Että v*tuttaa kommentit "Me ollaan reissattu/harrastettu/juhlittu ennen lasta, enää ei tarvi"

eli aikansa kutakin. En tiedä ketään, joka ei parisuhteen takia luopuisi jostain, joten miksi ihmeessä lapsen syntymän takia ei voisi myös luopua?

Joku tykkää käydä silloin tällöin baarissa, niin sitten onkin kunnon yli-ikäinen puburuusu, joka ei muuta tee.. Hohhoijaa

Mutta eihän se riitä mihinkään loppuelämäksi. Ihmettelen jos näin luulee asioiden olevan lopun elämää. Ite ainakin tein nuorena lapset ja vielä olen bilettänyt ja reissannut vielä enempi mitä ennen lapsia. Lapsetkin on välillä reissuissa mukana ja välillä ei. Nyt on selkeä bilekausi menossa taas kolmikymppisenä, ja ajattelin, että tämä menee ikäänkuin varastoon, sillä ajattelint ehtiä tehdä vielä toisen kierroksen lapsia, mutta elämä ei edelleenkään pysähdy siihen, vaan vain pikkulapsiajaksi, ja edelleen voi matkustaa ja välillä käydä baarissakin kahden miehen kanssa, kun pahimmasta vauva-ajasta on selvitty taas.

Sulla on pullat hyvin uunissa, kun on kaks miestäkin! ;)

kun lapsia saa, mutta muuten voi kyllä jatkaa menemistä ja tulemista ihan samaan malliin kuin ennenkin. Meillä ainakin elämä on vain vilkastunut lapsen myötä, nykyään matkustetaan, harrastetaan ja käydään ulkona syömässä paljon useammin kuin ennen lasta. Lapsen voi ottaa mukaan lähes kaikkialle ja jos ei voi, niin isovanhemmat ovat sitä varten. Myös uraa voi tehdä, ainakin itsellä urakehitys lähti nousukiitoon äitiyslomalta palattuani.



Vain AV-palstalla elämä pysähtyy lapsen syntymään...

mutta jos on saanut ihan tarpeekseen jo juhlimisesta tai eksoottisesta reissailusta, niin toivottaa tervetulleeksi erilaisen elämänvaiheen.



Lasten kanssa olemme toki myös matkustaneet. Silloin on vain varattu hotelli, mietitään kohdetta lasten turvallisuuden ja tekemisten kannalta. On myös tietyllä tavalla eksoottista mennä kanarian saarille, kun vuosikymmenen jo kolunnut viidakoissa ja ties missä soilla.



Jos kaipailee extremeharrastuksia, kuten kuukausien vuoristovaellusta, viikonlopun ryyppyjuhlia tms. niin ehkä ei ole kypsä vanhemmaksi. Sitten pitääkin elää, kuten haluaa ja unohtaa lasten hankkiminen. En ole käyttänyt alkoholia kohta kahteen vuoteen, eikä yhtään tee tiukkaa, eikä kertaakaan ole tehnyt mieli. Ensin olin raskaana, sitten imetin, sitten piti huolehtia lapsesta kuitenkin ja nyt olen taas raskaana.



Elämässä kiinnostukset vaihtuvat ja hyvä niin. Harrastuksia olen toki jatkanut. Käyn säännöllisesti uimassa ja ratsastamassa ja muutaman kerran vuodessa menen pidemmälle ratsastusvaellukselle. Se riittää tällä hetkellä ihan hyvin.

niin bilettäminen jatkuu muutaman "perhe-elämä" vuoden jälkeen, kun lapset ovat isompia. Siinä sitten ryypätään lapset mukana.

Siihen mennessä olin opiskellut 2 tutkintoa ja työskennellyt useamman vuoden todella kivassa työpaikassa.



Elin täydesti ja intensiivisesti nuo vuodet (opiskelua ja töitä lähes kellon ympäri) ja kun sain lapsen, oli aika alkaa elää täyttä lapsiperhe-elämää.



Nyt olen ollut kotiäiti 4 vuotta ja toinenkin lapsi syntynyt. Tuntuu vapauttavalta, että voin vain keskittyä lapsiin ja kotiin.



Tosin tilanteeni on siitä etuoikeutettu, että taloudellisia huolia ei ole ja miehen työn kautta olemme matkustelleet ja asuneet ulkomailla. Arki on siis todella viihdyttävää :)

tavallinen arki äitinä, joka kodin ja työn lisäksi silloin tällöin nauttii eri kulttuurimuodoista (eniten oopperasta ja baletista), kädentaidoista (aktiivinen askartelija), puutarhan hoidosta ja kuntoilusta, eli kaikesta mitä perheellinen äiti voi tehdä ikään katsomatta.

Ensimmäisen lapsen sain 25 vuotiaana ja siihen loppuivat PIINAvuodet. Sosiaalisena ihmisenä piti kavereiden kanssa käydä bilettämässä ja silloisen poikakaverin kanssa aurinkomatkoilla ja muutamalla kaupunkilomalla. En viihtynyt enkä nauttinut ollenkaan sellaisesta elämäntyylistä! Seuran vuoksi kestin ja onneksi ystävyyssuhteet on suurimmaksi osaksi vieläkin tallessa. Mieli ei ole muuttunut sitten nuoren äidin mielipiteestä. Matkustelukin on mukavaa perheen kesken, olen meidän perheen ensimmäinen joka haluaa illan tullen hotelliin:)

Joten mitään en ole menettänyt, vaikka lapsen teinkin 25 vuotiaana.

Ja minä kun odotan, että pääsen lasten kanssa matkustamaan sellaisiin matkakohteisiin, joissa lasten innostus on puolet hauskuudesta. Kesällä mennään Legolandiin...



... vaikka jonkun kasvatusoppaan mukaan lapsi nauttii ihan yhtä paljon eväsretkestä lähipuistoon (niitä on jo tehty).



Itse kyllä muistan lapsuuteni Legolandin matkan kesän kohokohtana.



Niitä aikuisten juttuja voi kokea sitten joskus, mutta nyt lapset ovat pieniä ja kun tämä vaihe on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa takaisin.

ite oon sanonu just noin. Tai en ehkä että "enää", vaan nyt. Aika aikaansa kutakin, nyt eletään täysillä tätä elämänvaihetta!! Se on selvää, että ensimmäinen vauvavuosi on tosi sitova, ja tuonne kouluikäänkin asti lapset on aika riippuvaisia vanhemmistaan. Silloin lämmittää mieltä, että on mitä muistella, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Kun on joskus kokenut ne, ei ole enää hinkua kokea niitä juuri nyt, vaan voi nauttia rauhassa meneillään olevasta elämäntilanteesta. Toki reissataan ja mennään ja harrastetaan lasten kanssa, mutta se kaikki tapahtuu lasten ehdoilla.



Eli ei olla täysin ilman "näitä ihania harrastuksia", mutta samanlaista vapautta kuin ilman lapsia ei tietenkään ole. Kunhan saisi välillä edes sitä "omaa aikaa" tai "parisuhdeaikaa", niin saisi olla tyytyväinen :D. Jaksamaan auttaa rakkaus lapsiin, ja se oma aika!! Ja sitten kun lapset on vähän vanhempia, niin voidaan ottaa ne mukaan meidän "extremeharrastuksiin" jne.!!



Kuulostaa siltä ap, ette ole vielä valmis yrittämään lapsia. Kuuntele vaan rauhassa itseäsi, nykyään voi myös valita, että jatkaa elämää ilman lapsia!

Niitä aikuisten juttuja voi kokea sitten joskus, mutta nyt lapset ovat pieniä ja kun tämä vaihe on mennyt, se on mennyt. Sitä ei saa takaisin.

Ja täytyy sanoa, että minussa on sen verran lasta, että itsekin nautin näistä Legoland-retkistä ;)

Olisin äärimmäisen pettynyt elämääni, jos se olisi ollut esim. 5 vuottakin samankaltaista biletystä ja matkustelua vuodesta toiseen.



Minä en bilettänyt ja matkustanut varastoon, mutta selvästi siirryin tästä vaiheesta toiseen, kun opiskelut päättyi ja sain töitä. Miehen kanssa muutettiin yhteen, alettiin matkustaa yhdessä lomilla ja huomattiin sitten, että nyt olisi sopiva hetki sille lapselle. Meille se tapahtui ihan luonnostaan. Kun lasta ei kuulunut, emme suinkaan bilettäneet ja matkustaneet lisää vaan totesimme, että tämä on nyt koettu ja on uuden aika. Me siis ihan luontevasti siirryimme uuteen vaiheeseen, vaikka sitä lasta ei meille suotukaan. Ostimme mökin ja aloimme viettää aikaamme siellä.



Olen siis vahvasti sitä mieltä, että vimmainen saman asian toistaminen on pakkoliike, jolla estää itseään siirtymästä toiseen vaiheeseen, koska se vaihe pelottaa. Ei sen jonkun asian toteuttaminen estä sitä, etteikö elämään voisi mahtua muutakin. Mutta on selvää, että jos sitä muuta ei salli, ei myöskään pääse muihin vaiheisiin eikä oikeasti elä ja hanki kokemuksia vaan pakenee.



Vai mitä uusia kokemuksia ap saa siitä, että juoksee niissä New Yorkin jazzklubeissa kerta toisensa jälkeen? Miten kasvat ihmisenä? Mitä nautintoa saat samasta asiasta uudestaan ja uudestaan?



En siis tarkoita, että ap:n pitäisi luopua matkustamisesta voidakseen siirtyä seuraavaan vaiheeseen, mutta kyllä hänen pitäisi löytää elämäänsä uutta sisältöä muilla keinoin kuin toistamalla vimmaisesti itseään vuodesta toiseen. Ihminen on luonnostaan utelias ja kaipaa uusia asioita elämäänsä. Hetken - muutaman vuoden - voi viettää samanlaista elämää, mutta sitten on jo uusien asioiden aika.



Meilläkin lopulta alkoi se lapsiperhe-elämä, ja hassua kyllä, mökkeily on jäänyt syrjään. Nyt kun lapset ovat jo 5- ja 2-vuotiaat, olemme huomanneet, miten ihanaa on näyttää heille uusia asioita. Aluksi riitti kylpylälomat ja Muumimaailma, mutta viime syksynä nautimme koko perhe Rooman matkailusta, joka varsinkin isommalle oli mieletön elämys. Uusi matka kevääksi on tilattu, lähivuosiksi suunnitellaan sitä Legoland-reissua nostalgisesti omia Legoland-reissuja muistellen, ja kun vanhemmat viettävät 40-vuotisjuhliaan Pariisissa parin vuoden päästä, on jo sovittu, että lapset pääsevät Eurodisneylandiin. Kaikkea mahtuu mukaan, ja tämä uusi elämänvaihe tuntuu lapsiperhekohteista huolimatta hauskalta ja jopa jännittävältä. Mikään ei ole ihanampaa kuin oman lapsen innostus.



Ap, mitä sinä pakenet? Vanhenemistako?



Olen samaa mieltä siitä, että kaikkea ei voi kokea varastoon, mutta tuo tarkoittaakin itse asiassa sitä, että tiettyjä asioita ei ole enää tarve tehdä ainakaan tässä elämänvaiheessa. Se on jo koettu eikä tarvetta sille ole juuri nyt. Monille ei välttämättä enää ikinä (esim. biletys).

Nyt kun on pieniä lapsia niin voisi lähteä vaikka Kanarialle tai Thaimaahan tms, mutta miksi mennä kun ne on jo nähty. Jonnekin kaupunkilomallekin voisi lähteä, mutta kun on Lontoo, Rooma, Pariisi, Barcelona, Wien, Berliini nähty, niin voihan tässä kotonakin olla.

Olen "nähnyt" New Yorkin neljästi, Lontoon ainakin kymmenen kertaa. Mutta silti haluaisin näihin kaupunkeihin joka vuosi! Mulle ei tosiaan riitä, että olen jonkun paikan nähnyt, vaan haluan kokea ne uudestaan ja uudestaan. Tai okei, Milano on nähnyt. Oli niin tylsä kaupunki etten varmaan koskaan enää sinne mene.

AP

Jos olisit elänyt elämäsi kuin minä noin 30v asti TODELLAKIN sanoisit, että kyllä tää on jo nähty.

Eli mä voin ihan huoletta sanoa, että mun ei enää tarvii. Ehkä seuraavan kerran vasta sitten kun lapset on aikuisia.

Äläkä sä tule tänne 20v AP mulle sanomaan, että mä en sais sanoa et oon nähnyt tarpeeksi. Mä nyt vaan olen nähnyt jo! Usko se.

Syytön mä siihen olen, että jotkut toiset ei vaan ole saaneet itselleen tarpeeksi elämän kokemusta. Se on vaan heän oma vika.

ah, nää nuoruuden vimmalla kirjoitetut kommentit on jotenkin niin suloisia!

jos halutaan jonnekin, mutta minusta on ihanaa viettää aikaani perheenkesken. Ihan normaalia elämää ilman humalanhuurua tai känniläisiä ympärillä. Minulle on hemmottelua jokailta käpertyä mieheni kainaloon katsomaan leffaa, kun lapset rauhoittuvat nukkumaan. Silloin kun lähdetään kavereiden kanssa ulos...no ihan mukavaahan se on mutta turhalta ja tyhjältä tuntuu hillua baarissa.

Mulle ei nyt ollenkaan aukea ap:n pointti. Ap ei ole tyytyväinen elämäänsä, eikä silloin muutkaan sais olla tyytyväisiä? Kaikki tekee tässä elämässä omat valintansa. Jos ap nyt onkin valinnut vähän kehnosti ja nyt harmittaa, niin ei se kyllä muiden vika ole.

Ymmärrän hyvin näitä 30-40-vuotiaita, jotka haluaisivat lapsen, mutta samalla pelkäävät sen tuomaa muutosta. Omat lapseni sain 35-vuotiaana, neljässä maassa asuneena, korkeasti koulutettuna, sinkkuelämää eläneenä ja tuolloiseen elämääni täysin kyllästyneenä. Nyt tiedän, että omat lapset tuovat elämään niin suurta rakkautta, iloa ja onnea, että sitä ei voi käsittää ennen kuin lapsensa on saanut. New Yorkin -matkat, uralla eteneminen ja baarissa kukkuminen ovat täysin turhia juttuja vauvan rinnalla. Muutaman vuoden kuluttua voi taas olla toisin, mutta nyt ainakin on täydellistä!

..tät narsistipuhetta. Minä, minun, minulle..minä, minä MINÄ.... olen tehnyt sitä/en ole saanut tehdä sitä/



ÄLKÄÄ JUMALAUTA TEHKÖ NIITÄ MUKELOITA, JOS ETTE OSAA PRIORISOIDA ELÄMÄÄNNE EDES 10 VUODEKSI!

Ymmärrän hyvin näitä 30-40-vuotiaita, jotka haluaisivat lapsen, mutta samalla pelkäävät sen tuomaa muutosta. Omat lapseni sain 35-vuotiaana, neljässä maassa asuneena, korkeasti koulutettuna, sinkkuelämää eläneenä ja tuolloiseen elämääni täysin kyllästyneenä. Nyt tiedän, että omat lapset tuovat elämään niin suurta rakkautta, iloa ja onnea, että sitä ei voi käsittää ennen kuin lapsensa on saanut. New Yorkin -matkat, uralla eteneminen ja baarissa kukkuminen ovat täysin turhia juttuja vauvan rinnalla. Muutaman vuoden kuluttua voi taas olla toisin, mutta nyt ainakin on täydellistä!

Ehkä lasten tekeminen alle 30-vuotiaana pitäisi kieltää. Henkinen kypsyminen vaatii näköjään ikää.

Kun sitä on ehtinyt ennen lapsia tehdä 15-20 vuotta, ei enää koe uhraukseksi olla aloillaan. Toki se matkustelu ja juhliminenkin voi palata ohjelmistoon sitten, kun ei enää ole pieniä lapsia, mutta pointti onkin, että VOI TYYTYVÄISENÄ ELÄÄ LAPSIPERHEEN STAATTISTA ELÄMÄÄ JONKIN AIKAA.

Miten tämän nyt sitten eroaa siitä ajatuksesta että kun on hankkinut lapset nuorena ja TYYTYVÄISENÄ ELÄNYT SITÄ LAPSIPERHEEN STAATTISTA ELÄMÄÄ JONKIN AIKAA ja kun lapset ovat isoja ja vanhemmat vielä esim nelikymppisiä, niin sitten taas matkustelee. Kun juuri tuolla aloittajan lauseella "mummovanhemmat" perustelevat oman valintansa paremmuutta nuorempiin nähden että ei sitten ole tarvetta paikkailla elämättä jäänyttä elämää vanhempana kun on ensin matkustellut? Ei sillä luulisi olevan suurta väliä, missä järjestyksessä eri elämänvaiheet kokee.

vaan sanoin vaan sen, mikä on meillä monella iäkkäämpänä lapsensa saaneella elämän totuus. Sitä ap tässä taivasteli, että miten se muka olisi mahdollista - no ON se, koska sitä itsellistä elämää on ehtinyt elää jo niin pitkään, että vaihtelu virkistää...

Jos taas sitä ei ole ehtinyt ollenkaan kokea, niin se houkuttaa ehkä enemmän. Voi olla, että ei houkuta jokaista, mutta aika moni tuntemani parikymppisenä tai jopa teininä äidiksi tullut elää sellaista sitku-elämää. "Sitku lapset on isoja, minä muutan ulkomaille töihin ja käyn ravintoloissa". Mikäpä siinä, jos on lastenteon väleissä ehtinyt hankkia itselleen ammatin ja työpaikan, joka mahdollistaa sellaisen elämän - ja jos vielä nelikymppisenä jaksaa, eikä ne lapsetkin mokomat tee omia lapsia yhtä nuorina ja nainen joudu nelikymppisenä mummoilemaan ja olemaan hoitoapuna lapsilleen, jotka kaipaavat Omaa Aikaa ja Vapaita Viikonloppuja.

Let's face it, jokaisessa ikäkaudessa on omat hyvät puolensa äidiksi tulemisen suhteen. Iäkkäämpänä äidiksi tulemisen etu on, että elämää on ehtinyt jo nähdä aika lailla, ja uraa ja varallisuuttakin on todennäköisemmin kasassa enemmän kuin parikymppisenä äidiksi tulevalla. Totta, parikymppisenä äidiksi tulevalla on todennäköisemmin energiaa ja terveyttä enemmän, se taas on sen ikävaiheen plussa.

Ja kaikki em. on tietysti keskimääräisyyksiä, ei ikinä päde (kuten ei muukaan ihmisistä sanottu) ihan jokaiseen yksilöön.