Vihdoin joku kyseenalaistaa kaikkensa uhrautuvaa äitimyyttiä! Bringing up bébé!

joku mamero tulee taas sönköttömään kuinka ulkomailla tiedetään tämäkin juttu paremmin kuin Suomessa.

yli 2 vuotiaaksi.



Lapset meillä käyttäytyy hienostï. Joskus innostuvat tietenkin ja väsyneenä saattavat kiukutella.



Äitiys on minusta tietynlaista uhrautumista vauvavuosiksi. Jos ei siihen ole valmis ei ole valmis äidiksikään.

Ei äidin tietenkään kuulu uhrautua ja omistautua vain lapsilleen. Toki hänellä saa ja pitää olla omia juttuja: harrastuksia, kavereiden tapaamisia jne.



Toisaalta ällöttää tuo ajatus, että jos et kerran kuussa pidä päivää vain itsellesi ja vie lasta hoitoon, olet sitten tuollainen lasten kautta elävä hylkiö. Me olemme mieheni kanssa perhekeskeisiä ihmisiä. Se johtuu siitä, että vanhempammekin olivat. Meistä on kiva matkustaa lasten kanssa. Juuri kerroin miehelle suunnitelmastani varata matka hänen 40-vuotispäivilleen ja menisimme kahdestaan, mutta hetken mietittyämme totesimme, että olisi ihanaa ottaa lapset mukaan... Osaamme olla ilmankin lapsiamme, mutta meille riittävät hyvin illat, satunnaiset viikonloput silloin tällöin ja omat menot muutaman kerran vuodessa (itselläni vähän useammin kuin miehellä).



Voisin kuvitella, että muutaman vuoden päästä ei enää riitäkään noin vähä. Lapset ovat nyt vielä alle kouluikäisiä, joten heidän kanssaan haluaa viettää paljon aikaa. Vauva-aikana en ole itse harrastanut mitään, koska en ole halunnut. Miksi minun pitäisi kokea painetta sellaiseen hommaan, jota en halua edes tehdä? Juuri nyt työn ja perheen yhteensovittaminen vie paljon energiaa, muutaman vuoden päästä ehkä se tuntuu helpommalta ja siihen mukaan mahtuu lisää omia harrastuksia ja kaveritapaamisia viikkotasollakin.

Ei äidin tietenkään kuulu uhrautua ja omistautua vain lapsilleen. Toki hänellä saa ja pitää olla omia juttuja: harrastuksia, kavereiden tapaamisia jne.

Toisaalta ällöttää tuo ajatus, että jos et kerran kuussa pidä päivää vain itsellesi ja vie lasta hoitoon, olet sitten tuollainen lasten kautta elävä hylkiö. Me olemme mieheni kanssa perhekeskeisiä ihmisiä. Se johtuu siitä, että vanhempammekin olivat. Meistä on kiva matkustaa lasten kanssa. Juuri kerroin miehelle suunnitelmastani varata matka hänen 40-vuotispäivilleen ja menisimme kahdestaan, mutta hetken mietittyämme totesimme, että olisi ihanaa ottaa lapset mukaan... Osaamme olla ilmankin lapsiamme, mutta meille riittävät hyvin illat, satunnaiset viikonloput silloin tällöin ja omat menot muutaman kerran vuodessa (itselläni vähän useammin kuin miehellä).

Voisin kuvitella, että muutaman vuoden päästä ei enää riitäkään noin vähä. Lapset ovat nyt vielä alle kouluikäisiä, joten heidän kanssaan haluaa viettää paljon aikaa. Vauva-aikana en ole itse harrastanut mitään, koska en ole halunnut. Miksi minun pitäisi kokea painetta sellaiseen hommaan, jota en halua edes tehdä? Juuri nyt työn ja perheen yhteensovittaminen vie paljon energiaa, muutaman vuoden päästä ehkä se tuntuu helpommalta ja siihen mukaan mahtuu lisää omia harrastuksia ja kaveritapaamisia viikkotasollakin.

itse nautin lapsistani ja en koe heitä ns.rasitteena enkä ilonpilaajina, päinvastoin. Mun mielestä on ihanaa olla lasten kanssa. En koe tehneeni yhtäkään uhrausta lasten puolesta, huh huh. Jos kokee lasten kanssa olemisen uhrautumiseksi niin silloin on parempi pitää se vapaapäivä ja viedä lapsi hoitoon koska uhrautujaäiti taitaa olla aikamoinen rasite lapsille..

Toki käyn useamman kerran viikossa lenkillä ja on mukavaa kun lapset nukahtaa illalla ja on aikaa olla itsekseen. Olen ollut tosi paljon lasten kanssa, nyt he ovat jo 8 ja 5 ja varsinkin isommalla alkaa olla omia kavereita ja heidän kans viihtyy.. kymmenen vuoden päästä tilanne jo ihan toinen.. mutta se on elämää. Sinänsä mulle on ihan sama minkälainen äiti kukanenkin on. Go for it

ja minä päätin tehdä toisin ja olen kyllä onnellinen.

Haluan olla myös nainen. Katsokaa tosiaan mallia ranskalaisista naisista. Heillä ei miehet petä ja avioeroja ei ole sen vuoksi.



Vauvan olen minäkin vienyt hoitoon 4-kuisena. Sen jälkeen se on ollut mummolassa kerran viikossa yön, että saan levätä. Itsestäni pidän huolen ja naapurin tytöt katsoo lapsia, että pääsen lenkille päivälläkin ja illat saan viettää miehen kanssa. Ei mene iltaisin aikaa täten omiin harrastuksiin.



Ulkonäköni pidän huoliteltuna ja haluan olla myös nainen. Tämä tapa myös, että lapsille annetaan luunapepja ja läpsäissään ja tukistetaan, on ihan hyvä. Oletteko Ranskassa nähneet huonostikäyttäytyviä lapsia. Siellä äiti äkkiä läpsäisee lasta jos se alkaa ravintolassa riehua. Mies viihtyy näin perhe-elämässä kun lapset eivä tole kukkona tunkiolla riehumassa. Mies saa myös huomattavasti enemmän seksiä kun lapset ovat kerran viikossa yön hoidossa ja pari kertaa vuodessa viikon, kaksi mummolassa.



Kannatan tätä eurooppalaistyylistä äitiyttä. Naisen pitää pysyä naisena. Suomen avioerotilastot ovat korkeimpia ja lapset voivat pahoin. Tämä johtuu huonosta kurista ja siitä, että miehellä ei ole enää vaimoa vaan äiti puolisona.

Ei äidin tietenkään kuulu uhrautua ja omistautua vain lapsilleen. Toki hänellä saa ja pitää olla omia juttuja: harrastuksia, kavereiden tapaamisia jne.

Toisaalta ällöttää tuo ajatus, että jos et kerran kuussa pidä päivää vain itsellesi ja vie lasta hoitoon, olet sitten tuollainen lasten kautta elävä hylkiö. Me olemme mieheni kanssa perhekeskeisiä ihmisiä. Se johtuu siitä, että vanhempammekin olivat. Meistä on kiva matkustaa lasten kanssa. Juuri kerroin miehelle suunnitelmastani varata matka hänen 40-vuotispäivilleen ja menisimme kahdestaan, mutta hetken mietittyämme totesimme, että olisi ihanaa ottaa lapset mukaan... Osaamme olla ilmankin lapsiamme, mutta meille riittävät hyvin illat, satunnaiset viikonloput silloin tällöin ja omat menot muutaman kerran vuodessa (itselläni vähän useammin kuin miehellä).

Voisin kuvitella, että muutaman vuoden päästä ei enää riitäkään noin vähä. Lapset ovat nyt vielä alle kouluikäisiä, joten heidän kanssaan haluaa viettää paljon aikaa. Vauva-aikana en ole itse harrastanut mitään, koska en ole halunnut. Miksi minun pitäisi kokea painetta sellaiseen hommaan, jota en halua edes tehdä? Juuri nyt työn ja perheen yhteensovittaminen vie paljon energiaa, muutaman vuoden päästä ehkä se tuntuu helpommalta ja siihen mukaan mahtuu lisää omia harrastuksia ja kaveritapaamisia viikkotasollakin.

itse nautin lapsistani ja en koe heitä ns.rasitteena enkä ilonpilaajina, päinvastoin. Mun mielestä on ihanaa olla lasten kanssa. En koe tehneeni yhtäkään uhrausta lasten puolesta, huh huh. Jos kokee lasten kanssa olemisen uhrautumiseksi niin silloin on parempi pitää se vapaapäivä ja viedä lapsi hoitoon koska uhrautujaäiti taitaa olla aikamoinen rasite lapsille..

Toki käyn useamman kerran viikossa lenkillä ja on mukavaa kun lapset nukahtaa illalla ja on aikaa olla itsekseen. Olen ollut tosi paljon lasten kanssa, nyt he ovat jo 8 ja 5 ja varsinkin isommalla alkaa olla omia kavereita ja heidän kans viihtyy.. kymmenen vuoden päästä tilanne jo ihan toinen.. mutta se on elämää. Sinänsä mulle on ihan sama minkälainen äiti kukanenkin on. Go for it

Ei äidin tietenkään kuulu uhrautua ja omistautua vain lapsilleen. Toki hänellä saa ja pitää olla omia juttuja: harrastuksia, kavereiden tapaamisia jne.

Toisaalta ällöttää tuo ajatus, että jos et kerran kuussa pidä päivää vain itsellesi ja vie lasta hoitoon, olet sitten tuollainen lasten kautta elävä hylkiö. Me olemme mieheni kanssa perhekeskeisiä ihmisiä. Se johtuu siitä, että vanhempammekin olivat. Meistä on kiva matkustaa lasten kanssa. Juuri kerroin miehelle suunnitelmastani varata matka hänen 40-vuotispäivilleen ja menisimme kahdestaan, mutta hetken mietittyämme totesimme, että olisi ihanaa ottaa lapset mukaan... Osaamme olla ilmankin lapsiamme, mutta meille riittävät hyvin illat, satunnaiset viikonloput silloin tällöin ja omat menot muutaman kerran vuodessa (itselläni vähän useammin kuin miehellä).

Voisin kuvitella, että muutaman vuoden päästä ei enää riitäkään noin vähä. Lapset ovat nyt vielä alle kouluikäisiä, joten heidän kanssaan haluaa viettää paljon aikaa. Vauva-aikana en ole itse harrastanut mitään, koska en ole halunnut. Miksi minun pitäisi kokea painetta sellaiseen hommaan, jota en halua edes tehdä? Juuri nyt työn ja perheen yhteensovittaminen vie paljon energiaa, muutaman vuoden päästä ehkä se tuntuu helpommalta ja siihen mukaan mahtuu lisää omia harrastuksia ja kaveritapaamisia viikkotasollakin.

itse nautin lapsistani ja en koe heitä ns.rasitteena enkä ilonpilaajina, päinvastoin. Mun mielestä on ihanaa olla lasten kanssa. En koe tehneeni yhtäkään uhrausta lasten puolesta, huh huh. Jos kokee lasten kanssa olemisen uhrautumiseksi niin silloin on parempi pitää se vapaapäivä ja viedä lapsi hoitoon koska uhrautujaäiti taitaa olla aikamoinen rasite lapsille..

Toki käyn useamman kerran viikossa lenkillä ja on mukavaa kun lapset nukahtaa illalla ja on aikaa olla itsekseen. Olen ollut tosi paljon lasten kanssa, nyt he ovat jo 8 ja 5 ja varsinkin isommalla alkaa olla omia kavereita ja heidän kans viihtyy.. kymmenen vuoden päästä tilanne jo ihan toinen.. mutta se on elämää. Sinänsä mulle on ihan sama minkälainen äiti kukanenkin on. Go for it

hyvältä näyttäminen on mulle tärkeetä. se taitaakin olla suomiäideiltä hukassa että vaikka on äiti ja omistautuu lapsilleen niin itseäkin voi laittaa

ja minä päätin tehdä toisin ja olen kyllä onnellinen.

Haluan olla myös nainen. Katsokaa tosiaan mallia ranskalaisista naisista. Heillä ei miehet petä ja avioeroja ei ole sen vuoksi.

Vauvan olen minäkin vienyt hoitoon 4-kuisena. Sen jälkeen se on ollut mummolassa kerran viikossa yön, että saan levätä. Itsestäni pidän huolen ja naapurin tytöt katsoo lapsia, että pääsen lenkille päivälläkin ja illat saan viettää miehen kanssa. Ei mene iltaisin aikaa täten omiin harrastuksiin.

Ulkonäköni pidän huoliteltuna ja haluan olla myös nainen. Tämä tapa myös, että lapsille annetaan luunapepja ja läpsäissään ja tukistetaan, on ihan hyvä. Oletteko Ranskassa nähneet huonostikäyttäytyviä lapsia. Siellä äiti äkkiä läpsäisee lasta jos se alkaa ravintolassa riehua. Mies viihtyy näin perhe-elämässä kun lapset eivä tole kukkona tunkiolla riehumassa. Mies saa myös huomattavasti enemmän seksiä kun lapset ovat kerran viikossa yön hoidossa ja pari kertaa vuodessa viikon, kaksi mummolassa.

Kannatan tätä eurooppalaistyylistä äitiyttä. Naisen pitää pysyä naisena. Suomen avioerotilastot ovat korkeimpia ja lapset voivat pahoin. Tämä johtuu huonosta kurista ja siitä, että miehellä ei ole enää vaimoa vaan äiti puolisona.

Tämä tapa myös, että lapsille annetaan luunapepja ja läpsäissään ja tukistetaan, on ihan hyvä. Oletteko Ranskassa nähneet huonostikäyttäytyviä lapsia. Siellä äiti äkkiä läpsäisee lasta jos se alkaa ravintolassa riehua. Mies viihtyy näin perhe-elämässä kun lapset eivä tole kukkona tunkiolla riehumassa.

Minusta ei lapseen saa väkivaltaisesti kajota. Muuten lapset kyllä pitää kasvattaa hyvään käytökseen ja kohteliaiksi.

että osaat toimia. (ja tuskin on ensimmäinen)

mutta tähän vielä se, että

a) onko Suomessa todella Euroopan pahoinvoivimmat lapset? Mihin perustuu?

b) Suomessa voi olla jotain erityisrasitteita, kuten sodan läheisyys ja väkivaltainen kulttuuri, mutta entäpä Ruotsi, missä ollaan ehkä vielä enemmän "anti-ranskalaisia" kasvatuksessa kuin täällä? Ruotsalaisten itsetunto ja hyvinvointi taitaa olla kohdallaan?

kun täällä äidit hoitavat lapsiaan parhaiten koko maailmassa? Antamalla läheisyyttä, rakkautta, imettämällä pitkään, eivät kurita vaan kasvattavat lapsiaan rakkaudella ja lempeästi ja saavat olla kotona 3 vuotta lastaan hoitamassa? Miksi Suomessa on Euroopan huonoimmin voivat lapset ja nuoret? Mistä ihmeestä se pahoinvointi kumpuaa, kun perusturvallisuuden pitäisi olla lapsella kunnossa, kun hoitamassa on maailman parhaimman äidin tittelin saanut suomalainen äiti?

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194665351363/artikkeli/to…



Totta vai tarua: Nuorten mielenterveyshäiriöt lisääntyneet



Uskomus on tarua.



– Olen minä sitä yrittänyt medialle sanoa, mutta jostain aina ilmestyy otsikkoon, että opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet.



Näin sanoo yhteisöterveyden ylilääkäri, dosentti Kristina Kunttu, joka on tehnyt kaikki Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön opiskelijoiden terveystutkimukset 2000-luvulla.



Kunttu vertasi 2000-luvun tuloksia 1960- ja 1970-luvulla tehtyihin tutkimuksiin ja havaitsi, että korkeakouluopiskelijoiden mielenterveysongelmat eivät ole lisääntyneet.



– Yhteiskunnassa on harha siitä, että ne olisivat lisääntyneet. Opiskelijoilla oli paljon psyykkisiä oireita aiemminkin.



Harha johtuu Kuntun mukaan ehkä siitä, että nykyään uskalletaan puhua julkisesti masennuksesta. 1970-luvulla ei ollut nykyisiä tehokkaita psyykelääkkeitä ja terapiamahdollisuuksia oli niukasti ja mielen sairauksia hävettiin.



Mielenterveyspalveluiden tarjonta opiskelijoille alkoi lisääntyä vasta 1960-luvun lopulla. Palveluista on ollut huutava pula.



Kuntun mukaan hänen tutkimuksensa tuoma tieto on ohitettu, koska kaikki olettavat, että mielenterveysongelmat olisivat lisääntyneet.



Ylilääkärin mukaan on harmillista, että opiskelijat on suotta leimattu erityisen ahdistuneiksi, koska pääosa nuorista voi hyvin. Mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä aikuisväestössäkin.

mainittiin muistaakseni että masentuneita nuoria ja lapsia on enemmän kuin ennen mutta myös samaan aikaan n.30% nuorista/lapsista voi paremmin kuin koskaan Suomen historiassa. En ole varma oliko just 30% koska olen töissä enkä voi tarkistaa ko. kirjasta, mutta sinnepäin kuitenkin.

Pointti on siis se että on syntynyt enemmän kuilua näiden tosi hyvin ja tosi huonosti voivien nuorten välille.

ja perhepedissä nukutettuja lellipentuja, joiden annettiin määrätä perheen tahti.

Jos oikein muistan sen tutkimuksen niin parhaiten pärjäsi akateemisten lapset, jotka oli unikoulutettu ja joille oli annettu korviketta ja viety varhain päiväkotiin. Näillä lapsilla on ollut monta aikuista, jotka ovat pitäneet heistä huolta, eikä ole sairaalloisesti tyjiössä elävää marttyyriäitiä.

Tarkistan tämän kun pääsen kotiin ja siellä on se tutkimus.

mainittiin muistaakseni että masentuneita nuoria ja lapsia on enemmän kuin ennen mutta myös samaan aikaan n.30% nuorista/lapsista voi paremmin kuin koskaan Suomen historiassa. En ole varma oliko just 30% koska olen töissä enkä voi tarkistaa ko. kirjasta, mutta sinnepäin kuitenkin.

Pointti on siis se että on syntynyt enemmän kuilua näiden tosi hyvin ja tosi huonosti voivien nuorten välille.

http://www.talouselama.fi/uutiset/mita+viela+rutiset+suomi+on+ykraporti…

Suomi on tilastossa toisena. Ja ei, ensimäisenä ei ole ranskalaiset vaan tanskalaiset

kun täällä äidit hoitavat lapsiaan parhaiten koko maailmassa? Antamalla läheisyyttä, rakkautta, imettämällä pitkään, eivät kurita vaan kasvattavat lapsiaan rakkaudella ja lempeästi ja saavat olla kotona 3 vuotta lastaan hoitamassa? Miksi Suomessa on Euroopan huonoimmin voivat lapset ja nuoret? Mistä ihmeestä se pahoinvointi kumpuaa, kun perusturvallisuuden pitäisi olla lapsella kunnossa, kun hoitamassa on maailman parhaimman äidin tittelin saanut suomalainen äiti?

"menestyminen" pitää sisällään. Jos menestymisen ainoa mittari on esim. komea työura, niin sillä ei kyllä mitata ihmisen aitoa tasapainoisuuttaa ja onnellisuutta.

Mun anoppi kertoi että poikansa, eli mieheni, ei koskaan itkenyt. Ei siis sekuntiakaan koskaan. Anoppi laittoi hänet omaan huoneeseen nukkumaan ja sitoi täysinäisen tuttipullon pinniksen pinnaan kiinni jotta poika sai välillä hörppiä. Näin taattiin hyvät yöunet kaikille....

Tosin ei sitä 50-luvulla siksi osattu kutsua. Oli nuorten vanhempiensa vahinkolapsi, seurasi tavan mukaan pakkoavioliitto. Kummallakin oli ollut muita suunnitelmia elämälleen. Lapset saivat kärsiä nahoissaan, ettei vanhempia kiinnostanut lapset ollenkaan. Äitini lähti kotoa heti täysi-ikäiseksi tultuaan isoon kaupunkiin ja jäi sille tielleen. Koskaan ei ole ymmärtänyt mikseivät vanhemmat hänestä pitäneet.

Mutta aikuinen lapsi tuksin haluaa pitää äitiinsä yhteyttä

jos äiti on ollut kylmä ja välinpitämätön ja pahoinpidellyt. On turha tulla itkemään jälkeen päin, että miksi lapset ei käy minua katsomassa.

Tiedän monta keski-ikäistä naista, jotka vihaa äitiään juuri siksi, että äiti on ollut tunnekylmä ja ei ole välittänyt heistä ja remmillä on kauniit tavat opettu. Ovat muuttaneet niin kauas lapsuudenkodistaan kuin ovat vain päässeet.

uskokaapa ettei edes kasvatuksesta ole kiinni se, että miten laps käyttäytyy!



Minulla on viisi lasta. Yksi on rauhallinen, herranterttu, kaksi on karmeita viikareita, kaksi siltä väliltä. Samoilla metodeilla on koitettu kasvattaa.



Minut itseni on jätetty kasvattamatta, ruokittu ja tuupattu syrjään vain. Ei kuulkaas ollut herkkua! Mieheni on hyvin hoidettu lapsena, ja sen kyllä huomaa. Hän ikäänkuin viihtyy elämässän paljon paremmin.



Onneksi meillä muuten molemmat uhrautuvat kakaralaumamme eteen, ei pääse ukkeli pettelemään ja jättämään, kun on täysillä mukana perhe-elämässä.

Ei huuda vittua esim. bussissa jossa on lastentarharyhmä. Ei hauku homoksi poikaa, jolla on vaaleanpunainen paita eikä pukeudu hieltä haiseviin vaatteisiin. Osaa teititellä ja olla avulias, ei katso jalkoihinsa toiselle puhuessa.



Olkoonkin vain teistä ulkokultaisuutta, mutta kun oppii tietyille tavoille, aika harva niitä vastaan alkaa aikuisena enää kapinoimaan. Olen suomalainen ja vanhojen vanhempieni myötä tiukan kasvatuksen saanut. Kyllä tekee pahaa katsoa tämän kansan alennustilaa joka ikinen päivä! Nuorista yhä isompi osa on aivan hukassa ja läträävät alkoholilla keskellä viikkoa, ekaluokkalaiset viettävät aikansa ostarilla pihistäen karkkia, kaikki lapsista aikuisiin huutavat homoa ja vittua. Roskat jäävät juuri siihen mihin ne heitetään, koiranpaskat siihen mihin koira ne tekee. Ketään ei kiinnosta kuin oma napa. Oksettavaa!!!!!!!

Mun anoppi kertoi että poikansa, eli mieheni, ei koskaan itkenyt. Ei siis sekuntiakaan koskaan. Anoppi laittoi hänet omaan huoneeseen nukkumaan ja sitoi täysinäisen tuttipullon pinniksen pinnaan kiinni jotta poika sai välillä hörppiä. Näin taattiin hyvät yöunet kaikille....

Ero tuli loppujen lopuksi appivanhemmillenikin.