selluliittohoidoissa käyminen ja miehen kanssa matkustelu lemmenlomille ole paljon helpompaa ilman?

pitää edes tehdä se bebé? Eikö selluliittohoidoissa käyminen ja miehen kanssa matkustelu lemmenlomille ole paljon helpompaa ilman?

Toisaalta minusta on hyvä, että äitini opiskeli itselleen uuden ammatin, kun olin teini-ikäinen. Toisaalta taas äitini oli tuolloin omistautunut itselleen, eikä ollut tukenani. Mutta nuo on monimutkaisia asioita. Olen saanut äidiltäni myös sen mallin, ettei tarvitse jäädä jurnuttamaan kurjaa elämäänsä ja kököttää kotona vaan voi tehdä asioita. Äitini oli kuitenkin yksinhuoltaja, on tosi vaikea sanoa, voiko yh koskaan olla samalla lailla edes saatavilla kuin perhe, jossa on enemmän jäseniä. Ja kyllä äitini on myös leiponut kotona, kun olin pienempi.

Naiset voivat käydä normaalisti töissä, hoitaa ulkomuotoaan töiden jälkeen ja viikonloppuisin hoitaa parisuhdetta miehen kanssa.

Kyllä kansa voi hyvin ja siinä sivussa kansantalous nousee!!

ranskalaisen ja espanjalaisen äitiyden mahdollistavat suureksi osaksi myös isovanhemmat. Noissa kulttuureissa suku on keskeisemmässä asemassa kuin meillä nykyisin. Tälläkin palstalla on monesti keskusteltu siitä, miten isovanhemmat eivät ole kiinnostuneet lapsenlapsista ja toisaalta miten heitä ei voi velvoittaa hoitamaan lapsia.

Ei ole kovin helppo lähteä miehen kanssa viikonlopuiksi kahdestaan reissuun, kun isovanhemmat bailaavat kaikki viikonloput baareissa ja golfmatkoilla :D Myös kaunistautumispäivien kanssa on ongelmia, kun pitää käydä töissä... Ei siinä lapsen läpsiminen paljoa auta kohti ranskattareksi muuttumista, jos ainoa hoitoapu on kunnallinen päiväkoti ja päivät kuluvat toimistolla.

Minun äitini taas eli myös paljon omaa elämäänsä; matkusteli paljon, vietti aikaa ystäviensä kanssa, kuntoili jne...Vanhempani erosivat kun olin ala-asteella. Jostain 11-v asti olin aina yksin kotona illat, vähän vanhempana öitäkin, jopa viikkoja. Sunnuntaina tehtiin joku lihakeitto tai laatikkoruoka ja sitä sitten söin yksin pitkin viikkoa. Äitini piti kyllä huolen perustarpeistani mutta hän ei vaan ollut mikään kodinhengetär.

Siinä vaiheessa kun lukion jälkeen muutin kotoa, alkoi äitini jostakin syytä roikkumaan minussa. Soitteli useita kertoja päivässä ihan vaan kysyäkseen miten pärjään, ja alkoi hirveästi neuvomaan ihan joka asiassa. Muutenkin muutuin hänen silmissään pikkulapseksi joka ei osaa itsenäisesti hoitaa mitään asioita.

Se oli todella outoa. Ensin oli 7-vuotiaasta asti pitänyt pärjätä itsekseen, mutta sitten kun muuttaa omilleen niin tulee hirveästi hyysäystä ja hössötystä. Vieläkin äitini kuvittelee että hänen täytyy huolehtia siitä että maksan laskuni, pesen pyykit, hoidan lapseni ja huolehdin muutenkin normaaleista asioista. Se on kovin uuvuttavaa.

Mutta mielestäni meidän väkivallatta kasvatetut, täysimetetyt perhepetiläislapset käyttäytyvät paljon paremmin kuin nuo takamukselle läpsityt huudatusunikoulun kokeneet espanjalaislapset. Saavat paljon kehuja esim. ravintoloissa.

Tai siis meidänkin tenavat ovat puoliksi espanjalaisia mutta heillä on (luojan kiitos) pehmeät arvot omaava isukki.



T: Espanjassa asuva

mutta huomasin, että siinä kärjistettiin aika typerällä tavalla.



Kyllä Suomessakin on ihan suositus ollut kaikki nämä vuodet, että äidillä pitää olla omaa aikaa ja lapselle voi sanoa, että ei ehdi nyt leikkiä, äiti lukee lehteä. Lapsille on jopa hyväksi joutua vähän itse itseään viihdyttämään, liika aikuisjohtoisuus johtaa vain mielikuvituksen ohenemiseen!



Eli enpä osaa sanoa, onko sellaista UHRAUTUVAA äitiyttä koskaan Suomessa ollutkaan.



Lapsentahtinen imetys taas on vain järkevää, jos imettää tahtoo. Aika harvan naisen maito riittää, jos jo parikuisena aletaan pyrkiä 4 h imetysväleihin ja imettämättömiin öihin. Ilmankos imetysluvut Ranskassa ovatkin vielä PALJON surkemammat kuin Suomessa.



Kannattaa ottaa selkeästi huomioon, että ranskalainen lastenkasvatusmalli johtuu siitä, että siellä on perhevapaat paljon huonommat kuin Suomessa. Lapset pannaan yleisesti kodin ulkopuoliseen hoitoon jo 4-kuisena.



Senkö nyt muka pitäisi olla joku ihanne?



Suomessa on onneksi tilanne toinen ja pitkiin perhevapaisiin VOI yhdistää lapsentahtisuuden. Aika hullua se nyt olisikin olla vaikkapa täydet kolme vuotta pois töistä ja käyttää sen ajan pelkästään kynsien viilaamiseen ja naistenlehtien lukemiseen (kärjistän totta kai). Se vapaa on OLEMASSA LAPSEN PARHAAKSI, ja hyvä niin.





Perhana, ISOIN ONGELMA ON, ETTÄ NAISET ITSE EIVÄT ARVOSTA ITSEÄÄN JA ÄITIYTTÄÄN. Kun sitä pitää huonona olemisena ja epäitsenäisenä ja loisimisena, niin totta munassa ei kotoan viihdy ja lapsen sitovuus koetaan ahdistavana.



Arvostakaa itseänne, arvostakaa äitiyttä.



Mikä ei minusta ole koskaan sulkenut pois sitä, että myös äidillä voi olla muitakin rooleja. Aikansa kutakin: sinkkuna se ammattirooli korostuu, mutta lapsen varhaislapsuuden aikana äitiysrooli.



Uraa ehti luoda vielä monta kymmentä vuotta äitiyspainotteisen ajan jälkeenkin.

"Nuo perustelut lapsen koulimiselle ovat aina yhtä huvittavia: sitten äiti saa rauhassa siivota, jutella kahvipöydässä jostain verhojen väristä naapurin Liisan kanssa, käydä rauhassa töissä ja vaikka ylitöissä, karvanpoistossa ja selluliittikuorinnassa ja antaa miehelle rauhassa kiimaista seksiä viikon panolomalla kun mummo hoitaa lapsen... miettikää nyt, haluatteko te ihan oikeasti noita asioita???"



Kyllä minä ainakin haluan. Lastani en jätä tuntikausiksi yksin (vaikka kotimainen marttyyriäiti kuvitteleekin, ettei lasta saa koulittua hyvään käytökseen muuten...täällähän ollaan totuttu pikkukeisareihin, joita aikuiset hännystelevät!), en ole välittämättä hänen hädästään enkä työnnä viikon lomille mummolaan kuin maks. kerran viikossa (ja sinäkin aikana tavataan lapsi ainakin kerran). Mutta kyllä minä vaadin että jo alle kouluikäinen antaa aikuisten jutustella rauhassa = osaa olla hetken itsekseenkin, ymmärtää että miksi töissä käydään ja että joskus voi mennä ylitöiksi (kotiäidin rahat usein tulevat "taikaseinästä"...mutta onhan se lasten parhaaksi että äiti on 10 vuotta kotona, mitä siitä jos yhteiskunta vähän kärsii) ja että molemmilla vanhemmilla voi ja saakin olla harrastus, jossa käydään säännöllisesti. Miehelläni se on joukkuepelilaji, minulla kirjapiiri: molemmat olemme yhtenä iltana viikossa poissa kun toinen hoitaa lapsen. En suostu uskomaan että tämä järjestely mitenkään vahingoittaisi ketään.

en myöskään jaksa uskoa, että liian uhrautuva äitiys olisi yhteiskunnassamme mikään ongelma. Enemmin päinvastoin.



Enemmän sitä oman ajan ja parisuhteenhoidon tärkeyttä korostetaan neuvolassakin kuin kotiäitiyteen painostetaan.