Huudatko lapsellesi?

ja minulla on kuuluva ääni. Joten usein huudan vaikka en edes omasta mielestäni huuda. Korotan ääntäni (lue: huudan) yleensä tilanteissa, joissa lapsi tekee jotain kiellettyä josta olen jo aiemmin useita kertoja sanonut. Tai jos satuttaa minua tai sisarustaan. Tai jos tekee jotain itselleen ihan oikeasti vaarallista.



Väsyneenä ja kiireessä sortuu helpommin. Mitähän sanoisin, en huuda päivittäin, mutta viikoittain kyllä. Joskus saman päivän aikana muutaman kerran ja joskus menee useita päiviä ilman huutamista.

Etenkin väsyneenä. Jos eivät kuuntele kun monta kertaa sanonut jostain. Joskus päivittäin. Yritän enemmän puhumalla, mut välillä menee huutamisen puolelle.

Mun 6 v pahoittaa usein mielensä:( sit mulla huono omatunto huutamisesta..

Mun 6 v pahoittaa usein mielensä:( sit mulla huono omatunto huutamisesta..

Lapset tajuaa että olen tosissani kun huudan. Ei kai täysin voi huutamiselta välttyä kukaan???

Itse korotan ääneni helposti kun yritän sanoa jotain napakasti. Välillä menee täysin huutamisen puolelle. Meillä 2,5v matkii isäänsä ja sanoo kiukkuisesti takaisin "äiti älä huuda mulle!", eli tehoa en sanomisiini sillä huutamisella saa, paremmin toimii esim. jäähypenkki tai jonkun lelun laittaminen jäähylle. Mutta kun on kova temperamentti niin täysin en sitä huutamista osaa välttääkään. Helpoimmin huuto tulee silloin, kun olen itse tilanteessa, josta en heti pääse väliin (imetän pikkusisarusta/istun pöntöllä/kädet muuten vain täynnä tavaraa) ja lapsi tekee jotain mitä on lukuisia kertoja kielletty ja josta voi seurata joko fyysistä vahinkoa tai vahinkoa omaisuudelle.

siis jos ny ei lasketa sitä että huudan vaikka ulkoa sisälle syömään...

Kurinpidossa huudan siis äärimmäisen harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa.

En koskaan huuda lapsille, eivätkä lapset huuda minulle. Saatan kyllä madaltaa ääntäni joskus.

Todella ruman kuuloista kun aikuiset karjuu lapsilleen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...



Miehelle huudan harvoin, siis vain todella raivoissani, mutta silloin ei lapsia ole lähimaillakaan.

Mä pyrin välttämään. Väsyneenä turhautuu ja silloin menee kasvatuksessa todella mistä on aita matalin eli tulee ärjäistyä. Jos huolehdin itsestäni, niin en turhaudu niin herkästi.



Ja taas toi temperamenttijuttu tuli tähän. IHminen voi olla hyvinkin kiivas, mutta pakkoko se on purkaa lapsiin.

vaikka pyydän aina anteeksi. Mies haukkuu minua asian johdosta tämän tästä.

Siitä asti kun mua alkoi vaivata parisuhteeseen liittyvät jutut, mulla on mennyt myös huonommin lapsen kanssa ja olen käyttäytynyt ikävällä tavalla. Ahdistus on niin suuri ettei edes järki enää estä huutamasta.

Jos huolehdin itsestäni, niin en turhaudu niin herkästi.

Eli silloin, kun olen sanonut jostain asiasta pari kolme kertaa, ja meno eikun yltyy. Sitten karjahdan, ja vasta sen jälkeen uskotaan, että joo, nyt äiti on tosissaan. Toki voisi olla karjumattakin ja viedä vain jäähylle, mutta sen seurauksena sitten karjuu joku muu eikä vaan ihan vähän aikaa... Eli jos haluaa rauhoittaa tilanteen, oma hiiltyminen on tehokkainta.

otan liian henkilökohtaisesti lapsen kiukuttelu ja alennun lapsen tasolle itse. : (

Huudan joskus kuin sireeni niin että ääneni käheytyy.



Olen muutenkin ihan ääripääihminen: hellin ja suukotan ja sanon rakastavani monia kertoja päivässä. Paljon sylitellään ja halitaan. ja kun hermo menee, huudan taas...



Tunnen joka päivä tästä syyllisyyttä ja päätän aina että enää en huuda. Sitten taas huomaan karjuvani kurkku suorana.



Minulla on kaksi hyvin temperamenttista tyttöä, 3 ja 5 vee...

Huudan kun tappelevat keskenään ja samalla menen väliin. Muuten en.

Jos puhetta ei uskota tai kuulla(esim.pihalla), täytyy välillä korottaa ääntä:

enpä osaa sanoa kuinka usein, riippuu ihan mikä ikä kullakin on päällänsä :-D , kuuden lapsen kanssa tilanteita syntyy ainakin kerran kuussa!

En ainakaan tunne mitään huonoa oloa siitä, että hoidan ja kasvatan itse lapseni sekä pidän kurin ja järjestyksen!

Minä olen vanhempi en kaveri!

pidän lapsia paljon sylissä ja sanon joka päivä että rakastan.

sitten taas "pimahdan" ja huudan kuin palosireeni aivan tyhmistäkin jutuista.

tarpeetonta sanoakaan että olen temperamentiltani melkoinen kuumakalle ja fiilikset vaihtelee kuin vuoristoradalla.

Olen muutenkin ihan ääripääihminen: hellin ja suukotan ja sanon rakastavani monia kertoja päivässä. Paljon sylitellään ja halitaan. ja kun hermo menee, huudan taas...

Itse en taas huuda miehelle. Lapsille saatan huutaa ja sallin heidän huutavan minulle mutta mitä isommiksi kasvaa uhmasta niin sitä enempi sovitaan puhumalla.

Äärimmäisessä paniikissa vaan huudan aikuiselle ihmiselle, eikä silloin taas ole väliä onko siinä lapsia näkemässä koska asia sovitaan kun tilanne purkaantuu ja minulle on tärkeää että lapset näkee hiiltymisiä ja sopimisia.



Minusta on on jotenkin epäluonnollista alkaa madaltamaan ääntä. Peloteko siinä on takana? Huutamisessa/äänenkorottamisessa on pointti se että ollaan tosissaan jonkun kiellon kanssa.



Kyllä aikuiselämässäkin pomo saattaa korottaa ääntään kuin madaltaa sitä, en tiedä missä tilanteessa äänen madaltaminen olisi normaalia. Joskus saatan kuiskia lapsille jos he huutaa niin alkaa kuuntelemaan.



Huutamisessa esim. sama asia kuin säännöissä. Pienellä lapsella on sääntöjä ja rajoja joita muutetaan kun lapsi kasvaa. Kun lapsi kasvaa ja osaa perustella niin säännöissä aletaan tehdä muutoksia. Ei huutaminenkaan ole asia joka on muuttumaton. Olen kovaääninen ja sellaisenaan joku mamma varmaan kauhuissaan jolloin voi miettiä mikä on huutamista? Äänenekorottamista ja mikä huutamista?



Ei huutaminenkaan tehoa jos sitä käyttää liikaa. Itse huudan pahasta teosta enkä näe tätä huonona. Piipittämään en ala.

eilen huusin 9-vuotiaalle kun tämä alkoi katsoa illalla elokuvaa vaikka läksyt oli vielä tekemättä.



6-vuotiaalle huusin edellisen kerran eskarikaverinsa nimittelystä. Kiva tunne kun on kieltänyt poikaa kutsumasta ryhmäläistään apinaksi ainakin viisi kertaa, ja vielä vaan sama typeryys jatkuu... Ihan sama vaikka se kaveri olisi miten kurja tyyppi, nimittelyä en salli.

korotettua liikaa ääntä ja lapset pahoittaa siitä kyllä kovasti mielensä, kun en yleesä huuda. Asiasta on tähän mennessä huudettu, ja ne asiat on esim. kun poika syyllistyi kiusaamiseen koulussa, tai tönitään/kampitetaan toisiaan, niin silloin äidiltäkin karkaa että "jo nyt on perkele, jos ei siellä osata olla kunnolla vaan tapellaan kuin apinat!" ja saarnaa tulee. Muuten en näe mitään syytä huutaa, yritän opettaa terveellä järjellä ajattelemista, rauhallista harkintaa ja virheiden sietämistä. Varsinkaan kun exäni karjui aina, ja mitä pienimmästäkin asiasta, jos vaikka suolapurkki tippui lapselta lattialle.



Vältän kovasti tarpeetonta äänen korottamista.



kolmen yh-äiti