Masentuneen puolisot - miten teillä on pärjätty, miten olette jaksaneet?

Minä olen nyt oikeassa tässä asiassa. Miten on mahdollista, että ihmisten mielestä on ok, että joku on sairas, mutta jää sitten vain vapaalle ja jättää sen sairauden hoitamatta? Ja sitten ajatellaan, että tällä laillahan se asia hoituu. Moniko kuvittelee, että sama toimintamalli auttaisi esimerkiksi alkoholistin vaimoa? Että alkoholisti jää kotiin vuorotteluvapaalle muka opiskelemaan ja "toipumaan" ja asia muka hoituisi? Kyllä väittäisin 99,9-prosenttisella varmuudella, että lapanen karkaisi lopullisesti. Miksi ihmeessä masennus muka menisi itsekseen ohi? Ap, teet karhunpalveluksen itsellesi, perheellesi ja sille miehellesi olemalla ymmärtäväinen aivan väärässä kohdassa!

Jos olisit yhtään lukenut ketjua ja uskonut vastauksiani, sinä sen jo tietäisit. Mieheni HALUAA terapiaan ja on nyt etsimässä sopivaa terapeuttia.

Se, millä nimikkeellä mies on töistä pois EI OLE MITÄÄN tekemistä sen kanssa, käykö terapiassa vai ei. Minulla on monta työtuttua, jotka käyvät työn ohessa terapiassa ja sitten muunlaisiakin masennuksen takia terapiassa käyviä. Työnantaja kun ei mitenkään maksa tai liity asiaan, Kela korvaa sitä asiakkaan hakemuksesta.

Sen sijaan sillä loman nimikkeellä on tekemistä sen kanssa, joutuuko koko ajan panemaan uusia hakemuksia sairauspäivärahasta Kelaan ja voiko sen poissaolon aikana tehdä vapaasti asioita. Saikulla ollessa ei voi opiskella täyspäiväisesti, esimerkiksi.

Oikeasti olet vastenmielinen besserwisseri. Onko nyt hyvä mieli, kun olet taas yhden keskustelun saanut intetyksi ojaan? Onko?

ap

että mies "tajuaa" jotakin? Siellä kotonako se yksinänsä nyt sitten muhimalla muuttaa käyttäytymismallinsa? Ja sinä huseeraat siinä sitten kyökkipsykologina sivussa? Just.

Vastaa kysymykseen nyt vaan.Ai muttei sulla ollut mitään sanottavaa, niinhän se oli, hmmmm...?

ap

koska sairauslomalla saa paljon suurempaa korvausta kuin vuorotteluvapaalla. Ja taloushan sinua huolettikin.



Ja kun on sairauslomalla, joku valvoo.



Kun se miehesi on siellä yksinänsä vuorotteluvapaalla, kukaan ei tasan kysele tekemisten perään, joten se koko aika voi hujahtaa siinä etsiskellessä - ja sitten sinne terapiaan jonotellessa. Luuletko että hyvälle terapeutille noin vain marssitaan, kun sellaisen sattuu löytämään?



Tuossa ei ole mitään järkeä. Sinä tässä besserwisser olet, kun et suostu kuuntelemaan mitään muuta kuin omaa pätemistäsi. Mikset voi kuunnella kritiikkiä ja ottaa siitä opiksi!



Mikset vaatinut miestä edes etsimään sitä terapeuttia ENNEN vapaalle jäämistä niin, että hän todella olisi hoidossa sen vapaansa ajan?

anna olla jos ei vastaukset miellytä ja kommentoi niille joiden kanssa oikeasti haluat keskustella.

kuin sinulla. Sehän sinua vituttaakin! Tiedät itse tössiväsi.

koska sairauslomalla saa paljon suurempaa korvausta kuin vuorotteluvapaalla. Ja taloushan sinua huolettikin.

Ja kun on sairauslomalla, joku valvoo.

koska sairauslomalla saa paljon suurempaa korvausta kuin vuorotteluvapaalla. Ja taloushan sinua huolettikin. Ja kun on sairauslomalla, joku valvoo. Kun se miehesi on siellä yksinänsä vuorotteluvapaalla, kukaan ei tasan kysele tekemisten perään, joten se koko aika voi hujahtaa siinä etsiskellessä - ja sitten sinne terapiaan jonotellessa. Luuletko että hyvälle terapeutille noin vain marssitaan, kun sellaisen sattuu löytämään? Tuossa ei ole mitään järkeä. Sinä tässä besserwisser olet, kun et suostu kuuntelemaan mitään muuta kuin omaa pätemistäsi. Mikset voi kuunnella kritiikkiä ja ottaa siitä opiksi! Mikset vaatinut miestä edes etsimään sitä terapeuttia ENNEN vapaalle jäämistä niin, että hän todella olisi hoidossa sen vapaansa ajan?

Ja kuten sanoin, talous ei ole tässä se asia, joka minua eniten huoletti. Pärjätään kyllä minun palkallani.

Ja mies on todellakin menossa sinne terapiaan. Vapaita löytyy täällä stadissa ihan hyvin. Ainoa mikä voi mättää on se Kelan korvaus.

Sinä et osaa sanoa mitään itse asiaan, sen takia yrität inttää MINUN perheeni tilanteesta. Toistan nyt tsiljoonanen kerran, etten kaipaa neuvoja, vaan kokemuksia.

Mies ei ole vielä vapaalla, vaan vasta jäämässä. Kuten sanoin jo aloituksessani, jos olisit sitäkään jaksanut kunnolla lukea.

ap

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää.

Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa.

Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen.

Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on?

ap

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on? ap

Onneksi älysin ottaa ja lähteä. Tosin mun lapset oli siihen aikaan alle kouluikäisiä, en sitten tiedä miten vähän isompi osaisi suhtautua jos tietää, mistä isän äksyily johtuu. Mutta meillä alko lapset kommentoida jo isän kiukkupuuskia siihen tyyliin, että ne oli heidän vikansa, kun olivat olleet tuhmia tms. Mikä on kyllä aika kamalaa katsottavaa, kun he eivät oikeasti olleet tehneet mitään kamalaa, mies vaan ylireagoi kaikkeen meteliin yms. tosi voimakkaasti.

(2)

Kokemuksia velkakierteestä, kokemuksia omasta uupumisesta jne.



Hän ei halua kuulla, miten tuon kaiken voisi estää.



Fiksu tyyppi tämä ap. Tooooodella fiksu.

Ja varmaan lastensuojelun puuttumisesta tilanteessa, jossa vanhempi on sairas, mutta apua ei haeta ja lapset alkaa vauhkoontua riitojen takia ja mystisesti mököttävän isän takia jne.



Vain kokemukset käyvät, kiitos!

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on? ap

Onneksi älysin ottaa ja lähteä. Tosin mun lapset oli siihen aikaan alle kouluikäisiä, en sitten tiedä miten vähän isompi osaisi suhtautua jos tietää, mistä isän äksyily johtuu. Mutta meillä alko lapset kommentoida jo isän kiukkupuuskia siihen tyyliin, että ne oli heidän vikansa, kun olivat olleet tuhmia tms. Mikä on kyllä aika kamalaa katsottavaa, kun he eivät oikeasti olleet tehneet mitään kamalaa, mies vaan ylireagoi kaikkeen meteliin yms. tosi voimakkaasti. (2)

Tuota on meilläkin, siis mies reagoi "yli" esim. meluun. Menen siihen väliin ja sovittelen, ja useinmiten mieskin pyytää anteeksi. Mutta raskasta se on, lapsille varsinkin.

Meidän lapset on kouluikäisiä jo.

ap

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on? ap

Onneksi älysin ottaa ja lähteä. Tosin mun lapset oli siihen aikaan alle kouluikäisiä, en sitten tiedä miten vähän isompi osaisi suhtautua jos tietää, mistä isän äksyily johtuu. Mutta meillä alko lapset kommentoida jo isän kiukkupuuskia siihen tyyliin, että ne oli heidän vikansa, kun olivat olleet tuhmia tms. Mikä on kyllä aika kamalaa katsottavaa, kun he eivät oikeasti olleet tehneet mitään kamalaa, mies vaan ylireagoi kaikkeen meteliin yms. tosi voimakkaasti. (2)

Tuota on meilläkin, siis mies reagoi "yli" esim. meluun. Menen siihen väliin ja sovittelen, ja useinmiten mieskin pyytää anteeksi. Mutta raskasta se on, lapsille varsinkin. Meidän lapset on kouluikäisiä jo. ap

mutta se ei toisaalta oo mikään ihme, koska hänhän ei kokenut olevansa sairas, kuin ehkä vaan hyvin lyhyen aikaa.

Paljon parempi, jos tunnistaa itsessään, että ei toimi ja reagoi kuten pitäisi.

Mutta oothan tarkkana ton suhteen, ap. Kaikkea ei pidä kärsiä, ei varsinkaan lasten.

(2)

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on? ap

Onneksi älysin ottaa ja lähteä. Tosin mun lapset oli siihen aikaan alle kouluikäisiä, en sitten tiedä miten vähän isompi osaisi suhtautua jos tietää, mistä isän äksyily johtuu. Mutta meillä alko lapset kommentoida jo isän kiukkupuuskia siihen tyyliin, että ne oli heidän vikansa, kun olivat olleet tuhmia tms. Mikä on kyllä aika kamalaa katsottavaa, kun he eivät oikeasti olleet tehneet mitään kamalaa, mies vaan ylireagoi kaikkeen meteliin yms. tosi voimakkaasti. (2)

Tuota on meilläkin, siis mies reagoi "yli" esim. meluun. Menen siihen väliin ja sovittelen, ja useinmiten mieskin pyytää anteeksi. Mutta raskasta se on, lapsille varsinkin. Meidän lapset on kouluikäisiä jo. ap

mutta se ei toisaalta oo mikään ihme, koska hänhän ei kokenut olevansa sairas, kuin ehkä vaan hyvin lyhyen aikaa. Paljon parempi, jos tunnistaa itsessään, että ei toimi ja reagoi kuten pitäisi. Mutta oothan tarkkana ton suhteen, ap. Kaikkea ei pidä kärsiä, ei varsinkaan lasten. (2)

Tuo on vaan aina niin yksilöllinen tulkinta. Varoituksesi on erittäin aiheellinen, mutta sepä se onkin se viisasten kivi, että koska tulee raja vastaan ja pitää lyödä hanskat tiskiin.

Ollaan oltu naimisissakin jo yli 20 vuotta, joten puolisoa haluaa auttaa ja tukea, muttei tietenkään ihan millä hinnalla hyvänsä.

Ja yksi, mikä varmaan pätee tähän kuten moneen muuhunkin ongelmaan on, että ongelmiin turtuu ja kasvaa mukaan vähitellen, ei enää NÄE, että jokin asia on vinksahtanutta, eikä pelaa enää.

ap

Asiallinen aloitus, mutta aina joku veepää ottaa asiakseen nokkia ja inttää. Minua kiinnostaisi kuulla ihmisten kokemuksia lasten pärjäämisestä. Oma isäni oli vuosia masentunut ja se vaikutti meihin lapsiin viipeellä. Onneksi oltiin silloin jo teini-iässä, eikä vanhempiin kovin tiukasti sidoksissa. Mutta muistan, että kotiin ei mm. huvittanut tuoda kavereita kun pelkäsi, mikä mölli siellä on vastassa mököttämässä ja tiuskimassa. Enimmän osan aikaa äijä oli hiljainen ja väsynyt, mutta välillä tosi kiukkuinen. Tsemppiä ap ja muut masentuneiden vaimot!

Olen tuota murehtinut minäkin. Mitä kokemuksia on? ap

Onneksi älysin ottaa ja lähteä. Tosin mun lapset oli siihen aikaan alle kouluikäisiä, en sitten tiedä miten vähän isompi osaisi suhtautua jos tietää, mistä isän äksyily johtuu. Mutta meillä alko lapset kommentoida jo isän kiukkupuuskia siihen tyyliin, että ne oli heidän vikansa, kun olivat olleet tuhmia tms. Mikä on kyllä aika kamalaa katsottavaa, kun he eivät oikeasti olleet tehneet mitään kamalaa, mies vaan ylireagoi kaikkeen meteliin yms. tosi voimakkaasti. (2)

Tuota on meilläkin, siis mies reagoi "yli" esim. meluun. Menen siihen väliin ja sovittelen, ja useinmiten mieskin pyytää anteeksi. Mutta raskasta se on, lapsille varsinkin. Meidän lapset on kouluikäisiä jo. ap

mutta se ei toisaalta oo mikään ihme, koska hänhän ei kokenut olevansa sairas, kuin ehkä vaan hyvin lyhyen aikaa. Paljon parempi, jos tunnistaa itsessään, että ei toimi ja reagoi kuten pitäisi. Mutta oothan tarkkana ton suhteen, ap. Kaikkea ei pidä kärsiä, ei varsinkaan lasten. (2)

Tuo on vaan aina niin yksilöllinen tulkinta. Varoituksesi on erittäin aiheellinen, mutta sepä se onkin se viisasten kivi, että koska tulee raja vastaan ja pitää lyödä hanskat tiskiin. Ollaan oltu naimisissakin jo yli 20 vuotta, joten puolisoa haluaa auttaa ja tukea, muttei tietenkään ihan millä hinnalla hyvänsä. Ja yksi, mikä varmaan pätee tähän kuten moneen muuhunkin ongelmaan on, että ongelmiin turtuu ja kasvaa mukaan vähitellen, ei enää NÄE, että jokin asia on vinksahtanutta, eikä pelaa enää. ap

niinhän se menee. Mut ekaksi pakotat nyt sen miehes kertomaan lapsille diagnoosinsa, että lapsetkin osaa vähän suhteuttaa. Se nyt on vähintä, mitä on tehtävä.

Meillä mä kerroin senkin, kun miehen mielestä lapset ois siitä vaan hämmentyneet.

(2)

TUlee paljon kokeiluja. Ehkä ei kunnon apua mistään.



Sen sijaan unilääke voi löytyä hyväkin. Siitä on paljo apua.



Äidilläni alkoi vakava masennus 70 -luvulla ja jatkuu yhä. Työkyky meni sen vuoksi.

Kiitos kommenteistasi. Mies on jotenkin kai pelännyt auktoriteettinsa murenemista tai sitä, että lapset hölisee asiasta sivullisille, en osaa sanoa. Mutta oikeassa olet, asiaa on avattava lapsillekin.

ap

TUlee paljon kokeiluja. Ehkä ei kunnon apua mistään. Sen sijaan unilääke voi löytyä hyväkin. Siitä on paljo apua. Äidilläni alkoi vakava masennus 70 -luvulla ja jatkuu yhä. Työkyky meni sen vuoksi.

ja uniongelmat on tietysti iso osa tuota probleemaa.

Meillä lääkitys pelasi aika hyvin ekalla kierroksella, ja nyt otetaan varmasti sitäkin, terapian ohella. Jotain rauhoittavaa mies on jo syönytkin kolme viikkoa, ja saa sen avulla paremmin nukuttua.

ap

lääkitys harvoin korjaa asiaa pelkästään. Aika hölmöä, että sen terapian saaminen on niin vaikeeta, mutta rahastahan se kiikastaa, terapia on kallis hoitomuoto.

Pidän peukkuja, että saatte terapiaa, mun tyttäreni ei saanut ekalla yrittämällä. Yritettiin tosin loppuvuodesta, jolloin kuulemma Kelan rahahanat oli siltä vuodelta tyrehtynyt. Muutaman kuukauden päästä sitten onnistui, elikkä kannattaa yrittää uudelleen, jos ei heti onnistu.