Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen puolisot - miten teillä on pärjätty, miten olette jaksaneet?
08.01.2012 |
Meillä mies on nyt masennuksen takia jäämässä töistä kotiin. Taloudellinen puoli mietityttää, mutta siitä selvitään joten kuten.
Eniten pelkään, mitä kotona jumittaminen tekee miehelle, paheneeko masennus. Miten tukea miestä, joka on äkkipikainen ja tuppaa syyttämään ympäristöä (=eniten minua siis) pahasta olostaan? Ja miten jaksaa jatkuva kärttyisyys, etäisyyden otto ja makkarissa loikoilu.
Mies ei ole vielä kertonut lapsille asiasta, mutta haluan, että hän sen tekee. Ei ole reilua, että lapset luulevat isän kiukkupuuskien olevan heidän syynsä, kun normaalimielellä varustettu ihminen ei heille olisi asiasta (mikä milloinkin) ollenkaan edes hermostunut.
Kommentit (101)
jos mies itse vapaaehtoisesti lähtee vuorotteluvapaalle, eikä kirjaudu sairaaksi. Siksi on tärkeää olla oikeasti sairaan kirjoissa, jos ja kun on sairas. Tuo kaikki hoitovapaiden ja muiden vapaiden käyttäminen vain lykkää asiaa.
Kamalan kärkkäästi pyrit neuvomaan minua asiasta, josta et viitsi edes tästä ketjusta ottaa faktoja selville ja josta et kauheasti edes tiedä.
Työnantaja ei kai missään HOIDA masennusta, vaan antaa vain alussa muutaman psykiatrikäynnin. Varsinainen terapia AINA järjestetään Kelan kautta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei työnantaja hoida ei, mutta jos on työsuhteessa, on oikeutettu siihen työterveyshuoltoon ja se työterveyshuolto nyt kuitenkin on vastuussa työntekijän terveydestä.
Jos ihan vaan lähtee vuorotteluvapaalle, eikä ole virallisesti sairas, se työpaikka ei muutu yhtikäs miksikään - eli siellä ei tasan tapahdu mitään, mikä voisi edesauttaa miehen pääsyä takaisin kunnolliseen elämään kiinni.
On täysin utooppista ajatella, että masentunut omin avuin vuorotteluvapaalla muka opiskelisi uuden ammatin, hankkisi uuden työpaikan ja vielä sitten tervehtyisi Kelan kanssa tapellen.
Jotta se masentunut paranisi, hän tarvitsee siihen tukea ja yksi tuen tarjoaja on se työnantaja.
Ei työnantaja hoida ei, mutta jos on työsuhteessa, on oikeutettu siihen työterveyshuoltoon ja se työterveyshuolto nyt kuitenkin on vastuussa työntekijän terveydestä. Jos ihan vaan lähtee vuorotteluvapaalle, eikä ole virallisesti sairas, se työpaikka ei muutu yhtikäs miksikään - eli siellä ei tasan tapahdu mitään, mikä voisi edesauttaa miehen pääsyä takaisin kunnolliseen elämään kiinni. On täysin utooppista ajatella, että masentunut omin avuin vuorotteluvapaalla muka opiskelisi uuden ammatin, hankkisi uuden työpaikan ja vielä sitten tervehtyisi Kelan kanssa tapellen. Jotta se masentunut paranisi, hän tarvitsee siihen tukea ja yksi tuen tarjoaja on se työnantaja.
Koeta nyt helvetin lahopää jo vihdoin saada se päähäsi ja painu helvettiin. Oikeasti. Olen sanonut sinulle nätisti asiasta jo aika monta kertaa ja nyt sanon vähemmän nätisti.
Miehen työterveyshuolto ei häntä tässä auta. Piste. Ne pari psykiatrikäyntiä on tehty ja nyt etsitään terapeuttia ja lähdetään hakemaan Kelan kautta terapiaa.
Uutta ammatia ei tässä olla hankkimassa, sellainen ei edes vuodessa onnistuisi. Mutta muuten opiskelemassa kyllä. Ja tästä en ala sinun kanssasi kinata, kun et miestäni ja meitä muutenkaan tunne.
PS: tämä on laitimmainen kerta, kun jaksan sinulle vastata. Olet epämiellyttävä besserwisseri, ja soisin sinun viihdyttävän itseäsi jollain järkevämmällä tavalla kuin torpedoimalla muiden keskusteluja.
ap
joilla ei itsellään ole mitään sanottavaa itse aiheesta, mutta alkavat närppiä aloitusten tekijöitä ja viisastella heidän esittämistään esimerkeistä.
(olin muistaakseni nro 2)
Jos se mies ei ole pärjännyt siellä vakityössä, eikä aio hakea ensisijaisesti nyt hoitoa, teillä käynnistyy nyt vain epäonnistumaan tuomittu syrjäytymiskierre.
Mutta siitä vaan, antaa mennä, kun on alamäki eessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimpina aikoina olen hoitanut ihan täysin kaiken, talon remppahommat, laskut, ruuanlaiton, lapset siivouksen... Se ei juuri eroa yksinhuoltajuudesta, mutta lisänä on se puolison läsnäolo, jonka mieli ailahtelee ja vaikuttaa itseenkin. Hymytön, ärtyisä, valoton, toivoton ihminen syö omankin elämänhalun. On vain pakko uskoa, että se kaikki liittyy SAIRAUTEEN eikä ole henkilökohtaista. Parempia aikoja tulee. Niin on käynytkin, mutta hyvin hitaasti.
Meillä mies tekee hommia, kun ne selvästi häneltä pyydetään tehtäväksi. Mutta muuten vetäytyy erilleen ja on aloitekyvytön. Ja juurikin tuo synkkä statisti perheen reunamilla... se tuppaa vetämään mielen matalaksi kaikilta muiltakin.
Edelliseltä kierrokselta on tuttua tuo, että muutos tulee hitaasti. Lääkkeiden vaikutuskin alkaa vasta joskus kuukauden, parin päästä.
Millä sinä olet pitänyt jaksamistasi yllä?
ap
joilla ei itsellään ole mitään sanottavaa itse aiheesta, mutta alkavat närppiä aloitusten tekijöitä ja viisastella heidän esittämistään esimerkeistä. (olin muistaakseni nro 2)
Joillekin on kamalan vaikeaa antaa olla ja myöntää itselleen, ettei tiedä aiheesta tarpeeksi. Tämä yksi inttäjä on kyllä tavallista sinnikkäämpi ;-)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on tietty helpoin tapa ummistaa silmänsä totuudelta, mutta älä tule tänne sitten itkemään, kun menee päin mäntyä.
Mutta senkin uhalla vastaan.
Mun mies syönyt nyt masennuslääkkeitä 4vuotta, sitä edelsi puolen vuoden helvetti, ennenkuin myönsi, että "vika" on muualla kuin minussa.
No lääkityksen avulla tilanne parani huomattavasti kunnes pari vuotta sen jälkeen aloin huomata merkkejä olon huononemisesta. Töissä meni huonosti ja mies keksi, että haluaa vuorotteluvapaalle. Sanoi juuri noin kun sunkin mies, että haluaa tietyn mittaisen irtioton töistä. Onneksi olin jo huomannut merkit masennuksen uusimisesta/pahenemisesta - tiedä muuten missä oltais nyt! Sain miehen pitkäjänteisen "pakottamisen/suostuttelun" jälkeen puhumaam mun ja lopulta prykiatrin kanssa tuosta ideastaan ja lopulta tajusi, että vuorotteluvapaa ois vaan pahentanut lopulta oloa. Selitys vapaan ottamiselle oli se, että kun parin kk:n saikku tai 6vk:n kesäloma ei ollut auttanut oloa, niin tarve oli pidemmälle vapaalle. Lopulta mies ymmärsi, ettei se olon paraneminen ollut kiinni makkarissa maatusta (ei ole tarkoitus olla ivallinen - tätä makaamista se kuitenkin vain oli) ajasta, vaan masennuksen hoidosta. Jos on sairas, sitä varten on sairaspäivät, vuorotteluvapaa on ihan muuta tarkoitusta varten.
Miksi muuten ei voisi olla masennuslääkityksellä "lopun elämää"? Mun mies todennäköisesti joutuu olemaan, sanoi psykiatri. Nyt onneksi mies lähtee lääkäriin, jos ajoissa sanon, että huomaan merkkejä olon huononemisesta, viimeksi joulun pyhinä oli tällainen aika. Nyt kokeillaan uutta lääkettä. Jos tilanne ehtii mennä liian huonoksi, mies kokee, että kaikki on mun syytä ja vetäytyy täysin omaan maailmaansa ja mulle vain huutaa ja syyttelee ja haukkuu, silloin ei todellakaan ole helppoa:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en usko että osaisin pukea sanojani sellaisiksi että ne ap:lle kelpaisivat. En nyt jaksaisi lukea mitään kiukuttelua ja vittuilua. Voimia vaan.
Ei työnantaja hoida ei, mutta jos on työsuhteessa, on oikeutettu siihen työterveyshuoltoon ja se työterveyshuolto nyt kuitenkin on vastuussa työntekijän terveydestä.
Jos ihan vaan lähtee vuorotteluvapaalle, eikä ole virallisesti sairas, se työpaikka ei muutu yhtikäs miksikään - eli siellä ei tasan tapahdu mitään, mikä voisi edesauttaa miehen pääsyä takaisin kunnolliseen elämään kiinni.
On täysin utooppista ajatella, että masentunut omin avuin vuorotteluvapaalla muka opiskelisi uuden ammatin, hankkisi uuden työpaikan ja vielä sitten tervehtyisi Kelan kanssa tapellen.
Jotta se masentunut paranisi, hän tarvitsee siihen tukea ja yksi tuen tarjoaja on se työnantaja.
En ole aloittaja, mutta lopeta nyt hyvänen aika jo tuo jankuttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on n. puolet vuorotteluvapaalle jääneistä ovat kärsineet jonkin sortin mt-ongelmista. Kuten joku aiemmin kirjoitti, niin eivät ne ongelmat vv:n aikana mihinkään häviä, jos muuta apua (terapia & lääkitys) ei saa. Ja harva välittää juosta lääkärillä vuorotteluvapaan aikana. Itse toivoisin, että vuorotteluvapaa -järjestelmä pistettäisiin pikkuhiljaa naftaliiniin, koska aika harva siitä aidosti hyötyy.
Meillä on n. puolet vuorotteluvapaalle jääneistä ovat kärsineet jonkin sortin mt-ongelmista. Kuten joku aiemmin kirjoitti, niin eivät ne ongelmat vv:n aikana mihinkään häviä, jos muuta apua (terapia & lääkitys) ei saa. .
mutta tiedän mistä tilanteista noita vuorotteluvapaita on lähdetty pitämään. Yleensä eivät muuten ole palanneet noilta vapailta takaisin vaan ovat todenneet vapaan loputtua että eivät kuitenkaan pysty enää palaamaan takaisin. Tämä on sitten vaan minun kokemuksiini perustuva havainto, ei mikään fakta! Omassa työpaikassa muista syistä vuorotteluvapaan pitäjiä on pari kertaa luultu mt-ongelmaisiksi vaikka kyseessä on ollut jotain ihan muuta (esimerkiksi halu olla vähän aikaa kotona kun pienet lapset aloittaa koulun tms).
Ap:n ei tarvitse tästä närkästyä, keskustelen nyt vaan tuon edellisen kommentoijan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen nyt oikeassa tässä asiassa.
Miten on mahdollista, että ihmisten mielestä on ok, että joku on sairas, mutta jää sitten vain vapaalle ja jättää sen sairauden hoitamatta? Ja sitten ajatellaan, että tällä laillahan se asia hoituu.
Moniko kuvittelee, että sama toimintamalli auttaisi esimerkiksi alkoholistin vaimoa?
Että alkoholisti jää kotiin vuorotteluvapaalle muka opiskelemaan ja "toipumaan" ja asia muka hoituisi? Kyllä väittäisin 99,9-prosenttisella varmuudella, että lapanen karkaisi lopullisesti. Miksi ihmeessä masennus muka menisi itsekseen ohi?
Ap, teet karhunpalveluksen itsellesi, perheellesi ja sille miehellesi olemalla ymmärtäväinen aivan väärässä kohdassa!
Minä olen nyt oikeassa tässä asiassa.
Miten on mahdollista, että ihmisten mielestä on ok, että joku on sairas, mutta jää sitten vain vapaalle ja jättää sen sairauden hoitamatta? Ja sitten ajatellaan, että tällä laillahan se asia hoituu.
mutta tästä ei vissiin saa keskustella. Vuorotteluvapaa on kylläkin kunniakkaampaa kuin saikulle jääminen. Se unohtuu äkkiä mutta saikun muistavat aina.
epämääräinen virallinen kunnia (kaikki yleensä kuitenkin tietävät yleensä ihmisen psyykkiset ongelmat joka tapauksessa) yhdessä työpaikassa vaiko se tervehtyminen?
ap Kelan aikatauluista. Minulla meni nyt joulunalla vajaa kaksi kuukautta Kelan terapiapäätökseen. En tiedä riippuuko käsittelyajat paikkakunnasta, vai onko ne keskitetty. Mutta jotta Kelan päätöksen saa, pitää olla hoitosuhde psykiatriin vähintään kolme kuukautta, ennen hakemusta. Eli siis koko prosessi kesti noin 5 kk.
Mutta senkin uhalla vastaan. Mun mies syönyt nyt masennuslääkkeitä 4vuotta, sitä edelsi puolen vuoden helvetti, ennenkuin myönsi, että "vika" on muualla kuin minussa. No lääkityksen avulla tilanne parani huomattavasti kunnes pari vuotta sen jälkeen aloin huomata merkkejä olon huononemisesta. Töissä meni huonosti ja mies keksi, että haluaa vuorotteluvapaalle. Sanoi juuri noin kun sunkin mies, että haluaa tietyn mittaisen irtioton töistä. Onneksi olin jo huomannut merkit masennuksen uusimisesta/pahenemisesta - tiedä muuten missä oltais nyt! Sain miehen pitkäjänteisen "pakottamisen/suostuttelun" jälkeen puhumaam mun ja lopulta prykiatrin kanssa tuosta ideastaan ja lopulta tajusi, että vuorotteluvapaa ois vaan pahentanut lopulta oloa. Selitys vapaan ottamiselle oli se, että kun parin kk:n saikku tai 6vk:n kesäloma ei ollut auttanut oloa, niin tarve oli pidemmälle vapaalle. Lopulta mies ymmärsi, ettei se olon paraneminen ollut kiinni makkarissa maatusta (ei ole tarkoitus olla ivallinen - tätä makaamista se kuitenkin vain oli) ajasta, vaan masennuksen hoidosta. Jos on sairas, sitä varten on sairaspäivät, vuorotteluvapaa on ihan muuta tarkoitusta varten. Miksi muuten ei voisi olla masennuslääkityksellä "lopun elämää"? Mun mies todennäköisesti joutuu olemaan, sanoi psykiatri. Nyt onneksi mies lähtee lääkäriin, jos ajoissa sanon, että huomaan merkkejä olon huononemisesta, viimeksi joulun pyhinä oli tällainen aika. Nyt kokeillaan uutta lääkettä. Jos tilanne ehtii mennä liian huonoksi, mies kokee, että kaikki on mun syytä ja vetäytyy täysin omaan maailmaansa ja mulle vain huutaa ja syyttelee ja haukkuu, silloin ei todellakaan ole helppoa:(
Noinhan se voi hyvinkin käydä. Meidän miesten ero on kumminkin siinä, että mieskin tunnistaa sairautensa ja haluaa sitä terapiaa. Ollaan vasta siinä mielessä alkuvaiheessa, että etsintä on vasta meneillään.
Sinänsä en ollenkaan pidä lääkitystä pahana, eikä mieskään. Mutta YKSIN lääkitys tuskin auttaa. Tai niin ainakin ajatellaan, että se terapia on olennainen.
Tuo on hieno juttu, että mies ottaa tosissaan siipan huomiot. Meilläkin ollaan sinne päin menossa, mies alkaa uskoa, ettei se ole vaan vaimon veemäisyyttä, jos sanon, että nyt taidat reagoida taas vähän raskaammin kuin tavallisesti. Varovainen siinä tietysti saa itsekin olla, ettei ylitulkitse toisen reaktioita, koska jokaisella on oikeus olla kiukkuinen ilman, että hänen tunnettaan mitätöidäänkään "sä oot vaan masentunut" -asenteella ;-)
ap
että mies "tajuaa" jotakin? Siellä kotonako se yksinänsä nyt sitten muhimalla muuttaa käyttäytymismallinsa?
Ja sinä huseeraat siinä sitten kyökkipsykologina sivussa?
Just.
asia on vain niin, että jos puoliso masentuu, asiat jäävät hoitamatta, laskut maksamatta, lattiat imuroimatta, toisen on tehtävä se kaikki. Masentunut ei saa itseään liikkeelle silloin kun kaikki on oikeasti todella heikossa jamassa. Silloin on ihan turhaa kiukkuilla ja huutaakaan, se ei paranna.
Pahimpina aikoina olen hoitanut ihan täysin kaiken, talon remppahommat, laskut, ruuanlaiton, lapset siivouksen... Se ei juuri eroa yksinhuoltajuudesta, mutta lisänä on se puolison läsnäolo, jonka mieli ailahtelee ja vaikuttaa itseenkin. Hymytön, ärtyisä, valoton, toivoton ihminen syö omankin elämänhalun.
On vain pakko uskoa, että se kaikki liittyy SAIRAUTEEN eikä ole henkilökohtaista. Parempia aikoja tulee.
Niin on käynytkin, mutta hyvin hitaasti. Mies on vähitellen tarttunut enemmän arkeen varsinkin lasten kautta. Hän hoitaa lapsia mielellään ja käy töissä, pitää huolta autoista ja kodinkoneista, pankkiasioista. Minulle on jäänyt huushollaaminen ja paperityöt. En oikein usko, että hän pystyy koskaan ottamaan vastaan sitä, jos MINÄ romahtaisin ja masentuisin yhtä hankalasti.
22? (stressihäiriöstä kirjoittanut)