Lue keskustelun säännöt.
Että v*tuttaa kommentit "Me ollaan reissattu/harrastettu/juhlittu ennen lasta, enää ei tarvi"
26.02.2012 |
Siis miten te reissaatte varastoon? Tai vietätte iloisia kesäviikonloppuja purjehduksen ja rapujuhlien parissa niin, että voitte ammentaa niistä vielä kymmenenkin vuoden päästä? Kuinka viisi vuotta sitten juostu maratoni voi vieläkin lämmittää mieltä?
Sanokaa, miten te jotka "olette ehtineet jo tehdä kaikkea" ennen lasta jaksatte tyytyä elämään ilman näitä ihania harrastuksia ja vapautta? Musta tuntuu, että vaikka olis kuinka kiertänyt maailmaa nuorena tai seikkaillut extremeharrastusten parissa, niin se ei riitä loppuelämäksi.
Kommentit (122)
Olen siis samoilla linjoilla ap:n kanssa.
Itse sain esikoisen 31-vuotiaana. Siihen mennessä tuli rilluteltua, matkusteltua, harrastettua. Lapsi oli hyvin toivottu ja en todellakaan ollut odotusaikanakaan missään vaaleanpunaisissa höttösissä unelmissa vaan kyllä tiesin, että se lapsiperheen arki on rankkaa ja oma itse pitää laittaa syrjään varsinkin alkuun.
Silti oli todella suuri kriisinpaikka kun jumppaan ei pääsekään kun haluaa. Tai lähteä leffaan miehen kanssa kun haluaa. Vaikka sen tiesi etukäteen, niin kyllä sitä vapautta kaipasi silti välillä tosi paljon.
Eikä kyse ole mistään baareissa notkumisesta tai ryyppäämisestä vaan yleisesti siitä, että itse ei voikaan määritellä omaa aikaansa ja tekemisiään miten haluaa. Itse en esimerkiksi ennen lapsen saantia enää juurikaan jaksanut baareissa notkua moneen vuoteen, mutta omia rakkaita harrastuksia kyllä kaipasin. Kun lapsi kasvaa, oma aikakin lisääntyy, mutta ei se silti ikinä ole enää samoissa mittasuhteissa kun ennen lapsia. Eikä tarvi ollakaan mutta kyllä se alkuun on kriisinpaikka.
Pointti on se, että kyllä minä niitä omia menoja kaipaan silti vaikka olenkin monta vuotta saanut mennä ja tehdä. Ei minulta onnistu se, että pystyn laittamaan itseni täysin narikkaan kun perheeseen syntyy lapsi. Senpä vuoksi tuo hokema, että "minä kyllä ehdin tehdä tarpeeksi ennen lapsia" kuulostaa minustakin ihan hullulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen naimisiinmenoani enkä kaivannut ulkomaanreissuja noina 36 vuotena jotka olin lapsissa "kiinni" kuten miehenikin.
Taloudellisestikin ison perheen asuntolainamaksut vievät paljon ja mielellään omaa asuntoa sekä sittemmin omakotitaloa ja kesämökkiä maksoimme matkustelun sijaan. Lainat ja matkustelu ovat liian kallista samaan aikaan toteutettuna.
Kesäisin menimme lomalle kotimaassa isommalla porukalla sukulaisten kanssa vuokraten kesämökin, jaettiin vuokra ja serkutkin saivat uida yhdessä...Saimaalla viihdyimme kymmenen kesää ns. uivissa kesämökeissä jotka sai vuokrata Anttolasta.
Ei kaikki välttämättä halua matkustella, varsinkaan kun on perhettä enemmän.
Ei tullut mieleenkään että olisin valittanut kun ei pääse ulkomaille.
Mutta, joskushan ensimmäiset lapset alkavat itsenäistyä ja muuttaa omiin asuntoihinsa, alkaa lainat helpottamaan ja ison perheen äitikin voi käydä hyvin työssä jos enää muutama leikki-ikäinen on jäljellä tai osa jo koululaisia.
Niin meilläkin helpotti. Kaksi "iltistä" enää kuudesta kotona kun päätimme lähteä Eurooppaa kiertämään lasten ehdotuksesta. He olivat kielitaitosia nuoria ja toivoivat mm. Ranskaan matkaa.
Saimme tilaisuuden. Lähdimme lentäen Saksaan ostamaan käytettyä matkailuautoa joka sitten matkan päätyttyä myydään Suomessa jollekin. Veroa ei mene kuten henkilöautoista.
Kävimme useissa maissa, nuoria oli mukana neljä.
Nyt kun nuoret opiskelijat ovat toisella paikkakunnalla ja tarvitsevat vain vähän avustusta, on meillä mahdollisuus matkustaa kaksin.
Olemme nyt vanhuusiän kynnyksellä olleet useissa paikoissa Aasiassa; Balilla, Malesiassa, Thaimaassa, mutta en tosiaan noina 36 vuoden aikana edes ajatellut ulkomaille matkustamista.
Että osa ihmisistä ajattelee, että minulta on nuoruus jäänyt kokematta. Olen siis raskaana ja ikää 20 vuotta. Omassa lähipiirissäni näin ei ajatella, mutta ulkopuoliset ihmiset tuntuvat jotenkin olevan tällä kannalla.
Ongelmana vain on, että en yksinkertaisesti pidä biletyksestä. En yliopistossa ole kertaakaan osallistunut ryyppäjäisiin, sillä näen kännäämisen ja hallinnan menettämisen lähinnä nolona. Matkustellut olen avokkini kanssa jonkin verran, mm. interrail. Mutta sekään ei tuntunut mitenkään olevan elämän päämäärä, ennemminkin kertaluontoinen kokeilu, jonka perusteella huomasimme molemmat, että matkustelu on yliarvostettua. Meille molemmille mieluisin tapa viettää vapaailta on katsoa leffa ja syödä poppareita. Alkoholia emme käytä juuri koskaan, jossain suvun tervetuliaismaljoissa korkeintaan. Festareilla ollaan käyty kerran ja molemmille kokemuksena se oli varsinainen pettymys. Harrastuksina on molemmilla koirajutut ja partio, joten mitään extremelajien harrastajia emme ole. Ilman lastakin kesän suurin ja mieluisin extreme on mökkeily. En ymmärrä, miten jätän nuoruuteni elämättä, kun hankimme lapsen tähän väliin. Pitäisikö pakolla tunkea viinaa kurkusta ja huorata ympäri maata, jotta olisi elänyt nuoruutta? No, kun sain teininä koirani, äidilleni sanottiin etten sitä kuitenkaan hoitaisi kun nuorena kiinnostaa ihan muut jutut. Tuossapa tuo koira edelleen vieressä istuu ja äitini on käyttänyt sitä ulkona koiran elinaikana vain partioleirien sekä interrailin aikana.
En itse olisi voinut bilettää ja "elää" varastoon, sillä mikään ei ole niin mukavaa kuin tasapaksu ja turvallinen elämä. Olenkin tällainen "nörtti", mutta varsin tyytyväinen elämääni. Eikö se ole tärkeintä?
On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.
normaalia matkustaa useamman kerran vuodessa jopa lasten kanssa, ihan pienestä pitäen, on harratukset säilyneet ja kavereiden kanssa voi istua iltaa jälkikasvusta huolimatta? Ehkä he ovat juuri niitä joille lapsi ei ole ongelma vaan elämä jatkuu lapsen saamisen jälkeenkin?
Tarkoitin juuri tätä tuolla ensimmäisellä ryhmällä.
kolmekymppinen kahden lapsen äiti tykkään käydä juhlimassa, eli tanssimassa baareissa silloin tällöin. En todellakaan tunne, että minulla olisi kiintiö täynnä, eikä varmaan ikinä täytykään. Miksi pitäisi jättää juhliminen lasten jälkeen?
Minusta on ihana pitää hauskaa ystävien kanssa, tanssia, tavata uusia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan oikeastikin matkustaa kyllikseen ja bilettää kyllikseen ennen lapsiakin.
Kun sitä on ehtinyt ennen lapsia tehdä 15-20 vuotta, ei enää koe uhraukseksi olla aloillaan. Toki se matkustelu ja juhliminenkin voi palata ohjelmistoon sitten, kun ei enää ole pieniä lapsia, mutta pointti onkin, että VOI TYYTYVÄISENÄ ELÄÄ LAPSIPERHEEN STAATTISTA ELÄMÄÄ JONKIN AIKAA.
Esim. minä olen jo 45-vuotias ja matkustellut työkseni ja vapaa-aikanani noin viisi ulkomaanmatkaa vuodessa, parikymppisestä lähtien. Voin ihan rehellisesti sanoa, että turismi on jo koettu aika läpikotaisin eri puolilla maailmaa ja eri muodoissaan. En nyt sano, ettenkö matkustelisi jatkossakin jossakin määrin (yhdessä lasten kanssa), mutta oikein, oikein hyvin voisin olla matkustamattakin. Ja tänä vuonna eka kertaa jätämme menemättä vapaa-ajanmatkat, koska hankimme mökin ja viihdymme siellä. Työmatkoja tulee varmaan pari silti.
Tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Jos halutaan "juhlia" - pidetään huoli että matkassa on lapsille tuttu turva-aikuinen joka pitää huolen muksuista. Kännissä en reissaa eikä juhlimiseni sisällä juopumista vaikka viiniä juonkin ruoan kanssa. En ole koskaan tykännyt humaltumisesta.
Mutta lasten kanssa voi mennä ja reissata. Nytkin poika totesi että ulkona paistaa aurinko ja on ihana sää - pitäisi päästä laivalle! Ollaan käyty useasti päivän Tukholman reissuilla.
Ei ole mustavalkoista tuo reissaamisen lopettaminen lasten syntymään. Erilaista se on matkanteko kun pitää huolehtia pienten ruoka-ajoista ja lepomahdollisuuksista. Mutta että jätettäisiin menemättä ja oltas vaan kotona. Hölmö ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että jotkut voivat kokea elämyksiä varastoon ja nauttia sitten lapsistaa?
Se että ne ihmiset eivät fiilistele rapujuhlissa lastensa kanssa?
Se ettei sinulla ole lapsia koska pelkööt ettet pääse Pariisin pariin vuoteen?
Siis mikä sun ongelma on? Miten se sua vituttaa että joku ON oikeasti vetänyt niin monet lärvit enne lasten hankintaa että yrjö tulee jo pelkästa muistelemisesta?
Me yritettiin miehen kanssa lasta 7 vuotta. Muistan kun vikan kerran pakkasin matkalaukkua, lähdettiin Singaporeen ja Malesiaan jouluksi, 4 - 5 tähden hotelleja, sukellusta jne. Ja mua ei yhtään huvittanut.
Olen käynyt Malesiassa lukuisia kertoja, sun Lontoossa paljon enemmän, Nykissäkin yli 10. Maita takana reippaasti yli 50.
Matkoista tuli sellaisia ns pakkopullia. Lomaa ei halunnut kotona viettää. Ja kivahan sitä oli lähteä Pariisiin viikonloppuostoksille. Tietenkin nautin siitä kun perheelliset ystäväni kateellisia olivat minulle edes jostain.
Nyt vietän mieluiten sunnuntain pitkään sängyssä maaten mieheni ja lapseni kanssa. Ensi kuussa olis tarkoitus mennä taas lämpimään. Miehellä työreissu ja kun on mahdollisuus, lähdemme mukaan.
Mutta kesäloma ollaan mun vanhempien mökillä ja korkeintaan käydään Muumi-maailmassa ja Tukholmassa, laivalla.
Ulkona käyn vähintään kerran kuussa. Konserteissa, syömässä ystävien kanssa. Ja joskus joka näillä vkonloppumatkoilla, kohta lähdetään Köpikseen. Mutta ne matkat olis sama jos mentäis naapurikuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.
normaalia matkustaa useamman kerran vuodessa jopa lasten kanssa, ihan pienestä pitäen, on harratukset säilyneet ja kavereiden kanssa voi istua iltaa jälkikasvusta huolimatta? Ehkä he ovat juuri niitä joille lapsi ei ole ongelma vaan elämä jatkuu lapsen saamisen jälkeenkin?
Tarkoitin juuri tätä tuolla ensimmäisellä ryhmällä.
ennen lasten saamista? Miten tämä nyt sitten määritellään, av:n mukaisesti?
alkoi kyllästyttää. Sama juttu bilettämisen kanssa.
Meillä olisi varaa ja taaperokin saataisiin isovanhemmille hoitoon, jos huvittaisi matkustaa. Mutta nyt ollaan päätetty, ettei lähetä pidemmälle reisulle ennenkuin lapset on vähintään viisi vuotiaita. Siinä kerkeää, toivottavasti, me vanhemmatkin taas innostua matkailusta.
Meillä kävi miehen kanssa niin, että tavallinen biletys/matkailu/harrastus elämä ilman lapsia alkoi tuntua tyhjältä. Nyt kun on lapsia niin vapaat illat/viikonloput miehen kanssa on tuntuu tosi mukavilta.
Siis miten te reissaatte varastoon? Tai vietätte iloisia kesäviikonloppuja purjehduksen ja rapujuhlien parissa niin, että voitte ammentaa niistä vielä kymmenenkin vuoden päästä? Kuinka viisi vuotta sitten juostu maratoni voi vieläkin lämmittää mieltä?
Sanokaa, miten te jotka "olette ehtineet jo tehdä kaikkea" ennen lasta jaksatte tyytyä elämään ilman näitä ihania harrastuksia ja vapautta? Musta tuntuu, että vaikka olis kuinka kiertänyt maailmaa nuorena tai seikkaillut extremeharrastusten parissa, niin se ei riitä loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me yritettiin miehen kanssa lasta 7 vuotta. Muistan kun vikan kerran pakkasin matkalaukkua, lähdettiin Singaporeen ja Malesiaan jouluksi, 4 - 5 tähden hotelleja, sukellusta jne. Ja mua ei yhtään huvittanut.
Olen käynyt Malesiassa lukuisia kertoja, sun Lontoossa paljon enemmän, Nykissäkin yli 10. Maita takana reippaasti yli 50.
Matkoista tuli sellaisia ns pakkopullia. Lomaa ei halunnut kotona viettää. Ja kivahan sitä oli lähteä Pariisiin viikonloppuostoksille. Tietenkin nautin siitä kun perheelliset ystäväni kateellisia olivat minulle edes jostain.Nyt vietän mieluiten sunnuntain pitkään sängyssä maaten mieheni ja lapseni kanssa. Ensi kuussa olis tarkoitus mennä taas lämpimään. Miehellä työreissu ja kun on mahdollisuus, lähdemme mukaan.
Mutta kesäloma ollaan mun vanhempien mökillä ja korkeintaan käydään Muumi-maailmassa ja Tukholmassa, laivalla.Ulkona käyn vähintään kerran kuussa. Konserteissa, syömässä ystävien kanssa. Ja joskus joka näillä vkonloppumatkoilla, kohta lähdetään Köpikseen. Mutta ne matkat olis sama jos mentäis naapurikuntaan.
sitten ei voi koko loppuelämänsä aikana enää tehdä niitä asioita kuin teki ennen lapsia??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.
normaalia matkustaa useamman kerran vuodessa jopa lasten kanssa, ihan pienestä pitäen, on harratukset säilyneet ja kavereiden kanssa voi istua iltaa jälkikasvusta huolimatta? Ehkä he ovat juuri niitä joille lapsi ei ole ongelma vaan elämä jatkuu lapsen saamisen jälkeenkin?
Tarkoitin juuri tätä tuolla ensimmäisellä ryhmällä.
ennen lasten saamista? Miten tämä nyt sitten määritellään, av:n mukaisesti?
...ennenkään ei ole tehnyt mitään sellaista, mitä ei voisi tehdä lasten kanssa, niin eikö se silloin ole aika särmätöntä elämää ollut?
On ihmisiä, joiden elämässä ei ole niin hirveästi mitään tapahtunut ennen lasten saantia. Heille ei juuri muuta muutosta "omaan elämään" tulekaan kuin yöunen määrä. Sitten on niitä, jotka haluavat elämältä enemmän -ja heidän onkin hyvä miettiä, millaista elämää lasten kanssa voi elää ja millaista ei, ja missä vaiheessa ne lapset kannattaa tehdä.
normaalia matkustaa useamman kerran vuodessa jopa lasten kanssa, ihan pienestä pitäen, on harratukset säilyneet ja kavereiden kanssa voi istua iltaa jälkikasvusta huolimatta? Ehkä he ovat juuri niitä joille lapsi ei ole ongelma vaan elämä jatkuu lapsen saamisen jälkeenkin?
Tarkoitin juuri tätä tuolla ensimmäisellä ryhmällä.
ennen lasten saamista? Miten tämä nyt sitten määritellään, av:n mukaisesti?
...ennenkään ei ole tehnyt mitään sellaista, mitä ei voisi tehdä lasten kanssa, niin eikö se silloin ole aika särmätöntä elämää ollut?
Kaikkea voi tehdä vaikka on lapsia, se on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni.
"Kaikkea voi tehdä vaikka on lapsia, se on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni." Minusta lapsiakin on ajateltava, jos niitä kerran on siunaantunut. Kaikkea ei todellakaan kannata tehdä lasten kanssa.
"Kaikkea voi tehdä vaikka on lapsia, se on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni." Minusta lapsiakin on ajateltava, jos niitä kerran on siunaantunut. Kaikkea ei todellakaan kannata tehdä lasten kanssa.
sekaisin. Tuskin tuokaan kommentoija tarkoittaa sitä, että lapsen kanssa lähdetään bilettämään tai tekemään tandemhyppyjä...
"Kaikkea voi tehdä vaikka on lapsia, se on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni." Minusta lapsiakin on ajateltava, jos niitä kerran on siunaantunut. Kaikkea ei todellakaan kannata tehdä lasten kanssa.
olisi lapsia?
mielestä pilalla jos ei ala käymään baareissa viimeistään siinä vaiheessa kun saa lapsia.
Joskus kyllä ihmettelen näiden naisten elämänsisältöä. Elämä on elämää vasta jos saa riekkua baarissa jopa silloin kun on tullut lapsia.
Itse en viihtynyt baareissa edes nuorena.
35-v huomannut, että kaverini, riippumatta siitä, onko heillä lapsia tai ei, eivät enää viitsi notkua baareissa tai reppureissata. Kaikki ovat alkaneet nauttia yksinkertaisimmista asioista. Ehkä se ikä on se suurin tekijä. Onhan näitä, joilla on samat jutut kuin 20-vuotiaana, mutta hohhoijaa niitä...
baareilusta ja reppureissaamisesta. ja hassua sinänsä, minä tunne todella monta yli 35-vuotiasta, jotka voivat baarissa käydä, vaikka lapsiakin on siunaantunut. Eihän siellä tietystikään joka viikonloppu juosta, mutta joskus kuitenkin. Reppureissaaminen taas ei ole koskaan kiinnostanut tipan vertaa.
kiva käydä heiluttamassa tanssijalkaa baarissa! Ei siinä sen kummempaa.
kiva käydä heiluttamassa tanssijalkaa baarissa! Ei siinä sen kummempaa.