Vihdoin joku kyseenalaistaa kaikkensa uhrautuvaa äitimyyttiä! Bringing up bébé!

On se kamalaa, että lapsensaaminen on vain naisen juttu ja vain naisen juttu pitää parisuhde koossa. Muuten äijä lähtee panemaan muita. Jos lähtisi siitä, että lapsi on yhteinen asia ja lapsia hoidetaan yhdessä. Silloin äitikin jaksaa paremmin olla hehkeänä ja rentona eikä pinna kireällä väsyneenä. Jotenkin kalskahtaa aika vanhanaikaiset ranskalaiset sukupuoliroolit näissä jutuissa, joissa naisen pitää heivata vauva vähemmälle, jottei mies lähtisi panemaan muita. Minä kannatan tasa-arvoisempaa vanhemmuutta, jossa molemmat pitävät lapsista huolta ja molemmilla on parisuhteessa näkymä sen verran pitkälle elämässä, ettei mahdollisesti pari raskaampaa vuotta (jolloin ei välttämättä koko ajan jakseta panna kuin kanit) kaada parisuhdetta.

kun eivät varmaan tajua tehneensä tyhmiä päätöksiä.

kukaan jätetty rintansa pilannut uhrautuja ei itse ole ilmoittautunut ketjussa. Provoa pystyyn nyt tytöt ;)

Kaikkihan oli sen miehen vika, kun se sika ei jaksanut elää vaimon sanelemilla ehdoilla kuutta vuotta. Olihan se nyt sikamaista ehdottaa kolmen vuoden jälkeen joitain muutoksia. Vaikka kyllähän se yritti keskustella mutta kun itse en kuuden vuoden valvomisen jälkeen enää kyennyt normaaliin keskusteluun ongelmanratkaisusta puhumattakaan. Kaikki riidat oli yksin miehen syytä.

Ei se kyllä koskaan huomautellut raskauskiloista eikä ehdotellut seksiä ennen kuin synnytyksestä oli vuosi. Ja tekihän se melkein puolet kotitöistäkin mutta ihan väärin. Ja kerran se halusi lähteä viikonlopuksi Pariisiin hääpäivänä kun Nico-Petteri oli vasta viisi, olisi kuulemma voitu viedä se naapuriin isovanhemmille hoitoon, törkeä äijä kun ei lukenut Keltikangas-Järvistä eikä mistään tajua mitään! Kyllä kunnon mies nukkuu sohvalla vähintään viisi vuotta, ja kyllä kunnon mies ymmärtää että hyvä äiti ei poistu kotoa eikä ajattele itseään eik ainakaan miestään ennen kuin lapset ovat lentäneet pois pesästä. Sika!

Mun anoppi kertoi että poikansa, eli mieheni, ei koskaan itkenyt. Ei siis sekuntiakaan koskaan. Anoppi laittoi hänet omaan huoneeseen nukkumaan ja sitoi täysinäisen tuttipullon pinniksen pinnaan kiinni jotta poika sai välillä hörppiä. Näin taattiin hyvät yöunet kaikille....

Meidät kaksi vanhempaa lasta kasvatettiin korvikkeella kun maitoa ei tullut, pikkusiskoni sai äidinmaitoa. Me vanhemmat lapset olemme saaneet liudan allergioita (siitepöly, ruoka-aineet) nuorina aikuisina, pikkusiskollamme ei ole yhden yhtä allergiaa. Että minä en usko korvikkeeseen. Ja äitini menetti rintansa 60v rintasyöpään...

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta. Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

Meidät kaksi vanhempaa lasta kasvatettiin korvikkeella kun maitoa ei tullut, pikkusiskoni sai äidinmaitoa. Me vanhemmat lapset olemme saaneet liudan allergioita (siitepöly, ruoka-aineet) nuorina aikuisina, pikkusiskollamme ei ole yhden yhtä allergiaa. Että minä en usko korvikkeeseen. Ja äitini menetti rintansa 60v rintasyöpään...

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta. Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

Koko ajan saa jostakin lukea, miten äitiys on niin vaikeaa ja joku on kirjoittanut aihetta ravistelevan kirjan.

Mä olen ainakin ihan perusteellisen kyllästynyt näihin "myytinmurtajiin". Mulla on kolme lasta, enkä mä ole kokenut vanhemmuutta mitenkään ylivoimaisen raskaaksi.

Todellakin näitä "myytinmurtajia" on ollut vuosikymmeniä. Olen myös kyllästynyt. Olen nähnyt myös monia "lopputuloksia", vanha kun olen.

Ei vanhemmuus ole mitään uhrautumista vaan se on ihmisen ikiaikainen velvollisuus pitää huolta omista jälkeläisistään!! Siitä mikä on liiallista tai liian vähän pitää keskustella. Lapset pitää tottakai irroittaa pikkuhiljaa äidistään, mutta ei todellakaan kolme viikkoisena. Siihen on aikaa lähes 20 vuotta ja se tapahtuu pikkuhiljaa asia kerrallaan. Ja sen jälkeenkin voi olla taustatukena lapsenlapsille, ilman, että sekaantuu liikaa heidän kasvatukseensa. Minulla on viisi lasta, nyt jo aikuisia. Olemme olleet naimisissa yli 40v ja kaikki vuodet olemme ylläpitäneet rakkauttamme:) Rakkaus on tärkeää. Lapsen ei saa tuntea, että hän on tiellä ja esteenä vaan hänen pitää tuntea itsensä tervetulleeksi ja rakastetuksi! Elämä ei ole aina helppoa ja kielteiset tunteet ovat sallittuja, mutta niitä ei tarvitse vartavasten kasvattaa!

sekä av:lla että tosielämässä paljon näitä uhrautujavanhempia, jotka kaiken lisäksi vielä syyllistävät muita siitä, jos lapsen ohella on muutakin elämää. Tyyliin "mitä sitten että sinä olet helvetin onneton kotiäitinä, lapsesi on vasta viisi, kyllä pitäisi ymmärtää että ei pidä tehdä lapsia jos ei niistä halua huolehtia..." ´. Tai no, en tiedä kokevatko itse toimiaan uhrauksiksi, mutta muilta ainakin vaativat samoja juttuja vaikka ne niistä muista tuntuisivat miltä.

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta. Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

ei jumalauta, kyllä ollaan tasa-arvossa otettu takapakkia, jos pitää ajatella, että nainen miestä miellyttääkseen jättää kaikkein luonnollisimman asian eli lastensa imetyksen.

Ja tällä en tietenkään halua mollata niitä, joilla imetys ei onnistu. Vaan tuota ylläolevaa, jonka mielestä naisen vapaus ja tissien kiinteys ovat tärkeämpiä asioita.

PS: olen imettänyt kaksi lasta, ja rintani eivät ole lössähtäneet. Meitäkin on, kas kummaa.

Heillä ei miehet petä



LOL

joilla on lapset jo täysi-ikäisiä



Mikä onni, että on saanut uhrautua. Se on ollut ilo. Sekä imettää ja pitää lapset lähellä. Lisäksi siihen on saanut päälle rakkautta ihanalta ja osallistuvalta mieheltä, joka on kunnioittanut ja ihaillut minua sekä vaimona, että hyvänä äitinä hänen mielestään. Hän on aina sanonut, että parempaa äitiä ei lapsemme olisi koskaan voineet saada.



Olen saanut elää hyvää elämää ja olen onneksi saanut kaiken. Olen saanut elää lapsille ja saanut hyvän parisuhteen. Kohta lapsenlapsia on tulossa ja olen siitä aivan innoissani.

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta. Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

ei jumalauta, kyllä ollaan tasa-arvossa otettu takapakkia, jos pitää ajatella, että nainen miestä miellyttääkseen jättää kaikkein luonnollisimman asian eli lastensa imetyksen.

Ja tällä en tietenkään halua mollata niitä, joilla imetys ei onnistu. Vaan tuota ylläolevaa, jonka mielestä naisen vapaus ja tissien kiinteys ovat tärkeämpiä asioita.

PS: olen imettänyt kaksi lasta, ja rintani eivät ole lössähtäneet. Meitäkin on, kas kummaa.

Olen imettänyt 3 lapsistani n. 2v kutakin ja ihme ja kumma, vielä 60v rintani ovat vieläkin melko hyvät. Ainakin mieheni kehuu niitä :) (ollut rinnallani kaikki 40 v ja 5 lasta:) Olen nähnyt myös lapsettomia, joilla on "löpsähtäneet":)

Koko ajan saa jostakin lukea, miten äitiys on niin vaikeaa ja joku on kirjoittanut aihetta ravistelevan kirjan. Mä olen ainakin ihan perusteellisen kyllästynyt näihin "myytinmurtajiin". Mulla on kolme lasta, enkä mä ole kokenut vanhemmuutta mitenkään ylivoimaisen raskaaksi.

Todellakin näitä "myytinmurtajia" on ollut vuosikymmeniä. Olen myös kyllästynyt. Olen nähnyt myös monia "lopputuloksia", vanha kun olen. Ei vanhemmuus ole mitään uhrautumista vaan se on ihmisen ikiaikainen velvollisuus pitää huolta omista jälkeläisistään!! Siitä mikä on liiallista tai liian vähän pitää keskustella. Lapset pitää tottakai irroittaa pikkuhiljaa äidistään, mutta ei todellakaan kolme viikkoisena. Siihen on aikaa lähes 20 vuotta ja se tapahtuu pikkuhiljaa asia kerrallaan. Ja sen jälkeenkin voi olla taustatukena lapsenlapsille, ilman, että sekaantuu liikaa heidän kasvatukseensa. Minulla on viisi lasta, nyt jo aikuisia. Olemme olleet naimisissa yli 40v ja kaikki vuodet olemme ylläpitäneet rakkauttamme:) Rakkaus on tärkeää. Lapsen ei saa tuntea, että hän on tiellä ja esteenä vaan hänen pitää tuntea itsensä tervetulleeksi ja rakastetuksi! Elämä ei ole aina helppoa ja kielteiset tunteet ovat sallittuja, mutta niitä ei tarvitse vartavasten kasvattaa!

"Lapsen ei saa tuntea, että hän on tiellä ja esteenä vaan hänen pitää tuntea itsensä tervetulleeksi ja rakastetuksi! "

Tämä lause on minusta kaikkein tärkein. Jotenkin hirvittää sen suuntaiset puheet, että lapset ovat aina vain riesa ja ongelma. Jotkut jopa lasten kuullen puhuvat tällaiseen sävyyn omista lapsistaan. Joskus tosin sarkastisesti huumorilla, mutta kun lapsi ei vielä välttämättä sarkasmia ymmärrä. Kun tämä olisi kunnossa, että lapsi tuntisi olevansa hyvä ja toivottu juuri sellaisena kuin on, voi sitten muita periaatteita soveltaa ranskalaisesta tai suomalaisesta kasvatustyylistä. Ne on hienosäätöä monin kohdin kunhan tärkein asia on kunnossa.

Hyvää korvikemaitoa saa kaupasta ja näillä kasvaa hyviä lapsia. Meillä on ihan terveitä korvikelapsia ja rintanikin ovat pysyneet parempina kun en ole roikututtanut niillä taaperoita vuoden ikäiseksi. Hui kauheaa, meillä mies tykkää jopa minun rinnoistani. Sehän on ihan kamalaa, että nainen voisi ajatella miehenkin mukavuutta.

Ei ihme, että Suomessa miehet pettää niin paljon.

mä en ainakaan antaisi lapselleni korviketta, ellei olisi ihan pakko. Äidinmaito on vauvalle sopivinta ruokaa, ei lehmänmaito. Tiedän, että tätä ei saisi sanoa, mutta sitä mieltä mä olen (ja tieteellinen tutkimus). Onneksi saan tehdä itse valintani, vaikka nykyään onkin niin muodikasta olla imettämättä tai lopettaa se lyhyeen.

Voihan joku ajatella, ettei voi hankkia biologisia lapsia ollenkaan, koska vartalo rupsahtaa, eikä sitten enää ole miehelle mukava. Joku toinen sitten haluaa semmoisen aikuisen miehen, jonka kanssa perustetaan perhe ja joka ymmärtää, ettei nainen, hänen lastensa äiti ole ikuisesti kimmoisa kakskymppinen.

Minun äitini taas eli myös paljon omaa elämäänsä; matkusteli paljon, vietti aikaa ystäviensä kanssa, kuntoili jne...Vanhempani erosivat kun olin ala-asteella. Jostain 11-v asti olin aina yksin kotona illat, vähän vanhempana öitäkin, jopa viikkoja. Sunnuntaina tehtiin joku lihakeitto tai laatikkoruoka ja sitä sitten söin yksin pitkin viikkoa. Äitini piti kyllä huolen perustarpeistani mutta hän ei vaan ollut mikään kodinhengetär.

Siinä vaiheessa kun lukion jälkeen muutin kotoa, alkoi äitini jostakin syytä roikkumaan minussa. Soitteli useita kertoja päivässä ihan vaan kysyäkseen miten pärjään, ja alkoi hirveästi neuvomaan ihan joka asiassa. Muutenkin muutuin hänen silmissään pikkulapseksi joka ei osaa itsenäisesti hoitaa mitään asioita.

Se oli todella outoa. Ensin oli 7-vuotiaasta asti pitänyt pärjätä itsekseen, mutta sitten kun muuttaa omilleen niin tulee hirveästi hyysäystä ja hössötystä. Vieläkin äitini kuvittelee että hänen täytyy huolehtia siitä että maksan laskuni, pesen pyykit, hoidan lapseni ja huolehdin muutenkin normaaleista asioista. Se on kovin uuvuttavaa.

Siis jos en itse kirjoittanut, tai kun, sinun täytyy olla siskoni!

tais todella se kalikka kalahtaa. Pianhan se luisuikin imettämiseen ym. äitiyden vaatimuksiin. Ne harvat soraäänet, tai siis artikkelin kanssa edes jokseenkin samoilla linjoilla olevat lytättiin heti hiljaiseksi rakentamalla vastakkainasettelu hyvä äiti vs. paha äiti, jolle vain mies ja ulkonäkö merkitsevät jotain. No, mitä muutakaan olis voinut av:ltä odottaa. Jos haluaa empiiristä aineistoa tuosta artikkelissa mainitusta lapset ensin ja vanhemmat ei ole mitään -vanhemmuudesta niin täältä sitä löytyy...

tais todella se kalikka kalahtaa. Pianhan se luisuikin imettämiseen ym. äitiyden vaatimuksiin. Ne harvat soraäänet, tai siis artikkelin kanssa edes jokseenkin samoilla linjoilla olevat lytättiin heti hiljaiseksi rakentamalla vastakkainasettelu hyvä äiti vs. paha äiti, jolle vain mies ja ulkonäkö merkitsevät jotain. No, mitä muutakaan olis voinut av:ltä odottaa. Jos haluaa empiiristä aineistoa tuosta artikkelissa mainitusta lapset ensin ja vanhemmat ei ole mitään -vanhemmuudesta niin täältä sitä löytyy...

Miten tässä on hiljennetty joku? Onko joku kirjoittelija saanut bannia mielipiteidensä takia?

Eiköhän tässä mustavalkoisia ajatuksia ole esitetty puolin ja toisin, näin myös sinun viestissäsi.

mutta kerron tähän lyhyesti oman tarinani.

Äitini oli kirjan tyylinen äiti, joka halusi olla enemmän nainen ja parisuhde oli se tärkein. Sain lapsesta asti kuulla huokailuja, kuinka olen raskas ja kuinka vauva-aikani oli raskasta kun itkin ja valvotin yms.

Näistä esimerkeistä voisi kirjoittaa kirjan, mutta en ala tähän niitä krijoittamaan, mutta äitini äitiys oli siis sitä luokkaa, että vauva ei saa olla este millekään ja vanhemmat eivät ainakaan uhraudu.

Tämä johti murrosiässä siihen, että olin todella yksinäinen ja näkymätön lapsi. Murrosiän lapsellisuudessani kuvittelin, että äitini olisi onnellisempi jos minua ei olisi. Heidän parisuhteensa ei ollut mitenkään seesteinen, vaikka minä olin paljon ollut isovanhemmilla hoidossa ja minua ei oltu imetetty (tätä äitini kertoi kaikille, että kuinka terve tyttö kuitenkin tuli, vaikka hän ei imettänyt, siinäs näitte). 14v vedin ranteet auki ja nappasin äidin unilääkkeet. Koin, että minua ei kukaan halunnut, ei toivonut ja kaikki olisi onnellisempaa ja parempaa jos en olisi tiellä.

Elämä jatkui ja onneksi pääsin muuttamaan kotoa pois 16 vuotiaana.

Nyt äitini on leski ja soittelee ja roikkuu ja itkee yksinäisyyttään ja sitä kun lapset ei välitä, vaikka hän on kaikkensa antanut ja tehnyt. Ja itse asiassa, minä en jaksa välittää, enkä syyllistyä, vaikka hän sitä yrittää tehdä. En vain jaksa tuntea empatiaa häntä kohtaan.

Ehkä vika oli lapsena minussa. Olin niin lapsellinen ja luulin, että minä olen ylimääräinen ja tein noin radikaalin teon. Mutta en aio alkaa tässä iässä enää äitini seuraksi. Niin makaa kuin petaa. Enkä koe edes syyllisyyttä tästä ajatuksesta.

tais todella se kalikka kalahtaa. Pianhan se luisuikin imettämiseen ym. äitiyden vaatimuksiin. Ne harvat soraäänet, tai siis artikkelin kanssa edes jokseenkin samoilla linjoilla olevat lytättiin heti hiljaiseksi rakentamalla vastakkainasettelu hyvä äiti vs. paha äiti, jolle vain mies ja ulkonäkö merkitsevät jotain. No, mitä muutakaan olis voinut av:ltä odottaa. Jos haluaa empiiristä aineistoa tuosta artikkelissa mainitusta lapset ensin ja vanhemmat ei ole mitään -vanhemmuudesta niin täältä sitä löytyy...

Minusta hesarin artikkeli oli hyvä ja asiallinen, olen monessa kohtaa samoilla linjoilla. Kultainen keskitie kaikkensa uhraavien superimettäjien ja itsekeskeisten miesten miellyttäjien välillä lienee olemassa. Vähempikin hössötys lasten ympärillä riittää. Ei ne ole maaailmannapoja nekään vaikka niin rakkaita ovatkin. Ei johdonmukainen, jämäkkä kasvatus tarkoita minulle vauvojen huudattamista, luunappeja ja tukistamista.



Ei ole mitään järkeä tuntea olevansa huono äiti sen takia, että haluaa äitiyden rinnalla käydä töissä ja ylläpitää parisuhdetta ja omia harrastuksia. Se on ihan turhaa, energian tuhlausta! Miksi äitiyden ilmapiiri on Suomessa niin ahdistava? Ainoastaan olemalla lapseen ja vain lapseen 110% sitoutunut olet hyvä äiti? Nyt haloo naiset!



Isätkin ovat muuten olemassa.

nainen, jolle lapset kaikki kaikessa, olen hoitanut heitä reilu kuusi vuotta kotona, nyt teen pph:n hommia, jotta pienempikin saa olla eskariin asti kotihoidossa, meidän lapset ei ole koskaan olleet yökylässä missään ja SILTIKIN meillä on hyvää seksiä useasti viikossa, lapset kun menee 21 nukkumaan niin jäähän siinä muutama tunti aikaa viettää yhteistä aikaa, teetä juoden ja elokuvia katsellen ja SEKSTAILLEN. Mikä siinä on niin hankalaa? Illalla käyn lenkillä, päikkäriaikaan luen omaa kirjaa, olen puhelimessa tms.

Olen normaalipainoinen nätti nainen. Lenkkipolulla ja puistossa näet minut tuulipuvussa, muuten aina sievissä vaatteissa. Ja kun täällä niin itsenäisyydestä puhutaan niin kaukana on itsenäisyys naisilla joille se mies on koko elämä, sellanen nainenkin rupeaa ahdistamaan.

Kertokaa, kuka ihme se ilmapiiri on.

Minusta hesarin artikkeli oli hyvä ja asiallinen, olen monessa kohtaa samoilla linjoilla. Kultainen keskitie kaikkensa uhraavien superimettäjien ja itsekeskeisten miesten miellyttäjien välillä lienee olemassa. Vähempikin hössötys lasten ympärillä riittää. Ei ne ole maaailmannapoja nekään vaikka niin rakkaita ovatkin. Ei johdonmukainen, jämäkkä kasvatus tarkoita minulle vauvojen huudattamista, luunappeja ja tukistamista.

Ei ole mitään järkeä tuntea olevansa huono äiti sen takia, että haluaa äitiyden rinnalla käydä töissä ja ylläpitää parisuhdetta ja omia harrastuksia. Se on ihan turhaa, energian tuhlausta! Miksi äitiyden ilmapiiri on Suomessa niin ahdistava? Ainoastaan olemalla lapseen ja vain lapseen 110% sitoutunut olet hyvä äiti? Nyt haloo naiset!

Isätkin ovat muuten olemassa.