Lue keskustelun säännöt.
En jaksa päiväkotityötä...
29.01.2012 |
Olen kouluttautunut unelma alalle. Mutta nyt 36 vuotiaana ihan täynnä päiväkotityötä. Koko ajan työtahti ja vaatimukset kasvavat. Onko kohtalotovereita?
Kommentit (68)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kannattaa tehdä elämässä muutakin.
Itse olen tyytyväinen, että kouluttauduin ylempään tutkintoon ja näin työmahdollisuudet laajeni. Pk-työ on raskasta ja pienipalkkaista.
Jatkuvaan kaaokseen. Tiimityöhön joka on näennäistä sontaa. Kahvitunteja ei ehdi pitää kun työn ohessa juoden kun muuten ei väki riitä. Lapset on ihania siitä ei oke kiinni. Mutta aikuiset... Kasvatusnäkemyksissä on eroja eri ihmisten välillä ja asenteissa. Ehkä minä en sovi sitten päiväkotiin vaan itsenäisempään työhön. Mutta mihin näillä papereilla enää pääsee...
Siirryin sairaalasta osastotyöstä (olen siis sairaanhoitaja), päiväkätiin ja nauttinut ihan hirveästi. Kaikkeen puutuu pitkänpäälle! Suosittelen!
työstään tuntuvat eniten nauttivan ne, jotka ovat hiukan lapsenmielisiä itsekin ja tykkäävät hassutella ja oikeasti kuunnella lasten juttuja. Jos työtään pitää yksitoikkoisena ja raskaana puurtamisena, sitähän se sitten on. Työstään pitää osata löytää ne pienetkin hyvät puolet. Teette oikeasti tärkeää ja merkityksellistä työtä. Teillä on suuri vaikutus pienten lasten elämään ja käsitykseen itsestään ja muista. Hyvänä puolena on varmasti myös se, ettei työtä tarvitse viedä kotiin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosionomina tein työtä vuoden ja vaihdoin alaa insinööriksi. Ahdisti jo se vuosi päiväkodissa! Nyt olen oikealla alalla!
Työ tulee kotiin. Seuraavan päivän suunnittelut ja valmistelut. Niitä ei ehdi edes työajalla tehdä. Samoin hankalat tilanteet ja keskustelut tulevat kotiin ajatuksissa ja painavat mieltä jopa öisin. Lisäksi vastuu siitä painaa että mitä kenenkin lapsen kansss tulisi tehdä jotta toiminta olisi mahdollisimman hyvää. No negatiivista palautetta saa aina ja syyllisyydentunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ tulee kotiin. Seuraavan päivän suunnittelut ja valmistelut. Niitä ei ehdi edes työajalla tehdä. Samoin hankalat tilanteet ja keskustelut tulevat kotiin ajatuksissa ja painavat mieltä jopa öisin. Lisäksi vastuu siitä painaa että mitä kenenkin lapsen kansss tulisi tehdä jotta toiminta olisi mahdollisimman hyvää. No negatiivista palautetta saa aina ja syyllisyydentunteita.
...muista ettet luota KEHENKÄÄN päiväkodissa!!ja ÄLÄ HAE missään nimessä vakituista työtä.ei se ole inhimillistä työtä.lapset parasta,juuri tuo tiimi ja kaikki paperi,suunnittelu paska vain aikuisia varten.päiväkodit on helvetin esikartanoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin irtisanoa itseni ja alkaa keikkalaiseksi. Pärjäisin sillä rahalla. Voisin olla kesät kotona, pitää pitkiä lomia, ei suunnittelua, ei palavereita, ei iltakokouksia, ei vasuja, jne. Vain maks. 2 viikon sijaisuuksia ja työ olisi helppoa kuin mikä.
Kokeillaanko yhdessä?
Kaaos ja tiimityö on sontaa. Sitä se valitettavasti on. Mielestäni kaikki lähtee huonosta johtamisesta. Miksei esimiehiä /naisia kouluteta tarpeeksi siihen vaativaan työhön. Ihan joka jampasta ei ole johtamaan ihmisiä. Itse harkitsen vakavasti alan vaihtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Sosionomina tein työtä vuoden ja vaihdoin alaa insinööriksi. Ahdisti jo se vuosi päiväkodissa! Nyt olen oikealla alalla!
Nostan vanhaa ketjua sillä aihe ajankohtainen omalla kohdallani. Uusi ryhmä, ollaan vasta syyskuussa ja nyt olen jo aivan loppu.
Päivittäistä väliinmenoa lasten tappeluihin, korviavihlovaa meteliä (moni lapsi huutaa samaan aikaan >ei siis kyse koti-ikävästä tai itkusta), lapsia jotka haistattelevat aikuisille, tavallisessa ryhmässämme monta tukea tarvitsevaa lasta eikä yhtään ylimääräisiä aikuisia, karkailevia lapsia (ei onneksi pihalta mutta jos sisäovet raollaan juoksevat toiselle puolelle taloa, isoja lapsia jotka rikkovat ja heittelevät tavaroita lattialle päivittäin, riehujia niin monta ettei hiljaisemmille ehdi juuri huomiota antaa. Ruokapöydästä juostaan pois tai hakataan pöytää. Jumppaa tai askartelua yms.toimintaa yritettäessä juoksevat ympäri huonetta ja huutavat.
Työssä auttaa jaksamaan ne positiiviset hetket, mutta työpäivien jälkeen en jaksa kuin maata sohvalla ja iltakahdeksalta sänkyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvänä puolena on varmasti myös se, ettei työtä tarvitse viedä kotiin mukaan.
Voi, kun olisikin noin.
Minäkin olen ihan täynnä päiväkotityötä. Haluaisin tehdä kyllä töitä lasten hyväksi, mutta päiväkodissa on mahdotonta tehdä sitä hyvin. Tai ainakaan näillä nykyisillä resursseilla. Lisäksi minua uuvuttaa nähdä se kuinka suurpiirteisesti monet tekevät asioita, ja miten huonosti osa väkeä lapsia kohtelee (esim. kaikki palaute annetaan negatiivisen kautta). Kun sitten mainitset asiasta olet itse luopio.
Minä olen pienten ryhmän lto. Rakastan lapsia, mutta työ on ihan tolkuttoman hektistä ja vaativaa. Kannan huolta työkavereideni jaksamisesta ja osallistun perushoitoon siinä missä hekin ja omaan työnkuvaani kuuluvia juttuja hoidan välillä jopa vapaa-ajalla, kun muuten en ehdi. Olen vastuuntuntoinen enkä ikinä voisi mennä esim. kasvatuskeskusteluun valmistautumatta.
Taukoja ei ehdi pitää ja hoidamme osan siivouksestakin itse. Toinen lh ei jaksa enää niistellä neniä yms. joten yritän paikata, kannustaa ja näyttää esimerkkiä. Hoitajat eivät mielellään vedä pienryhmiäkään, joten osa härdellistä on ikävä kyllä itseaiheutettua. Se taas uuvuttaa minua, kun yhteisesti sovitusta ei pidetä kiinni.
Olen ihan poikki iltaisin.
Vierailija kirjoitti:
Nostan vanhaa ketjua sillä aihe ajankohtainen omalla kohdallani. Uusi ryhmä, ollaan vasta syyskuussa ja nyt olen jo aivan loppu.
Päivittäistä väliinmenoa lasten tappeluihin, korviavihlovaa meteliä (moni lapsi huutaa samaan aikaan >ei siis kyse koti-ikävästä tai itkusta), lapsia jotka haistattelevat aikuisille, tavallisessa ryhmässämme monta tukea tarvitsevaa lasta eikä yhtään ylimääräisiä aikuisia, karkailevia lapsia (ei onneksi pihalta mutta jos sisäovet raollaan juoksevat toiselle puolelle taloa, isoja lapsia jotka rikkovat ja heittelevät tavaroita lattialle päivittäin, riehujia niin monta ettei hiljaisemmille ehdi juuri huomiota antaa. Ruokapöydästä juostaan pois tai hakataan pöytää. Jumppaa tai askartelua yms.toimintaa yritettäessä juoksevat ympäri huonetta ja huutavat.
Työssä auttaa jaksamaan ne positiiviset hetket, mutta työpäivien jälkeen en jaksa kuin maata sohvalla ja iltakahdeksalta sänkyyn.
Mikään noista ei kyllä pitäisi tulla yllätyksenä jos haluaa päiväkotiin töihin. Vai luulitko että se on vain iloista laulelua ja iloisia lapsia? Meteliä syntyy tottakai jos on paljon lapsia samassa tilassa. Riehuminen myös tarttuu, riittää että yksi alkaa mesota niin tokihan siihen muut lapset ryhtyvät. Lapsi oppii matkimalla muita joten se on aika normaalia. Hiljennä se pääriehuja niin muutkin hiljenevät.
Samaa hommaa tahkosin v.96-2011 siinä välissä 6v kotiäitinä ollen, olen 36v itsekin.
Nyt olen koulumaailmassa ja pk-työhön en enää ikinä hauaisi palata!!!
Tässä on tosin palkkaus vielä enemmän persiillään eikä tällä palkalla oikeasti elä, joten voi ollakin pakko yrittää saada taas päiväkotiduunia.
En tiedä:((