Avopuolison äiti (tuleva anoppi) ei ostanut lainkaan joululahjaa lapselle :(
Tulin niin surulliseksi tyttäreni puolesta, että pakko täällä purkaa. Tiedän, että lahjat eivät ole joulun itse tarkoitus, mutta kuitnkin. Mieheni äiti oli meillä aattoaamuna puurolla ja kahvilla ja päätettiin vaihtaa keskenämme lahjat jo tässä vaiheessa. Tyttö oli tietenkin innokkaana lahjoja jakamassa ja pettymys oli todella suuri kun hänelle ei ollut lahjaa "vara-mummilta" lainkaan.
Ymmärtäisin jos suhteemme olisi uusi tms., mutta olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja tyttöni oli tällöin 1 vuotias. Mies kohtelee tyttöä kuin omaansa, mutta miehen äiti ei pidä edes perheen jäsenenä. Tänäänkin ei ollut ruokapöytään lapselle paikkaa katettu kun menimme syömään. Tuntuu niin pahalta lapsen puolesta ja aattona tuntui oikein super hirveältä. Tyttö oli iloinen meidän lahjoista ja mukana, mutta sitten meni omaan huoneeseen ja kuulin äänistä, että meni ns. pahaa oloaan piilottelemaan.
Kommentit (117)
jos kyse on avopuolisosta, niin eihän se mitään seurustelua tarkoita. Onhan tuo vähän asiatonta käytöstä "varamummilta", koska hyviin tapoihin kuuluisi toki antaa lahja kaikille. Jopa tilanteessa, jossa paikalla olisi perheeseen täysin kuulumaton vaihto-oppilas (joka asuisi perheessä) olisi korrektia antaa hänellekin jotain, jos kerran muillekin.
Sillä, kuinka pitkään on oltu yhdessä ei ole mitään merkitystä, ei myöskään sillä, onko kyseessä avo- vai avioliitto. Tässä on taas juututtu jauhamaan ihan yhdentekeviä asioita.
Itse en silti varmaan kauheasti jaksaisi moisesta loukkaantuakaan, mutta juttelisin asiasta mieheni kanssa, enkä todennäköisesti enää kävisi kyseisen "anopin" luona, eikä tietysti lapsikaan. Mies saisi toki käydä, siihen en puuttuisi. Mutta jos ei kanssakäyminen toimi, on turha rasittaa sillä ketään.
Miettikää ennenkuin väsäätte niitä mukeloita jokaiselle kulkumiehelle, joka on kohta eksä ja taas show jatkuu. Aamen!
että se siitä teoriasta!
Kerrotte, että teille kaikki teidän lapsenne ovat tasavertaisia, ja odotatte myös että muut lähtisukulaiset kohtelevat heitä samalla lailla.
Ensi kerralla, kun anoppikokelas tulee (jouluna) kylään, tarkistatte jo etukäteen onko hänellä lapselle lahja mukana. Jos ei ole, niin tyrkkäätte hänelle ennalta ostamanne lahjan käteen, jonka hän sitten antaa tytölle lahjaksi.
Pientä koulutusta, eiköhän tuo tuosta ala oppimaan...¨
Ja miten niin ei tytölle ollut katettu paikkaa? Oliko niissä nimilaput? Minä olisin istuttanut ensin lapset ja sitten itseni ja mieheni ja lopulta tokaissut etteikö anoppi itse aikonut istua lainkaan pöydässä kun ei ollut kattanut paikkoja kuin vieraille?
Aaargh, älkää olko nössöjä! =)
Sulle osti lahjan mutta ei lapselle. Mä olisin vetänyt herneen nenään ja syvälle. Jos lapsia saatte, niin pidä tarkka huoli siitä, että se oikea lapsenlapsi ei saa mitään enempää kuin perheen toinenkaan lapsi. Tämä tee sille luuskalle ja miehellesi selväksi jo ennen kuin lapsia hankitte. Tiedän montakin perhettä, joiden lapset eivät ole aikuistuttuaan tekemisissä, kiitos viisaiden isovanhempien.
Silti vuodesta toiseen sallit lapsesi kiusaamisen ja tuleva miehesikin? Sairasta menoa...
Keskustelin mieheni kanssa, joka sanoi ottavansa asian puheeksi äitinsä kanssa. Minä ja anoppi emme ole sydänystäviä, mutta tulemme toimeen. Silti jätän tästä asiasta keskustelun miehelleni.
Ja arvostelijoille tiedoksi. En pidä itseäni ihmisinä joka tekee lapsia jokaisen vastaantulevan kanssa, olenhan ollut jo parisuhteessa 7 vuotta ilman lasta. Edellinen suhde kesti 6 vuotta ja tosiaan päättyi lapsen syntymän jälkeen. Mieheni oli joskus nuorempana elänyt kohtuu railakasta elämää ja raskauden aikana epäilin hänen aloittaneen huumeidenkäytön. Suhteemme päättyi tapon yritykseen (mies yritti kuristaa minut huumepäissään) lapsemme synnyttyä. Lapsi ei tapaa isäänsä kuin valvotuissa tapaamisissa.
ap
Edellisinä vuosina on ollut jokin pieni muistaminen, suklaapukki tai vastaava.
Ongelmana on se, että miehen äiti on miehen ainut sukulainen ja mies ei haluaisi välejään poikki tämän kanssa. Ymmärtää kyllä myös minun linjani, mutta ei silti ole täysin minun puolellani :( Enkä haluaisikaan hänen äitinsä kanssa välejä poikki. Olisihan se kiva, jos osaisi olla mummi kaikille meidän lapsille (myös sille joka ei ole biologisesti hänen poikansa lapsi).
Ja tänään tosiaan menimme syömään ja pöydässä oli neljä paikkaa. Tähän anoppi vain totesi, että hups taisi unohtaa kattaa lapsellemme paikan. Ja anoppini tuntien ei ollut ihan puhdas unohdus :/
ap
Keskustelin mieheni kanssa, joka sanoi ottavansa asian puheeksi äitinsä kanssa. Minä ja anoppi emme ole sydänystäviä, mutta tulemme toimeen. Silti jätän tästä asiasta keskustelun miehelleni.
Ja arvostelijoille tiedoksi. En pidä itseäni ihmisinä joka tekee lapsia jokaisen vastaantulevan kanssa, olenhan ollut jo parisuhteessa 7 vuotta ilman lasta. Edellinen suhde kesti 6 vuotta ja tosiaan päättyi lapsen syntymän jälkeen. Mieheni oli joskus nuorempana elänyt kohtuu railakasta elämää ja raskauden aikana epäilin hänen aloittaneen huumeidenkäytön. Suhteemme päättyi tapon yritykseen (mies yritti kuristaa minut huumepäissään) lapsemme synnyttyä. Lapsi ei tapaa isäänsä kuin valvotuissa tapaamisissa.
ap
Olisi halunnut ainoalle pojalleen naisen, jolla ei olisi ollut entuudestaan lapsia.
vanhempi toivoo lapselleen puolisoa jolla jo on lapsia. Eiköhän ole sekä puolisoa etsivien että appivanhempien ensisijainen toive löytää joku ensimmäisellä kierroksella oleva. Tämä taitaa olla vähän tabu aihe.
Minusta on erinomaisen hyvä asia, ettet hyväksy lapsesi kohtelua ulkopuolisena b- luokan kansalaisena. Siitä nimittäin jäisi pahat arvet, olen nähnyt.
Älä välitä noista uusperhekriittisistä kommenteista. Olisiko kommentoijien mielestä ollut parempi, että sinun ja tyttäresi elämät olisi hörhöisä pilannut? Onhan se ydinperhe niin arvokas instituutio, että siitä kannattaa maksaa vaikka mitä.
Vai olisiko sinun pitänyt olla aikoinaan viisaampi, ehkä jopa selvinnäkijä, ettet olisi alkujaankaan hörhön kanssa lyöttäytynyt yhteen.
Joopa joo.
Edellisinä vuosina on ollut jokin pieni muistaminen, suklaapukki tai vastaava. Ongelmana on se, että miehen äiti on miehen ainut sukulainen ja mies ei haluaisi välejään poikki tämän kanssa. Ymmärtää kyllä myös minun linjani, mutta ei silti ole täysin minun puolellani :( Enkä haluaisikaan hänen äitinsä kanssa välejä poikki. Olisihan se kiva, jos osaisi olla mummi kaikille meidän lapsille (myös sille joka ei ole biologisesti hänen poikansa lapsi). Ja tänään tosiaan menimme syömään ja pöydässä oli neljä paikkaa. Tähän anoppi vain totesi, että hups taisi unohtaa kattaa lapsellemme paikan. Ja anoppini tuntien ei ollut ihan puhdas unohdus :/ ap
Kyllä jokainen äiti olisi tuossa tilanteessa viheltänyt pelin poikki. Sanomalla, että menemme sitten kotiin syömään, kun emme ole perheenä tervetulleita. Miettikää nyt herranjumala niitä lapsianne älkääkä nuoleskelko niitä vanhoja haahkoja. Ap:n lapsi muistaa nuo loppuikänsä, valitettavasti. Muistaa myös sen, että äiti ja isä eivät puolustaneet.
Niin kyllä tämä on törkeätä, kun lapsi unohdetaan tällä tavoin - 8-v on toisaalta sen verran lapsi, mutta samalla jo vähän isompikin, että loukkaantuu varmaan pitkäksikin aikaa. Varamummi saa ihmetellä myöhemmin, miksi tyttö ei tykkää hänestä. Anoppikokelas kiusaa sinua lapsen huomioimatta jättämisellä. Erittäin epäkypsää käytöstä iäkkäältä ihmiseltä.
Miehen on kyllä hoidettava tämä asia, jos hän onmies eikä nössö.
Ja ihmettelen kovasti ketjun osallistujia jotka jaksavat av-palstan tavoin kritisoida ap:ta.
Edellisinä vuosina on ollut jokin pieni muistaminen, suklaapukki tai vastaava. Ongelmana on se, että miehen äiti on miehen ainut sukulainen ja mies ei haluaisi välejään poikki tämän kanssa. Ymmärtää kyllä myös minun linjani, mutta ei silti ole täysin minun puolellani :( Enkä haluaisikaan hänen äitinsä kanssa välejä poikki. Olisihan se kiva, jos osaisi olla mummi kaikille meidän lapsille (myös sille joka ei ole biologisesti hänen poikansa lapsi). Ja tänään tosiaan menimme syömään ja pöydässä oli neljä paikkaa. Tähän anoppi vain totesi, että hups taisi unohtaa kattaa lapsellemme
paikan. Ja anoppini tuntien ei ollut ihan puhdas unohdus :/ ap
Kyllä jokainen äiti olisi tuossa tilanteessa viheltänyt pelin poikki. Sanomalla, että menemme sitten kotiin syömään, kun
emme ole perheenä tervetulleita. Miettikää nyt herranjumala niitä lapsianne älkääkä nuoleskelko niitä vanhoja haahkoja. Ap:n lapsi muistaa nuo loppuikänsä, valitettavasti. Muistaa myös sen, että äiti ja isä eivät puolustaneet.
antavat itsensä kohdeltavan miten sattuu ja vain sen takia kun veemäinen ihminen on sukua ja vielä VANHA!!!!!
ihan itse keksinyt että juuri tytön paikka puuttuu? Ohjaa vaikka tyttö pöytään niin, että joudut kysymään anopiltasi, eikö hän aio syödä ollenkaan kun ei ole kattanut itselleen tuolia? Minä olisin tehnyt näin. Emäntä tulee AINA itse viimeisenä pöytään, joten minä näkisin asian niin, että hän ei ole kattanut paikkaa itselleen.
Jos on vielä vähän pullea, niin kysäise, että oletko laihiksella vai miksi et aio syödä!
Niin, koeta päättää kestikö 9 vai 6 votta :D
Olisi halunnut ainoalle pojalleen naisen, jolla ei olisi ollut entuudestaan lapsia.
vanhempi toivoo lapselleen puolisoa jolla jo on lapsia. Eiköhän ole sekä puolisoa etsivien että appivanhempien ensisijainen toive löytää joku ensimmäisellä kierroksella oleva. Tämä taitaa olla vähän tabu aihe.
Mutta aihe on todellakin tabu.
jonkun lahjan miehesi vanhemmille? Eli millä tavalla tuon "varalapsen" suku muisti "varamummia"?
Kannattaa muistaa, että isovanhemmat eivät ole lahja-automaatti, vielä vähemmän miesystävän vanhempien pitää lapsellesi lahjoja ostaa.
Olisi halunnut ainoalle pojalleen naisen, jolla ei olisi ollut entuudestaan lapsia.
vanhempi toivoo lapselleen puolisoa jolla jo on lapsia. Eiköhän ole sekä puolisoa etsivien että appivanhempien ensisijainen toive löytää joku ensimmäisellä kierroksella oleva. Tämä taitaa olla vähän tabu aihe.
Mutta aihe on todellakin tabu.
tähän ketjuun? Vai estääkö tämä tabu myös käyttäytymisen?
jonkun lahjan miehesi vanhemmille? Eli millä tavalla tuon "varalapsen" suku muisti "varamummia"? Kannattaa muistaa, että isovanhemmat eivät ole lahja-automaatti, vielä vähemmän miesystävän vanhempien pitää lapsellesi lahjoja ostaa.
ja aikuisen lahjalla?
Eli minulla on 8 vuotias lapsi edellisen avopuolisoni kanssa. Suhde päättyi eroon heti lapsen syntymän jälkeen. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa lapsen ollessa 1 vuotias ja olemme edelleen yhdessä ja menemme naimisiin. Tyttäreni on nyt 8 vuotias eli 7 vuotta olemme olleet yhdessä.
Eikä tietenkään ole pakko ostaa lahjoja, mutta on mielestäni hyvien tapojen mukaista muistaa lapsia. En itse olisi tarvinnut mitään, mieluummin lahja lapselle. Ensi vuonna anoppi ei tule meille joulua viettämään tai jos tulee niin varaudun siihen, että tyttärellenikin on joku ekstrapaketti vastaavaa tilannetta varten. En edes uskalla ajatella kuika paljon tilanne pahentuu jos saamme joskus mieheni kanssa yhteisiä lapsia.
ap