Että v*tuttaa kommentit "Me ollaan reissattu/harrastettu/juhlittu ennen lasta, enää ei tarvi"

Mulle ei tosiaan riitä, että olen jonkun paikan nähnyt, vaan haluan kokea ne uudestaan ja uudestaan. Tai okei, Milano on nähnyt. Oli niin tylsä kaupunki etten varmaan koskaan enää sinne mene.

AP

Eikö ap osaa nauttia elämässä muusta kuin matkustamisesta? Kannattaisiko vähän avartaa näköaloja muutenkin kuin matkustelemalla? Hetimulletännenyt-mentaliteetti aikuisella on aika noloa...

Eli jos rakastaa matkustelua ei voi nauttia mistään muusta ja on nolo keskenkasvuinen nulikka. Olisihan tämä pitänyt av:lla arvata. Oikea Äiti (TM) nauttii leipomisesta ja siivoamisesta. AP

Sanokaa, miten te jotka "olette ehtineet jo tehdä kaikkea" ennen lasta jaksatte tyytyä elämään ilman näitä ihania harrastuksia ja vapautta? Musta tuntuu, että vaikka olis kuinka kiertänyt maailmaa nuorena tai seikkaillut extremeharrastusten parissa, niin se ei riitä loppuelämäksi.

Meidän, jotka olemme kiertäneet maailmaa ja harrastaneet extremejä ennen lapsia, ei tarvitse ainakaan pelätä, että ne jäävät lasten takia kokonaan tekemättä.

on jo siis ehtinyt koluta ravintoloita yms. siinä määrin, että on jo kaivannut kovasti jotain muuta. Tällöin ihminen on jo varmaankin n. 30 v.

Miten ulkomaille muutto/moottoripyöräily tms. ja lapset poissulkevay toisensa? Miksi ei voi lähteä äkkilomalle, vaikka on lapsia?

ettei voisi elää ilman ihania harrastuksia ja vapautta. Ikävä kyllä lasten kanssa se vapaus on välillä vähän rajoitettua. Paitsi niille, jotka ulkoistavat lasten hoidon ja kasvattamisen esim. isovanhemmille.

Olen 20 ja odotan esikoista, ja pohdin jatkuvasti elämättä jäävää elämää sun muuta. Ehkä se ei jääkään elämättä!

Mulle ei tosiaan riitä, että olen jonkun paikan nähnyt, vaan haluan kokea ne uudestaan ja uudestaan. Tai okei, Milano on nähnyt. Oli niin tylsä kaupunki etten varmaan koskaan enää sinne mene.

AP

Eikö ap osaa nauttia elämässä muusta kuin matkustamisesta? Kannattaisiko vähän avartaa näköaloja muutenkin kuin matkustelemalla? Hetimulletännenyt-mentaliteetti aikuisella on aika noloa...

Eli jos rakastaa matkustelua ei voi nauttia mistään muusta ja on nolo keskenkasvuinen nulikka. Olisihan tämä pitänyt av:lla arvata. Oikea Äiti (TM) nauttii leipomisesta ja siivoamisesta. AP

sitten kun olosuhteet ovat otolliset, jos ei kerran lapsen kanssa voi jostain kumman syystä matkustaa? Jos ei juuri tänä keväänä pääsekään sinne Lontooseen, niin onko se nyt elämää suurempi murhe?

vastaan vielä sinulle: äkkilomista/matkustelusta en ole puhunut muuta kuin sen, että lomakohteemme ovat muuttuneet (= nyt mennään sellaisiin paikkoihin, mistä lapsetkin tykkäävät, ennen en todellakaan käynyt missään lapsiperhekohteissa). Pitkät ja vaaralliset mp-retket ovat minulle sellainen asia, joissa en henkeäni halua enää vaarantaa (muut tehköön ihan mitä haluavat, oma itsesuojeluvaistoni nousi lastenteon myötä) eikä lapsia voi mukaankaan ottaa. Ja kuten jo sanoin, ulkomaille muuttamisessa pitää minun mielestäni ottaa lapset huomioon - se on minulle ihan eri asia kuin lähteä yksin suin päin kokeilumielessä muualle asumaan. Mutta ilmeisesti tämmöistä näkökantaa on vaikea tajuta. Samapa tuo, itse olen tyytyväinen valintoihini.

varmaan tiesit, ettei lasten kanssa voi tehdä täsmälleen samoja asioita kuin ilman lapsia, joten miksi lisäännyit?

Ei ole enää mitään intoa riekkua aamuun asti.



Matkustamisesta en ole saanut kyllikseni. Vain matkan toteutukset ovat lasten kanssa erilaisia kuin aikuisten kesken. Lapset olen saanut 36- ja 39-vuotiaana.

haluaa säilyttää täydellisen vapauden ja haluaa istua illat jazz-klubeilla New Yorkissa. Nim been there and done that. Ei voi saada kaikkea samaan aikaan, mutta elämänsä aikana ehtii kokea monenlaista. Sekä sitä vapauden huumaa että kodista ja ihanista lapsista nauttimista, elämän suurinta rakkautta. Siinä rinnalla vain jazz-klubien hehkuttaminen kalpenee ja tuntuu naurettavalta vertailukohteelta edes. Toki jos se on elämän tärkein asia tästä iäisyyteen, kannattaa jättää lapset tekemättä.

olla sen verran henkisesti kypsässä vaiheessa aikuista elämäänsä, että ymmärtää sen, että kun lapsi syntyy perheeseen, elämä EI enää voi olla samanlaista kuin se oli ennen lasta.

35-v huomannut, että kaverini, riippumatta siitä, onko heillä lapsia tai ei, eivät enää viitsi notkua baareissa tai reppureissata. Kaikki ovat alkaneet nauttia yksinkertaisimmista asioista. Ehkä se ikä on se suurin tekijä. Onhan näitä, joilla on samat jutut kuin 20-vuotiaana, mutta hohhoijaa niitä...

Mutta tosi on, että elämässä nyt on vain ollut erilaisia kausia. Oli kausi nuorena, jolloin olin ns. runotyttö, joka vain luki ja kökötti kotona. Sitten tuli kausi, että biletin ja matkustin sinkkuna ja kuljin ympäri maailmaa yksinkin välillä liftaten.

Sitten tuli vaihe, että tuli lapsia ja tuli vähemmän kuljettua ja niitä rapujuhlia järjestettyä. Kun vain halutti tehdä jotain muuta ja se joku muu oli puuhastella enemmän lasten kanssa.

Nyt on taas elämänvaiheet muuttuneet. Nyt voisin sanoa, että onneksi tuli puuhasteltua pienten lasten kanssa niin paljon, ei tarvitse omia lapsenlapsia itselleen ja elää menetettyä äitiyttä uudelleen. Mieheni kanssa olemme aktiivisia harrastuksemme parissa ja tapaamme tuttuja tämän kautta.

Elämäni on ollut vain sellaista, että yksi aika kun on mennyt ohi, on tullut aika astua uuteen ja kehittyä, eikä jäädä vanhaan roikkumaan.

Huh, enpä ole ajatellut, että se voisi ärsyttää jotakuta. Ekan lapseni sain tasan 30-vuotiaana. Siihen mennessä olin ollut viihteellä jo 14 vuotta todella paljon ja matkustellut ympäri maailmaa. Todellakin. Mä tein ton kaiken varastoon pikkulapsiajaksi. Nyt on kiva omistautua perhe-elämälle, kun koko nuoruus on menty, bailattu kavereiden kanssa ja nähty maailmaa. Mun mielestä noi asiat nyt vain täytyy kokea ikävälillä 18-30 v. Silloin on paras aika elämästä, silloin jaksaa, silloin on nuori ja innosta pinkeenä, silloin on kauneimmillaan myös ulkonäöllisesti. Päivääkään en vaihtaisi pois ja olen ollut niiiiiin tyytyväinen, kun ekan lapsen tein 30 vuotiaana ja tokan muutama vuosi sen jälkeen. Olen nyt 35 v enkä ole kertaakaan käynyt viihteellä. Ehkä muutaman vuoden kuluttua vois käydä. Elämään löytyy sisältöä siis ihan eri tavalla nyt.

On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.

35-v huomannut, että kaverini, riippumatta siitä, onko heillä lapsia tai ei, eivät enää viitsi notkua baareissa tai reppureissata. Kaikki ovat alkaneet nauttia yksinkertaisimmista asioista. Ehkä se ikä on se suurin tekijä. Onhan näitä, joilla on samat jutut kuin 20-vuotiaana, mutta hohhoijaa niitä...

baareilusta ja reppureissaamisesta. ja hassua sinänsä, minä tunne todella monta yli 35-vuotiasta, jotka voivat baarissa käydä, vaikka lapsiakin on siunaantunut. Eihän siellä tietystikään joka viikonloppu juosta, mutta joskus kuitenkin. Reppureissaaminen taas ei ole koskaan kiinnostanut tipan vertaa.

Tarkoittaako ap, että ilman niitä lapsia "normaali" aikuinen reissaa vuosittain ulkomailla sekä harrastaa ja pitää vapaata?



Itse sanon usein, että olen juhlinut nuorena varastoon. Ja niin olen tehnytkin, baarit ja rapuryyppäjäiset ei kiinnosta yhtään. Ja mitäs tuo haittaa?



Reissaaminen muutoin kyllä kiinnostaa. Mutta hidastaa se, että on 3 alle kouluikäistä lasta. En vaan viitsi heidän kanssaan lähteä mihinkään lentsikkareissulle. Ei se ole mitään lomaa itselle. Kotimaan matkailu saa siis riittää vielä meidän perheelle.



Ja tiedoksi, johan nuo lapset kasvaa isoksi jossain vaiheessa ja ovat omillaan, omilla reissuillaan. Silloin on minun aikani taas olla "itsekäs"...

Ikävuodet 18-34 tuli reissattua ymäpri maailmaa (+50 maata) ja asuttua myös kolmessa eri maassa. Biletettyä tuli enemmän kuin tarpeeksi ja ura luotua. Kyllähän lapsen saanti 35 vuotiaana oli totaalinen stoppi kaikelle entiselle, mutta vain vähäksi aikaa.. Nyt neljä vuotta myöhemmin lapsi on matkustellut meidän mukana ulkomailla useita kertoja ja ensi kuussa olemme lähdössä sukeltamaan ja viettämään kahdestaan hääpäiväämme Malediiveille. Ura pyyhkii hyvin, sisältöä elämässä on enemmän kuin ennen ja tylsää ja pitkäveteistä ei todellakaan ole.

Jazzklubjeja ja yökerhoja ei kylläkään ole ikävä, eli tässä asiassa jotain on kylläkin muuttunut. Enemmän kiinnostavat kahdenkeskiset illalliset;hyvä, ruoka ja viini - joita "harrastammekin" viikoittain.

Eli turha on tuntea sääliä kaikkia äitejä kohtaan, kyllä ainakin meillä osalla elämä jatkuu ja täysillä jatkuukin myös lapsen saamisen jälkeen.

Joka kesä oltiin etelässä joten melkein kaikki turistirysät on nähty. Teininä käytiin useaan otteeseen reilillä kavereiden kanssa eli kaupunkikohteet ja eiffelit ja vinot tornit on nähty. Suomea kiersin isovanhempien kanssa kesäisin ja Lapissa vietettiin paljon talvi-ja kesälomia.

Omat lapseni sain parikymppisenä, kolme peräkkäin. Nyt elämme toisenlaista haavetta, omakotitaloa maalla. Olen alkanut luomaan uudestaan uraani ja lisäkoluttautumaan.

Itse ajattelen niin, että olen maailmaa kiertänyt ja suunnilleen tiedän mitä sieltä löytyy, nyt haluan kokea tämän oman tilan ja talon ihanuuden.

Ja olen huomannut että nautin siitä. Remonteista, suunnitteluista, puutarha hoidosta ym.

Varmasti matkustelemme taas ja lapsia on aikomus viedä ulkomaille, kotimaata kierrämme nyt jo kesäisin heidän kanssaan.

Eikä se maailman matkailu niin ihmeellistä ole, enemmän koemme saavamme tästä oman talon laittamisesta, paremmin siitä jää jotain käteen kuin Aurinkolomasta.

35-v huomannut, että kaverini, riippumatta siitä, onko heillä lapsia tai ei, eivät enää viitsi notkua baareissa tai reppureissata. Kaikki ovat alkaneet nauttia yksinkertaisimmista asioista. Ehkä se ikä on se suurin tekijä. Onhan näitä, joilla on samat jutut kuin 20-vuotiaana, mutta hohhoijaa niitä...

baareilusta ja reppureissaamisesta. ja hassua sinänsä, minä tunne todella monta yli 35-vuotiasta, jotka voivat baarissa käydä, vaikka lapsiakin on siunaantunut. Eihän siellä tietystikään joka viikonloppu juosta, mutta joskus kuitenkin. Reppureissaaminen taas ei ole koskaan kiinnostanut tipan vertaa.

On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.

normaalia matkustaa useamman kerran vuodessa jopa lasten kanssa, ihan pienestä pitäen, on harratukset säilyneet ja kavereiden kanssa voi istua iltaa jälkikasvusta huolimatta? Ehkä he ovat juuri niitä joille lapsi ei ole ongelma vaan elämä jatkuu lapsen saamisen jälkeenkin?