Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen puolisot - miten teillä on pärjätty, miten olette jaksaneet?
08.01.2012 |
Meillä mies on nyt masennuksen takia jäämässä töistä kotiin. Taloudellinen puoli mietityttää, mutta siitä selvitään joten kuten.
Eniten pelkään, mitä kotona jumittaminen tekee miehelle, paheneeko masennus. Miten tukea miestä, joka on äkkipikainen ja tuppaa syyttämään ympäristöä (=eniten minua siis) pahasta olostaan? Ja miten jaksaa jatkuva kärttyisyys, etäisyyden otto ja makkarissa loikoilu.
Mies ei ole vielä kertonut lapsille asiasta, mutta haluan, että hän sen tekee. Ei ole reilua, että lapset luulevat isän kiukkupuuskien olevan heidän syynsä, kun normaalimielellä varustettu ihminen ei heille olisi asiasta (mikä milloinkin) ollenkaan edes hermostunut.
Kommentit (101)
Sairauslomalleko? Kai hän silti saa hoitoa, seurantaa jne.?
Vai ihan itsekseen hoitovapaalle, ilman mitään kunnon seurantaa tai työpaikkaa mihin palata?
Jälkimmäistä en todellakaan suosittele, ellet sitten aio elättää häntä vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairauslomalleko? Kai hän silti saa hoitoa, seurantaa jne.?
Vai ihan itsekseen hoitovapaalle, ilman mitään kunnon seurantaa tai työpaikkaa mihin palata?
Jälkimmäistä en todellakaan suosittele, ellet sitten aio elättää häntä vuosikausia.
vaan vuorotteluvapaalle.
ap
Kai hän saa siihen masennukseen kunnon hoitoa?
Kai hän saa siihen masennukseen kunnon hoitoa?
duunistaan. Ja koska ei halua puljata Kelan kanssa tässä asiassa vähän väliä. Ja koska haluaa opiskella samaan aikaan jotain.
Olen jo kertonut tässä ketjussa, missä vaiheessa hoitoprosessi on.
Voisitko tenttaamisen sijasta vastata, kiitos.
ap
ja vielä se että jää kotiin makaamaan ei autaa yhtään, vaa pahentaa asiaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missään tapauksessa ei kannata ruveta omin nokkineen jäämään sivuun, vaan hyödyntää työterveyshuoltoa, jos sellainen kerran on!
Ei voi vastata, jos ei tiedä faktoja.
Masennus on sairaus, joka ei parane yhtään mihinkään, jos vain jää kotiin vapaille. Eihän se sairaus siitä miksikään muutu!
Jos taas ei ole sairas, ei kannata itse silloinkaan diagnosoida itseään, vaan puuttua siltikin niihin ongelmiin, eikä laistaa niitä.
Missään tapauksessa ei kannata ruveta omin nokkineen jäämään sivuun, vaan hyödyntää työterveyshuoltoa, jos sellainen kerran on!
Ei voi vastata, jos ei tiedä faktoja.
Masennus on sairaus, joka ei parane yhtään mihinkään, jos vain jää kotiin vapaille. Eihän se sairaus siitä miksikään muutu!
Jos taas ei ole sairas, ei kannata itse silloinkaan diagnosoida itseään, vaan puuttua siltikin niihin ongelmiin, eikä laistaa niitä.
terapianeuvoja, vaan SINUN kokemuksiasi masentuneen miehen puolisona. Onko sinulla aina lukemisen ymmärtämisessä ongelmia vaiko vain tässä aihepiirissä jotain yliherkkyyttä?
ap (ei tiedä itkisikö vai nauraisi näitä av:n ikuisia inttämisiä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vielä se että jää kotiin makaamaan ei autaa yhtään, vaa pahentaa asiaa!
Toki tässä siis on terapeutti haussa ja mies itse aikoo opiskella, mutta pelottaa, miten käy, jos opiskelua ei ole mietittynä ennen vuorotteluvapaalle jäämistä.
Kerro kokemuksistasi, ole kiltti.
ap
niin missään tapauksessa ei pidä jäädä kotiin kuukausikausiksi ilman hoitoa!
Jos on sairas, sairaus pitää tietenkin hoitaa! Eikä jättää hoitamatta.
Onko sinulla tässä nyt jotain yliherkkyyttä, kun heti hypit silmille?
Minulla on masennusta sairastava sisar, joka on nuljahtanut aina vuosiksi kotiin tuolla tavalla. Missään tapauksessa en suosittele asian laistamista, vaan sen hoitamista.
Jos kerran on töissä, hoito pitää hakea sieltä työterveyshuollon kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni piti aloittaa koulun vimme vuonna keväällä. Kävi kaksi viikkoa eikä enää jaksannut, sitten aloitti joku työkkärin kurssi, ei jaksannut sekaa käydä läpi. Makaa vaan sohvalla päivästä toiseen ja valittaa jokaisesta asiasta. Ei auta YHTÄÄN lasten tai kotihoidossa, kun on niin väsy ka masentunut. Alkaa jo hajoa pää!!! En kestää enää :(
Mies oli 3kk pois töistä jokin vuosi sitten, taustalla oli kyllä dramaattinen tapahtuma eikä mies ollut työkuntoinen. En muista enää miten sairausajan palkkaus meni, mutta meillä siitä lähti kaatumaan talous. Mies ei jaksanut ja lopulta en minäkään, energia meni talon ja lasten hoitamiseen. Nyt vasta olemme selvinneet ulosottokierteestä ja luottotiedot palaavat 1v kuluttua.
On ollut kieltämättä raskasta, uuvuin itsekin vähitellen ja kumpikin olemme tarvinneet lääkitystä. Meillä kummallakin on traumaperäinen stressihäiriö. Mies käytti Efexoria, mutta on luopunut siitä pikku hiljaa. Minä olen tarvinnut ahdistuspuuskiin Xanoria ja unettomuuteen Stilnoctia, Tenoxia (kerran kuuri) ja melatoniinia eli Circadinia.
Kävimme yhdessä terapiassa MTT:ssa, mies luopui siitä aiemmin kuin minä. Sain itse parhaan avun lopulta kognitiivisesta terapiaryhmästä vuosi sitten.
En edes muista millaisista ajoista olemmekaan rämpineet läpi, mutta olemme selvinneet jaloillemme kaikin puolin. Mies on oppinut tunnistamaan milloin mieli meinaa lähteä alaviistoon ja on oppinut kuuntelemaan myös minua, kun huomaan muutoksia olemuksessa. Osaa tehdä korjausliikkeitä. Tuemme toisiamme vuorotellen, jotta jaksamme yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin missään tapauksessa ei pidä jäädä kotiin kuukausikausiksi ilman hoitoa! Jos on sairas, sairaus pitää tietenkin hoitaa! Eikä jättää hoitamatta. Onko sinulla tässä nyt jotain yliherkkyyttä, kun heti hypit silmille? Minulla on masennusta sairastava sisar, joka on nuljahtanut aina vuosiksi kotiin tuolla tavalla. Missään tapauksessa en suosittele asian laistamista, vaan sen hoitamista. Jos kerran on töissä, hoito pitää hakea sieltä työterveyshuollon kautta.
Miksi ihmeessä sä nyt intät koko ajan, vaikka ihan selvästi olen kertonut miehen tilanteen tässä ketjussa. LUE se ja jätä inttämiset sikseen.
Eläkepäätös tuli kesällä yllättäen. Mies on kuitenkin ilmaissut, että työntekokin kiinnostaisi. On koti-isänä ja minä ansioäitinä. Talous on niin ja näin, mutta emme konkurssiin vielä ole päätyneet.
Terapiassa käy, masennuslääkkeet eivät auttaneet. Nyt syö niitä kalliita, ei Kela-korvattavia lääkkeitä, Valdoxan. Kaljanjuonti ei kiinnosta enää, laihduttaa ja on laihtunut. Seksiäkin on joskus, lääkkeiden kanssa ei ollut mitään haluja.
Unettomuutta on. Masentuneiden ketjut on niin masentavia, että niitä harvoin jaksaa lukea ja vastata :-) Mitäs täs, takapakkeja odotellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkepäätös tuli kesällä yllättäen. Mies on kuitenkin ilmaissut, että työntekokin kiinnostaisi. On koti-isänä ja minä ansioäitinä. Talous on niin ja näin, mutta emme konkurssiin vielä ole päätyneet. Terapiassa käy, masennuslääkkeet eivät auttaneet. Nyt syö niitä kalliita, ei Kela-korvattavia lääkkeitä, Valdoxan. Kaljanjuonti ei kiinnosta enää, laihduttaa ja on laihtunut. Seksiäkin on joskus, lääkkeiden kanssa ei ollut mitään haluja. Unettomuutta on. Masentuneiden ketjut on niin masentavia, että niitä harvoin jaksaa lukea ja vastata :-) Mitäs täs, takapakkeja odotellessa.
Miten lapset pärjäävät?
ap
jos mies itse vapaaehtoisesti lähtee vuorotteluvapaalle, eikä kirjaudu sairaaksi.
Siksi on tärkeää olla oikeasti sairaan kirjoissa, jos ja kun on sairas.
Tuo kaikki hoitovapaiden ja muiden vapaiden käyttäminen vain lykkää asiaa.
Mies oli 3kk pois töistä jokin vuosi sitten, taustalla oli kyllä dramaattinen tapahtuma eikä mies ollut työkuntoinen. En muista enää miten sairausajan palkkaus meni, mutta meillä siitä lähti kaatumaan talous. Mies ei jaksanut ja lopulta en minäkään, energia meni talon ja lasten hoitamiseen. Nyt vasta olemme selvinneet ulosottokierteestä ja luottotiedot palaavat 1v kuluttua.
On ollut kieltämättä raskasta, uuvuin itsekin vähitellen ja kumpikin olemme tarvinneet lääkitystä. Meillä kummallakin on traumaperäinen stressihäiriö. Mies käytti Efexoria, mutta on luopunut siitä pikku hiljaa. Minä olen tarvinnut ahdistuspuuskiin Xanoria ja unettomuuteen Stilnoctia, Tenoxia (kerran kuuri) ja melatoniinia eli Circadinia.
Kävimme yhdessä terapiassa MTT:ssa, mies luopui siitä aiemmin kuin minä. Sain itse parhaan avun lopulta kognitiivisesta terapiaryhmästä vuosi sitten.
En edes muista millaisista ajoista olemmekaan rämpineet läpi, mutta olemme selvinneet jaloillemme kaikin puolin. Mies on oppinut tunnistamaan milloin mieli meinaa lähteä alaviistoon ja on oppinut kuuntelemaan myös minua, kun huomaan muutoksia olemuksessa. Osaa tehdä korjausliikkeitä. Tuemme toisiamme vuorotellen, jotta jaksamme yhdessä.
Lähdin viime hetkellä etten itse joutunut masennuskierteeseen, vaikka kauan kesti toipua tuostakin.
Moi!
Masentuneen puolisona on rankkaa. Mieheni sairasti masennusta (keskivaikea) monta vuotta, oli juuri jättänyt lääkeet ja toipunut tavatessamme. Tästä on kohta seitsemän vuotta.
Miehellä on kiireinen työ. Toissa syksynä alkoi tulla työuupumusta. Emme yleensä riitele, mutta mies saattoi alkaa hautoa asioita ja möksähtää minulle välistä. V. 2010 joulunalla tilanne oli pahin, mies alkoi puhua onko suhteella tulevaisuutta.
Mies piti kuukauden burnout-saikun töistä ja saimme puhuttua asiat (ei ollut vielä niin paha, että olisi tarvinnut lääkkeitä tai terapiaa). Onneksi mies osaa käsitellä tunteitaan ja myönsi, ettei syy hänen ärsytykseen oikeastaan ole minussa, vaan uupumuksessa.
En varsinaisesti osaa auttaa, mutta tiedän, että sinulla on rankkaa. Yritä jaksaa sitä miestä, ja koita saada pois sängystä, vaikka rauhallisille kävelyille. Oma mies tuli paremmalle mielelle, kun sai vähän liikuntaa, ja läheisyyttä hän vaati paljon, kun voi huonosti.
en tuomitsisi ketään joka ei sitä jaksa ja liitto päättyy eroon. Omaa elämäänsä ei pidä uhrata kärsien toisen sairauden takia. Joku jaksaa dementoituneen vanhempansa omaishoitajuutta, joku jaksaa hoitaa halvaantuneen puolisonsa tai sairaat lapsensa, joku masentuneen puolison ja koko perheen. Joku ei jaksa.
T:stressihäiriöiset
Kyllä tällainen ketju huolestuttaa. Minullakin mies joka on taipuvainen masennukseen, on sairastanut aiemmin keskivaikeasti, mutta ei ole ollut halukas lääkkeisiin eikä terapiaan. Tämä oli ennen kuin tapasi minut. Olo parani silloin vähitellen elämän suuressa rytinässä ja avioeron myötä.
Nyt on töissä vaihtunut tehtävät ja työkaverit ja on ollut vaikeaa ja masennusoireet ovat palaamaan päin. Mies on jäämässä hoitovapaalle hoitamaan lastamme vuodeksi kotiin ja minua huolestuttaa näidenkin kertomusten perusteella että miten siinä käy... ei masennus sillä parane, että pakenee työstä missä ahdistaa. Pelkään, että jos hän jää kotiin ja sohvaperunaistuu ja hoitaa vain pakolliset hommat (ne hän hoitaa ellei ole ihan todella kipeänä), ja kaiken tulevaisuuden ja toivon kannattelu jää minulle, en jaksa sellaista pidemmän päälle ja ero tulee.
noin varmaan onkin. Meillä mies on prosessissa työterveyshuoltonsa kautta.
Minä en vastusta ollenkaan mielialalääkkeitä, tiedän niistä olevan apua monelle, ei varmaan toki kaikille. Mutta pelkkä mielialalääke ei mielestäni nyt auta, koska lääkitystäkään ei voi ikuisesti jatkaa, ja perusongelmat (mitä lienevätkin) eivät sillä korjaannu. Joten toivon samankaltaista komboa kuin mitä teillä on, eli lääkitys+terapia.
ap