Lue keskustelun säännöt.
Uuden miesystävän lapset ei hyväksy minua. Mitä voin tehdä muuttaakseni tilanteen?
26.03.2012 |
Tapasin miehen vuosi sitten, aluksi tapailtiin muutaman kuukauden ajan ja nyt olemme seurustelleet 8kk ajan. Yhteenmuutto on tullut ajankohtaiseksi.
Minulla ei ole lapsia, miehellä on. Lapset ovat täysi-ikäisiä, 22v ja 26v. Itse olen 34v ja miesystäväni 47v. Suhteemme ei ole alkanut pettämisestä, oli eronnut vaimostaan (lapsiensa äitistä) ja paria vuotta aikaisemmin. Minä puolestani olin ollut sinkkuna muutaman kuukauden ajan kun tapasimme.
Miesystäväni jälkikasvu on ollut minua vastaan alusta saakka. Ilmeisesti eivät hyväksy ikäeroamme vaikka sitä on vain 13 vuotta. Tavatessamme käyttäytyvät normaalisti mutta jos kysyn asiasta, sanovat suoraan että eivät hyväksy parisuhdettamme ja toivovat että eroamme. Erityisesti vanhempi lapsi, poikansa on sitä mieltä että mitä nopeammin tämä loppuu, sen parempi heille. Toivovat vanhempiensa yhteenpaluuta, vaikka mies on sanonut että sitä ei tule tapahtumaan. Ex-vaimonsa mielipidettä en tiedä.
Toisaalta ymmärrän lasten toiveen vanhempiensa yhteenpaluusta, eivätkö kaikki niin toivo? Mutta toisaalta ovat täysi-ikäisiä, olivat eronkin tapahtuessa. Onko tuollainen tavallinen suhtautuminen aikuisillekin ihmisille, että toivovat eronneiden vanhempiensa vielä palaavan yhteen? Miten tästä eteenpäin? Täytyykö vain puskea eteenpäin välittämättä heidän mielipiteestä, tehdä niinkuin minä ja mies haluamme? Onko täällä ketään kuka olisi elänyt samassa tilanteessa? Miten asia ratkesi?
Kommentit (104)
.. Niin, en kuitenkaan vihaa tätä uutta elämäämme ilmestynyttä naista. Ja toivon, että isäni on onnellinen, totta kai hän ansaitsee onnea ja rakkautta elämäänsä. Yritän tutustua tähän uuteen naiseen ja hyväksyä hänet, en osoita epäilyksiäni kummallekaan millään tavalla. Ihmettelen vain, että eikö olisi muka löytynyt samanikäistä kumppania, onko pakko mennä naimisiin, nyt kun isällä olisi mahdollisuus elää aikuisen ihmisen vapaata elämää ilman lapsia, niin ottaakin nuoren naisen, jolla on pieniä lapsia. Ennen käytiin isän kanssa lomilla yhdessä, nyt ei ole semmosille matkoille asiaa, kun ne onkin ihkuja rakkauslomia nuorikon kanssa.
Olen siis oikeastaan mustasukkainen, kun on tullut tämä toinen nainen ja vie isäni ajan. Mutta mikä siihen auttais? En tiedä.. Se, että voitais edelleen viettää tiiviisti aikaa yhdessä, lomalla ja vierailuilla, kuten ennenkin, ettei tulis tämmöstä vieraantumisen tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisit yhä viettää tiiviisti aikaa isänsi kanssa, lomailla ym. Mitäs jos hankkisit ihan itse oman ikäisesi kumppani ja lomailisit hänen kanssaan? Kuuluu elämän normaaliin kulkuun, että lapsi "vieraantuu" vanhemmistaan ja liittyy omaan perheeseen.
niin voin kertoa oman kokemukseni tuohon ikäeroasiaan, koska isäni alkoi seurustella itseään 13 v nuoremman naisen kanssa kun olin about 20v, eli olin aika samassa tilanteessa kuin ap:n miehen lapset. Ja mä olin niiiin hemmoteltu isin tyttö ettei ollut tottakaan MUTTA olin todella onnellinen siitä, että isäni löysi tämän naisen. Isä oli ollut siinä vaiheessa yksin 10v ja olin usein huolissani hänen onnellisuudestaan.
Mä (ja myös siskoni) koin siis todella hyvänä heidän suhteensa. Ja vaikka mulla olisi ollut jotain sitä vastaan niin en olisi ikinä kehdannut millään tavalla sitä tuoda esiin, herran jestas, saahan nyt aikuinen ihminen jolla aikuiset lapset tehdä mitä haluaa. Ja perinnöstä vinkuminen olisi mun mielestä niin käsittämättömän noloa, etten kehtaisi sitä tunnustaa edes nettipalstalla. Hankkikaa itse omat rahanne?
Ok, isäni ei koskaan muuttanut naisen kanssa yhteen ja myöhemmin erosivat, harmi kyllä, mutta tunnustettakoon, että ehkä tuo yhteenmuutto olisi voinut minua hieman vaivata kun en olisi voinut enää niin vapautuneesti käydä isälläni. Kuitenkaan en olisi ikinä tuonut tätä esiin, halusinhan että isäni saa vihdoinkin ns. elämän.
Pointtini on, että a) ikäeronne ei ole mikään objektiivinen ongelma ja b) jotain mättää noiden aikuisten lasten päässä, joko heidän isäsuhteessaan tai sitten jossain muussa. Mun mielestä tuollainen käytös on todella noloa. Vaikka tuntisi mitä tuntee niin pitäisi olla sen verran tilanne- ja käytöstapojen tajua, että ei ilmaise vastustustaan.
ja heidän asemansa on siten uhattuna, perintö, isän huomio...
ei se ole minkään ikäiselle helppoa joutua jakamaan perheensä jonkun ulkopuolisen kanssa.
itselläni on äiti ja isä puoli enkä ole koskaan oppinut tykkäämään äitipuolestani. siedän häntä kyllä on vaan niin mitään sanomaton ihminen minulle että sitä on vaikea selittää.